Disclaimer: K. M. Lautanen on pessimistis-aggressiivinen naisihminen, ja tämä on kyseisen naisotuksen päiväkirja. Sen lukemista ei voida suositella edes pääosalle aikuisista ihmisistä. Tämä on aikuisen ihmisen päiväkirja kohdeyleisönään muita aikuisia ihmisiä, eikä sovellu lapsille. Epäilemättä tekstin suorasukaisuus loukkaa useampaakin kansalaista. Se on kuulkaa voi voi. Lukemalla eteenpäin sitoudut siihen, että ymmärrät em. kohdat. Jos mielipiteesi eroavat omistani, voit puolestani tunkea ne sinne mihin aurinko ei paista. Sarkasmivaroitus!

Palautetta on turha lähettää, sillä se ei kiinnosta minua pätkääkään, enkä jaksa teeskennellä että se kiinnostaisi. Sama pätee mielipiteisiisi: ne kiinnostavat minua aivan yhtä paljon kuin sorakuoppaan hukkunut ja puolimädäntynyt rotanraato. Tässä oli aiemmin linkki "palautelomakkeeseen" jota ei ollut olemassa, mutta poistin senkin, koska idea meni ohi ihmisiltä ja jotkut todella olettivat linkin sisällön puuttumisen olevan vain virhe.



31.12.2015 (Ilta)

Olen ostostelijana varsin impulsiivista ja herkästi innostuvaa lajia. En tee edelleenkään virheostoksia enkä vielä koskaan ole onnistunut ostamaan niin paljon että se olisi aiheuttanut ongelmaa (paitsi joskus tilan suhteen), mutta Mikon läsnäolo toimii rauhoittavana ja hillitsevänä tekijänä. Ja todettakoon, että Mikko oppi nyt vakavan läksyn: ei sovi nukkua, jos ja kun Swarovskilla alkaa verkkoalennusmyynti, vaikka se sitten tapahtuisikin keskellä yötä. Vältyin karvan mitalla ostamasta Snowy Owl-figuuria, jossa hintalappu oli alennettuna vain 906 euroa, ja vain siksi, että se myytiin loppuun ennen kuin ehdin lisätä kaikki loputkin esineet ostoskoriini (Swarovskin sivut on suunniteltu surkeasti, ja figuriinit voivat kadota ostoskorista ellet ehdi koko kirjautumis- ja maksuprosessia hetkessä). Sama kävi monelle muullekin valitsemalleni esineelle, mutta loppulasku sai silti Mikon silmät laajenemaan paljonpuhuvasti. Jaksan vielä silti toivoa että pari valitsemaani kohdetta palautuisi valikoimaan ennen myynnin loppua. Veikkaan Mikon toivovan päinvastaista.



25.12.2015 (Yöllä)


Swarovskin kultatöyhtökakadu, joululahja Mikolta 2015


Swarovskin joutsen (medium), joululahja Mikolta 2015


Swarovskin pöllö, joululahja Mikolta 2015

En tehnyt joulukinkkua, vaan hienon naudanpaistin marinadissa ja paljon muuta hyvää. Sen jälkeen tein tyypillisen jouluvirheen: otin santsiannoksen ruokaa. Äiti neuvoi että ota lasi vettä, se laskee vatsaa. Ja minä totesin että jos se laskee vielä niin kohta kompastun siihen. Ah ja voih.

Takkatuli makuuhuoneen takassa, Mikko nukkuu tyytyväisenä ja muutenkin on hyvä olo. Hyvää joulua teillekin, jouluintoilijat ja -touhottajat. Vähemmälläkin hössötyksellä voi tulla hyvä mieli ja olo.



23.12.2015 (Ilta) Kodin vaarat

Onneksi meillä on turvanamme papukaijat. Me, mokomat sokeat ja typerät ihmisparat, emme voi ymmärtää miten vaarallinen ja pelottava voi olla tyhjä talouspaperirullan hylsy. Onneksi papukaijat tietävät! Ne käyvät pahvihylsyn kimppuun siivet levällään, heittelevät, viskovat ja suorastaan teurastavat jokaisen hylsyn. Miten meidän kävisikään, ellei olisi kolmea hienoa kakadua tappamassa vaarallisia talouspaperihylsyjä, tyhjistä pahvilaatikoista puhumattakaan? Huonosti, sanon minä. Surkeasti suorastaan.



21.12.2015 (AP)

Jouluhenkiset ihmiset ovat melko epäilyttäviä. Sellaisessa riemukkaassa hössöttämisessä on jotain kammottavaa. Jos sellainen joskus käy kimppuun, muistakaa rauhoitella sitä vaikka laulamalla "Taatto taatto lähti innoissaan sukupuolitaudin hankintaan..."

Pitää kuulemma käydä vielä ennen joulua anopin luona. Anoppi on marttahenkinen ja harrastaa mm. muovipussien taittelua. Anoppilassa ei siis auta mainita sanaakaan muovipusseista tai seuraa heti yritys käännyttää muovipussien taitteluun tai pyrkimys antaa oppitunti muovipussien taittelussa. Maailmassa on monia taitoja joita en halua hallita, ja muovipussien taittelu kuuluu ehdottomasti niiden taitojen moninaiseen joukkoon. Jollain tavalla oletan, että jonakin kauniina päivänä totean oppineeni anopin "oikeaoppisen tavan taitella muovipussi", ja pääni repeää harteiltani.



18.12.2015 (Ilta)


Swarovskin kukko


Swarovski pöllö "Up in the Trees"


Swarovski annual Christmas snowflake 2009 small (oikealla) ja 2006 small (vasemmalla)



16.12.2015 (Yöllä)

Ostoksia. Viimeinen jo jokin aika sitten, loput tänään.











14.12.2015 (Ilta)

Mikko kävi ruokakaupassa, joten odottelin autossa. Ennen kuin ehdin sulkea autoradion, kuulin että siellä soi "Sylvian Joululaulu". Niin, onhan se pirun hyvä laulaa siintäviä vuoria, vaahtoavaa viiniä ja toukokuun säätä, mutta täällä ei tule mieleen muuta kuin (ja ennakkoon pahoittelut kielenkäytöstä): "miss' jäätyvi pers', on politiikka vaahtoovin, ja kurkkuun mä lyön sulta luun..."



13.12.2015 (Ilta)

Sain tehtäväkseni hakea erään paperin, joten etsin sitä Mikon kirjoituspöydän laatikosta. Odotettujen papereiden sijaan laatikko sisälsi kasan vanhoja, käytöstä poistettuja led- ja loisteputkilamppuja sekä kaksi noin 25 cm pitkää karkeasahattua vajaasärmäistä puukeppiä.
K: "Haluanko tietää syyn siihen miksi pöydänlaatikossa on ainakin yhdeksän vanhaa led-lamppua ja puukeppejä?"
M: "Koska otit SER-laatikon polttopuukäyttöön."
K: "Heinäkuussa. Ja se oli tyhjä pahvilaatikko. Vieressäsi sitä paitsi on 8 muuta, vastaavanlaista tyhjää pahvilaatikkoa. Mikset ottanut uutta SER-laatikkoa?"
M: "Oli nopeampaa laittaa lamput pöydänlaatikkoon."
K: "Sitä paitsi se SER-laatikko tyhjeni polttopuista jo toista viikkoa sitten."
M: "No kun..."
K: "Ja viimeksi viime viikolla ehdotit uuden kaapin ostamista koska oli kuulemma säilytystilapulaa."
M: "---" (tässä kohdassa hiljaista, sohvalta säteilevää häpeää, joten en enää kehdannut moittia).
En edes viitsinyt kysyä niistä kepeistä.

Mikon vaatehuoneen hyllyllä on tyhjiä lamppujen pakkauksia. Toisen työpöydän kaappi on täynnä vanhoja sanomalehtiä, joissa on kuulemma "artikkeleita jotka haluan vielä lukea". Makuuhuoneessamme on kaksi työpöytää, joista molempien laatikot ja kaapit täynnä Mikon tavaroita, kun taas omat kirjoituspöytätavarani vaativat yhden keskikokoisen laatikon, ja Mikko osti juuri kolmannen työpöydän em. "säilytystilapulan vuoksi". Yöpöydän kaapit ovat täynnä vanhoja papereita ja sanomalehtiä, rakennuslehtiä, tiedelehtiä ynnä muuta. Viime viikolla törmäsin laatikkoon joka oli täynnä vanhoja narunpätkiä, ja saan tasaiseen tahtiin raivokohtauksia kun törmään rakennusalueella purkillisiin vääntyneitä nauloja jotka kuulemma pitää kerätä erikseen ("ekologian vuoksi") metallinkeräykseen, mutta joita Mikko ei ikinä muista viedä varikolle viedessään esimerkiksi SER-romua. Nytkin SER-laatikossa (siinä uudessa) istuu rikkinäinen leivänpaahdin, jonka olen määrännyt vietäväksi SER-keräykseen, ja joka on silti piilotellut sitkeästi nurkassa tai toisessa heinäkuusta lähtien. Aina kun olen saanut kovalla vaivalla miehen raahaamaan pakettiautokuormallisen rakennusjätettä kaatopaikalle, tulen kotiin ja havaitsen jossain nurkassa sekä ne naulapurkit että vähintään jätesäkillisen verran narunpätkiä, tyhjiä maalipurkkeja ja kovettuneita pensseleitä, ja harkitsen vakavasti että tekisin Mikolle viikon ajan ateriat niistä jätteistä ja romuista joita joudun sietämään.

Ja silti, vaikka saatan olla haljeta raivosta, Mikon ei tarvitse kuin hymyillä, ja polveni muuttuvat hyytelönpehmeiksi, sydän on hypätä rinnasta ja vatsassa perhostelee. Yli 15 avioliittovuoden jälkeenkin. Kirottu, suloinen miehenretku ja hyväkäs.



11.12.2015 (IP) Lintuja taas vaihteeksi

Syötämme timanttikyyhkyille pellettiä nimeltä ZuPreem Fruitblend Flavour: seoksessa on kolmenväristä pellettiä. Meillä on yksi timanttikyyhkypari, joka ei suostu syömään vihreää pellettiä, ja molemmat syövät vain oranssia ja punaista raetta. Ja sitten toinen pari joka nopsii seoksesta vihreät pelletit ja jättää kuppiin punaiset ja oranssit. Sekä yksi pari, joka on yrittää sitkeästi pesiä pellettien päällä. Ja neljäs pari joka pyrkii hautaamaan pelletit kantamalla niiden päälle siemeniä. Loput sitten syövät pellettiä, jotkin innokkaammin, toiset hitaammin. Yhteinen linja puuttuu.

Sonja taas on oppinut nauramaan, tai siis matkimaan minun nauruani. Naureskelin Sonjan leikeille (se nappasi pureskellun talouspaperihylsyn, viskoi sitä ja heilutti kuin tahtipuikkoa), ja ihmettelin mitä kummaa ääntä se alkoi pitämään. Sonja ei ole lainkaan taitava matkija, mutta se osallistuu kyllä välillä keskusteluun höpöttelemällä äänekkäästi tai toistelemalla nimeään. Nauru on kyllä uutta.

Kun eilen aterioimme ja jouduin kantamaan Sonjan häkkiinsä jotta se ei olisi änkenyt Mikon lautaselle, totesin etten omistakaan ruusukakadua, kuten luulin. Tai ainakin päätellen intohimoistaan riisin ja spagetin pihistämiseen tuo vaaleanpunainen iso koukkunokka on sydämeltään joko riisipeippo tai spagettivarpunen.

Ikivanha naurukyyhkynaaras kuoli eilen. Se oli jo yli neljäntoista ja oli elämänsä viimeiset neljä vuotta sokea (kaihi). Kuolema oli rauhallinen, joten en sure liikaa, ja vien linnun eläintentäyttäjälle ensi viikolla. Noin vanhaksi linnuksi se oli kauniissa kunnossa: sileähöyheninen, hyvässä lihassa ja virkku viimeisiin päiviinsä saakka, mutta toisaalta koko elämänsä ajan helppo käsitellä. Poloinen lintukultani. Mikko ikävöi sitä jopa minua enemmän.



9.12.2015 (Yöllä)

Saimme ihanaa jouluteetä nimeltä "Granny's Spice Cake". Luin tuoteselosteen ja totesin Mikolle sen sisältävän suklaanpalasia, ja Mikko taas kyynisesti totesi että "suklaa-aromia vain, vaikka herkullista". Etsin jäljelläolevasta käyttämättömästä pussinpohjallisesta suuren tumman suklaapalan ja näytin Mikolle. Ja Mikko nappasi ja söi sen! Ja sen jälkeen kävi vielä lopun teen läpi ja söi lisääkin, kunnes pelastin loput kaatamalla kuuman veden. Mikon mentyä nukkumaan tilasin lisää teetä: harkitsin hetken mausteista suklaateetä, mutta totesin että jos ostan teetä jossa on suuria tummia suklaanappeja, ne katoavat parempiin suihin hetkessä. Parempi ostaa jotain muuta teetä ja vaikkapa suklaarasia...

Sitä paitsi käytin melkein viisi minuuttia etsien keittiöstä Mikon hunajapurkkia, jonka olin aamulla - eikä minulla ole mitään aavistusta miksi - pistänyt jääkaappiin.



6.12.2015 (IP) Kuumat paikat kunnanvirastolla

Etsin kirjaa nimeltä "Historical Knowledge, Historical Error". Kirjoitin hakukenttään "eorror". Siinäpä hyvä ja itsensätoteuttava ennustus...

Luin Mikolle paikallisuutisista että "Oitin soihtukulkue lähtee kello 17:30 ja päätyy kunnanviraston pihalle". Ja Mikko totesi että niin, koska ne eivät ole perustaneet tänne vielä vastaanottokeskusta.



3.12.2015 (Yöllä) Tekevi

Saimme lisää rakennusmateriaalia taloon, joten ruokahuoneen panelointi tulee valmiiksi parissa viikossa. Lisäksi kävimme hakemassa uuden työpöydän Mikolle: se ei ole oikeastaan tyyliäni, mutta Mikko ihastui siihen, ja pääsenpähän testailemaan intarsian korjaamista.

Mikko huomautti, että Kalevalan aloitus on melko perverssi ("Mieleni minun tekevi--"). Totesin siihen, että a) se sisältää myös suuren valheen ("--aivoni ajatelevi--"), ja että b) seuraavan kerran kun Mikko tekee esimerkiksi jotain talon työtä, ruvenen minäkin runolle ja totean että "mieheni minun tekevi".



2.12.2015 (Ilta)

Mikon kyky syödä kakkuja ja muuta makeaa on pettämätön: tuohon mieheen katosi puolikas maustekakkua suunnilleen tunnissa. Jos leivon vain yhden kakun, poloinen murehtii sitä pitäisikö kakku syödä vai säästää; kun leivon kaksi, kakkua riittää sentään puolelletoista vuorokaudelle. Taikinansekoitusvaiheessa kuuluu aina kiireistä jalkojen kolinaa ja paikalle ryntää innokas kakkutaikinanmaistelija auttamaan "välineiden puhdistamisessa". Maanantaina poloinen haikaili viimeistä luumutorttua tajuamatta että niitä oli vielä kolme aamuksi. Eikä se johdu pelkästä makeanhimosta, sillä ruokahuoneen 'Pöydässä' on jatkuvasti makeaa tarjolla. Ja silti, vaikka Mikko saa syödä makeaa niin paljon kuin tahtoo, vaikka sitä on aina tarjolla, kultani ryntää paikalle iloiten, kaapii kakkutaikinan rippeitä sekoituskulhosta ja iskee kiinni kakkuihin, korvapuusteihin ja kekseihin kuin kirppu koiraan. Viikset ja parta taikinassa ja autuaasti virnistellen.

Se on hyvin suloinen ja hellä tunne.



1.12.2015 (IP)


Swarovskin haikaran seuraksi saapui tänään flamingo,


ja vanhastaan kokoelmassa olleen keltakeskuksisen orkidean pariksi punaheteinen orkidea.



1.12.2015 (Yöllä)

Oli parempi päivä, joten pääsin ulos kotiovesta: käväisimme Riihimäellä kaihdinliikkeessä ostamassa uudet verhotangot keittiöön ja ylähalliin, ja energiaa riitti vielä ruokakauppassa käymiseenkin. Onnistumme muuttamaan jopa ruokakauppareissunkin treffeiksi, ja nyt on irtokarkkia ja suklaarasioita sekä Arnold's:in donitseja. Tai siis oli, eikä ole enää. Mikko lupasi tuoda kokonaisen täytekakun perjantaina.

Mikko aloittaa huomena joulukalenterinsa avaamisen. Aviomies-rukkani halusi samanlaisen kalenterin kuin viime vuonna, joten kalenteripaketit ovat kasassa: ne sisältävät jälleen sukkia, hunajapähkinöitä ja suklaata, mutta myös kirjoja, t-paitoja, sarjakuvia ja pari fossiilia. Kun saan hankittua vielä valitsemani joululahjat aatoksi, laskeskelin että kultani saa tänä vuonna yli 40 yksittäistä lahjaa. Automatkalla luulin Mikon murjottavan, ja sitten sainkin kuulla että kultainen mieheni olikin päättänyt itse tehdä minulle vastaavan joulukalenterin.



30.11.2015 (Yöllä)

Dialogi tänään, jatkona keskustelulle ihmisten heikosta sukupuolimoraalista:
Minä: "--te miehet aina vaaditte naisia 'antamaan p-settä'. Mitä jos vaatisin sinulta samaa? Anna ukko p-settä!"
Mikko: "Miten niin 'te miehet' ja 'aina'? En mä oo ikinä vaatinut sua antamaan mulle p-settä. Etkä sä vois tehdä mun p-seelläni mitään vaikka antaisinkin."
Minä: "Odota vaan, keksin useita asioita. Etkä pitäisi niistä yhdestäkään!"
Ja tässä vaiheessa jahtasin Mikon yläkertaan sanottuja istumalihaksia leikillä piiskaten.



26.11.2015 (Ilta) Lemmikkilinnunkiusaajat ry

Voi pieniä poloisia lintujamme. Ne käyttävät monta tuntia aviaarioidensa sotkemiseen: väärän väristä pellettiä kuljetetaan vesikuppiin, olkea sotketaan universal-ruoan sekaan, papukaijat silpovat viihdykkeeksi annetut pahvilaatikot ja talouspaperihylsyt sopivaksi, hienoksi silpuksi, joka levitellään mukaviksi kasoiksi aviaarioiden nurkkiin sekä kuppeihin. Ja sitten tulevat ilkeät omistajat ja siivoavat kaikki huolella tehdyt sotkut pois! Hienosti ravattu vesi vaihdetaan TAAS raikkaaseen, vaikka edellisen kerran juuri eilen illalla vaihdettiin, roskat siivotaan pois ruokakupista ja TAAS tuodaan uudet pahvilaatikot, vaikka juuri sai edellisekin tuhottua häiritsemästä pois. Kirotut ihmiset! Kiusankappaleet ja orjuuttajat! Hävetkööt.



26.11.2015 (IP) Paljon sekalaista

Järjestimme äidille neljännen vuosittaisen Helsingin herkuttelureissun. Reissu on yleensä lähes sama: ensin Hakaniemen hallissa blinejä ja sitten koko hallin läpikäyminen, sen jälkeen Stockmannilla sushia ja Stockan herkkuosastolla samanlainen läpikäynti. Eräänä vuonna kävimme Hietsun kauppahallissakin, mutta se jätettiin pois, koska Stockalta ja Hakiksesta tulee yleensä jo ostettua tarpeeksi. Molemmista paikoista poistutaan useamman ruokakassin kanssa. Kotona (tai siis äidin luona) pelkkään nyssäköiden ja pussien availemiseen käytetään runsaasti aikaa, ja sen jälkeen taas alkaa pitkällinen maistelu- ja syömisoperaatio. Äiti nautiskelee suunnattomasti uusista herkuista ja makukokemuksista, ja ostettuja herkkuja riittää useammallekin päivälle molempiin talouksiin.

Mikko nautiskelee tänään ostamistaan juustoista, ja minä taas sain ihanaa aprikoosi-hasselpähkinäleipää. Olen kuitenkin äärettömän, loputtoman väsynyt: useampi tunti keskellä Helsinkiä saa aikaan viikkokausien väsymyksen ja eristäytymisen.

Sivumennen sanottuna: haluaisimme ostaa täytetyn kolibrin, riikinkukon tai paratiisilinnun, joten vinkatkaa jos on myynnissä. Täyttöasennolla ei ole suurtakaan väliä, mutta edellytän ehdottomasti Cites-todistuksen. Pelkkä (väitetty) ikä ei siis riitä: haluan paperit, kuten aina. Näitä liikkuu kyllä suhteellisen paljon ilman todistuksia, mutta en halua paperittomia kokoelmaamme.

Istuimme illalla sohvalla lukien ja teetä juoden, ja kesken kaiken Mikko mutisee katsettaan kirjasta irroittamatta että "valmistetaankohan lumppupaperia enää nykyisin?", ja minä vastaan, katse myös oman kirjani sivulla: "kyllä, ne kutsuvat sitä 7 Päivää-lehdeksi".



25.11.2015 (Yöllä)


Swarovski Christmas ornament poinsettia gold. Lahja Mikolta nimipäivänäni 2015.



18.11.2015 (Yöllä) Aviomieheni, kyborgi

Mikko joutui nukkumaan alusvaatteet päällään. Itse asiassa kaksi teepaitaa päällään: toinen, jonka päälle oli päivällä asennettu mittauslaite, ja sen päälle vedettiin toinen, löysempi paita, joka suojasi laitetta nukkuessa. Mikko näytti siltä kuin olisi kasvattanut keskelle rintakehäänsä yhden, jättimäisen rinnan. Paitsi että laite oli epämukava ja rajoitti liikettä, se teki mahdottomaksi käydä iltasuihkussa, joten Mikko oli kiukkuinen kuin ampiainen. Lisäksi siihen jäykkään keskisormeen syttyi yöksi punainen valo, joten koko yön Mikko piteli keskisormea pystyssä, ja se vielä loisti punaisena. Jouduin nukkumaan vierashuoneessa, koska kuorsauksen lisäksi kaupanpäälliseksi tuli vielä neljästä viiteen kääntymistä unissa, potkimista ja nytkähtelyä.

Onneksi nyt uni näyttää helpommalta. Saa nähdä herääkö Mikko neljältä yöllä, koska laitoin juuri kakun uuniin. Yleensä on riittänyt se, että olen syöyt kakkupalaa vuoteessa herran vieressä - tuoksu on riittänyt herätyskellon korvikkeeksi.

Luen taas uudelleen Pratchettia. Kello on puoli neljä yöllä, ja kieroutunut mieleni runteli kirjan nimen "The Last Continent" lisäämällä siihen "in". As in "The Last Incontinent".



16.11.2015 (Ilta)

Mikko näyttää koko ajan keskisormea. Tai siis tarkemmin sanoen ne laittoivat Mikolle sairaalassa kuorsausta tarkkailevan laitteen, jonka pitäisi selvittää onko Mikon kuorsaus apneaa (ei muuten ole). Sen sensori on keskisormessa, ja Mikko joutuu pitämään sitä kummissa asennoissa, joten näyttää siltä kuin olisin saamassa "kahdentoista tunnin keskarit".


Swarovskin kana



12.11.2015 (Ilta)

Holy crap. Ensimmäistä kertaa joku tietää kertomattakin sen, että on hyvin vaikea painaa asioita mieleen tai keskittyä väkijoukossa. Olen niin innoissani että voin tuskin istua aloillani, vaikka sana "keskittymisvaikeus" onkin lievä aliarviointi: fiilis on sama kuin jos yrittäisit lukea hiukkasfysiikkaa huoneessa, jossa samalla riitelevät Boko Haramin ja Isiksen iskuryhmät, Ugandan jalkapallomaajoukkue sekä Mariachi-bändi.





Olen lapsesta saakka haaveillut mandariinisorsista, mutta ne vaativat uimapaikan talvellakin, ja sorsalintujen pitäminen sisätiloissa on muutenkin haastavaa talvikuukausina. Nyt meillä on sellainen mandariinisorsapariskunta joka ei kärsi edes kellohuoneen kaappikellon päällysen kuivista olosuhteista.



10.11.2015 (Yöllä)

Katselin tänään erilaisten maantiesiltojen kuvia ja luonnostelin hajamielisesti pari siltaa sekä pienen puiston luonnoslehtiööni. Mikko sitten palautti takaisin maan pinnalle huomauttamalla että yhteiskunta maksaa siltojen ja teiden rakennuksen ja ylläpidon, että siksi ne rakennetaan rumiksi ja tylsiksi, ja siksi yhteiskunta ei voi rakennuttaa muuta kuin tylsää, harmaata betonielementtiä.

Ja tottahan se on: juuri tänään näin erään ihmisen marisevan Facebookissa että yhteiskunnan pitäisi maksaa prostituoitujen käyttö kaikille, toinen vaati oikeutta tienata täyttä työssäkäyvän palkkaa tekemättä työtä, ja kolmas oli sitä mieltä että Armas-Kuunon ei pitäisi joutua käymään koulussa bussilla. Kaikki ovat ahnaat kourat ojossa vinkumassa ja vaatimassa, uskoen että yhteiskunta on heille velkaa sen, tämän ja tuon verran. Mutta mielikuvissani teiden varsilla on ohiajavia pysähtymään kutsuvia suloisia puistoja huvimajoineen, ja niissä unelmissa sillat kaareutuvat taivaalle, joissakin koristeena valkoisia betonireliefejä, joissakin suloisia takorautakaaria ja köynnöksiä, ja joissakin kaunista suomalaista luonnonkiveä. Keveän näköisiä rokokoo-unelmia tai vaikuttavaa, massiivista barokkia. Mutta maailma on rakennettu harmaasta, tehokkaasta betonista joka ei kutsu eikä lämmitä sydäntä, eivätkä harmaat, kylmät, sieluttomat suomalaiset kaipaa hauraita kaaria tai hämyisiä tuoksuvia kukkapuutarhoja yhteisiksi eväsretkipaikoiksi.



7.11.2015 (Ilta) Aviomieheni, banaanikakkukorppikotka

Kuten korppikotka kaartelee taivaalla haistaessaan raadon maassa, kaartelee Mikko keittiössä kypsyvän kakun alkaessa tuoksua. Kakku valmistui kuuden aikaan ja nyt siitä on jäljellä vain pieni palanen: olisi pitänyt leipoa kaksi. Ja jos haluaa kypsyttää kakkua pari päivää, kuten esimerkiksi taatelikakulle pitäisi tehdä, on tehtävä vähintään kolme: ne kaksi joutuvat uhrilistalle ensin ja se kolmas saa armonaikaa parhaimmillaan jopa pari kolme päivää.



6.11.2015 (Ilta)

Uutisissa otsikko "Poliisi etsi kotoaan kadonnutta 82-vuotiasta". Poliisilla on iso talo...



6.11.2015 (IP)

Mikko on poikkeuksellisen pahalla päällä. Työstressiä, vaikken saa edes kysyä mikä tai miksi on vialla. Tai siis saisin, mutta vastausta en saisi. Sinänsä sääli, koska yleensä jaettu murhe on helpompi kantaa. En voi kuin tuoda yläkertaan teetä ja purtavaa ja kuunnella kun Mikko sadattelee ja kiroilee. Tuntuu siltä että oma elämäni on sentään helppoa, stressivapaata ja yksinkertaista. Taitaa olla aika leipoa banaanikermakakku, se yleensä purkaa pahimmat pahat olot.



6.11.2015 (Yöllä)

Tämä nykyinen hallitus on kuin puliukko. Ei voi kuin synkän myötähäpeän vallassa seurata sen hoipparoimista, mölinää ja toikkarointia sekä kuunnella veikkauksia siitä kaatuuko se vai eikö kaadu. Ja sitä välillä toivookin että kaatuisi, koska holtittomalla toikkaroinnillaan se saattaa aiheuttaa vieläkin suurempaa vahinkoa.



5.11.2015 (IP)

Stockmann mainosti isänpäiväksi tartarpihviä ideaaliruokana. Onneksi Mikko ei ole kenenkään isä (suurkiitos kaikille jumalille, kondomeille, e-pillereille, niiden keksijöille jne jne jne), joten totesin että voinkin sitten ostaa herralle paketin raakaa jauhelihaa. Ja koska Mikko on tee-se-itse-mies, vielä yhden raa'an kananmunan.

Viime aikoina on ollut kovin vähän aikaa koneella istumiseen, mutta nyt on taas hetken kevyempää. Selasin Youtubea ja hämmästyin tästä "reaktiovideoiden" määrästä. Siis ihmisiä jotka filmaavat itseään katsomassa jotain sarjaa tai elokuvaa ja lataavat sitten sen Youtubeen. Ehkä se kuuluu johonkin nuorisokulttuuriin, mutta mieleeni tulee vain se, että onpas narsistista hommaa. Miksi ketään pitäisi kiinnostaa jonkin vieraan urpon naaman katseleminen ja hänen kommenttiensa kuunteleminen kun ko. urpo katsoo jotain sarjaa? Mitä seuraavaksi? Urpo #1 kertoo viidenkymmenen minuutin ajan siitä pölymäärästä jonka löysi vuoteensa alta jätettyään kahden viikon siivoukset väliin ja toope #2 reagoi yölliseen käymäläreissuunsa (videon kesto 30 minuuttia)?

Mikko arveli että kyse voisi ehkä olla yksinäisyydestä, tarpeesta jakaa reaktionsa, kun ei ole ryhmää jonka kanssa jakaa reaktionsa elävässä elämässä. Mikko saattaa olla oikeassa, mutta Mikko on aina optimistisempi. Itse arvelen että kaikki johtuu ihmisten typerästä itserakkaudesta. Ja ei, minua eivät kiinnosta mielipiteesi kyseisestä ilmiöstä tai sen puolustelut. Etkä kiinnosta sinäkään.



30.10.2015 (Yöllä)

Taidan ostaa Mikolle lahjaksi Dastilben. Ihan vaan "siksi".



29.10.2015 (IP)

Yksi raivostuttavimmista asenteista sosiaalisten tilanteiden pelkoa kohtaan on se, että monet kuvittelevat sen tarkoittavan esimerkiksi samaa kuin lukihäiriö tai eriasteiset ymmärrysvaikeudet. Kun kerrot pelkääväsi sosiaalisia tilanteita, moni olettaa automaattisesti sen tarkoittavan lukihäiriötä ja ehdottaa siihen soveltuvia metodeita. Saat sitten heilutella arvosanojasi naaman edessä ja todeta että hei toope, haloo. Mutta eihän se auta, koska jonossa on heti seuraava persenaama perässä. Mielellään neuvomassa että ai, koska sinä pelkäät sosiaalisia tilanteita niin auttaako vaikka jos sijoitamme sinut cp-vammaisten ryhmään. Hyvin, hyvin loukkaavaa.



28.10.2015 (Ilta)

Todellisia neronleimauksia taas: mietimme minä vuonna äiti sai lahjaksi tietyn koristelasin, ja minun piti kyllä kysyä äidiltä minä vuonna hän täytti 45. Tulin kysyneeksi kuinka vanha äiti oli täyttäessään 45.

Ja koska sattuu olemaan tällainen astetta järkevämpi pää, niin voi arvata miten vaikeaa on oppia esim. murtohälytyslaitteiden poiskytkeminen. Voi nolouden yliannostus...



27.10.2015 (Ilta)

Joitakin uudehkoja ostoksia. Tuoleja on kaksi samaa sarjaa pöydän kanssa.

















26.10.2015 (Ilta)

Mikko puhuu veljestään ja veljensä perheestä kuin ventovieraista ihmisistä, eikä ole vuoteen ehdotellut vierailua äitinsäkään luona. En toisaalta voi syyttää: en ole veljeni kanssa niin läheinen että puhuisimme päivittäin tai aina edes viikottain, mutta tunnen veljeni kyllin hyvin tietääkseni ettei hän esimerkiksi ikinä käyttäisi tilannetta hyväkseen hyötyäkseen rahallisesti ja jättääkseen minut, ainoan sisarensa, lakiosalle ennakkolahjoissa ja perinnössä. Poloinen Mikko, joka on liian kiltti protestoidakseen ja liian herkkäsydäminen ollakseen ottamatta asiaa kipeänä sydämelleen.



25.10.2015 (Ilta) Epätavallisen sosiaalinen viikonloppu

Ystävä kävi viikonloppua viettämässä. Kyseinen ystävä on kasvissyöjä, tai siis oli: korruptoin hänet aikanaan laittamalla omaksi ruoakseni pekoniin kääräistyjä kanapihvejä, kinkkuun kääräistyjä ja juustolla ja kermalla gratinoituja parsakaaleja ynnä muuta, ja jakamalla sitten ruoastani tuoksun houkuttelemalle ihmisparalle. Tällä kertaa tämä kasvissyöjäystävä pyysi reseptin kuuluisasta hedelmillä täytetystä kanastani. Harrastimme viikonlopun verran syömistä, saunomista ja Game of Thrones-maratonia.



20.10.2015 (IP) Postivalitus

Jos saisin valita, lopettaisin Postin (ex-Itellan) palveluiden käyttämisen kokonaan. Miksi? Seuraa pitkä litania.
1) Epäkohteliasta ja välillä suoranaisen törkeääkin asiakaspalvelua. Vielä jokin aika sitten sitä oikeasti kohteliasta ja mukavaa ja sitä paitsi asiantuntevaa postipalvelua sai Oitin asiamiespostista (paikallisesta ase- ja kirjakaupasta), mutta sitten ne siirsivät ne palvelut R-kioskiin jossa ollaan ihan kujalla (ainakin toistaiseksi). Puhelinpalvelu taas on poikkeuksellisen törkeää.
2) Särkyvä-lähetyksenä lähetetyt paketit saapuvat välillä survottuina ja runnottuina, ja ainoa vastine on "me voimme aina vedota siihen ettei ollut pakattu kyllin hyvin". Tavallisena lähetyksenä lähetetyt saapuvat jopa paremmassa kunnossa.
3) Pakettiautomaattiakaan ei ole näin pienessä kylässä.
4) Hintoja on nostettu tuntuvasti mutta samalla palvelutaso on laskenut kuin lehmän häntä.
5) Meille jaetaan vähän väliä naapureiden postia: itse asiassa kahdenkin eri naapurin. Parhaassa tapauksessa eräälle viereisellä kadulla asuvalle naapurille tarkoitettu paketti oli meidän laatikossamme! Kyllä, olin rehellinen ja vein perille. Postin noutaminen koostuu aina siitä että katsoo mikä laatikon sisällöstä kuuluu oikeasti meille ja mikä pitää juoksuttaa naapureiden laatikoihin.
6) Olenko kertonut siitä, kun käväistessäni kampuksella näin Tampereen keskustapostin edessä postinkuljettajan, joka paiskoi paketeita rullakkoon? Kyseinen mies nosti siis aina tahallaan taaksepäin, nosti sen päänsä päälle ja paiskasi mahdollisimman suurella voimalla rullakkoon. Että sellaisia työntekijöitäkin.

Onneksi on kilpailua: Ärräpaketti toimii erinomaisesti, ja samaten Valintatalon ja Matkahuollon palvelu. Mutta yksi ihmetyksen aihe: paketti saapui esimerkiksi Tampereelta vuorokaudessa Oittiin. Noutopiste on Valintatalossa, joka ei todellakaan ole kaukana terminaalista: muutama sata metriä. Matka kestää silti puolestatoista kahteen tuntia. Miten ne sen paketin sinne toimittavat - ryömimälläkö?

DHL on kuulemma tuomassa Suomeen omat pakettiautomaattinsa. Ikävä kyllä kuitenkin vain isoihin kaupunkeihin.



16.10.2015 (IP)

En ole tainnut tuoda esille viimeisten parin vuoden pettymystäni Minna Parikan kenkämallistoihin. Ennen saatoin ostaa useamman kenkäparin jokaisesta mallistosta: ennätys taisi olla viisi paria yhdestä kevätmallistosta. Nyt mallistot ovat muuttuneet, eivätkä ne enää iske makuuni. Sormia? Kynsiä? Alituiseen lisää elukankorvia? Anteeksi jos tämä nyt loukkaa jonkun makua ja mieltä, mutta ei, kerta kaikkiaan ei. Kuulemma varsinkin puputennarit ovat monen mieleen, mutta en kerta kaikkiaan pidä niistä.

Pidin Parikan kengistä silloin kun ne olivat naisellisia, mutta nyt ne näyttävät lähinnä lapselliseen tai tyttömäiseen makuun tähdätyiltä tai Japanin markkinoille kohdennetuilta. Enkä enää voi sanoa Parikkaa suosikkisuunnittelijakseni. Masentavaa.

Ja ylläolevan sanominen oli varmaankin hyvin epäisänmaallista ja suorastaan maanpetoksellista.



15.10.2015 (Ilta) Swarovski <3


Swarovski: snowflake 2015, pieni versio. Lahja Mikolta lokakuussa 2015.


Swarovskin neliapila. Rakas ystäväni Kristiina löysi tämän minulle, ja vielä laatikoineen päivineen!



13.10.2015 (Ilta) Sekin tunne

Kaikki varmaan tietävät että tarvitaan painava syy siihen että suostun lähtemään kotoa. Tänään oli sellainen pakkoreissu. Paluumatka venähti hiukan, sillä käytin tämän harvinaisen tilaisuuden hyväkseni: Mikko pyysi minua naputtamaan navigaattoriinsa kotiosoitteen, ja kuinka ollakaan kyseinen navikka-hyväkäs johdatti meidät kyllä kotiin, mutta vain kahden suosikkileipomon, jäätelökaupan sekä lopuksi vielä Kultasuklaan myymälän kautta. Mikko nauroi kauheasti ratissa, kun navikka kesken kaiken ohjaa tutulle sivutielle...

Kummia kaipineita tuollaiset navigaattorit. Miten se nyt noin, oho.

Mutta eipä valita mies nyt, pureutuessaan jättikokoiseen mansikoilla, mansikkahillolla ja kermavaahdolla täytettyyn tuulihattuun. Edessä vielä suklaa-vadelmamoussea, tiramisua, herrasväenleipiä, mango-passionkakkua, mustikka-vadelmakakkua sekä puoli paperikassillista suklaata.

Kuulin että naisen rinnat riippuvat jos niiden alle voi pistää kynän eikä se tipahda pois. Tällä varustuskoolla ja näillä ikävuosilla voin todeta, että jos ei käytä kaaritukiliivejä niin voisi rintansa alla pidellä kokonaista lyijykynätehdasta.

Ja sitten vielä se tunne, kun on nokosilla aviomiehen kanssa, ja kesken kaiken kuulee koputusta ulko-ovelta. Jommankumman pitäisi rynnätä alakertaan ovea avaamaan (ja se joku en ole minä, ehdottomasti en). Yhteenkietoutuneet raajat ovat jo melko monimutkaiset selvitettäväksi kiireessä ja puolinukuksissa, mutta nämä hiukset, kun ne ovat kietoutuneet kummankin ympärille? Poistuminen siitä solmusta ei todellakaan ole helppo tai yksinkertainen asia. Ja sitten se tunne, kun huomaa että se "koputtaja" oli perhanan talitintti joka oli etsinyt hyönteisiä koputellen ikkunoiden ja ovien pieliä.



7.10.2015 (Yöllä)

Viime viikko ei todellakaan mennyt kuten piti. Ensin onnistuin sairastumaan ikävään flunssaan, joka taas kehittyi ikäväksi, pitkäkestoiseksi yskäksi josta en ole vieläkään toipunut. Perjantaina yskiessäni onnistuin kaatamaan kädessäni olleen puolikkaan kupillisen kuumaa teetä suoraan laptopin näppäimistölle, ja jouduin käyttämään yhtä varakoneista koko viikonlopun ajan.

Lauantaina soitin äidille. Ihmettelin että oliko hän humalassa kun puhe kangersi kuin monen tunnin ottamisen jälkeen. Sitten tajusin että kello on vasta neljä iltapäivällä, äiti pääsi töistä kolmelta eikä sitä paitsi juo mitään viiniä vahvempaa. Äiti ilmoitti että hänellä oli ihan hyvä olo, kielsi ehdottomasti soittamasta ambulanssia ja totesi menevänsä laittamaan ruokaa ja sitten nukkumaan. Mietin asiaa pitkään, mutta Mikon rohkaisemana soitin kuitenkin (luvatta) hätänumeroon. Pelkäsin ettei äiti äkkiä anna moista temppua anteeksi. Veli oli onneksi samaa mieltä kanssani, ja sairaankuljettajat saivat kuitenkin lopuksi äidin houkuteltua sairaalaan.

Sairaalassa äiti oli kiukutellut lääkärille ainoan vapaapäivänsä menetystä ja manannut minutn "hölmöyttäni", ja lääkäri oli rauhallisesti todennut että jos nyt menet kotiin ja nukkumaan niin siitä vaan, mutta mahdollista on että heräät joko osittain sokeana, osittain (pysyvästi) puhekyvyttömänä, osittain halvaantuneena tai pahimmassa tapauksessa et herää lainkaan, koska sinulla on muuten nyt pieni aivoveritulppa ja aivoinfarkti. Tässä välissä äiti soitti minulle kyyneleet silmissä ja peloissaan.

Onneksi veritulppa oli todellakin pieni, mutta se oli oikean silmän vieressä, ja lääkärit pelkäsivät että äidiltä saattaisi mennä näkö toisesta silmästä, tai että puhevika saattaisi jäädä pysyväksi, koska hän oli tehnyt kokonaisen työpäivän firmassa eikä ollut hakeutunut hoitoon aiemmin. En ymmärrä miksei kukaan ollut reagoinut asiaan lainkaan! Äidin puhe oli nimittäin ollut koko päivän kummallista "mongerrusta", hänellä oli selkeitä vaikeuksia lausua mitään selkeästi ja lisäksi hänen oikea suupielensä riippui heikosti, vaikka hän ei itse sitä pystynytkään näkemään.

Äiti joutui tosiaan viettämään kaksi yötä sairaalassa ja joutui nyt parin viikon sairaslomalle. Onneksi uusi lääkitys sentään saatiin, ja kuulemma lisätutkimuksia joilla selvitetään sydämen rytmihäiriöiden osuutta veritulpan muodostumiseen. Onnittelen kuitenkin nyt itseäni siitä että soitin kielloista huolimatta hätänumeroon, ja siunailen sitä hätäkeskuksen naista joka päätti lähettää ambulanssin. Sekä niitä sairaankuljettajia jotka oikeasti jaksoivat vakuutella äidille että olisi lähettävä sairaalaan, koska he pelastivat äitini.

Tonikin oli korvaamattomaksi avuksi hoitaessaan käytännön työt, jotta äidin kissa ja koti tulivat hoidetuksi. Sekä tietenkin Mikko, joka jaksoi kuunnella äkkipikaista tiuskimistani ja äyskimistäni. Kun itkettyneenä ja lopen uupuneena istuin kello kolme yöllä tuoliini, ihmettelin ajaako talon ohi tavattoman pitkä juna joka täristää epätavallisen paljon, vai onko kyseessä maanjäristys, johon Mikko totesi että ei, minä vain tärisin - ja niinhän se oli, jokainen lihas vapisi ja tärisi.

Eräs ystävä totesi että "hyvin tehty", johon minä käänsin että "well done", toisilla sanoilla "täyskypsäksi paistettu", ja juuri sellainen olo minulla oli. Itse asiassa tavallaan on vieläkin.

Huomena on kuulemma maailmanloppu. Taas! Olen missannut niitä jo parikymmentä. Olisivat nyt ilmoittaneet edes kellonajan, koska sitten sitä taas huomaa että hitto, se maailmanloppu oli ja meni jo kakskyt minuuttia sitten, aurinko nielaisi tulipallona maapallon ja minä sen missasin, perhana, kun keskityin tähän kirjaan. Ja silti, piru vie, pitää lattiat pestä ja ruokapöytä vahata. Ei ole nyt oikein tämä.

28.9.2015 (Ilta)

Uusi ostos! Tämä oli hieman vioittunut vanhuuttaan, mutta eräs erinomaisen taitava ammattilaistäyttäjä korjaili sen erinomaisen kauniiksi. Kyllä, lintu on aivan oikeasti tuon näköinen: kyseessä on kultafasaani, eikä kuva tee sen kauneudelle oikeutta. Tuon upean juovikkaan harjan alla on mm. piilossa ihania turkoosinvärisiä höyheniä.



Muutama antiikkiostoskin tuli tehtyä, mutta en saa niitä kuvattua niin ettei huoneen muu sisustus näkyisi. Sääli sinänsä. Kuitenkin: ihana puuleikkauksin koristettu pöytä ja sen kaksi samalla tavalla koristeltua tuolia, pieni intarsiakoristettu marmorikantinen lipasto, lasinen vaaleanpunainen tarjoilumalja sekä ihana vihreän, valkoisen ja kullan värinen kahvikuppi lautasineen.



24.9.2015 (Yöllä)


Swarovski: Crystal Paradise Kingfishers. Hääpäivälahja Mikolta 2015. Uusi Swarovski-vitriinini on miltei valmis, joten tämä odottelee siihen pääsyä.



22.9.2015 (IP)

Se tunne kun kärsii kauheasta korvasärystä - itse asiassa kaikista korvatulehduksen oireista - ja kuitenkin joutuu punnitsemaan pitkään onko kipu pahempaa kuin lääkärissä käyminen. Ja kun sitten aviomies saa ylipuhuttua vastaanotolle, selviää että kärsii kaikista muista korvatulehduksen oireista paitsi itse korvatulehduksesta. Eli oireet muttei syytä. Kipulääkkettä kitaan. Sitä paitsi olisi ihanaa saada selville miksi koko ajan haisee palaneelle vaikkei missään pala eikä Mikko haista sitä, ja miksi hemmetissä tasapainokin heittää aina välillä.



21.9.2015 (Yöllä)

Lekottelimme hetki sitten kellohuoneessa teetä juoden. Mikko luki useamman vuoden vanhaa tiedejulkaisua, josta saan sitten kuulla referaatteja historiaa käsittelevistä artikkeleista. Tällä kertaa Mikko kysyi olinko tietoinen siitä, että tiedemiehet olivat tutkineet Gizan suurta sfinksiä rikollisten kasvojen tunnistukseen käytettävällä ohjelmistolla. Tähän vastasin että niin, ja tutkimuksessa havaittiin sfinksin syyllistyneen kioskiryöstöön Paraisilla 2006.

En taida ottaa mitään kyllin vakavasti. Mikko sai teetä nenäänsä.



19.9.2015 (Yöllä)


Swarovskin dalmatialaispentu. Yllätyslahja Mikolta väsyneenä sadepäivänä 2015.


Swarovskin pieni sammakko. Kooltaan niin pieni että mahtuu sormenpäälle.

Eräässä kirjassa kuvattiin lyhyesti maahanmuuttajia, joilla oli vaikeuksia sopeutua uuteen kotimaahansa: kuinka heitä pidettiin melko likaisina, sotkuisina ja sivistymättöminä, eivät ymmärtäneet sivistyneen maailman tai tekniikan päälle, olivat väkivaltaisia, he teurastivat sian asunnossaan ja suolasivat sianruhoa ammeessaan, eivät tienneet että wc-istuin pitäisi oikeasti vetää, tai tekivät parkettilattiaan reikiä joulukuuselle tai kukkapenkille. Kuvasin tätä parille ihmiselle, ja molemmilla oli heti negatiivista sanottavaa maahanmuuttajista: "tuollaisia juuri ne ovat, hyi". Mutta, oi voi, kun nuo kuvaukset kertoivat aikanaan Ruotsiin muuttaneista suomalaisista...



17.9.2015 (IP)

Kolmenkymmenen sivun artikkeli siitä "miten ihmiset lukevat tieteellistä tekstiä". No kuule, yleensä silmillä, mutta milläs sinä? Anuksellasiko?



14.9.2015 (IP) Rasismia koko ihmislajia kohtaan

Menimme aikaisin nukkumaan ja nukuin vieläpä pitkään, joten Sonja murjotti aamulla. "En pidä sinusta. Ei, en halua rapsutuksia, rapsutan itse niskaani tätä lelua vasten koska se ei hyljännyt minua 11 tunnin unien ajaksi. Katselen sinua täältä kauempaa syyttävästi... hetkinen, mitä sinä syöt? Anna! Anna minullekin! Muutin mieltäni ja harkitsin, anna ehdottomasti rapsutuksia ja halauksia ja pala tuosta mitä ikinä syötkin, sinä syöt sitä, sen on pakko olla hyvää!"

Jos tästä pakolaiskeskustelusta on jotain hyvää seurannut, niin se, että rasistit ovat tulleet joukolla "kaapeista". Olen lähiviikkoina viskonut FB:n kaverilistalta ja puhelimen muistista jo viisi tyyppiä jotka osoittautuivat mitä pahimmanlaatuisiksi sovinisteiksi ja rasisteiksi. Kaveruus sikseen, mutta minulla ei ole sosiaalisia paineita kuunnella paskanlänkytystä. Jos ne osaisivat edes esittää kunnollisia ja perusteltuja argumentteja sen sijaan että lainailevat toisten rasistien mielipiteitä, mutta tuollaisten kanssa on turha edes kuvitella keskustelevansa. Ja ei, mv-lehti ei todellakaan ole "perusteltu mielipide luotettavassa lähteessä". Ääliö.

Eräs niistä jopa oletti minun olevan kanssarasisti. En pidä pakolaisista, se on totta, mutta en myöskään siedä kantasuomalaisia yhtään sen enempää. Mielestäni kantasuomalaiset ovat ihan tasan yhtä epärehellisiä, sietämättömiä ja epämiellyttäviä kuin pakolaiset. Samaten epärehellisiä, sietämättömiä ja laiskoja ihmispaskoja ovat ranskalaiset, venäläiset, virolaiset, ruotsalaiset, britit, amerikkalaiset, romanit, australialaiset ja ihan kaikki muutkin kansallisuudet, rodut ja uskonnon edustajat. Hyh.

Paitsi että ne ovelta ovelle kiertävät uskonnolliset saarnaajat julistan vielä alemmaksi ihmisroduksi ja tuomitsen ammuttavaksi ja haudattavaksi kompostiin. Viimeksi ovellamme kävi muuten ev.lut-uskontokunnan edustaja. Julistettakoon siis teloitettavaksi ja ammuttakoon Norjaan. Tai kuuhun.



9.9.2015 (Ilta)

Jouduin käymään Tampereella. Palatessani tuntui siltä kuin olisi sukeltanut kolmekymmenen metrin korkeudelta jäämurskaan. Onneksi on teetä, Sibbe-leivoksia ja mukava paikka sohvalla Mikon kainalossa, sekä takataskussa lupaus siitä ettei tarvitse lähteä mihinkään ainakaan viikkoon, jos sittenkään. Teki mieleni lämmittää sauna, mutta tällä säällä olisin onnistunut ennen tulien syttymistä savustamaan itseni pahanpäiväisesti, enkä ollut sillä tuulella että haluaisin haista joulupukilta (miinus piparkakkujen ja viskin lemu) savupiippuretken jälkeen.

Sonja tarrautui heti kotiin palattuamme vaatteisiini eikä päästänyt irti melko pitkään aikaan. Nyt se kuitenkin kotkottelee, hölisee ja pärpättää tyytyväisenä lattialla ja yrittää keksiä voisiko se kuitenkin kiskoa lautalattiasta säleen tai pari irti, jos silmä välttäisi. Pitäähän sitä linnullakin olla harrastuksia.



8.9.2015 (Ilta) Wannabe-pyhimyksiä ja muuta

Tiedän että Sipilän päätös luovuttaa kotinsa on jalo ja diipadaapa läpä lää. Moni kaveri ja tuttava Facebookissa suorastaan hehkuu iloa ja intoa "Onhan se Sipilä sentään hieno mies! etc etc. Ulkomaidenkin uutisointi asiasta on "faktoja valikoivaa". Ja onhan se yksi askel oikeaan suuntaan, mutta pari oheisargumenttia:

1) Sipilän talo luovutetaan siis vuodenvaihteessa. Turvapaikkoja tarvitaan nyt, ei "myöhemmin". Haluaako joku keskustella pakolaiskeskuksen perustamisesta viiden vuoden kuluttua?
2) Sipilä on monimiljonääri, joka ei tähänkään mennessä ole kaivannut vuokratuloa toisesta kodistaan.
3) Monellako tavallisella suomalaisella on toinen omakotitalo tyhjillään kätevästi luovutettavissa? Silti juuri sellaiset ottavat omiin koteihinsa pakolaisia. Jaloutta löytyy, mutta aivan muualta kuin Sipilästä.
4) "Ainakin pääministerikauteni loppuun asti" = äänestäkää uudelleen?
5) Sipilä luovuttaa kotinsa _toisella puolella Suomea_. Ei siis kotikunnassaan tai naapurissaan. Ks. kohta 3.
6) Sipilä itse halusi leikata kehitysapua ja muita tukia. Nyt tämän puolieleen pitäisi pestä se puhtaaksi?

Gimme a break. Saa olla eri mieltä, mutta ei kannata yrittää käännyttää minua uskomaan Sipilän pyhyyteen tai jalouteen. Ne jotka oikeasti jakavat vapaaehtoisesti saman katon ja pihan pakolaisten kanssa, NIITÄ kuuluu kiittää oikeasta "jaloudesta". Ja jos joku haluaa vetää esiin sen "majoita säkin pakolaisia omaan kotiisi"-kortin, niin temmo tumppuusi ja hyppää hakettimeen. Olen aina myöntänyt suoraan olevani ilkeä, itsekäs paskiainen eikä minua kiinnosta yksikään vieras nurkissani, ulkomainen tai ei. Toisaalta olen myös kyyninen. Varsinkin wannabe-pyhimysten edessä.



8.9.2015 (IP)

Olisin halunnut lähteä Mikon kanssa kokousmatkalla Helsinkiin. Ei siis muuta kuin istumaan autossa ajomatkan ja kokouksen ajan ja samat takaisin kotiin, mutta sekin tuntui taas liialliselta: on pakko olla kotona. Mikko on ollut poissa nyt kaksi tuntia ja 15 minuuttia, ja se tuntuu kymmeneltä tunnilta. Lähtiessään Mikko suuteli ja halaili eteisessä kunnes jouduin huomauttamaan myöhästymisen mahdollisuudesta. Sitten hän käveli autolle ja jäin odottamaan eteiseen vilkuttaakseni ikkunasta. Hetken kuluttua kuului nopeita juoksuaskeleita, ja Mikko suorastaan lensi autolta takaisin eteiseen ja suoraan syliini vielä yhtä viimeistä halausta ja suukkoa varten.

Firma olisi tarjonnut Mikollekin työporukan kanssa tutustumisreissua Tallinnaan, enkä olisi ikinä kieltänyt sitä Mikolta, mutten osaa kuvatakaan helpotuksen tunnetta Mikon ilmoitettua ettei halua olla kahta yötä poissa luotani. Käytin tänään kuitenkin tätä n. kolmen tunnin tilaisuutta hyväkseni tilatakseni Mikolle nimipäiväksi pari kirjaa worderysta, ja tunnin kuluttua rakas on taas kotona: silloin haluan olla eteisessä vastassa seuraavien suukkojen ja halausten kanssa. Mutta tämä tunti on taas sitä hitaampaa, matelevaa lajia...

Mikko on vanhemmiten muuttumassa hieman kyynisemmäksi, ja totesi eilen vaatteita päälle laittaessaan että ennen ihmisen sanottiin valehtelevan jos korvat heiluvat, mutta nykyään näyttää siltä että valehtelevan ihmisen tunnistaa siitä että huulet liikkuvat. Onneksi olen edelleen kyynisempi: totesin että vielä paremin tunnistaa siitä, että se hengittää. Jos joku ei hengitä kertaakaan kymmeneen minuuttiin, se ei valehtele. Enää.



3.9.2015 (Yöllä)

Eräs kaveri totesi useimpien blogien kuolevan itsestään viimeistään muutaman vuoden kuluessa. Itse huomasin pitäneeni tätä eräänlaista "blogia" vuodesta 2003, mutta henkilökohtainen solkkaaminen onkin erilaista kuin tiettyyn asiaan tai ilmiöön keskittyvä bloggaus, joka on varmasti se vaativampi laji. Sitä paitsi minulla on etunani sekin, että tämä sivusto toimii pohjalla "web 1.0". Useampaan otteeseen ihmiset kyselivät miksen siirry sellaiselle alustalle jossa olisi keskustelu- ja kommenttivaihtoehto, mutta lopultakin kyse on edelleenkin siitä, että minua ei kerta kaikkiaan KIINNOSTA kenenkään mielipide. En ole kiinnostunut keskustelusta tai kehuista tai haukuistakaan, ja useimmat ihmiset taas toimivat siltä oletuspohjalta että pitäisi kiinnostaa. Kommenttivaihtoehdon puuttuessa säästyn niiltä "sontamyrskyiltä" jotka tympäännyttävät useimmat bloggaajat lopettamaan, ja ne jotka eivät saa aikaan paskamyrskyjä masentuvat usein palautteen tai kommenttien puutteeseen, mutta sellaiselle ihmiselle jota muiden reaktiot eivät kiinnosta hiirenkikkareen vertaa on juuri tämä pohja se ideaalinen.

Olen joutunut rajoittamaan myös FB:n käyttöäni omalleni ja muutaman hyvän kaverin seinälle sekä poistamaan kokonaan muutamia epämiellyttäviä hysteerisiä vouhkaajia. Näyttää siltä kuin kaksi suomalaista kolmesta olisi kokonaan pyyhkinyt sivistyksellä istumalihaksensa ja yhtynyt kauheaksi, epämiellyttäväksi ihmismassaksi, jossa "oikeutettu mielipide" koostuu siitä mitä päähän sattuu pälkähtämään, perusteluja ei kaivata koska mielipiteenvapauden uskotaan tekevän paskankin paikkansapitäväksi, ja "luotettava lähde" on jokin magneettimedian, naapurin Pertsan, mitvit-lehden tai kouluttamattoman populääripoliitikon kaltainen saasta.

Sanon oman perustelemattoman, vain yhdestä lähteestä peräisin olevan mielipiteeni asiaan näin: tänä kesänä olen saanut kuulla humalaisten ölinää, mölinää ja tappelua, mutta ne tappelijat olivat kantasuomalaisia. Soitin poliisit, kun humalainen kantasuomalainen nainen parkui apua ja pinkoi pitkin pihatannertaan pakoon humalaista kantasuomalaista miestä joka karjui tappouhkauksia kuin kivesvaivainen sonni. Kuuntelin kuinka pari aikuista ihmistä uhkasi tappavansa jonkun, vaikkeivät edes tienneet kenet oikeasti pitäisi tappaa, ja he molemmat olivat kantasuomalaisia (ja lisäksi rasisteja). Olen lukenut heikkoa kielitaitoa osoittavia sepostuksia, ja nämä huonolla suomella kirjoitetut hädin tuskin ymmärrettävät raapustukset ovat kantasuomalaisten näppäimistä peräisin. Paria ystävääni on vainottu ja lähennelty seksuaalisesti, mutta sekä lähennellyt että lähentelijät olivat kantasuomalaisia. Olen kuullut kuinka useampi elämiseen ja selviytymiseen tarkoitettuja valtion tukia nauttiva tyyppi on ostellut tuillaan keräilykohteita, käynyt festareilla, matkustanut, dokannut baarissa ja muuta hauskaa - ja kyseessä ovat kantasuomalaiset, jotka eivät ole monissa tapauksissa edes hakeneet työtä. Olen kyllä tavannut ulkomaalaistaustaisia niinä harvoina kertoina kun olen poistunut kotoani. Siellä ne rientävät paikasta toiseen aivan samanlaisissa (rumissa) vaatteissa kuin kantaväestökin, aivan samalla tavalla tuijottavat jalkoihinsa mennessään, aivan samalla tavalla tuppisuisina. Paitsi ne, jotka olen tavannut ulkomaalaisten pitämässä ravintolassa, jossa he ovat olleet hymyileviä, kohteliaita ja palvelualttiita. Tai ne pari tummaihoista herrasmiestä, jotka ovat hymyilleet ja nyökänneet kohteliaasti (ja yhdessä tapauksessa avasi oven jotta saatoin siitä kulkea).

Äläkä turhaan vaivaudu uhkailemaan, haukkumaan, todistelemaan vääräksi, kehumaan, ilmaisemaan samaa mielipidettä tai aplodeeraamaan, koska minua sinun mielipiteesi taas eivät kiinnosta tipan tippaa, ja keskustelu kanssasi ei kiinnosta edes sitäkään vähää. Nämä ovat "diktaattorin mielipiteitä": tällä sivustolla olen diktatoorisempi kuin vaihdevuosista kärsivä facebookin kirppismoderaattori, ja itsepähän skippasit disclaimerin yli ja tungit lukemaan sivustoa joka on narsistisesti omistettu vain yhden urpon paasaukselle.

Kannattaa mennä jonnekin muualle, vaikka pornosivulle tai pasianssikerhoon. Trust me: jopa ne pornomallit ja pasianssikerholaisetkin ovat kiinnostuneempia teidän mielipiteistänne kuin minä.



2.9.2015 (Ilta) Hyvästi, Firefoxin dementia!

Tähän mennessä Firefox on vuotanut muistia kuin alzheimer-potilas: koska aivan oikeasti tarvitsen vähintään 7 ikkunaa ja yli 50 tabia koko ajan, muistia on pelkään Firefoxin pyörittämiseen mennyt helposti yli 2 500000 K. Konevanhukseni alkaa nikotella jo kahden miljoonan ylityttyä, joten olen vuoden aikana lukemattomia kertoja joutunut sulkemaan Firefoxin task managerista, koska se käyttää käynnistysvaiheessa "vain" 1 200 000 - 1 500 000 K. Hah, ohi on sekin ajanhaaskuu! Pieni ohjelmanpätkä, jonka asentaminen vei alle 3 minuuttia, ja siitäkin suurin osa Zipgeniuksen avaamiseen, koska firefox imi käytettävää olevaa kapasiteettia. Mutta nyt, oi nyt! Hetki sitten se käytti huimat 141 000 K muistia, koska se latasi samaan aikaan viittätoista tabia, mutta tipahti sitten taas 7000 K korville, ja tälläkin hetkellä pallottelee 7000 ja 300 000 K:n korvilla. Autuus! Puhdas, syvä autuus.

Ylikellotettu virussofta tosin ajoittain hoggaa CPU:sta 100 % ja ottaisi enemmänkin jos saisi, mutta ei sentään koko aikaa. Ehkä sitäkin pitäisi vähän säätää. Samalla voisi ehkä ajella alas muutamia tarpeettomia windozen serviceitäkin.



31.8.2015 (IP)

Kun joka aamu ensimmäiseksi peseydyttyään ja takut pois kammattuaan laittaa hiukset haisoljella kiinni, sitä unohtaa millaista kiusankappaletta kantaa päässään. Vapaana hiukset ulottuvat kämmeniini, joten lähes kaikki kotityöt ovat mahdottomia ilman solkea. Ne eivät pysy poninhännällä, ja kaikki muut paitsi tiukimmat haisoljet liukuvat pois.

Eräs ihminen jonka kanssa puhuin yliopistoasioista ihmetteli sitä, miksen puhu enempää sosiaalisten tilanteiden pelosta ja siitä johtuvista itsemurhayrityksistä. Kysymykseen on oikeastaan yksi yksinkertainen vastaus: suhtautuminen. Olen tavannut seuraavat suhtautujatyypit:
*Yltiösosiaalinen yllyttäjä. Tämä tyyppi ei kerta kaikkiaan tajua, ja hänen reaktionsa on kannustaa unohtamaan moiset pelot. "Ihmiset ovat NIIIIIIN kivoja, sen kun vaan menet mukaan, kyllä sä tulet tykkäämään kunhan vaan otat itseäsi niskasta kiinni." Tätä ihmistyyppiä tekisi mieli tirvaista päin näköä.
*"Ymmärtäjä ja tukija". Tämä tyyppi ryhtyy fyysiseksi lässyttäjäksi, tulee iholle halailemaan ja silittämään ja lässyttää kuinka lupaa koko ajan olla tukenasi, ah ja voi, kyllä hän auttaa, älä yhtään pelkää, annan sulle tukihalin aina välillä ja lässyn lää. Ei oikeasti tajua, vaikka kuvittelee ymmärtävänsä.
*"Mäkin olen introvertti"-tyyppi. Tämä tyyppi saattaa olla introvertti, mutta aika usein on oikeasti ekstrovertti joka on saanut päähänsä olevansa intro, koska joskus tykkää olla ihan yksinkin. Joka tapauksessa uskoo voivansa samaistua tunteisiisi ja sosiaalisten tilanteiden pelkoon, koska joskus on kivaa kun on ihan tyhjä talo. Ryhmäterapia rulaa-ihmistyyppi. Aivan kujalla.
*Koulusurmapommifobia-tyyppi. Tämä tyyppi päättelee että koska tahansa saatat paljastaa tisseihisi teipatun naulapommin ja alkaa heti hivuttautumaan kauemmas olettaen että pelkosi sosiaalisia tilanteita kohtaan manifestoituu väkivaltana kanssakansalaisia kohtaan. Koska hei, ihan ehdottomastihan sosiaalisia tilanteita pelkäävä haluaa kuolla suuressa ihmisjoukossa mahdollisimman rumalla ja näyttävällä tavalla. Haloo, dorka. Toisaalta positiivista on se, ettei tätä tyyppiä tarvitse sen jälkeen usein katsella. Negatiivista taas se, että juorut alkavat kulkemaan. Juoksuvauhtia.
*"Älä vaan tee itsellesi mitään"-tyyppi. Tämä tyyppi alkaa heti katselemaan oletko pomppaamassa seuraavan parvekkeen kaiteelta alas ja katselemaan löytyykö lähistöltä partakoneenteriä tai veitsiä joilla viillät ranteesi. Paranoideimmillaan miltei koominen, kun säntäilee edestakaisin pyrkien asettumaan sinun ja jokaisen ikkunan väliin jottet vaan säntäisi sitä ikkunaa vasten tarkoituksena pompata pihalle lasinsirpalekuurossa. Kyselee jatkuvasti "jaksatko sä, pärjäätkö sä, jaksatko sä, pärjäätkö sä..."
*Sekä harvinaisin henkilötyyppi, eli henkilö joka oikeasti ymmärtää. Ja nämä ihmiset ovat ihan oikeasti kiven alla.

Niin että kertoisitko itse? Turha kysyä. 99,9% teistäkin sijoittuu kaikkiin paitsi alimpaan ihmistyyppiin. Että lässyti lässyn vaan, haleja ja ryhmäterapiaa ja kyllähän sinä nyt ymmärrät koska sinun mielestäsion niin kivaa kun puoliso joskus lähtee viikonlopuksi hummaamaan ja talo on ihan tyhjä joten olet joka tapauksessa ihan epäsosiaalinen tyyppi. Lässyti lässyn lää.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä todistimme lähes henkeäsalpaavan kaunista hetkeä. Työt olivat venyneet lintutalolla tavallistakin pidemmiksi, joten tulimme saunasta vasta kolmen jälkeen yöllä. Kuu paistoi kirkkaasti pihalle puiden väliin, ja koska päivällä oli satanut, kaikkialla oli raskasta, pyörteilevää sumua. Oli hiirenhiljaista, kiukaan tuli loimotti saunan ikkunoista takanamme, kodin valot ikkunoista edessä ja kuu valaisi sivulta. Mikko halasi minua takaapäin ja seisoimme sylityksin useamman minuutin ajan nautiskellen siitä hetkestä ja sumussa kelluvasta valosta.



27.8.2015 (Ilta)

Kaverilla tuli vastaan eräs tyyppi jonka kanssa olen aikanaan tehnyt kauppaa, huonoin tuloksin. Eräs kaveri totesi että tyypillä ei ole kaikki muumit laaksossa. Mutta kyse ei ole pelkästään siitä että tältä urpolta puuttuisi pari muumia - puuttuu myös muikkuset, mymmelit ja koko laakso.



26.8.2015 (Yöllä) Irstasta materiaalia

On aina ikävää lähteä Tampereelle, mutta aikainen lähtö se vasta ikävä onkin. Tulee tietenkin nukuttua huonosti. Aluksi saa odotella että lääke rauhoittaisi ja on sitä odotellessa onkin ihan hajalla, ja sen jälkeen tulee joko sumuinen, hämärä ja epämääräisen hatara olo, tai vaihtoehtoisesti kovin kylmä ja etäinen. Käväisin maanantaina: oli vuorossa kylmä ja etäinen Katte, ja muutenkin päivä oli kovin raskas ja rasittava. Ainoa valopilkku tuntui pilkahtavan kun huutokaupasta ilmoitettiin ennakkotarjousteni riittäneen tietyissä kohteissa, mutta niistäkin voitoista pääosa meni joko äidin kokoelmaan tai äidin asiakkaille. Olo oli silloin kuin autolla kolmesti päältä ajettu ja vieläkin hutera ja väsynyt. Onneksi Mikko ajoi Ciao Caffelle ja tuli mukanaan kaksi isoa kotipakkausta. Kuutta eri gelattoa. Jäätelötaivas!

Kamppailen edelleen uniongelmien kanssa. Melatoniinistakaan ei ole apua. Yöllä nyt on yksinkertaisesti helpompi valvoa. Maailma jossa ihmiselle sysätään jonkinlainen moraalinen velvollisuus herätä aikaisin on perverssi ja ruma paikka.

Latailin kuitenkin Youtubeen viikonlopulta ponisatuja, kertojina Multa ja avustajana Katte-täti. Sitä voisi kuvitella että ronskeimmat ja rasvaisimmat jutut kuulee teinipojilta, mutta lauma kolmekymppisiä naisihmisiä voittaa teinipojat rasvaisten juttujen määrässä ja tasossa koska tahansa. Linkkeinä:
yhteiskerrottuna "Kasvun Taikaa", jossa veivataan lihaa jalkojen välissä ja kasvatetaan toukalle paksuutta ja pituutta, sekä "Palomiestä väsyttää", jossa Multa kertoo arveluttavasta palomiesponista ja hänen metkuistaan. Jostain tähän taustalle soimaan Village Peoplea. Tulossa vielä materiaalia sateenkaarimunista ja ilkeästä lepakosta reikineen.


Swarovskin Owls eli pöllöpari



21.8.2015 (Yöllä) Äänekäs filosofinen debatti, vastapuolena täytetty ruisrääkkä

Mikko kävi hakemassa yhden täytetyn linnun ja joutui pysäköintöpaikkojen vähyyden vuoksi kantamaan sitä sylissään muutaman korttelinvälin keskellä kaupunkia. Sille reitille jota Mikko ja lintu taivalsivat jäi kuulemma melkoinen liuta varsin hämmentyneitä kanssakansalaisia. Ja koska olen niin hemmetin avulias aatu, neuvoin että seuraavalla kerralla kannattaa käydä myös pitkää keskustelua sen täytetyn linnun kanssa.

Ensimmäiset kuvat Mikolta saamistani hääpäivälahjoista. Viideskin on: Swarovskin Kuningaskalastajat-figuuri (tässä videolinkki. Valokuvaa joutuu odottamaan: mokasin nimittäin kuninkaallisesti, ja linnut ovat nyt irti jalustastaan, joten liimaa tarvitaan. Ikävä kyllä mikä tahansa liima ei edes pidä. Onneksi rakas poloinen aviomies ei polttanut käämejään - en olisi syyttänyt häntä lainkaan. Omat kyllä kärähtivät totaalisesti, ja kyllä jurppii vieläkin.











' 20.8.2015 (Yöllä) Aviomiehen uhkailu on taitolaji

Puolison ajoittainen uhkailu voidaan lukea avioliiton pakollisiin kuvioihin, mutta se voi käydä tylsäksi jos uhkailee aina samoilla asioilla. Tänään uhkasin ostaa huutokaupasta vanhan kauppapuotikyltin jossa lukee "Mestarin Lihapuoti" ja ripustaa sen vuoteen yläpuolelle seuraavan kerran kun anoppi tulee kylään. Se ei tietenkään ollut uskottava uhkaus, mutta onpahan taas sekin aviollinen velvoite tullut hoidetuksi pois päiväjärjestyksestä.

Voin suositella myös muille uhkailijoille: sopiva kyltti voisi olla myös vaikkapa "Lihakauppa" tai "Herkkupuoti", ja anopin vierailun sijaan uhkausta voi soveltaa muidenkin puolison sukulaisten sekä uskonnollisesti ja moraalisesti orientoituneiden ystävien kohdalla.



18.8.2015 (Yöllä) "Tyyneys"

Äiti kävi viikonloppuna kylässä ja oli yötäkin. Oli syömistä, saunomista, lisää syömistä, lisää saunomista, vielä lisää ylensyömistä, nukkumista ja taas syömistä (aamiainen). Juhlimme siis sitä viidettätoista hääpäivää jo vähän ennakkoon, ja saimme äidiltä yllätyslahjaksi ihanan metallisen huvimajan (saatan ehkä jopa laittaa kuvankin), mutta parasta on ollut yhdessäolo. Äiti kuvasi Fågeltorpia "rauhan tyyssijaksi", ja toisella kerralla "tyyneyden paikaksi". Toki ymmärsin mitä äiti tarkoitti, mutta mieleen tuli Vesku Loirin "Tyyne", ja kuvittelin välittömästi itseni ja Mikon drag-tyylisessä esityksessä ja kimittämässä raivostuttavasti. Käväisimme myös näyttämässä äidille Kordelinin muistomerkin sekä radanrakentajien hautausmaan, paikalliset turistikohteet siis.

Joudun ohittamaan tämän kuukauden antiikkihuutokaupat jottei ihmisaltistusta tulisi liikaa, mutta ajattelin kyllä tehdä edes muutaman tarjouksen ennakkoon. Juuri nyt, keskiyön mentyä hetki sitten ohi, on alkamassa hääpäivämme, ja pidän tällä viikolla muutenkin etäisyyttä koko maailmaan, joten niidenkään harvojen joilla on kännykkänumeroni ei maksa vaivaa soitella. Tämä "Tyyne" ei taida vastata.



13.8.2015 (Ilta) Uusi hankinta


Swarovskin "Roller", jonka ostin jo yli vuosi sitten. Sen myyjä ei suostunut postittamaan Suomeen, joten lintu kävi kääntymässä Kanadan kautta ja saapui vihdoin maahan paljon odottamaani kauniimpana. Ihana, ihana esine. Lisäkuva takaa



13.8.2015 (Yöllä) "Kämpimisen" merkitys

Törmäsin taas tänään siihen ihastuttavaan asenteeseen, että sosiaalisista tilanteista masentuva ihminen varmasti suorastaan rynnii ulos kuorestaan kun pääsee ryhmään jossa on muitakin ihmisiä joita jännittää. No voi v-u, ihanks totta, oho. Kaipa se toimisikin, jos kyse olisi siitä että "sosiaalinen tilanne vähän jänskättää". Mutta kun ei ole. Kyse on siitä, että toistuva, jatkuva sosiaalinen tilanne aiheuttaa katastrofaalisen masennuksen. Ja koska siellä on ollut suoranaisia nerouden riemuvoittoja asioista päättämässä, on koko homma vedetty mahdollisimman pitkäksi jotta "kaikki voivat edetä hitaasti ja rauhassa". Eli siis ihmisille jotka kärsivät sosiaalisista tilanteista tungetaan sitä sosiaalista tilannetta lusikan sijaan vielä kauhalla? Jees jees, ihan järkeenkäyvää. Debiilit. Rehellisesti sanottuna pännii rajattomasti jo ennakolta.

Sivumennen sanottuna ihmettelijöille voin todeta, että kestän poninkeräilijämiitin siksi, että se järjestetään täällä. Fågeltorpissa voi olla vikansa, kuten näissä vanhoissa taloissa yleensä, mutta tilaa ainakin riittää, ja jostain syystä stressitaso suorastaan romahtaa kun olen omalla alueellani. Sitä paitsi Fågeltorpissa on kaikenlaisia bonuksia, kuten vaikkapa pahamaineinen "Pöytä". Siis:

Pöytä (isolla alkukirjaimella) on kuvassa taas vähän vajaa: yleensä maljoissa on enemmän tavaraa, mutta kuvan ottoaikaan esimerkiksi keksipurkki oli viereisellä pöydällä, samaten hedelmä... anteeksi, siis suuri konvehtikulho sekä pari suklaarasiaa. Suljetuissa rasioissa on joko konvehteja, tai suuren hopearasian tapauksessa suklaalevyjä. Pöytä pidetään täytettynä ja tarjolla 24/7, eikä sen ohi tarvitse välttämättä kävellä pysähtymättä. Kokeneemmat Fågeltorpin kävijät osaavat jo kysyä voivatko he "käväistä Pöydässä".

Onnen voi määritellä monin eri tavoin, mutta yksi hyvä on se, että katselee lämpimässä kesäyössä tähdenlentoja taivaalta puoliso lämpimänä selkää vasten painautuneena (ja luennoiden yläilmakehän liikkeistä) ja ajattelee, että jos oikeasti uskoisi "tähdenlennolta toivomiseen", niin ei tarvitsisi toivoa muuta kuin että elämä voisi jatkua juuri tällaisena joka ikisenä päivänä tästä ikuisuuteen.

Olisi myös onnellista jos osaisi kirjoittaa "lämpimässä" kerralla oikein, eikä korjaisi kolmea kertaa peräkkäin "kämpimässä".



11.8.2015 (Ilta) Vielä musiikkia

Pitäisi aina silloin tällöin muistaa lähettää joku musiikkilinkkikin. Tällä kertaa siis Verdin La Traviatasta "Noi Siamo Zingarelle". Ja jos joku ei osaa katsoa oopperaa (lue: on arvosteluni alapuolella), tässä olisi vaikkapa Hercule Poirot-sarjan soundtrackista kappale nimeltä "To the Lakes".



11.8.2015 (IP) Valkosuklaa, terveyssuklaa

Mikon loma loppui. Taas kerran lomalla sai aikaan paljon vähemmän kuin piti, mutta keittöremontti on sentään loppusuoralla ja alakerran vierashuoneen ikkunatkin on vaihdettu. Arkiaamu ei ole koskaan yhtä miellyttävä kuin loma-aamu, jolloin saa sentään herätä samaan aikaan (siis joskus iltapäivällä) puolison sylistä, eikä tarvitse tuntea syyllisyyttä pitkälle iltapäivään nukkumisesta tai siitä että aamiaisteekin on juotuna vasta joskus kahden jälkeen iltapäivällä.

Seuraavaksi jatkuisi taas ruokahuoneen remontti. Anopilla olisi syntymäpäivät viikonloppuna, mutta Mikolla on ylitöitä (ja kieltämättä saatoin ehkä ihan hiukkasen vihjaista, että se ylityökorvaus olisi paljon hauskempi kuin sukujuhlat, jolloin pitäisi olla sosiaalinen ja sitä rataa), mutta anoppilassa on kuitenkin käytävä ennemmin tai myöhemmin. Äitikin on tulossa kylään juhlimaan 15. hääpäiväämme, mutta juhlimme sitä kyllä paremmin kahdestaan (varasin kahdelle ihmiselle kymmenen hengen nougat-kakun, ja kyllä, oletan että se tulee syödyksi vajaassa vuorokaudessa), ja sitten onkin vuosittainen poninkeräilijämiitti. Sitten alkaa taas lukukausikin, ja yliopistolla on pakko käväistä silloin tällöin näyttämässä pärstävärkkinsä ja todistamassa että sähköpostin toisessa päässä aivan oikeasti on ihminen (tai siis minun tapauksessani äkäinen kääpiö) eikä jokin netin japanilainen random-puppugeneraattori.

Kieltämättä aikataulu sisältää aika paljon sosiaalisuutta, mutta kaipa sen kestää, kun saa levätä omassa rauhassaan. Olo tulee olemaan silti samanlainen kuin vihaisella härällä, jonka eteen hyppää joku tanopää verenpunaisessa toogassa resitoiden kovaäänisesti Shakespearea venäjäksi. Olen jo muutenkin räjähtänyt ja rähjäinen: sormissa ja jaloissa sinisiä ja ruskeita maalitahroja (mutta se on parannus edellisestä kerrasta, jolloin jouduin nyhräämään katki hiuksista niitä latvoja jotka uivat viininpunaisessa öljymaalissa), naarmuissa kirvelee lakkabensiini, ja kohta pitäisi vielä pukeutua maalitahraiseen mekkoon ja leikata nurmikko, jolloin jalat muuttuvat vihreäksi ja bensankatku tarttuu hiuksiin. Ja sen jälkeen lintutalolle, jossa linnut osoittavat synkkää paheksuntaa moista siivouksella rauhaa häiritsevää haisulia kohtaan ja sontivat päälle.

Mutta ei se mitään, meillä on totuttu siihen.

Löysimme toissa viikolla Tampereella käydessämme Stockalta aivan äärettömän hyvää valkosuklaata. Se levy ei kauan kestänyt, mutta meni heti suosikkilistaani. Valkosuklaasta tulee aina mieleen se vitamiineja sisältänyt valkosuklaa ("Jekovit"), jota äiti antoi palan päivässä kun olimme lapsia. Aina kun syön valkosuklaata, tulee sellainen tunne että äiti taputtaa kohta päälaelle ja toteaa että se on terveellistä.



6.8.2015 (Ilta) Patikkahaukka

Siitä taitaa olla jo useampi vuosi kun pilkkasin niitä hölmöjä, jotka kopioivat egyptiläisiä hieroglyfejä ymmärtämättä niiden tarkoitusta ja kiroavat seinällään uima-altaaseensa astuvat saamaan hyppykupan ja heinäsirkkoja. Aidoistakin egyptiläisistä hautamaalauksista voi kyllä löytää inisemistä. Esimerkiksi tämä

näyttää aivan selkeästi siltä kuin Osiris olisi seuraavassa hetkessä syttymässä parista kohdasta tuleen. Kohta tulee Osirikselle pipi.
Ja toisaalta tässä

...no. Tulin sitten siihen tulokseen, että kyseessä ei ole Horus eikä edes mikään perushaukka, vaan sukupuuttoon kuollut patikkahaukka. Kyseinen otus ei jalkojensa painon vuoksi liitänyt Niilin jokilaakson yllä vaan patikoi paikasta toiseen ja potki saaliinsa hengiltä. Kuoli sukupuuttoon koska ei päässyt kävelemällä Niilin yli pesintäalueelle.



6.8.2015 (Yöllä)

Niin, se juttu lampusta. Jokin aika sitten Mikko löysi lehdestä artikkelin loisteputkivalaisimen elektronisista sytyttimistä, jotka olisivat paloturvallisia. Niitä sitten piti ostaa kaksi. Pari päivää valaisimessa oltuaan ne alkoivat pitää omituista ääntä, eli kolmetta ja räminää. Suljin välittömästi valo ja kokeilin myöhemmin sytyttää uudelleen. Saman tien sulakkeet paloivat, valaisimessa kirjaimellisesti räjähti ja huoneeseen levisi kammottava palaneen muovin katku ja käry. Jouduimme evakuoimaan linnut, ja Mikon hengitys oli katketa siitä hirvittävästä kärystä - jopa omat keuhkoni valittivat, vaikka terveet ovatkin. Valaisimesta sitten roikkui sisäjohtojensa varassa toinen sytyttimistä haisten infernaalisesti käräytetyltä muovilta. Sen koko alaosa oli tipahtanut irti yläosasta.

Eikä siinä sinänsä mitään, jos olisi menettänyt pelkät sytyttimet, koska ne nyt eivät kalliita olleet. Mutta se räjähdys rikkoi itse kattolampunkin. Ihastuttavaa. Motonetin kautta sai sitten valituksen maahantuojalle, joka korvasi sytyttimet ja uuden lampun, mutta ei tietenkään esimerkiksi sähkömiehen laskua. Eli jos jollekulle tarjoutuu tilaisuus ostaa axxel-merkkiset sähköiset sytyttimet, niin suosittelen välttämään. Veikkaan että oli pelkkää tuuria etteivät nämä "paloturvalliset sytyttimet" aiheuttaneet tulipaloa.

Sain Mikon yllätettyä aamiaispicnicillä ovaalikuistilla. Vastapaistettuja croisantteja, Stockan oliivileipää, teetä sekä jäätelöannos Ciao Caffen jäätelöistä.



29.7.2015 (Ilta)

Mikon vaihtaessa lintutalolle uutta valaisinta (kerron tästä joskus myöhemmin, nyt ketuttaa vieläkin liikaa) leivoin yllätyksenä vadelma-mustikkakakun. Mikko palasi juuri sopivasti kakun ollessa miltei valmis ja seisahtui ovelle. Sitten nenä alkoi nytkähdellä, suu levisi leveään hymyyn ja sen jälkeen mies rynnistikin pikamarssia keittiöön kärkkymään. Syötyään kolme suurta palaa mies totesi ettei millään jaksa enempää. Mikä tarkoitti sitä, että hän söi neljännen palan istuallaan kellohuoneen sohvalla. Ja kun hetki sitten menin seisomaan viereen kädessäni kakkupala, mies hyvin rauhallisesti laski sahan kädestään ja alkoi tuijottamaan vuoronperään sekä kasvojani että kakkupalaani hyvin, hyvin merkitsevästi. Sain sentään pari haukkausta siitä palasesta. Kakusta on jäljellä toki vielä kolmasosa, mutta se johtunee siitä että välillä piti leikata nurmikko.



28.7.2015 (Ilta)

Olen aamuyön valaistuvina tunteina tottunut vilkaisemaan pihalle aina silloin tällöin, sillä siellä voi nähdä eläimiä tai lintuja. Jäin viime yönä katsomaan etupihalla liikahtelevaa objektia - tumma keskikokoinen valkoisin merkein. Välillä se liikkui hiukan muttei lähtenyt liikkeelle, joten seisoin puolentoista minuutin ajan yläkerran ikkunan edessä yrittäen saada selvää hämärässä pihassa nököttävästä olennosta. Lopulta päättelin naapurin mustavalkoisen kissan olevan pihassa: kävelin siis alakertaan hätistääkseni sen tiehensä tai heittääkseni sitä kivellä. Oven avattuani havaitsin käyttäneeni tämän ajan ja vaivan hätistelläkseni pihastani hennossa tuulenvireessä liikahtelevan kimpun päivänkakkaroita.

Valkoisia päivänkakkaroita, poikkeuksellisen tummaa hiekkaa ja kiveä niiden alla, sekä yläkerran vanhat, vääristävät ikkunalasit. Teeskentelen että kyseinen päivänkakkarakimppu teki sen tahallaan ja ihan vain mielenalennuksekseni.

Onneksi naapurit nukkuvat järkevään aikaan, muuten olisi maine mennyt lopullisesti. Eikä oikeasti ole edes järkevää blogata julkisesti omasta hölmöydestään, mutta ehkä joku hyötyy saadessaan tietoa Suomea uhkaavasta päivänkakkarainvaasiosta. Ainakaan en ehtinyt sähähtää sille kasvipoloiselle.



25.7.2015 (Ilta)

Eilen Helsingin Stockmann. Oliivileipää, Reze-maalaisleipää, sämpylöitä, sherrybroileria, coq-au-vin, valmissalaatteja, mansikkarahkaa, tiramisua, suklaavalikoima, bebejä, kahdeksan hengen vadelma-mangomoussekakku, tapas-lautasia, ihania lihoja tiskiltä ynnä muuta. neljä muovikassillista hauskuutta. Mikko sai kirjoja, ja minä Kristiinalta hauskan täytetyn rastaan. Ja huomena sähkömies käy viimein kytkemässä keittiöön lieteen sähköt. Se tuntuu suoranaiselta ylellisyydeltä näin monen viikon mikro- ja grilliruoka-aterioinnin jälkeen. Olisikohan täytetty kana tai Confit de Canard?

Ja se hirvenmetsästyskausikin kuitenkin pian taas tulee.

Äidiltä saatuja lahjoja. Ensin vanha kirjoituskone:


sekä vanha puhelin, joka tosin vaatii puhdistuksen,


ja viimeiseksi hassu vanha laskukone. Meillä oli aikanaan vanha työntekijä - nyt jo edesmennyt - joka kertoi raahanneensa juuri tällaista konetta tukkimetsässä. Käytännössä taskulaskimen tonnin painoinen edeltäjä. Vanha Vekkara opetti äidinkin käyttämään tätä, mutta ei äiti kuulemma enää osaa. Veikkaan että Mikko kyllä keksii piankin miten se toimii.




21.7.2015 (Yöllä)

Jotkut eivät sitten ikinä opi. Sitä kuvittelee menevänsä antiikkihuutokauppaan ostamaan täytettyä lintua ja sitten sitä tulee kotiin mukanaan linnun lisäksi kolme uutta lamppua, kaksi taulua, muutama koriste-esine äidin kokoelmaan sekä sellaisen kaverin puhelinnumero, jonka pitäisi tuoda kotiin ne kaksi ostettua kaappia jotka eivät mahtuneet henkilöautoon. Niinpä niin. Toinen on vieläpä suuri ja jumalattoman painava kaiverrettu astiakaappi, jonka siirteleminen ruokahuoneremontin keskellä onkin suorastaan hilpeä urakka, ja jota ei silti voi laittaa muuallekaan.

Mutta kai sitä voisi sunnuntaipäivänsä hullumminkin käyttää. Esimerkiksi kotitöiden teko tai keittiöremonttihan olisivat kerta kaikkiaan tarpeettomia. Kuka muka tarvitsee uuniinsa uutta sähköliitäntää, tai sitä seinää jota vasten liesi pitäisi asentaa? Onhan se nyt paljon tärkeämpää istua antiikkihuutokaupassa.

Tänään huomattua: epäkypsien, lapsellisen hysteeristen white trash-tyyppisten ihmisten ensimmäinen reaktio on huudella rasistista roskaa ja uhkailla ympäriinsä väkivallalla. Hyh.



17.7.2015 (Ilta) Väärin opetettu

Tämä kakaduhäkin siivous olisi varmasti kovin raskasta ja väsyttävää puuhaa, ellei Sonja tekisi parhaansa auttaakseen työnteossa. Se roikkuu pölyrätissä, repii siitä palasia ja pudottelee ne lattialle, tai pyrkii vaihtoehtoisesti raatelemaan pölyhuiskan ja kirkuu riemusta. Olisin silti halukas kokeilemaan siivousta ilman tätä papukaijamaista apua. Jos edes kerran.

Olin aikeissa laittaa ruokaa, mutta Mikko ilmoitti haluavansa grillata. Vihjaisin että tämä ei ehkä oli paras päivä siihen sateiden vuoksi, mutta Mikko totesi katsovansa juuri sadetutkaa, jonka mukaan pilviä ei ole muodostumassa. Totesin itse katsovani ulos ikkunasta, ja että taivaalle ei enää mahtuisikaan muodostumaan lisäpilviä. Mikko kuitenkin totesi että vartaita, ja meni tuikkaamaan grillin tuleen ja vartaat grilliin. Itse seurasin mukavasti yöpaidassani ikkunasta: sillä hetkellä jona Mikko sai lihat grilliin, tuli pirteä kaatosade. Terassille sadetta pakoon tullut aviomies-poloinen puolusteli, että ei se paljon ainakaan sada, ja sanattomasti viittasin viereiseen räystääseen, joka heitti vesisuihkua kolmen metrin päähän. No, kypsyivät ne vartaat kuitenkin. Ajan kanssa.

Vähän samalla tavalla eilisen illan iltakävelyllä totesin viiden minuutin kävelyn jälkeen että kohta sataa, ja Mikko katsoi taivaalle ja totesi että tuon näköinen pilvi ei sada. Hetken kuluttua alkoi tihkusade. Totesin että sataa, ja Mikko totesi että tihku ei ole sadetta. Ja parin minuutin kuluttua siitä alkoi kunnon sade, joten jouduimme pitämään hetken sadetta suuren koivun oksien alla, sylikkäin, tietysti. Huulet Mikon niskaa vasten mutisin jotain meteorologin kanssa elämisestä. Kotiin päästyämme Mikko meni vaihtamaan paitaansa kuivaan, ja huikkasin perään että menetkös vaihtamaan kostean paidan sen kuivan tilalle, sen joka EI kastunut siinä sateessa joka EI juuri satanut?

Että terveisiä vaan sinne Helsingin Yliopiston fysiikan laitokselle niille parinkymmenen vuoden takaisille meteorologian opettajille jotka eivät ole vielä kuolleet. Väärin opetettu!



17.7.2015 (IP)

Eilisyöstä oppineena: kun kirjoittaa useamman huonostinukutun yön jälkeen eikä lue uudelleen hetki sitten kirjoittamaansa, saa aikaan tavanomaistakin suuremman määrän typoja. Huonostinukutut yöt taas johtuvat siitä, että olen jo viikon kärsinyt todella ikävästä yskästä, joka ei suostuisi hellittämään millään.



17.7.2015 (Yöllä) Ah ja voi (elämisen surut ja murheet)

Juhlimme toissapäivänä kihlauksen vuosipäivää. Ja tässä tapauksessa "juhlimme" tarkoittaa "kiersimme leipomosta toiseen leivoksia ja kakkupaloja metsästäen, ostimme 2,5 kiloa mansikoita suoraan tilalta ja söimme koko koreuden kuohukerman kera". Torstain taas vietimme "lisäjuhlien" Lahdessa: hankimme kokoelmiin koko liudan uusia kirjoja sekä uuden täytetyn linnun, kävimme hakemassa litran jäätelöä Trion Ciao Caffesta sekä yleisesti ottaen laiskottelimme, kuhertelimme ja iloitsimme hyvästä olosta ja kesälomasta.

Sanovat aina että suomalaismies ei puhu eikä pussaa, mutta onneksi arvon herran suutelutaidoissa ja -haluissa ei ole puutteita eikä Mikko lainkaan pelkää kertoa avoimesti tunteistaan. Eilisellä kävelyllä sain kuulla vanhan kreikkalaisen tarinan, jonka mukaan ihmiset syntyivät alunperin sekä mies- että naissukupuolisina, ja vasta jumalten kanssa käydyn riidan vuoksi jokainen hajosi kahdeksi kappaleeksi, ja oli siitä lähtien tuomittu etsimään koko elämänsä ajan toista ruumiinsa ja sielunsa puoliskoa. Näin totesi Mikko, piteli tiukemmin kiinni sylissään ja totesi löytäneensä omansa jo vuosia sitten viereltään.

Luultavasti "iltakävely" on väärä sana. Pitäisi ehkä sanoa "iltaroikuskelu", koska lähinnä löntystelemme hitaasti ja rauhallisesti eteenpäin sekä roikumme kumpikin mahdollisimman tehokkaasti toisissamme kiinni. Paitsi niinä hetkinä, joiden aikana esimerkiksi kaivaudumme toisen kainaloon alakautta tai keksimme keinoa suudella pysähtymättä hyttystenruoaksi.

En viitsi heilauttaa tänne niitä noin biljoonaa kuvaa, jotka olen parin viimeisen päivän aikana päivittänyt kristalliesinekokoelmasivuilleni. Saa käydä katsomassa. Ehdottomat suosikkini uusista tulokkaista ovat Mikon lahjaksi antamat "Baby Bee-Eaters" ja ruskea pikkupöllö sekä suuressa kristallierässä tulleet "Siamese Fighting Fish" sekä varsin suurikokoiset vuohi ja vasikka.

Mietin erillisen kokoelmasivun tekemistä täytettyjen lintujen kokoelmalle, mutta jo Swarovski-sivuissakin riittää ylläpidettävää tarpeeksi. Ja miksi niille, jollei Mikon fossiileille tai sekalaisille antiikkiesineille/ huonekaluille? Ja sitä paitsi pitäisi askarrella kirjastotietokantaan puhelinyhteensopiva käyttöliittymä. Keräilijän elämä on yhtä loputonta raatamista. Ah, voi ja oi voi tätä elämisen kurjuutta, raskautta ja angstia. Syönpä lisää mansikoita suruuni. Poloisia metsämansikoita vaniljajäätelöllä :P



10.7.2015 (Yöllä)

Jep, jäävät välistä sekä Fiskars että Billnäs. Sen sijaan keittiöremonttia, eli "heittiöt keittiössä".



7.7.2015 (Ilta) Sosiaalisen kanssakäymisen vaikeuksista

Aiemmin käyttämäni sana "ihmisfobia" ei kyllä ollut asiaa oikein kuvaava, kuten eräs kaveri huomautti. Se on kuitenkin nopeampi ja helpompi tapa ilmaista monimutkainen asia. Kysymys ei ole pelkästään siitä ahdistuksesta jonka sosiaalinen tilanne aiheuttaa: kyse on äärettömästä, loputtomasta väsymyksestä. Ehkä paras tapa kuvailla sitä olisi kuvitella että keräilisi selkäreppuun isoja kiviä. Joka ikinen hetki jonka viettää sosiaalisessa tilanteessa on sama kuin poimisi nyrkin kokoisen kivenmurikan ja pistäisi sen reppuunsa, ja vaikka reppu on äärettömän suuri ja sinne voi laittaa paljon kiviä, se painaa joka hetki enemmän eikä sitä voi riisua, eikä sitä reppua voi kantaa tai nähdä kukaan muu. Se reppu painaa hetki hetkeltä pahemmin masennuksena, väsymyksenä, ahdistuksena ja tympääntymisenä, kunnes se painaa kantajansa maahan asti ja katkaisee ja rikkoo luut. En suoranaisesti pelkää ketään, koska tiedän osaavani motata isompaakin tyyppiä kuonoon, mutta sekään ei poista sitä väsymyksen ja ahdistuksen tunnetta.

Mikko ei väsytä minua, mutta Mikko on ainoa poikkeus. Olen usein sanonutkin sen johtuvan siitä että Mikko on se toinen, parempi puolikas sydäntäni ja sieluani. Asiaa vaikeuttaa myös se, ettei asiasta juuri voi puhua ääneen, koska moni ystävä ja kaveri ottaa sen henkilökohtaisesti ("Vai olen minä raskas ja rasittava kivi selkärepussasi!") vaikka kyse ei ole koskaan mistään henkilökohtaisesta, eikä se tarkoita sitä etten voisi pitää joistakin ihmisistä tai arvostaa heidän seuraansa. Toiset kivet painavat vähemmän kuin toiset, ja vaikka todelliset ystävät ovat keveimpiä kiviä joita kuvitella voi, painoa kertyy silti. Kyse on väsymyksestä, tuskallisesta ja loputtomasta väsymyksestä joka seuraa kaikkialle, ja joka syntyy kaikenlaisesta sosiaalisesta kanssakäymisestä.



7.7.2015 (IP)

Käväisimme viikonloppuna Lempäälässä saakka huutokaupassa. Kolme täytettyä tilheä, oikein kaunis vanha esine, ja se oli pakko saada. Ja tämän yhden kohteen vuoksi piti istua huutokaupassa melkein kolme ja puoli tuntia odotellen (ajomatkojen lisäksi, jotka nekin veivät melkein 2,5 h). Tällä viikolla olisivat Fiskarsin ja Billnäsin antiikkipäivät, mutta ihmisfoobikolle tuo huutokauppa taisi ylittää viikottaisen kestokyvyn, joten jätän suosiolla välistä. Itse asiassa suuri sääli, koska tuo on kuitenkin keräilijän vuoden "suuri tapahtuma", mutta asialle ei voi mitään: en aamulla kyennyt lähtemään edes Mikon tueksi sairaalaan. Olisin kyllä mielelläni ostanut vaikkapa jonkin mielenkiintoisen uuden kaapin. Jos siis jollakulla on tällä viikolla asiaa, ei soittoja, kiitos. Sähköpostilla saa kiinni, mutta en välttämättä pysty edes puhelinkommunikaatioon, saati sitten vierailuihin.

Saattoi käydä niin, että nettihuutokaupassa oli 95 Swarovskin kristalliesinettä yhteishintaan 1200 €. Ja saattoi käydä myös niin, että eräs rouva pohti ja voihki ja mietiskeli kunnes aviomies totesi että osta nyt hyvä ihminen kun mielesi kuitenkin tekee. Ja saattoi lopulta käydä niinkin että ostinpas sitten 1200 eurolla kristallia kun aviomies kerran neuvoi. Em. aviomies on nyt ansainnut suuren kasan kirjoja.

Sivumennen sanottuna: kuulin eilen että on olemassa sellainen asia kuin "naurujooga". Nyt maailma vaikuttaa entistäkin ankeammalta ja rumemmalta paikalta.



4.7.2015 (Ilta) Kuvatulvaa

Äidiltä saatu lahja:


Myös äidiltä saatuja lahjoja:


Vääksyn antiikkimessuilta ostettu lamppu. Kuupat irti, joten näyttää vähän omituiselta. Puttoja kolme, kukin pitää kädessään lasista kuuppaa.


Lahja Mikolta "toisen nimen nimipäiväksi" 02.07.2015:


Se tunne, kun havaitsee olevansa idiootti, eikä edes lohduta se että aviomieskin on. Veimme Elixairin korjaamoon kun sen ionisointilangat lakkasivat toimimasta. Tänään sitä pestessämme tajusimme sitten senkin, että olimme laittaneet laitteeseen sen ionisointikennon väärin päin, ja sen vuoksi se ei ollut toiminut. Ehkä vähän lohduttaa se, että käyttöohjeessakin neuvottiin väärin päin, mutta eipä tullut mieleen se että käyttöohje voisi olla väärä.

Pelästyin kunnolla yökävelylläni. Kävelen mielläni selvitelläkseni ajatuksiani, ja yöllä saa olla rauhassa ilman häiritseviä örvelöitä ja tampioita. Ikävä kyllä eräällä metsän läpi kulkevalla taipaleella kuulin suoraan tien vierestä kovaa ääntä - suuria oksia katkeili kun jokin suuri olento liikkui pusikossa. Näin jälkikäteen ajateltuna siellä oli varmasti taas se hemmetin mäyrä - perhanan iso yksilö ja kömpelökin - mutta siinä tilanteessa, keskiyön jälkeisessä pimeydessä keskellä metsää sitä ensimmäiseksi ajattelee suurinta pelon kohdettaan, eli siis karhua. En uskaltanut juosta ja nilkkakin sattui, mutta kävelin poispäin ja samalla soitin Mikolle pyytäen apua. Mikolta kesti tasan kolme minuuttia päästä paikalle, vaikka oli soittaessani mukavasti sohvalla, eikä Mikko kertaakaan kyseenalaistanut avuntarvettani, pyytänyt rauhoittumaan tai edes vihjannut että kyse olisi luultavasti taas siitä siitä mäyrästä. Hän piti puhelinlinjan auki, puhui koko ajan ja selvitti missä olimme toisiimme katsoen.

Pelkään kuollakseni karhuja, joten helpotuksen tunne nähdessäni Mikon auton edessäni oli suunnaton. Olen rakastanut aviomiestäni vuosikaudet, mutta silmissäni Mikko on myös peloton haarniskoitu ritarini valkoisella ratsullaan. Se ratsu saattaa olla ruskea Opel ja se haarniska koostuu ehkä kuluneista shortseista ja virttyneestä maalitahraisesta teepaidasta joka on rakennuspölyn tahrima, mutta silmissäni se on aivan riittävän kiiltävä.

Näin muuten tässä viikolla pihalla supikoirankin. Kiva otus, selkeä uros (kävi nostamassa koipea kukkapenkkiini).

Suomalaisten tapa kuseskella pitkin katuja on vanhempaakin perua: Veijo Meren "Suurta olla pieni kansa" nimittäin toteaa Kyösti Kallion nimestä että "Kansakoulun päästötodistuksessa hänen nimensä oli Kustu Kallio--". Repesimme nauramaan ajatukselle. Kyllähän Kustu voi olla perinteellinen nimi, mutta haiseva mielikuva tulee puhkivirtsatusta Kallion kaupunginosasta.



30.6.2015 (Yöllä) Leipomuksia ja levoton ripaskapyy

Leivoin eilen pikaisen raparperipiirakan ja jäin muistelemaan aikaa jolloin olin juuri muuttanut yhteen Mikon kanssa. Äiti ei kotona opettanut ruoanlaittoa: olin kyllä seurannut mitä äiti teki ja osallistunut joskus avustajana, mutta äiti oli aivan liian kärsimätön opettamaan, kun taas isoäiti taas oli mustasukkainen omasta keittotaidostaan eikä halunnut opettaa mitään muille. Sain siis vähän haarukoida tuntumaa sokkona. Ei se kauhean vaikeaa ollut - riisin keittäminen, lihan tai perunoiden paistaminen ja kermakastikkeet menivät näppituntumalla ja mausteiden käyttöön sai tuntuman kokeilemalla itse. Se leipominen sen sijaan! En todellakaan edes halua laskea kuinka monta hyvää leipomusta onnistuin pilaamaan. Litteitä, pitkin peltiä levinneitä mustikkamuffinseja, liekitetyn uunijäätelön sijoittaminen leivinpaperille ja siitä seuranneet lisälieskat kun leivinpaperikin syttyi loogisesti tuleen (huoh), sekä pariin otteeseen pilattu osa korvapuustitaikinaa, kun sekoitin maustepurkkien järjestyksen ja maustoin taikinan väärästä purkista - kertaalleen currylla, toisella kerralla paprikajauheella. Ja kertaalleen tosin toisinkin päin, eli lisäten curryn sijasta kanelia kermaiseen kana-hedelmäkastikkeeseen. No.

Toisaalta en kyllä mokaillut yksin, mikä on suuri lohdutus. Mikko oli sentään elänyt yksin paljon minua pidempään, ja oli silti minuakin pahemmin ulalla keittiöhommista. Ensimmäisten kuukausien aikana miesrukka nöyrästi pyysi minua tekemään itselleen kakun, jonka hän voisi viedä työpaikalleen Ilmatieteen laitokselle, koska hänellä oli syntymäpäivä eikä ollut koskaan ennen voinut viedä kotitekoista kakkua tarjolle. Tietenkin lupasin, vaikka asuin silloin vielä osan ajasta äidin luona ja kävin lukiossa Lahdessa. Olin silloin tulossa myöhään illalla Helsinkiin, joten käskin Mikkoa hankkimaan leipomatarvikkeet. Huomasitteko virheen? Tietenkin huomasitte. Vaan minäpä en. Kun pääsin Helsinkiin saavuttuani leipomapuuhiin, jäin katsomaan "leipomatarvikkeita". Oliko munia tai voita? Ei. Jauhoja oli puoli pussillista ja sokeria hieman pussin pohjalla. Sen sijaan oli valmis torttupohja, sellainen kaupan valmistepohja, joka maistuu pahvilta ja tuntuu samalta kuin yrittäisi jauhaa polkupyörän sisäkumia. Kuohukermaa oli ostettuna pari desilitraa. Ei hilloa, ei hedelmiä joita soseuttaa, ei mitään kakun koristeeksi. Kun kysyin miten Mikko oletti minun leipovan mitään näistä aineksista, vastauksena oli muminaa ja suuri kuorsaus vuoteesta. Jumalattoman äkäisen 19-vuotiaan raivolla sekoitin kuohukermaan sokeria ja kaakaojauhetta ja lätkäisin kaiken torttupohjan päälle, kirjoitin "kakun" oheen äkäisen kannanoton tilaamiini leivontatarvikkeisiin, ja suorin nukkumaan.

En ole tähän päivään mennessä uskaltanut kysyä veikö mies todellakin sen "kakun" työpaikalleen. Pelkään vastausta, enkä halua kuulla, en vaikka tapauksesta on kulunut 16 vuotta. Sen jälkeen opin tärkeän läksyn: jos pyydät tarvikkeita tiettyä ruokalajia varten, tee tarkka lista.

Nykyään Mikon suosikki on "pikakakku", jonka hutkin kääretorttupohjaiselle taikinalle (se on nopeampi kuin aito kakkupohja), kokoan kerrosten väliin vadelmahilloa, raastettua maitosuklaalastua ja vadelmamoussea, kostutan vadelmamehulla, lätkin päälle reilun kerroksen kermavaahtoa, pursotan tai lusikoin päälle koristeet vadelmamoussen jämillä ja koristelen suklaalastuilla ja vadelmilla (pakastevadelmia talvella, ja ei, ei yleensä näytä kovin hyvältä, mutta maistuu kyllä). Toinen suosikki on vadelma-vanilja-banaanikääretorttu - siis kääretorttu, jonka täytän vaniljavaahdolla, banaaninpalasilla, raastetulla valkosuklaalla ja pakastevadelmilla. Mikon suosikkiruoka taas taitaa olla edelleen se neilikka-sitrushedelmäkana, jonka kastike maustetaan kolmella eri sitrushedelmällä sekä neilikoilla ja tarjotaan pilahviriisin sekä tuodeiden hedelmälohkojen kera - ruokalaji jota valmistin vuonna 1999 melkein ensimmäiseksi muutettuani Mikon luokse.

Katselin uutta lintua kokoelmiimme. Eräällä sivustolla oli myynnissä pyy! Ikävä kyllä sen asento ei kyllä miellytä: siinä on selkeästi tavoiteltu fiilistä siitä että lintu on lähdössä lentoon - siivet levitettynä, nokka auki ja toinen jalka ilmassa - kun taas toinen jalka on oksalla. Ikävä kyllä minusta se kyllä näyttää sivulle harittavine jalkoineen siltä kuin se yrittäisi tanssia humalaista ripaskaa.



24.6.2015 (IP)

Minulla ja Mikolla oli autuaallinen päivä eilen. Sen voi oikeastaan tosin summata lyhyesti: täytettyjä lintuja (pari nummiriekkoa, sinisorsa sekä jokin fasaanilaji), hyvää ruokaa, leivoksia, kirjoja, Stockmann sekä kotona nautiskelua. Eräs kaveri kysyi taas eilen saman kysymyksen jonka varsin monet ihmiset elämässämme kysyvät ennemmin tai myöhemmin: "miten te tulette toimeen niin erilaisilla luonteilla?". Meistä kummastakin se on omituinen kysymys, koska ainakin itse näen luonteissamme enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja. Mikon mielestä joitakin eroja kyllä on, mutta ne ovat kaikki ulkonaisesti näkyvämmissä mutta sisäisesti vähämerkityksellisessä osassa.



22.6.2015 (Ilta) Käsityöt ovat iloinen asia, jos ei tarvitse koskea lankoihin, kankaisiin tai neulaan




Keittiössä on uusi ikkuna. Ja kuten aviomies totesi, seuraavaksi tulee uusi seinä. Sekä sisään että ulos, koska ikkunan koko muuttui radikaalisti. No, keittiöremontti olikin aikataulussa.



19.6.2015 (Yöllä)

Mikkoa katsellessani huomaan, että hän tekee aina pääosan asioista oikealla kädellään. Itse kävellessäni kirjoitin tekstiviestiä oikealla, ja siirsin sitten ajatuksissani kännykän vasempaan ja jatkoin kirjoittamista aivan samalla nopeudella. Kokeilin Mikon kosketusnäppäinkännykkää: sama nopeus ja sama virhemäärä molemmilla käsillä. Pitelin teekuppia ensin vasemmalla kädellä, ja Mikon huomautettua asiasta siirsin kirjan vasempaan käteen ja kupin oikeaan - ei ongelmia kummassakaan. vasemmalla kädellä kirjoittaminen (kynällä siis) on näköjään todella vaikeaa, mutta toisaalta esimerkiksi näppäimistöä käyttäessäni käytän vain pientä osaa näppäimistä oikealla kädellä ja suurinta osaa vasemmalla, ja välillä on paljon helpompaa kirjoittaa tekstiviestejä vasemmalla kädellä.

Istuin lääkärin odotushuoneen sohvalla odottamassa Mikkoa. Odotusaikaa oli viidestätoista minuutista puoleen tuntia, ja oloni oli ihan hyvä siihen saakka, kunnes viereeni lysähti iso mies leveässä haara-asennossa ja alkoi haisemaan. Ei sellaista pistävää löyhkää, vaan tylsää ja ankeaa pahaa hajua. Sellainen on julmaa ja ikävää, ja vaikka liikkeessä oli paljon asiakkaita, kauempana olevat kovat, puiset tuolit täyttyivät ja mies sai haista levitettyine haaroineen suurella, tyhjällä nahkasohvalla. Opetus? Selkeästi kannattaa haista pahalle, koska ilmeistä päätellen ihmiset olisivat istuneet vaikka sylikkäin ja kolme ihmistä pinossa yhden henkilön tuolissa jotta olisivat päässeet kauemmas kyseisestä haisulista.

Eräs uudehko ostos:




17.6.2015 (Ilta)

Bongasin tänään FB:ssa feedistäni artikkelin, jossa selitettiin "PanoSelfiestä". Ja myönnettäköön että ensimmäinen mieleen tullut ajatus EI koskenut panoraamakuvia. Hetkessä mieleen tuli myös se, että Mikko ei ikinä antaisi anteeksi, jos kesken "aviollisen hetken" nappaisin kameran ja toteaisin että hymyile kameralle, nyt ikuistetaan tämäkin hetki.

Luen Mikolle ääneen Veijo Meren Suomen historiaa käsittelevää teosta, jossa todettiin että "koko junan henkilökunnalla oli yhtenäinen nahkapuku joka teki vaikutuksen--". Kyllä taatusti tekisikin vaikutuksen, jos koko henkilökunta on puettuna yhteen ja samaan, yhteen neulottuun nahka-asuun. Miten ne siinäkin asussa liikkuisivat, yhtenä rintamana? Toisaalta se olisi varmaan kätevää, koska kyseessä oli panssarijuna sotatilassa, eikä mahdollinen pelkuri pääsisi livistämään muuten kuin leikkaamalla itsensä nahka-asusta ulos ja pihnimällä alastomana pakosalle.

Aina kun saa uuden pomon, sen pomon ensimmäinen homma on tehdä organisaatiouudistus. Jotenkin se taitaa olla verrannoillista siihen, että koira kuseksii reviirinsä rajat.



16.6.2015 (yöllä) Väärä porno

Etsiskelin kansiosta erästä kuvaa, ja sitten silmiini osui thumbnail-rivistöstä tämä:

Ja käsi ylös kaikki ne, joiden mielestä tuo kuva näyttää pikavilkaisulla söpöltä, trimmatulta naisen takapuolelta. Ensimmäinen ajatukseni oli "miksi hemmetissä minulla on pornoa väärässä kuvakansiossa?" Kyseessähän tietenkin on takapuoli. Kaksi takapuolta. Jotka kuuluvat muovisille "My Little Pony"-hahmoille. Väärä porno: liian vähän lesboja, liikaa muovia.

Sonja avusti minua taas päärynänsyönnissä. Se onnistui varsin hyvin, siis kunhan se keksi puraista päärynästä palasia sen sijaan että olisi vain nuoleskellut sitä. Kunnes sitten se päätti että nyt saa riittää, ja että päärynän toinen, parempi käyttötarkoitus on "päänrapsutin", työnsi päähöyhenensä päärynääni ja hieroi sitten päärynämehut päähänsä. Menetin puolet päärynästä lintupölylle ja jouduin pesemään Sonjan keskellä yötä. Ja suihku taas riemastuttaa sen niin, ettei se ollut asettua yöpuulle lainkaan, vaan tanssahteli orrella riemuissaan siipiä läiskien ja kiljahdellen.



14.6.2015 (Ilta)

Miksi olen ajatellut että nyt on heinäkuu?

Meillä on nyt siis pyy, punapyy, "varapyy" (riekko), "ei-pyy" (kanahaukka) sekä "lisäpyy" (teeri). Närhi on "selvä pyy" ja tukkakoskelo on hämmentynyt pyy eli "hä-pyy". Jos saan jostain jonkin espanjalaisen linnun, se tulee olemaan "El pyy" ja ranskalaisesta linnusta taas tulisi "Le ppyy". Pyy-nimet puuttuvat muilta - töyhtölunni, rantasipi, talitiaispari sekä pari eksoottista pikkulintua - eli ne ovat "pyy-teettömiä". Kyllähän niillekin pitää jotain pyytä keksiä. Koska PYY!



12.6.2015 (Yöllä) Ei-pyy

Saimme kanahaukan. Hieno otus! Kesti todella pitkään löytää sellainen yksilö, joka paitsi näyttää hyvältä, myös omaa Cites-todistuksen. Turhauduin aluksi noiden Cites-papereiden kanssa, mutta nyt sitä huomaa miten hieno asia se paperi on. Mikko kertoi saaneensa jopa erään tarjouksen, jossa mies ehdotti hänelle että jos Mikko ilmoittaa hänelle mitä lintuja etsimme, hän menee ampumaan ja täytättää meille uudet linnut. Tuosta vaan. Kammottava ajatus, joka myös osoittaa sen ettei ihmisten ahneudella ole mitään rajaa.

Paras lintu on sellainen, joka on löydetty kuolleena (luonnollisista syistä) ja sitten vasta täytetty. Toiseksi paras on vanha, todella vanha lintu (mielellään opetuskäytössä ollut), ja kolmanneksi paras on riistalintu, joka on ammuttu ruoaksi. Onneksi Mikkoni on niin hellä ja hyvä, eikä missään nimessä mennyt tuollaiseen roskaan mukaan.

Tunsin houkutusta hankkia toisenkin täytetyn pyyn, ihan vaan koska "pyy". Mutta sitten ostinkin täytetyn riekon ja nimesin sen "varapyyksi". Jos jostain vaikkapa metso? Se voisi olla nimeltään "lisäpyy". Ja fasaani... "ei-pyy"?



11.6.2015 (Yöllä) Lannoittamaton kukkapenkki

Jokaisella taitaa olla tuttavapiirissään ainakin yksi sellainen helvetin ärsyttävä joulutouhottaja. Sellainen, joka sotkee ärsyttävän valoletkun pihalle heti syyskuussa ja ostaa ensimmäiset lahjat jo samaan aikaan. Sellainen joka ulisee ääneen joululauluja lokakuussa ja jota tekisi jatkuvasti mieli lätkiä valurautaisella paistinpannulla päähän ja haudata takapihan kukkanpenkkiin lannoitteeksi. Kaikki tietävät sellaiset tyypit. Olin juuri lukenut sellaisen tyypin statuksen Facebookista (kesäkuussa, jumalan tähden, kesäkuussa!), ja voihkaisin epätoivoissani Mikolle että jonakin onnekkaana päivänä joku ystävällinen ihminen päästää tuon ärsyttävän touhottajan päiviltä, ja että minulle ei missään nimessä saa sanoa j-sanaa ennen kuin ulkolämpötila on vähintään -15 ja lumi ollut maassa viikon - ja silloinkin vain henkensä uhalla. Olimme keskustelun kuluessa siirtyneet alakertaan, ja ihanan helteisellä ja auringonpaisteisella kuistilla Mikko osoitti nurkkaan ja totesi että "katso, rakas, piip-kaktuksesi on kukassa", ja virnisteli v-umaisesti.

Mutta tässä vaiheessa lienee hyvä täsmentää, että aviomieheni on elossa. Hengittää. Tajuttomana ja kuorsaa, mutta se johtuu kellonajasta eikä paistinpannusta. Kukkapenkki jää siis toistaiseksi lannoittamatta.



5.6.2015 (Ilta) Pyy!

En ikinä kyllästy sanomaan "pyy". "Pyy" on niin tavattoman hieno sana. Onhan meillä kokoelmassamme punapyykin, mutta punapyy ei ole yhtä hieno nimi kuin pyy. Pyy on kerrassaan loistava sana.

Pyy!





5.6.2015 (IP) Lyhyemmin ajatuksin

Mikolta kiskottiin suusta kaksi hammasta. Poloisen aviomieheni turvonnut poski näytti eilen siltä kuin hän olisi yrittänyt niellä kokonaista hamsteria.

Jäin taas miettimään ja muistelemaan 90-luvun alun suurta lamaa. Se taisi olla kuin jokin suuri, vihainen koira, joka pureutui lihaamme, ravisteli eikä päästänyt irti pitkään, pitkään aikaan. Menetimme paljon verta - jotkut enemmän, jotkut vähemmän - ja edelleen, kun on kylmä, tuulinen päivä, ne puremat särkevät ja jomottavat. Suurempi ongelma on siinä, että toisilla on myös kylmemmät ja kosteammat olosuhteet kuin toisilla, ja heillä niiden puremien särky tuntuu päivittäin. Haluavatko ne todellakin toistaa sen kaiken uudelleen? Lisätä niiden koiran puremien määrää, uusia uhreja sille raivotautiselle rakille jota lamaksi kutsuttiin?

Mikolle on varattu ylityötä koko viikonlopulle. Juuri tänä viikonloppuna piti olla miniatyyrimarkkinat - en pääse. Toisessa paikassa olisi ollut antiikkihuutokauppa - eikä sinnekään pääse. Ottaa päähän.



4.6.2015 (Yöllä) Pyy!

Pyy! <3



3.6.2015 (IP) Aviomieheni, piiloeskimo

Kun menin yöllä nukkumaan, Mikko nukkui sikeästi. Kuorsasi pontevasti, tarkasti sanoen. Mutta kun laskin pääni tyynylle, Mikon silmät rävähtivät auki, hän kurottautui lähemmäs ja hieroi nenäänsä minun nenääni. Ja sen jälkeen laski päänsä lähemmäs, laittoi otsansa kiinni rintoihini ja nukahti välittömästi uudelleen. Aamulla ei muistanut tästä mitään. Apua, olenko naimisissa undercover-eskimon kanssa?



2.6.2015 (IP)

Keksin Mikon kanssa lisääkin tapoja pitää sukulaiset poissa. Nimittäin uusi Art Noveau-ovenkahva kosketusaktivoituvasta dildosta. Dildoja käymälässä "vetimenä". Ovenkahvana sellainen sykkivä malli. Ja aina vieraiden tullessa otettaisiin käyttöön istuimiksi sellaiset valtavat, vaaleanpunaiset säkkituolit, joiden muoto olisi ommeltu... niin. "Istu sinä, Anja-täti, siihen säkkivaginaan mukavasti. Tämä voimistaa naisellista ajattelutapaa."

Keräilijänä pidän silmällä erinäisten antiikki- ja taidemessujen tapahtumakalentereita lähiseudulla, mutta en voi mitään sille, että sanasta "messukalenteri" tulee mieleen kaapuun pukeutunut pappi, joka alkaa liturgisesti messuamaan: "Tänään kesäkuun toisena päivänä herrattaren vuonna 2015 tapahtuuuuuuu... aamuteen kello kaksitoista nautittuaan suihkuun menee hääääään... jonka jälkeen hän ottaa ja lepää kirja kädessääääään... aaaaaameeeen!"



1.6.2015 (Ilta) Heppitakkinaulakko

Keksin juuri uuden askarteluvinkin, jolla varmistetaan että ne ikävimmät ja moraaliorientoituneimmat sukulaiset eivät tule enää toistamiseen: sitähän joku kätevä voisi askarrella-paskarrella muutamasta dildosta kätevän takkinaulakon. Kun ne tekohepit ovat vielä paristokäyttöisiä ja niiden toimivuutta demonstroi sen jälkeen kun Heikki-setä ja Helvi-täti ovat laittaneet niihin pomppansa niin eipä tarvitse toista kertaa kahvipöytää kattaa, ja oikein hyvällä tuurilla vierailu loppuu jo ennen ensimmäistä kahvileivän tarjoamista.

"Anja-täti, laita sinä takkisi siihen pienimpään keppiin. Ne sivuilla olevat vaan värisevät, mutta tuossa isossa keskimmäisessä on sellainen sykkimistoiminto, että se saattaa repäistä sun takkisi ripustuskoukun pullistellessaan."



31.5.2015 (Ilta) Tyrannokakadun seikkailut

Tänään Fågeltorpin luontoillassa näemme, miten Tyrannosaurus Sonja väijyttää saaliikseen pahaa-aavistamattoman juustovoileivän. Luonto on armoton ja julma: leivänpalaset leviävät, juustonreiät lentelevät ja voita on kaikkialla, kun ovela höyhenekäs peto pistää armotta puolustuskyvyttömän vihollisensa palasiksi, viskoo sitten palaset pöydältä pitkin vastapestyä lattiaa ja pyyhkii lopuksi rasvaisen nokkansa eilen pestyihin hiuksiini (kiitos).



30.5.2015 (IP)

Se tunne, kun aviomies etsii "yllätyslahjaa", ja on sitä etsiäkseen liittynyt ryhmään jossa olen jo jäsenenä. Eikä miespoloinen sitä tajua, vaan kyselee viattomasti mistä saisi tällaisen esineen. Ei tule yllätyksenä, mutta onneksi osaan näytellä yllättynyttä uskottavasti.

Voi minun ihanaa, rakastavaa miespoloistani. Toivottavasti kukaan ei pilaa häneltä tuota iloa.



30.5.2015 (Yöllä)

Löysin vanhan muistokirjani - sellaisen, johon aikuiset kirjoittivat runoja ja muistoja kun olin pieni, siis alle kymmenen ikäinen. Useampaan kertaan sen sivuilla toistui yksi: "Varovasti, tyttö pieni, poimi elon ruusuja: kauneimmankin ruusun alla piilee piikki pistävä." Niin mitäs helvettiä? Varmaan se kahdeksan-yhdeksänvuotias onkin kaikkein eniten kaivannut sitä pessimismipiikkiä. Että "älä nyt turhaan iloitse, kaikki menee kuitenkin päin puota. Turhaan katselet optimistisena tulevaisuuttasi, itsesi satutat kuitenkin, veri lentää ja saat verenmyrkytyksen ruusunpiikistä ja kuolet kippurassa kuolaten. Ja sitten halla vie sadon ja kaikki kuolevat koska olemme suomalaisia ja tarkoittaa ankeutta, synkkyyttä ja möllötystä. Ei mitään nättejä, iloisia värssyjä pastellinväriseen kirjaan, niin!"



26.5.2015 (IP) Kiitti, riitti

Näin muuten kyltin jossa mainostettiin "Äijien tavaroita". Mieleen tuli vaan, että joku on katkaissut miehiltä sukukalleudet ja laittanut myyntiin. Sitten muistin, että jossain päin Skandinaviaa on penismuseo, ja päätin olla ajattelematta asiaa enempää.



25.5.2015 (Ilta 2)

Tänään on ollut huonojen muistojen ilta. Äiti oli kertonut isälle, että tulen valmistumaan ensi vuonna, ja isä oli tyypilliseen tapaansa kommentoinut että mitäs sillä on väliä, ei NAINEN sillä tiedolla mitään tee, miehensä alainen kuitenkin, kunhan kokata osaa ja siivota. Ja äiti hiljattain humalassa nauraen muisteli taas kerran sitä, kuinka olin juossut pakoon huoneeseeni ja kyyristynyt nurkkaan varjellen päätäni kun hän oli tullut lyöden perässä. Äiti kertoi ylpeänä itsestään kuinka hän silloin "sääli" minua eikä sillä kertaa lyönyt enempää. Sillä kertaa. Lasta jonka täytyy juosta pakoon äitinsä iskuja ja hiuksista repimistä. Ja nauraa asialle. Ylpeänä. Ylpeänä siitä että lapsi pelkää ja itkee.

Minä käyn äitini puolesta ruokakaupassa. Vien äidille erikoisherkkuja. Ylläpidän firman sivuja ilmaiseksi. Käyn kylässä, autan kaikin mahdollisin tavoin, ostan äidin firmasta tavaraa kannatuksen vuoksi, ja oma äitini on ylpeä ja nauraa sille, että hänen tyttärensä on kyyristellyt vaaleanpunaisen huoneensa vaaleanpunaisen takan kyljessä itkien ja päätään käsiinsä piilottaen. Koska sillä kertaa hän EI lyönyt enempää.

Ja muistot siitä, kuinka isä hakkasi päätäni lattiaan ja seiniin. Se, kuinka hain apua 15-vuotiaana Orimattilan sosiaaliviranomaisilta, jotka (välitämättä vaitiolovelvollisuudesta) kertoivat asiasta vanhemmilleni, ja "sain selkään" minut siitä avun hakemisesta. Siitä, kuinka äitini sanoi jo ollessani esiteini-ikäinen, että heti kun aikuistun, saan joko suksia pois kotoa tai maksaa vuokraa hänelle elämisestäni. Siitä, kuinka isän kommentit ja teot alensivat ja nolasivat. Kuinka äidin rakastaja ilmoitti että saan häipyä lapsuudenkodistani, koska hän aikoo tuoda omat lapsensa siihen asumaan. Kuinka murskana koko pääni oli kun vihdoin pääsin kotoa pois, ja kuinka ihmeelliseltä tuntuivat ensimmäiset elämäni kuukaudet Mikon kanssa: kukaan ei lyönyt, kukaan ei vähätellyt eikä haukkunut. Ei ollut pakkoa, oli vain vapaus.

Anteeksi, usein en anna huonojen muistojen tulla. Joskus... tämä on eräs niistä päivistä, joina muistan miten ihanaa on olla aikuinen. Hei, olen 35! Tämä koti kuuluu minulle ja aviomiehelleni, eikä kukaan voi käskeä etsimään "omaa kortteeria", ja kun en jaksa vanhempieni ikäviä kommentteja, laitan puhelimesta virrat kiinni. Ja olen onnellinen siitä, että minulla on aviomies, koti ja turvallisuus. Olen vihdoin ja viimein turvassa.

Tänään en haluaisi itkeä huonoja muistojani. Tänään haluaisin vain kiittää kaikkea tästä ihanasta talosta, tästä ihanan vehreästä puutarhasta, ihanasta, hellästä aviomiehestä joka ei ikinä lyö. Haluaisin unohtaa sen, kuinka kipeää oli saada iskuja isän nahkavyöllä. Kuinka hiuksia irtosi tukuittain eikä aina voinut kammata illalla, koska päänahka oli kipeä ja arka.



25.5.2015 (Ilta) "Hups"

Oho, hups. Miten tässä nyt näin kävi. Minulla taitaa olla uusi keräilykohde: Viktorianaikaiset täytetyt linnut. Ainakin päätellen visakortista, joka vinkuu kuin vasaralla varpaille hakattu Verdin Nabuccon kuoro. Ai ai ja voi voi. Hupsis ja oho.



25.5.2015 (IP)

Voikohan sitä ihminen joutua oikeuteen, jos aviomies nauraessaan tukehtuu leipäänsä? Totesin aamiaispöydässä Sonjalle "Lakkaa nuolemasta päärynääni", ja Mikko oli tikahtua.

Sonja saa siis omaankin kuppiinsa tuoreita hedelmiä ja kasviksia, josta niitä hiukan maistellaan ja pääosa viskotaan häkin lattialle, mutta se kokoinen omena tai päärynä kädessäni on pakko päästä jakamaan. Tänään se kuitenkin jostain syystä lähinnä nuoleskeli sitä päärynää, ja siksi moinen kommentti.



23.5.2015 (Ilta)

Kävimme läpi useita antiikkiliikkeitä. Bongasin niistä neljä täytettyä lintua. Eikä yksikään ollut myynnissä! Ei yksikään. Kyllä, ketuttaa. Suoraan sanottuna.



20.5.2015 (Yöllä)

Imurikeskustelu poiki mielenkiintoisia lisähuomioita. Eräs ikisinkkuuden nimiin vannova ystävä totesi, että robotti-imuri on kätevämpi kuin aviomies, koska sen voi sentään laittaa komeroon siivouksen valmistuttua, ja minä taas totesin että aviomies-imurin voi laittaa vuoteeseen. Ystävä totesi että "dirty!" ja minä taas että ei, koska käskin sen käydä ensin suihkussa. Ja joka tapauksessa aviomies-imurille keksii helpon myyntisloganinkin: "So your robot can do your carpets too? Mine also does the stairs and the windows, and after that he'll also 'do' me!"



19.5.2015 (Yöllä) Ei passivoinut

Eräs ystävä kertoi tänään toivovansa että voisi joskus ostaa robotti-imurin, koska olisi kuulemma ihanaa makailla sohvalla ja katsella kun lattia puhdistuu imurilla itsestään. Totesin että minulla on sellainen jo. Sen nimi on "aviomies". Kultamuru, tuosta sohvan alta vielä vähän, kiitos....

Paistoin ohukaisiakin. Tai siis lettuja, niille jotka puhuvat eri kieltä. Toin Mikolle yhden työpöydän ääreen, ja kohta herra olikin jo pyytämässä toista. Totesin siihen, että katsos nyt, miten passivoiva tämä tukisysteemi on: saat letun, ja kohta sitä ollaankin jo kerjäämässä lisää: sen sijaan että itse etsittäisiin letunsaamiskeinoja, sitä ollaan pyytämässä lettutukea. Mikko loi paljonpuhuvan silmäykseen valtavaan valmiiden ohukaisten pinoon sekä puolitäyteen taikinakulhoon, jolloin totesin että se nyt ei kuulu tähän: että itse asiassa Mikon kuuluisi nyt käydä jokin lettukoulutus tai -kurssi saadakseen seuraavan lettutuen.

Kuulemma ensi kesänä voidaan muurata isompi pihagrilli johon tulee paikka muurinpohjapannullekin. Eli taitaa tulla aikuisten "kypsät ja järkevät" muurikkalettukestit. Ja Mikon passivoimaton lettutuki (yli puolet letuista, eli enemmän kuin jaksaa syödä yhdeltä istumalta) on turvattu sekä tälle päivälle että kesälle.



17.5.2015 (Ilta)

Se tunne, kun saat suklaalajitelman sellaiselta ihmiseltä jolle et ole koskaan kertonut omasta suklaamaustasi. Ja sitten se suklaalajitelma sisältää aivan erityisesti vain ja ainoastaan, juuri ja täsmällisesti juuri niitä suklaita joita aina valitset ensimmäiseksi ostaessasi suklaalajitelmia, ja niitä suklaita jotka aina ensin syö suklaarasioista.

Tätä kutsutaan suklaataivaaksi. Tai kutsuttiin, koska vaikka kyseessä oli valtavan suuri pussillinen suklaata, se ei kestänyt edes kolmea päivää ahnaissa näpeissämme. Kyse oli kuitenkin suosikkisuklaista!



15.5.2015 (IP)

Käväisimme eilen Hyvinkäällä antiikkimessuilla, ja eräällä pöydällä tuli vastaan sellainen lintu joka ei sotke ja jonka sontaa ei joudu luuttuamaan ja pesemään joka päivä. Mukaamme kotiin matkasi siis täytetty tukkasotka. Minulla oli ennestään muutama täytetty lintu, ja tällä hetkellä tuntuu siltä että noita voisi vaikka hankkia lisääkin. Tämä tästä vielä puuttuikin - uusi keräilykohde.



13.5.2015 (IP) Jokin ei toimi. Mahdollisesti minä.

Olen kuullut että facebook-ryhmän moderoiminen olisi mahdollisimman hyvä tapa saada aikaan päänsärkyä, tappeluita ja pahaa mieltä, mutta näiden yli viiden vuoden aikana Kartsa-tyhmäryhmässä en ole joutunut kertaakaan edes allekirjoittamaan mitään yp:nä, ja selkeästi jäsenet elävät liiallisen kauhun ja pelon vallassa aloittaakseen ensimmäistäkään tappelua. Säännöistä ei ole tarvinnut vääntää kertaakaan, ei kertaakaan raivota kuvien poistamisesta tai "vääränlaisesta käytöksestä". Mikähän hitto tuota ryhmää vaivaa, kun se on niin helppo? Vai teemmekö minä ja Miiru jotain väärin moderaattoreina, kun ei tappelua tunnu syntyvän millään?



11.5.2015 (IP) Laiskuus on ilomme

Laiskottaa. Tähän mennessä elämäni joka ikisenä keväänä olen innostunut puutarhasta sen paljastuttua lumen alta: on tullut ostettua kasveja ja multaa, ja jotenkin ne on jopa saanut maahan: useimmat kukkivat vieläkin todisteena näistä pienistä aktiivisuuden puuskista. Pihahommat kuitenkin jäävät aina ja poikkeuksetta heti alkuunsa, kun huhtikuun alussa totean että "kas, tätä kirjaa en olekaan lukenut kahdeksaan vuoteen, luenpa sen nyt nopeasti ja menen sitten puutarhaan kuokkimaan"... ja sitten onkin yllättäen jo marraskuu.

Mutta onhan tässä vielä kevättä jäljellä. Ja itse asiassa ajattelin laiskuuttani olla innostumatta tänä vuonna siitä puutarhasta lainkaan. Hittoakos sitä, kyllä se nurmikko vartioimattakin kasvaa. Niin että tässä nyt istun ja luen Rooman tuhosta. Itse asiassa pitäisi vääntää historian gradua aivan eri aiheesta. Niin, pitäisi ja pitäisi. Ja nyt - tulkoon artisokka- ja broilerbageli!



7.5.2015 (Yöllä) Uudet tänään


Swarovskin orkidea, haaleankeltaisen keskuksen versio


Swarovskin pieni elefantti



4.5.2015 (IP)


Swarovskin kakadu, suuri, Crystal Paradise Mega Birds-sarjasta. Saapui Italiasta, ja oikein miellyttävä myyjäkin vielä. Tämä on ollut korkealla sijalla "prioriteettihankintalistallani".


Swarovskin ruusuruukku

Uusia ostoksia siis. Olin myös harkitsemassa aiemmin videolinkittämääni kuningaskalastajat-esinettä, mutta jäin typeryyksissäni harkitsemaan asiaa, ja niin joku ehti nappaamaan sen BIN:lla naamani edestä. Todellista typeryyttä: olen niin usein neuvonut muille ettei kannata jäädä harkitsemaan liian pitkäksi ajaksi, ja kävelinkin sitten samaan itse. No, onneksi kyse ei ole uniikeista. Tuleehan niitä vastaan. Muita aiemmin saapuneita löytyy taas kokoelmasivultani. Näitä tulee niin usein etten aina muista lisätä kuvia "tälle puolelle".



30.4.2015 (IP)

Kuka ihmeessä aikanaan käänsi lastenkirjan nimeltä "The Wind in the Willows" ja nimesi sen nimellä "Kaislikossa Suhisee"? En sinänsä ole ikinä lukenut, mutta kun tuo nimi ei kuulosta romanttiselta ja pehmeältä tuulen huminalta pajuissa. Se kuulostaa maitotytöltä ja lehmipojalta pyöriskelemässä kaislikossa.

Oi kanssasuomalaiset, saatoin löytää juuri parhaan pakettikuriiripalvelun. Se on nimeltään TNT. Paketteja ovat minulle toimittaneet UPS, DHL ja USPS. Kertaakaan ei paketti ole saapunut ilmoitetussa ajassa: kertaakaan ei minulle ole kerrottu edes sitä missä vika on, pahoiteltu tai ilmoitettu tilannetta. Rumimmassa tapauksessa (USPS) jopa valehdeltiin ja väitettiin että olen itse pyytänyt toimittamaan paketin "joskus myöhemmin". Siis asiakkaalle valehdellaan päin naamaa ja syytetään omasta viivästyksestä. Toisella kerralla he pitivät pakettiani odottamassa yli viikon, koska tunnin matka Helsingistä tänne Riihimäen peräkorpeen on "pitkä".

Mutta TNT! Pakettini myöhästyi yhdellä vuorokaudella, ja TNT Finlandilta soitti kohtelias, ystävällinen nainen, joka pahoitteli viivästystä, kertoi missä vika oli, missä paketti sillä hetkellä oli, ja sopi seuraavan toimituspäivän (maanantai). Ja ilmoitti että kuljettaja soittaa ennen tuloaan. Totta kai olen pahoillani viivästyksestä - paketissa on uusin Swarovski-ostokseni. Mutta näin hyvä palvelu saa ihmisen leijailemaan pilvissä! En osaa edes kuvata miten paljon minuun vaikuttaa se kohtelias, hyvä palvelu. Enkä tällä hetkellä pysty edes tuntemaan pahaa mieltä viivästyksestä. Koska minulle soitti niin ihanan kohtelias, mukava asiakaspalvelija. <3 Mielettömän hyvä fiilis.



23.4.2015 (Yöllä)

Päätimme rakentaa omaan kirjastoomme kirjastotietokannan, ihan yksinkertaisesti huvin ja harjoituksen vuoksi. Yksinkertainen perustietokanta vain - selailuliittymä Mikon kännykkään ja nettiin, haut kirjailijan ja kirjan nimellä, sarjoittain sekä erittelyissä lähinnä kunkin kirjan sidontatyyppi ja julkaisuvuosi sekä painos.

Olen taas sellaisella tuulella jossa ostetaan Swarovskia. Löysin youtubesta pari videota, joiden perusteella olisi hyvä valikoida seuraavaa hankintakohdetta:
Blue Jays
Mandarin Ducks
Gouldian Finches
Woodpeckers
Kingfishers
Hummingbird



20.4.2015 (Yöllä)

Taisin maaliskuussa kertoa siitä, miten vaikeaa oli saada Sonja syömään nivelrikkolääkeellä käsiteltyjä pellettejä. Tänään purkissa osui kohdalle sellainen erä pellettejä, joissa ei lääkettä ollut lainkaan. Sonja on kuitenkin tässä välillä ihastunut sen lääkkeen makuun: siispä tänään lensivät kaaressa pitkin lattiaa ne pelletit joissa ei sitä aiemmin inhottavana pidettyä lääkettä ollut. Lisäksi kyseinen neiti on myös kehittänyt uuden sanan sanavarastoonsa. Sonjaa ei ole siunattu suurillakaan ihmispuheen matkimisen lahjoilla: se osaa toistaa oman nimensä ja saattaa joskus osallistua keskusteluun mutisemalla jotain samantyyppisellä äänenpainolla kuin mekin, mutta siitä ei yleensä saa selvää. Tänään kaadoin vahingossa keittiön lattialle teenpuruja ja kirosin painokkaasti, ja häkistä kuuluikin vastaus: varsin selkeä "v--tu!". Saan syyttää vain itseäni - ja onnea vaan siihen urakkaan että saan sen unohtamaan tuon tempun.

En ole tainnut linkittää hyvää musiikkia pitkään aikaan. Korjataanpa se puute.



19.4.2015 (IP)

Tilasin Mikolle useampia syntymäpäivälahjoja, joista osa ei ollut ehtinyt tulla vielä syntymäpäiväksi. Mikko pyysi jättämään ne saapumattomat kertomatta, jotta ne olisivat yllätyksiä myöhemmin (Mikko pitää yllätyksistä). Cdon.com ei ole vieläkään (!) toimittanut viimeistä. Ja hetki sitten tajusin, etten ollut edes kertonut Mikolle montako lahjaa on vielä matkalla. Tässä on aivan loistava tilaisuus ostaa vielä pari ylimääräistä "piristettä" lisää muka "myöhästyneiksi syntymäpäivälahjoiksi". Joo, postitus ulkomailta on niin hidas ja blaa blaa blaa...

Rakastan Mikon kasvojen ilmettä, kun hän avaa postipaketin ja saa jotain uutta johonkin kokoelmaansa. Juhlimme lahjoja antamalla syntymäpäiviä, nimipäiviä, häiden vuosipäivää (tänä vuonna 15.), seurustelun vuosipäivää, ensitapaamisen vuosipäivää, kihlauksen vuosipäivää jne. Ja silti tuntuu ettei ole tarpeeksi mahdollisuuksia ostaa lahjoja omalle rakkaalleni tai nähdä sitä ihanaa ilmettä.



15.4.2015 (Yöllä) Älytön puhelin

Taas eräältä ystävältä on hajonnut upouusi älykännykkä. Tipahti lattialle ja näyttö meni rikki. Hups. Oma luurini tipahtaa remonttitöissä tai lintutalolla lattialle vähintään pari kertaa viikossa, sen takalevy ja akku irtoavat, ja sitten se kolautetaan kasaan, käynnistetään ja sillä hyvä. Ei ole nettiliittymää, mutta ei ole nettiliittymälaskujakaan, eikä tarvitse koko ajan kuunnella sähköpostin kilinää tai huolestua viruksista ja tietoturvasta. Mikko lataa omaa Lumiaansa joka yö, omalleni riittää lataus kerran viikossa, vaikka puhun päivittäin pitkiä maratonpuheluita, toisin kuin Mikko. Noin joka toinen päivä Mikon kännykkään tulee joku "ongelma" - näyttö jäätyy, puhelu pätkii, GPS-palvelin katoaa tai jotain muuta - omassa kännykässäni vikatila johtuu siitä, että olen unohtanut sen johonkin huoneeseen ja etsin sitä. Mikon kännykän kosketusnäppäimistöön tulee jatkuvasti virheitä, tai näppäimistö lakkaa toimimasta, ja auta armias jos pitäisi käyttää näppäinvalikkoa puheun aikana - omassa luurissani näppäimistö on selkeä, pysyvä, valikoiden taakse katoamaton, ja näppäimet tuntee sormenpäissään, silmät kiinnikin. Olen tipauttanut omani mm. lintujen kylpyveteen, tiskiveteen, betonilattialle noin sata kertaa, kertaalleen tikapuita kiivetessä kerroksesta toiseen, pariin kertaan portaita alas asti pomppien, sekä puulattialle lukemattomia kertoja - yritä samaa älykännykällä. Mikon Lumia maksoi useamman satasen, ja se joudutaan uusimaan joko softan yhteensopivuusongelmien tai vikatilojen vuoksi vähintään puolentoista vuoden välein: omani maksoi alle 40 euroa ja on tosiaan kestänyt virheettömästi aikaa - hataran muistikuvani mukaan hankin tämän joskus viisi vuotta sitten.

Mikko tarjosi minullekin älypuhelinta. Saisin kuulemma ihan minkä hyvänsä. Ja nopean nettiyhteyden. Tarjosin Mikolle vastineeksi joko kurkun kautta suoritettavaa suolistonpoistoa tai pikakastraatiota.

Että niin. Kertokaas mulle nyt vielä kerran mikä tekee "älykännykän"?



13.4.2015 (IP)

Mikko tuli kokousmatkaltaan mukanaan ihana, yhteinen lahja. <3


(tässä kuvassa jo kotona, ja ympärillä muovikääre, jota en viitsi vielä poistaa)


(Kuva antiikkiliikkeen sivuilta)



13.4.2015 (Yöllä) Trampoliini-idiootit (ja muutakin omituista)

Serkkuni oli kuulemma saanut viikonlopun aikana kolmannen lapsensa. Eräs (reilu vuosi sitten lisääntynyt ja nyt toistaan odottava) ystävä kysyi enkö tunne menettäneeni paljon kun en hankkinut jälkikasvua. Mitä siihen nyt sitten vastaisi (kuulostamatta kovin epäkohteliaalta)? No, eräs lähipiirini toinen tuttava sai juuri lapsen ja kärsii nyt vakavasta univajauksesta. Toinen ystävä kärsii lapsensa uhmaiän keskivaiheesta. Käväisin Mikon kanssa perjantaina parissa ruokakaupassa, joissa molemmissa oli ulvovia, parkuvia penskoja ostoskärryissä. Oli harmaakasvoisia vanhempia naamallaan viikon stressin jäljet, ja ipanat kirkuivat naamat punaisena: vanhemmat siksi etteivät saaneet karkkia tai ärsyttääkseen vanhempiaan, nuoremmat luultavasti ulisivat likaisia vaippojaan tai vain omaksi ilokseen. Ostimme Mikon kanssa croissantteja ja tapaksia sekä pihvejä, kun lihatiskiltä kuului hirmuinen kiukkukohtaus aiheesta "MÄ EN SYÖ TOTA MÄ HALUUN LIHAPULLIA WÄÄÄÄÄÄÄÄ!". Irtokarkkiosastolla lastasimme kärryyn yli kilon pussin irtomakeisia ja pari suklaarasiaa, kun molemmissa päissä karkkihyllyä kuului "MÄ HALUUN MÄ HALUUN MWÄÄÄÄÄÄ!" sekä väsyneiden äitien mutinaa. Ja kun elektroniikkaosastolta nappasimme heräteostoksena kärryyn leffan, viereiseltä leluosastolta kuului kauhea parku ja poru, kun taas vieressä pari teini-ikäistä sormeili tietokonepelejä ja kirosi katkerasti "ymmärtämättömiä, sydämettömiä paskavanhempiaan".

Niin, että tuntuuko pettyneeltä? Leffan, tapasten, pihviaterioiden, irtokarkkien, Dr. Pepperin, suklaan ja leivosten jälkeen? Nukuttuani jokaisena yönä ihan niin pitkään kuin sattui nukuttamaan? Kuule, ihan h--tin pettyneeltä. Menen heti itkemään ja potkimaan mattoa, koska onhan se nyt ihan kirotun traagista ettei kukaan ulvo korvan juuressa, potki ja kiukuttele, vie karkkejani, herätä kesken aamu-unien ja vaadi ruoaksi jotain muuta. Kamalaa. En tiedä miten kestän. Hyppään heti parvekkeelta kuolemaani, kunhan olen saanut syötyä tämän suklaarasian loppuun.

Ja koska tämä tahallinen lapsettomuus on niin kovin traagista ja menetän niin paljon, taidan heti pihalta ylös könyttyäni avata uuden rasian, ottaa vaahtokylvyn ja valvoa kello viiteen aamulla. Kysyisin Mikoltakin kuinka pettynyt ja surullinen hän on, mutta mokoma kuorsaa niin että katto kajahtelee ja kuulostaa tyhjään peltitynnyriin tipahtaneelta härkäsammakolta.

Näin viikonloppuna muuten todella, todella kummallisen tapahtuman: aikuisen ihmisen pomppimassa trampoliinilla ja huutamassa ja mylvimässä kuin jokin kiimaisen hirvihärän ja palosireenin epäpyhä risteytys. Aikuisen ihmisen, voi herrajumala! Ensinnäkin trampoliini on mielestäni aivan tavattoman epäarvokas laite, ja aikuiselle ihmiselle on paljon arvokkampiakin tapoja nolata itsensä. Ja toisekseen: jos vaikka joku vahingossa päätyisikin moiselle poukkoilevalle ja pompottavalle alustalle (vaikkapa vahingossa putoamalla talon katolta tai muulla puolusteltavalla, järkevällä syyllä), niin sellaiselle mylvimiselle ja mölinälle en kerta kaikkiaan löydä mitään järkiperäistä selitystä.

Seuraavaksi pitäisi ratkaista vielä trampoliini-idioottien pohtimistakin visaisempi pulma: mistä löytää firma jolla on luvat ja taito uima-altaan vesieristämiseen? Sen jälkeen voin keskittyä 15-vuotishääpäivämme järjestelyihin. Elokuuhun ei ole kovinkaan paljon aikaa, ja haluan järjestää Mikolle jotain aivan erityistä.



10.4.2015 (IP) Solmu

Vuoteesta ylösnouseminen voi olla hyvin haasteellista silloin, kun kumpikin puoliso on nukahtanut vuoteeseen pää eri suuntaan ja unissaan halaa tiukasti toisen jalkoja.



9.4.2015 (Yöllä)

Pysyäkseen terveenä ihmisen pitäisi vähintään muutaman kerran viikossa syödä kulhollinen salaattia.





31.3.2015 (Ilta)

Mieli matalalla, joten yritimme pitää "eväsretken" ruokahuoneen lattialla. Suuri virhe. Sonja päätti että saaliinjaolle on pakko päästä, joten lähes koko aika meni (jälleen) siihen, että pakenimme lautasinemme lattiaa pitkin ja Sonja juoksujalkaa perässä, ja aina kun pysähdyt, Sonja pyrkii kurkottelemaan varpaillaan maistipalaa lautaselta. Ja jos et anna, se perhanan hyväkäs kiipeää syliin ja kroppaasi pitkin kunnes pääsee kuitenkin lautaselle.



31.3.2015 (Yöllä) Mutta kosto elää

Tartuin Mikkoa kiinni "sopivasta kohdasta" ja kysäisin että "virvon varvon?". Ja Mikko totesi että ennen vanhaan palkkion virpomisesta sai vasta seuraavalla viikolla. PERKELEEN MIES. Mokoma retku, roisto ja hyväkäs :D



25.3.2015 (Yöllä)

Kokemukseni mukaan lemmikkilinnun funktio taloudessa on olla sietämätön, äänekäs, sotkua ja kaaosta luova ja pahimmissa tapauksissa vieläpä tungetteleva höyhenperkele. Kuten vaikkapa tanimbarinkakadumme, jotka päättivät kesken siivouksen, että juuri nyt on kummankin pakko saada se suosikkilelu juuri omaan nokkaan, mikä puolestaan johti railakkaaseen hippas- ja piiloleikin yhdistelmään, ylösalaisin roikkumiseen, höyhenet-pystyssä-kirkumiseen sekä yrityksiin päästä ruokavaraston tynnyreihin vaikka väkisin. Ja se on ihan OK, koska erillisen lintutalo on olemassa ihan vain jotta ne saisivat olla lintuja omilla ehdoillaan. Vaikka kieltämättä siivousta hankaloittaa se, että minuutin välein menet noutamaan papukaijan tynnyristä.

Mutta mikäli yksi kyyhkyvanhus ei poikkeuksellisesti olekaan tungetteleva ja sietämätön ja sotkua luova ketale, sitä huomaa huolehtivansa sydän kauhusta syrjällään. Vanhin naurukyyhky oli vaimea tänään, joten nyt lisään lämpölamppua ja ilmankosteutta ja Guardian Angelia veteen ja odottelen stressaten aamua ja eläinlääkärin vastaanottoa aukeavaksi. Koska linnun kuuluu olla sietämätön ja äänekäs höyhenpiru.



21.3.2015 (Ilta) Mikä voittaa jopa MC Hell's Angelsinkin?

Mittailimme juuri seinään sopivaa koolauspuunpätkää. Virhemittauksesta Mikko totesi että "Oho, jäi vähän vajaaksi", johon totesin että juuri noin sanoi äitinikin kun minä synnyin.

Sitten silmiin osui eräs säästöön jätetty pahvilaatikko, ja totesin Mikolle että tämä Hausjärvi on tällainen maalaiskunta, jossa ei ole edes kunnon moottoripyöräkerhoa, ja että meillä on vain tällainen... ja näytin pahvilaatikkoa jossa luki jostain syystä päällä "MC noutopaketti".



16.3.2015 (IP)

Ruusukakadu Sonjan pitäisi syödä ruokansa seassa lisävalmistetta joka pitää kipeät jalkanivelet paremmassa kunnossa. Pitäisi niin. Ei siinä aineen hankkimisessa mitään, kun on niin hyvä eläinkauppias että sitä tilasi ulkomailta saakka. Mutta se syöttäminen onkin Sonjan kyseessä ollessa eri asia.

Ensin tietenkin se pähkäily siitä millä sen tahmean rähmän saa pienisuisesta lasipullosta ulos. Heiluttelemalla, ravistelemalla, kolistelemalla, kiroilemalla, valuttamalla 2 tuntia alaspäin, tai onkimalla syömäpuikolla? Ei, vaan lämmittämällä pulloa kuumalla vedellä. Ja ruoka linnulle nokan eteen. Lintu menee hyvällä ruokahalulla tutulle kupille tutun näköisen pelletin kimppuun. Ja sitten lentääkin pelletti kaaressa - hyi, mitä sotkua siihenkin on lähmitty, en syö. Loput pelletit lentävät yksi kerrallaan lattialle, ja sitten lintu karjuu katossa roikkuen raivosta. Poimin pelletit lattialta ja nostan kuppiin takaisin, ja Sonja heittelee ne lattialle uudelleen. Kaikki. Toimenpide toistetaan kertaa kolme. Lopuksi Sonja syö mielenosoituksellisesti kaikki herneet ja hylkää ruokakupin.

Aamulla pelletit eivät ole ruokakupissa. Jippii. Ne löytyvät vesikupista puuroutuneena. Uudet pelletit tilalle ja raikas vesi kuppiin. Illalla pelletit ovat taas vesikupissa. Taas vaihdetaan, ja Sonja syö edelleen herneitä, kukkakaalia, ituja sekä yhden orren katki.

Seuraavana aamuna Sonja on sitten syönyt lisäainepellettejä. Niin, hyvällä ruokahalullakin, koska nokka on kellertävä lisäaineesta, samaten se jalka jossa se pitelee ruokapalaa sitä syödessään. Ihmeen keltainen, ottaen huomioon että se aine kovettuu kuitenkin pelletin pintaan? Juu, paitsi että Sonja on keksinyt kuljettaa jokaisen pelletin vesikupille, jossa se liottaa sitä vedessä saadakseen lisäaineen irti, ja syö pelletin vasta sitten.

Että niin sitä pitää.



16.3.2015 (Yöllä)

Joku oli tehnyt kyselyn, jossa kyseltiin käytetyn tavaran myynnistä hieman huonostivalituin sanoin: "Oletko saanut tavarasi myytyä?" ja vastausvaihtoehtoina "pyytämääsi hintaan", "alentamalla itse hintaa", "ostajan ehdottamalla hinnalla" sekä "tavarasi ei ole mennyt kaupaksi". Mutta joko mielikuvitukseni on vääränlainen tai sitten kysyjällä on pieni ongelma sanavalinnoissaan. Jätinpä kuitenkin vastaamatta, koska tuntui siltä että jokainen vastaus olisi väärä.



13.3.2015 (Yöllä)

Sain taas uusia kristallifiguureita, mutta sen verran paljon etten jaksa pommittaa blogia kaikkien kuvalla. Uusimmat löytyvät kokoelmasivultani.



10.3.2015 (Yöllä)

Olin taannoin niin kipeänä, etten edes muistanut kuvapostata tälle puolelle St. Valentine-lemmenlahjaksi saamaani pikku perhosta. Korjataan virhe nyt:




9.3.2015 (Yöllä)


Swarovski "Budgies", syntymäpäivälahja ihanalta Mikoltani <3


Vaikka Swarovskin työtä onkin, tämä maljakko ei oikeastaan ole osa kristallifiguurikokoelmaani: siksi en ole sisällyttänyt sitä kokoelmasivuilleni, mutta päätin näyttää kuitenkin. Aivan ihana esine.



6.3.2015 (Yöllä) Näätäin suuri suku

Meillä on projekti nimeltä "Asianajotoimisto Näätä & Näätä". Toimistoa siis johtaa veljespari Aimo Näätä ja Oiva Näätä. Aimon vaimo on nimeltään Laina Näätä ja Oivan parempi puolisko taas on Aina Näätä. Muita sukulaisiakin pyörii kuvioissa:
*Anna Näätä
*Jalo Näätä
*Unelma Oja-Näätä, Jalon vaimo, halusi kaksoissukunimen.
*Valio Näätä
*Arvo Näätä
*Kai Näätä
*Lempi Näätä

Muitakin "Näätiä" saa ehdottaa.



5.3.2015 (Yöllä)

Leivoin pellillisen mokkapaloja Mikon suureksi riemuksi. Ja dialogi koostuikin sitten puolen tunnin ajan repliikeistä tyylilajina suklaataikinaa suussa: "Mmmmf! mmmfff mf mfmmmmmf!" tai vaihtoehtoisesti kirjoitetuista kommenteista.

Sääli ettei tuokaan paranna kurkkukipua.



4.3.2015 (Ilta)

Yksi niistä asioista joista emme ole samaa mieltä on sarjakuva. Mikko pitää kirjojen lisäksi sarjakuvista, minä taas halveksin niitä ja viihdyn vain ja ainoastaan kirjojen parissa. Niinpä menin tänään kellohuoneeseen, jossa Mikko uppoutui sohvalla hänelle ostamaani sarjakuvaan, ja totesin kirkkain silmin lukeneeni yhden, ja todenneeni sen olevankin mielenkiintoinen, syvällinen, täynnä älykästä huumoria ja suoranaista taidetta... ja tähän vaihdeeseen päästyäni Mikon ilme muuttui äärettömän epäileväksi ja purskahdin nauruun. Eli se siitä. On olemassa raja sille kuinka isoja valeita voi kertoa suoralla naamalla, ja tuossa se ylittyi moninkertaisesti.



1.3.2015 (IP) Saappaan paras lentorata

Hausjärvellä oli kuulemma järjestetty jotkin hemmetin saappaanheittokisat. Mitä järkeä siinäkin muka on? Ainoa järkevä saappaanheittokisa syntyy siten, että on tähtäimessä joku poikkeuksellisen ärsyttävä tyyppi jota sillä heitettävällä saappaalla tähdätä, sekä vaihtoehtoisena mahdollisuus myös juosta perässä sekä roimia saappaalla olan yli, varresta kiinni pitäen ja kirouksia karjuen. Miten saappaat silloin lentelisivätkään!

Kumisaappaitahan ne kaiketi sellaisessa käyttävät. Todettava on, että heittäminen on ainoa sovelias käyttötapa kumisaappaalle. Mutta idea kyllä muuttuu tosiaan huonoksi jos ei ole edes sitä heittämisuhria. Saappaan ainoa oikea lentorata suuntautuu lähimmän kanssakansalaisen kaaliin.

On muuten surullista huomata, miten paljon suomalaiset puu- ja metallikäsityöläiset aliarvioivat omaa osaamistaan. Vai onko kyse todellakin käsityötaidon rappeutumisesta tai haluttomuudesta kokeilla mitään uutta? Törmään jatkuvasti samaan muuriin: "en ole koskaan tehnyt, en usko että voi tehdä, en halua yrittää". Totta kai sen voi tehdä! Mitä tahansa voi tehdä, jos on aikaa sekä halua kokeilla. No hyvä, teen sitten itse, kuten ennenkin.



23.2.2015 (Ilta)

Se 12.2. saamani flunssa osoittautui influenssaksi eikä ole vieläkään mennyt ohi. Piti mennä äidille, hakea lisää ruokailuvälineitä kultasepältä jne. Ei tule tapahtumaan. Sen sijaan tulee lisää yskää, niistämistä, kurkkukivun valittelua ja pahan mielen tappamista suklaa- ja teeannoksin.

Sen sijaan kävin läpi vaatekaappiani ja tajusin, että minulla on neljä Minna Parikka-kenkäparia, jotka olen omistanut vuosikausien ajan enkä ole muistanut kuvata. Esitellään kenkäfanaatikoille:

Minna Parikka - Millie. En normaalisti käytä korottomia kenkiä muuten kuin kävelyillä, enkä ole tullut käyttäneeksi näitä kuin pariin kertaan. Sievät, koska malli on koroton sisar "Kitty"-kenkiini, mutta siinä missä Kitty on ollut vuosikausia vakiokäytössä... no, Millie ei.

Minna Parikka - Court Boot. Nämä puolestaan ovat aivan ihanat, mutta aina kun olen miettinyt niiden kuvaamista, ne ovat vaatineet puhdistusta. Valkoiset saappaat kun likaantuvat niin herkästi :/

Minna Parikka - Rosetta sekä punaisena että sinisenä. Tavattoman sieviä kenkiä, mutten ole itse asiassa edes muistanut omistavani näitä. Olen kyllä käyttänyt kumpaakin kerran tai pari, mutta lyhytkorkoisuus vaatii totuttelua sekä tietyn mielentilan.

Pahoitteluni vesileimoista, mutta valokuvien luvaton käyttö näyttää olevan "maan tapa".


Ja lopuksi timanttikyyhkyvauvat, työnimi A5A2015. Kuoriutuneet 9.2. ja 11.2..



15.2.2015 (Yöllä) Turhautuminen (sisältää kiroilua)

Olen aikanaan lukenut läpi useammankin osan kirjasarjasta, jossa hullu hippi intiaanitiipiissä hallusinoi meskaliinipöllyssä sekavia. Kestin sitä vain koska olin lainannut kyseiset kirjat kirjastosta (jossa ne oli luokiteltu fantasiaosastolle), ja koska olen typerän itsepäinen (etenkin kirjojen kanssa). Silti jopa minun on vaikea kestää näitä yllärilahjaksi saamiani kirjoja: kirjoittaja on nimeltään Nora Roberts. Nämä lasketaan fantasiaksi, mutta lopputulos on kyllä samojen kansien väliin ahdettua roskaromantiikkaa, johon on sitten väkisin survottu miekkaa, yksisarvista, keijukaista ja lohikäärmettä niin että laatta on lähellä lentää, ja myyntilukuja vielä yritetty parantaa survomalla pahiksiksi vampyyreita, koska hei, vampyyriromantiikkahan myy tyhmille. Ai niin, ja lesbovampyyreita, koska sekin on HOT. Lopputulos on kerta kaikkiaan oksettava sillisalaatti.

Realismia ei ole edes harkittu, joten sianveripussi säilyy lämpimänä kesänä lipaston laatikossa päiväkausia, oppinut henkilö on vain karvan verran vähemmän tyhmä kuin kupillinen viikon vanhaa jugurttia, ja takaa-ajajat uskovat perässä talutettavan hevosen loukanneen jalkansa vaikka se luuska ei edes onnu. Fantasiamaailmaa hallitsee jumalatar, joka on hyvä ja upea ja kiltti ja antaa siunauksensa kaikille, ja kenet on valittu tällaiseksi hyvyyden jumalaiseksi ilmentymäksi? Morrigan, herranjumala. Jos tuntee kyseistä tarustoa, kenties tajuaa miksi tämä assosiaatio on mahdollisimman tyhjäpäinen. Surkea käännöstyökin puhuu tietenkin jo paljon (hahmot esimerkiksi menevät "lohikäärmeen lairiin", mikä muuten on aika poikkeuksellisen p-ka käännössuoritus ilmaisusta "dragon's lair"), mutta ilmeisesti kustantaja ei ole halunnut maksaa kunnon käännöstyöstä. Kansikuvat ovat pelkkiä valokuvia naisista mekoissa.

Ja koska kirjoittaja on selkeästi yrittänyt lähinnä rahastaa lukijoita, niin maaginen kuningattaren miekkahan on tietenkin pakko vetää kivestä (koska Arthuriaanisten legendoiden rippaaminenhan = $$$$$$$). Mutta jokainen hallitsija on aikanaan vetänyt sen miekan kivestä ja hallinnut sillä. Ja kuitenkin sen miekan sinne kiveen on iskenyt jumalatar "aikojen alussa", niin millä helvetin konstilla se miekka menee sinne kiveen siinä välillä edellisen hallitsijan kuoltua, ja silti on vaikea vetää pois sieltä, sanokaa se?! Näen vain yhden mahdollisuuden: sen kiven täytyy kasvattaa niitä miekkoja itsestään. Jossain päin tätä valtakuntaa on siis ruostumassa saatanallinen pino käytöstä poistettuja ex-taikamiekkoja. Ja jos edellinen hallitsija sattuukin kuolemaan liian nopeasti edellisen jälkeen, mitäs sitten? Ottaako seuraava hallitsija kivestä sellaisen pikkusormen pituisen aseen: "Jahas, hallitsen tällä cocktailmiekalla varmaan hyvin seuraavat 5 sekuntia. Ei se mitään, seuraava hallitsija saa herneenkokoisen aseen, varmaan tuleekin hyvä hallituskausi". Ja entäs jos hallitsija elääkin todella pitkään, ja miekka ehtii kasvaa liian isoksi? Pitääkö se trimmata lyhyemmäksi?

Mainostekstissä kirjoja väittetään "henkeäsalpaaviksi", mutta ainoa tapa jolla nämä voisivat salvata hengityksen olisi se, että joku imbesilli yrittäisi syödä kirjan ja tukehtuisi jossain kolmannen kappaleen tienoilla tähän ylipaksuun potaskaan. Niin että olkaa viisaampia kuin minä: jos satuttekin saamaan lahjaksi Nora Robertsin kirjoja, ja vaikka olisitte millainen fantasia- ja kauhufani, niin älkää hemmetissä lukeko. Aikansa voi käyttää paljon paremminkin. Esimerkiksi nyppimällä jok'ikisen säärikarvansa erikseen pinseteillä irti: sekin on mielenkiintoisempaa ja tuloksellisempaa kuin tämän roskan lukeminen.



12.2.2015 (Ilta) Kuvapostaus

Ai niin, synttäreistä puheenollen (ei, ei tule juhlia): monet paljon minua nuoremmatkin kaverit ovat jo oppineet välttelemään ikävuosistaan puhumista. On miltei koomista kuunnella kun 26-vuotias voivottelee vanhuuttaan tai kutsuu itseään "tädiksi" tai "horiskoksi". Ehdotinkin eräälle, että hän voisi ilmoittaa ikävuotensä neljännen asteen yhtälönä. En silti ymmärrä mikä ihmeen pakkomielle ihmisillä ikävuosistaan on. Mikko täyttää 53 ja on silti mielestäni vielä nuori mies, eikä minuakaan hävetä yhtään olla 35. Vaikka joku väittikin että yli kolmekymppinen on jo pilaantunutta tavaraa. Ja sehän on perhanan hyvä juttu, koska se tarkoittaa että pilaantuneesta tavarasta pysytään kaukana eikä minun tarvitse sietää tyhjäpäivä ja tolloja naamani edessä.

Mikko sai jokin syysflunssan ja onnistui jopa tartuttamaan sen minuun, vaikka en yleensä sairastu flunssaan millään. Mikko on silti paljon pahemmin sairaampi: oma kurkkuni on hieman kipeä ja karhea, mutta Mikko yskii toivottomasti ja kuumetta on 38,5.



11.2.2015 (Ilta) Kuvapostaus


Äidiltä synttärilahjaksi saamani vitriini. Tähän sijoitin Mikon fossiilikokoelmaa. Tarkasti ottaen olin tosin ostanut vitriinin jo, mutta äiti vaati saada maksaa sen. Ja huomattavan etuajassa, koska täytän sen 35 vasta maaliskuussa...


Viinilasi, kuva jalasta ja sivusta. Erikoistilaukset. Talomme nimi siis on Fågeltorp. <3


Toinen erikoistilaus, uudelleenkaiverretut pöytähopeat.


Äidiltä yllätyslahjaksi saamani sormus. Kuva on aika kehno, kiven värikin näyttää jotekin aivan omituiselta. Muistinko sanoa että minulla onkin maailman paras äiti?

10.2.2015 (Ilta)


Swarovski "Acara"


Swarovski "Amorita"


Swarovski "Azua"


Swarovski "Anamosa". Tämän siipi on, ikävä kyllä, rikki, mutta tuli mukana kolmen ihanakuntoisen perhosen kanssa.


Swarovski "Feathered Beauties" papukaija


Swarovski "Up in the Trees" kuningaskalastaja, papukaija ja tukaani


Swarovski SCS Membership renewal tulips


Swarovskin kolmen pingviininpoikasen setti (tästä puuttuu jäälautta)


Swarovski Pelikaani


Swarovski Crystal Memories korkokenkä



10.2.2015 (IP)

Illalla saapuu iso kuvapäivitys uusista Swarovski-figuureistani (yllätys yllätys). Mutta tässä ensin timanttikyyhkyvauva.


Kuva leikkaantui niin että lehden otsikko jäi pois: kyseinen otsikko oli "mielipide". Ja alle 30 sekuntia kuvan ottamisen jälkeen kyseinen lintuvauva sonti kyseiselle otsikolle, ilmaisten siten lintujen yleisen asenteen "mielipiteisiin".



6.2.2015 (Ilta) P.Punakuono karpalokastikkeella

Mikolla ja minulla on huomattavan erilainen musiikkimaku, joten jos Mikko kuuntelee autoradiosta musiikkia, laitan korviini mp3-soittimen kuulokkeet. Ihan syystä, koska sekin biisi jota Mikko soitti kappaleen parin vaihtuessa kuulosti siltä kuin joku miespuolinen olisi istunut alastomana kitaran päälle, juuttunut kielien väliin sukukalleuksistaan ja yrittäisi nyt kiihkeästi päästä irti - epätoivoisesti.

Taas yksi kausi jona olen pettynyt Minna Parikan mallistoon. Syysmallistossa oli pari kenkää joita harkitsin, mutta päädyin sitten siihen että omistin jo useammat samantyyppiset kengät. Ja kevätmallisto... no, se on varmasti monen makuun, mutta ei minun. Jospa vuoden 2015 syysmallistossa olisi jotain niin houkuttelevaa että tulisi taas ostettua yhdet. Tai kahdet tai kolmet. Mutta jos tiedossa on lisää korvakenkiä tai puputupsuja niin tuskin. Olo on kuitenkin surullisen pettynyt. Olisiko sittenkin pitänyt ostaa ne 2014 syysmalliston parit? Kokonainen vuosi ilman yksiäkään Parikka-kenkiä tuntuu käsittämättömältä.

Ja todettakoon vielä, että Petteri Punakuono maistuu erinomaiselta karpalokastikkeessa.



5.2.2015 (Yöllä)


Swarovski Dacali, seurustelun vuosipäiväkukka Mikolta. Muutamina vuosina Mikko on ostanut lahjan yllätyksenä, toisina valinnut kukan esittelemistäni ja antanut minun hoitaa kaupat (koska minulla on enemmän kokemusta eBaysta), ja tänä vuonna Mikko päätti jälleen yllättää minut. Dacali ei ollut toivelistallani ja oletin etten haluaisi sitä; kun avasin paketin, olin ensin kauhistunut ja pelkäsin saavani kukan josta en pitäisi, mutta kun nostin sen kääreistään, sen kauneus oli tyrmäävä: rakastan sen muotoja, sen värejä, koko ihanaa kukkaa. Ja vielä enemmän rakastan ihanaa, täydellistä aviomiestäni.



4.2.2015 (IP) Lintuvauvavalokuvakidutus ja kokoelmaan saapuneita (kuvapommi)






Swarovski Christmas Ornament Star, versiot Golden Shadow sekä Moonlight (Golden Shadow saapuikin jo aiemmin, mutta hankin Moonlightin sen pariksi).


Swarovski "A school of fish"


Swarovski Crystal City (tästä setistä pitäisi puuttua vain "town hall"). Kuvan kaari eli "arch" on setistä "Nativity Scene" (en tule hankkimaan ko. sarjaa, mutta myyjä oli lisännyt kaaren tämän kaupungin erään, joten en kieltäytynyt ilmaisesta ekstrasta).


Swarovski "Owlet" sekä "Night Owl"


Swarovski Annual Snowflake 1996



31.1.2015 (Ilta)

Olen viime aikoina yrittänyt saada Mikon keuhkoja parempaan kuntoon "kävelyttämällä" Mikkoa. Yksin Mikko ei suostu lähtemään kävelylle, joten väitän kirkkain silmin haluavani ulos pienelle kävelylle, ja silloin Mikkokin suostuu. Itse asiassa inhoan kävelyä lumessa, viimassa ja kylmässä - jokainen järkevä ihminen pysyy sisätiloissa jos ulkona on asteenkin verran pakkasta. Toisaalta lyhytkin kävely vaikuttaa selvästi positiivisesti Mikon hengitykseen ja kuntoon, joten tulen jatkossakin olemaan "kovin innostunut" pienestä kävelylenkistä silloin tällöin.

En pidä siitä että joudun valehtelemaan Mikolle haluistani ja toiveistani, mutta Mikon kunto on nyt tärkeämpää kuin mukavuudenhaluni. Olen edelleen kunnianhimoisena tähtäämässä niihin laiskottelun, löysäilyn ja löhöilyn MM-kisoihin, mutta ehkäpä vasta kun olen saanut poloisen aviomieskultani kuntoon.



30.1.2015 (Ilta)

Mikon kokoustaessa eilen käväisin äidin kanssa ostoksilla. Äiti ehdotti että menisimme hänen pakettiautollaan, minä taas että ottaisimme Mikon auton. Äiti totesi että toisaalta hänen pakettiautossaan on se hyvä puoli, että se kyntää massallaan vaikka jäisen pellon. Ja minä taas kysyin että kuinkahan monta peltoa on oikeasti kodin ja kaupan välillä.

Itse asiassa kävin varmistamassa etukäteen Mikon syntymäpäivälahjan. En pääse juuri koskaan liikkeelle ilman että Mikko on mukana, ja tulee olemaan mielenkiintoinen temppu käydä noutamassa ja maksamassa kyseinen lahja ilman että Mikko saa asian vahingossa selville.



28.1.2015 (Ilta) Peittoarpajaiset

Peittoarpajaiset: kun illalla nukkumaan mennessä lyö vetoa puolison kanssa siitä, kumman peiton alta osapuolet aamulla heräävät. Epäselvyyttä voi myös olla siitä kummalta puolelta vuodetta herääminen tapahtuu, tai missä tyynyt silloin ovat.



27.1.2015 (Ilta II)

Mikko totesi hetki sitten korvaani kuiskaten, ettei onni ole tien pää vaan yhteisten teiden risteys.
Ja olen toivottoman rakastunut.



27.1.2015 (Ilta)

Laskin huvin vuoksi kirjakokoelmamme ja yllätyin siitä miten vähän niitä näytti olevan: hyllyistä ja laatikoista löytyy laskujeni mukaan vain 1585 kirjaa! Toki toistakymmentä on vielä lainassa parhaalla ystävälläni sekä äidilläni ja muutama odottaa lahjapaketissa seurustelupäivää, mutta oletin että puhuttaisiin jo useammastakin tuhannesta. Ellen sitten ole joko unohtanut jotain kirjakätköä tai hypännyt jonkin laatikon yli. Lisäksi tietysti löytyy vielä kasakaupalla monisteita ja artikkeleita ja tiedelehtiä kolmisensataa, mutta silti paljon, paljon vähemmän kuin olin olettanut. Ja ennen kuin joku kysyy niin sellaisia joita kumpikaan meistä ei ole lukenut on vajaa parikymmentä. Toki olemme käyttäneet aktiivisesti kirjastoakin... en käsitä tätä. Olen aivan varma että niitä on vielä jossain lisää!

Ostin Mikolle kirjojen lisäksi muutaman lahjan, joiden "parasta ennen"-päiväyksen voisi sanoa menneen umpeen jo aikaa sitten. Tarkasti ottaen 308->310 miljoonaa vuotta sitten: pari näytettä Mariopteris-puusaniaisista sekä yhden Palmatopteris Kosmannii-palasen. Ja ehkäpä vielä nappaan mukaan palasen Sphenopterista tai Corynepterista.

Tanimbarinkakaduista ahne pieni Lunar on keksinyt ikävän tempun: ne saavat aina siivouksen jälkeen pienen namipalan per nokka käyttäydyttyään hyvin. Lunar keksikin napata saamansa mantelilastun nokkaansa ja kiilasi sen jälkeen orrella Solarin ja käteni väliin, jotta Solar ei voisi ottaa omaa lastuansa vaan Lunar saisi napattua senkin. Houkuttelin kuitenkin Lunarin perässäni sivummalle ja annoinkin lastun Solarille: Lunar oli suorastaan raivoissaan ja raivonkarjunta sen mukaista. Mokoma ylihemmoteltu pikkuvauva :)



26.1.2015 (IP) Iiiih!


Swarovski Annual Snowflake (small) 2014



23.1.2015 (IP) Killuttimet

Veimme eilen muutaman lasisen kyyneleen äidin kattovalaisimesta lasinpuhaltajalle, jotta hän saisi tehtyä korvaavat hajonneiden tilalle. Olimme jo lähdössä, kun Mikko hihkaisi että "killuttimet unohtuvat". Olimme juuri puhuneet tuhmia, joten purskahdimme molemmat hillittömään nauruun. Lopulta Mikko onnistui vielä sanomaan että "Niin, nehän ovat sinun ÄITISI killuttimet". Poloinen mies nauroi lopulta niin paljon että alkoi taas yskiä, ja kesti lopulta pitkään päästä liikkeelle.



21.1.2015 (Yöllä) Aluevallattu aviomies

Poloisen aviomiehen arki on täynnä omituisia tapahtumia. Rassukkani torkahteli kirja kädessään, kun ryömin hänen peittonsa alle ja julistin että hän on Puola. Aivan, Puola. Ja että nyt oli edessä sitten alueliitos. Uneliaanakin Mikko keksi vedota aluerajojensa loukkaamattomuuteen, mutta onneksi osasin taas itse turvautua Schengen-sopimuksen mukaiseen vapaaseen aluerajojen ylitykseen. Mikko antautui ehdoitta moisen argumentin edessä. Mutta mihin sopimukseen on vedottava jos tarpeen olisi saada tyytyväinen kuorsaus loppumaan?

Vai olisiko pitänyt kertoa tulleensa vapauttamaan Mikon kapitalismin orjuuden ikeestä ja viedä luottokortti? Onhan minulla omakin, mutta tällainen minunkaltaiseni kapitalistivaltio pärjää paremmin kahdessa vinku-Visalla.



19.1.2015 (IP)

Olimme harkinneet mahdollisuutta etsiä uusi koti muutamalle lemmikkilinnulle, jotta olisimme päässeet laajentamaan timanttikyyhkyjen väriskaalaa. Kirjoitettuani ilmoituksen sijoituslinnuista kotiehdokkaita kyllä ilmoittautui, ja seuraavassa esimerkkejä:
1) Henkilö, joka ei viitsinyt edes ottaa selvää lajin (hedelmänsyöjä, erittäin vaativa laji pidettäväksi) vaatimuksista tai edes siitä mitä laji syö, ja ilmeisesti halusi linnut vain koska ne kuulostivat erikoisilta ja epätavallisilta (näitä oli kolme eri tapausta, joista kaksi vetosi "kielitaidottomuuteensa");
2) Henkilö joka halusi linnun lapselleen lemmikiksi (no way in hell);
3) Henkilö joka uskoi ettei hänen koiransa IKINÄ tekisi mitään vapaana lentävälle linnulle (ihan kuin uskoisin tuohon). Ja ilmeisesti vanhoja lintuja siksi, että ei olisi suuri vahinko jos koira ne hengiltä nipistäisikin, koska ilmaisen linnunhan voi käyttää koekappaleena, vai kuinka?
4) Henkilö joka halusi ikivanhoja lintuja pesityskäyttöön;
5) Ja hännän huippuna lapsi, joka oli lyhyen ajan sisällä saanut huomattavan määrän muitakin eläimiä, ilmeisesti koska äiti ei osaa sanoa "ei".

Joka tapauksessa se idea saa unohtua, eikä pelkästään siksi että lintuharrastajissa on edelleen aivan yhtä surkeita uuvatteja (Nooraa lainatakseni) kuin ennenkin, vaan koska illalla siivotessani ymmärsin etten ikinä voisi lähettää näitä lintuja pois luotani, etten ikinä voisi luottaa kotitarjokkaaseen tarpeeksi. Ja mistä sekin ajatus tuli? Koska näin miten rauhallinen ja rento on pankiikkihäiriöstä ja ihmispelosta kärsivä kurnuttajavarpuskyyhky omassa 3,5 metriä pitkässä aviaariossaan, jossa se pääsee tarpeeksi kauas häkkiä siivoavasta ihmisestä. Koska kyläloistokottarainen, joka tiesi minun valmistelevan annosta jauhomatoja, lennähti kiinni oman aviaarionsa kalteriin, tirkisteli vuorotellen minuun ja kuppiin ja päästeli innostuneita ääniä. Ja kun jälleen näin, kuinka huolella puolisokea naurukyyhkykoiras johdatti täyssokeaa naarastaan ruokakupille ja suki sitä.

Koska minulle nuo linnut ovat yksilöitä ja persoonallisuuksia. Ne ovat kaikki ikivanhoja, ja kaikki ovat eläneet luonamme vuosikausia. Ja mielummin kuolen kuin annan noita sellaiselle, joka käyttää niitä vain egonsa pönkittämiseen päästäkseen sanomaan omistavansa erikoisen ja harvinaisemman lemmikkilinnun, rahantekokoneena pesityksessä, tai koekaniinina "koska se kuolisi muutenkin varmaan pian".

Päivän kysymys: auki olevasta ovesta pääsee livahtamaan sisään hyttynen, hiiri, ampiainen, kärpänen, rotta ja jehovantodistaja. Mikä ei kuulu joukkoon?
Vastaus: Ei mikään, samaa p-kleen häiritsevää, ärsyttävää tuholaisjoukkoa kaikki. Myrkyllä pääsee eroon tuholaisongelmista. Ota Off, Raid, rotanmyrkky tai muu vastaava.



18.1.2015 (Ilta) Ja se siitä älykkyydestä

Sanoin Mikolle, että kun seuraavan kerran hän tuntee halua kehuskella sillä kuinka fiksun ja viisaan naisen kanssa hän on onnekseen naimisissa, sopisi muistaa juuri kulunut kunniakas hetki: olin nimittäin juuri kantanut kupillisen hirssinsiemeniä vasempaan saappaaseeni.



16.1.2015 (Ilta)

Laitoin muutama päivä sitten pesän eräälle vain muutama viikko sitten yhdistämälleni timanttikyyhkyparille. Koiraalla on ollut jo todella pitkään pesintäkuumetta, joten se on todella, todella innoissan pesinnästä. Jopa niin innoissaan, ettei se antaisi naaraan hautoa vuorollaan: se käy kyllä syömässä ja juomassa ja verryttelee hiukan lentämällä, mutta tapaa mennä heti takaisin koriin hautomaan ja istumaan kolme neljäsosaa ajasta. Eilen yllätin sen hautomasta naarasta: naaras siis istui kauniisti munien päällä, mutta koiras taas istui puolittain naaraan päällä ainakin sen 2,5 tuntia jotka vietin lintutalolla siivoten. Ikään kuin se naaras joko a) ei tekisi koiraan mielestä tarpeeksi hyvää työtä, b) hautoo niin epäluotettavasti että se pitää painaa paikalleen, tai c) munat muka hautoutuisivat nopeammin tuplahaudonnalla. On meillä muitakin pareja joiden toinen osapuoli on parempi hautomaan ja hoitamaan poikasia (esimerkiksi eräs pari, josta toinen pakenee pesästä heti ihmisen tullessa lintutalolle, mutta toisen taas saa nostaa käsin munien päältä jotta näkee mikä pesän tilanne on), mutta tämä pari on omaa luokkaansa.

Sonjan elkeet jaksavat huvittaa. Se saattaa olla kiipeämässä häkkinsä kaltereissa matkalla ruokakupille tai suosikkilelulle, mutta jos sormet laittaa kaltereiden välistä sen pään päälle ja kyhnyttää, sen pää sekoaa: se ei halua menettää sekuntiakaan kyhnytyksestä, mutta jalat olisivat jatkamassa matkaansa, ja niinpä se sitten riippuu kalterissa kyhnytettävänä mutta jalat vispaavat ja vatkaavat kaltereissa, ja se höpöttää ja pärpättää kuin pieni apina.

Olin todella, todella kyllästynyt viinilaseihimme, ja nyt vihdoin tuli keksittyä jotain uutta: löysin kristallia valmistavan yrityksen, joka nyt valmistaa meille laseja, joihin on kaiverrettu jalkaan talo nimi (Fågeltorp) ja lasin sivuun yhteinen monogrammimme. Vie tosin aikaa hankkia kaikkia laseja tarpeellinen määrä (kaksi tusinaa kutakin lasia), mutta tilailemme jokaisena vuosipäivänä (sekä kihlauksen vuosipäivänä että hääpäivänä) aina lisää. Ja nyt saan alkaa poistamaan noita tylsiä peruslaseja (ensin punaviini- ja valkoviinilasit, myöhemmin konjakkilasit ym). Bonuksena tilaus on myös valmis yllättävän nopeasti: tilasimme torstaina, ja tilaus on kuulemma valmis jo maanantaina.



15.1.2015 (Yöllä) Balettihameörkki

Sain taas suuren ilon ja kunnian kuulla draamaa nimeltä "minulla on niin ikävä ja tavanomainen nimi, haluan vaihtaa nimeni!", ja kohta on tuollakin ihmisellä nimessään Z, C tai W. Jos joku haluaa erikoisen nimen, niin hitto, ottakoon nimekseen vaikkapa Kiemo G. Nivelhansikas tai Werner B. Perskairain, niin ei tarvitse ulista tavallisesta nimestä.

Mikko kertoi eräästä pöytäroolipelinjohtajasta, joka oli ottanut peliinsä taktiikaksi muutoskortit: näillä muutoskorteilla saattoi kriittisessä tilanteessa silloin tällöin muuttaa yhden sanan tai jopa vain yhden kirjaimen, kunhan seurannut tilanne oli looginen. Ja koska mielikuvitukseni nyt sattuu olemaan kieroutunut ja kammottava, oli ensimmäinen ajatukseni seikkailijan kimppuun käyvä örkki, joka on pukeutunut balettihameeseen ja aseistautunut valtavalla mustalla kumidildolla.



13.1.2015 (Ilta) Uusia


Swarovski Butterfly rosaline


Swarovski Crystal Memories cell phone


Swarovski Christmas Ornament Silver Star, lahja aviomieheltä


Swarovski Christmas Ornament Star Golden Shadow


Swarovski Owl, lahja äidiltä <3



7.1.2015 (IP) No kuule ihan rekalla ja junalla

Mikon käydessä lääkärillä olin onnistunut kantamaan yksin sisään alemman vierashuoneen patjat ja liinavaatteet. Patjat ovat niitä isoja jousipatjoja jotka kannoimme illalla yhdessä pihalle tuulettumaan, joten Mikko oli hämmästynyt nähtyään että olin saanut ne ihan yksin sisälle. Takellellen Mikko kysyi "miten", ja totesin näin: "tyynyt levitoimalla, peitot työnsin kottikärryillä ja petauspatjoja varten riitti traktori ja kuorma-auto, mutta jousipatjat toimitti vierashuoneeseen VR:n rahti."

Mikko puolestaan demonstroi miten voi saada vahingossa teetä ja croissanttia nenäänsä.



2.1.2015 (IP) Maaliämpäriin

Saan jatkuvasti kuulla saman kommentin Sonjasta: "onko tuo papukaija aivan oikeasti tuon värinen?". Seuraavalla kerralla taidan vastata että "Ei hitossa, maalaan sen joka päivä isolla pensselillä, mutta laiskoina päivinä saatan kyllä dipata sen kokonaan vaaleanpunaiseen maaliämpäriin".



1.1.2015 (yöllä) Tuleva projekti

Projektit eivät kesken lopu. Kehittelimme saunassa roolipeliskenaarion/maailman, joka kulkee nimellä "Helvetinkolo ja muita Helsingin hilpeimpiä paikkoja". Skenaariossa seuraava jääkausi on iskenyt todella nopealla aikataululla ja haudannut Suomen jäähän ja lumeen. Osa asukkaista ei voinut lähteä, osa ei halunnut, ja Helsingin alle syntyi valtava maanalainen, kallioperään louhuttu miljoonakaupunki rikkaiden luksuslukaaleineen, köyhien slummeineen ja vielä köyhempien vielä pahempine paikkoineen. On roistomaisia riistäjiä, maanalaisia ruoan tuotantolaitoksia, jäähän ja lumeen tunneleita kairaavia jättiporia ja jääkoneita, jääkauden ulkoilmastoon soveltuvaa liikennöintiä, rangaistuslaitoksia, korruptiota, lain ja yhteiskunnan turvan pettämistä, hakkereita, varkaita ja pyhimysmäisiä toisia avustavia ihmisiä maan alla. Testipelautuksiakin pitänee järjestellä.

Ikään kuin talon remontissa ei menisi tarpeeksi aikaa.

Ai niin. Jos ammuskelit ilotulitteita, niin voinen tehdä ehdotuksen? Tunge yksi raketti ala-anatomiaasi ja sytytä. Teet maailmalle palveluksen. Kiitos ja hyvää Uutta Vuotta. Jep, taas yksi aattoilta lintuja rauhoitellessa. Sonja piileksi aika suuren osan illasta käsieni suojissa ja höpötteli hermostuneesti, ja aina kun menimme lintutalolle, siellä tilanne oli selkeästi kireä ja hermostunut. Etenkin tanimbarit olivat tulossa lähelle lohtua ja turvaa hakemaan.





Päiväkirja vuonna 2003
Päiväkirja vuonna 2004
Päiväkirja vuonna 2005
Päiväkirja vuonna 2006
Päiväkirja vuonna 2007
Päiväkirja vuonna 2008
Päiväkirja vuonna 2009
Päiväkirja vuonna 2010
Päiväkirja vuonna 2011
Päiväkirja vuonna 2012
Päiväkirja vuonna 2013
Päiväkirja vuonna 2014
Päiväkirja vuonna 2015
Päiväkirja vuonna 2016
Päiväkirja, uusin