Disclaimer: K. M. Lautanen on pessimistis-aggressiivinen naisihminen, ja tämä on kyseisen naisotuksen päiväkirja. Sen lukemista ei voida suositella edes pääosalle aikuisista ihmisistä. Tämä on aikuisen ihmisen päiväkirja kohdeyleisönään muita aikuisia ihmisiä, eikä sovellu lapsille. Epäilemättä tekstin suorasukaisuus loukkaa useampaakin kansalaista. Se on kuulkaa voi voi. Lukemalla eteenpäin sitoudut siihen, että ymmärrät em. kohdat. Jos mielipiteesi eroavat omistani, voit puolestani tunkea ne sinne mihin aurinko ei paista. Sarkasmivaroitus!

Palautetta saa lähettää mailitse osoitteeseen kmlahti [AT] gmail.com tai blogin omalla lomakkeella. Jos olen epätavallisen hyvällä tuulella, saatan jopa teeskennellä välittäväni jonkun muun mielipiteistä, mutta se on hyvin epätodennäköistä.





31.12.2014 (IP) Räjähtäviä takaa-ajoörkkejä

Silloin kun ei ole kiire herätä, on hyvä käyttää heräilemiseen mahdollisimman pitkä aika. Meillä siihen kuuluu paljon hyväilemistä, tyytyväistä hurinaa, suukkoja ja mahdollisesti pari kolme torkahdustakin. Uneliaisuuden lekottelun tilaa voi jatkua parikin tuntia, kunnes siirrymme hiljalleen ja rauhallisesti aamiaisentekopuuhiin keittiöön ja kello- tai ruokahuoneeseen. Tänään totesin sylissä kyyhöttäessäni nähneeni painajaisunta, jossa jokin vanha pukki mieheksi yritti väkipakolla vuoteeseeni ja "harrastelemaan". Mikko katsahti minuun riemukkaasti virnistellen, jolloin jatkoin "...etkä se ollut edes sinä!"

Mutta onneksi pahat unet voi korvata myös niillä parhailla.

Käväisimme eilen Tampereella ostoksilla (Stockmann etc), ravintolassa syömässä (Coussicca on edelleen paras), sekä leffassa (Hobitti, osa III). Sydämestäni se osa joka lapsuudessaan rakasti Tolkienin Hobittia kirjana ja joka edelleen nauttii sen lukemisesta muutaman vuoden välein, oli edelleen pahastunut ja ärtynyt tarinan runtelemisesta, vaikka esteetikko sisälläni puolestaan kirkui riemusta (visuaalista riemua, jes!). Mutta siitä kohdasta, jossa "Legoland" loikkii putoilevien tiilenkappaleiden yli, puuttuu selkeästi vain "Tetriksen" taustamusiikki. Eikä enää jäänyt puuttumaan kuin se, että Bilbo ja kääpiöt ajavat autolla... anteeksi, jättikotkalla... örkkien jättihirviötä takaa, kunnes joko kotka tai hirviö tai molemmat syttyvät tuleen ja räjähtävät dramaattisesti ja hidastetusti.



28.12.2014 (Ilta) Omassa blogissaan voi myös joskus puhua nörttiä

Kuuntelin joulun alla erään tuttavani tilitystä hänen ja hänen miehensä joulusiivouksesta, joka oli menossa sillä hetkellä pipariksi, lähinnä koska toisin kuin oli sovittu, mies makaili, pelaili ja laiskotteli sekä otti torkkuja. Tämän tuttavanaisen reaktio asiaan oli siivota itse, mutta tehdä se mahdollisimman mielenosoituksellisesti, murjottaen, paiskoen ja kolistellen. Toinen keskusteluun osallistunut nainen totesi että hän taas pitää kodin siistinä siivoamalla kun mies ei ole kotona, koska silloin ei tule paha mieli jos toinen ei tee mitään.

Yritin itse ehdottaa reaktiota nimeltä "asiasta keskusteleminen ja neuvotteleminen", mutta ajatus tyrmättiin täysin mahdottomana ja epäloogisena. Minun logiikkaani taas toinen vaihtoehto ei mahdu: jos tarkoitus on tehdä jotain yhdessä (kuten elää ja jakaa sama huonetila vuosikausien ajan), eikö olisi aivan loogista keskustella asiasta ensin naamakkain ja tuoda esiin se mikä asiassa mättää, sen sijaan että reaktio numero yksi on "ole puhumatta, murjota ja oleta toisen arvaavan heti mikä on naamasi vetänyt norsunveelle". Tai palkita toisen osallistumattomuus sillä ettei hänen enää ikinä tarvitse tehdä mitään?

Myönnän tosin edelleenkin joskus bulttaavani Mikolle kun jokin jo sovittu työtehtävä jää tekemättä neuvotteluista ja keskusteluista huolimatta. Kunnon suuttuminen on tehokkaampaa kuin nalkuttaminen: silloin asia tulee tehdyksi heti ja samalla molemmat päästelevät ylimääräiset höyryt (me vietämme 24/7/365 samassa tilassa, joten believe me, niitäkin on). Useimmiten asiat kuitenkin hoituvat ihan vanhanaikaisella, rauhallisella keskusteluneuvottelulla, eikä tarvitse edes harkita sitä että toista osapuolta pitäisi mätkäistä naamaan imurin verhosuulakkeella ja tunkea imurin pölypussi hänen kitaansa. Nähtävästi olen kuitenkin väärässä.

Ja jos nyt joku haluaa kertoa minulle mistä moinen logiikka johtuu tai voisi johtua, tai miten omassa parisuhteessa asia menee. Niin älä. Koska lukijoiden mielipiteet eivät edelleenkään kiinnosta sontakikkareen vertaa.

Muistelimme eilen illalla saunassa sitä, miten moni valitteli ettei pääse LARP:issa pelaamaan sellaista hahmoa kuin haluaisi, ja mietimme millainen olisi ollut LARP jossa jokainen pikkuinen newbie olisi saanut haluamanlaisensa hahmon. Kyseisessä pelissä majatalossa olisi pitänyt neuvonpitoa 19 haltiakuningatarta, kahdeksan Drizzt Do'Urdenia ja kuusi Aragornia, kunnes majataloon hyökkää yöllä 102 Raistlin-kloonia ja 13 Conan Barbaaria sekä yksi hiisi(pelinjohtaja). Jos joku ei ymmärtänyt ylläolevasta kaikkea (tai mitään), niin hällä väliä. Ei kaikkien tarvitse osata puhua nörttiä.



25.12.2014 (Yöllä)

Pari joululaulukommenttia nyt jo edesmenneen joulun kunniaksi:

"En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan". Etsinpäs, ja kulta minulle, kiitos.

"--Vaan pyydän taivaan valoa--" No tuossa on raksalta halogeenispottivalo. Prkl jos ei kelpaa niin tunge se..."

"Saako joulupukki porot lentämään". Riippuu siitä minkä kokoinen katapultti pukilla sattuu olemaan.

"Kuulen laulun enkelten". Kuulet ääniä. Hanki kuule psykiatrista apua.

"Varpusille juttelen ja niille lyhteen rakennan" - Kyllä minäkin, mutta sitä ei kutsuta jutteluksi, koska se koostuu sarjasta kieltoja ("heti pois sieltä, perkeleet! Ja nokka irti!") tai uhkauksia ("Jatkapas vielä niin sinusta tulee huomisen ateria!"). Ja siitä lyhteestä ei ole yhtään mitään iloa varpusille. Jos katsot juttelevasi varpusille, mene sinne psykiatrille, kiitos.

"Varpunen jouluaamuna" - Ai miten niin YKSI varpunen? Niitä elukoita on aina kasa. Aina.

Lisää joulusta huomena. Olen syönyt liikaa ja kaipaan noin puolentoista vuoden pikanokosia. Myös enemmän lahjakuvia huomena (aviomies on taas erehtynyt luulemaan minun olleen kiltti tänä vuonna).


Swarovski SCS Peacock, joululahja aviomieheltä


Swarovskin 40 mm kristalliprismat, joululahja aviomieheltä



21.12.2014 (IP)

Mitähän tekisin vanhoista rakennushirsistä? Kuusi kappaletta noin metrin pituisia. Ja älkää hemmetti vieköön sanoko "pirttikaluston" tai tuomitsen armotta mauttomuudesta ja hirtän.



18.12.2014 (Ilta)

Käväisimme Fazerilla kahvilla ja sitten Stockalla ostoksilla. Mutta siis. Fazerilla oli pöytien sisällä sinetöitynä konvehteja (sinisiä sun muita), ja aivan ohikiitävän hetken mieleeni juolahti ajatus ryhtyä hysteeriseen konvehdinpelastukseen aseena jäähakku ja halkokirves.

Sonja kurottautui liian syvälle hirssinsiemenämpäriin, josta se saa poimia pari siementä oltuaan kiltisti. Tällä kertaa ilmeisesti tarkoituksena oli napata enemmänkin siemeniä, mutta sitten tasapaino meni ja koko papukaija humpsahti pää edellä purkkiin, pyrstö jäi osoittamaan yläviistoon. Hetkessä se pääsi poiskin, mutta hieman arvokkuuttaan menettäneenä.

Lunar ja Solar puolestaan muistuttavat orrella rinnakkain istuessaan toisiaan niin täydellisesti, että eroa ei huomaa edes käytöksestä kuin yhdellä tavalla: otetaan käteen herkkupalapussi ja rapistellaan sitä kerran. Sillä samalla sekunnilla Lunar loikkaa kalteriin roikkumaan ja lähtee kiipeämään kohti pussin pitelijää tarkkana tavoitteena saada namipala välittömästi, ja kärsivällisempi Solar taas tulee orrella aivan kalterin viereen ja jää kallistelemaan vetoavasti päätään.





17.12.2014 (Ilta) Pitäkää tunkkinne (tahallista tyhmyyttä)

Pari asiaa ennen kuin menen vuoteeseen, romahdan ja nukun suunnilleen vuoden:

1) Joku pärskeleen apina on pysäköinyt leipomon Lahteen liian lähelle tietä. Se ei ole reilua ohiajavaa, jo muutenkin pullannälästä ja akuutista leivosvajauksesta kärsivää ihmispoloa kohtaan. Kai sitä nyt inhimillisempikin paikka leipomon parkkeeraamiseen löytyisi?

2) Kotipizzan pizzalaatikossa mainostettiin runsaskuituista pizzapohjaa. Lakanasetissäni ja tyynyssänikin on kuituja niin maan penteleesti, enkä minä niitäkään ajatellut syödä. Prrrkl.

3) Paras ja rakentavin ratkaisu aviomiehen autonpakkauspulmiin ei kenties ole "ota ja teippaa se jeesusteipillä auton kylkeen, prrrrkl". Mutta kun se leipomo ja kakunpuute.

Yötä. *edit 18.12. AP* Saatoinpa olla jopa niin väsynyt etten muistanut avata ftp:tä. Melatoniiniresepti loppui, ja "uniongelmien pojan koston paluu ratsastaa jälleen II"



16.12.2014 (Ilta)

Löysin eilen illalla erään antiikkikaupan sivuilta kuvan ihanasta pöytälampusta ja näytin sen Mikolle - kuten näytän aina kun löydän kuvan jostain kauniista. Ei siis tarkoituksena pyytää esineitä, vaan jakaakseni, kuten Mikkokin jakaa sellaiset asiat joita itse löytää. Tänään ehdin jo huolestua Mikon kotimatkan kestäessä kymmenen minuuttia tavanomaista kauemmin, mutta Mikko saapui kotiin - kantaen kyseistä lamppua.

Minulla on maailman paras, ihmeellisin aviomies.



15.12.2014 (Ilta)

Nykyään en enää jaa kuvia kodistani verkossa, koska osa ihmisistä katsoi asiakseen haukkua sisustusta ja loput kopioida ideoitani, enkä voi sietää kumpaakaan ihmistyyppiä. Mutta tällä kertaa en viitsi jättää jakamatta. Jos et tykkää, ei kiinnosta. Jos tykkäät, ei myöskään kiinnosta. Matkipas siitä jos pystyt, ideaton imbesilli. Kyllä, se on osa sisustusta, mutta ei, sitä ei ole vielä asennettu paikalleen.



Ylipäänsä ihmiset ovat liian innokkaita ilmaisemaan mielipiteitään. Ärsyttävää.



12.12.2014 (AP)

Nykyään lähes joka ikisen kaupan myyjää pidetään oman alansa "asiantuntijana". Ongelmani on tämä: jos kävelen kauppaan ja ilmoitan haluavani ostaa tuotteen X, se tarkoittaa että haluan ostaa tuotteen X. Se EI tarkoita että haluan kuulla myyjälta haluavani tuotteen Y, koska en ole missään välissä kysynyt myyjän mielipidettä. Minua myyjän mielipiteet, näkemykset ja asiantuntemus eivät kiinnosta sontaläjän vertaa: sinä olet myyjä enkä minä kysynyt neuvoasi. Sinun velvollisuutesi on ottaa rahat ja lyödä ostos kassaan: sano hyvää päivää, pankki- vai luottokortille, kiitos ja hyvää päivänjatkoa. Tekeekö mieli sanoa muuta? Sano vaikka äidillesi työpäivän jälkeen. Minua eivät mielipiteet kiinnosta.

Taas eräs laattoja ja kaakeleita myyvä liike menetti yhden asiakkaan, ensimmäisen tilauksen arvo olisi ollut noin 1500 € ja lisää olisi seurannut. Eihän se tietenkään minkään ison firman pussissa paljon tunnu, mutta omapa on iloni olla suosimatta tuollaisia imbesillejä jotka uskovat esteettisen mielipiteensä kiinnostavan asiakasta. Rahat siirtyivät sellaiselle liikkeelle jonka myyjä osasi sanoa "pankki- vai luottokortilla?", eikä arvostanut omia mielipiteitään enemmän kuin asiakkaan.



11.12.2014 (Ilta) Yksipeukaloinen?

Mikko kärsii taas kipeästä niskasta, johon ei auta muu kuin hieronta (ja ilmeisesti myös kuuma kaakao sekä joulutorttu, vaikka epäilen näitä jälkimmäisiä placeboefekteiksi). Yleensä se kipeä kohta löytyy suhteellisen helposti, paitsi kun Mikko ei osaa selittää muuta kuin että "juuri siinä se kipeä kohta on - peukalon alla", ja joudun huomauttamaan että niin, niitähän minulla on kaksin kappalein...



11.12.2014 (IP)

Pääsin muuten tänään hereille 9:20. Minulle se on vapaaehtoisen herätyksen suhteen aika hyvä suoritus. Itse asiassa heräsin nähtyäni unta, jossa äiti soitti minulle:

(Äiti, epäselvästi): "Muna vessa käytössä"
(Minä): "Täh?"
(Äiti): "Mulla ei ole vessa käytössä"
(Minä): "Niin siis mitä?"
(Puhelimesta kuuluu taustalta loisketta ja kurlutusta)
(Äiti): "No mä yritin rakentaa vessan uudelleen punatiilistä. Ja nyt tuo tiili-istuin syöksee vettä kattoon."
Tässä vaiheessa näin unta siitä että kädessäni oleva kännykkä putosi leukaani vasten kun torkahdin. Ja samassa heräsin siihen, että olin juuri läimäyttänyt itseäni leukaan pelkällä kädelläni (kännykkä oli edelleen yöpöydällä), ja kurlutus oli yhdistelmä nenäänsä niistävää Mikkoa ja minun tukkoista nenääni.

Mikolla tuntuu olevan minusta jotenkin ylen vaaleanpunainen, rakkauden vääristämä käsitys. En ymmärrä mistä se johtuu, sillä jokainen joka on kohtannut minut juuri heränneenä voi julistaa äkäisen zombienkin hyvin hilpeäksi otukseksi. Zombiekin haisee pahalle ja yrittää purra jokaista eteentulijaa, mutta se sentään nousee leposijaltaan vapaaehtoisesti eikä yritä kiskoa arkunpehmusteitaan mukaansa puoleen päivään saakka. Eikä kiroile kaikille vastaantulijoille.



11.12.2014 (AP) "When in doubt... C4"

Tänään menee yhden tietyn tietokoneen command promptiin komento format c:, kunhan ensin olemme käyneet sen läpi muutamalla silppuriiohjelmalla. Ja ehkäpä muutama voimakas magneetti sinne tänne hetkisen ajaksi. Ja leka kiintolevyn läpi. Ja saman tien emolevynkin. Kunhan ensin pudotan sen parvekkeelta. Ja ja ja...

Olisko kenelläkään yhtään C4:sta?



11.12.2014 (Yöllä)

Musiikki on yksi niistä harvinaisista asioista joissa meillä on täysin eri maku. Mikko pitää vähän kaikenlaisesta popista rockiin ja klassiseen, kun taas itse viihdyn parhaiten oopperan ja klassisen sekä elokuvamusiikin parissa ja harhaudun vain harvemmin esimerkiksi metallin, oopperametallin tai muun sellaisen puolelle. Niinpä autossa matkalla eläinlääkärille selasin Mikon radion vakiotaajuuksia läpi: (Suomipop) "Eiiii" (Nova) "Eiiii" (Nostalgia) "Eiiii" (Aalto) "Eiiii" (Classic Fm) "Oiiii".

Uusien unilääkkeiden autuus ja tuska. On toki hienoa päästä taas pitkästä aikaa nukkumaan aiemminkin kuin kello 7:00 ja saada unta heti kun painaa pään tyynyyn, mutta toisaalta säännöllisen nukkumaanmenojan ilo ja hyöty tärvääntyvät siihen kun veivaa unta 12 tuntia/yö...



10.12.2014 (IP)

Pesaisin lintutalon tällä kertaa jalassani matalapohjaiset nahkakengät, jotka sitten värjäsivät jalkani aivan pikimustiksi. Niin mustiksi että kaikki Suomen gootit varmasti kadehtivat sydämensä pohjista. Eikä se väri edes lähtenyt pois muulla kuin tulikuumalla kylpysuolakylvyllä ja hohkakivellä.

Mikolla ja minulla on vaikeuksia pitää salaisuuksia toisiltamme. Kaikki on yhteistä, joten on hyvin vaikeaa salata joululahjojakaan: kun koko vuoden ajan on tottunut jakamaan kaiken, tottunut siihen että kumpi tahansa voi ehtiessään katsoa toisen tiliotteen tai sähköpostin, niin on todella hankalaa yht'äkkiä yrittää salata mystisiä tilisiirtoja, jotka kätkevät taakseen toisen salaiset joululahjat, tai koettaa piilotella lahjapakettikasoja.

Eräs kaveri muuten eilen valitti että jossain minulta tulleessa mailissa olikin toisena lähettäjänä Mikon mailiosoite, ja kuulemma päinvastoinkin on tapahtunut. Johtuu siitä että sähköpostitilimme on linkitetty, mutta on kuulemma välillä vähän vaikea hahmottaa kumman kanssa sitä oikeastaan puhuu. Mutta tosiasiassa... onko sillä oikeasti edes väliä?



9.12.2014 (Yöllä)

Eräs tuttavani tokaisi, että on yliäitelää ja epäluonnollista kuinka paljon minä ja Mikko palvomme toisiamme. Tähän väliin voisi heittää jotain ketuista ja happamista pihlajanmarjoista sekä siitä, miten vähän välitän muiden mielipiteistä aihetta koskien - mutta en viitsi, koska laiskottaa. Ja koska Mikko meni juuri nukkumaan, mutta juuri ennen nukahtamistaan katsoi vielä silmiini hymyillen ja silmät sädehtien, ja haluan pian palata lähemmäs Mikon lämpöä tästä koneen edestä. Minulla on maailman ihmeellisin, täydellisin ihanin aviomies, jota jaksan rakastaa vielä viidentoista yhdessä saman katon alla eletyn vuoden jälkeen, joka saa minut joka päivä iloiseksi, joka joka ikinen päivä onnistuu yllättämään minut taidoillaan, rakkaudellaan, viisaudellaan ja hellyydellään. Mutta ilmeisesti se on ikävä asia sellaisille ihmisille, joiden luonne on lähinnä katkera ja kateellinen.



8.12.2014 (Yöllä) Penistemppu

Tiedättekö muuten sellaiset miesällötykset, joiden kanssa kuvittelee olevansa kaveri ja ystävä ja sitten ne yht'äkkiä he lähettävätkin kuvan ala-anatomiastaan? Jouduin muutama vuosi sitten tekemisiin yhden sellaisen kanssa, ja lopulta jouduin uhkaamaan lähestymiskiellolla ja syytteillä seksuaalisesta häirinnästä, blokkaamaan tyypin kaikkialla JA vaihtamaan kännykkänumeroni salaiseksi. Mutta on helpompikin konsti, vaikken sitä silloin vielä keksinytkään, nyt testattu ja loistavan toimivaksi havaittu: jos mies siis lähettää kuvan peniksestään, LÄHETÄ SELLAINEN TAKAISIN! Toimii!

(Se kuva oli muuten netistä screencappina napattu, pervot, eli ei kuulunut kenellekään jonka tuntisitte [ainakin toivon niin]. Temppu ei tietenkään toimi jos ahdistelija on nainen, mutta naiset kai harvemmin nappaavat kuvaa sukuelimistään ja pommittavat niillä sellaista jota ei voisi vähempää kiinnostaa.)



6.12.2014 (Yöllä) Kirjapinoissa kahlaten

Noin puolet kirjakokoelmastamme on ollut pakattuna suureen pahvilaatikkovalliin jo parin vuoden ajan. Tänään havaitsimme että olemme tulleet ostaneeksi muutamia tuplakappaleita (pahus), eikä auttanut muu kuin purkaa jokainen pakattu laatikko ruokahuoneen seinän vierustoille. Tarkoitus oli järjestää kirjat suunnilleen genrettäin ja työ sujuikin nopeasti, kunnes yksi ylikorkea SciFi-torni kaatui Suomen historian pinon päälle, mikä puolestaan romahti kaataen mukanaan kauhun, arkeologian ja paleobiologian pinot sekä puolet muista historiapinoista. Ja samassa toisella puolella huonetta kolme viidestä fantasiapinosta romahti oman painonsa vuoksi (ja, okei, ehkä huonolla pinoamistekniikallakin oli jotain tekemistä asian kanssa), eikä minulla ole vieläkään aavistusta siitä luokittelisinko Giovanni Guareschin huumoriin vai yleiseen fiktioon. Toisaalta Isä Camillot ovat selvästi huumoria, mutta Humoristin Salainen Sotapäiväkirja ei, ja haluaisin saman kirjoittajan tekoset samaan pinoon. Ja entäpä sitten Asimovin fiktio ja fakta, tai Björn Kurtenin evoluutioteorian fiktio-osuudet ja selityskirja? Ja mihin sijoitetaan noin 25 kg painava laatikko Historia- ja tiedelehtiä, siis ilman että ne ovat kulkureiteillä tai remontin tiellä, mutta myös suojassa pahimmalta rakennuspölyltä?

Ai niin. Pitipä nyt sanomani... emme enää tule lainaamaan yhtä ainoaa kirjaa kenellekään, joten älä edes pyydä. Ei poikkeuksia. Jos tekee mielesi pyytää... hyppää hakettimeen.

Lajitellessani Mikon vanhoja lehtiä mietin samalla kenellä teetättäisin kirjaston lattian. Siihen tarvitaan ammattilainen: en uskaltaisi ikinä päästää Mikkoa asentamaan marmoria. Ja asiaa miettiessäni osui käteeni lehti nimeltä "Tee Itse". ...no en.

En muuten ole taas linkittänyt loistavaa musiikkia pitkään aikaan. Tänään on Hans Zimmer-päivä! Angels and Demons OST- 160 BPM.



4.12.2014 (Ilta)

Loin uuden FAQ'n eli usein kysyttyjen kysymysten osion kristallifiguurikokoelmalleni. Siitä tulikin varsin kattava. Nooran inspiroima vastaus "Ei kiinnosta. Mene kompostiin ja pane kansi kiinni" on ehkä maailman paras kuvaus luonteestani sekä asenteestani kanssakansalaisia kohtaan.



1.12.2014 (Ilta)

Mikko kertoi ettei ole koskaan saanut adventtikalenteria, joten tänä vuonna toteutin itse sellaisen kultapoloiselleni. 24 pakettia, jokaisessa pieni tai suurempi lahja: on suklaita, sukkia, nenäliinoja, kirjoja, pähkinäpusseja, erikoiskonvehteja... joululahjat vielä sitten erikseen, joten mies saa tänä vuonna 35 lahjaa. Tai enemmän, mikäli keksin vielä jotain uutta. Aamulla Mikko oli jo iloissaan napsimassa pakastesushia (olin laittannut laatikkoon paperilapun jossa kerrottiin mistä kohtaa suurta pakastinta piilotetun sushin löytää). Huomisen aamun laatikossa on itsetehtyjä nougat-konvehteja.

Eräs kerrostalokaksion siivouksen kanssa pähkäilevä ystävä ei ymmärtänyt miten saamme siivottua 500 m2 taloa kerran viikossa, mutta eihän se raskasta ole, pelkkä pölynpyyhintä, imurointi ja lattianpesu. Tuo 150 m2 lintutalo on eri asia: siellä sitä saa harrastaa päivittäistä kuurausta, luuttuamista ja imurointia.



30.11.2014 (Yöllä) Taas väärin

Muistan joskus lukeneeni jostain että rakkaus on kuin istuisi muurahaispesässä (en juuri nyt muista miten lause jatkui). Sen kirjoittajan on pakko olla tehnyt jotain väärin, koska olen selkeästi rakastunut aviomieheeni ja voin todeta että anukseni ei kirvele ja pistele laisinkaan.

Vai teenkö minä jotain väärin?



29.11.2014 (Yöllä)

Eräs sinkkukaveri: "...miten sä onnistuit nappaamaan hyvän aviomiehen?"
Minä: "Lassolla."

Heräsin päivällä ilouutisiin avioliittolakiäänestyksestä. Päivi Räsäsen mielipaha ja pettymys oli vielä ilahduttavampi asia. Sanoisin että pettymysten aiheuttaminen Räsäselle olisi parempi urheiluharrastus kuin mikään muu: lajeina "maratonipettymyksenaiheuttaminen", "lyhyen matkan mielenpahoitus" tai "vedenalainen Räsäsenloukkaaminen". Siinä on nimittäin niin epämiellyttävä ja ankea ihminen ettei mitään rajaa, ja oikeastaan ainoa joka voi kilpailla samassa poliittisessa epämiellyttävyyskategoriassa on Soini.

Tämä oli hieno päivä.



26.11.2014 (Yöllä)

Mikko meni jo nukkumaan, ja kun menin hakemaan yöpöydältäni lääkettäni, löysin tyynyltäni pikkuriikkisen rusetilla koristetun lahjapaketin jossa oli vielä lisälahjaksi pikkuruinen hopeanvärinen ankka. Mikko oli tirkistellyt salaa silmäluomiensa raosta, kaappasi syliinsä ja totesi että illan pitää myös päättyä lahjaan, tosin pienempään.

Tänään saapuneita:

Ssarjaa Crystal Memories, Swarovskia:




25.11.2014 (Yöllä)

Aviomieheni valtavan suuri lahja nimipäiväkseni 2014: Swarovski Bee-eaters. Kyllä, minulla on uskomaton, ihmeellinen aviomies. Siipensä levittäneen linnun siipi on hiukan kättäni suurempi.





23.11.2014 (Ilta)

Olin käymässä läpi kristallifiguureita, ja pyysin Mikolta että "näytätkö sen helikopterin mulle".
Tässä vaiheessa Mikko alkoi avata farkkujaan.
"Mitä HELVETTIÄ sä oikein olet tekemässä?"
Mikko kertoi käsityksensä "helikopterista".
Voihkaisin ja hautasin pääni käsiin epätoivosta. Ja hetken mietittyäni katsoin ylös ja jatkoin että "Mutta jatkahan toki..."

Muistin figuurin väärin. Se olikin lentokone eikä helikopteri.









21.11.2014 (AP) Cooperin testi

Kaveri oli juossut Cooperin testin. Jonakin kauniina päivänä minäkin, mutta en juosten. Itse asiassa odotan ilolla sitä päivää jona joku kehittää Cooperin paikallaanmakuutestin. Mutta jos ei kehitä, niin en ole liian nirso: hyväksyn myös Cooperin teenjuonnin ja kirjanlukemisen sohvallaistumistestin.

Toki myös aamuliikuntaa kaivataan. Olen itse havainnut, että jos papukaija on vapaana häkistään aamiaisen aikana, tulee liikuttua ja venyteltyä varsin paljon jo siinä kun yrittää pitää croissanttinsa poissa ahneesta, kurkottelevasta nokasta.



17.11.2014 (Ilta)

Yö jäi vähäuniseksi. Mikon hengitys on nopeaa läähätystä ja kuume on sahannut 38,5 ja 37,6 asteen välillä. Miesparka heräsi viidesti yön aikana yskäänsä eikä ole saanut syötyä eilisen alkuillan jälkeen mitään. Onneksi tälle päivälle ruokatilanne on OK, ja joudun vasta huomena harkitsemaan kävelyä keskustaan ruokakauppaan. Vaikeinta oli saada Mikko ymmärtämään unenpöpperössä ja kuumeesta sekaisena ettei yli 38 asteen kuumeessa todellakaan nousta kello 7:00 aamulla ja ajeta toimistolle. Etätyökielto tai ei, tuossa kuumeessa koodin sijasta syntyisi etätyössäkin vain roskaa. Sairasloma siis, ja ensimmäinen todella pitkään aikaan.



17.11.2014 (Yöllä) Atlantis kukkapenkissäni

Istutimme tänään syksyn viimeiset kukkasipulit. Erään nimi oli "Atlantis". Toivon että kyseinen kukka ei kuitenkaan ole sitä tyyppiä, joka haudataan maahan mutta joka ei ikinä nouse ylös. Ja pahimmassa tapauksessa kehittää hautautumispaikkaansa ison lätäkön, jota tutkimaan änkeää suuri joukko huuhaatutkijoita ja paranormaaliuskovaisia.

Kysyin Mikolta oliko pussien joukossa pienempiä sipuleita, ja Mikko ilmoitti että mukana oli yksi pussi "shilloja". Totesin että "scilla" lausutaan K:lla eli "skilla", mutta että en hankkinut kyllä tietääkseni yhtään scillapussillista, koska niitä istutettiin viime vuonna. Ja Mikko tyrkkäsi nenäni eteen pussin, jossa luki selkeästi "chionodoxa". Myönnän tosin että ulkona oli jo melko hämärää.

Olen kieltämättä huolissani aviomiespoloisestani, siis muutenkin kuin heikkenevän hämäränäön lisäksi. Mikolla tuli juuri aika raskas kuumepuuska, joka alkoi äkillisesti ja tuntuu vain pahenevan. Mikko on nyt nukkunut kaksi tuntia, ja tuntuu tulikuumalta ja hengittää katkonaisesti. Stressiä on ollut viime aikoina muutenkin. En taida nukkua ennen kuin kultani nukkuu rauhallisemmin ja tuntuu voivan paremmin.



14.11.2014 (Ilta) Ilmaislento Timbuktuun?

Sarjassa "Vuoteessa käytyjä ei-niin-vakavia keskusteluja":
K: "Mitä mietit noin tyytyväisen näköisenä?"
M: "Sitä kuinka hyvä olo on. Sitä kuinka hyvältä tunnuit, ja kuinka hyvältä tunnut minua vasten nyt. Ja kuinka tässä sylissäsi pääsee kauas kaikesta."
K: "Mikäs hiton ilmaislento Timbuktuun mä olen?"



11.11.2014 (Ilta) Kaupasta 1 pkt riisiä, 1 l maitoa ja 2 sitruunaa

Se tunne kun lähetät aviomiehen ruokakauppaan hakemaan riisiä, maitoa ja sitruunaa, ja mies palaa mukanaan suklaata, keksejä, leivoksia, jäätelöpuikkoja, pakastemansikoita, croissantteja sekä tuoretta leipää. Mutta ei maitoa, riisiä eikä sitruunaa. Ja se tunne, kun tajuat että vanhempasi valehtelivat kun väittivät ettei kukaan voi elää päivääkään syömällä pelkkää makeaa. Ja se tunne kun havaitset että aviomiehen ostoslista oli itse asiassa hauskempi ja parempi kuin sinun.



11.11.2014 (Yöllä) Parempaa kuin kirurgikonferenssissa

Eräs Mikon sukulainen joutui sairaalaan sairaskohtauksen vuoksi. Toisaalta ainoa sairaalaa parempi ja turvallisempi paikka olisi ollut keskellä suurta kansainvälistä kirurgikonferenssia jossain Prahassa tai Philadelphiassa - ja siellä potilas olisi ollut myös vaarassa menettää pernansa, puolet maksastaan sekä metrin verran suolistoaan.



8.11.2014 (IP)

Olemme taas siinä tilanteessa jossa harkitsen kotisiivoojan palkkaamista. Toisaalta en millään jaksaisi käydä läpi sitä tajutonta, pitkää rumbaa siivoojan etsimiseksi. Ei on kyse siitä etteikö innokkaita tekijöitä löytyisi. Löytyy kyllä, mutta asiallinen, hyvä siivooja on kuin harvinainen kultaviilu soravuoressa. Perheelläni on ollut siivoojia siitä asti kun olin pikkutyttö, joten voin kertoa muutaman siivoojatyypin joka vastaani on tullut:

-Pikkuvaras-Paula. "Ai miten niin en olisi saanut ottaa sitä laatikollista vaatteita varastosta. Käyttämättömänä vuosia! Ja varmasti pieneksi lapsilta jäänyttä. Palkka on niin pieni, että luontaiseduksihan sitä kutsutaan. Ja se korukin vaan sujahti taskun pohjalle. Miten niin poliisiasia?"
-Kommunisti-Kauno. Haukkuu työnantajansa laiskaksi riistäjäkapitalistiksi, mutta laskuttaa ilomielin palkkansa. Eikä taatusti jaa sitä työttömän tai pienipalkkaisemman ystävänsä kanssa.
-Puhelinkälätti-Päivi. Usein hyvin nuori henkilö. "Tuntipalkallahan tätä tehdään. Ai miten niin en saa puhua puolta tuntia parhaan kaverini kanssa työajalla?! Orjapiiskuri!"
-Turisti-Tiina. Viettää enemmän aikaa sisustuksen katselemiseen ja esineiden ihastelemiseen kuin niiden tomuttamiseen. "Tämähän on kuin museossa! Mistä tämä on kotoisin?"
-Laiska lötkö-Leena. Voi yllättää löhöämästä mukavasta nojatuolista tai vierasvuoteelta. "No kun selästä niin otti, piti vähän huilia..."
-Huippupalkalla-Heikki. "No minä olen työtön insinööri, mutta kyllä teen kotisiivoustakin. Ai miten niin et maksa mielestäni kohtuullista palkkapyyntöäni? En minä vähemmällä ole tottunut tulemaan toimeen!"
-Hypistelijä-Hanna. "Ai miksi en olisi saanut sovittaa kenkiä komerosta? Eiväthän ne siitä kulu. Ja ei sitä nyt joka päivä pääse kokeilemaan tällaisen iltapuvun kangasta, ai ai kun onkin mukavan tuntuinen..."
-Juoru-Johanna. "Ai miten niin ei ole asiallista juoruta ystäville, sukulaisille, naapureille, kylänmiehille siitä miltä missäkin kodissa näyttää?"
-Utelias Untamo - "Sanoivat että tätä ovea ei saa avata. Mutta siellähän voi olla jotain todella mielenkiintoista".
-Ammattitaidoton Alina. "Ei mulla koulutusta ole. Oho, ai eikö antiikkipuuta olisikaan saanut hangata syövyttävällä nesteellä...?"
-Sisustuskonsultti-Sinikka. "Miten niin ei kuulu työnkuvaani ehdottaa verhojen väriä tai kattomaalia? Minulla on oikeus ilmaista mielipiteitäni! Ai ei tarvitse tulla uudestaan? Kapitalistiriistäjä!"
-Selkävaiva-Sulevi. "Miten niin huonosti siivottu? Ai että tällä selällä olisi pitänyt nuo monimutkaiset jalkalistat kuurata! Kuuraa itse!"
-Salkkarit-ja-Salarakkaat-Saara. Ajaa työnantajan hulluksi käymällä läpi joka ikisen viikon Salkkareiden paljastuksen ja julkkisten romanssikuvion, vaikka työnantajaa ei voisi vähempää kiinnostaa.

Jne jne jne. Nimet fiktiota, en viittaa keneenkään paikalliseen siivoojaan suoraan nimeltä, eli ne joiden tekisi mieli vetäistä purkillinen Jalostajan säilykeherneitä nasaalikanavaansa voivat mennä muualle. Listaan sisältyy sekä omiani että vanhempieni, sukulaisteni ja parin ystävän siivoojakokemuksia. Jos tunnet nyt halua suositella sukulaisesi tai tuttavasi siivouspalvelua, älä vaivaudu. Ja jos haluat tarjota omaa siivouspalvelua, voit säästää aikasi (ja minun aikani): meillä oli aikanaan aivan täydellinen, loistava siivooja, joka ikävä kyllä menehtyi jo useampi vuosi sitten. En usko että hermoni kestävät enää uuden etsimistä. Ja jos tunnet intoa tai pakkoa kommentoida sitä etten tiedä mitään raskaasta työstä. Niin arvaa mitä? Sinun mielipiteesi ei muuten kiinnosta yhtään.



5.11.2014 (Ilta)

Luvatusti lisää kuvia. Mikko varoitteli eilen että saisin tänään pienen lahjan, mutta en kyllä odottanut mitään näin suurta. Minulla on maailman ihmeellisin aviomies.











5.11.2014 (Ilta)

Kaveri oli löytänyt varsin perverssin lelun: onkivan Pingu-pingviinin, jossa oli sisällä soittorasia. Valitettavasti mekanismi toimii niin, että naru kaloineen roikkuu Pingun ala-anatomiasta, ja kun naru kelautuu pingviinin istuinlihasten sisään, soi tuutulaulu. Mitähän hemmettiä senkin lelun kehittäjät ovat miettineet? Jos jotakuta kiskaisee jalkojen välistä niin ei sieltä kyllä ainakaan tuutulaulua kuulu. Realistisemmassa versiossa pitäisi kuulua kivun parkaisuja sekä armonanelua: "Auttakaa hyvät ihmiset, armoa, minulla on onkinaru ja jumalaton ruijanpallas perälaitoksessani! Aaaargh!"

En olekaan viime aikoina laittanut kristallifiguurikuvia. Laitetaan taas. Joutsen oli ihana yllätyslahja Mikolta.







2.11.2014 (Yöllä)

Paras tapa herättää aviomies keskellä yötä on kenties "kakkuherätys". Ohjeet onnistumiseen: leivo suklaamurukakku, joka valmistuu kello 4:35. Hiivi höyryävän kuumien kakkupalasten kanssa nukkuvan aviomiehen viereen ja ala syömään. Noin minuutin napostelun jälkeen Mikon nenä alkoi nytkymään kiivaasti, sitten silmät avautuivat, riemastunut ilme ilmaantui ja suu aukesi kerjuuseen. Mieskultaani upposi kolme suurta kakkupalasta ennen kuin uni sai voiton.



31.10.2014 (IP)

Mikko tuli toivottomana pyytämän apua: Lunar oli avannut aviaarion kakkoslukon (normaalisti häkki on kiinni Abloy-lukolla, mikä on itse asiassa ainoa toimiva konsti koska Lunar on lukkomestari, mutta tällä kertaa olin pari tuntia aiemmin siivotessani unohtanut päälukon auki) ja tullut ulos normaalien lentotuntien ulkopuolella. Lunar ja Solar tietävät tarkalleen milloin on aika päästä ulos ja osaavat mennä takaisinkin itsestään ajan päätyttyä, mutta niiden luonteeseen kuuluu myös rajojen kokeileminen. Mikko oli yrittänyt maanitella, lahjoa, määrätä, ottaa haavilla kiinni... mikään ei auttanut. Kun menin sisään, Lunar oli aviaarion katolla: ilmoitin jyrkällä, tiukalla äänellä että: "Lunar. Häkkiin. NYT.", ja se ihana kultainen otus katsoi kerran ja kiipesi hyvin nopeasti ja sujuvasti aviaarion ovesta sisään. Lunar on hyvin tottelevainen: se tietää, että ellei se tottele välittömästi saatan ottaa sen kiinni ja pahimmassa tapauksessa - kauhistuksen kauhistus - rapsutella niskaa tai suukottaa sitä nokalle (mikä on suoranainen papukaijapyhäinhäväistys). Vapaaehtoisesta häkkiinpaluusta taas on tiedossa kädestä tarjottu herkkupala - molemmat odottelivatkin sitä jo nokka avoinna ja kielet innosta vispaten. Joskus olen miettinyt että Solar, joka pysyy varsin kiltisti aviaariossa, varmaankin rohkaisee Lunaria pakenemaan ajoittain - se tietää säästyvänsä häkkiinpaluun vaivalta ja saavansa kuitenkin myös "kilttyspalkinnon".

Halloween-juhlia on siellä ja täällä, joten ilmeisesti sekin juhla on sitten rantautunut pysyvästi Suomeen. Naamiaisia olisi tarjolla vähän kaikkialla. Ihmettelin kyllä miksi siihenkin pitää sekoittaa kauhea ryyppääminen ja viinanlitkiminen, mutta ilmeisesti suomalaisten on tarkoitus parannella halpoja ja huonolaatuisia naamiaisasujaan juomalla niin paljon ettei kukaan tunnista ketään.



31.10.2014 (Yöllä)

En ymmärrä mikä syy jollakulla on antaa viattomalle ihmisparalle lahjaksi sellainen jumalattoman kokoinen muovilintu. Ja sitten vielä ehdottaa että laita se uima-altaaseen. Niin mitäs hittoa? Ihan varmaan haluankin joka kierroksella altaan ympäri päästyäni lyödä pääni sellaiseen hemmetin puolen metrin muovisotkaan.



30.10.2014 (Ilta)

Ilmeisesti jotkut uudemmat lukijani ovat lukeneet kyllin kauas huomatakseen että meillä on lemmikkilintuja, mutta eivät kyllin kauas tietääkseen koko hommaa. Asia selvä, siispä edessä selonteko:

Sain ensimmäiset omat lintuni kun olin kahdeksan ikäinen. Sitä ennen sekä äidillä että isoäidillä oli ollut lintuja: isoäidillä riistalintuja (heinäsorsia ja fasaaneja) sekä ainakin kanoja, hanhia ja ankkoja. Äidillä taas oli undulaatteja ja harmaapapukaija, joten perheestä löytyi lintutaustaakin. Omat ensimmäiset lintuni olivat muuten heinäsorsia, pian sen jälkeen sain mm. muutamia entisiä häkkikanala-kanoja, viiriäisiä, kääpiökanoja, neitokakadun sekä ensimmäisen tanimbarinkakaduni. Kun muutin yhteen aviomieheni kanssa vuonna 1999, linnut seurasivat mukanani: muutimme pian pois Helsingistä, jotta linnuille riittäisi suurempia häkkitiloja, kunnollisia aviaarioita (lentohäkkejä siis, niille jotka eivät puhu "lintuharrastajakieltä").

Olin nähnyt timanttikyyhkyjä ensimmäisen kerran kolmentoista ikäisenä ja haaveillut niiden omistamisesta vuosikausia. Mikko toteutti toiveeni vuonna 1999, ja sen jälkeen timanttikyyhkyparveni lähti kasvuun. Ikävä kyllä jouduimme ottamaan huostaamme myös runsaan joukon muita lemmikkilintuja - siis sellaisia, joita kukaan muu ei huolinut syystä tai toisesta. Siihen joukkoon kuului enemmän tai vähemmän käytöshäiriöisiä lintuja, vaikeasti käsiteltäviä lintuja, jatkuvaa lääkitystä vaativia tai omia sulkiaan vanhasta tottumuksesta nyppiviä lintuja... paljon muutakin. Naurukyyhkyt ja undulaatit olivat jo melkein ongelma: siihen aikaan tietyt ihmiset tekivät parhaansa levittääkseen lintuharrastusta mahdollisimman laajalle, ja kodittomaksi joudui kymmenittäin seeprapeippoja, neitokakaduja, undulaatteja ja naurukyyhkyjä, koska ihmiset ostivat mitä saivat ja sitten havaitsivat ettei se lintu ollutkaan niin kiva kuin ne eläinkaupassa lintu olkapäällään lesoavat älykääpiöt toitottivat, ja että lintu vaatii paljon enemmän tilaa kuin vain sen pienen eläinkauppahäkin. Puhumattakaan mekkalasta ja sotkusta jonka linnut saavat aikaan!

Mikon lintuallergia - tarkemmin sanottuna lintupölykeuhko - puhkesi vuonna 2004. Meillä oli tässä vaiheessa lemmikkilintuja yli 120 kpl. Saimme kolme vaihtoehtoa: a) Mikko kuolee keuhkojen hajotessa, b) linnuista luovutaan, c) investoimme yli 50 000 € ja rakennutamme erillisen rakennuksen lintujen elintilaksi. Ei ole vaikea arvata mitä teimme. Lintutalomme on noin 75 m2 kokoinen ja kaksikerroksinen. Vaikka päätalon nimi on - myös virallisesti - Fågeltorp, lintutalo on aivan eri rakennuksessa, jota yhdistävät päätaloon vain valvontalaitteistot, joten pahin lintupöly ei kulkeudu asuintiloihin. Monikaan linnuistamme ei ollut vapaaehtoisesti ostettu: vain ruusukakaduni, toinen tanimbarinkakaduistani sekä timanttikyyhkyt. Erilaiset peipot, parakiitit ja papukaijat olivat suurimmat linturyhmät, keskikokoisia ja suuria kyyhkyjä oli parikymmentä, ja niiden lisäksi kiinankääpiöviiriäisiä, loistokottarasisia... kaikenlaista.

Onneksi suurin osa linnuista oli jo tänne tullessaan todella vanhoja. Mikko joutui edelleen auttamaan lintujen hoitamisessa, lähinnä koska työmäärä oli valtava ja joitakin vaikeimpia tapauksia käsittelemään vaadittiin kaksi käsiparia, mutta myös koska Mikko todella rakasti lintujamme ja niiden kanssa työskentelemistä. Emme kuitenkaan enää suostuneet ottamaan lisää lemmikkilintuja, vaikka niitä tarjottiinkin, ja ohjasimme myös muualle luonnonlintuja koskevat hätätapaukset. Ne vuodet olivat välillä todella raskaita: esimerkiksi tapaus, jossa eräs pk-seudun eläinlääkäri soitti kysyäkseen miten sairasta neitokakadua hoidetaan, kello kahden aikaan yöllä saapunut hätäpuhelu sairaasta papukaijasta, seikkailuretket loukkaantunutta joutsenta pelastamassa, vähäuniseksi jääneet yöt ruokkien pesästä pudotettuja talitiaispesällisiä sekä eräs ikimuistoinen eläinkauppakäynti, joka keskeytyi kun myyjä pyysi takahuoneeseen, antoi käteen pakastetun undulaatin ja pyysi selvittämään miksi lintu on kuollut...

Olemme vuodesta 2004 saakka saaneet vähennettyä lemmikkilintujen määrää radikaalisti. Suurin osa on lähtenyt "luonnollisen poistuman kautta", eli kuollut vanhuuteen, kun taas joillekin etsimme hyvin tarkkaan valikoidun kodin, joissa olemme näihin päiviin saakka valvoneet että lintuja hoidetaan ja kohdellaan hyin. Lintutalolla oli ennen myös muutamia pienempiä häkkejä, mutta nykyään pienimmätkin häkit ovat kooltaan metri x metri, pisimmät 3,5 metriä korkeita, ja yhtä poikkeusta lukuunottamatta ne ulottuvat katosta lattiaan (tanimbarinkakadut tarvitsevat verkkokaton, sillä muuten ne järsisivät tiensä katon läpi). Linnuista vain ruusukakadu Sonja elää kanssamme päivin ja öin: sillä on oma häkkinsä päätalossa, ja se saa liikkua melko vapaasti sisätiloissa. Lintutalolla suurin osa linnuistamme on timanttikyyhkyjä. Muita lintujakaan ei ole enää niin paljon etten jaksaisi hoitaa niitä yksin, mikä taas helpottaa Mikon lintuallergiaoireita (Mikolla tosin on ylipainenaamio, joka puhdistaa hengitysilman lintutalolla liikuttaessa).

Nyt siis pystyn keskittymään timanttikyyhkyihin aivan eri tavalla ja myös pesittämään useammin kuin aiemmin, jolloin lähinnä keskityin pitämään sukulinjoja elossa. En ole kiinnostunut minkäälaisista yhdistyksistä tai järjestöistä. Ei, en tule edelleenkään päästämään vierailijoita lintutiloihini: ensimmäkään tämä ei ole mikään hemmetin eläintarha, ja toisekseen siellä on edelleen lintuja jotka eivät reagoi hyvin vierailijoihin: esimerkiksi yksi parakiitti joka yleensä alkaa nyppimään sulkiaan pelkästä vieraan ihmisen tapaamisen stressistä, yksi kakadu joka saattaa käydä raivokkaasti ihmisen kimppuun, tai kurnuttajavarpuskyyhky joka lentelee hysteerisesti päin seiniä kuullessaan vieraan äänen. En myy lintujani: suostun ehkä vaihtamaan kasvattamani timanttikyyhkyn eri sukulinjan timanttikyyhkyihin, jos joku haluaa vaihtaa geenilinjoja, mutta myymisestä en ole kiinnostunut. En pesitä lintuja jos en pysty huolehtimaan tulevista poikasista, eivätkä minua kiinnosta minkäänlaiset nyyhkytarinat tai tekosyyt: en myy lintuja, piste.

Timanttikyyhkyt olivat suuri haavelajini niin monen vuoden ajan, ja vaikka kieltämättä se kaikkein rakkain lintuni on käsikesy Sonjakkeeni, ei ole toista lajia joka saisi minut yhtä suuren ilon valtaan kuin timanttikyyhky.



27.10.2014 (Ilta)

Eräälle vierailleelle ystävälle tuli ikävänä yllätyksenä se, että meillä ei voi katsoa telkkaria. Itse asiassa antenni on ja telkkarikin toimii (se on muuten todella ikivanha, ja kuka tahansa tekniikkaintoilija nyrpistäisi sille nenäänsä), mutta digiboksi on rikki eikä antenniakaan ole kytketty (se on ollut kuukausikaupalla irti mutta emme kaipaa telkkaria, joten ei sitä huomaa jollei asiaa ajattele). DVD:llä kyllä löytyy jonkunkin verran katsottavaa, mutta kirjat ovat paljon mielenkiintoisempia. Voimme hurauttaa kumpikin vapaapäivänämme paksun kirjan tai pari kannesta kanteen, mutta jostain syystä television katseleminen ei ole yhtä rentouttavaa.

Sivumennen sanottuna, siis jos joku arvostaa Monty Pythonia: ostimme kesällä DVD:llä "Do Not Adjust Your Set":in sekä "At Last the 1948 Show":n. Ikävä kyllä emme lainaa leffoja kenellekään - meillä on liikaa kokemuksia siitä että ne tulevat takaisin naarmuuntuneina tai eivät lainkaan - mutta ehdimme kesän aikana katsomaan muutaman jakson, ja suosittelen ehdottomasti ostamaan, jos joku pitää englantilaisesta nonsense-sketsiohjelmasta.



24.10.2014 (Ilta)

Missä lienee kasvatettu joukko tämänlainen
jolle kunnia ja maine on niin katoovainen?
Kännissä on joka ilta maassa turvallansa
lopun aikaa tyhmänä tai muuten kummissansa.
Aivot tyhjät, päässä ilmaa, viiri vipattaa
vain tyhjä ontto kumahduskin päästä kolahtaa.
Esi-isät haudoissansa voihkii, häpeää:
tavat sian, aivot lampaan, lemu leviää.

Havaitsin tarvitsevani 8 - 10 noin vyötärön korkuista marmoripilaria sekä marmorilevyn, paksuus noin 15-20 cm, halkaisija noin 1,5 metriä. Sekä pari muuta marmoriosaa. Ei, ei tule pöytää. Tulee sisustusta. En kerro enempää.



23.10.2014 (Yöllä)

Lupasin aiemmin itselleni etten roskapostittele blogiin liikaa lintukuvia. Mutta timanttikyyhkyt! <3 Ja omahan on blogini. Jos eivät kyyhkyt kiinnosta niin sopii loikkia lettoon. Vaikka letkajenkan tahdissa.



Aviaariosta A2, kuoriutuneet 23.9. ja 25.9. Sisarukset ovat samanväriset.




Aviaariosta A6, kuoriutunut 16.9..


Aviaariosta A3, kuoriutuneet 12.10. ja 14.10. Kuvassa muutaman päivän ikäisiä, nyt poikaset ovat jo parin päivän kuluttua siinä kunnossa että hyppäävät pesästä. Yritin ottaa kuvia tänäänkin, mutta nämä ipanat hytkyivät ja hilluivat ympäriinsä niin railakkaasti ettei kuvassa näy kuin ruskeaa, linnunmuotoista vauhtisotkua.



19.10.2014 (IP)

Kävin pitkän keskustelun erään tuttavani kanssa aiheesta "kodin valokuvien jakaminen SoMessa". Tämä tuttava on yltiösosiaalinen: hän jakaa Facebookissaan joka ikisen kukkaruukun ja verholaskosmuutoksen, seuraa sisustusblogeja ja trendejä ja vaihtaa jouluksi, pääsiäiseksi ja suunnilleen kuolleen hamsterinsa viimeisen sontakikkareen kunniaksi värikkäät ikkunaverhot. Hänen mielestään on käsittämätöntä etten suostu päästämään häntä kotiini (se muuten johtuu siitä, että kyseinen ihminen juoruilee ja kopioi surutta muiden ideoita omaan kotiinsa). Hänen kotinsa on täydellinen esimerkki ahkerasta ctrl-c & ctrl-v-toiminnosta. Tässä muutamia pointteja:

1) Minun kotini on minun kotini, ei kenenkään muun. Miksi minun pitäisi välittää siitä mikä sattuu olemaan yleinen trendi tai muoti kulloisenakin aikana? Miksi minun pitäisi muuttaa kotiani siksi että jokin webbisivun tai lehden sisustusarkkitehti päättää että tänä vuonna muotia on ruosteinen rautasohva piikkinastakoristein, yliajetuista kissoista käsinommellut verhot ja mustelmanväriset seinät, ja keväällä 2015 taas on suorastaan pakko ostaa kuusi maalipurkkia arpoen, kaataa niiden sisältö kannettomiin tehosekoittimiin lattialle ja antaa sekoitinten loivata maalit miten sattuu pitkin seiniä?

2) Miksi helvetissä minun pitäisi olla kiinnostunut siitä, mitä mieltä muut ovat sisustuksestani? Jotkut pitävät samanlaisesta, toiset taas haluavat Ikean kaapit, Iskun sohvan ja Bauhausista lamput, seinät maalataan puhtaanvalkoiseksi. Kolmas haluaa asua olohuoneessa joka on sisustettu spottivaloin valaistuksi minkkitarhaksi. Entäs sitten? Miksi hitossa minun pitäisi olla kiinnostunut kenenkään mielipiteistä? Tiedän että pitäisi ihan sosiaalisen kanssakäymisen vuoksi näyttää välittävänsä toisten mielipiteistä, mutta en viitsi edes teeskennellä. Aivan: sinunkin mielipiteesi mistä tahansa aiheesta on aivan yhtä kiinnostava kuin hiljalleen jäähtyvä lätäkkö hillerinvirtsaa. Pää kiinni.

3) Moni inhoaa sisustustyyliäni ja haluaa sanoa siitä mielipiteensä, kuten on tapana monilla sisustusten arvosteluun tarkoitetulla palstalla. Ja entäs sitten? Miksi helvetissä olisin kiinnostunut Ikean vakioasiakkaiden tai rustiikkikaupparottien mielipiteistä, puhumattakaan räsymattokirppishipeistä tai vain-valkoinen-antaa-tilan-tuntua-Tiinoista?

4) Moni pitää sisustustyylistäni ja ihailee sitä - ja entäs sitten? Ei edelleenkään kiinnosta. Sitä paitsi teen erittäin paljon töitä suunnitellakseni esineitä, osia, seinäpintoja ja tekstiilejä sekä niiden yhdistelytapoja saadakseni aikaan sellaista, mitä ei ole joka toisessa kodissa. Teen aviomieheni kanssa paljon työtä niiden valmistamiseksi, ja välillä maksan myös vieraille tekijöille jotta he tuottaisivat mittatilaustyönä suunnittelemiani asioita. Miksi helvetissä pilaisin asian jakamalla ne asiat verkossa, jotta jokainen luhtitalo-Leena tai Kerrostalo-Kerttu voisi näpäyttää ctrl-C/ctrl-v:tä?

Siis: meidän kotimme on meidän asiamme. En voi sietää ihmisiä joiden on pakko kopioida - anteeksi, kuulemma oikea termi on "poimia sisustusvinkkejä" tai "napata ideoita" - tai julkisesti puida toisten sisustustyylejä. Haluatko sisustaa uudelleen? Keksi itse miltä haluat kotisi näyttävän. Pakkoko on aina seurata orjallisesti muiden esimerkkiä ja kopioida mielikuvituksettomasti? Ja ennen kaikkea: minä en jaa sitä mitä olen suunnitellut. Lähinnä koska asia ei kuulu sinulle. Eikä se kuulu tädillesi, serkullesi tai Kotivinkki-lehden sisustusbloggareillekaan.

Sanoisin mielipiteeni teistä vieläkin tarkemmin, mutta koetan tänään välttää tämän suurempaa kiroilemista.



17.10.2014 (IP) Tarpeeksi taikasanoja

Mikko-rukka etsiskeli keskiyöllä kaapista jotain iltapalaa, joten hutkin nopeasti kasaan ohukaisia. Sen tehtyäni sananvaihto meni seuraavasti:
K: Nyt on aika käyttää taikasanaa (tarkoitin sanaa "kiitos")
M: Olet ihana. Kiitos. Rakastan sinua. (ja loppuun suuri halaus ja suudelma)
K: Mitäs hittoa, yritätkö loitsia seksiä?



15.10.2014 (IP)

Hetki sitten tajusin, etten ole taas pitkään aikaan poistunut kotoa - vain eläinlääkärikäynti on katkaissut viikkokausien eristäytymiseni. Normaalisti kävisin sentään edes Helsingissä shoppailemassa, ostamassa kenkiä ja muuta hauskaa ja mielenkiintoista. Olen jättänyt laulutunnit, shoppailun, ystävien tapaamisen... sen sijaan olen lukenut laatikkokaupalla kirjoja ja suunnitellut mm. oikein upean uuden mekon, erinomaiset verhot sekä pari takkia - mutta nyt en saa itseäni pakotettua tapaamaan ompelijaani! Sen sijaan talon sisustussuunnitelmista on paljon enemmän hyötyä. Tai olisi, jos ihmisten palkkaaminen olisi helpompaa. Pitäisi esimerkiksi palkata taidemaalari, joka suostuisi tekemään pyöreän maalauksen jolla on halkaisijaa suunnilleen 4-5 metriä. Tai koruompelija, joka ompelisi verhoihin tietyt osiot, jotta saisin ne vietyä kultasepälleni viimeisteltäväksi.

En tiedä johtuuko tämän hetken erakkokausi siitä että vieraiden ihmisten tapaaminen on stressaavaa, vai siitä että olen liian laiska tapaamaan ketään. Pitäisi kuitenkin käydä Stockalla ostamassa Raclette-juustoa ja kutsua muutamia ihmisiä syömään, mutta ajautus Helsingin ihmisruuhkasta on hyvin, hyvin ahdistava.

Tässä kysymys: mikä hemmetti riivaa ihmisiä alituisesti sohimaan sen kameransa kanssa? Eikö päähän pälkähdä se, miten törkeää on vieraillessaan noin vain kaivella esiin kamera ja näpsiä kuvia toisen kodista ja sisustuksesta? Päädyin kuvauskieltoon kotonani jo aikoja sitten, mutta silti taas loppukesästä jouduin heittämään erään vieraan pihalle kesken vierailun, koska hän ei suostunut uskomaan kun sanoin etten salli valokuvaamista kodissani. Sama sääntö on tähän mennessä koskenut niitä jotka menevät luvattani esimerkiksi hakemaan jotain jääkaapistani: päädyin siihen, että koska sääntö ei tunnu menevän perille joillekuille, ei auta kuin olla täysin armoton jatkossakin. Kaikki tietävät asian jo etukäteen: nyt en enää edes anna varoituksia.

Idänpuoleisen ylähallin ja portaikon remontti alkaa olla valmis. Ei, kuvia en tule näyttämään. En tule edes kertomaan mitä tein. Paitsi että puuosien kiinnitystapa ja -suunta vaihtelee suuresti paikasta toiseen. Lopputulos on aika hieno, vaikka itse sanonkin ;) Postissa saapui muuten myös marmorimosaiikkia toisen kylpyhuoneen sekä uima-allashuoneen lattioihin.



11.10.2014 (Yöllä) Sonjasta, yksityisyydestä ja suklaasimpukoista

Eläinlääkäri totesi Sonjalla nivelrikon. Kokeilemme nyt pellettimerkin vaihdosta, Omega 3-boostereita ja jalkapohjiin kipua ja turvotusta lievittävää voidetta (Sonja nauttii muuten rasvan levittämisestä suunnattomasti). Jos tilanne menee pahemmaksi, on kuulemma mahdollista kokeilla myös tulehduskipulääkettä, mutta tilannetta tarkkaillaan nyt aluksi näillä eväillä. Kun yhtälöön lasketaan myös aiemmin todettu harmaakaihi, lääkäri totesi että Sonja on hyvinkin vanha lintu.

Sonja kyllä päästi aikamoisen porun lääkärin käsittelyssä. Kun se laskettiin vapaaksi, se säntäsi kuljetusboksissa heti mahdollisimman lähelle päätäni ja höpötteli surujaan pois tarjoten niskaansa "lohdutusrapsuttelulle". Kotiin päästyään se repesi melkoiseen riemuun, kiipesi syliin ja pois sekä jahtasi ruokalautasiamme kiivaasti. En raaskinut teljetä sitä häkkiinsä aterian ajaksi tuon kokemuksen jälkeen, joten syötimme sitten kiivaasti varpaillaan kurkottelevalle neidille haarukalla lautasiltamme hedelmänpalasia ja pari pientä krutonkia sekä maustamattomia kananpalasia. Nyt Sonja on ollut taas oma herttainen itsensä, tehnyt parhaansa tunkeakseen sisälle hihaani aina rapsutettaessa, sekä pyrkinyt edistymään valitsemallaan uralla "yhden linnun hammastikkutehtailijana".

Heräsin aamulla (lue: suunnilleen 12:30), kun Mikko suukotti huuliani, nimitteli minua "omaksi unikeokseen" ja sujautti hampaisiini Guylianin suklaasimpukan. On olemassa monia autuaita asioita, mutta kaiken huippu on aviomies, joka ymmärtää hyvälaatuisen suklaan arvon avioliitossa. Etenkin silloin kun vaimorukka herätetään niinkin jumalattoman aikaisin kuin 12:30.

Rakennustyötkin edistyvät. Yksi hidaste on se, että joudumme teettämään monia osia tilaustyönä. Vaikeinta tuntuu olevan saada tilaustöiden tekijät tajuamaan, että jos ja kun teetän jotain omien piirrosteni ja suunnitelmieni mukaan, niin ei, en todellakaan salli kyseisten tuotteiden käyttöä referensseinä tai niiden siirtämistä yleiseen tuotantoon. Olen ottanut tavakseni vaatia kirjallista sopimusta siitä, että suunnittelemiani ja teettämiäni esineitä ei enää tuoteta toiselle asiakkaalle, ja että esimerkiksi minulle tuotettujen esineiden/osien valokuvaaminen sekä tuotannon aikana että sen jälkeen on kiellettyä. olen myös ottanut tavakseni viskata ovesta pellolle jokaisen vierailijan, joka kaivaa kameraa esiin kuvatakseen jotain. Miten vaikeaa ihmisten on muka ymmärtää sellaista asiaa kuin "yksityisyys"? Ja jos joku ei kyseiseen sopimukseen suostu... no, muita tekijöitä riittää aina.



5.10.2014 (IP) Luksusmallin laskeutumisalusta-aviomies

Muistuttakoon joku minua aina välillä: kaikki mikä tuoksuu hyvältä ei ole suklaata tai karkkia. Sitä saattaa muuten olla vaarassa syödä palasen saippuaa.

Olen ihmetellyt mikä ihme A3-aviaariossa viivyttää Mikon siivousta (teen sen yleensä itse, koska olen paljon nopeampi liikkeissäni). Eilen havaitsin, että se johtuu timanttikyyhkynpoikasista, jotka käyttävät Mikkoa hienona laskeutumisalustana.



25.9.2014 (Ilta)

Toinen poikanen kuoriutui tänään siihen pesään jossa edellinen poikanen kuoriutui toinen pari päivää sitten. Kuvassa nuorempi poikanen on muutaman tunnin ikäinen (kuoriutunut joskus 13:00 ja 21:00 välillä), vanhempi kaksipäiväinen.


Ja toinen, hieman vanhempi vauveli. Tämän molemmat vanhemmat ovat luonnonvärisiä. Parin kaikki edelliset poikueet ovat olleet luonnonvärisiä. Naaraan vanhemmat kolme sukupolvea ylöspäin ovat kaikki luonnonvärisiä, ja sama koiraalla kaksi sukupolvea ylöspäin. Yllätys oli siis melkoinen ;)




24.9.2014 (IP)

Ja tässä eilen kuoriutunut pienokainen.

Huomaan unohtaneeni tanimbarinkakadujeni taitolistasta sen tärkeimmän ja oleellisimman ominaisuuden: kyky huutaa sille päälle sattuessaan kuin kaksi palosireenin ja sirkkelin epäpyhää risteytystä.



23.9.2014 (Yöllä) Lisää (timanttikyyhky)kuvia


(Tämä koiras tuli entiseltä omistajalta, joka oli pitänyt sitä liian pienessä häkissä. Pyrstön pitäisi olla pitkä, mutta se on lyhyt ja ryttääntynyt)


(Poikanen, vähän yli 1 kk ikäinen, silmärengas alkaa vasta saada sävyä)


(Tässä poikaskuvassa näkyy hyvin 2 vrk aikana tapahtunut muutos edelliseen kuvaan. Tässä kuvassa Mikon kämmenellä.)


Ja lopuksi vaikkapa Lunar, toinen Tanimbarinkakaduistamme. Solar on paljon ujompi, mutta Lunar (tässä kuvassakin) seuraa meitä kuin hai laivaa aina lintutiloissa liikkuessamme. Se kääntelee päätänsä ties mihin asentoon ja tuijottelee kaikista mahdollisista kulmista jotta suostuisin luovuttamaan minkä tahansa erikoisen herkkupalan. Herkkupaloiksi lasketaan myös sellaiset ruokapalat, joita kuppi olisi täpötäynnä: kun ruoan saa kädestä, se on "parempaa". Lunarin muihin erikoistaitoihin kuuluvat myös kaiken mahdollisen rikkominen ja pilkkominen, krooniset kylpymaratonit sekä kyky mennä pelkästä komennosta takaisin häkkiinsä.




20.9.2014 (Ilta) Päivän timanttikyyhkykuvia





Molemmat kuvat tältä päivältä.



16.9.2014 (Ilta)



Swarovski "Blue Tits couple".



10.9.2014 (IP) Sonjan hihastaongintaa



Eräs kissoihin ja muihin karvaelukoihin suuntautunut ystävä ihmetteli, mitä iloa on papukaijasta lemmikkinä. Olin itse tullut ihmetelleeksi samaa mm. kissojen ja pienjyrsijöiden kohdalla. Sonja voi olla hieman yliarka: se pelkää mm. pitkiä elottomia esineitä (laudat, tikapuut, listat ym), lapsia, äänekkäitä ja paljon elehtiviä naisia sekä lähes kaikkia miehiä (paitsi Mikkoa, joka on luokiteltu kategoriaan "kaksijalkainen rapsutuskone), mutta sillä on ihana luonne. Kun sitä lähestyy melkein mitä tahansa kädessään, sen ajatuskulku tuntuu olevan: "OMG, sulla on jotain kädessä! Syötkö sä sitä, saako sitä maistaa? Et syö? Eli aiot rapsuttaa minua sillä, jes jes jes!", ja sitten tuo höyhenotus sykertyy vasten kättä tai pideltyä esinettä päähöyhenet innosta aivan pörrössä ja kurisee, maiskuttaa ja höpöttää hieroessaan niskaa, päätä ja nokkaa kaikkeen mahdolliseen.

Luulen ystäväni saaneen puraisun Sonjan nokasta. Sanon aina kaikille että jättäkää hitto vie se papukaija rauhaan, älä mene sen lähelle, älä koske. Mutta Sonja osaa olla niin sievän ja pörröisen näköinen, ja se puree kuitenkin nopeasti (ja kovaa ja varoituksetta) kaikkia muita - paitsi minua ja Mikkoa. Mutta jos silmä välttää, aina on joku kyllin tyhmä ollakseen välittämättä kielloista. Laastareita on heitä varten lääkekaapissa. Oppivatpahan olemaan koskematta, nämä tyhmät ja epäkohteliaat porsaat joiden täytyy päästä sormeilemaan vaikka kielletään.

Eli mitä iloa on papukaijasta? En ole varma. Tänäänkin ihmettelin sitä onkiessani neitiä aamutakkini hihasta, jonne se oli pää edellä humpsahtanut. Kaiketi kaikki mahdollinen.



9.9.2014 (IP)

UPS on kaikista Suomessakin toimivista pakettifirmoista se häpeäpilkku. Odotin koko eilisen päivän ikkunan edessä lähetystä, jonka status oli "toimitetaan tänään". Illalla status muuttui muotoon "vastaanottaja on pyytänyt lykkäämään lähetystä". En ollut pyytänyt. Otin raivoissani yhteyttä asiakaspalveluun, jossa epäkohtelias aspa sönkötti että toimitusta oli yritetty, ei ketään kotona. Mikä oli täysi valhe, koska:
1) Seurasin koko päivän tänne johtavaa tietä. Ei autoja. Ei myöskään autoja pihalla eikä ovellamme. Olin kotona.
2) UPS jättää aina paketit postilaatikkoon. Sitä varten ei tarvitse olla kotona. UPS ei ole koskaan käynyt ovellamme, paketit ovat aina laatikossa.
3) Miten se, että kuljettaja väittää ettei kukaan ollut kotona, muuttuu statukseksi "vastaanottaja ei halua pakettia tänään"?

Sain pienimuotoisen raivarin ja ilmoitin, että on ilo kuulla että UPs:n kuriirit pukeutuvat camouflage-pukuihin, lähestyvät taloa sadevesiojia pitkin ryömien ja piileksivät sitten raparperipusikossa, koska se on ainoa tapa jolla toimitusta olisi voitu yrittää ovelle huomaamattani. Tänään se lähetys sitten saapui - postilaatikkoon. Ei käynyt kuriiri edes katsomassa onko joku kotona.

Kuvia tänään saapuneista:


Swarovskin ankkaperhe. Poikaset ovat pikkusormen kynteni kokoisia!


Swarovskin kristallipallo, 30 mm. Minulla on kolme, mutta oikeastaan tarvitsin vain yhden - näitä ei vaan saanut ostaa kuin kolmen erän. Eli jos joku haluaa ostaa erittäin halvalla yhden tai kaksi, saa laittaa viestin ;)

Itse asiassa huomasin jättäneeni muutaman kuvan blogista pois. Kaikki kristallikuvani kuitenkin ovat kokoelmasivullani.



6.9.2014 (Yöllä)

En selkeästi ole saanut tarpeekseni Swarovskeista. Aiemmin tilaamani ankkaperheen tiedot löytyvät vaikkapa siis tästä, ja eilen tilaamani Blue Tits-parin tiedot tästä. Lisäksi ostin eBaysta pienen kyyhkyn, jonka myynti on jo lakannut - en löytänyt siitä käytettävissä olevaa kuvaa, mutta otan tietenkin totuttuun tapaan kuvan kokoelmasivustolleni heti kun se saapuu.

Nopeasti viilenevät ilmat ovat ikäviä useammasta kuin yhdestä syystä. Lievemmästä päästä on kenties se, ettei aviomies enää työskennellessään käytä shortseja, joiden lahkeista voisi tikapuiden alle mennessään tirkistellä sisään.



1.9.2014 (Yöllä)

Kello kolme yöllä on kaiketi ihan hyvä aika shoppailla Swarovskin sivuilla? Tilasin ankkaperheen. Kuvia tulee kun esine saapuu.

Pieni timanttikyyhkyvauva on kiinnostanut montaa kaveria, piti kuvata sitä kunnolla kädessä tuossa pari tuntia sitten. Nämä kasvavat todella nopeasti: muutaman päivän kuluttua tämäkin alkaa olla jo pesästäpoistumiskunnossa, ulkomaailma kiinnostaa pientä kovasti. Normaalisti en ole tullut kuvanneeksi timanttipoikasia, mutta pitänee kuvata näitä jatkossa enemmän. Ja myös aikuisia.





30.8.2014 (Ilta)

Timanttikyyhkyn poikasesta on kyselty paljon: ei, se ei ole myynnissä, eikä se tule myyntiin. Kyllä, vaikka se näyttää niin omituiselta, se on aivan täysin normaali ja terve pieni kyyhkyvauva, joka joutui taas tänään istumaan hetken kädelläni (vaikkei pidä siitä lainkaan). Itse asiassa Mikkokin tahtoi sen kädelleen vaikka on tottunut pitelemään timanttikyyhkynpoikasia: se on kuulemma aivan ihana tunne, koska poikanen on niin pieni. Kyllä, käytän tosiaan tuolla parilla pesänä vanhaa, pienikokoista pastasiivilää, jossa on pohjalla runsaasti heinää ja muuta pesintämateriaalia. Ja mittakaavasta voin todeta, että kuvassa näkyvät munat ovat sormenpään kokoisia.

Eilisen uudet hankinnat:





28.8.2014 (Ilta)

Ja päivän muita terveisiä:


(Kyllä, se on elossa. Timanttikyyhkyn poikanen. Ja kyllä, sen pesä on vanha pastasiivilä. Emot ovat hyvin nuoria, ja tuo on kyseisen parin ensimmäinen yritys. Hönöt elukkaihmeet munivat neljän munan sarjan - normaalia on kaksi munaa - ja epäonnistuivat sitten pitämään lämpimänä niitä kaikkia. Yhden ne saivat kuitenkin haudottua, ja, ihme kyllä, jopa poikasen noin hyvään kuntoon: ei lainkaan hullumpaa ensimmäisellä yrityksellä)



28.8.2014 (IP)

Eilinen yllätyslahja Mikolta:



Swarovskin "Hoopoes" eli harjalinnut. Aviomies <3



27.8.2014 (IP)

Ihmisillä on sellainen harhaluulo että minusta voisi esille yhtäkään järkevää ajatusta ennen kuin saan aamun ensimmäisen teekannullisen kurkustani alas. Ennen sitä teeannosta olen yhtä järkevä kuin tyrmätty paviaani ja järkeni yhtä juoksevaa kuin loppuun pureksittu purukumi.

Teekannullisesta eteenpäin se on vain perinnöllistä typeryyttä.



27.8.2014 (Yöllä)

Kun viimeksi luin Asimovin Robotti-trilogiaa, olin toki ylihormonaalinen teini-ikäinen, mutta muistan ihmetelleeni kuinka homoeroottinen Baleyn ja R. Daneel Olivawin suhde välillä oli (erityisesti "The Robots of Dawn":issa). Tällä uudenlukukerralla huomaan olevani edelleen samaa mieltä. Enkä ole enää edes teinihormonihirviö. (Jouduin muuten laskemaan minkä ikäinen olen. Oletin olevani 35. Mikko korjasi.)



22.8.2014 (IP) Porkkana

Lueskelin illalla Mikolle ääneen Ruotsin kuningatar Kristiinan elämäkertaa, jossa todettiin että hänen naisellisuuttaan ja jopa sukupuoltaan epäiltiin siksi, ettei hän ei ollut kiinnostunut vaimon ja äidin roolin täyttämisestä ja siis hylkäsi kaiken mikä katsottiin naisellisuuden ytimeksi. Katsoin Mikkoon ja totesin että jahas, nyt on Mikko sitten homo ja naimisissa miehen kanssa. Mikko nauroi, suuteli minua ja ehdotti että voisimme heti "homostella". Ja minä katsoin häntä paheksuen ja totesin että "se olet muuten sitten sinä joka saa porkkanan p-rseeseensä".



20.8.2014 (IP) Kuvaspam

Juhlimme 14. hääpäiväämme maanantaina. Sain Mikolta lahjaksi Swarovskin kananpoikaset:

Nämä puukaiverrukset taas saapuivat alakerran pitkää galleriakäytävää varten:











17.8.2014 (Yöllä) Selkäsauna

Saunassa Mikko pesee aina selkäni ja minä Mikon. Mutta asian voisi käsittää väärinkin, kun saatuani kunnon selkäkuurauksen kysyn Mikolta (ihan taka-ajatuksetta ja yleensäkin, näin jälkikäteen ajatellen, täysin ajatuksetta): "Haluatko nyt selkään?"



5.8.2014 (IP)

Pätkä arkista dialogia pyynnöstä:
K: "Onko sulla kovin kuuma ja tukala, kulta?"
M: "Ei oikeastaan kamalan"
K: "No hyvä. Sitten ei kannata tehdä sulle pirtelöä, se olisi auttanut paremmin jos sulla olisi ollut kauhean kuuma ja tukala."
(Hetken hiljaisuus)
M: "Ai ai, oi voi voi kun on kuuma ja tukala"



4.8.2014 (IP) Väkivaltaviihdettä

FB:n puolella kiertää linkki väkivaltapelaamisen yhteydestä väkivaltaan. Mutta jos oikeaa väkivaltaa haette, kokeilkaa oopperaa. Peleissä ainakin joku jää henkiin: jos ei päähahmo niin ainakin joukko "pahiksia". Mutta jos oopperassa ei loppuun mennessä päähenkilö ja puolet muusta hahmostosta ole päässyt hengestään, on keskiverto oopperamummo pettynyt. Aina kun käyn katsomassa tätä sivistymätöntä väkivaltaviihdettä - kuten esimerkiksi Verdin, Wagnerin tai Puccinin oopperaa - tekee aivan ensimmäiseksi mieli tuikata tikarilla isää, veljeä, kummia ja kummin kaimaa, laulaa vonkuen vartin ajan kuolemasta ja lopuksi pompata parvekkeelta.

Kuka muu haluaa lähteä syksyllä oopperaan? ;)



22.7.2014 (Yöllä)

Suomalaisten aina pahimpaan varautuvaa mentaliteettia kuvaa varsin hyvin se vanha riimi, joka päättyy sanoihin "---kauneimmankin ruusun alla piilee piikki pistävä". En suostu alistumaan tähän mentaliteettiin, mutta asenteeni heilahtelee kahden ääripään välillä: "saksilla piikit pois" ja "jyrätään ruusupusikko puskutraktorilla".

Olin suunnitellut kesälle picnic-juhlia, mutta nyt osoittautui että arvon juhlakalu - tätini - ei tulekaan Suomeen kesäksi. Olin varannut alustavasti mm. hevosvaljakon ajamaan juhlavieraat picnicpaikalle. No, yllätys menee pilalle, mutta ehkäpä ensi vuonna kyseinen tapahtuma järjestyy. Ja toki on monia muitakin asioita järjestettävänä. Hmmm, raclette-syöjäiset?



14.7.2014 (Ilta) Kermavaahto?

Mikko toi yläkertaan kulhollisen kermavaahtoa ja litran mansikoita. Olin jo maistamassa, kun Mikko kertoi että häneltä oli lipsahtanut vähän liikaa sokeria kermaan, mutta ei hätää, sillä hän laittoi sitten myös hiukkasen suolaa jotta vaahto ei olisi ylimakeaa. Silmäni ehtivät laajeta, suuntautua syvästi epäilevinä kermavaahtolusikkaan ja suunikin avautua kun Mikko repesi nauruun. Oli kuulemma halunnut testata menisikö huiputus läpi. Meni se hetkiseksi!

Ostin muuten Mikolle lahjaksi alpakkavillaisen kaulahuivin. <3



11.7.2014 (Ilta)

Yöllä selvisi, että "muha" merkitsee pohjoisen murteissa "sahanpurua". Mutta koska olin kirjoittanut ostoslistaan "muha" eli käyttänyt yksikkömuotoa, onkin nyt selvitettävä se, mikä on "muhan" yksikkömääre. Onko yksi muha siis yksi pieni kutterinpurulastu, yksi muovikassillinen, kenties kilon tai kuution verran purua, vai vastaako yksi kappale "muhaa" rekka-auton lavallista puusilpettä? Koska onhan se nyt jo p-le merrassaan, jos Mikko kuuliaisesti ajaa pihalle rekkalastillisen sahanpurua omenapiirakan leipomiseeen.

Taisin joskus todeta Mikon pitävän Mignon-munista?




10.7.2014 (IP) "Muha"

Olen aina ollut sitä mieltä että käsialani ei ole välttämättä kaunis mutta ainakin selkeä. No, katsoin tänään Mikolle kirjoittamaani kauppalappua, johon oli pitänyt kirjoittaa "munia". Olin tilannut tuotteen nimeltä "Muha". Vuuuut...?



7.7.2014 (IP) Autolla, kiitos

Eräs rakas ystäväni oli aiheestakin ylpeä käveltyään yli 12 kilometriä vuorokaudessa. Kyllähän minäkin olen kävellyt 12 kilometriä, mutta minulla on erilainen taktiikka: yritän jakaa ne 12 kilometriä niin pitkälle ajalle kuin mahdollista. Kahdestatoista kilometristä riittää hyvällä tuurilla käveltävää tusinalle vuodelle.



25.6.2014 (Yöllä) Potenssilääke sukujalokiville

Lukemassani kirjassa erään Italian renesanssiruhtinassuvun vaiheista ja edesottamuksista mainittiin erään herttuan tuottaneen maahan toukkia, joita käytettiin potenssilääkkeenä: kyseiset toukat siis härnättiin puremaan miehen sukukalleuksia, ja se taas kuulemma nostatti potenssia (tosin kyseinen ruhtinas kuulemma pettyi niiden tehoon). Veikkaan, että kyseessä oli ehkä pikemminkin kyseisen paikan naisten uhkauskeino seksipulan uhatessa: jos ei heppiä heru, otetaan ja lätkäistään muutama toukka palleihin. Että alatkos puuhiin siitä, laiska ukko, vai pitääkö laittaa toukka tai pari puremaan sukujalokiviäsi?

Havaitsin juuri omistavani papukaijan joka pelkää mansikoita. Sen sijaan kyseinen lintu tekisi mitä hyvänsä saadakseen edes maistaa mansikkajäätelöä, mansikkasuklaata, mansikkajugurttia - itse asiassa mitä hyvänsä mitä satumme suuhumme pistämään, ja neiti pitää lukita häkkiinsä ruokailun ajaksi - mutta kun otin esille mansikoita, kyseinen elukka pakeni kiireesti. Kermavaahtokulholle se olisi kyllä ollut tulossa - mikä tietenkin on ehdottomasti kiellettyä - mutta kätevästi sen sai pois kermavaahtokupin läheisyydestä näyttämällä mansikkaa.



23.6.2014 (Ilta) Työtassot

Talon seinien panelointi ja maalaus on loppusuoralla. Kokoamme suuria, raskaita rakennustelineitä, joissa on kävelyalustoina puutasot. Ja siksipä koko illalle riittää laimeita Torquato Tasso-aiheisia vitsejä: Anna tänne se Tasso, Tassotonta tämä työ, Tasso on todella matalalla nyt, työn Tassossa ei ole kehumista... ja niin edelleen. Moni muu saisi jo hermoromahduksen näin... Tassottomista vitseistä.



20.6.2014 (IP) Amatööritalomaalaribingo, Mikko voitti

Mikko on voittanut... nenän mitalla. Tarkasti ottaen saamalla nenäliinaansa maalia ja niistämällä sitten nenänsä valkoiseksi. Älkää tosin kysykö sitä miten maali joutui nenäliinaan. Se on melko hämärää, samoin se miten maali päätyi muihin, hämmentäviinkin paikkoihin.



16.6.2014 (IP) Amatööritalomaalaribingo

Pelaamme juuri nyt amatööritalomaalaribingoa. En ole varma kumpi johtaa: olemme suunnilleen tasoissa käsiin ja kasvoihin saatujen tahrojen suhteen, mutta koska käytän ohuempia vaatteita, olen selkeästi johdossa mm. sääriin ja käsivarsiin päätyneiden maalitahrojen suhteen. Toisaalta Mikko tasoitti onnistuessaan tökkäämään päälakensa juuri maalattuun seinään, ja hiuksista saa enemmän pisteitä.



14.6.2014 (Yöllä) Lyhyestä virret kauniit (tahallinen monikkomuoto)

Mikko onnistui leikkaamaan pois pikkuisen palasen sormensa syrjästä tässä pari päivää sitten. Sirkkelillä, vieläpä. Eikä suostu edes ompeluttamaan sitä. Aika karun näköinen haava, mutta mies lätkäisi siihen vain laastarin ja jatkoi töitä.

Keskiviikon ulkoseinän panelointitilanne, ero aamusta ja illasta (kuvasta ei erota sitä, että panelissa on aamulla vain pohjamaali, illalla kolme maalikerrosta):

Seinäväri on lumenvalkoinen, ja koristelaudat, puitteet ja katto tulevat vihreiksi, kuten valmiissakin puolessa - tosin vaihdamme vanhan puolen ikkunat kauniimpiin ja muutan myös vanhan puolen ikkunanpuitelistojen mallit. Itse asiassa varsin mielenkiintoinen tilanne, kun kaksi korkeanpaikan kammosta kärsivää ihmistä taiteilee kohti kahdeksan ja puolen metrin korkeutta koottailla telineillä. Yritimme eilenkin tehdä töitä kovassa sateessa, kunnes Mikko ilmoitti saaneensa tarpeeksi: vaatteiden vaihto, nopea hyppy autolla Riihimäelle, ateria ravintolassa, kahvia ja leivoksia kahvilassa ja ruokakaupan kautta kotiin, mukana mansikoita ja kermavaahtoa. Se siitäkin työpäivästä, mutta ainakin oli hauskaa.

Olen jo ikuisuuksia odottanut että Verdin I Due Foscari tulisi takaisin Kansallisoopperaan. Näin sen viimeksi aivan lapsena, ja näkisin sen uudelleen mieluusti myös aikuisen silmin. Kaikki muut olen ehtinyt näkemään uudelleen, mutta I Due Foscari'a ei ilmeisesti uusita. Taidan antaa periksi ja katsoa sen Youtubesta, vaikka kieltämättä kokemus jää kolmasosaan siitä, mikä se olisi itse oopperan salissa.



8.6.2014 (Ilta) Lepinkäisen aiheuttama uhka

Taisin taannoin puhuakin lepinkäisistä. Tai siis siitä, että sana "shrike" oli hirviölinnun nimenä käännetty kirjaimellisesti lepinkäiseksi. No, Dan Simmonsin Hyperion-kirjoissa oli sama käännös. Hyperionin "Shrike" on sellainen jättiläismäinen metallihirviö punaisena loistavin silmin, kahdella jalalla ja neljällä yläraajalla ja tuhannella viiltävällä terällä ja piikillä varustettu annos murhanhimoa ja raatelua. Myönnän että lepinkäisen ruokailu- ja ruoansäilytystapa ei ole viehkeimmästä päästä (katsokaa itse googlesta, en viitsi selittää), mutta jos minulle sanotaan että "voi ei, varokaa, lepinkäinen lähestyy" niin odotukset ovat sellaiset että sieltä tulee se linnuntirriäinen, sanoo "tviit" ja paskoo hiuksiisi.

Siinähän sitten pyykkäät lettiäsi. Ja otat vakavasti lepinkäisen aiheuttaman uhkan.



27.5.2014 (IP) Ilkeyttään solkkauttavat

Välillä ärsyynnyn liikaakin kun jokin ei toimi, eikä Mikko ota ymmärtääkseen asiaa. Kuten eilen, kun tarkoituksena oli vetäää sirkkelillä katki pitkä ulkopaneeli, ja Mikko käski laskemaan sen päätä alemmas: kun sanoin ettei onnistu, Mikko ilmoitti kireään sävyyn että paneelin pää alas tai ei suostu leikkaamaan. Ja minä ilmoitin että hyvä, annan prkl lapio. Maa nimittäin kohosi niin paljon että paneeli oli jo maassa. Onneksi Mikko repesi nauruun ja tilanne purkautui taas sillä - kuten yleensäkin noissa tilanteissa.

Tiedättekö muuten sen sanonnan, jonka mukaan ranskalaiset iloitsevat jos joku edes yrittää puhua ranskaa heidän kanssaan, sen sijaan että heti käyttäisi englantia? Niin totta kai iloitsevat. Ilkeyttään. Onhan se nyt ilmaista hupia, kun tyhmät turistit yrittävät naama punaisena ja hiki noruen änkyttää jotain miespuolisista autoista ja takapuolista, peläten että tuo pirun baskeripää iskee kurkkuun kiinni kun et ranskaa osaa puhua, et millään. Mutta pakko on yrittää, ja se ranskalainen sitten siinä ilkeänä virnistelee. Että siinä solkkaat, tyhmä, etkä mitään kuitenkaan osaa.



20.5.2014 (Ilta) Talitiaisten tiivistyminen

Ei kannata ihmetellä missä olen: nyt kun yliopistokiireet ovat ohi, on alkanut jumalaton remonttirumba. Ulkolautaa kulkeutuu seinään niin nopeassa tahdissa kuin millään ehdimme.

Työskennellessämme olemme tarkkailleet linnunpönttöjen menoa. Eräs niistä on aivan vieressä: talitiaiset ovat vallanneet sen, ja emoilla on pari päivää sitten kuoriutunut poikue ruokittavana. En pysty katselemaan pönttöä kuin sivusilmällä ja silloin tällöin (sen verran minkä töiltäni ehdin), joten jostain syystä huomasin aina vain sen osan jossa emot lentävät pesään sisään, enkä pitkään aikaan nähnyt niiden poistuvan pesästä: itse asiassa siitä olisi voinut saada sellaisen kuvan, että kyseiseen pönttöön lentää kymmeniä talitiaisia, yksi toisensa jälkeen, ja kaikki katoavat sinne sisälle - eli että meillä olisi pihapuussa pohjaton talitiaisia uumeniinsa kiskova musta aukko-pesäpönttö, jonka sisuksiin on kadonnut tähän mennessä jo kymmenittäin, ehkä sadoittainkin talitiaisia. Se johti vitsillä talitiaisten tiivistymisen spekulointiin, arvailuihin siitä mitä tapahtuu kun musta aukko-pesäpönttö on imenyt sisäänsä, tuota noin, sanotaan vaikkapa viisi miljardia talitinttiä, ja niin edelleen.

Ja jotta päivä ei vaikuttaisi liian tervejärkiseltä, lisäänpä perään vielä eräästä liikkeestä bongaamani kyltin. Ja kyllä, kyseisessä liikkeessä näytti työskentelevän naisia. He olivat vieläpä irti ja kytkemättä.





8.5.2014 (Ilta)

On julmaa nauraa miespololle joka kuitenkin auttaa parhaansa mukaan, mutta kuulemma on luvallista nauraa (ja kertoa eteenpäinkin) esimerkiksi se, että pullataikinaa avukseni vaivannut Mikko sanoi - kun taikina oli käynyt liian paksuksi jotta sitä olisi voinut sekoittaa lastalla, ja piti siirtyä käsivaivaukseen - että "vedän nyt kädellä". Seurasi sekunnin täydellinen hiljaisuus, sitä seurasi nauru kummaltakin, ja lopuksi joutui taikina odottelemaan kun nauraa räkätimme kippurassa lattialla.

Tosin huomaa että on taas yksi huonoista päivistä kun puhaltaa ilmaa täytettävään ja mauttoman rumaan hanheen.



29.4.2014 (Ilta)

Uhkasin näyttää joitakin Swarovski-esineitäni. Uhkaus on nyt toteutettu. Yritän ottaa kuvia lopuista, kunhan 1) löydän ne, 2) saan kamerani akun ladattua ja 3) jaksan (blaah). Ja minähän siis en "keräile" kristallifiguureita. En oikeastaan. Mielestäni.



29.4.2014 (Yöllä)

Pitäisi kirjoittaa koleraepidemioista ja muista vakavista epidemioista ja sairauksista, mutta ainoa mikä tulee mieleen on "Toivottavasti saat sen. The End."

Olisi muutakin valitettavaa. Nimittäin Terry Brooksin Shannara-sarjan käännöksistä. Voiko kääntäjä paljon surkeampaa työtä tehdä? Mikä järki on "puolikääntää" esimerkiksi nimiä niin, että "Walker" kääntyy nimeksi "Valker", "Morgan" on "Morga" ja "Coll"ista tulee "Kol", mikä saa ajattelemaan muutamaa kolisevaa lankunpätkää tai tyhjää puutynnyriä. Samanlainen käännös oli suoritettu lähes jokaisen muunkin nimen kohdalla, ikään kuin lukijat olisivat kaikki alakouluikäisiä, joille on vaikea ymmärtää esimerkiksi konsonanttia H. Mutta ei se vielä mitään, sillä erään maagisen olennon nimi - joka alkukielellä voisi katsoa tarkoittavan elämän antamista, elävöittämistä ja kasvua, oli käännetty "Orastukseksi". Eikä sellaisesta tule mieleen mitään muuta kuin orastava pälvikalju jota hoidetaan sitten vehnänorakkailla, tai vaihtoehtoisesti orastava hammassärky.

Haltiat olivat "maahinkaisia", mikä oli jo kammottava kokemus. "Cullhaven" oli "Kullhaaven". Eli mitä - Heppisatama? Ja hirviölintu nimeltä "War Shrike" oli käännetty "Sotalepinkäiseksi". Myönnän että Shrike todellakin tarkoittaa lepinkäistä, mutta mieleen ei tule jättimäinen tappajalintu vaan joku tyyppi joka nappaa sen töyhtöhyyppäkokoisen siivekkään tumppuunsa ja viskaa sen uhriaan päin. "Varokaa tai tapan teidät sotalepinkäisellä, ja kaverinne tuhoan sotatiaisilla ja sotapunatulkuilla!"

Että jos joku tuntee kyseisen kääntäjän, niin saisinko pyytää että asianomainen ottaisi asiakseen syöttää kyseiselle kääntäjälle vaikkapa pari kappaletta kutakin sarjan neljästä kirjasta. Vailla höysteitä ja kastiketta. Kiitoksia vaan.



26.4.2014 (IP)

Ei ole mitään koomisempaa kuin ihmiselle äkämystynyt timanttikyyhky.

(Olin siis poistamassa munia timanttikyyhkyjen häkistä, koska nuo eivät saa pesiä. Eräs niistä on vaan hyvin kesy, ja päätti että tuo eukkohan ei munia vie. Mutta timanttikyyhky on niin auttamattoman kirppukokoinen elukka, ja kun sellainen yrittää äkäillä... lopputulos on melko koominen)

Niin, ei minulla muuta. Palaan nauramaan.



25.4.2014 (Yöllä)

Fantasiaromaanin lukeminen voi joskus olla todella, todella kiusallista, lähinnä tosin silloin kun tarinassa tapahtuu jotain todella, todella typerää. Kuten vaikkapa kirjassa jota juuri luen. Mietitäänpä asiaa: hahmo on vankina Pahojen Mutta Älykkäiden Hirviöiden (tm) linnoituksessa, jossa hänet pidetään kaukana magiasta ja vartioituna, kunnes eräänä päivänä eräs vanginvartija osoittaa maagista viittaa ja toteaa että katsos, maaginen viitta jonka avulla voi näyttää keneltä tahansa muulta. Sitten tulee Pahuuden Lordi (tm) ja esittelee maagista viittaa ja sen ominaisuuksia. KAHDESTI. Että katsos nyt kuinka viitan päälle puettunani näytän joltakulta muulta, ja nyt laitan tämän ihmeellisen maagisen viitan kaappiin joka ei ole lukossa, ja laitan kiinni oven, ja ovi EI ole lukossa, ja nyt voitkin mennä varmaan omin jaloin selliisi takaisin ja ihan itseksesi ja ilman vartijoita, ja minäpä menen vaikka tuohon suuntaan näin.

Logiikka sanoo että jos Pahojen Mutta Älykkäiden Hirviöiden (tm) johtaja Pahuuden Lordi (tm) esittelee ja suorastaan tyrkyttää maagista viittaa varastettavaksi ja pakovälineeksi, silloin et aivan varmasti ikinä halua mennä lähellekään sitä kapinetta. Ja mitä se hahmo tekee? No totta kai, aivan varmasti. Pitäisikö lukijana teeskennellä että a) olet yllättynyt b) kyseinen hahmo ei ole täysi imbesilli, c) et ole lukijana ärtynyt ja turhautunut koko yksinkertaiseen, lukijaa aliarvioivaan ja yli-yksinkertaiseen typeryyteen?

Itse asiassa odotan sitä päivää jona saan lukea seuraavanlaisen fantasiatarinan:
(Nuotiolla istuu seikkailijajoukkio: haltia, varas ja barbaari, joka tällä hetkellä ratkoo ristikkoa. Paikalle ilmestyy Jumala).
Jumala: "Kuolevaiset! Teidän osananne on osallistua Pyhään Tehtävään! Etsikää Jumalten pyhä maaginen tikari, joka tuplaa myös kätevänä paistivartaana! Maailman kohtalo riippuu teistä!"
Haltia: "Pyhä tikari? Kuinka kauan se on ollut kateissa!"
Jumala: "Vuosisatoja!"
Haltia: "Mitä, oikeastiko?"
Jumala: "ei, itse asiassa eilisillasta. Kateissa kokonaan! Vain sillä voidaan Pahan Lordi tuhota!"
Haltia: "Näyttääkö se tuolta tikarilta joka roikkuu vyöstäsi?"
Jumala: "Mitä? Ohops! Siinähän se! Kadotan oman pääni seuraavaksi. No, ei siinä sitten mitään, ei tarvitsekaan lähteä."
(Barbaari hylkää ristikon ja jatkaa kolmannen tohtorinväitöskirjansa laatimista)
Varas: "Hei, entäs meidän palkkiomme? Sehän oli Pyhä Tehtävä! Arkullinen kultaa tai maaginen jalokivi on standardipalkkio Pyhästä Tehtävästä."
Jumala: "Mikä pyhä tehtävä? Ettehän te edes nousseet nuotioltanne."
Varas: "Siitä huolimatta. Ethän sinä voi pudottaa meille Pyhää Tehtävää ja sitten suksia noin vain muualle. Seikkailijoiden ammattiliitto repii pelihousunsa. Sitä paitsi tällaisen seikkailijajoukon kulut ovat uskomattomat! Haltia tarvitsee kilotolkulla maskaraa ja huulipunaa sekä hintahtavia leijailevakutrisia peruukkeja, ja barbaarikin velottaa ylimääräistä lannevaatteesta."
Jumala: "Enhän minä voi maksaa palkkiota tyhjästä."
Haltia: "No keksi joka tehtävä."
Jumala: "No okei, ei kai tässä muukaan auta. Pyhä Tehtävänne on kerätä kuusitoista kuusenkäpyä ja heitellä niillä Pahuuden Lordia. Standardipalkkio odottaa kun palaatte. Terve vaan."
(Barbaari siirtyy keksimään pientä, taskukäyttöistä ydinvoimalaitoista ja tappaa kirveellään ohimennen paikalle osuneen uhanalaista alalajia edustaneen örkin, jonka rotu on täten taas askeleen lähempänä sukupuuttoa)



22.4.2014 (Ilta)

Sonjalla on tapana pöristä ja pörpöttää itsekseen alahallissa silloin kun emme satu olemaan huoneessa. Se saattaa käyttää Mikon äänensävyä ja hokea omaa nimeään, tai päästellä kaikenlaisia kurinoita, nikotuksia ja pulinoita; välillä se vastailee vihellykseen kiljaisuilla ja välillä viheltelemällä takaisin. Ja aina kun tulen huoneeseen, neiti tulee ähisten, puhisten ja höpisten vastaan, tunkee käteen kiinni ja kiemurtelee kuin silitettävä kissa höpisten edelleen. Sen maailmassa ei ole mitään autuaallisempaa kuin pieni, lämmin paikka johon tunkea siliteltäväksi.

Vietimme autuaallisen päivän: kirjasto karttui lähes viidelläkymmenellä kirjalla (ja kyse ei tosiaankaan ole siitä että ostaisimme kirjoja vain niiden hyllyyn laittamisen ilosta: me luemme joka ikisen, useimmat vieläpä moneen kertaan), söimme ulkona, pistäydyimme erinäisissä herkkupuodeissa, kävimme syömässä yhteisen jäätelöannoksen, ja Swarovski-kokoelmanikin karttui (muistuttakaa joku että puhun asiasta enemmän ja esittelen joitain suosikeistani). Jalkani ovat taas tutun kipeät (uudet kengät ja 6 tuntia kävelyä, ouch), mutta Mikon syli on lämmin, luvassa on teetä, hyviä kirjoja ja keskustelua.

Pääsiäisen motto: "Olisin osallistunut pääsiäismunien maalauskilpailuun, mutta aviomies ei suostunut ottamaan housujaan pois..."



14.4.2014 (Ilta) "haistapaska-apu"

Tulin siihen tulokseen, että on olemassa nk. "haistapaska-apua". Jotkut ovat ihmetelleet sitä miksi emme järjestä vaikka "talkoita" esimerkiksi tuon ulkoverhouspaneelin seinään saattamiseksi (tai ikinä muutenkaan). No, nämä "haistapaska-apulaiset" ovat sellaisia tyyppejä jotka tarjoavat työapua, mutta sitten selviää että ilmoittautuneella apulaisella on 1) kroonisesti kipeä selkä, eikä hän voi kantaa mitään, 2) hän pelkää isoja koneita eikä voi käyttää sirkkeliä, naulapyssyä tai muuta, 3) ei osaa tehdä kyseistä työtä, 4) ei haluaisi likaantua, ja 5) sitä paitsi pelkää korkeita paikkoja. Ja tässä puhuttiin siis yhdestä ja samasta ihmisestä, jolla oli kaikki nuo ongelmat ja tarjoutui "auttamaan"!

Eli mitä hemmetin "apua" sellainen muka on? Loppujen lopuksi kyse on siitä, että "haistapaska-apu" tulee syömään, juomaan ja istumaan iltaa sekä katselemaan kun muut (=me itse) teemme työt. Eli ei kiitos, teemme mielummin ihan itse työmme. En viitsi enää edes kuunnella "avuntarjouksia", olen saanut jo kauan sitten tarpeekseni "haistapaska-avusta".



13.4.2014 (Yöllä)

Käväisimme perjantaina taas hiukan kenkäostoksilla.
Minna Parikka - Lynx black&white
Minna Parikka - Bowie

Toinen mielenkiintoinen ostos viime aikoina oli uusi kaappi (odottelee huoneen valmistumista remonttialueella, kuvissa taas ne jättikoon vakiovesileimat, pahoittelen niiden hiukan vääristävää vaikutusta):
Kaappikuva 1
Kaappikuva 2
Pikkuostoksien tarkempaan listaamiseen en taida vaivautua. Kirjoja tietenkin, muutama vanha pikkuesine, kirjoja, lisää kirjoja, vielä vähän lisää kirjoja...



7.4.2014 (Yöllä)

Asuintovereiden ruoka-asioista riittäisi puhuttavaa. Esimerkiksi nyt: kello on varttia vailla neljä yöllä, ja Mikolla on tänään syntymäpäivä. Odotin kunnes herra varmasti nukkuu ja hipsin sitten alakertaan tekemään aamiaisyllätykseksi vadelmakiisselin. Ja eikös vaan herra herää tuoksuun ja luimi keittiöön kurkistelemaan mikä hellalla poreileekaan ja saisiko siitä maistaa lusikallisen. Tai viisi. Se siitä yllätyksestä.

Sonja taas on alkanut varsin ahneeksi ruokamme suhteen. Normaalisti lukitsen sen häkkiin ruokailumme ajaksi, sillä se lentää häkistä ruokapöytään kärkkymään makupaloja, ja olen joutunut mm. syömään kerrosvoileipää seisaallaan samalla kun tarmokkaasti tuhiseva papukaija kurkottelee varpaillaan leivän välistä pursuavaa salaatinlehteä, ja menettänyt makaronin kun Sonja nappasi yhden lautaseltani ja kirmasi sitten saalis nokassa koko pöydän pituudelta pakoon. Toissapäivänä olin unohtanut lukita häkin, ja neiti tunki lautaseni viereen, nappasi spagetin ja lensi pakoon. Ikävä kyllä Sonja ei tajunnut, että spagetti EI tule ehjänä perille sillä viidentoista metrin matkalla joka on häkin ja ruokapöydän välissä: spagetin kaksi pätkää sivuilta päätyivät lattialle matkan varrella ja Sonja päätyi perille häkkiinsä saaliinaan vain juuri nokkaan mahtuva minimaalinen pätkä spagettia. Ja kauhea kiukku, kun suljin oven perästä.

Eikä neitiä varmasti lohduttanut edes se, että olin ottanut muutaman spagettinauhan erikseen ennen kuin sotkin omiimme tomaattikastiketta, rasvaa ja suolaa, ja että neiti sai ne omaan ruokakuppiinsa heti aterian aluksi. Ei, koska ne eivät ole yhtä hyviä kuin ne, joita me syömme...



23.3.2014 (IP) Kummituksia ei edelleenkään ole olemassa, tyhmät

Halveksin automaattisesti jokaista joka tunnustaa uskovansa paranormaaliin. Ja kyllä, lasken myös horoskoopit, reikihoidot ja muut vastaavat tämän kategorian alle. Hyvä todiste tästä oli taas eilen eräs ystäväni, jolle chatissa kerroin miten ikävä päivä oli ollut: palovaroitin oli alkanut hälyttämään ihan itsekseen vailla mitään syytä, kellohuoneen kello seisahteli itsestään, kirjaston ja hallin liiketunnistinvalo käynnistyi itsestään, kukkavalaisimien ajastimet aivan sekaisin, ja televisio käynnistyi itsestään. Ystäväni reaktio oli heti kiljua hysteerisenä "kummituksia". Ei, ei näin. palovaroitin oli viallinen. Kellohuoneen kello seisahtelee itsestään silloin tällöin koska se on ikivanha, ja se käydessään saattaa itsestään löysätä viisarinsa. Kun ne kiristetään, ne joskus jäävät liian kireälle, jolloin kello ei jaksa käydä. Kuten tässäkin tapauksessa - viisareiden pienoinen löysääminen auttoi. Liiketunnistinvalon käynnistäjäksi osoittautui ruusukakaduni Sonja. Kukkavalaisimien ajastimet olivat seonneet sähkökatkoissa edellisenä yönä. Television käynnistymisen syytä en ole vielä saanut selville, mutta veikkaan sen johtuvan sähköpiikistä tai vain siitä, että laite on yksinkertaisesti vanha. Mutta ei, tämän edellämainitun ystäväni välitön reaktio oli etsiä syyllistä kaikkeen yhdestä ja vieläpä mahdollisimman kaukaisesta paikasta.

Ja tuo on sitten yksi tärkeimmistä syistä siihen, etten voi sietää paranormaaliuskovaisia.

Mikko kuuntelee mielellään automatkoilla radiosta musiikkia, ja makumme musiikin suhteen ovat melko erilaiset. Kysymys: jos sanotaan että hyvä musiikki on sellainen joka herättää tunteita, lasketaanko tunteisiin myös se, että kuuntelija saa raivoromahduksen ja valmistautuu iskemään nyrkkinsä läpi radiosta?



18.3.2014 (IP) Paganinia ja toipumisaikaa

Olin eiliseen saakka melko varma siitä etten välittänyt Paganinista. Onneksi mielipiteet voivat muuttua: Paganinin capricciot eivät ole edelleenkään missään nimessä minun juttuni, mutta tämä konserttoja sisältävä CD-levy (heräteostoksena hankittu) siirtyy kohta bittimuodossa talon päämusiikkikirjastoon. Olen huomannut että on helpompaa digitoida jokainen CD-levy ja soittaa niitä sitten musiikkikirjastosta, kuin käydä läpi tuota jumalattoman kokoista levykokoelmaa ja etsiä sieltä lätyskä josta ei sitten riitä iloa pitkäksikään ajaksi.

Ikävä kyllä Paganinin capricciot kuulostavat välillä siltä kuin soittajan vaatteissa olisi hiiri, jota musikantti yrittää häätää soittaen kuitenkin herkeämättä. Mutta parempaa sekin toki kuin tietyt modernin musiikin teokset, jotka kuulostavat siltä kuin oopperan orkesterimonttuun olisi viskattu pari kourallista hiiriä, joita koko sinfoniaorkesteri yrittää parhaansa mukaan teurastaa millä hyvänsä käteen sattuvalla esineellä. Ehkä jotkin osat sopisi jopa uudelleennimetä: "sellisti murskaa siimahännän soittimellaan", "pääviulisti saa sätkyn ja pakenee soittimineen keskelle huterasti istuimillaan keikuvia huilunsoittajia" tai "oboensoittajan instrumentissa on jumissa iso rotta".

Käväisimme keräilijämiitissä lauantaina, minä ja Mikko siis. Mukana oli vain kolme vieraampaa ihmistä: tunnen pääosan osanottajista hyvin, sillä puhumme chatissa päivittäin, ja silti käteni vapisivat jännityksestä yli kahden tunnin ajan - siis silkasta sosiaalisten tilanteiden pelosta, vaikka kuulemma sitä ei suuremmin huomannut. Nyt on tiistai ja olen edelleen uupunut. Pitäisi käydä sekä äidillä että anopilla, ja silti ajatus Fågeltorpin alueelta poistumisestakin tuntuu lähes absurdilta.





17.3.2014 (Ilta)

Kevään ensimmäinen kenkäostos: Minna Parikka - Laika black. En välittänyt yhtään viime syksyn mallistosta, ja kun näin kevätmalliston, olin hyperventiloida ilosta - ennustin että tulisin ostamaan vähintään seitsemän, mahdollisesti kahdeksan kenkäparia. Jo sivuille ilmoitetusta mallistosta oli poistettu useita, ja nyt lopultakin mallistossa suosikeistani julkaistaan vain kolme paria! Syksyn 2014 mallisto ei näyttänyt lainkaan mieluisalta - lenkkarityyppiset ratkaisut eivät todellakaan sytytä. Onneksi sentään tässä kevätmallistossa on edes kolme hyvää paria, kaksi muuta saapuvat myöhemmin.



12.3.2014 (Yöllä)

Just nyt ei ole energiaa olla hauska, mutta jos joku haluaa lukea hauskaa tekstiä, kannattaa tarkistaa sinkkuystäväni blogi "ihmissuhtettomuutta". Ja tämä mainoshan ei ole maksettu, en ota sponsorirahaa paitsi jos nyt ihan vähän joku tyrkyttää väkipakolla ja pyytämättä ja vain suurina määrinä kerrallaan, kiitos ;)

Ilta on muuten sujunut hyvin, kun illan viimeinen katsottu telkkariohjelma on nimeltään "The Jet-propelled Mother-in-law". Olin niin hyvällä tuulella että lauloin suihkussa ääneen. Vaikka se kyllä kuulostikin siltä kuin joku olisi hukuttanut hinkuyskäistä kissaa.



10.3.2014 (Ilta)

Minulle huomautettiin "oudolla lomakkeella" että olen unohtanut päivittää ponikokoelmakuvani. No jos tässä.



9.3.2014 (IP) Hunaja on pahaa

Mikko oli valmistanut ihanan, valtavan sunnuntaibrunssin ja herätti lempeästi syömään. Koko komeuden kruunasi kaksi suurinta posliinikannullista täynnä teetä. Kuudennen kuppini lopetettuani jäin kyttäämään Mikon kuudetta kupillista, ja varoitin:
K: "Jos taas jätät tuon jäähtymään, minä juon sinun kupistasi tuon teen"
M: "Sopii kokeilla. Täs on muuten hunajaa."
K: "Minä EN juo sinun kupistasi tuota teetä."



7.3.2014 (IP)

Kävin maanantaina lyhyesti yliopistolla hoitamassa asioita, ja sen jälkeen olen ollut kuin märkä rätti, väsynyt, äkkipikainen ja tuntenut syvää halua hautautua valtaisan peitto- ja tyynykasan alle. Kumpa ihmiset ymmärtäisivät paremmin sitä miten vaikeaa on tavata niin paljon vieraita ihmisiä! Kumpa tulisi se autuas päivä, jona saisin viettää koko loppuelämäni Fågeltorpin alueella ja tietää, ettei minun enää ikinä tarvitse lähteä kodista edes hetkiseksi, eikä tarvitse tavata ketään jota en tunne.

Olen väsynyt psykiatreihin, jotka uskovat että sosiaalisten tilanteiden pelko on jokin pieni juttu, sellainen josta pääsee ohi noin vain. Olen kyllästynyt kuulemaan "anna mennä vain, otat ja lähdet, menet ihmisten joukkoon ja sosiaalistut". Haistakaa psykiatrit paskaa. Ihan samalla tavallahan voi käskeä syöpäsairasta ihmistä parantumaan, ja väittää että eihän syöpä ole kuin asennekysymys. Kun on pari kertaa yrittänyt tappaa itsensä vain siksi että muut eivät ymmärrä sitä miten vaikeaa on olla vieraiden ihmisten seurassa...

Ja haistakoon sontaa myös kylään tuputtautuvat vieraat. Kun kerroin suunnitelmistani nukkekotivalaisimista televisiohuoneeseen, eräät imbesillit alkoivat heti lähes väkisin tuputtautumaan kylään ja katsomaan miniatyyrikokoelmiani. Minulle mm. sanottiin että "minä voisin tulla ensin viikolla", ja "et sinä voi nauttia niistä vain yksiksesi, osa nautintoahan on sen kokemuksen jakaminen." Eräs pelle jopa ehdotti että ottaisin pääsymaksuja. Että haistakaa sontaa te kaikki tuputtautujat. Sen mitä rakennan, teen omaksi ilokseni sekä aviomieheni iloksi, en siksi että joku vieras imbesilli tunkisi kotiini tuijottelemaan tavaroitani. Vieraiden ihmisten kotiin ei tosiaan ole sopivaa tunkea. Rakenna oma talosi ja pysy siellä. Minä päätän täsmälleen kenet kotiini kutsun, ja kutsuvieraslistalle en todellakaan ota ketään vierasta ja tuntematonta.



3.3.2014 (Ilta)

Uusi ajatus: entäs jos palkkaisin juhliin yksityisesitykselle pienikokoisen kuoron? "Hell yes!"

Lisäksi Mikko sanoi, että voisin teetättää kultasepälläni oman epergnen hopeasta. Tiedän jo täsmälleen millainen siitä tulee, ja tällä viikolla käyn neuvottelemassa ensimmäiset vaiheet. <3



28.2.2014 (Yöllä)

Sonjan jalka on onneksi parantunut hyvin. Levitän siihen edelleen voidetta aamuin ja illoin. Vaikeinta on oikeastaan saada Sonja ymmärtämään että tällä kertaa jalkojen koskettaminen EI tarkoita että "nouse seisomaan tälle jalkaa koskettavalle", vaan pitäisi istua paikallaan kun sitä jalkaa kosketellaan. Mutta onneksi esimerkiksi kuljetusboksiin nouseminen sujuu edelleen vaikeuksitta, eikä kivulias lääkärireissu saanut aikaan pelkoa - Sonjahan on tipahtaa orreltaan innosta aina kuljetusboksin nähdessään, ja on heti kapuamassa sisään.

Päivän opetus itselleni: taiteilijana itseään pitävät ovat epävakaita hysteerikkoja. Kannattaa pysyä loitolla. Oi että vihaan ihmisiä, jotka eivät osaa päättää mitä haluavat ja jotka olettavat koko maailman lukevan heidän ajatuksiaan.

Seuraavista viikoista tulee kiireisiä: periodibreikin vuoksi on edessä tolkuton määrä esseepalautuksia, ja kesän juhlaakin pitäisi järjestellä. Siitä tulee picnic-juhla, ja suunnittelen tiettyjä yllätyksiä (Tarja S:lle menin jo innoissani livauttamaan, mutta jätän näin julkisesti sanomatta että se olisi yllätys edes jollekulle - etenkin Metelle, joka rakastaa yllätyksiä). Pienemmät juhlat nämä toki ovat kuin viime kesäiset Mikon viisikymppiset, joten sinänsä kevyemmät järjestää ja toki juhlajärjestelyt ovat minulle tietyllä tapaa rutiinia (toki ei ainoana päävastuullisena), mutta totta kai jokainen tapahtuma vaatii työnsä. Vielä tänä vuonna emme järjestä Uuden Vuoden naamiaistanssiaisia Fågeltorpissa, mutta luultavasti vuodesta 2015 perinne jatkuu taas.

Pöytähopeat pitäisi viedä kultasepälle kaiverrutettavaksi, ja pitäisi teettää kahteen tusinaan valkoisia lautasliinoja se monogrammikirjailu. Suursiivouskin pitäisi tehdä. Päätin myös että teetätän ompelijalla uuden mekon (edellisestä on jo liikaa aikaa ja ompelijaparkani alkaa varmaan pelätä minun unohtaneen hänet), mutta se saa luvan odottaa loppukesään, sillä alkukesästä tulee kiireinen. Kattoremontti on tulossa ja ulkoverhouslaudatkin tilattu. Mielenkiintoisinta tulee olemaan nähdä onko kesällä aikaa sellaisille asioille kuin syöminen ja nukkuminen tai teen juominen.

Huomasin taas pari tuntia sitten sen, miten erilaisella tavalla meidän logiikkamme toimivat. Puhuimme turismista, ja Mikko huomautti, että lämpimässä ilmastossa elävät turistit innostuvat suuresti päästyään lumeen ja kylmään. Minun logiikkani mukaan kuka tahansa järjellinen olento lämpimästä ilmanalasta havaitsisi että on kylmää, ei pentele, kääntyisi kannoillaan ja palaisi takaisin lämpimään. En voi päätellä kuin että ihmiset ovat hulluja koko joukko.

Ja Minna Parikan mallistokin on tulossa. Kenkäshoppailu odottaa!



21.2.2014 (Yöllä)

Vuodenvaihteen jälkeen ruusukakadullani Sonjalla oli toinen jalka kuuma, turvoksissa ja kipeä. Oletin sen joutuneen tappeluun erään toisen kakaduni kanssa ja saaneen jalkaansa haavan, joten saimme avuksi antibioottikuurin ja jalka tuntui paranevan. Eilen huomasin sen olevan jälleen turvoksissa, nyt vielä entistäkin kauheammin. Veimme sen kiireen vilkkaa sellaiselle klinikalle jossa tiesimme olevan mahdollisuudet suurempiin operaatioihinkin, ja siellä lääkäri löysi paitsi harmaakaihin alun silmistä, myös jalan tunnisterenkaan alta suuren hiertymähaavauman, joka sitten oli turvottanut jalkaa ja estänyt verenkiertoa varpaisiin. Ei siinä auttanut muu kuin poistaa rengas nukutuksessa - paksu umpinainen teräsrengas oli sahattava poikki kahdesta kohtaa, ja operaatio oli vieläpä melko vaarallinen nukutuksen sekä aran, turvonneen alueen vuoksi - lääkäri olisi saattanut herkästi leikata vahingossa jalkaan sahatessaan teräsrengasta.

Sonja onneksi kuitenkin selvisi, ja eläinlääkäri oli trimmaamassa siltä juuri kynsiä kun se heräsi nukutuksesta. Olen omistanut Sonjan 14 vuotta - sain sen Mikolta huomenlahjaksi - enkä ole ikinä kuullut suloisen, pikkuisen Sonjani suusta moista ääntä - se oli aivan yhtä raikuva kuin tanimbarinkakadujeni kiljunta, mutta Sonjasta en moista osannut odottaa. Koko klinikka raikui kun Sonja huusi hätäänsä ja kipuaan, mutta se rauhoittui kyllä nopeasti päästyään syliin. Puklasi kylläkin pariin otteeseen, nukutus ja leikkaus oli ilmeisesti varsin paha yhdistelmä. Nyt rengas on onneksi poissa ja jalan turvotus on jo hitusen jopa laskenut. Se rauhoittui täydellisesti heti päästyään lääkärin pöydältä kuljetuslaatikkoonsa, ja vietti koko kotimatkan autossa hyristen sekä rapsutuksia kärkkyen. Nyt Sonja-neiti suorastaan rakastaa antamaani fysioterapiaa (jalan hierontaa) sekä siihen levitettävää lievittävää voidetta, joten kaiketi homma on nyt ohi ja paraneminen voi alkaa.

Sonja on oikeastaan yksi maailman herttaisimmista papukaijoista. Hyvin hellyydenkipeä ja jopa ihmeen hiljainen keskikokoiseksi linnuksi. Kova sotkemaan, mutta se on itsestäänselvyys papukaijojen kanssa. Sen eläinlääkärille kuljettaminenkin on kuin leikkiä vain - muita lintuja saa jahdata tosissan, mutta Sonjalle voin antaa kuljetuslaatikon nokan eteen ja sanoa "hop", ja se kiipeää siihen aivan itse.

Eri asia on sitten se, etten huoleltani saanut juuri nukutuksi yöllä. Tuntuu siltä kuin olisin saanut useammankin iskun päähäni. Jospa nyt saisin yhden hyvin nukutun yön.



15.2.2014 (Yöllä)

Siinä vanhassa Tiede-lehdessä jota olin tänään laittamassa laatikkoon oli kannessa otsikkona ensin "15 tapaa nitistää hirmulisko" ja sen alla "Opi ratkaisemaan ongelmia". Halusin huomauttaa että:
1) kuuluuko niihin tapoihin rullalle kääritty sanomalehti?
2) Tai kengällä päälle astuminen?
3) Ja jos pitää nitistää hirmuliskoja niin ihan tasan tarkkaan sinulla on ongelmia ratkaistavaksi.

Sitten päivän kuvasaasteeseen. Valentinen päivä on nyt ohi, ja ensin Mikolta saamani lahja:



Tänään saimme kotiin myös yhteiseksi ostamamme lahjan, uuden kaapin ruokahuoneeseen. Se pitää vielä sijoittaa oikealle paikalleen, mutta se saa odottaa, koska paikalta täytyy ensin siirtää yksi suurista astiakaapeista:


Ja muutama uusi seinälamppu, jotka löytyivät myös samasta antiikkikaupasta - jälkimmäistä on kaksi, pari, ja ensimmäistä yksi:



Käydessämme Riihimäellä huomasin jatkuvasti lukevani asioita väärin. "Kristiallihiomo" muuttui silmissäni "Kristallihomoksi" ja lukemastani kirjasta taas luin "--Kaarle XII:n partaan pystytys--" vaikka kirjassa puhuttiin tietenkin patsaan pystyttämisestä.



4.2.2014 (Ilta)

Eräs ystävä puhui siitä miten ihmiset nykyään käyttäytyvät julkisilla paikoilla ja netissä, ja ikävä kyllä olin vähän samaa mieltä. Kotonaan, no, minusta on yksi ja hailee vaikka - ja nyt pyydän anteeksi, ajattelin käyttää huonompaa kieltä - joku vetäisi kotonaan kalsarit päähänsä, loikkisi ripaskaa tanssien pitkin olohuonettaan ja pierisi Finlandia-hyminin mennessään, mutta julkisella paikalla... vähän kuria menoon, hemmetti.



2.2.2014 (Ilta II)

Suomen Herneennuuskauspalvelu Oy- herneitä nenään vaikka urakkatyönä. Tyytymättömyystakuu.



2.2.2014 (Ilta)

Mikko-rukalla oli kuivat huulet, joten laitoin hänen huulilleen hiukan omaa huulirasvaani. Unohdin sanoa että rasvassa on toki hitusen väriäkin - no okei, aika paljonkin väriä - mutta mies ei huomannut sitä kyllä pariin tuntiin. Ei ennen kuin käveli peilin ohi, jolloin kuului kamala ulvahdus: "Tämähän on huulipunaa!". Ei se ollut, vaan hoitavaa supervoidetta, mutta värjättyä kieltämättä. No, kotonahan me olemme koko päivän olleet, ja parempi hiukan helakammat huulet kuin haavaumat. Eikö?



29.1.2014 (Ilta) Mikkohan aina kaataa kuuman veden päälleen

Joimme Kellohuoneessa teetämme ja keskustelimme teekannuista, lähinnä siitä mikä erottaa hyvän ja huonon teekannun. Mikko sanoi parhaan teekannumme "lämpenevän juuri sopivasti siinä välissä kun hän laittaa teelehdet kattilaan ja kaataa kuuman veden päälle", mutta kuulin jostain syystä "--kaadan kuuman veden päälleni--" ja katsoin miesrukkaani kuin hullua.

Ostimme suuren oliiviciabattan, ja Mikko väänsi sen nimestä vitsiä Emiliano Zapataan. Muunsin välittömästi ääneni kimeäksi ja räimeäksi, ja kiljahtelin keittiössä meksikolaisittain suunnilleen: "Hola amigo! El loco puertos puebles sombrero arrrrrribaaaa, ay ay ay ay!", ja ilmoitin hankkivani yöllä komeat mustat viikset, tulevani niiden kanssa vuoteeseen ja herättäväni Mikon tunkemalla viiksineni hänen naamalleen. En muistanut tehdä niin, mutta kieltämättä ajatus on houkutteleva. Olisikohan jossain päin kaapissa vielä mustaa pahvia...?



19.1.2014 (IP)

Kun illalla tulimme saunan jälkeen yläkertaan nukkumaan, vaadin että tulen ylös viimeisenä, koska Mikko aina unohtaa sulkea eteisestä valot. Olimme jo vuoteessa kun muistin unohtaneeni kännykkäni keittiön apupöydälle, mutta ennen kuin ehdin hypätä pystyyn ryntäsi Mikko jo avuliaana hakemaan sitä - olisihan kamalaa jos vaimopaha hakisi itse oman luurinsa. Kun aviomies palasi ja syöksyi kännykän kanssa syliini, minä kiittelin, suukottelin, hymyilin ja nousin sitten ylös vuoteesta ja kävin sulkemassa alakerran hallista ne valot.

Mutta säästin ne viisi askelta jotka olisin joutunut ottamaan alahallista keittiöön hakeakseni kännykän.



9.1.2014 (Ilta)

Sonja on keksinyt uuden tavan yrittäessään välttyä antibiooteilta: se sukeltaa hihastani sisään ja jää sinne hurisemaan ja naksuttelemaan. Oletko koskaan koittanut poistaa hihastasi papukaijaa, joka ei itse halua tulla ulos? Onnea vaan siihenkin urakkaan.



9.1.2014 (Yöllä) Linnunomistajan riemua

Ruusukakadu Sonjalla oli joutunut tappeluun tanimbarinkakadunaaraan kanssa, ja se oli saanut jalkaansa pienen haavan ja siihen pienen tulehduksen. Jalka oli turvoksissa ja kipeä, ja eläinlääkäri määräsi antibiootteja. Normaalisti Sonja on ottanut lääkkeensä kiltisti: ne tarjotaan sille kupista, ja se kulauttelee kaiken alas, koska kaikki kädestä tarjottu on hienoa ja hyvää. Tämä uusi antibioottimerkki lemusi kuitenkin pahalta ja selkeästi maistui vielä pahemmalta: Sonja maisteli ensimmäiset pisarat vapaaehtoisesti, ja seuraavat sain huijattua tarjoamalla ne mm. pähkinämurujen päälle siveltynä, mutta siitä lähtien onkin sitten ollut kaksi kertaa vuorokaudessa väännettävä se syliin ja pyyhkeeseen ja ruisku väkipakolla kitaan. Sonja suhtautuu asiaan pääperiaatteessa hyvin: se on normaaliin tapaan suorastaan riemuissaan päästessään syliin, ja puskee kuristen ja päristen päätänsä käsiin ja pyyhkeeseen, mutta toisaalta vastustelee ja puree perhanasti heti kun pitäisi pistää antibioottia nokkaan. Vastustelu ja pään sivullekääntäminen loppuu välittömästi jos päälakea ja silmänympäryksiä rapsuttelee, mutta samaan aikaan on mahdotonta pistää nokkaan antibioottia ja rapsuttaa, joten sitä tulee kyllä väkisinkin purruksi. Onneksi tätä ei kestä "kuin" kymmenen päivää.

Tanimbarinkakadut - koko sotkun aiheuttajat - taas kadehtivat Sonjaa silmittömästi. Ne olivat raivoissaan purkaneet pikkuruisiksi palasiksi vanhan häkkisalpansa, mutta uudelle Abloy-lukolle ja puolen sentin vahvuiselle teräskettingille oveaan lukitsemassa niiden nokatkaan eivät voi mitään. Ne olivat kuitenkin pommittaneet kiukuissaan pähkinöitä kolmen metrin säteelle pitkin huonetta...

Pukeutumishuoneeni on valmistumassa hyvää tahtia, lakkasin tänään kymmenen jälkeen lattian, ja nyt sen eteen ei voikaan tehdä useaan päivään muuta. Ensi viikon alussa lattialistat, hyllyjen rakentelu ja sitten onkin taas yksi uusi huone käytössä. Seuraavaksi remonttiin lähteekin sitten keittiö, tosin toivottavasti vasta keväällä.

Yhteen huoneeseen muuten ei tulekaan valaisimia laisinkaan, vaan asennamme kaikki valot seinien sisään rakennettuihin nukkekoteihin, joista ne edessä olevan lasiseinän läpi valaisevat huoneen.



Päiväkirja vuonna 2003
Päiväkirja vuonna 2004
Päiväkirja vuonna 2005
Päiväkirja vuonna 2006
Päiväkirja vuonna 2007
Päiväkirja vuonna 2008
Päiväkirja vuonna 2009
Päiväkirja vuonna 2010
Päiväkirja vuonna 2011
Päiväkirja vuonna 2012
Päiväkirja vuonna 2013
Päiväkirja vuonna 2014
Päiväkirja vuonna 2016
Päiväkirja vuonna 2016
Päiväkirja, uusin