Disclaimer: K. M. Lautanen on pessimistis-aggressiivinen naisihminen, ja tämä on kyseisen naisotuksen päiväkirja. Sen lukemista ei voida suositella edes pääosalle aikuisista ihmisistä. Tämä on aikuisen ihmisen päiväkirja kohdeyleisönään muita aikuisia ihmisiä, eikä sovellu lapsille. Epäilemättä tekstin suorasukaisuus loukkaa useampaakin kansalaista. Se on kuulkaa voi voi. Lukemalla eteenpäin sitoudut siihen, että ymmärrät em. kohdat. Jos mielipiteesi eroavat omistani, voit puolestani tunkea ne sinne mihin aurinko ei paista. Sarkasmivaroitus!

Palautetta saa lähettää mailitse osoitteeseen kmlahti [AT] gmail.com tai blogin omalla lomakkeella. Jos olen epätavallisen hyvällä tuulella, saatan jopa teeskennellä välittäväni jonkun muun mielipiteistä, mutta se on hyvin epätodennäköistä.





Varoitus: käynnissä "päivän kukkakuva"-kampanja. Kestää pitkään.



31.12.2012 (Ilta)

Yksi yhteisistä keräilykohteistamme ovat olleet Stargate Atlantis-sarjan DVD-boksit. En yleensä arvosta televisiota - miksipä arvostaisin, kun saatavilla on kirjoja? - mutta SGA on ollut hauska sarja. Tässä hämmentävintä on vain yhden keskushenkilön jatkuva hinku tehdä itsemurhahyökkäys epätoivoisessa tilanteessa - milloin mistäkin aiheesta sotilas on valmis viemään henkilökohtaisesti ydinaseen milloin mihinkin vihollisen avaruusalukseen tai tukikohtaan. Jäin miettimään sitäkin, että kenties pahimmillaan esimiehet joutuvat estämään tätä kamikaze-hakuista avaruusheerosta räjäyttämästä itseään esimerkiksi uhkaavasti kolisevien aamiaisvaunujen tai pelottavan suureksi käyvän sukkapyykkipinon uhatessa: "Ei, Sheppard, ei sitä tarvitse räjäyttää! Se on vain Rononin ylijäänyt aamiaispuuro. Pistä nyt se laukaisin pois..."

Meiltä vonguttiin lahjoituksia johonkin lasten ja nuorten hyväksi tehtävään työhön. Harvinaisen surkeasti valittu kohde, kun otetaan huomioon lapsivihamielisyyteni ja sen, että mielestäni paras lapsien hyväksi tehtävä työ on sarja kunnollisia selkäsaunoja. Miksi hitossa haluaisin edes rahoittaa vierailden ihmisten kersojen harrastuksia? En halunnut omiakaan lapsia, joten en todellakaan ole kiinnostunut muiden penskoista. Rahoittakoon kukin oman jälkikasvunsa kulut - piste.

Olen muuten kuluneen rakennusvuoden aikana havainnut suurella ilolla senkin, että Hausjärven alueen yrittäjillä menee ihan helvetin hyvin, eivätkä he selkeästi tarvitse asiakkaita. Tai oikeastaan mitään muutakaan syytä en osaa keksiä sille, että jokaiselle työlle jolle olen tekijää etsinyt, on paikallinen tarjokas lyönyt kiilto silmissään kaksin - tai kolminkertaisen hinnan muiden paikkakuntien tarjokkaisiin nähden. Niinpä käytännössä joka ikiseen työhön kannattaa etsiä tarjokas muualta, ja parhaimmillaan tulee puolet halvemmaksi tilata tekijä tunnin ajomatkan päästä kuin suosia kilometrin tai viiden päässä asuvaa. Mutta oikeasti sehän on todella hieno juttu, jos kaikilla täällä menee niin hyvin. Voisin toki taas pessimistisesti ajatella sen johtuvan siitä, että idiootit ahnas rahankiilto silmissään uskovat minun olevan myös täysin laskutaidoton, jos haluankin teettää jonkin työn, koska raha => idiootti. Kun taas minusta on kyllä hauskaa ostaa asioita, mutta eipä minulla ole myöskään mitään kiinnostusta jaella ylimääräistä jollekulle vain siksi että hän keksii pyytää. Kutsuttakoon sitä luonneviaksi.

Jouluruusun myötä päivän kukkakuvat jäävät toistaiseksi tauolle.





30.12.2012 (Aamu) Brontosauruksessakin voisi olla bensatankki

Mikko katseli digiboksitallenteelta jotain amerikkalaista dinosaurusdokumenttia, jossa juontaja hehkutteli kauhealla äänellä jotain melko triviaalia. Tiedättehän te, siihen periamerikkalaiseen tapaan jossa kaikki on saatava kuulostamaan henkeäsalpaavalta ja dramaattiselta. Yritän pysyä mahdollisimman kaukana amerikkalaisesta telkkariohjelmistosta, enkä pelkästään siksi, että Amerikan ihmeet yrittävät survoa aivan kaikkeen jännää musiikkia ja takaa-ajokohtauksia. Oikeastaan syynä on se, että jos he voisivat päästä siitä kuin koirat veräjästä, he laittaisivat luontodokumenteissaankin antiloopit, dinosaurukset ja supikoirat putoamaan taka-ajokohtauksen päätteeksi jyrkänteeltä ja räjähtämään vakuuttavasti.

Luultavasti kymmenen amerikkalaista televisiotuottajaa itkee nytkin itseään uneen.

Kello on 08:39 aamusta. Sanoisin että on luonnoton aika olla hereillä, mutta en sano, koska en ole ehtinyt mennä vielä nukkumaan. Huomaako sen?

Kuva



27.12.2012 (Yöllä)

En tiedä miksi, mutta parina viime päivänä tämä talo on alkanut reagoimaan kummallisesti: tarkalleen ottaen se tärisee silloin tällöin. Siis koko kompleksi, vanha ja uusi puoli molemmat, omituista jyrinää ja tärinää.

Luin vanhasta sanomalehden otsikosta, että opettajat haluavat kouluihin oppiaineeksi käsitöiden sijaan askartelua. Eikö tilanne käsityöasian suhteen ole jo muutenkin kyllin paha? Aina kun etsin taitavia käsityöläisiä tekemään tilaustöitä, päädyn saamaan työtarjouksia taidottomilta imbesilleiltä: kun viimeksi etsin piirtäjää tai taidemaalaria, sain työtarjouksia ja portfolioita manga- ja furrypiirtelyä harrastavilta innokkailta tyttösiltä. Kun etsin koristekirjontaan kykenevää ihmistä, paras mitä sain oli innokkaasti ristipistotöitään esittelevä eukko, ja pahimmillaan tarjokas ilmoittaa kykenevänsä kutomaan villasukat - mitä hittoa? Jos olisin kaivannut villasukkia - enkä todellakaan kaipaa - olisin pyytänyt sellaisia. Ovatko villasukka ja koristekirjonta muka sama asia, kysyn minä? Pelkään pahoin, että sinä päivänä jona alan etsimään takorautatöiden tekijää, minulle tarjoavat palveluksiaan huovutustaiteilija sekä kaksi paperienkeleiden leikkelijää.

Tämä on taas niitä päiviä, joina Hausjärven-Riihimäen seutu tuntuu poikkeuksellisen ärsyttävältä. Nämä paikalliset ovat uteliasta, nuuskivaa, toisten asioihin mielellään nenänsä survovaa väkeä. Arvostan yksityisyyttäni ja rauhaani ja vihaan kiihkeästi uteliaita, nuuskivia ihmisiä. Eikä ärtynyt KMLautanen ole kiva KMLautanen. Ei edes vaikka lievä ärtymys on minulle varsin tyypillinen olotila.

Kuva



26.12.2012 (Jälkikäteen)

Kuva



25.12.2012 (Ilta)

Olimme matkalla Orimattilaan jouluillalliselle, kun Mikko kysyi olinko muistanut päivittää blogin. Seuraava keskustelu:
"Onhan ihmisillä muutakin tekemistä jouluaattona kuin lukea jonkun tuntemattoman hullun blogia."
"Jos se on rentoutumistapa jollekulle?"
"Porno on rentoutumistapa. Sauna ja syöminen ovat rentoutumistapoja. Minun blogini on tie hermoromahduksesta hämmennykseen ja vitutuksesta viidenteen"

Kuva



24.12.2012 (Yöllä)

Eilisen kukkakuva jäi välistä. Tämän yskän syytä, ja kaiketi osittain myös yskänlääkkeen, joka on sitä tujumpaa, väsyttävää lajia. Ja pahanmakuista, mutta se oli kai itsestäänselvyys.

Kuva



23.12.2012 (Yöllä)

"Sinä et sitten taida pitää joulusta yhtään", totesi eräs ystäväni, ja voitti lausunnollaan itsestäänselvyyksien lausunnan maailmancupin lisäksi lusican, haarucan ja lautasen.

Inhoan joulua. Jouluruoka on mautonta, kaupat ovat kiinni ja kaikkialla on tarjolla vain "laatikoita". Puulaatikko maistuisi paremmalta kuin lanttulaatikko. Kuka hemmetti syö lanttulaatikkoa?! Lanttu on se vihoviimeinen kasvis, jota syödään silloin kun pettuleipä alkaa loppua. Jos lanttulaatikosta poistaisi lantut ja söisi pelkän laatikon, se voisi maistua paremmalta. Silti se pitää pykätä jokaiseen pöytään kuin jonkinlainen perverssi rangaistus.

suomalaiset ovat omituista väkeä.



22.12.2012 (Yöllä)

Käväisimme hakemassa äidille kinkun ja savukalkkunan jouluksi vakituiselta maatila-suoramyymälältä. Siellä oli hirveä jono, ilmaista makkaraa sekä joulupukki, joka tenttasi aikuisilta asiakkailta ovatko he olleet kilttejä ja antoi karkkia kaikille. Eräälle asiakkaalle pukki ilmoitti tämän valehtelevan olleensa kiltti. Kun pukki kysyi minulta, sekoitin papparaisen pasmat hetkeksi ilmoittamalla olleeni kamalan tuhma koko vuoden ajan. Mutta äkkiä ukkeli toipui, ja antoi minulle tuplakarkit siitä hyvästä että olin rehellinen. Opetus: joulupukille ei kannata valehdella. Oli sivumennen sanottuna jopa aika hyvin propattu joulupukiksi.

Mennessäni äidin firmalle koputtelin sitten ovelle, ja karjaisin että "Kop kop, onkos täällä tyhmiä akkoja?!". Onneksi äidin ja äidin apulaisen huumorintaju on niin hyvä.

Kuva



21.12.2012 (Jälkikäteen)

Kuva



20.12.2012 (Yöllä)

Olemme viettäneet viimeiset neljä päivää tappotahdilla pakkasessa eristeitä käsitellen: lopputuloksena olen saanut keuhkoihini ja kurkkuuni enemmän lasivillapölyä kuin olisi kenellekään hyväksi, ja kärsin hirvittävästa kurkkukivusta ja yskästä. Eikä hellitä: huomena tahti jatkuu. Mutta se valmistuu hyvää vauhtia!

Historiantutkijan metodit ja etiikka-kurssin arvosana 5/5. Hyvä putki päällä siis tänäkin vuonna.

Kaikesta väsymyksestä huolimatta minulla on hauskaa. Järjestämme eväsretkiä huoneiden lattioille, romahtelemme välillä villapaalien päälle, ja nukumme yöt tiiviisti sylikkäin. Laajennusosassa on nyt kaksi neljästä ovesta ja pari ikkunaa, ja pidän joka päivä enemmän jokaisesta neliömetristä ja joka ikisestä sekunnista. Tietysti iloitseminenkin olisi helpompaa, jos keuhkoni eivät yrittäisi sinnikkäästi evakuoitua kurkkuni kautta pihalle.

Tämä seuraava ei oikeastaan ole "kukka"kuva, sillä tässä ovat nuoret tolumniani teesiivilöissään:
Kuva



19.12.2012 (Jälkikäteen)

Kuva



18.12.2012 (Yöllä)

Olin kyhäämässä kokoon kauhukirjallisuutta koskettelevaa esseetä ja pohdin juuri intensiivisesti erästä kirjaa kauhukohtauksineen, kun suoraan makuuhuoneen seinän takana pimeällä remonttialueella rämähti toimintaan kompressori, joka ei ollut päästänyt pihahdustakaan koko päivänä, ja jonka olemassaolonkin olin autuaasti unohtanut. Kompressori, jonka työmiehet yleensä kytkevät pois toiminnasta yön ajaksi. Vaikka istuin tuolissani tyypilliseen tapaani molemmat jalat allani, hyppäsin silti reippaasti ilmaan ja päästin lasivillapölyn käheyttämästä kurkustani samanlaisen äänen kuin kuristettu kukko. Ja se ei totisesti ole kaunis ääni.

Kuva



17.12.2012 (Yöllä) Maksettu palvelu

Ilmari oli saapunut töihin sunnuntaiksikin huolestuttuaan tuulen mahdollisesti aiheuttamista vahingoista, ja hakkasi iloisesti vihellellen palkkeja pakkasesta piittaamatta. On äärettömän noloa herätä lähempänä puoltapäivää, kun toinen työskentelee ahkerasti. Kunhan minut julistetaan Suomen rupuvaltion diktaattoriksi, vaadin pakollista laiskamatolakia, joka kieltää ahkeruuden esittelemisen julkisesti, ja niiden ihmisten jotka ovat luonteeltaan luonnostaan ahkeria tulee piilottaa mokoma luonnoton taipumuksensa ja ahkeroida salassa. Jaa miksi? Jotta kaltaiseni laiskamadot saaavat rauhassa löhötä ja laiskotella tuntematta huonoa omaatuntoa.

Jari vitsailee jatkuvasti siitä, että ilmeeni tulee olemaan korvaamaton kun rakennusporukka tulee moottorisahojen avulla makuuhuoneen seinästä sisään - ja epäilemättä juuri silloin kun olen unessa. Sanoin, että olisi todella hienoa päivittää päiväkirjaansa merkintä, jonka mukaan suuri miesjoukko murtautuu toisen kerroksen makuuhuoneeseeni moottorisahojen avulla, mutta sekin ilo muuttuu noloudeksi heti, kun käy ilmi että joudun maksamaan heille siitäkin palvelusta.

Kuva



16.12.2012 (Yöllä)

Äidistä ja minusta on oikeastaan tullut paljon paremmat ystävät sen jälkeen kun äiti vihdoin käsitti, ettei hän voi pakottaa minua tekemään sitä mitä en tahdo tehdä - että lopultakin teen aina mitä itse tahdon. Ehkä kyse on myös siitä, että he uskovat nyt minun ja Mikon pysyvän yhdessä, ja osittain siitäkin, että he pelkäsivät ja uskoivat minun vahingoittuvan pahasti, jos otan liikaa kontaktia ulkomaailmaan - ja siinä he sivumennen sanottuna olivat jopa oikeassakin. Olen löytänyt kultaisen keskitien - opintoja ja hiukan sosiaalisempaa elämää netin välityksellä ja mahdollisimman vähäisin ihmiskontaktein, Mikko rinnallani, ja aina Fågeltorpin suojissa.

Äiti on reagoinut ensijärkytyksen jälkeen "uuteen Katteen" varsin positiivisesti, eikä isäkään näytä suuremmin pahastuneelta (vaikka yrittikin jurnuttaa ja protestoida yliopisto-asiasta). Isoäidille asia on kuitenkin tullut pahimmanlaatuisena järkytyksenä: hän on tottunut siihen, että voi haukkua kaikkia estotta ja sättiä ulkonäköä sekä valintoja, ja oli loksauttaa leukansa maahan, kun täräytin vastaan että "olipas sikamaisesti sanottu, haista hometta", sekä toisesta asiasta että "tämä ei kuulu sinulle".

Olenko muuten ainoa jota nämä jouluihmiset raivostuttavat? Joulurunoja, joulukuvia, joulukoristeita ja joululahjoja, joulukinkkua ja laatikoita jatkuvalla syötöllä. Raivostuttavaa! Intoiltkoon joulusta rauhassa, mutta onko hitossa pakko tunkea sitä intoaan muiden silmille? Yleensäkin innokkaat, ylienergiset ihmiset saavat minut ärsyyntymään äärettömästi.

Remontti ottaa voimille. Oli kulunut neljä päivää viimeisestä hiustenpesustani, joten hiukseni osoittivat mieltään menemässä uskomattomalle takkukasalle nukkuessani. Traumatisoiduin vuosikausiksi katsottuani peiliin: näytin aivan 80-luvun hiusmainokselta, mutta vailla siedettävän näköisiä kasvoja, sekä ylläni vaatekerta josta kaksi kolmaosaa kuuluu normaalisti aviomiehelleni. En voi sietää hoitamattomia, huonosti pukeutuneita naisia: on kammottavaa havaita olevansa sellainen, vaikkakin vain olosuhteiden vuoksi. Onneksi puolentoista tunnin saunonta, kasvomaski, joukko öljyjä ja voiteita, shampoota ja puhdistusaineita sekä jalkakylpy korjasivat tilannetta - alan tuntea oloni inhimilliseksi.

Kuva



15.12.2012 (Ilta)

Haluaisin esittää vastalauseeni ilmaisusta "reipas tunti". Eikä saatana sentään ole reipas tunti, vaan laiska ja nojatuolissa teekupillisen jos toisenkin nauttimiseen käytetty laiskamatotunti. Korjatkaa sanastonne, vääräuskoiset!

Kuva



14.12.2012 (Yöllä)

12 sivua aiheesta "Anakronismit ja tutkijan omat asenteet tutkimuksen ongelmana". Hiljaa siellä. Paljon mielenkiintoisempaa kuin lingvistiikka, sekä sillä bonuksella että kaiken voi tehdä kotoa.

Ja kello on yli neljä aamuyöstä. Heipä hei ja hyvästi, unirytmi. Aamuherätys kello 8:00.

Kuva



13.12.2012 (Yöllä) Lahtistanian Diktaattorin Katu 13

En osaa ymmärtää niitä naisia, jotka kaipaavat ja kadehtivat hyvää, vakaata parisuhdetta, ja etsivät sitten nk. "pahoja poikia" tai renttuja jotka vain he osaavat "parantaa". Voi hyvät luojat mitä roskaa! Todellinen loogisen järkeilyn riemuvoitto. Mitä seuraavaksi? Peseytymistä rypemällä sontalietteessä tai suursiivous kippaamalla kolme kaatopaikkakuormaa ikkunasta sisään?

Mietin muuten tänään sitäkin, että koska kaiken maailman merkkihenkilöille omistetaan teitä, puistoja ja katuja, niin missä olisi se pikkuinen Lahtistanian Diktaattorille omistettu takakuja-pahanen? Lahtistanian diktaattorin puisto ei olisi lainkaan hyvä idea - jo nytkin niille sekalaisille suurmiehille pyhitetyt puistot vetävät puoleensa kaikenlaista epätoivottavaa väkeä (kuten pultsareita, nistejä ja opiskelijaseurueita) joten voin vain arvata miten paha paikka Lahtistanian Diktaattorin nimikkopuisto olisi. Kenties siellä olisi jopa sellainen ärsyttävien-ihmisten-päähänmottaamisnurkkaus, joka vastaisi Speaker's Corneria Hyde Parkissa, tai sitten jostain äkämystymistipu-teemapuistosta apinoitu jättikokoinen linko, jolla voisi singota ärsyttävät kanssakansalaisensa kirkuvina ja vastaanpyristelevinä mahdollisimman pitkälle itsestään, mutta todennäköisemmin se olisi vain sellainen paikka, jonne mennään haukkumaan muut maan rakoon sekä solvaamaan ja sättimään heidän olemustaan, elämäntapojaan sekä ulkoista habitustaan. Anteeksi pienoinen asiastaharhautumiseni - piti sitä vain sanomani, että jokin suurkaupungin takakuja sopisi Lahtistanian Diktaattorin nimikkokaduksi vallan mainiosti. Siis sellainen kuja, jossa ryöstetyksi ja mukiloiduksi joutumisen mahdollisuusprosentti on epäilyttävän korkea ja jokainen alueelle harhautunut voidaan nimetä välittömästi täydelliseksi riemuidiootiksi.

Ja tästä vuodatustyylistä nyt varmaankin huomaa, että kello on viisi aamuyöllä, ei ole taas tullut nukuttua ja helei, onpas taas niin helvetin hassua ettei mitään rajaa.

Kuva



12.12.2012 (jälkikäteen)

Kuva



11.12.2012 (Ilta)

Mikko-rukalla on pahimman laatuinen yskä sekä jatkuvaa pientä kuumeilua. Eikä ota sairaslomaa, ei millään. Mikä tahansa firma voisi olla onnellinen tuosta miehestä.

Eräs ystäväni kertoi sen, miksi ei hetkeäkään uskonut minun ja Mikon eroavan lopullisesti: hän sanoi, että puhuimme toisistamme niin lämpimään ja hellään tapaan jopa pahimpina aikoina, että niin eivät puhu edes monet vakaassa ja ongelmattomassa parisuhteessa elävät.

Kuva



10.12.2012 (jälkikäteen)

Kuva



9.12.2012 (Ilta)

Isän yksi hassuja puolia oli se, että hän ei pitänyt tummista puvuista, vaan käytti usein vaaleaa pukua tai asua. Ei minua lapsena niinkään harmittanut se ajatus, että ihmiset isän ja äidin nähdessään saattaisivat ajatella että sieltä saapuvat suuri taikuri Magnifico Mahtava ja hänen apulaisensa Charlotta, vaan se, että he katsoisivat minua ja lisäisivät että "ja perässään koulutettu simpanssi Pongo".

Kuva



8.12.2012 (jälkikäteen)

Kuva



7.12.2012 (Ilta)

Viimeisinä viikkoina stressi on lyönyt niin pahasti, että minun on ollut jopa fyysisesti paha olla, ja eilen Mikkokin myönsi olevansa lähellä burnoutia. Ei vielä siellä asti, mutta huolesuttavan lähellä. Varasin siksi eilisen päivän rentoutumiselle ja rauhoittumiselle. Mikko nukkui miltei kellotaulun ympäri, emmekä nousseet pariin tuntiin heräämisen jälkeenkään. Söimme hyvän aamiaisen kerrankin rauhassa, leivoin Mikolle korvapuusteja ja tein suosikkiruokaa - kanaa sitrushedelmäkastikkeessa. Vietimme koko päivän yhdessä puhuen, hellien sekä tehden muuta, mitä pariskunnat yksityisesti tekevätkään (lue: eimuutenkuulusulle). Tänään on ollut helpompaa: Mikon stressi väheni kuulemma heti, ja vaikka olen itse jatkuvasti väsynyt, uskon jaksavani loppuun saakka.

Pieni keskistelunpätkä:
Mikko: "--on optimismi, on realismi... ja tiedän että se kolmas joka sinä kannatat--"
Minä: "Niin, eli turpaan kaikkia"

Kuva



6.12.2012 (jälkikäteen)

Kuva



5.12.2012 (jälkikäteen)

Kuva



4.12.2012 (IP)

Nukuin toisen ja kolmannen päivän välisenä yönä huimat 1,6 tuntia, joten voitanee sanoa, että asiat osoittautuivat eilen vielä huomattavasti tavanomaistakin huvittavimmiksi. Pistin omenan pukeutumistakkini taskuun (saadakseni sen ylös kädet täynnä kuumaa teepannua ja kuppeja) ja tulin Mikon eteen omena taskussani kysyen "Onko tuo omena taskussani vai oletko vain iloinen nähdessäsi minut" ja repesin sitten hillittömään nauruun. Sain myös mm. palkinnon vuoden 2012 huonoimmasta ja vanhentuneimmasta pankki- ja finanssi-instituutioalan vitsisarjasta koskien KOP- ja SYP-pankkeja, ja tämä kaikki jo reippaasti ennen puoltapäivää.

Nyr vuorokausirytmini on pahemman kerran sekaisin, sillä heräsin jo kahdeksalta aamulla, enkä saanut enää unta (johtuen kaiketi osittain työmiehistä ikkunan takana, sillä kattoa rakennetaan suoraan makuuhuoneen ikkunan ulkopuolella). Aamu on ollut kaikkea muuta kuin humoristinen: kenelläkään ei pitäisi olla oikeutta olla positiivinen, iloinen ja reipas niin luonnottoman aikaisin aamulla. Murjottakaa, te kirotut! Murjottakaa!

Kuva



3.12.2012 (Yöllä)

Suunnilleen kerran kuukaudessa pysähdyn miettimään hetkeksi asioita ja kysyn itseltäni olenko aivan pähkähullu. Vastaus on onneksi aina sama: saatan ollakin, mutta ainakin minulla on helvetin hauskaa. Valitettavasti sitä seuraava ajatus on aina, että sillä tyypillä joka uskoi olevansa Napoleon Bonaparte oli varmaankin ratkiriemukasta.

Kuva



2.12.2012 (jälkikäteen)

Kuva



01.12.2012 (IP) Hyvää ruokahalua

Ravintolan ruokalistassa ilmoitettiin, että pihviannos tarjoillaan kastike päälle kaadettuna ja persiljalla koristettuna. Tulipahan mieleen, että kyllä se perinteinen tarjoilijanasu riittäisi, kiitos nyt vaan.

Kuva



30.11.2012 (jälkikäteen)

Kuva



29.11.2012 (Yöllä)

Päätellen Hausjärven keskustelupalstan tappeluiden määrästä Hausjärvellä asuu aivan liikaa ihmisiä. Päätellen sosiaalisen elämän ja tapahtumien määrästä täällä asuu neljä eläkeläistä sekä yksi lehmiin sekaantuva maajussi.

Ei mulla muuta tänä yönä. Carry on!

Kuva



28.11.2012 (Yöllä) Kanastus

Mikko vei minut ulos syömään. Ravintola soitti taustamusiikkia, eikä se olisi ollut paha asia, mikäli kyseessä olisi ollut hillitty klassinen musiikki, mutta että mariachi-musiikkia? Erityisen hankala oli hetki, jona tilasin ateriakseni kanaa, ja taustalla yhtye kuulosti siltä kuin se olisi marssinut kanalaan - eivätkä kanat pitäneet siitä laisinkaan.

Linnuista puheenollen siirsimme suuret kyyhkyt talveksi sisätiloihin, kuten joka syksy. Niille kyseinen muutto on jo vanha, tuttu juttu, vaikkakaan ne eivät ole käsittelystä koskaan ilahtuneita. Minusta tuntuu siltä, että linnuille ei tule oikeastaan Deja Vu-tunnetta, vaan pikemminkin "olen sontinut tänne ennenkin-tunne". Päätellen ensireaktioista sekä päivittäin vaadittavasta siivouksesta.

Kuva



27.11.2012 (jälkikäteen)

Kuva



26.11.2012 (Yöllä)

Parisuhteen iloisempia ja hämmentävimpiä hetkiä, osa satakuusitoista: kun aviomies riisuutuu iltasuihkua varten kaikeassa rauhassa, anna tippiä striptease-esityksestä. Kerro maksavasi ekstraa miesprostituutiosta. Ota aviomiehen lompakko ja anna sieltä miehelle käteen satanen. Pidä itse loput.

Sain kirjoitettua yhdentoista sivun esseen aiheesta "Historian tutkimusprosessi". Onneksi proffa antoi lisäaikaa: nyt on vielä yli kaksi viikkoa aikaa metsästää kirjallisuutta ja kirjoitella 12 sivua aiheesta "historiantutkijan etiikka". Eikä kyseinen proffa varmaankaan riemastuisi, jos teeskentelisin lukihäiriöistä ja lähettäisin esseen etikoiden säilyvyydestä ja hyödyllisyydestä. Luultavasti.

Vuorokausirytmi on jälleen sekaisin. En saa unta ennen neljää aamuyöstä. Ja huomena olisi herätys kello 8.

Kuva



25.11.2012 (jälkikäteen)

Kuva



24.11.2012 (jälkikäteen, 25. puolella)

Kirjoitin tekstin jo illalla, mutta tuli kiire: ladattu verkkoon kello 3:00 yöllä.

Kaikki varmaankin tietävät sanonnan "To go medieval on somebody". Ihan "OK" ajatuksena, mutta olen aina suosinut pikemminkin "kivikautiseksi ryhtymistä": Se koostuu suoraviivaisemmin jonkun lyömisestä päähän jollain kovalla, käteen sopivalla objektilla, sekä käsittämättömästä ja sanattomasta ärähdyksestä.

Koko tämän rakennusprosessin ajan muutamat ystävät, tuttavat ja sukulaiset ovat toistelleet talosuunnitelmiemme olevan "mielipuolisia, liian suuria, liian kalliita, liikaa hukkaneliöitä, liian korkeita huoneita, liikaa siivottavaa". Ja heille minä sanon että haistakaapa koko joukolla pitkä p-ka. Talo on meidän, tontti on meidän, ja rahat ovat omiamme: emme ole pyytäneet emmekä saaneet lanttiakaan keneltäkään muulta - edes niiltä, joilla ei todellakaan ole rahapulaa. Me palkkasimme työmiehet, suunnittelimme, teimme itse työtä, ja me myös siivoamme itse kotimme. Kukaan muu ei päätä sitä onko jokin kuutiometri meille hukkatilaa vai ei: sinulla ei ole sitä oikeutta.

Ja nyt, kun alamme päästä käsiksi siihen hauskimpaan osioon eli sisätilojen sisustukseen, ilo on myös omamme. Luulevatko kyseiset valittajat todellakin voivansa käyttää tätä "liian suureellista projektia" ilmaisena hotellina ja lomakeskuksena? Kannattaa harkita uudelleen, sillä kutsua on turha odotella tai edes kuvitella saavansa. Me olemme onnistuneet siinä missä he sanoivat meidän epäonnistuvan: ja työn hedelmiä on turha tulla korjaamaan, sillä ne kuuluvat nyt yksin meille.

Tämän (varsin vahingoniloisen mutta silti onnellisen) päivän agendassa on tunnin suunnittelupalaveri siitä, miten paksusta puusta saadaan kuviollisia lattioita, kun asiaan ei haluta sekoittaa laminaatteja tai parketteja. Eräs idiootti keksi kitistä tästäkin, ja valitteli puulattioiden olevan vaikeita siivota laminaatteihin verrattuna. Kaipa kyseinen ihminen tietää, ettei hän koskaan saa mahdollisuutta edes nähdä kyseisiä lattioita muuten kuin korkeintaan valokuvasta, saati että hän pääsisi ihmettelemään niiden siivoamista.

Kuva



23.11.2012 (IP)

Pesemme huomena lintutalon suursiivous-menetelmällä. Minua ei siis kannattane häiritä, sillä tulen olemaan varustautunut poikkeuksellisen saastaisilla vaatteilla, vaarallisen tehokkaalla painepesurilla sekä yhtä ystävällisellä ja suosiollisella asenteella kuin Kauppatorin Kolera-altaasta kavunnut psykopaatti.

Kuva



22.11.2012 (Ilta)

Nyrjäytin muuten heikomman nilkkani eilen. Sen, joka hajosi jo vuosia sitten ja on hajonnut helposti siitä lähtien. Vetäisin sen paikalleen ja kävelin tyynesti loppupäivän - sillä ontuminen ei ole esteettistä- mutta minua ei varmaankaan näy kodin ulkopuolella pariin vuorokauteen. Mikko tosin uhkasi, että joko sunnuntaina tai maanantaina minun on paras olla kävelykunnossa, koska saan luvan lähteä hänen kanssaan ulos syömään. Otan uhkauksen todesta.

Jos olisin kristitty, uskoisin että haisevan Brie-juuston keksijälle on varattuna oma helvettinsä. Oikein erityisen pahanhajuinen helvetti. Näinä päivinä on melkein harmillista olla ateisti.



22.11.2012 (IP) Tasapainotettua

Pistäydyimme Minna Parikka-boutiquessa, jossa olikin muuttomyynti, ja onnistuin napsimaan yhdet kengät vanhasta, minulta ohi menneestä mallistosta, sekä kahdet, joista ei ollut tarpeeksi pientä kokoa saatavilla kun kävin niitä etsimässä. Eli kolmet ihanat, uudet kengät! Lisäksi ostin parit käsineet - en uskonut koskaan ostavani sormettomia käsineitä- kynsikkäiksi niitä kai kutsutaan? - mutta niin sitä mieli muuttuu. Kuvasaastetta: Minna Parikka - Roseum, Minna Parikka - Melt sandal black & platinum, Minna Parikka - tuntematon vanha malli, sekä Minna Parikka - fingerless Tulipia (tämän väri on oikeasti hento murretun-vaaleanpunainen, sekä pikimusta toiselta puolelta)
Käytän todella, todella harvoin korottomia kenkiä julkisesti, mutta rakastan violettia väriä. Oli mahdotonta vastustaa tuota paria.

Käväisimme myös Stockmannilla samalla reissulla. Ystäväni Kristiina sanoi tuntevansa olonsa ulkopuoliseksi ja vieraaksi Stockalla, mutta minulle itselleni se on aina ollut hyvä, rento ja miellyttävä paikka ostoksille - viihdyn Stockalla tuhannesti paremmin kuin juuri missään muussa kaupassa. Kyse ei ole pelkästään valikoimasta, esteettisistä seikoista tai palvelusta - vaikka kukin noista on ehdottomasti parempaa kuin juuri missään muussa suomalaisessa kaupassa - vaan myös jostain määrittelemättömästä kuulumisen tunteesta. Ja kyllä, rakastan Stockan palvelua. Jos vertaamme vaikkapa Stockan herkkua supermarkettiin, jo pelkkä palveluhenkilökunnan määrä on valtava. Ehkä supermarketeissa henkilökunta on takatiloissa, mutta Stockalla henkilökunta on koko ajan lähettyvillä ja saatavilla. He ovat ystävällisiä, miellyttäviä ja osaavat neuvoa sekä suositella parhaita tuotteita. Perusmarketti pitää hyllyissään metrikaupalla samaa tuotetta jotta kaikki saisivat halvat makkarapakettinsa ja maitolitransa, mutta Stocka pitää henkilökuntaa täyttämässä hyllyjä, joten tilaa jää erikoisille, ihmeellisillekin herkuille, joita ei saa juuri mistään muualta. Ja tietenkin se, että on ihanaa leivoksia tai juustoja valikoidessaan saada suosituksia, neuvoja ja aina kohteliasta palvelua. Hypermarkettien kassoissakin on usein kohteliaita, hymyileviä ja ystävällisiä asiakaspalvelijoita joiden kanssa on miellyttävää ja helppoa asioida, mutta Stockalla se on sääntö eikä poikkeus.

Lahjaksi saamassani perhoskämmekässä oli kilpikirvoja: onneksi harrastan kasvikaranteeneja. Provado auttaa, mutta alkakerta haisee nyt räjähtäneeltä alkoholitehtaalta. Yläkerrassa taas Mikko söi hyvällä ruokahalulla oikein poikkeuksellisen pahanhajuista Brie-juustoa, ja nyt yläkerta haisee kemiantehtaan ja kaatopaikan yhdistelmältä. Kaipa kahden haiskahtavan kerroksen tilannetta voisi nimittää tasapainotetuksi, mutta syystä tai toisesta se ei juuri lohduta.

Kuva



21.11.2012 (IP) Järjellisyysepäilys

Niin, tuohon eiliseen vielä lisäyksenä sen verran, että eihän siinä mitään jos muut pitävät sinua hulluna. Mutta sitten, kun alkaa olla hitusen verran epävarma siitä, ovatko he ehkä jopa oikeassa...!



21.11.2012 (Yöllä)

Jokainen ruoanlaittaja on varmasti kuullut vanhan säännön: "ole järjestelmällinen ja harkitse etukäteen mitä teet". Ja tätä sääntöä noudattaen tein kääretorttupohjan ja aloitin sen täyttämisen järjestelmällisesti kermavaahdosta. Sen jälkeen annoinkin sitten tilanteen karata kätösistäni täysin, ja survoin täytteeksi yhtä sun toistakin - oikeastaan lähes kaikkea jonka lisäämisestä uskoin pääseväni kuin koira veräjästä. Lopetettuani sain taistella saadakseni ylitäytetyn kääretortun käärittyä edes puoli kierrosta kiinni, ja lopulta istuimme sohvalle, laitoimme pari historiadokumenttia pyörimään, ja pistelimme koko komeuden menemään yhdeltä istumalta.

Kyllä joskus ihmisen pitää levätäkin. Rakennus edistyy joka päivä. Von Herpes mekkaloi välillä katolla niin paljon, että pelkään koko miehen tipahtavan pelteineen päivineen alas.

Aina, kun joku tuttavani löytää tämän päiväkirjan, sitä tietää jälleen yhden ihmisen päätyneen pitämään sinua kuolaavana, suusta vaahtoavana mielipuolena, sekä potentiaalisesti äärettömän vaarallisena kanssakanssalaistensa hengen- ja ruumiinterveydelle. Enkä vieläkään ole aivan varma siitä, onko se asian negatiivinen vai positiivinen puoli.

Kuva



20.11.2012 (Yöllä)

Äiti oli pessyt kylpyhuonettaan: hänen tarkoituksensa oli huuhdella huone painesuihkulla, mutta suihku oli pudonnut hänen kädestään ja alkanut heilua villisti pitkin laattalattiaa hurjan vedenpaineen ansiosta. Ja äitini - ehta blondi - oli kontannut toivottomasti lattialla yrittäen pyydystää vääntelehtivää suihkua, vesi laseista ja hiuksista valuen ja vaatteet märkinä. Vasta epäonnistuttuaan useampaan kertaan pyydystysyrityksissään hän oli tajunnut, että helpoin tapa saada kiinni pakoon pyrkivä suihku oli - yllätys yllätys - katkaista vedenpaine. Ja koska perheessämme harrastetaan itsenolauksen taidetta, hän soitti minulle kertoakseen tapauksesta. Ja todeten että 1) vaikka itsenolaus on taidetta, myös perheenjäsenten julkinolaus on taitolaji; 2) tyhmyys on käsittääkseni perinnöllistä; ja 3) ketään ei luultavasti kiinnosta, ja tehtäväni on olla mahdollisimman ikävä ja tylsän tavallinen - kerron asian teille. Kas noin.

Edessäni on yön toinen kannullinen teetä. On kirja (egyptologiaa). On korvakuulokkeissa Beethovenia. On humiseva takkatuli. Ja tunnelma on autuas. Muistan sen, miten surkea oloni oli vielä kaksi vuotta sitten, ja muistan etten halunnut elää, mutta en enää pysty muistamaan miltä se tuntui.

Jumalille kiitos lyhyestä muistista.

Kuva



19.11.2012 (Ilta)

Monikaan lamaantunutta, väsynyttä olemustani viimeisinä vuosina tarkkaillut ei varmaankaan uskoisi, että kyse voi olla samasta ihmisestä. En edes masennuslääkkeiden alla tuntenut oloani yhtä iloiseksi ja suoraan sanottuna riemukkaaksi. Löydän joka päivässä jotain hymyn ja naurun arvoista, ja jokainen hetki tuntuu kullan arvoiselta, jokainen hengenveto suurelta lahjalta. Varsinkin viimeinen vuosi on ollut autuaallisen onnellinen.

Yliopisto on täysillä etäopiskelumahdollisuuksilla osoittautunut erinomaiseksi vedoksi. Olen vielä tänä vuonna pysynyt virallisesti enkkufilologina ja kiskonut muutamia neljännen ja viidennen vuoden option-kursseja, mutta pääosa suorituksistani on nyt historiaa - ja sivumennen sanottuna jokainen kurssi täysillä 5/5-pisteillä. Sanoinhan rakastavani historiaa! ;) Filologia tuntui mielenkiintoisemmalta, mutta näin jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt hakea heti ja suoraan historiaan. Tosin myönnän senkin, että olen nauttinut täysin rinnoin filologia-puolen kirjallisuuskursseista, ja näyttää siltä, että myös tiedotusopilla, käännöästieteillä, yleisellä kirjallisuustieteellä ja muutamalla muullakin on vielä paljon annettavaa.

Koska on ihanaa tietää asioita. Ei minua kiinnosta niinkään valmistuminen, eikä minun oleteta tekevän "työtä". Tieto voi kuitenkin olla itseisarvo.

Orkideahuoneeni on eräs suurista ilonaiheistani. Etenkin lumisena aikana on ihanaa katsella ikkunoista ulos, nähdä hankia ja pakkasta, ja silti seistä lämpimässä kymmenien trooppisten kukkien ympäröimänä. Keksin kasvattaa Tolumniani bambuisissa teesiivilöissä, joissa ne näyttävät kukoistavan - ekokauppa Ruohonjuuren myyjä hämmentyi melkoisesti, kun menin ostamaan yhdeksän teesiivilää kerralla.

Talokin etenee. Katto alkaa olla paikallaan, ja tällä viikolla asennetaan lattialämmitystä. Ensi viikolla alkavat alakerran lattioiden valut. Laajennus on on kaikkea mitä haaveilinkin, ihastuttava!

Elämä on onnellinen, ihana asia.

Kuva



18.11.2012 (jälkikäteen)

Kuva



17.11.2012 (IP)

Olen tainnut ennenkin todeta että olen ihan hemmetin hyvä nimien ja ihmisten kanssa. Otetaan nyt vaikkapa katontekijämme, jonka nimi - kuten nyt muistan - on Tötterström. Mikko joutui toistamaan nimen kymmeniä kertoja ennen kuin se jäi mieleeni: jostain syystä mieleeni tipahti aina nimi "von Herpes". Rakennusurakoitsijamme taas työllistää muiden työmiestensä ohessa kaksi virolaista, nimiltään Ilmari ja Urmas. Ilmarin nimen opin muistamaan heti, mutta vain, koska äitini ja isäni lapsuudessani antoivat väliaikaismajan ja työpaikan parille inkeriläiselle paluumuuttajalle*, joista miehen nimi oli Ilmari. Viittasin siis jatkuvasti tähän virolaispariin nimellä Ilmari ja Jalmari, ja oppimisprosessini aikana kerran jopa Urmas ja Armas (voi itku). Onneksi oppi valuu kovimpaankin kalloon.

Ja voi poloista Juhoa. Mikko oli eilen kaupassa ja postissa, josta oletin hänen soittavan kysyäkseen jotain (puhelinsoitto kymmenen minuutin poissaolon aikana on pikemminkin sääntö kuin poikkeus). Ajatuksissani nappasin siis pöydältä soivan puhelimeni ja vastasin "Niin, kulta rakas?". Hiljaisuus luurin toisessa päässä, ja sitten "Täällä on Juho..." Sain neuvon olla kertomatta aviomiehelleni "tästä varsin yllättävästä suhteesta". No, yllätys se oli kyllä minullekin! Kerran taas lopetin puhelun rakkaan ystäväni Johannan kanssa, ajatukseni olivat jo toisessa asiassa, ja tokaisin "suukkoja, rakastan sinua", kuten aina lopettaessani puhelun Mikon kanssa. Vasta suljettuani luurin tajusin mitä olin sanonut ja kenelle, ja jouduin soittamaan takaisin korjatakseni varsin helposti väärinymmärrettävät sanani.

Sen sijaan Juhon ehdotus oli kieltämättä loistava: lattian valuun voitanee piilottaa johonkin päin rasiallinen papereita tulevaisuuden arkeologien iloksi. Niissä voisimme vannoa, että tämä talo on pyhitetty kaaosjumaluus Bel-Shamharothin temppeliksi uhraamalla kahdeksan neitsyttä, joiden ruumiit on haudattu pyhään sakraalikuvioon kahdeksan sadan metrin säteelle talon sydämestä. Eihän siitä ole mitään iloa meidän eläessämme, mutta kieltämättä Juho on oikeassa: on varsin tyydyttävää ajatella kuinka tulevaisuuden paikallishistoroitsijat kirjoittavat kuumeisesti uudelleen historiankirjoihinsa ilkeiden kaaosjumalten laajamittaisesta palvelemisesta sekä kaivavat lapionsa tyngiksi etsiessään turhaan uhriruumiita.

(*Tuohon aikaan Suomeen tuli paljon paluumuuttajia, ja he saivat kansalaisuuden hakemuksella. Tämä pariskunta ilmaantui yrityksemme ovelle kysymään työtä - he olivat ilmeisesti asuneet autossaan. Äiti majoitti heidät perheen vierasmajaan pariksi kuukaudeksi, kunnes heillä oli tarpeeksi rahaa omaan asuntoon, ja isä tarjosi molemmille työtä tehtaillaan.)



17.11.2012 (Yöllä)

Jokin aika sitten minua riivasi yli-innokas amerikkalainen, joka halusi tietää kaiken mahdollisen Suomesta. Eikä kai siinä mitään vikaa ole. Mutta minä en mielestäni ole se, jonka pitäisi viettää tuntikausia pikaviestimessä kertomassa kotimaastani ulkomaan ihmeille. Pääsin lopulta tyypistä eroon, ja esitän tässä (kirjoitusvirheistä korjatun) version keskustelumme loppuhuipennuksesta, joka pelasti minut valheelliselta kohteliaisuudelta ja epätoivotuilta huomionosoituksilta:
"But if it's so cold and dark there, how do you can you live there?"
"Well, we generally get chronically depressed twice a year. Then those who can't cope with the depression kill themselves, the rest laugh spitefully and get over it."
"Wow, that's harsh. Are you serious?!"
"Nope."
"That's kinda nasty humor."
"We Finns are have to be harsh. We have to survive in a country filled with mostly uninhabited wilderness, and fight polar bears for the space."
"Wow, are there polar bears in Finland?"
"Nope."
Ja tässä vaiheessa keskustelukumppanini vihdoin ja viimein keksi ottaa jalat alleen ja suksaista kuuseen. Taivaallinen, autuas rauha!

16.11.2012 (Ilta)

Laajennusosan video, päivänvaloversio, nyt youtubessa.
Sekä parina valokuvana:
Yleiskuva
Kuva 1 (avoin nurkkalevy kiinnitetään kun lattia on valettu
Kuva 2 (kohti etuovea)
Kuva 3 (kohti takaovea, uima-allas näkyy vasemmalla)


Kuva



15.11.2012 (Ilta)

Väsymys. Jotain uutta kuitenkin: videokuvaa 'Torpin laajennusosasta youtubessa (listaamaton video, koska otan kaiketi huomena päivälla (valoisammassa) uuden). Video on otettu seisten keskellä tulevaa kirjastoa. Rakenne on hieman monimutkainen: kattorakennetta tukevat kantavien ulkoseinien lisäksi nuo kolme suurta, raskasta pilaria. Seitsemän näkyviin jäävää pilaria tulevat kannattelemaan välipohjaa sisääntulohallissa (muutama integroidaan porrasrakenteeseen), kun taas muualla välipohjaa kannattelevat kantavat väliseinät ja pari näkyviin jäävää pilaria (pilarit sallivat avarat tilat, mutta tekevät silti rakenteesta vakaan).

Kuva



14.11.2012 (jälkikäteen)

Kuva



13.11.2012 (jälkikäteen)

Kuva



12.11.2012 (jälkikäteen)

Kuva



11.11.2012 (AP) Pallipelit

Mikko rakastaa huonoja sanaleikkejä, ja minä puolestani uhkailen rakasta aviomiestäni saadakseni ne loppumaan. Koska olemme olleet yhdessä virallisesti vuodesta 1999 (ja epävirallisesti sitäkin pidempään), voi kai todeta, etteivät uhkailut auta: huonot sanaleikit ovat yhtä tiiviisti osa aviomieheni luonnetta kuin optimismi ja hellyys.

En silti anna periksi. Eilen käänsin uhkaukseni arempaan alueeseen kaikenlaisten pallipelien keksimisellä: jalkapalli on jo varsin julmaa, kun taas koripallin käsitteeseen liittyy pitkiä mustia miehiä, eikä Mikko ollut riemuissaan ajatuksesta. Käsipalli voisi valitettavasti toimia jopa kannustimena ja samaa voi ikävä kyllä sanoa myös pesäpallista - erityisesti juuri siitä. Vesipallia ei voi harrastaa ennen kuin uima-allas on kunnostettu, sillä kylpyamme on liian pieni kahdelle. sulkapallin käsite on arveluttava, etenkin näin lintuharrastajille. Kun taas lentopalli... no, sanoinkin ettei Mikko luultavasti halua edes ajatella asiaa. Mikko oli ehdottomasti samaa mieltä.

Kuva



10.11.2012 (jälkikäteen)

Tämä päivän kukkakuva-juttu on osoittautunut aika väsyttäväksi.

Kuva



9.11.2012 (jälkikäteen)

Kuva



8.11.2012 (Ilta) Huolestuttava äitini

Äiti vastasi tänään kännykkäänsä "Ei voi puhua nyt, kädet ihan veressä". Ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt äiti on murhannut jonkun taimista tai hinnoista valittaneen asiakkaan. Onneksi muistin jo sekunnin päästä, että liikehän on kiinni jouluun saakka, ja äiti on sairaalavuorossa.

Pikkulinnut ovat keksineet, että keskeneräiseen laajennukseen pääsee sisälle, ja sisällä on tuuletonta ja ulkolämpöön verrattuna hitusen lämpimämpää. Olen nähnyt niiden käyvän etsimässä ruokaa sisäseinistä, mutta ilmeisesti muutama on keksinyt käydä nukkumassakin rakenteissa.

Kuva



7.11.2012 (Jälkikäteen)

Kuva



6.11.2012 (Jälkikäteen)

Kuva



5.11.2012 (IP)

Luen juuri nyt hieman viihteellisempää kirjaa: "Lyhyt Historia Lähes Kaikesta" - käsittelee tosin aika paljon fysiikkaa ja luonnontieteiden historiaa. Seurattuani etäältä ihmisten (ja ennen kaikkea naisten) keskinäistä kanssakäyntiä, olisi oletettavaa, että ihmiskuntaa käsittelevän kirjan nimi olisi "Lyhyt Hysteria Lähes Kaikesta".

Kuva



4.11.2012 (Jälkikäteen)

Kuva



3.11.2012 (Yöllä)


Leukemiaponi. Katsokaa lapset, Scootaloollakin on syöpä. Scootaloo saa sätelyä ja sytostaattihoitoja.
(En, en keräile kyseisen näköisiä poneja. Nuo ovat uudistuotantoponeja 2000-luvun puolelta, kun taas omat keräilykohteeni ovat 80-luvulta. Tuo on menossa muille keräilijöille)

Kuva



2.11.2012 (jälkikäteen)

Kuva



1.11.2012 (Ilta)

Laajennusosan aluskate alkaa olla valmis, ja pellitys alkaa kuulemma huomena. Etenee se, vaikkakin armottoman hitaasti. Otin kuvia, mutta kameran kaapeli on rikki: pitänee repiä tuosta muistikortti irti ja survoa suoraan koneeseen.

Kuva



31.10.2012 (jälkikäteen)

Kuva



30.10.2012 (jälkikäteen)

Kuva



29.10.2012 (Ilta)

Mikko on ollut vakavasti sairaana pari viimeistä päivää, mutta tänään on ollut jo parempi päivä. Olemme silti olleet huolissamme, ja äiti on kysellyt joka päivä Mikon voinnista. Myöntää täytyy, että jokainen Mikon yskänpuuska saa aikaan kauhun ja kammon tunteita. Ja kuten tavanomaista, ei puhettakaan että Mikko ottaisi sairaslomaa: duunissa tuskin edes tiedetään Mikon tekevän työtä kipeänä. Etätyössä kuulemma sairasloman ottaminen ei ole niin tarpeellista.

Kuva



28.10.2012 (jälkikäteen)

Kuva



27.10.2012 (IP)

Asetellessani ulkolintujen ruokinta-automaatteja jäin muistelemaan muutama vuosi sitten näkemääni mainosta, joka mielestäni osoitti hyvin suomalaisten itsekkyyden ja kateellisuuden. En muista tuotteen nimeä enkä firmaa, mutta iskulause jäi mieleeni: "houkuttele linnut pois naapurisi laudalta." Hiljattain toinen mainos - mielestäni Plantagenin sivuilla - mainosti, että ruokinta on aloitettava etuajassa jotta saadaan omaan pihapiiriin houkuteltua mahdollisimman näyttävä lintukokoelma, miellään jopa sellaisia lintuja joiden kuuluisi muuttaa etelään talveksi, mutta jotka sitten jäävät vääriin olosuhteisiin ruokalähteen houkuttelemana.

Eli kyse ei ole siitä, että haluttaisiin seurata villilintuja. Tai siitä, että haluttaisiin tukea niitä lintuja, jotka jäävät maahan muutenkin. Kyse on siitä, että pihalla pitää olla näyttäviä lintuja, vaikka ne eivät välttämättä pärjäisikään edes ruokinnan turvin koko talvea, vaan kuolevat kovien pakkasten koittaessa (tai kun Trendi-Taina kyllästyy täyttämään lintulautaa joka jumalan päivä, koska pakkanen ei ole "in" tänä vuonna). Ja kyse on myös siitä, että Virtasten pihalla kuuluu olla enemmän siivekästä joukkoa kuin Jokisten, koska meillä on millä mällätä, ja meillä on varaa ostaa gourmet-pullaa ja valmiiksi kuorittuja auringonkukansiemeniä vain saadaksemme naapurin kersoille pahan mielen, hähää.

Mainostajien on turha odottaa häpeävän. Kumpa edes suomalaiset häpeäisivät.

Kuva



26.10.2012 (Ilta)

Kuva



25.10.2012 (Ilta)

Jälleen piipahdus Minna Parikalle: Minna Parikka - Gwynneth.

Clematis
Kuva



24.10.2012 (Ilta)

Päivän keittiökokeilu: suklaakääretorttu täytettynä vaniljakreemillä, kermavaahdolla, persikan- ja banaaninpalasilla, vadelmilla sekä raastetulla valkosuklaalla. Varsin toimivaa. Mikko yrittää selvästi syödä itseään seuraavaan inkarnaatioon.

Ketään ei varmaan yllätä se, että onnistun nukkumaan tuntikausia vaikka rakennusporukka hakkaa seinää tai käyttelee moottorisahaa makuuhuoneeni ikkunan ulkopuolella olevalla telineellä. Mutta tänään onnistuin nukkumaan vaikka nokisutari puhdisti makuuhuoneen takkaa. Jossain vaiheessa joku kysyi Mikolta, että miten tuo sinun vaimosi voi nukkua, vaikka huoneessa ramppaa ihmisiä ja kamala melske käy. Ja minä taas karjuin sängyn pohjalta että "se on luonnonlahja!"

Jari kommentoi taas uneliaisuuttani, mutta totesin sen olevan tahallista: jossain päin maailmaa on nukkumisen maailmanmestaruuskilpailu, ja jonakin päivänä olen vielä onnellinen tästä harjoittelusta. Pakko sitä on treenatakin, jos ajattelin pärjätä kaikkia narkoleptisiä kilpakumppaneitani vastaan.

Sitä aikaa odotellessa...

(taas viime kesän kuvia, neilikka)
Kuva



23.10.2012 (IP)

Miltonia-hybridiä... Kuva



22.10.2012 (Ilta)

Kuva



21.10.2012 (IP)

Keittelin Mikolle kananhävyttömiä. Muut tyytyvät vain "säikäyttämään" munat keittämisen jälkeen: kun minä käsittelen niitä, niiden on parasta olla kauhuissaan ja traumatisoituneita.

Kuva



20.10.2012 (IP)

Kuva



19.10.2012 (Yöllä)

Sain kattotuolien nostossa tikapuut niskaani. Onneksi ehdin lähes kokonaan pois alta, ja sain vain muutamia mustelmia käsivarteeni. Aamuseitsemästä iltakuuteen työssä meni, mutta nyt ovat ilmassa kattotuolit, kaikki 20 kpl. Ne piti valmistaa puolikkaina ja nostaa puolikkaina ylöskin, sillä kokonaisena tarvittavan suuria kattotuoleja ei olisi saanut siirrettyä. Lopputulos: väsynyt, likomärkä, mustelmilla ja ärtynyt, mutta jollain käsittämättömällä tavalla tyytyväinen.

Paitsi että eräs ihanista valkobetonisista puutarhapatsaistani oli mennyt rikki. Vakuutus kaiketi korvaa, mutta uutta samanlaista ei ikinä saa tilalle.

(Tämä muuten on päivänliljan kukka viime kesältä. Kukin päivänliljan kukka kestää yhden päivän, mutta kukkia tulee sarjassa paljon. Eilisen kuvassa oranssi lilja, samaten viime kesältä).
Kuva



18.10.2012 (IP)

Kuva



17.10.2012 (Ilta)

Kuva



16.10.2012 (Ilta) Hautanen?!

Pakettikorttiin oli kuriirifirman mies kirjoittanut sukunimekseni "Hautanen". Joku kerjää ilmiselvästi kuolemaansa...

Kuvia välillä jostain muustakin, sillä käväisimme Minna Parikalla: Minna Parikka - Minnus, ja Minna Parikka - Myra. Parikan liike sijaitsee Bulevardilla, ja siellä käy varmasti satoja, ellei tuhansia ihmisiä vuodessa, ja silti myyjä tunnisti minut välittömästi ja tiesi mitä etsin. Siitä(kin) tunnistaa laadukkaan liikkeen.

Kuva



15.10.2012 (Ilta)

On korkea aika öljytä ulko-oven saranat, kun sen avatessaan kuulee sellaisen valituksen ja narinan, että alkaa odottaa tyyppiä mustassa kaavussa, varusteltuna punaisilla silmillä, eksoottisella aksentilla, terävillä kulmahampailla sekä seuralaisella nimeltä Igor.

Kuva



14.10.2012 (Ilta)

Aina välillä sitä luulee jonkin asian olevan niin yksinkertainen, että sen osaisi tehdä sokea sirkuspellekin. Ainakin siihen asti, kunnes huomaa munanneensa jutun totaalisesti.

Kuva



13.10.2012 (Ilta)

Kuva



12.10.2012 (Ilta)

Kuva



11.10.2012 (Ilta)

Tämä ihana kukka on Vanda, valkoinen yksilö. Vandat ovat paljasjuurisia epifyyttiorkideoita: juuret ovat ilmassa, eikä niillä pidetä edes orkideamultana kutsuttua kuorihaketta, koska muuten juuret mätänevät helposti. Juuria sumutetaan vedellä muutaman kerran viikossa, ja kerran viikossa kasvi saa seistä vedessä puolisen tuntia.
Kuva



10.10.2012 (IP)

Sateinen, synkän ankea päivä, väsymys ja lievä ärtymys. Nyt on juuri oikea päivä leipoa suuri ja kermainen omenapiirakka.

Brassia, vaihteeksi. Brassia "Orange Delight", ilmeisesti.
Kuva



9.10.2012 (IP)

Citymarketissa oli eilen kaupan tuotetta nimeltä "Omena Ylläri Wiener". Jäimme ihmettelemään sitä, että mikä siinä sitten oli sitä yllätystä? Oliko joka kolmannessa tuotteessa esimerkiksi sisällä omenan sijaan syanidia tai metallinen piikkipallo, ja yksi kymmenestä räjähtää suussa ja vie mukanaan hampaasi? Ostamamme kappaleet maistuivat oikein hyviltä, joten kenties kyseinen yllätävyys johtuikin siitä, ettei Citymarketin kokoisessa kaupassa ole ainoaakaan noin tökerön yhdyssanavirheen havaitsevaa työntekijää.

Kuva



8.10.2012 (Ilta)

Jokainen päivä tuntuu edellistä onnellisemmalta, vaikka sitä on vaikea uskoa: On niin hyvä ja lämmin olla.

Tämä pilkullinen phali on eräs suosikeistani.
Kuva



7.10.2012 (Ilta)

Tuntuu siltä, että vaikka remontin aikataulu venyy vakavasti ja alkaa jo aiheuttamaan todella, todella pahoja ongelmia, ovat viime päivien uutiset olleen toinen toistaan positiivisempia. Mutta niistä ei näin julkisesti, käsittely jääköön yksityispäiväkirjan puolelle.

Tämän mini-phalin kukka on vain muutaman centtimetrin kokoinen. Minulla on toinen samanlaisella kukalla, mutta kasvin ja kukan koko on moninkertainen tähän pikkuiseen verrattuna.
Kuva



6.10.2012 (Ilta)

Kiinanritarinkannus viime kesältä:
Kuva



5.10.2012 (Ilta)

Asioita, joita aviomiehen ei pitäisi joutua kohtaamaan heti kotiintullessaan: "Rakas, haluan aloittaa taas lelujenkeräilyn".

Kuva
Kuvissa viime kesälle: jaloritarinkannusta ja liljaa.



4.10.2012 (Ilta)

KMLautanen - vuoden leluaiheinen aggessio 2012.

Kuva



3.10.2012 (IP)

On aivan äärettömön epämukavaa huomata kaikkialla viittauksia johonkin uuteen ja "muodikkaaseen" ilmiöön, joka yleensä liittyy johonkin youtube-videoon tai musiikkiin. Siitä tulee sellainen tunne, ettet ymmärrä viittauksia jotka pitäisi ymmärtää, mutta tiedät, että videon katsominen tai asian selvittäminen saa haluamaan repiä silmät päästäsi ja täyttämään korvasi valkosipulilla. Olen huomannut sen, että pop-kulttuuri ja minä olemme onnellisia mikäli välillämme on mahdollisimman paljon välimatkaa.

On kai luonnollista, että päälle kolmekymppinen katsoo parikymppistä ja pitää tätä lapsena. Ehkä jopa se, että katsoo muita kolmekymppisiä ja pitää heitäkin lapsina. Mutta se, että voihkaisee melkein 20 vuotta vanhemmalle aviopuolisolleen "Voi hyvä lapsi, älä riko sitä!" - se voi jo viitata ongelmaan.

Päätimme muuten viedä äidin tänä vuonna oopperaan. Puccinin "Tosca" oli se ooppera jonka kävimme katsomassa ensitreffeillämme melkein 15 vuotta sitten, joten totta kai se pitää päästä katsomaan uudelleenkin. Sen sijaan äiti... no, sain houkuteltua äidin kanssani oopperaan melkein 20 vuotta sitten, mutta valitsin oopperan hieman väärin. Äiti käski valitsemaan oman makuni mukaan, joten valitsin Verdin "I due Foscari", ja se meni ah-niin-blondilta äidiltäni yli ymmärryksen. Olisi pitänyt valita jotain helpompaa - sain sen jälkeen käydä oopperassa itsekseni ja muiden seurassa. Jospa Puccini olisi helpompi sulattaa. Äiti rakastaa balettia, mutta oopperakäynneistä tämä on ensimmäinen "suuren Verdi-fiaskon" jälkeen. Onneksi puolisoni arvostaa oopperaa. En taitaisi kestää elämää ilman sitä.

Kuva
Kukkakuvissa tänään nuori bougainvilleani kuvattuna viime keväänä. Kuvassa suojalehdet kätkevät vielä nuppuja alleen, mutta toisaalta bougainvillean kukinto onkin aika vaatimaton, ja juuri nuo suojalehdet sen kaunistus. Kesän aikana kasvini kasvoi tuosta melkoisesti, ja juuri nytkin se puskee vielä pituutta, uusia versoja sekä uusia kukinnonsuojalehtiä. Se on kasvanut kuvausajankohdasta kaksinkertaiseksi.



2.10.2012 (Ilta)

Seisoin tänään sillä kohdalla, joka muutaman viikon kuluttua on alahalli/uima-allashuoneen galleriakäytävä, ja katsoin kohti sitä paikkaa jossa muutaman viikon kuluttua on ruokahuoneen etuseinä (ja jossa nyt on valtava teline- puu- ja levyrakenne) ja kauhistelin: sen laajuus saa edelleen minut hämmennyksiin. Tiedän ettei se tunnu enää yhtä järkyttävältä kunhan sisäseinät katkovan näköyhteydet - olen elänyt lapsuuteni saman kokoisessa talossa - mutta juuri nyt se on lähes pelottava.

Kuva
Kukkakuvissa edelleen nähtävästi Zygopetalum-linjalla. Arvoin järjestysnumeron kaikkiin kukkakuviini, joten niiden järjestys on aina lievä yllätys itsellenikin.



1.10.2012 (AP)

Eilinen oli liian kiireinen päivä edes päivän kukkakuvalle. Piha on kaivinkoneiden, rakennuskoneiden ja sateiden yhteisvaikutuksesta yhtä suurta mutavelliä, mutta ensi kesälle on pakko saada pihalle jotain elämää: uskokaa pois, istutuskuoppien kaivaminen ei ole helppoa, kun muta kiskoo lähes saappaat jalasta. Puhumattakaan siitä, että suurin osa on edelleen varattava rakennustyölle. Joka muuten sekin edistyy.

Kuva



30.9.2012 (jälkeenpäin)

Kuva



29.9.2012 (Ilta)

Jouduin taas altistumaan ihmisseuralle. Vain, koska Mikko oli luvannut mennä eräisin pienemmän kokoisiin juhliin, ja viime hetkellä peruuttikin ilmoittaen ettei lähtisi ellen minä tulisi mukaan. Kiristys on kovin ikävä asia. Onneksi Mikko yhdisti siihen sentään hieman lahjontaa. Enkä varmaankaan olisi silloinkaan lähtenyt, ellei olisi ollut Mikon nimipäivä: hieman aikaa pelaten oli yksi osa lahjastani.

Kuva
Kuvassa yksi Clematis-köynnöksistäni. Pihallani kasvaa ainakin kolmisenkymmentä clematista, useimmat nousevat puunrunkoa tai pensasta pitkin ilmaan. Tämä kasvaa suurten kyyhkyjen ulkotarhan seinässä.



28.9.2012 (Ilta)

Kokeellisesti on jälleen todistettu, että tuulihatun voi täyttää liian täyteen. Siis niin täyteen, ettei sitä saa suuhunsa kokonaisena muuten kuin hyvin epäarvokkaalla tavalla.

Kuva



27.9.2012 (IP)

Bougainvillea on alkanut kasvattamaan uusia oksia ja lehtiä, ja eilen ilmestyi uusia kukinnon suojalehtiä. Normaalikodeissa se pudottaa talveksi lehtensä, mutta ilmeisesti se viihtyy näissä olosuhteissa paremmin. Saa nähdä ryhtyykö se täyteen kukintaan.

Makuuhuonekin on ikävän pimeä nyt, kun jouduin vetämään verhot ikkunan eteen. En nimittäin innostu mahdollisuudesta herätä siihen, että rakennusporukka hilluu ikkunan takana kun vielä nukun. Onneksi tänä aamuna ikkunan takana sattui olemaan Mikko - joka muuten uhkasi katkaista hetkeksi nettipiuhan, ja jota uhkasin vastavuoroisesti tikapuiltapudottamisella sekä banaanikakun menetyksellä. En ole varma kumman uhkakuvan Mikko otti vakavammin.

Kuva
(Minulla on muuten kaksi samanlaista pienikukkaista phalia (multiflora) - siltä varalta, että jotakuta kiinnostaa ostaa. Samaten yksi suurikukkaisen phalin keiki myynnissä, sen väri selviää piakkoin.)



26.9.2012 (IP)

Pitäisiköhän minun lisätä "vegaanien korruptoiminen lihansyöjiksi" harrastuksiini, vai onko se pikemminkin jo CV-materiaalia?

Kuva
(En uskonut sietäväni silmissäni haaleankeltaisen ja neonviininpunaisen yhdistelmää ennen kuin ostin tämän Phalaenopsis-orkidean)



25.9.2012 (Ilta)

Huomasin tänään, että himoitsen aviomiestäni vähintään yhtä pahasti kuin kahden viikon nälkäkuurin läpikäynyt kannibaali.

Kuva
(Rönsyliljan kukka, mikäli joku ei muka tunnistanut. Yksittäinen kukka kestää vain pari päivää, mutta niitä on aina runsaat määrät. Todella pikkuruisia kukkia, mutta varsin sievä kukinta silti)



24.9.2012 (IP)

Päivä ei ole hyvä silloin, jos pölynimurista alkaa tulla outoa ääntä, käryä ja liekkejä. Ja uusi imuri, kiitos. Pankkikortille.

Kuva
(Liljoja viime kesältä, vaihteeksi. Ja kyllä, kaikki kuvien kasvit ovat omiani. Orkideat ovat suurin kiinnostuksenkohteeni kasvipuolelta, mutta kasvatan myös paljon muita kukkia.)



23.9.2012 (Yöllä)

Saunassa tuli keksittyä kirjallisuusolympialaiset: eli siis urheilukilpailu, jossa on lajeja erinäisistä fiktiokirjoista. Brockilainen Live-Ultrakriketti nyt on jo vanha keksintö, mutta uudempina nousivat mm. Ankh-Morporkilainen kanoottikisa, Tolkien-maailman Enttien kilpajuoksu (hyvin nolo ja onnettomuusaltis laji), äärettömän hidas ja ikävystyttävä World of Darkness:in KPS-juoksu, Agatha Christien Hercule Poirot-kävelykilpa, Kummisedän sementtikenkäuinti ("Now everyone sleeps with the fishes"), Lovecraftin kymmenen metrin pikakirous ja kuolema, Dragonlancesta kenttienpyydystyskilpa yhdistettynä kenttivarkaudenestoon, ja muutama muukin. Nyt on erittäin tärkeää olla järjestämättä tätä minkään suuremman roolipelitapahtuman yhteyteen.

Kuva



22.9.2012 (Ilta)

Tiedättekö, hyönteis- ja hämähäkkifoobikkona silloin tällöin törmää sellaisiin ihmisiin, jotka fobiastasi kuullessaan nappaavat kiinni suurimman ja rumimman mahdollisen itikan ja tunkevat sen nauraa rähättäen kiinni naamaasi vain nähdäksesi kuinka pelkäät. Aivan rehellisesti sanottuna sen kaltainen huumori ei ole vain epäviehättävää: se todistaa epäkypsästä, itsekkäästä ja typerästä luonteesta. Että mitä helvettiä: sinun pitäisi olla aikuinen ihminen, mutta luonteeltasi olet jämähtänyt siihen "pikkukyläkoulun teini-ikäinen koulukiusaaja"-mentaliteettiin. Miltä tuntuisi jos nauraisin sinulle, että hähähää, puolisosi pettää sinua paikallisen kauppiaan kanssa, rähähää, kato kun on kuvakin, katso lähempää kuinka partnerisi vaihtaa kitalakikuolaa kauppiaan kanssa, ahdistaako, rähähää!

Saatanan tolvana.

Kuva



21.9.2012 (Yöllä)

On lähes järkyttävää katsella sitä nopeutta, jolla Mikko voi tuhota kokonaisen Charlotte Russen.

Edelliset "päivän kukkakuvat" muutettu linkeiksi, sillä kuvia tulee... paljon.
Kuva



20.9.2012 (IP)

Kahden päivän orkideakuvat kerralla, toinen vuorokautta myöhässä. Koska olen laiska pentele.
Kuva



19.9.2012 (Ilta)

Kuva



18.9.2012 (AP)

Sain yliopistolta täydet ja viralliset luvat etäopiskeluun tälle vuodelle, joten päätin jatkaa vielä ainakin vuoden - etenkin, koska sain neuvoteltua etäsuorituksen englantilaisen filologian kursseista "The Experience of Horror as Words and Images" sekä "Literature Written for Children". Vetäisin pikajuoksulla kasaan esseesuoritukset aiheesta "Antiikin ja keskiajan yhteiskunta ja kulttuuri", ja lisäksi tuli neuvoteltua etäsuoritus kurssista "Historian tutkimusprosessi ja historiantutkijan etiikka". Tarjolla oli mm. verkkokursseja, joihin Tampereen väelle oli auki vain muutamia paikkoja ja niissäkin etusija historian pääaineopiskelijoille, joten oletin että enkkufilologinplantulla ei olisi juuri mitään tekoa marssijärjestyksessä, mutta laitoin kuitenkin hakemuksen sisään. Ja sitten pääsinkin... molempiin. Nyt saan sitten miettiä sitäkin, että millähän ihmeen aikataululla aion suorittaa kaikki nämä kurssit, valvoa yhä jatkuvia rakennustöitä, hoitaa linnut, huolehtia talon siisteydestä, hoidella päivittäin puutarhani, orkideani ja muut kasvini, tehdä ruokaa sekä viettää aikaa aviomieheni kanssa. En tiedä mistä enää irroittaisin aikaa!

Päivän kukkakuva: Kuva



17.9.2012 (Yöllä)

Mikon työkäynnykkä on huollossa, ja firmasta annettiin väliaikaiseksi toinen puhelin. Valitettavasti ko. luurissa oli vakiosoittoäänenä kaikista mahdollisista kammottavuuksista... no, meksikolainen mariachi-bändi. Itse asiassa havaitsin asian kello yhdeksän aamulla, ja voin sanoa, että jos onkin monia ikäviä tapoja herätä, niin meksikolainen mariachi-musiikki on ikävien herätystapojen joukossa siellä samalla tasolla, jolla sijaitsevat mm. "vuoteeseesi tipahtaa ampiaispesä", "Karannut kuorma-auto jyristelee makuuhuoneesi läpi" sekä "tukkeutunut viemäri".

Päivän kukkakuva: Kuva



16.9.2012 (IP)

...Tietenkin päivityksen kirjoittaminen olisi hyödyllisempää jos sen muistaisi iskeä nettiinkin. No, päivän kukkakuvassa Miltonia-Brassia-hybridi, ihana tuoksu tässäkin.
Kuva



15.9.2012 (Yöllä)

Kai se on myönnettävä: syksy on saapunut. Jouduin tänään kahlaamaan puolivalmiissa uima-altaassamme nilkkoja myöten jääkylmässä sadevedessä asentamassa uppopumppua, enkä ylöstullessani ollut tuntea edes tikapuiden askelmia paljaiden jalkojeni alla (kokemus, jonka mielelläni jättäisin yhteen kertaan). Syksyn kunniaksi voisin yrittää haastetta: päivän kukkakuva. Orkideapainotteinen minun tapauksessani, mutta ihmiset saavat luvan kestää. Aloitamme kuitenkin muualta.

Vielä muutama vuosi sitten ostin - tai siis useimmiten siis Mikko osti - makuuhuoneeseeni pari kertaa viikossa kukkia, jotta yöpöydälläni olisi aina tuoreita, tuoksuvia kukkia. Mikon sairastuttua asia unohtui, koska ensin sitä ei vaan voinut tehdä (piti levätä), ja sitten asia unohtui. Perjantaina mies kuitenkin toi kaupasta suuren liljaruukun, ja muistin taas miten ihanaa on herätä aamuisin kukkien tuoksuun. Taidanpa tosin helpottaa urakkaa niin, että ostan tästä edespäin eläviä kasveja ruukussa, jottei tarvitse pari kertaa viikossa rampata leikkokukkien perässä :)

Sain myös äidiltäni kasan ihania pitsiliinoja sekä kirjailtuja pikkuliinoja. Sinne jäi vielä vaikka kuinka paljon pitsejä- mm. vanhoja reunuspitsejä, hiukan suurempia pitsipöytäliinoja jne.

Ai niin, päivän kukkakuvassa Mikon antama ruukkulija, jonka tuoksu täyttää makuuhuoneeni nytkin: Kuva



11.9.2012 (Ilta) Onnistumisen riemu

Pankkikortissa on muuten muistissa pidettävä pin-numero senkin takia, että tällaiset riemuidiootit voivat aina sen numeron muistaessaan tuntea onnistumisen iloa. Jippii...!

Joku tervehti minua taas kaupassa. Ongelmana on se, etten ikinä tunnista ketään: vuosien kuluessa ja vastavetona syvälle kammolleni ihmiskuntaa kohtaan on päähäni kehittynyt jotain, mitä voitanee kutsua "taustakohinaksi" - tai siis tarkalleen ottaen kaikki muut ihmiset ovat vain taustahälyä, huomion ulkopuolella. Huomioni ja keskittymiseni on aivan muualla, ja muut ihmiset lähes täysin huomiokentän ulkopuolella; kuin liikenteen taustamelu kaupungissa asuvalle. Tuokin ihmisparka oli varmasti joku, joka olisi pitänyt tuntea, ja hän varmasti oletti suututtaneensa minut.



7.9.2012 (Ilta)

Sain postista orkideantaimilähetyksen: kaksi uutta Tolumniaa (toinen nimeltään Chocolate Drop, toinen Butterfly) sekä Cattleyan taimen (Pleonphit Golden Delight). Kärsivällisyyslaji... kestää varmaankin pari vuotta ennen kuin nämä kukkivat. Pari Tolumniaa omistin jo entisestään - yksi kasvaa jopa bamburuokoisessa teesiivilässä! Vandat ovat kasvattaneet juuria pajukoreistaan läpi, Phalit kukkivat loistavasti ja pari niistä tekee uutta kukkavartta, ja jopa Dendrobiumit ovat innostuneet kukkimaan. Valkoinen Vanda kukkii, samoin Brassia Caudata (tämä tosin kukkakaupan jäljiltä, uusi ostos). Miltoniat tunkevat uutta versoa, samoin monet muut. Oikeastaan vain Cymbidiumit ovat oikutelleet - saa nyt nähdä mitä sen kanssa voin tehdä. Orkideat ovat loistava harrastus - voisin viettää tuntikausia kasvieni parissa.



6.9.2012 (IP)

Olen muuten ollut huomaavinani, että ne jotka koulutustaustastaan ilmoittavat "elämän kova koulu" ovat niitä tyyppejä, joilla ei riittänyt päässä tarpeeksi järkeä käydä läpi mitään asiallista koulutusta - hyvä jos on edes oppivelvollisuus täytetty. Jostain syystä olen myös huomannut, ettei minua kiinnosta pätkänkään vertaa kommunikoida sellaisten ihmisten kanssa. Kyllästyn loputtomasti ja ärsyynnyn aivan liikaa.



3.9.2012 (Yöllä) Kasvattava kokemus

Rakennustyön edetessä olen alkanut saada ajatuksia siitä, miltä 'Torp tulee tulevaisuudessa näyttämään. Uusia suunnitelmia ja keksintöjä ilmestyy päähäni päivittäin. Tiedän nyt esimerkiksi sen, miltä ylähalli, alahalli ja portaikko vanhalla puolella tulevat näyttämään, ja miten kaiken toteutamme. Aion poistaa muutamia väliseiniä sekä rakentaa muutamia uusiakin. Kärsimättömälle ihmiselle kaikki näyttää tapahtuvan liian hitaasti!

Ärsyynnyn ehkä liikaakin noista tuoreista äideistä, jotka kehuvat kuinka äitiys oli kokemus, joka kasvatti ihmisenä. Mieleni tekee aina sanoa, että kasvattavan kokemuksen olen minäkin kokenut, kun söin viikossa viisi kiloa suklaata ja takalisto levisi heti hehtaarin verran.



25.8.2012 (IP) Lyhyehköt päivitykset

Vuoden päänsärky. Valitettavasti tällä päänsäryllä on kuitenkin kunnianhimoa, ja se harkitsee tähtäävänsä ensin vuosikymmenen päänsäryksi ja lopulta universumin suurimmaksi päänsäryksi. Särkylääkkeestä on iloa, mutta tämän päänsäryn luonteen tuntien se saattaa tehdä jopa comebackin. Ihan vain v-uillakseen.

Istuimme iltaa äidin luona. Ateriana "Juhla kolmelle" eli tuoreita croissantteja, salamilla, sipulilla ja kermalla täytettyjä tuoreita kesäkurpitsoita, korvasienimuhennosta, keitettyä parsaa, pekoniin käärittyjä papuja, valkosipuliperunoita, karitsan ja porsaan filettä sekä medium-kypsää nautaa... valkosipulivoin kera. Jälkiruokana mansikkajäätelöä ja tuoreita vadelmamunkkeja. Elämä on hyvä.

Remonttityömaalla asennetaan nyt kentälle ja metsään maakaapeleita. Koska tarvittavan vahvoja metallitolppia on vaikea hankkia, pihavalaistus tuskin valmistuu täksi vuodeksi, mutta ehkäpä ensi vuonna. Metsäpuutarhani alkaa myös muotoutumaan - miten olisi puuraja, joka peittyy kukkiviin köynnöksiin joka vuosi? Löysin muuten erään pihapuun maassa asti roikkuvien oksien alta kahdenkymmenen violetin kukan pallon, joka roikkui puun oksasta suojassa.

Eräs naurukyyhkyistämme oli päässyt sairastumaan. Se makasi toissapäivänä lattialla, haukkoi happea ja piti silmiä kiinni, ei päässyt jaloilleen ja antoi käsitellä itseään rimpuilematta - lintuja tuntevat tietävät kuinka varoittavia merkkejä nuo ovat. Pistin linnun paperikassiin ja toin sisällä intensiivihoitoon - ja nyt pussipulu ei enää tahdo pysyä paperipussissaan, vaan olisi koko ajan tulossa ulos lentelemään. Toipumishäkki odottaa, mutta eipä päässyt hengestään tämäkään siivekäs.



23.8.2012 (Yöllä)

En käsitä miksi jotkut naiset haluavat käyttää sellaisia korkokenkiä, joissa on pitkä ja terävä kärki. Nehän saavat naisen jalan näyttämään järkyttävän suurelta; eivät vain klovnikenkä-kokoiselta, vaan siltä kuin henkilöllä olisi pari kanoottia sidottuna jalkoihinsa. Miksi hitossa joku haluaa sulloa jalkoihinsa sellaiset monot, jotka saavat kanssakansalaisen etsimään katseellaan paria airoja sekä lähintä vesialuetta? Elleivät henkilön apinaesi-isäin geenit ole tulleet esiin ylipitkien ja taipuisien varpaiden muodossa, en näe mitään syytä moiseen. Terävä ja pitkä korko on hyvä asia - terävä ja pitkä kärki taas näyttää naurettavalta. Ai niin, ja ne naiset jotka omistavat Crocksit? Please. Oikeasti.



18.8.2012 (AP) Hitaasti hyvä tulee

Hankimme äidin liikkeeseen posliinisia koristeltuja munia - siis sellaisia avattavia, joissa on pieni korurasia sisällä. Kun lastasimme autosta tavaroita ulos, tuli Mikko ja kysyi "Jätänkö Annen munat autoon?" eikä hetkeen ymmärtänyt, miksi ratkesin nauramaan hervottomasti.

Heräsimme jälleen automaattisesti seitsemän aikaan, vaikkei tänään tarvinnutkaan rynnätä heti aamusta rakennustyömaalle. Itse asiassa heräsimme ja torkahtelimme vuorotahtiin useampaan kertaan, ja jokaisella kerralla Mikko liikahti minua hieman lähemmäs vuoteessa. Mikäli olisimme jatkaneet torkahtelua vielä pidempään, olisi Mikko matkannut suoraan ylitseni, alas vuoteelta selkäni takana ja pari metriä huoneen seinään asti, mutta tietenkin yhteinen positio johti kunnolliseen heräämiseen kahdeksan aikaan. Nyt kello on kymmenen, ja olemme päässeet sentään ylös vuoteesta. Jos käy erinomaisen hyvin, saatamme saada vaatteet päällemme ennen kahtatoista.



17.8.2012 (Ilta) Heinäsäkki ja Heimlich

Keksin muuten sen, miksi todistajat ovat pakolliset vihkiseremoniassa: siksi, että jos toinen osapuoli alkaa jänistämään ja pötkii pakoon, he ottavat tarpeen vaatiessa kiinni - heillä on jopa lupa ampua.

Ja naimisiin menosta puheenollen, keksin joitakin vaihtoehtoisia taktiikoita vaimon nostamiseksi kynnyksen yli:
1) Vaimo seisoo kynnyksen edessä ja mies tönäisee selkään saaden vaimon kaatumaan kynnyksen yli;
2) Vaimo kipuaa kottikärryihin, jotka mies sitten kippaa kynnyksen yli romahduttaen samalla vaimonsa arvokkaan kolahduksen saattelemana eteisen lattialle;
3) Katapultti, joka linkoaa vaimon eteiseen mahdollisesti jopa ikkunan läpi, jolloin kynnyskysymys vältetään kokonaan...
Tässä vaiheessa Mikko hiipi taakseni, tarttui kiinni ja nosti ilmaan. Panin tietenkin kampoihin, sillä otteesta päätellen Mikko joko oletti vaimoa kannettavan kuin heinäsäkkiä, tai vaihtoehtoisesti yritti Heimlichin manööveriä. Kynnyksen yli päädyin kuitenkin, vaikka kieltämättä kovin epäarvokkaasti. Makuuhuoneen kynnyksen, siis. Taas.



10.8.2012 (Ilta)

Paras kehu leipomuksista on kaiketi se, että takapenkiltä kakkupalarasian ääreltä kuuluu ystävättären "en pysty lopettamaan syömistä vaikka olen aivan täynnä! Saanko viedä nämä jämät mukaani?". Toisaalta saman voisi ajaa myös se, että havaitsee miehen syöneen pakastimesta jok'ikisen pullan taikinasta, joka oli leivottaessa puolitoista viikkoa sitten kooltaan neljä ylitsepursuavaa kattilallista. Ja huomisen ohjelmassa taas kirsikkarahkaa. Ruoka on ihana asia, mutta se on monin verroin parempaa kun sen antaman nautinnon voi jakaa muiden kanssa.

Rakennus nousee hitaasti mutta varmasti. On sillä kokoakin, vaikka huomaan olevani hieman sokea sen suhteen: työnjohtaja kommentoi juuri tänään, että pelkkään laajennusosaankin mahtuisi pari rekka-autoa ja tilaa jäisi vielä yli. Ei pahalla, mutta rekat etsikööt muun pysäköintialueen: ajattelin pysäköidä taloon hirmuisen itseni, eikä yksikään rekka sietäisi jakaa elämäänsä yhtä äkkipikaisen ihmisen kanssa. Kesän useimmin toistuva kysymys on ollut "mitä te teette niin suurella talolla?". Olen yrittänyt keksiä tarpeeksi typerää vastausta - siis vastausta, joka olisi yhtä tyhmä kuin kysymys tai kysymyksen esittäjä - ja olen alkanut epäillä, että ainoa kyllin tyhmä vastaus niin järjettömään kysymykseen olisi "Ja päärynäpuussa peltopyy".



9.8.2012 (Yöllä)

Mikollakin on supersankarivoima, vähän samaan tapaan kuin Wolverinella tai Magnetolla. Mikon lahja on "aistii unissaankin kakun saapumisen". Mikko nimittäin nukkui sikeästi ja heräämättä vaikka kävelin useaan kertaan sisään ja ulos huoneesta, eikä värähtänytkään kun pudotin kirjan lattialle. Mutta kun kävelin sisään kädessäni palanen juuri uunista otettua kermabanaani-kuivakakkua, kuorsaus loppui välittömästi ja vuoteen pohjalta tuijotti loputtoman nälkäinen silmäpari.

Kermabanaanikakku on muuten reippaasti parempaa kuin sen mausteisempi, kanelilla ja kardemummalla höystetty versio. Mehevämpääkin. Toin Mikolle kaksi palaa, ja kysyin kelpaisiko kolmas. Kuulemma ei jaksanut, joten hain palan itselleni ja jätin sen yöpöydälle hetkeksi. Kun palasin, oli sekin palanen paria haukkausta vajaampi. Ilmiselvästi Mikko ei sittenkään koskaan ole liian täynnä, ei silloin, jos kakku on juuri uunista otettu ja tuore.



5.8.2012 (Yöllä)

Päivä on ollut hieno. Saimme tehtyä töitä työmaalla, mutta sen lisäksi oli aikaa valmistaa päivälliseksi Confit de Canard valkosipuliperunoiden kera, nauttia jälkiruoaksi jäätelöannokset ja kotitekoisia mustikkamuffinseja, saunoa rauhassa, ja nyt makuuhuoneessa kajahtelee Luciano Pavarottin tulkinta Puccinin "Toscan" Mario Cavaradossin loppuaariasta. On teetä sekä Mazet'n Blanc Ivoire-valkosuklaata. Puheeksi tuli sekin mahdollisuus, että alkutalvesta olisi ehkä taas aikaa lähteä oopperaan. Onni voi olla monissa asioissa, mutta mielihyvä siitä, että puoliso osaa arvostaa samoja asioita kuin sinä itse, on käytännössä korvaamaton. Miten paljon olisinkaan menettänyt, jos rinnallani olisi Mikon sijaan joku muu? Ajatus on surkea, sillä mikä tahansa muu vaihtoehto olisi surkeaa ajanhaaskuuta.



3.8.2012 (Yöllä)

Tiedättekö sellaiset pultsarit, jotka haisevat siltä kuin olisivat syöneet viikon raatona maanneen puistopulun, sontineet sen pöksyihinsä ja kylpeneet sitten tynnyrillisessä maltaiden ja koskenkorvan sekoitusta, ja jotka tulevat sitten sosiaalisina höpöttämään rivoja suoraan viereesi? No, Mikon brie-juuston lemu on vähintään yhtä offensiivinen. Se on ilkeä, jopa niin ilkeä, että se jättäisi taakseen sekä keisari Palpantinen että Sauronin ja saisi jokaisen fantasiamaailman örkki- ja hiisiarmeijat vaikuttamaan pikkukiusalta. Ja se on myös salakavala: sen voi aistia keittiössä vielä tuntia jääkaapin oven sulkemisen jälkeenkin, mutta on myös pelättävä, että lemu saattaisi nukkuessani yön pimeydessä hiipiä vuoteen viereen.



2.8.2012 (Ilta) Pakoon juokseva brie

Muutamakin tunti vapaa-aikaa on harvinaisuus laajennestyömaan levitessä. Onnistuimme käväisemään Hakaniemen Kauppahallissa ja palasimme mukanamme kymmenen muovikassillista tavaraa. Tai siis erilaisia herkkuja kummankin iloksi. Mikko löysi brie-juustoa, jota kutsui "juuri sopivan pehmeäksi", mutta tuo näyttää kyllä enemmänkin juoksevalta - jopa niin juoksevalta että vielä pari päivää kypsyttyään se saattaa jopa juosta pakoon. Äidille ostamamme juustot taas haiskahtavat niin voimallisesti, että voisi olla syytä kirmata pakoon niiden luota.



30.7.2012 (IP)

Lähes kolmenkymmenen asteen helteessä työnteko ei ole leikin asia. Oli turvauduttava raakoihin konsteihin, eli sukat ja sukkanauhaliivit nurkkaan, päällä ollut mekko saavilliseen kylmää vettä, kastellaan läpikotaisin, ravistellaan enimmät vedet pois, vedetään märkä mekko päälle ja kaadetaan vielä päälaelle muovikuupallinen kylmää vettä. Toimi, ja monen tunnin ajan. Tosin jätin ensimmäisen vartin ajan perässäni vesivanan pihalle.



28.7.2012 (Yöllä)

Juho pistäytyi ja päätyi jäämään pariksi yöksi. Seurasi pitkä ja harras syöpöttelyparaati: en viitsi kuvailla tarkemmin, koska laihduttajat itkisivät epätoivosta ja terveysfriikit hirttäytyisivät täysjyväspagettiinsa. Tai ehkäpä sittenkin: suklaata, teetä, lasagnea, Confit de Canard ja valkosipuliperunoita, grillipihvejä, ranskalaisia perunoita ja kermaviili-pippurikastiketta, vartaissa grillikastikkeella silattuja herkkusieniä, ananasta, paprikaa, kirsikkatomaatteja ja artisokansydämiä, ruisleipää, kerma-vadelmakakku koristettuna tuorein vadelmin, vadelma- ka mansikkahillolla sekä kermavaahdolla täytettyjä tuulihattuja, suklaapikkuleipiä, sekä lisää suklaata ja teetä. Juho on eräs maailman parhaista ihmisistä.

Uima-altaan muotti on valmistumassa. Alkuperäinen ajatukseni oli laatoittaa uima-allas marmorilla ja luonnonkivellä, mutta laatta-asiantuntijani varoitteli ettei se kestäisi klooria. Siispä lasimosaiikkia. Huoneen värimaailma tulee olemaan vaaleanvihreää, vaaleansinistä ja kermanvalkoista, korostusväreinä tummansinistä, punaista sekä tummanruskeaa, ripaus kultaa eksotiikan tähden. Käytän marmoria ja kiveä itse huoneessa altaan ulkopuolella. Houkuttelee syvästi tehdä edistyneemmän tason versiointi lumpeet vedessä- teemasta jota käytin saunassa.



23.7.2012 (Ilta)

Pyysin Mikkoa tuomaan kolme banaania kakkua varten, mutta pöydällä olikin kuusi banaania. Oletin sen olevan ei-niinkään-hienovarainen vihje siitä, että banaanikakkuja pitäisikin syntyä kaksi. Itse asiassa Mikko oli ostanut muutaman ylimääräisen ajatellen huomista, mutta päättikin sekunnin murto-osassa pitävänsä banaaneistaan enemmän kakkumuodossa.



23.7.2012 (Yöllä) Sotaisesti

Viime viikolla olen torjunut Mikolta monia vaivoja vaimoilun pikalääkkeillä: keskiviikkoketutuksen torjuin leipomalla pullaa, väsymystä vastaan suoritin täsmäpommituksia kahvituksilla, ärsytyksen annihiloin ohukaisilla ja mansikkahillolla, ja lauantain uneliaisuutta vastaan sain täpärän torjuntavoiton vastapoimituilla vadelmilla ja lämpimällä saunalla. Puhumattakaan muista, yksityisemmistä vallatuista sotatantereista. Alkavasta viikosta on kuitenkin tulossa raskas, joten ajattelin aloittaa heti aamulla väkertämällä kokoon banaanikakun. Se vastaa viihteellisyysarvoltaan pienen, pahaa-aavistamattoman maan napalmipommitusta.

...Mutta onkohan kuitenkin liian omituista nimittää vuodettaan vallatuksi sotatantereeksi...?



16.7.2012 (Ilta)

Tarkoitus oli mennä ostamaan uusi sähköliesi. Ostimmekin uuden sohvan. En edes tiennyt että tarvitsimme uuden sohvan, mutta näin kävi. Olen kyllä kuullut, ettei suurempia harkintoja pitäisi tehdä harkitsematta, mutta toisaalta en ole koskaan katunut mitään ostamaani, ja toisaalta yllättäen tehdyissä hankinnoissa on suurempi viihteellisyysarvo kuin sellaisissa esineissä, joita ostetaan tarpeeseen ja joita joutuu etsimään.

Olen myös huomannut, että kaatuvan puun viihteellisyysarvo on suoraan verrannollinen puun kokoon. Kenties samalla tavalla hankitun esineen koko ja arvo sekä esteettiset arvot ovat suoraan verrannoilliset objektin viihteellisyysarvoon?



16.7.2012 (Yöllä)

Tarkoitukseni oli tehdä lasagnea. Pienoisen jauhelihan ostomitoitusvirheen takia tein kuusi valtavan suurta vuokaa täynnä lasagnea. Mutta herkullista lasagnea, sen myönnän.

Aviomieheni on muuten aikamoinen lusmu. Luin Mikolle ääneen kirjaa kieltäytymisestä, ja päästyäni kohtaan jossa kerrottiin, että aikoinaan naisten velvollisuus oli kieltää mieheltään seksi ja seksuaalinen käytös, ilmoitin huvin vuoksi, että tänään vastaus aivan kaikkeen ja joka ikiseen pyyntöön ja kysymykseen on sitten "ei". Ja Mikko kysyi tietenkin heti, että haluanko hänen imuroivan tänään puolestani.



10.7.2012 (AP)

Äiti tarjosi puutarhaani kasvia nimeltä "Maahumala". Minusta se kuulostaa kyllä pikemminkin siltä tilalta, josta kärsiessään useimmat suomalaiset viettävät aikaansa maata pitkin ryömien. Kumpi lienee uskottavampi mahdollisuus?

En ole näyttänyt kuvia "projekteistani" sen jälkeen kun tee-se-itse-idiootit keksivät napata ideoita suunnittelusivultani maksutta itsetoteutettavaksi, mutta taidan tehdä pienen poikkeuksen - tosin vain siksi, ettei useimmilla näistä tee-se-itse-idiooteista ole varaa toteuttaa tätä. Eli siis pieni kuvankaappaus parin huoneen kohdalta uuden laajennusosan alakerrasta, tarkemmin sanottuna alahalli portaineen ja kirjasto. Alakerrassa on paljon muutakin - tämä on vain pieni osio, mutta en taida haluta kotini pohjapiirroksia julkiseen levitykseen.





4.7.2012 (AP)

En kyllä hyvällä tahdollakaan ole parhaimmillani herättyäni, ja kun herätys tapahtuu ennen kymmentä perustusten täryttimen jyrinään avoimen ikkunan ulkopuolelta, "parhaimmillaan" on pakannut kamppeensa, matkannut keskelle Australian autiomaata ja ilmoittaa ettei tule kotiin. Mikko tuli kertomaan että sähköt suljetaan hetkeksi, mutta ajattelin että ei se mitään, laptopissani riittää akkua. Paitsi että yhteyspääte toimii verkkovirralla. Ei voi mitään, ajattelin minä, laitanpa rentouttavan musiikin soimaan - paitsi että musiikki on cd-levyjen sijaan ulkokovolla, joka toimii verkkovirralla, ja joku olisi voinut muistaa kuinka nopeasti cd-levyn pyörittäminen vie laptopin akun tyhjäksi. No, haenpa alusvaatteet komerosta, ja laitan valot... ai niin, alusvaatteiden valikoiminen pimeässä hakuammuntana onnistuu. Teenpäs Mikolle vaikkapa lasillisen pirtelöä. Jaa, enpäs tee sähköttä mitään. Ja niin edelleen. Lopulta evakuoiduin pihalle ja rakennustyömaalle: on helpompaa säilyttää edes illuusio järjellisyydestään silloin, kun ei ole lähelläkään normaalisti sähköllä toimivaa tekniikkaa.

Tiedättekö mikä on eräs suurimmistä ironian huipuista? Se on se, kun entinen, poikkeuksellisen ilkeä ja rumaluonteinen koulukiusaaja kuuluu ryhmään nimeltä "Haluan vain elää rauhassa ja olla se mikä oon! Onks se niin paljo vaadittu?". Ironian määrä on niin suuri että se vuotaa ylitse.



30.6.2012 (Ilta) Fågeltorpin puuhamaa

Olimme kantamassa karsittua puuta pihalla, ja Mikko hoputti viemään sitä vielä pidemmälle eteenpäin. Vastaukseni: "En voi. Maa loppuu. On monttu" johtui siitä, että edessäni oli uima-altaan perustuskaivanto. Eli siis "Fågeltorpin puuhamaa".

Ja Fågeltorpin puuhamaassa lauletaan nyt tähän tyyliin: "Puuhamaa on vänkä paikka, puuhamaa on rapainen. Puuhamaassa vietät vaikka koko viikon likaisen."




30.6.2012 (IP) Hemmetin lehtokotilot

Kun eräänä vuonna yritin kasvattaa amppelimansikkaa, rastaat söivät marjat. Seuraavana vuonna suojasin sen rastailta pelätein ja metalliverkkohäkillä ympäröiden: heti tulivat lehtokotilot ja söivät marjat. Kun jätin pelätit pois, rastaat söivät ensin marjat ja sitten kotilot. Enää en yritä: rastaat syövät kotiloita ja ostan mansikkani kaupasta.



28.6.2012 (IP) Elämä juoksuhaudoissa

No niin, puutarha on nyt täynnä ojaa, jolla on syvyyttä metristä puoleentoista. Pieni osa sisälläni ihmettelee sitä, milloin joku tulee rakentamaan niihin korsuja ja hoilottaa "juoksuhaudantietä".

Huomautin Juhollekin siitä, etten ole ostanut uusia vaatteita puoleen ikuisuuteen - kiireen, tilapulan ja tällä hetkellä vallitsevan ihmistenvälttelytarpeen vuoksi - ja huomasin sen, kuinka kipeästi kaipasin ostosreissua. Päivän saldo Minna Parikalla käväisemisestä on kenkäpari nimeltä Athena. Yritän saada itseni uskomaan sen, että kengät eivät vie yhtä paljon tilaa kuin vaatteet.

Silti paljon yhtä kenkäparia tärkeämpi ostos oli tämä:
Ennakkoajatuksista poiketen tästä tuleekin kirjaston takka, ja aiemmasta kaakeliuunista taas ruokahuoneen takka.



23.6.2012 (Yöllä) Yarrrrrr!

Päivän saldo: yksi pihlaja lähes kokonaan nurin (pari haaraa vielä kaatamatta) ja lähes kokonaan karsittuna, tammitukit kannettuna pinoon, sekä niin paljon puujalkavitsejä että niistä saisi jo kokonaisen armeijan verran Long John Silvereitä. Yarrrrr!



22.6.2012 (Ilta) Liian nopea

Tarkoitukseni oli kertoa teille hieman siitä, miten nopeasti saan hävitettyä litran kirsikoita. En ehtinyt, sillä söin ne kaikki jo.



22.6.2012 (Yöllä)

Päivän aikaansaantisaldo: julmettu määrä polttopuita, noin kaksi litraa hikeä sekä niin paljon puujalkavitsejä, että sillä määrällä varustaisi jo kokonaisen merirosvolaivan kapteenista pilssipoikaan saakka.



21.6.2012 (Yöllä) Yliheittokuutio

Polttopuita ostettaessa tulee usein esille termi heittokuutio. Mutta tiedättekö mikä on yliheittokuutio? Se on sitä, kun heittelee kuutiometrin kokoiseen laatikkoon puita niin vauhdikkaasti, että puukalikoita lentelee lepikkoonkin, laatikon yli. Heittomotti taas on sitä, että heittelet halkoja yli heittokuutiosta, joku erehtyy aukomaan päätään asiasta, ja sitten menet ja mottaat kyseistä heittelyä häirinnyttä hyväkästä halolla päähän. Testattu juttu.



19.6.2012 (IP)

Fågeltorp versio 2.0 ei näyttänyt paperilla vielä järkyttävältä, mutta nyt, kun katselen aluetta jonka se valtaa... perun puheeni. Se on massiivinen, melkeinpä järkyttävä. Eräs imbesilli jo ilmoitti aikovansa tulla lapsensa kanssa uimaan ja lomailemaan kotiini - vaan eipä tule. Minä en voi sietää lapsia eikä minulla ole velvoitteita kutsua kakaroita kotiini. Eräs toinen jästipää taas ilmoitti aikovansa järjestää kännäysbileet uima-allashuoneessani - ja vastauksen voitte arvata. En taida olla vieraanvaraista ihmistyyppiä. Etenkään silloin, kun typerät humalaiset ovat kyseessä. Hämmästelen edelleen sitä miten joku voi olla niin typerä, että olettaa minun suvaitsevan typeriä, humalassa örveltäviä törkimyksiä kattoni alla?

Kotona herääminen on taivaallista. Nukahdan jokaisena iltana Mikon viereen ja herään aamulla hänen läheisyyteensä kotini rauhallisten, turvallisten äänten rentouttamana. Kaikki painostavat aina lähtemään lomalle tai vaikka vain ulkomaan matkalle, mutta minulle se ei olisi lomaa eikä mielihyvää. Rentoudun paljon paremmin kodissani. En kaipaa mökkeilyä, telttailua enkä varsinkaan matkustelua. Kaikki mitä kaipaan on täällä.



17.6.2012 (IP) Seksuaalinen ahdistelu

Aviomiehen takapuolen tiirailu ei ilmeisesti ole järkevää samalla kun yrittää puhua, sillä kun kysyin haluaako Mikko pekoniin käärittyjä papuja, pääsi suustani "peppuja ja pakonia". Myöhemmin pohdiskelin sitä, miten tuntuu siltä että vaikka olemme olleet pitkään yhdessä, en vieläkään tunne Mikkoa liian hyvin menettääkseni kiinnostukseni. Mikko myönsä tuntevansa samoin, joten livautin nopeasti että "siis en ole tunnustellut vielä tarpeeksi... korjataanpaas sekin seikka..."

Hormonit käyvät taas ylikierroksilla. Voikohan aviomiehensä seksuaalisesta ahdistelusta joutua syytettyjen penkille?



15.6.2012 (Yöllä) Myrkytyksiä

"Rakkaani," ilmoitti Mikko minulle tänään: "tiedän, että tämä kuulostaa epäilyttävältä, mutta voisitko myrkyttää minut?"
"Kyllä, rakas. Ja voitko sinä puolestasi tuholaistorjua minut?"
Hyttysmyrkky on hyvä asia. Ja avioliitto, jossa voi rauhallisin mielin myrkytellä puolisoansa ja tulla vastamyrkytetyksi.

Eräs henkilö sanoi tänään, että lasten saaminen on viisain asia jonka hän on elämässään tehnyt. Aivan. Ja se ei valitettavasti kerro mitään hyvää kyseisen ihmisparan älykkyydestä...

Tuttavani kuunteli kun kerroin viime päivinä tekemästämme työmäärästä ja ihmetteli miksemme pitäneet talkoita. No miksiköhän. Ensinnäkin "talkoot" tarkoittavat sosiaalista tapahtumaa, ja se ei ole hyvä ajatus kun on kyse ihmisestä, jolla on psykiatrin lausunto "traumaattisperäisestä sosiaalisten tilanteiden pelosta". Toisekseenkin muistan ne hyvin ystäväni siivoustalkoot joihin pakosta osallistuin: eräs tuore äiti raahasi paikalle geneettistä jälkikasvuaan edustavan ipanan ja vietti sitten - kahden muun "talkootyöläisen" kanssa - koko talkooajan lässyttäen ihastuksesta ja ihmetellen, kuinka pieni Suvi-Sinikka yrittää survoa suuhunsa lattiamopin sekä puolet räsymattoa. Siivous tuli tehtyä - tosin siivoamisen hoidimme minä ja talkooemäntä muiden hoitaessa lapsellelässytyspuolen. Ja kolmanneksi... luulen, että olen tyytyväisempi itseeni kun teen itse omat työni. En halua olla velkaa kenellekään.



13.6.2012 (Yöllä) KMLautanen lausunnoi

"Niin, rakkaani, halusitko minun vielä sotkevan jonkin asian tai pilaavan viikkoasi vielä pahemmin?" -Minä, järjesteltyäni pahasti kiireistä aikataulua entistäkin tiukemmaksi.
"Niin, kuule, kerään näitä morsiuskimpuksi. Sitten heitän näillä jotakuta, ja syytteisiin vastaan että onneksi olkoon, sinulla ovat sitten häät seuraavaksi." -Jälleen minä, kerätessäni parin metrin pituisia tammenoksia pihalta.

Mikko parka.



11.6.2012 (IP) Uimasuihkulähde

Pistäydyimme Raumalla. Sääli että kyseessä oli sunnuntai ja lähes jokainen kauppa kiinni. Ehkä jossain välissä paremmalla ajalla.

Uima-altaan tekniikka alkaa hahmottua. Altaan pohja- ja pintakaivot ovat standardia, mutta palautukseen tehdään kytkentä, jossa voi joko valita yksinkertaisen vedenpalautuksen sivusuuttimesta kuten altaissa yleensä, tai vaihtoehtoisesti palautuksen suihkulähteestä altaan keskellä. Pian minulla on täysi oikeus uida vaikka joka päivä suihkulähteessä. Pitäisiköhän hankkia Mikolle poliisiunivormu, johon pukeutuneena hän saa määrätä minut ylös uimasuihkulähteestäni? Koska, arvon ihmiset, sen jälkeen kun uima-allas on valmis, minua ei useinkaan enää kuivana ja vaatteisiin pukeutuneena nähdä.



8.6.2012 (Ilta) Rutto ja yläraajamurtumia

Mikähän on muuten siinä, että useiden ei-reseptillisten lääkevalmisteiden pakkauksissa on kuvattuna iloisena virnuilevia ihmisiä - kuten nyt esimerkiksi huulirasvassa? Mikä mielikuva siitä syntyy? "Minulla on rohtuneet huulet. Se on hieno asia! Kokeile sinäkin!"

Mikko ihmetteli sitä, miksi terveyskeskuksen nimi oikeastaan on terveyskeskus - eihän sinne terveenä kukaan mene. Mikko ehdottikin, että sen kuuluisi olla "sairauskeskus", koska sinne keskittyy sairaita ihmisiä. Mutta millainen mielikuva siitä taas sitten syntyisi?
"Hyvää päivää! Haluaisin kokeilla jotain uutta. Saisinko vaikkapa sikotaudin perheeseemme?"
"Päivääpä päivää! Meiltä pääsi sikotauti juuri loppumaan, mutta erikoistarjouksessa on tuhkarokko, kävisikö se?"
"Tuhkarokko on jo kokeiltu. Haluaisin jotain uutta. Olisiko teillä jotain muuta? Koleraa tai rutto?"
"Kumpaakin löytyy! Lisäksi koko perheen ruttopaketissa on myös erikoistarjouksessa vakavia ruumiinvammoja kaikille. Suosittelen yläraajamurtumia. Ne ovat vähän epätavallisempia kuin alaraajamurtumat."
"Kiitos, kuulostaapa hauskalta! Otetaan sellainen minulle, vaimolle ja kaikille kolmelle lapselle."
"Toki, huone kuusi ja tohtori Kuusi. Tässä olkaa hyvä, antakaapa tästä vielä maistiaisiksi mahatauti kilteille lapsosillenne! Hyvää päivänjatkoa ja kiitos asioinnistanne täällä sairauskeskuksessa!"



6.6.2012 (Ilta)

Örvens, ihmiset. Me ostimme juuri jotain kivaa. Nimittäin tällaisen:
.
Maksoimme maltaita, hunajaa ja palaset sieluista, mutta pakko se oli saada. Mikkokin on riemuissaan.

Seitsemän pihapuuta nurin, ja puolet pihamaasta on puun, oksien ja lehtien sekamelskana. Käsivarteni ovat naarmuiset, sukkani repaleiset, mekkoni repesi ja on pihkan ja mahlan tahrima, hiukset takussa ja iho hikinen, mutta hyvä fiilis silti. Menen takaisin. Örvens taas. Anteeksi nyt kaikille, mutta tulen vastaamaan sähköposteista vain tärkeimpiin.



4.6.2012 (IP) Kunnan virkamiestä ei saa siirrettyä toimistosta edes traktorilla

Aviomies oli juuri pesemässä hampaitaan ja purskahti sitten nauruun niin, että hammastahnaa lenteli. Kertoi lähettäneensä juuri relaatiovirheellä varustetun työsähköpostin: "(...) minulla on tärkeä tapaaminen kunnan virkamiehen kanssa, jota on hyvin vaikea siirtää." Voi Mikko, Mikko! Toisaalta pari viikkoa sitten bongasin vastaavan virheen: "(...) naisihminen Tampereelta, joka keräilee leluja". Onneksi olkoon uudesta harrastuksesta, Tampereen kaupunki.

Postissa oli kirjekuori, josta paljastui postikortti Juholta Lontoosta, ja sen mukana suloinen rasiallinen parhaita suklaita joita olen maistanut pitkään aikaan. Olen ollut suklaataivaassa noin tunnin ja yrittänyt nakerrella mahdollisimman hitaasti - mikä minun mittapuullani tarkoittaa rajummanpuoleista hotkimista. Mikkokin nautiskelee.

Mainitsinko jo, että kortti oli osoitettu "rakennustyömaan orjapiiskureille"? Myönnettävä on, että on oikein ikävä Juhoa.



2.6.2012 (IP) Hävyttömyyksien historia

Pitkillä automatkoilla Mikko pyytää aina minua lukemaan hänelle ääneen. Sillä tavalla kumpikin saa luettua paljon enemmän. Torstaina Mikko oli ottanut autoon kirjan vallankumousten ja vandalismin historiasta: lukaisin nimen nopeasti, käännyin pois, älähdin ja käännyin takaisin lukemaan uudelleen, sillä olin varma että olin lukenut kannesta "Hävyttömyyksien historia". Onneksi kirjan nimi oli kuitenkin "Hävityksen Historia".

'Torpin suuret puut alkavat kaatumaan laajennuksen tieltä tiistaina. Tulen kaipaamaan valtavia pihapuitani, mutta onneksi moni jää vielä pystyyn. Ja metsäpuutarhakin alkaa jo muotoutua. Tässä siis on kyse taistelustani "jokamiehen oikeutta" vastaan: se oli metsää, mutta kun siihen pistetään aita ympärille, istutuksia, pihapolkuja ja muokattua luontoa, niin kas, metsästä on muodostunut puutarha. Ja se taas antaa minulle oikeuden lyödä lankulla jokaista joka kuvitteleekin voivansa astua mets... anteeksi, puutarhaani. Puutarhaani astuva "jokamies" saattaa havaita olevansa "nauloilla varustetulla lankulla kastroitu jokaneutri", tai naisten tapauksessa ehkä "ojaan kuopattu hengiltä hakattu jokaraato".

Vielä muutama viikko suurempien töiden alkuun: on hyvä saada jotain puuhasteltavaa siksi aikaa. Tulisin hulluksi jos yrittäisin olla tekemättä mitään.



31.5.2012 (IP) P-leen perverssit

Ja p-keleen slangi. Nykyään ei voi sanoa edes että "linnut rakentavat pesää" ilman että joku turskauttaa mehut nenän kautta pöydälle.



29.5.2012 (Ilta) Pedofiilejä ja pomminteko-ohjeita

Rakas - mutta välillä ah-niin-tyhmä - aviomieheni oli palkannut kysymättä erään miehen katkaisemaan puita puutarhastani. No, olisin vielä suostunut siihen ja ilmoitin jo Fortumillekin, että ensi viikolla katkaistaan, tulisitteko varmistamaan linjat - täällä kun puiden katkaisusta on ilmoitettava Fortumille mikäli kaadetaan puu, joka voisi kaatua linjoille. No, illalla tämä miekkoinen ilmoitti itsevaltiaan elkein, että huomena tulen kaatamaan. Ja minä taas ilmoitin että etpäs vain tulekaan, sillä Fortum ehtii paikalle aikaisintaan ensi viikolla, ja joka tapauksessa ilmoitusaikaa on vähintään viikko ennen töiden aloittamista (vrt. http://www.fortum.com/countries/fi/yksityisasiakkaat/asiakaspalvelu-ja-ohjeet/puunkaato/sivut/default.aspx). Ja tässä vaiheessa tämä älyn jättiläinen luurin toisessa päässä alkaa mölisemään kuin paviaani, ulvoo ja huutaa että häntä eivät kiinnostaa mitkään Fortumit, ja jos jokin tieto on internetissä niin se on epäluotettavaa, koska "internetissä on vain pedofiilejä ja pomminteko-ohjeita", suoraan kyseistä miestä lainaten. Ja minä silloin ilmoitin että kiitos, minulle ei puhuta tuohon sävyyn, ja sopiipa etsiä itselleen toinen työmaa. Ja saman tien palkkasin itselleni toisen, paljon miellyttävämmän puunkaatajan.

Niinhän se on: ei kannata ulvoa ja mölistä ja uhitella sille, joka maksaa palkkasi, koska se palkkaaja voi varsin hyvin palkata jonkun toisen tilallesi. Fortum-konsernin saattaa yllättää se, että heidän sivunsa ovat kuulemma epäluotettavat, koska netissä on vain "pomminteko-ohjeita ja pedofiileja". Yritin etsiä, mutta ainakaan Fortum ei suvainnut kertoa miten pommeja tehdään, joten jos sellainen ohje heidän sivuillaan onkin, niin sen täytyy olla ihan helvetin hyvin jemmattu. Pedofiilejäkään ei taida löytyä, tai ainakaan Fortumin sivuilla ei ole mitään listaa palkka-pedofiileista, vt. pedofiilistä tai pedofiiliasta vastaavasta osastostakaan. Ja entäs me netinkäyttäjät sitten? Pitääkö meidänkin kaikkien jakautua kahteen ryhmään - pedoihin ja pommittajiin - koska vain niitä netistä löytyy? En ole tippaakaan kiinnostunut pommeista, mutta kaiketi lapsi-inhoisena liityn mielummin pommiryhmään, jos on pakko valita.



29.5.2012 (IP)

Nukuin yöllä 13 tuntia. Olin kuulemma herännyt välillä käymään suihkussa, kertoi Mikko, mutta itselläni ei ole muistikuvaa siitäkään. Tiedän vain heränneeni tiukasti Mikon syliin painautuneena sekä autuaallisen levänneenä ja rentoutuneena. Leivoin tuoretta leipää: nyt kelpaa istahtaa alas ja viettää rauhallinen vapaapäivä.



25.5.2012 (Ilta) Rakennuslupa!

No niin. Nyt on. Nimittäin poikkeamispäätös, ja kuulemma lopullinen rakennuslupakin heti kun rakennustarkastaja ehtii leimaamaan paperit, sillä mitään valittamista tai estettä ei kuulemma ole. Nyt on vain toivottava, ettei eräs kuppa-aivo keksi valittaa rakennuspäätöksestä. Ja nyt näyttäisi siltä, että talven tullen on asuinneliöitä noin 450 (olisi yli 500, mutta pari huonetta on kaksi kerrosta korkeita). Plus kuistit ja parvekkeet. Päälle saunan ja lintutalon tilat. Poikkeuksellisen rankka luvanhakemisprosessi, mutta tämä projekti onkin varsin poikkeuksellinen.

Seuraavaksi on sitten hankittava mm. uima-altaan koneistot sekä jostain metsuri kaatamaan muutama puu. On tosiaankin hyvä fiilis.



21.5.2012 (IP) Väärin luettu

Mies messengerissä työpaikalta: "Käyn kotimatkalla hakemassa uretaania"
Luin: "Käyn kotimatkalla hakemassa utareeni"

Joo... että onnea vaan siihenkin hankintaan... 0.o



21.5.2012 (Yöllä) Missä on Sveitsi?

Rakennustöissä tarvitaan yllättävän paljon puukkoja ja veitsiä. Oma suosikkini on Mikon sveitsiläinen linkkuveitsi, mutta yleensä lasken sen käsistäni jonnekin (paikkaan X), ja kohta saan taas etsiskellä sitä. Tällöin kysyin aina "missä helkkarissa se veitsi on?", mutta pikaisesti mumistessani huomasin kysyväni "missä s'veitsi on?", eli siis nielaisten e-kirjaimen. Tai "Anna s'veitsi". Olisin voinut opetella sanomaan e-kirjaimen, mutta oli helpompaa nimetä linkkuveitsi uudelleen. Nyt sen veitsen nimi on "Sveitsi". Eli jos kysyn missä Sveitsi on, niin se ei sitten tarkoita sitä että kaipaisin maantieteellistä luentoa tai karttakirjaa.



15.5.2012 (AP)

Viimeinen essee palautettu, ja sen uhreina kaatui yksi printteri, yksi nitoja ja kahdet hermot. Rauha niiden sieluille. Onko printterille pidettävä hautajaiset, vai riittääkö pelkkä muistotilaisuus?



13.5.2012 (IP)

Olo oli kuin pikkulapsella, kun istui hiekassa keskellä pihatietä ja läträsi... no, maalia lattialautoihin, mutta kuitenkin. Ja myönnettävä on, että olen istunut hiekassa läträämässä niin pienenä etten enää muista tapahtumia, mutta silti!



12.5.2012 (Ilta)

Risto lupaili, ettei tässä lääkkeessä ole todettu sivuvaikutuksia juuri kenelläkään. Mutta tuurillani minulle kasvaa tästä hyvästä pari lisäjalkaa, vihreä tuuhea turkki sekä sarvet.



11.5.2012 (Yöllä)

Eräs maailman hienoimmista asioista on se, miten paljon aviomieheni arvostaa äitiäni. Vaikka Mikko ehdottelee tai ostelee jakuvasti minulle kaikenlaista sellaista mistä voisin pitää, saan usein myös kuulla "ostetaan tuo Annelle!", eikä Mikkoa lainkaan harmita äitini luona käyminenkään - itse asiassa Mikko viihtyy hyvin.



7.5.2012 (Ilta)

Palasin kotiin löytääkseni kuistini... no, aika kirjaimellisesti roikkumasta ympäriinsä. 12 senttimetrin korkkareilla yli niin että hujaus vain kävi. Työntekijäni siirsivät morsiusangervonikin yhdessä hujauksessa sivuun. Työt ovat alkaneet talon korjausparannuksilla, ja pian pitäisi päästä itse pääprojektiinkin.

Katselin tänään tyytyväisenä lukuvuoden suorituksiani. Koko vuoden pisteet muodostavat kauniin rivin nelosia ja viitosia, ja vuoden 2012 puolella ei ole tullut yhtä ainoaa nelosta. Saako nyt olla edes hieman omahyväinen? Sanoinhan, että suoriudun paljon paremmin silloin kun saan tenttiä yksin enkä suurissa luentosaleissa, ja että pärjään paljon paremmin itse lukien kuin luentoja seuraten.



4.5.2012 (IP)

Tänään on yksi niistä päivistä, joina jokainen asia tuntuu sanovan "klik" ja osuvan paikalleen. Asiat asettuvat paikoilleen kuin palikat suorakulmaiseen astiaan. Nyt... nyt, hyvät ihmiset, asiat tuntuvat järjestyvän.

Lepäsimme hetken sylikkäin vuoteella, enkä voinut lakata hymyilemästä hetkeksikään. On niin mittaamattoman hyvä olo.



2.5.2012 (AP) Palvelutiedote

Helsingissä on Hämeentie. Tampereella on Hämeenkatu. Rihiimäellä on joku Hämeentie tai Hämeenkatu, en ole varma kumpi. Itse asiassa sekoitan nuo tiet ja kadut toisiinsa niin usein, että tulevaisuudessa tulen sanomaan "Hämeen-jokin", ja keskustelukumppanini oletetaan tietävän automaattisesti mitä näistä tarkoitan. Lisäksi, koska olen kyllästynyt muistelemaan monien teknisten ja mekaanisten välineiden nimityksiä, oletetaan kaikkien kanssani keskustelevien tietävän automaattisesti mitä tarkoitan, kun viittaan seuraaviin objekteihin: "Vimpula", "Venksutin", "Kapistus", "Juttu", "Kone", "Kapine", "Se", sekä "Tuo tuosta noin, tuo pöydällä oleva, senkin idiootti". Palvelutiedote päättyy tähän.



30.4.2012 (Yöllä)

Useimmat ihmiset eivät usko Mikon voivan suuttua. Voisin kertoa heille kuinka väärässä he ovat, mutta ensinnäkään en usko heidän uskovan vaikka kertoisinkin, ja toisekseenkin se pilaisi osan huvista. No, myönnän kyllä, että tämä päivä olisi ollut mukava ohittaa. En ole ikinä nähnyt Mikkoa niin kalpeana raivosta. Mutta omapahan on idiootin vika. Se joka ärsyttää Mikkoa tekee niin omalla vastuullaan. Ja kyseisen ääliön huonoksi onneksi voin vieläpä todeta, että siinä missä itse kiivastun nopeasti ja lepyn hetkessä, Mikko taas on pitkävihainen ja voi kantaa kaunaa vuosiakin.



28.4.2012 (IP)

Tampereen väliaikaisasunto on irtisanottu ja kaikki tavarani vihdoin kotona 'Torpissa. Olo on hyvin helpottunut, joskin myös väsynyt. Jokainen lihas tuntuu siltä kuin ylitseni olisi marssinut puhvelilauma.

Ponimiittiin osallistuneet ovat ihmetelleet sitä, kuinka kohteliaita ja huomaavaisia Mikko ja minä olemme toisiamme kohtaan. Heidän hämmästyksensä hämmentää minua: emme me ole yli-inhimillisiä. Totta kai me otamme yhteen ja riitelemme: olemme kaksi yksilöä, joista kummallakin on luonteessaan täysin vastakkaisia piirteitä, omat harrastuksensa, tapansa ja tottumuksensa, ja me vietämme erillään vain muutaman tunnin viikossa - jos sitäkään. Se ei oikeastaan ole niin helppoa kuin jotkut tuntuvat olettavan: totta kai joskus tulee kiistoja (ja ne jotka kuvittelevat ettei Mikko osaa suuttua ovat täysin väärässä), mutta kohteliaisuus ja huomaavaisuus ovat juuri tätä ongelmaa paikkaamaan kehittyineitä asioita. Eikä toisaalta jatkuva yhdessäolo ole myöskään yhtä vaikeaa kuin useimmat tuntuvat olettavan: vaikka me kiistelemme joskus napakasti, me osaamme myös sopia nopeasti, ja monet asiat asettuvat paikoilleen kuin itsestään.



19.4.2012 (Ilta) Budjettidiktaattorin ydinase

Eräs ystävä puheli diktaattoriesta Afrikassa. Ymmärrän toki rikkaiden arabimaiden diktaattorit, jotka voivat öljyvaroillaan ostella kultaisia Corvetteja, mutta afrikkalainen budjetti-diktaattori? Kunnon diktaattorilla kuuluu olla ainakin yksi ydinase jolla uhota. Eihän afrikkalainen diktaattori pysty ostamaan kuin pussillisen laksatiivia ja purkin hernekeittoa - mikä toki toimii ydinaseena sekin, pienessä mittakaavassa - mutta ei se silti ole sama.

Muistaako kukaan päivän myyntipuheen? Siihenkin on tullut lisäiltyä yhtä sun toista sanottavaa. Eräs tyyppi kitisi, että ei noilla puhein saa mitään myytyä, mutta on siitä jo rahaakin tarjottu. Ja kun asiassa ollaan, niin toinen mahdollinen taidepläjäys nimeltä "Sisilialainen mutatoitunut Prostituoitu Pahoinpitelee Tsernobyl-karitsaa"



18.4.2012 (AP)

Taisinkin luvata Mikolle uuden auton syntymäpäivälahjaksi. Annoin Mikon itse valita, joten lahja myöhästyi, mutta nyt on uusi auto.



16.4.2012 (Ilta) Tämä pizza on Hanurista

Eräs tuttavani suositteli pizzeriaa Tampereella. Yritin muistella sen nimeä, ja hetken olin varma siitä, että sen nimi oli Hanuri. Toisenkin hetken mietittyäni tulin siihen tulokseen, että sen nimisestä pizzeriasta ei kukaan ostaisi yhtään mitään.



15.4.2012 (Ilta) Käenpesä

Aina, jos osun valokuvaan jossain tapahtumassa, osuu naamalleni sellainen ilme, että yksi ei ole lentänyt yli käenpesän vaan osunut siihen täydessä vauhdissa.



13.4.2012 (Ilta) Taisteluhaava

Minulla on sormessani taisteluhaava, sillä jouduin vakavaan välienselvittelyyn jäätelöpaketin kanssa. Minulta meni pari pisaraa verta ja palanen ihoa, mutta jäätelöpurkki puolestaan menetti kantensa. Julistan taistelun voitetuksi.



11.4.2012 (Ilta)

Lupasin käydä vielä tällä viikolla tapaamassa isoäitiäni. Ja asiasta ilahtuneena voisinkin seuraavaksi ottaa pari naulaa ja käydä naulaamassa pääni seinään.



9.4.2012 (Ilta)

Mikko rukka yritti katsella dokumenttia, ja koko ajan taustamusiikin vaihtuessa karjuin keittiöstä säveltäjien nimiä: "Dvorak!---- Bach!--- Händel!--- Mozart!". No, uskoakseni tuulihatut vadelmahillolla ja kermavaahdolla korvasivat, vaikka Mikko vaikuttikin lähinnä huvittuneelta. Sain myös inspiraation kuunnella taas enemmän Dvorakia, alkaen yhdeksännestä sinfoniasta (jälleen kerran). Olen viime aikoina kuunnellut mp3-soittimella lähinnä Tsaikovskia ja kotona Mozartia, joten olisi hyvä vaihtaa välillä säveltäjää.



8.4.2012 (Yöllä) Nullo

Mikko söi itsensä kipeäksi. Kun kysyin mitä hän haluaisi, sain vastaukseksi jotain joka kuulosti siltä kuin "nullolla paremman olon". Mikko väittää sanoneensa "jollain lailla paremman olon", ja minä taas väitän että hän sanoi nimenomaan "nullolla". Nyt tehtäväni on selvittää mikä se sellainen nullo on, mistä sellaisen saa ja miten sitä käytetään. Googlettaisin sen kuvahaulla, mutta googlen kuvahaun ominaispiirteisiin kuuluu sekin, että riippumatta siitä mitä haet näkyy haussa blondi tunkemassa ala-anatomiaansa valtavaa tekopenistä, ja jostain syystä veikkaan että se nullo mitä Mikko haluaa ei todellakaan ole valtava tekojorma.



7.4.2012 (Ilta)

Mikolla tulee täyteen 50 vuotta maan päällä. "Juhlinnaksi" lupasin tänään päivän, jona Mikon ei tarvitse tehdä yhtään mitään mitä ei huvita, sekä muutaman päivän ruoaksi mitä vain mieli tekee. Siispä... parsakaalia kinkkurullissa, lihapullia tomaattikastikkeessa ynnä perunamuusia, viisikerroksinen vadelmatäytekakku, mansikka-kermavaahtokääretorttua, sitruunakakkua ja tuulihattuja. ynnä melkoisen täyteen survottu fiilis.

Mikko kysyi minne olin sijoittanut oviesitteet. Kerroin paikan ja huomautin, että olimme neuvotelleet asiasta. Mikko loi minuun epäilevän katseen, joten myönsin että neuvottelumme koostui siitä että sanoin laittavani ne kyseiseen kaappiin, mutta että meidän perheyksikössämme "minä sanon" lasketaaan "neuvotteluksi".



4.4.2012 (IP) Pane miljoona menemään. Pane toinenkin.

Tulevan talonlaajennuksen budjeteista päätellen pelaan pari seuraavaa vuotta liveversiota pelistä nimeltä "Pane Miljoona Menemään". Heitin Mikolle villinä ehdotuksena jo seuraavan laajennusidean, ja Mikko vain hymyili:
K: "Eikö sinun pitäisi käskeä minua ottamaan yksi laajennusprojekti kerrallaan?"
M: "Olisiko siitä mitään hyötyä?"
K: "...voisi siitä olla?"
M: "Ei kuulosta todennäköiseltä."
K: "Paskiainen."

Näin suuressa projektissa huonona puolena ovat ns. raharotat. Suomi on kommunistis-sosialistitsesti suuntautunut maa: lapset oppivat, että ihminen jolla on rahaa on "rikas, tyhmä ja lihava", ja jos hän etsii jotakuta tekemään työtä, voi hänelle surutta antaa puolet korkeamman hintalapun. Surullinen totuus voi olla, että se tyhmä on myös ilkeä ja lätkäisee toimeksiannon ja palkan sille, joka ei uskonut tyhmyyden hintasokeuteen. Niin, onneksi olkoon.



2.4.2012 (IP)

Saisikohan jostain Pinni Been äänentoistojärjestelmään soimaan Pirates of the Caribbeanista Black Pearl-teemamelodian, sekä joukon merirosvoiksi pukeutuneita opiskelijoita raidaamaan pääaulan sekä Minerva-ruokalan?



1.4.2012 (IP) Elefantti

Yritän edelleen päätellä onko se, että Mikko riisuutuu itse vuoteeseen tullessaan a) ilon pilaamista, aivan kuin joku availisi kaikkia lahjasi käärepapereistaan jottei sinun tarvitse vaivautua, vai b) kuin tarjoiltaisiin kuorittuja viinirypäleitä divaanille.

Kirjallisuudenkurssilla puhuttiin sellaisestakin kirjallisuuskritiikin suuntauksesta, jossa ei enää kiinnostuta siitä mitä tekijä on tekstillä halunnut sanoa, vaan pikemminkin erilaisista lukijoiden tulkintatavoista - eli tavallaan irroitetaan teksti tekijästään. Kyllähän minä käsitteen ja sen kritiikkilajin perusteet ymmärrään, ja tulkintatapakin on aivan järkevä, mutta minulle tuli aivan ensimmäiseksi seuraavanlainen mielikuva kirjailijasta, joka kirjoittaa kirjan elefantista Kamerunissa:
Kriitikko: "Kirja kertoo seksuaalisesta viehtymyksesta elefantiin."
Kirjailija: "Eipäs kerro!"
Kriitikko: "Elefantin pystyssä sojottava kärsä viittaa peniskateuteen"
Kirjailija: "Eikä varmasti viittaa!"
Kriitikko: "Tarinan sijoittaminen Kamerunin kuivan kauden aikaan nostaa esiin myös teemoja Afrikan ihmisten ahdingosta"
Kirjailija: "Eipäs! Se on tarina helvetin elefantista!"
Kriitikko: "Hiljaa, kirjailija. Kyllä minä tiedän miten tämä pitää tulkita, minä olen kriitikko."
Kirjailija: "Mutta minä halusin kirjoittaa iloisesta elefantista Kamerunissa!"
Kriitikko: "Väärin. Sinä kirjoitit riipaisevan monitulkintaisen teoksen ahdingosta, peniskateudesta ja eläimiin kohdistuvasta himosta!"
Kirjailija: (ampuu kriitikon)
Eihän se tietenkään noin menisi, mutta ajatus on paljon hauskempi ja antoisampi kuin se perinteinen. Ja ainakin itse - luettunani muutamia mielestäni kovin pitkälle meneviä kirjallisuuskriitikoita - olen alkanut harkita erinäisiä asioita. Kuten esimerkiksi sitä, että jos pääsisi ajassa taaksepäin tapaamaan jonkun, niin ei pitäisikään päästää päiviltä Hitleriä vaan koko joukko kirjallisuuskriitikoita.



30.3.2012 (Ilta)

Joku kävi Helsingissä koti- ja puutarhamessuilla. Sain paljon hyviä kontakteja rakennusta varten, mutta myös useita kukkia puutarhaani kevättä varten. Ja, no, ehkäpä tulin myös käväisseeksi Minna Parikan kenkäliikkeessä nappaamassa mukaani parit kengät: Sling back black, Pompom peep toe white-black... sekä yhdet käsineet: Bardot suede misty blue



29.3.2012 (IP)

Laskeskelin piirroksista, että mikäli emme olisi käyttäneet kaksi kerrosta korkeita huoneita, tässä talossa olisi yli 500 neliömetriä ja päälle parvekkeet (4 kpl). Ja päällesaunarakennus ja lintutalo. Suurimmat huoneet kuitenkin lohkaisevat noin 70 neliömetriä loppupinta-alasta. Silti... se on suuri. Luullakseni se riittää ainakin nyt aluksi. Lisäksi näyttää siltä, että rakennustöitä päästäisiin aloittamaan vasta toukokuun puolessa välissä. Olisin toivonut aiempaa ajankohtaa, mutta rakennusluvan saaminen on hankalampaa kuin kukaan meistä oletti.



28.3.2012 (Ilta) Sekakäyttäjä

Olen kuullut, että sekakäyttäjät ovat pahaa sakkia. Silti myönnän auliisti sen, että laitan tuulihattuihini sekaisin sekä mansikka- että vadelmahilloa.

Suomesta saa harvoin tuulihattuja, ellei sitten tyydy pakastettuihin. Itse tehden tämäkin on onneksi helppoa ja nopeaa. Puhumattakaan siitä ilosta, että saa kaikki tuulihatut täytettyäänkin eteensä kaiken "ylitsejääneen" kermavaahdon. Vaikka se ylitsejääminen sitten vaatisikin sen, että raahaa kotiinsa kaksi litraa kuohukermaa...



27.3.2012 (IP) Hymyilyttää

Aamulla opintopistesaldoja katsellessa hymyilytti: arvosana täydet 5/5 siitä jumbokoon seitsemän opintopisteen historiankurssista, sekä 4/5 siitä kurssista, jonka reputti täysin noin puolet aloittaneista. Kyllä, hymyilyttää edelleen.

Mikko sanoi, että koska minulla on niin monta Vanda-suvun orkideaa, olen ilmeisesti vandaali. Olisin antanut selkäsaunan siinä paikassa moisesta huonosta sanaleikistä, ellei herra olisi samalla maininnut päätelleensä asian siitäkin, että varastin hänen sydämensä.

Hymyilyttää vieläkin enemmän.



26.3.2012 (IP) Pettynyt olo

Olen sitä mieltä, että viatonta ihmistä, joka ei ole suorittanut minkäänlaista rangaistavaa rikettä, ei tulisi herättää ennen kymmentä aamulla. Sellainen katsotaan julmaksi ja epätavalliseksi rangaistukseksi.

Olin käymässä Tampereella vaihteen vuoksi. Eli siksi koska oli pakko. Tekaisin itselleni ja Niinalle salaatin, mutta koska olen vienyt lähes kaikki keittiövälineenikin kotiin, jouduin improvisoimaan toden teolla: yritettyäni aikani raastaa valkosipulia juustohöylällä päädyin lainaamaan valkosipulipuristinta, ja salaattikolhon virkaan ylennettiin suuri soppakattila. Ihan hyvältä se silti maistui - kulhosta huolimatta.

Kun olin lapsi, äiti aina uhkasi, että jos en välittömästi pese astioita niin "tulee tupenrapinat". Tai että ellen heti imuroi uima-allasta niin "tulee tupenrapinat". Eilen tuli vihdoin mieleeni kysyä, että mitä ne tupenrapinat oikeastaan olivat. Eikä äitikään tiennyt. Mutta toimihan se uhkaus kuitenkin. Silti on jotenkin pettynyt olo.



23.3.2012 (Ilta)

Tulevan talonlaajennuksen tieltä - nyt kun rakennuslupa-asia vihdoinkin taas etenee - joudumme kaadattamaan ainakin kahdeksan suurta puuta puutarhastamme. Menossa ovat mm. hopeakuusi, jokin pitkä- ja pehmeäneulainen männyntapainen, pihlaja, valtavan suuri tammi ja vielä suurempi vaahtera, pieni vaahtera sekä pari koivua. Sekä tietenkin molemmat suuret sireenipensaani, joita olen vaalinut ja jotka ovat kukkineet kauniisti joka vuosi. Nyt, kun katselin pihaa ja pian katoavia puita, alkoi asia surettamaan. Mutta asialle ei voi mitään: rakennus tarvitsee tuon tilan.

Mikko aikoi pilkotuttaa puut polttopuiksi, mutta entäpä jos teettäisinkin tammesta, pihlajasta ja vaahterasta huonekaluja ynnä muita tarvitsemiani sisustuksen osasia? Pyöreän kirjaston kirjahyllyt on teetätettävä tarkkojen mittojen mukaan: olisi hauskaa, jos niiden kaiverretut väli-etulevyt olisivat omassa kotipihassa kasvanutta tammea.

Yritin lohduttautua sillä, että syksyllä haravoitavaa on rutkasti vähemmän, ja että pihaa on paljon ja puita riittää, mutta silti. Olen pitänyt kovasti vaahterastani, joka surisee keväisin (kun mehiläiset valtaavat sen sankkana parvena), jonka keskellä on ollut jokaisenä kesänä linnunpesä, ja jonka lehtevä oksisto on ollut kuin valtava sateenvarjo.

Ja kyllä, kyllä tuo oli ihan aitoa pehmoilua. Jos joku haluaa huomauttaa asiasta niin voi sitten vastapalveluksena kohdata kovan nyrkkini.

Mikko oli lentää riemusta kattoon kun kerroin aikovani valmistaa illaksi kirsikkarahkaa ja lasagnea. Rahka oli erityisen hyvää: oikeastaan halusin vain päästä eroon liian makeasta kirsikkahillokkeesta, mutta tätä täytyy tehdä pian uudelleen.



22.3.2012 (Ilta) Turhautuminen

Kaipa voin ymmärtää sen, että Suomen typerimmät, turhamaisimmat bimbot viedään keskelle viidakkoa ja aiheesta tehdään ohjelma. Mutta miksi, oi sanokaa minulle MIKSI ne bimbot piti tuoda sieltä perhanan pusikosta takaisin? Suomen älykkyysosamäärä olisi noussut huomattavasti. Onneksi en katsele televisiota: jää tuokin soopa näkemättä.

Toisaalta tämä kansakunta tuntuu tekevän päivittäin parhaansa ärsyttääkseen minua. Kuulin juuri, että kansa on ryhtynyt boikotoimaan jotain roskatelevision saippuaohjelmaa koska yksi sen hahmoista kuoli. Että mitä helvettiä? Maailmassa on miljoonia nälkää näkeviä ja janoon kuolevia. On kouluttamattomia, kodittomia, työttömiä, raiskattuja ja pahoinpideltyjä, ja te typerät, idioottimaiset, aivottomat debiilit ihmisetanat ulisette kuin lauma vatsatautuisia koiranpenikoita SAIPPUASARJASTA?! Uskoni ihmiskuntaan kuoli juuri lopullisesti.



16.3.2012 (Ilta) Eettinen keittoruokavalio

Mikko kävi hammaskirurgilla, joka poisti yhden herran hampaista. Mikko-rukka turvonneine poskineen näyttää nyt siltä hän olisi survonut suuhunsa kokonaisen hamsterin. Kysymys kuuluukin nyt näin: jos toinen joutuu olemaan kolme päivää nestemäisellä keitto-ruokavaliolla, niin onko eettisesti katsoen väärin, että syön itse pihvejä, ranskanperunoita ja kermakastiketta? Entä lieventävänä asianhaarana se, että olen varoitellut Mikkoa hammaspesun tarpeellisuudesta, tai se, että se on oikein hyvää keittoa? Ole kirottu, eettinen näkökulma! Haluan pihvini!

Kaksi Vandaa on muuten kauniisti kukassa, samoin kolme phalia, yksi paphilopedulum, ludisia ja yksi miltonia-hybrideistäni, sekä kaksi dendrobiumia - näistä toinen tosin alkaa lopetella kukintaansa. Pari phalaenopsista näyttäisi puskevan nuppuja. Mikko osti minulle kolme kappaletta jotain, jonka lajia ei edes tiennyt - tunnistin Dendrobium kingianumiksi, kaunis kapine. Pelkäsin Tolumniani kuolleen liiallisten poissaolojeni seurauksessa, mutta onneksi olin väärässä: hyvässä kunnossa se on. Sain itse hankittua myös Coelogyne cristatan, joka tunnetaan paremmin nimellä Lumikuningatar. Ja sain lisäksi tilattua myös kauan kaipaamani Strelitzian.



16.3.2012 (IP)

Noin vuosi sitten Mikko ilmoitti haluavansa keräillä taas sarjakuvia, vaikka halusi luopua edellisestä kokoelmastaan kymmenen vuotta sitten. Siispä olen ostellut Mikolle sarjakuvia yllätyslahjoiksi: se on helppoa, sillä Mikko on minulta oppinut järjestelmällisen hankintalistan ylläpitämisen edut, ja siitä on helppoa tarkistaa mitä rakkaani haluaisi.

Olen kuullut liian monta kertaa siitä, kuinka naiset muuttavat jatkuvasti mieltään: nyt nimittäin Mikko päätti, ettei haluakaan sarjakuvia vaan sittenkin lisää kirjoja. Olin kuvitellut että reagoisin turhautuneesti - etenkin koska olin varannut jo joitain asioita Mikon syntymäpäiväksi - mutta huomaan olevani vain huvittunut ja haluavani silitellä Mikon poskia.

Katselin huvikseni Haute Couture-pukuja, ja mieleeni tuli sellainen mietintö, että luultavasti mallinpalkat ovat suoraan sidoksissa siihen, että vähintään kerran joka näytöksessä joku neideistä joutuu lenkkeilemään sinne lavalle yllään jotain, joka näyttää pyramidin ja käytetyn paperinenäliinan epäpyhän rakkauden hedelmältä sekä päässään ylikokoinen säilyketölkki. Kyse on vain siitä, kumpi tuli ensin: nostivatko mallit palkkojaan huomatessaan, että suunnittelijat pakottaisivat heidät pukemaan päälleen sellaisiäkin vetimiä, vai päättivätkö suunnittelijat mallinpalkkiot nähdessään, että pistetään tytöt ansaitsemaan palkkansa.



12.3.2012 (IP) Eipä tarvitse syödä rautanauloja/muna kuin muna

Äiti opetti lapsena, että on syötävä säännöllisesti myös munia koska niistä saa paljon rautaa ja muuta tärkeää. Ja niinpä aion olla kiltti tyttö ja syödä aivan kokonaan tuon valtavan suuren suklaisen pääsiäismunan.



12.3.2012 (Yöllä) Realistinen katsantokanta

Silläkin uhalla, että joku professoreistani vetää minut hirteen Pinni Been katolle, voisin huomauttaa siitä miten paljon tutkimusvaroja säästyisi sillä yksinkertaisella konstilla, että lakataan etsimästä syytä siihen miksi näin on tai miksi näin tapahtui, ja todetaan jokaiseen kohtaan että "siksi koska ihmiset ovat kusipäitä".



9.3.2012 (IP) Mikko <3

Sain vuoteeseen upean aamiaisen: teetä, croissantteja ja voita, paahtoleipää, kirsikka- ja persikkamarmeladeja, paistettuja munia ja pekonia, mandariineja ja kinuskikermakakkua.

Aikanaan, kun epäröin rakkaudessani Mikkoon, tapahtui kai se silmälasi-ilmiö - tiedättehän sen, kun etsii vaikkapa silmälasejaan, ja huomaakin sitten että ne olivat silmillä koko ajan? Minulla oli rakkaus ympärilläni, enkä voinut nähdä "metsää" koska seisoin sen keskellä. Astuttuani pois ja nähtyäni sen, miten kuvottavaa ja vastenmielistä kaikki Mikon rakkaus-metsän ulkopuolella on, juoksin takaisin ja löysin uudelleen sen mukavan pehmeän onkalon johon sukeltaa ja jossa uneksia. En halua enää mitään muulta maailmalta - se voi minun puolestani kokonaisuudessaan painua vaikka syvimpään helvettiin.



9.3.2012 (Yöllä)

Ilta äidillä. Arvon äiti sai nerokkaaseen päähänsä idean irroittaa käsivoidepurnukasta suojakannen ja onnistui samalla töytäisemään purnukan lattialle. Tulos: parin desilitran verran tuoksuvaa käsivoidetta roiskeina matolla, lattialla, seinällä, minun hiuksissani sekä... katossa, kaiken päälle päätteeksi.

Ja lopuksi: kyllä, 9.3 on syntymäpäiväni. Ei, ei saa onnitella. Enkä juhli, koska ei kiinnosta enkä halua. Vain Mikolla ja äidillä on erityisoikeus poiketa säännöstäni: Mikolla siksi että hän sattuu olemaan puolisoni ja äidillä siksi, että äiti ei kuitenkaan usko kieltoja ja tekee jääräpäisesti täsmälleen niin kuin huvittaa. Minulla on tulossa bileet lintutalon suursiivouksen parissa.



7.3.2012 (Ilta)

Mietin edelleen Mikolle ostettavaa lahja-autoa, tai tarkemmin sanottuna sen hankinnan viisautta. En tiedä mitään autoista, ja entäs jos sorrun ostamaan jonkin sellaisen romiskon, joka saa ensimmäisen ruostesilauksensa jo viikon päästä ja alta paljastuu teksti "Sardiineja, made in Taiwan"? Ja eikös jokaisella ole oma suosikkiautotyyppinsä sekä eroa siinä millaiset - ajo-ominaisuuksiksi niitä kai kutsuttiin - ajokissa on? olen kuullut sanottavan, että naiset valitsevat autonsa ulkonäön perusteella, mutta minusta ne kaikki näyttävät suhteellisen samanlaisilta: ne ovat pahanhajuisia, äänekkäitä ja niillä pääsee pisteestä A pisteeseen B mahdollisimman vähäisissä määrin ärsyttävällä tavalla, mikä lienee kuitenkin idean pointti?

Hämmennyn edelleen aina huomatessani miten tyytyväinen, rauhallinen ja onnellinen olen. En ole tuntenut vastaavanlaista onnellista tyytyväisyyden tunnetta muutamaan vuoteen. Kaipa se liittyy siihen, että Tampere jää nyt lopullisesti menneisyyteeni. Niin, ja irtisanoin Tampereen väliaikaisasuntonikin.



7.3.2012 (Yöllä)

Sivumennen sanottuna: saako olla hieman eeppisen hyvää musiikkia? Two Steps From Hell - Elementum.



6.3.2012 (Ilta)

Tätä nykyajan byrokratiasirkusta tarkkailtuani voin vain todeta, että ennemmin tai myöhemmin aletaan vaatia allekirjoituksia jopa kuolleilta. Odotan sitä päivää jona joku byrokraatti innossaan lähettää kirjeen, jossa vaaditaan allekirjoitusta joltakulta edesmenneeltä sukulaiseltani todisteeksi siitä, että kyseinen vainaja todistaa edesmenneensä lopullisesti.

Ja kun edesmennyt isoäitini on kyseessä, niin asiantilaa sopii aina epäillä ja jopa pelätä.

Käväisin Hyvinkäällä vilkaisemassa uutta, hyvää tahtia valmistuvaa mekkoani. Harmaasta skottikoristellusta ihmeestäni ilmestyvät kuvat (toivottavasti huomena) siihen "salattuun galleriaan" niille, joille olen sinne pääsyn antanut.



4.3.2012 (Ilta)

Teinpähän juuri elämäni parhaan lasagnen. Mikko otti sitä kolmesti lisää eikä halua nyt liikkua paikaltaan loppuiltana. Itselläni sama fiilis. Ja sitä on paljon! Innostuin tehdessäni ehkä hieman liikaakin: kastikkeeseen upposi melkein puolitoista kiloa jauhelihaa ja valkokastiketta tuli valmistettua täyteen suurin padallinen jonka kaapistani löysin - tiedän, että kaapissani oli aamulla kolme litraa maitoa, mutta eipä ole enää. Mutta lasagnea on. Ja sitäkin paljon vähemmän kuin vielä pari tuntia sitten.



3.3.2012 (Yöllä) Haistakaa ambivalenssi

Minusta alkaa vähitellen tuntua siltä, ettei "ambivalentti" ole vain ärsyttävä ilmaisu: se on kirjoittajan tahallinen ja selkeä haistattelu yleisölleen, verbaliikkaan verhottu keskisormi.



2.3.2012 (IP 2)

Tarkoitukseni oli poistaa kynsilakat, sillä leipätaikinan sekaan vaivatessa joutuvat kynsilakankappaleet eivät ole lainkaan hyvä idea ja juuri tänään haluan tuoreita sämpylöitä. Mutta sen minä kyllä haluaisin tietää, että kun kuvittelin ottavani kaapista kynsilakanpoistoainepullon sekä pumpulia, niin miksi hiivatissa saavuin työpöydälleni käsissäni joukko papereita sekä pullo hiustenhoitoainetta?



2.3.2012 (IP) V-umainen virhetila

Tajusin vasta tänään, että itse asiassa kaikki printterit ja kopiokoneet on tahallisesti rakennettu sellaisiksi, että ne aiheuttavat käyttäjilleen korkeaa verenpainetta sekä ennenaikaisia halvauksia ja sydänkohtauksia saamalla paperitukoksen, mustekasetin kuivumiskohtauksen tai yksinkertaisesti silkan v-umaisen virhetilahetken kaikkein kiireisimpään aikaan. Ne ovat teknologinen keino vähentää ihmislajia.



29.2.2012 (Ilta)

Korjaus edelliseen: Mikko toi Helsingistä tullessaan orkidean, joka on parempi kuin mikään hamekangas joten jees, jonkin logiikan mukaan minäkin voitin. Näyttäisi vieläpä Nobilelta. Iiih!



29.2.2012 (IP) Logiikanpuutteinen tapa

Karkauspäivä. Olen kosinut Mikkoa tänään jo neljästi, ja joka kerran tuo ilkimys on vastannut kyllä. Lopulta mokona lurjus vetosi siihen että me olemme jo kihloissa ja että lyhyestä katkosta huolimattakin suhteemme on jatkunut yli kolmetoista vuotta. En oikeastaan tarvitse enkä halua hakekangastakaan. Mutta silti jollain käsittämättömällä ja logiikanpuutteisella tavalla tuntuu siltä kuin Mikko olisi voittanut taas.



28.2.2012 (IP)

Omituista etteivät kirjallisuuden luennoitsijatkaan olleet keksineet sitä, että näytelmiä on paljon helpompaa käydä läpi kun ei lue pelkkää kirjoitusta ja näyttämöohjeistusta: on paljon helpompaa etsiä youtubesta (tjsp) näytelty versio ja katsoa se seuraten tekstiä samalla tekstiversiosta (tekstin seuraaminen kannattaa, koska eri versioissa on saatettu tipauttaa pois rivejä tai vaihtaa kohtausten järjestystä). Videon toistonkin voi keskeyttää muistiinpanojen tekemisen ajaksi tai muusta syystä: kaiken kaikkiaan sekin työ on paljon helpompaa ja nopeampaa tällä tavalla. Ja minä kun aina oletan että ihmiset keksisivät heti kaikkein helpoimmat ja nopeimmat tavat säästääkseen aikaa ja vaivaa. Luultavasti olen yksinkertaisesti sitä poikkeuksellisen laiskaa ihmistyyppiä, jonka ideat suuntautuvat laiskottelun ja löysäilyn maksimointiin.

Sillä ajalla, jonka säästin näytelmän lukemisesta, kehitin uuden ja esteettisesti viehättävän (joskin työlään, myönnetään) tavan rakentaa kattoja ja lattioita.



28.2.2012 (Yöllä) Bum

Tapanani on usein tallentaa luennot laptopin nauhoitusohjelmalla niitä kertoja varten, joina ihmisinhoni saa yliotteen enkä muista jälkikäteen luennosta mitään (sitä tapahtuu ikävän usein). Neuvoin konstin Niinalle, joka hankki pienen kannettavan diktafonin samaan tarkoitukseen (en itse ole viitsinyt, koska tarvitsen minikannetavaani muuhunkin, eikä tarkoitukseni ole muuttua liikkuvaksi elektroniikkavuoreksikaan). Ja Niina puolestaan kertoi, että kesken luentosarjan muutkin olivat hankkineet diktafoneja samaan tarkoitukseen. Yllättävää ettei se ole heti tullut jokaisen mieleen. Totta kai tenttiin on paljon helpompi kerrata kuuntelemalla luento pariin kertaan kuin tekemällä muistiinpanoja sitä tahtia että kynä hiertää peukalon irti.

On niitä päiviä joina säälin Mikko-parkaani. Varmasti elämä tulisen temperamenttini kanssa on kuin nukkuisi vuoteessa jossa säilytetään myös löyhäsokkaista käsikranaattia - paitsi että käsikranaatti räjähtää vain kerran ja räjähdysaikakin on yleensä helpommin ennustettavissa.



27.2.2012 (Yöllä) Kuolleistapalailu

Hauskaa, että voi illalla ottaa dekkariromaanin vuoteeseen, lukea sitä nukahtamiseen saakka ja todeta tekevänsä töitä vielä sängyssäkin. Kirjallisuuskurssit, heh.

Noissa fantasiatelkkasarjoissa tietyt hahmot kuolevat ja kuolleistapalailevat niin usein, että helvettiin/taivaaseen/Haadekseen/Tuonelaan/Valhallaan pitäisi varmaankin asentaa pyörivä ovi ja uusia sen kiivaasti kuluvat saranat vuosittain. Kun muistelee esimerkiksi Xenaa tai Herculesta, niin niissä hahmot ainakin ramppaavat edestakaisin sitä tahtia että olisi suoranainen ihme ellei Haadeksessa olisi hyvinvoiva turistiteollisuus.



25.2.2012 (Ilta)

Yksi lintuharrastuksen surullisimmista puolista on se, että voi ikkunasta katsoessaan nähdä ruokinta-alueella liikkuvasta linnusta sen ettei se tule selviämään seuraavaan päivään. Liian sairas, liian heikko. Veikkaan lajiksi keltasirkkua: kaikki olettavat minun tuntevan luonnonvaraiset lintulajit kuin omat taskuni, mutta eihän se niin ole. Jos saan linnun käsiini, osaan "korjata" sen: tiedän kuinka ruokkia, kuinka hoitaa nälkiintynyttä, millä ja miten lääkitä ja kuinka korjata vikoja, mutta lajeja en tunnista. Bongaus ei koskaan jaksanut kiinnostaa minua.

Omenapiirakka piristää. Kolme suurta piirakkavuokaa täynnä kanelilla ja sokerilla kuorrutettua uunikuumaa omenapiirakkaa. Ja illalliseksi katkarapu-kukkakaali-tuorejuustokeitto.



24.2.2012 (IP)

Harmaa, punaisella skottiruutukankaalla koristettu mekkoni valmistui. Olen ihastunut sen leikkauksiin ja malleihin niin paljon, että tilasin saman tien mustan version hieman erimallisin kalvosimin ja kauluksin.

Remonttiprojekti paisuu välillä kuin pullataikina. Tällä hetkellä on melkein epätoivoinen olo: niin paljon tekemistä! En lainkaan tiedä ehdimmekö saada kaikkea kuntoon ennen kesää. Olen myös huolestunut tämän vanhan talon kantavuudesta: rossipohja ja luonnonkiviperustus, hiekka- ja multamaa. Kuoppa kaivettuna suurelle alalle suoraan talon viereen. Pelkään rakenteiden kantavuuden puolesta: romahtaako tämä kuoppaan sitä kaivettaessa? Kestävätkö seinät, entä piippu ja palomuurit?

Stressi. Miten ihana asia.



21.2.2012 (Ilta) Huomioita

Stockmannin leivos- ja leipätiskeillä on oma gravitaatiokenttänsä. Kauppaan astuessaan sitä ikään kuin vyöryy vastustamattomasti leivosalueelle, eikä sieltä pääse pois kuin ottamalla kyytiin paljon lisäpainolastia ja syöksymällä sitten mahdollisimman vauhdikkaasti kohti makeisosastoa, jonka gravitaationkentästä pääsee sentään irti melko vaivattomasti.

Lintutalolla Sonjan eilen ostettua ja tänään säleiksi revittyä lelua ihmetellen Mikko: "No, irtoaa siitä ainakin iloa." Ja minä: "Irtoaa siitä ainakin palasia."



18.2.2012 (IP)

Samuel Beckettin näytelmät sekä ylitsevuotava tarve poistaa aivonsa korvan kautta lusikalla. Lapset, älkää yrittäkö filologiaa kotona.



16.2.2012 (Yöllä) Puolisontulkinta

Oli yksi niistä harvoista päivistä, joina Mikon on pakko olla Helsingissä kokousten vuoksi. Näinä päivinäkin pidämme yhteyttä messengerin kautta, jotta talon työt ja kummankin aikataulut pysyvät järjestyksessä. Keskustelu alkaa aina herättyäni hellittelysanoin ja hyvän huomenen toivotuksin, ja sitten seuraa tulkittava kohta: jos Mikko sanoo "millainen on olosi?" se merkitsee sitä että Mikko haluaa tietää voinko hyvin sekä fyysisesti että henkisesti, mutta jos Mikko kysyy "kuinka voit?" se merkitsee sitä, että jokin Mikon vastuualueeseen kuuluvista talon töistä jäi aamulla kiireessä tekemättä ja että Mikko haluaa varmistaa että voin hyvin ennen kuin pyytää minua tekemään sen puolestaan.

Olemme tunteneet toisemme siitä saakka kun olin 16 ja Mikko 34, ja Mikko täyttää tänä vuonna 50 ja minä 32. Laskekaa itse. Kun yhtälöön lisätään se, että keskivertopariskunta viettää erossa työpäivän 8 h + harrastus- ja kaveriajat x h + matka-ajan z h, ja laskemme viikkoon (5 x 8 h) + x + z = N h... no, minulla ja Mikolla erossaolotunteja tulee yleensä viikossa alle 10. Kyllä siinä on reippaasti aikaa oppia tuntemaan toisen jokainen huono ja hyvä ja hassu luonteenpiirre ja tapa. Hassua on jopa se, että yleensä rakastan jopa Mikon huonojakin puolia.



12.2.2012 (Yöllä) Aluskalsarit

Äiti ja isä suorastaan palvovat Mikon jokaista tekoa ja elettä. Jos kertoisin heille Mikon vannoneen uskonnollisen valan, joka velvoittaa hänet vastaisuudessa pukemaan neonkeltaiset aluskalsarit farkkujensa päälle sekä pitämään täytettyä kukkoa päähineenä, he ilmoittaisivat minulle että juuri niin todelliset miehet pukeutuvatkin.

Tässä muuten päivän myyntipuhe. Tarkoitukseni oli viedä tuo kauhistus lahjoituksena eläinsuojeluyhdistykselle, joka myy kaikenlaista kamaa toimintansa tukemiseksi, mutta palattuani sieltä tavaroita toimittamasta huomasin tuon kapineen jääneen huomaamatta pakattaessa. Se selvästi vainoaa minua. Jollei kukaan muu sitä huoli, vien sen (ja muutaman muunkin esineen) parin viikon kuluttua erikseen. Siihen saakka... irtosihan siitä jotain hupia. Sekä kehykset, jotka pidän itselläni.

Maailmassa pitäisi olla universaali humaani laki, joka kieltää sukulaisia antamasta sellaisia rumia lahjoja joista on mahdotonta hankkiutua eroon loukkaamatta.

En voi olla ihailematta äidin kestävyyttä ja sisua. Hänen jalastaan oli tosiaankin poikki kaksi eri luuta, ja koko hoito jouduttiin korjaamaan suurella leikkauksella, kipsillä sekä sellaisella määrällä rautaa että määrällä voisi työllistää keskikokoisen malmikaivoksen pariksi kuukaudeksi. Nyt hän myönsi olleensa alkuaikoina niin kipeä ettei ollut pystynyt syömäänkään joka päivä, mutta vaikka jalka on edelleen jättikokoinen turvotuksesta ja selkeästi raastavan kipeä, ei hän suostu olemaan paikallaan vaan kävelee sisukkaasti. Samassa tilanteessa olisin luultavasti ulissut itsesäälistä, kitissyt kurjuuttani sekä linnoittautunut sänkyyn puoleksi vuodeksi. Äitiä saa ristikuulustella KGB-metodeilla ennen kuin hän myöntää tuntevansa kipuja, ja nytkin hänelle on riittänyt se, että olen käynyt kerran viikossa viemässä ruokaa pakastimeen sekä siivoamassa. Mutta ehkä on vain hyväksi voida myöntää ettei koskaan tule olemaan yhtä hyvä kuin äitinsä. Ei ainakaan kaikissa asioissa.

Tässä vielä lyhyt musiikkipätkä yön ratoksi.



9.2.2012 (IP) Raaka laiminlyönti

Laiminlyön tätä muistikirjastani armotta. Laajennusremontin alkujärjestelyt vievät paljon aikaa: ei uskoisi, miten paljon työtä vaatii pitää kaikki langat käsissään näinkin suuressa projektissa. Mutta kyllä, projekti etenee lupaavasti. Antti kauhisteli eilen sitä, miten monimutkainen projekti on kyseessä, mutta rauhoittelin häntä kertomalla että alunperin se oli vielä pahempi, ja että mielessäni kangastelee vieläkin muutama erikoinen juttu, joiden toteutusta lykkään muutamalla vuodella. Sanoin, että edes kirkuen päälle hyökkäävä PMS-oireinen soturiprinsessa Xena ei aiheuta vastustajissaan yhtä suurta kauhua kuin minä luonnoksineni ja suunnitelmapapereineni niissä, jotka joutuvat armottoman työruoskani uhreiksi. Antti myönsi asian.

Yliopisto taas... tämä viimeinen kevät on ollut yllättävänkin hyvä. Luentoja on vain pari, ja vaikka väsyn niilläkin, väsymys ei ole ollut suhteetonta. Erillisellä luvalla ja erikoisjärjestelyillä suorittamani edistyneen tason kurssi Shakespearesta meni läpi parhain arvosanoin, ja sain proffalta paljon ylistystä huolellisesta tutkimus- ja kirjoitustyöstä sekä siitä että normaalin aineopintotason kurssin esseestä (jossa ruodin läpi Shelleyn Ozymandiaksen, myös täysin pistein). Kesken ovat dekkarikurssi (joka on jälleen yksi edistyneempien tasojen kursseista), viimeinen Britannian kirjallisuuden kurssi ja pari historiankurssia: huhtikuussa koko rumban pitäisi olla melko lailla ohi. Siitä eteenpäin on vain esseiden palautuksia ja laulutunteja. Sekä hemmetin hieno helpotuksen tunne.

Seuraa eräs t-paitateksti. Ne jotka ymmärtävät - heh heh, ja ne jotka eivät ole varmoja ymmärtävätkö - ei teidän kuulukaan, tämä on inside-juttu. Siis: "I just spent 200 € on a toy that doesn't vibrate" :P

Sivumennen sanottuna yläkerran hallissa on oikein kauniit uudet vihreät + valkoiset verhot. Pehmeää syvänvihreää samettia. Oikein miellyttävä tunne.



5.2.2012 (Ilta)

Kyyhkyt muuten silmäilevät Mikon selkää vähän samanlaisin ilmein kuin asunnonostajat halpaa kerrostalokolmiota Kaisaniemessä. Ja kääpiökoch-kukkoni on taas vinkeän näköinen orrella istuessaan: sen höyhenet ovat niin laajat, että näyttää siltä kuin orsi kasvaisi sen sisältä. Tuosta höyhenpehkosta riittää höyhentä sekä orren ala- että yläpuolelle.



3.2.2012 (IP)

Mikko lähti aamulla Helsinkiin kokouksiin. Nyt liikennetiedotteet kertovat karua kieltään: kymmeniä kolareita ja loukkaantumisia, jonoja kilometrien mitalta ja poliisilta neuvo käyttää autoa vain jos on välttämättömän pakko. Ja Mikko on jo kotimatkalla. Olen samaan aikaan vähällä antaa ylen ja itkeä pelosta - Mikon puolesta. Mikko on aina varovainen ja huolellinen auton ratissa, mutta mitäpä siitä on apua, kun maailma on täynnä itsekeskeisiä, itserakkaita kusipäitä joilla ei päässä pakota muu kuin tarve ehtiä itse nopeasti toiseen paikkaan piittaamatta tippaakaan muiden turvallisuudesta. Olen vihainen jo etukäteen, vaikkei mitään ole vielä tapahtunut.



31.1.2012 (Ilta)

Inhoan yliopiston ryhmähuoneiden ovien avaamista, koska sitä varten on muistettava painaa sellaista pientä nappia ja vasta sitten painettava kahvaa. Kyllähän niissä lukee "oven avaus", mutta minulle "oven avaus" on synonyymi sanalle "aviomies". Ja kyllähän oven pitäisi avautua ihan vain kahvasta painamalla.

Facebookissa pari ensimmäistä vilkaisua uuden talon sisälle piirrosten pienten kuvakaappauskohtien muodossa. Ei valitettavasti julkiseksi.



29.1.2012 (IP) Herneet nenässä

Mikkoa huvittaa syvästi tapani keksiä spontaanisti omituisia juttuja. Esimerkkinä se, että olimme ruokakaupan kassalla, kun myyjätär kysyi oliko meillä kylmäkassi pakasteille. Kiitin, hymyilin ja sanoin että kyllä on, mutta että lämpökassia tässä pakkasessa oikeastaan kaivattaisiin eikä päinvastoin. Sitten käännyin Mikon puoleen ja ehdotin piloillani, että hankkisin sellaisen paksun ruumispussin tyyppisen lämpövastuksilla varustetun pussin, johon tungen aina ulkona liikuttaessa ja jota Mikko voi vetää perässään aina kun on lunta ja pakkasasteita. Juttu jatkui pidempäänkin sanailulla mm. siitä, että miehen ei saa antaa olla liian varma siitä ettei vaimo päätä toteuttaa kaikenlaisia hölmöjä ja noloja juttuja, sillä kauhistunut epäilevän kammon tila pitää miehenkin veren virtaamassa. Ja sitten tajuan, että Mikon lisäksi nauroivat sekä kassa että toinen asiakas. Kutsun tapahtumaa "spontaaniksi kälätykseksi" tai "kaupan kassan huonolaatuiseksi komediaklubiksi" ja sitä on tapahtunut ennenkin.

Seurattuani netissä keskustelevia ihmisiä viime aikoina voisin ehdottaa sellaistakin bisnesideaa, että herneet jatkuvasti nenäänsä vetäviä varten voisi kuiva- ja pakasteherneiden hintaa korottaa roimasti, ja lisähyödynkin nyppiä vielä päältä valmistamalla nasaalikanavaan soveltuvat hernepihdit joilla herneet saa vedettyä ulos.



24.1.2012 (IP) Kommunisteista ja kapitalisteista

Nuorena tyttönä kävin äidin kanssa Kokoomuksen vaalinvalvojaisissa. Eräissä valvojaisissa oli ravintolan yläkerta vuokrattu Sosiaalidemokraateille ja alakerta Kokoomukselle. Illan kääntyessä loppua kohti olimme keskustelemassa ryhmän kanssa lähellä ulko-ovea, kun kuulimme äänen manaavan kovaan ääneen: "S-tanan kapitalistisiat, että mää vihaan niitä". Käännyimme katsomaan: demareiden puolelta oli kurkistelemassa manauksen päästänyt naama, joka muuten kuului eräälle työntekijöistämme. Samalla hetkellä miekkonen huomasi äidin ja selvästi häpesi syvästi: kyseinen herra oli nimittäin juuri käynyt pyytämässä - ja saanutkin - palkkaennakkoa. Äidin luonteesta kertoo paljon hyvää se, ettei hän koskaan maininnut miekkoselle asiasta eikä syrjinyt häntä millään tavoin jälkeenpäinkään.

Mistä pääsenkin näppärästi varsinaiseen asiaan, eli kommunismiin. Tiedättekö, että innokkain kommunisti ja asioiden jakamisen kannattaja on sellainen, jolla ei ole itsellään jaettavaa. Mutta annapa kommunistille määräys jakaa omastaan vielä köyhemmille, etkä ole ikinä nähnyt kapitalistisempaa kansalaista. Ja jos suomalaiselle kommunistille sanotaan että maailmassa on paljon suomalaisia köyhempiäkin ihmisiä, muuttuu kommunisti kuin taikasauvan iskusta isänmaan ystäväksi ja ilmoittaa että piruakos niille köyhille ja nälkää näkeville jakamaan. Kun ne ovat aivan vääränlaisia köyhiä. Maailmassa ei ole kapitalistisempaa olentoa kuin kommunisti, jolta pyydetään lahjoitusta hyvän asian eteen.

Lelunkeräilijäfoorumeillakin on samaa kaikua: riittää puhetta siitä, kuinka köyhä on, voi. Kelan toimeentulo-, opinto- ja asumistuet toki pistetään kapitalististen muovilelujen keräilyyn. Jos on ylimääräistä tavaraa, sitä ei lahjoiteta köyhille ja tarvitseville, vaan se myydään omaksi hyväksi kirpputorilla ja kiukutellaan jälkikäteen kuinka kallis oli pöytävuokra ja kuinka joku aivan varmasti varasti pöydästä tavaraa. Ja syyllinen oli varmaankin se rikas riistokapitalisti, sillä kaikkein rikkaimmathan ne nimenomaan haluavat varastaa rikkinäisen paidan ja haljenneen mukin pölyiseltä kirpputorilta. Jos on ylimääräinen lantti, se pannaan oman sukan varteen "pahan päivän varalle", eikä sitä lahjoiteta kadulla kodittomalle.

Kommunistin maailmankuva on tämä: "mikä on sinun, on myös minun, mutta se mikä on minun on yksin minun".



23.1.2012 (Ilta 2)

Sivumennen sanottuna tässä Hercules-sarjassa Zeuksen näyttelijä näyttää siltä kuin katukulkuri olisi löytänyt lämmikkeekseen nojatuolin päällyskankaan.



23.1.2012 (Ilta)

Myyjä toimitti kotiovelle marras- tai joulukuussa ostamani liinavaatekaapin. Sinisestä olohuoneesta tulee remontin valmistuttua sininen vierasmakuuhuone, ja kauniista kiinalaisesta lintukoristeisesta kaapistani sen liinavaatekaappi. Sen alaosassa on suuri tila ylimääräisille peitteille ja tyynyille. Tosin tällä hetkellä se on täynnä kauniita posliiniesineitäni - Wedgwoodin Cornucopian sinistä versiota.

Olenkin tilaillut niitä melko paljon muutaman viimeksi kuluneen kuukauden aikana. Tänään saapui henkeäsalpaavan kaunis kermakko, jonka sanoin olevan kaunein esine jonka olen nähnyt sitten... no, sen jälkeen kun viimeksi avasin posliinikaappini oven, eli eilisillan. Lisäksi sain äidiltä kaksi äärettömän kaunista kristallista kukkamaljakkoa, ja olisin saanut kolmannenkin ellen olisi pistänyt vastaan ja lopulta päätynyt laittamaan sitä niin korkean kaapin päälle ettei pikkuruinen äitini ylettynyt ottamaan sitä alas.

Äidistä puheenollen: hän on niin kipakan kiukkuinen että pelkään hänen poksauttavan verisuonen tai pari. Onneksi perhelääkärimme lupasi hoitaa ruuvin poistoleikkauksen, koska jos äiti olisi joutunut menemään Lahteen sairaalaan sitäkin leikkausta varten, pelkään että hän olisi purrut jäljet automme sisustukseen. Sen verran pahansisuinen eukko kuitenkin on kyseessä. Isä oli jo kokenut sen väitettyään että Ramses-nimisiä faraoita oli vain kolme koko Egyptin historiassa. Tietääkseni äiti loi häntä kainalosauvalla.

Talon laajennusosan rakennuspiirustuksetkin ovat valmistumisvaiheessa. Olen äärettömän tyytyväinen rakennuspiirtäjääni, joka on kiitettävän kiltisti toteuttanut kaikki toiveeni. Seuraavaksi onkin otettava selvää siitä, miten pahasti rakennuslupaviranomaiset taistelevat ideoitani vastaan.



23.1.2012 (IP)

Pohdittuani asiaa pitkään ja hartaasti voin tulla siihen tulokseen, että kun inkvisitio hajoitettiin, sen lahjakkaimmat kiduttajat palkattiin siihen firmaan, joka suunnitteli epilaattorin.



21.1.2012 (Ilta) Lääppiö

Joskus lapsena pelästyin kovasti pienemmästä olohuoneesta tulevaa kirkuvaa ääntä, ja havaitsin säikkyneeni televisiosta pauhaavan vanhan Tarzan-elokuvan simpanssin huutoa. Näin vanhemmalla iällä sitä tajuaa, että kyllä sitä itsekin päästäisi pahan parkaisun, jos jokin luihun näköinen hyypiö nahkatangoissa yrittäisi tunkea lähietäisyydelle. Oli sillä näyttelijällä onnea jos simpanssi tyytyi vain kirkumaan eikä saman tien motannut neniin mokomaa lääppiötä.

Jostain syystä jotkut olettavat, että koska pidän linnuista, rakastan automaattisesti jok'ikistä lintuaiheista pikkuesinettä. Monet heistä, ikävä kyllä, tunkevat syliini lintuaiheisia koriste-esineitä, monet niistä vieläpä ikävän räikeitä. Pitäisikö testata näiden lintukoriste-esineiden aerodynaamisia ominaisuuksia yläkerran ikkunoista? Kuinka pitkälle lentäisivät tyylitelty lasijoutsen tai häiriintyneen räikeänvärinen papukaijakello?



19.1.2012 (Ilta)

Olen huomannut, että kun joku sanoo "maanläheiset värit", niin se tarkoittaa synonyymia ilmaisulle "pitäisi haudata mahdollisimman syvälle". Tai sitten mahdollisesti jollekin joka on paitsi jo haudattu, myös jätetty haudatuksi kuukaudeksi tulva-aikaan ja sitten kaivettu ylös.



19.1.2012 (IP)

Typerys tarvitsee vuorokauden verran miettimisaikaa ratkaisun keksimiseen. Kokonaisen hedelmillä täytetyn porsaan kypsentäminen parahultaiseksi on jo vaikeaa, vielä vaikeampaa on sen kuljettaminen kuumana. Mutta hedelmillä ja marjoilla täytetyt ankat ja hanhet olisivat erinomainen pitoruoka, ja hedelmämehu maustaa lihan oivasti kypsymisen aikana. Tarjolle pääruoan kanssa gratinoitua perunasosetta (juustolla tai ilman), kypsennettyjä kasviksia... lisäehdotuksia?

Toisaalta kyse on edelleen siitä, mistä kohdasta Suomenmaata saa kaiveltua esiin pitopalvelun, joka hallitsee muutkin ruoat kuin karjalanpaistin ja kiusaukset, sekä omaa asiallista tarjoiluhenkilökuntaa. Olen nähnyt tarpeeksi juhlista, joissa saa tarkkailla pitkään ennen kuin on varma siitä onko kahvipöydän edessä luuraava mummeli edesmenneen sapuskalle perso isotäti vai tarjoiluhenkilökuntaa.



18.1.2012 (IP)

Kuten olen jo aiemminkin kai todennut, Mikon 50-vuotisjuhlat muuttuvat remontin vuoksi 51-vuotisjuhliksi keväälle 2013. Olen silti jo miettinyt ruokapuolta. Suomalaisissa juhlissa on tarjolla aina sitä samaa: kinkku- ja lohikiusausta sekä karjalanpaistia, ja kieltäydyn ehdottomasti moisesta. Tapaksia on ehdottomasti saatava ruokalistalle, samoin illaksi vohveleita suolaisin ja makein täyttein, mutta löytäisinköhän jostain pitopalvelun joka pystyy tarjoilemaan kokonaisena paistetun ja hedelmillä täytetyn porsaan? Nähdäkseni ongelmana on lähinnä ruoan kuumana säilyttäminen, sillä Torpin uuni on liian pieni moiseen. Lihanleikkuuta helpottamaan tarvitaan tietenkin paistimestari, joka leikkaa halutunkokoisia palasia toivomusten mukaan, mutta se olisi jotain hieman uudempaa. Isosetäni viisikymppisillä tarjoiltiin kokonaisena avotulella grillattuna kokoinainen lammas ja samoin käsitelty porsas, mutta ne juhlat olivat meren rannalla heinäkuussa. Huhtikuussa keskellä Hausjärveä moinen voi olla hieman hankalampaa saavuttaa.



17.1.2012 (Ilta) Ankarasti

Postireissulta kotiin ajaessa Asematie oli poikkeuksellisen kaunis: puut valkoisen kuuran peitossa, kaikkialla korkeita lumikinoksia, pimeää. Mikolle sanottua: "Tämä on kai se talven ihmemaa josta niissä äklöissä joululauluissa ulistaan. (hetken hiljaisuus) Talven ihmemaassa on kylmää, märkää ja vi-uttaa ankarasti."



17.1.2012 (IP)

BritLit kolmosessa runneltiin tänään läpi Yeatsin runous. Ensimmäisessä käsiteltävässä näytteessä runoilija oli ilmoittanut pää höyryten aikovansa välittömästi muuttaa kaupungista Innisfreen saarelle, rakentaa idyllisen mökin oksista ja elellä autuaallisessa rauhassa viljellen yhdeksää papuriviä sekä pesällistä mehiläisiä. Ja minä mietin että mitähän helvettiä. Aivan varmasti olisi onnistunut, epäilemättä. Joku sonetteja ja perusriimejä vääntävä kaupunkipelle elämässä risumajassa ja pärjäämässä koko vuoden pavuilla ja hunajalla. Ne suloisesti sirittävät heinäsirkatkin alkavat käydä kuukaudessa hermoon niin pahasti että sitä alkaa kaivata kipeästi hyönteistuhopurkkia, eivätkä laulelevat, leikkiä lyövät lintuset pidä sitä perhanan turpavärkkiään kiinni kun kansalaiset yrittävät nukkua; ja voit vain arvata hiljenevätkö ne siksikään aikaa kun joku runoilijankuvatus kyhää seuraavaa tekostaan. Puhumattakaan siitä, että parin viikon pelkän papu-hunajadieetin jälkeen ne pusikoissa pirisevät pikkulinnut alkavat vaikuttaa melko houkuttelevalta vaihtoehto-ruokavaliolta.

Joku väitti joskus minun olevan etääntynyt luonnosta. Kunpa vain olisinkin: yleensä luonto tekee liikaakin eleitä lähestyäkseen minua, ja minä taas vietän suuren osan ajastani tukkanuottasilla luonnon kanssa.



16.1.2012 (Yöllä) Muita maailmoja

Talooni tulee... no, ihmisillä on taipumusta varastella toisten ideoita joten jätän sanomatta tarkalleen mitä kaavailen, mutta kerron sen verran, että talosta tulee jopa paljon yllättävämpi kuin alunperin odotin, ja että tietyistä kohdista on mahdollista nähdä toisiin maailmoihin. Sääli: minusta oli hauskaa kertoilla ideoistani ja suunnitelmistani julkisesti, mutta ihmiskunnalla on heikot suunnittelulahjat ja sen sijaan paljon kykyä toisten ideoiden "lainailussa". Olen jopa harkinnut suljetun blogin perustamista näitä ideoita ja valokuvia varten. Aivan kuin minulla ei olisi jo muutenkin liikaa web-päiväkirjoja.

Näin muuten hassua unta, jossa eläkeikäinen miespuolinen naapurimmme tuli juovuksissa niin sekapäiseksi, että lähti kiertämään korttelia pukeutuneena neitsyt Mariaksi ja työntäen edellään lastenvaunuja joissa oli muovinen Jeesus-nukke, samalla kovaäänisesti virsiä hoilottaen. Toisen naapurin nuori poika päätti antaa hänelle kyydin mopollaan, ja mopo-lastenvaunuyhdistelmällään he vahingossa ajoivat kolmannen naapurin pihaan onnistuen tuhoamaan melkoisen määrän istutuksia ja pensasaitaa. Tämä naapuri taas suivaantui, tarttui haulikkoonsa ja lähti jahtiin pyörätuolissa istuen. Unessa äiti oli käymässä, ja tuli juuri pihalle kun ohitse ajoivat ensin Neitsyt Maria ja nukke-Jeesus kuljettajineen moottoripyörä-lastenvaunuilla pahasti ulisten, ja heidän perässään taas äkäinen ja kiroileva pyörätuolipotilas haulikolla ampuen ja latauspanokset ilmassa lennellen. Unessa äidin ilme oli niin koominen, että heräsin sikeästä unesta hihittäen.

Olen lapsesta saakka nähnyt paljon unia, ja useimmat niistä ovat hyvin selkeitä ja eloisia. Painajaiset ovat toki aivan erityisen kammottavia, mutta onneksi joskus jotain vastapainoakin.



15.1.2012 (Yöllä)

Eräs naurukyyhkyistä on ilmeisesti kuolemassa. Se on vanha ja sairastellut jo vuosia, mutta nyt se on heikossa kunnossa. Yritän silti lääkintää, vaikka lintu on niin heikko ettei se jaksa itse juoda eikä syödä: supertehotroppini erityistilanteisiin sisältää cocktailin antibiootteja, hedelmäsokeria, vettä ja papukaijojen käsinruokintaruoan rasvaisinta versiota ruiskulla kitaan. Se on ollut tehokasta, mutta saa nähdä. En yleensä nimeä lintujani ellen satu työskentelemään niiden kanssa - eli linnuilla on "nimi" hetken aikaa mikäli ne ovat sairaita tai muuten erityistarkkailussa. Tämän nimeksi tuli "Voinytjoperkele", kun se tönäisi pyrstöllään purkillisen pellettejä vastaimuroidulle lattialle.

Shoppailupäivä: ostin Mikolle kaksi ulkotakkia, toisen keväälle ja toisen talveksi. Tunsin houkutusta ostaa kolibrikukan - niitä myytiin Strelitzian nimellä - mutta en olisi millään saanut raahattua sitä kotiin ja sitä paitsi olin luvannut itselleni olevani epäitsekäs ja ostavani vain Mikolle. Mikko-rukka on tehnyt ylitöitä koko päivän: nyt hän nukkuu onnellisena saatuaan eteensä jättimäisen luvatun bolognese-annoksen, viinilasillisen, lajitelman leivoksia sekä hyvin lämmitetyn saunan.



13.1.2012 (Ilta)

Mietin 50-vuotislahjaani Mikolle. Ja ajatukseni oli tämä: "Uusi auto". Toisaalta ongelmana on se, etten todellakaan aja autoa enkä tiedä niistä mitään: minulle auto on vain väline jolla päästään mahdollisimman nopeasti pisteestä A pisteeseen B ja takaisin vältellen samalla mahdollisimman huolellisesti paikkoja C, D, E, F ja G, jotka ovat paikkoja joissa on muita ihmisiä. Mikko itse tietää mitä hän haluaa autoltaan, ja mikäli käsitin oikein, autoissa on todellakin eroja. Toisaalta Mikko hankki farmarin lintuhäkkien kuljettelua varten, ja on nyt valitellut sitä miten vaikeaa on löytää kyllin suuria pysäköintipaikkoja. Ja eikö uusi auto olisi hyvä 50-vuotislahja?

Tarkoitukseni oli toivottaa Mikko päivän kokousmatkalta kotiin tarjoilemalla spagetti bolognesea ja lasillinen punaviiniä. Leikkuulauta esille, suuri veitsi, vihannekset valmiiksi, kaikki mahdollinen esille... kunnes tajusin, ettei kaapissani ollut ainoatakaan pulloa punaviiniä. Yleensä pidän muutamaa pulloa vierasvarana, mutta olin antanut kaikki vieraslahjoiksi. Ja sitten pitkällinen tavaroiden poispakkaaminen, sillä yllättävä bolognese-herkutteluhetki vaihtui kanapihveihin ranskankermakastikkeella sekä pakastimen sulatukseen. No, spagettia kai huomena.

Kävin yliopistolla keskustelemassa keskeyttämisestä. Ehdottivat kyllä, että vaihtaisin pääaineeni historiaan, sillä suuren osan historian kursseista voi suorittaa kotoa etäopiskeluna. Jätän harkintaan: tarvitsen vähintään vuoden toipumiseen ja talon rakentamiseen. Toisaalta silloin kun Mikko on vierelläni tuntuu siltä kuin pystyisin mihin tahansa.

Ja entäpä jos tekisinkin kuten opintoneuvoja ehdotti? Opiskelisin kurssin tai vaikka kolme vuodessa, ja vain niitä aineita jotka todella kiinnostavat. Eihän tarkoitukseni alun perinkään ollut oikeastaan valmistua ammattiin: oli tarkoitus oppia kaikenlaista mielenkiintoista ja hauskaa. En tarvitse opintotukia tai -lainoja, ja koska tarkoitus ei ole valmistua, voin poimia vain mielenkiintoisen tiedon päältä. Sillä tavalla voisin tyydyttää tiedonhaluani ja silti viettää paljon aikaa kotona. Joutuisin käymään Tampereella ehkä parin viikon välein palauttamassa materiaalia, tenttimässä sähköisesti sekä samalla laulutunneilla (laulunopettaja sanoi että nuottikorvani on huomattavan tarkka). Voisin viettää jokaisen yöni kotona, ja saisin paljon aikaa Fågeltorpille.



13.1.2012 (Yöllä) Yllätys

Kirottu mielipuolinen tukkirekkakuski oli kiilata automme tieltä. Liukas keli, lumipyry, vilkas liikenne ja ohitus ylinopeudella: vain Mikon nopea väistö pelasti auton. En pidä kiroilemisesta, mutta nyt kyllä sanon: saatanan hullu kusipää. Ja perkele vielä päälle.

Joka syksy talvi yllättää autoilijat. Olisi hauskaa nähdä vihdoin sekin aika, jona autoilijat vihdoinkin yllättävät talven. Ehdotan ovelaa joukkoväijytystä.



9.1.2012 (Ilta) Kysymys

Avioliitossa sitä oppii tuntemaan puolisonsa sanontatavat ja sielunliikkeet. Ja Mikko onkin - ihmisrodulle tyypillisellä itsesäilytysvaistolla - oppinut tuntemaan maailman huolestuttavimman Katte-fraasin, joka alkaa näin: "Tiedätkö, mitä me tarvitsisimme?" Ei edes kohti hyökkäävä ja vaahtoa kuolaava barbaarilauma voisi olla yhtä pelottava kuin tuo lyhyt kysymys.



8.1.2012 (IP)

On kyllä myönnettävä, että vaikka rakastankin tätä taloa intohimoisesti, välillä toivon ettei se vaatisi sitä että jonkun on aina oltava kotona huolehtimassa siitä. Lintuja ei voi jättää vahditta, ja jonkun on lämmitettävä palomuureja pakkasilla. Modernit talot ovat rumia, mutta ne voi jättää yksikseen vaikka viikkokausiksi eikä niille käy mitään - Fägeltorp ei voi olla tyhjillään edes yhtä yötä.



7.1.2012 (IP)

Heräsin takkatulen huminaan makuuhuoneen pikkutakassa, ja siihen kun Mikko toi vuoteeseen aamiaista ja teetä. Jotkin aamut ovat poikkeuksellisen hyviä, tämä oli yksi niistä.

MTV3 iskee jälleen: "Pallon kori osui voimajohtoihin, joka syttyi palamaan törmäyksestä syntyneistä kipinöistä." AAAAAAARGH!



7.1.2012 (Yöllä)

Haluaisin kyllä tietää millä logiikalla tätini uskoi minun pitävän eroottisia ja romanttisia novelleja sisältävästä kirjasta, jonka ensimmäisessä tarinassa kaksi lesboa harrastaa seksiä hevosen kanssa? Ei, älkää hyvät ihmiset vastatko. En edes halua tietää.

Ja uskotte varmaankin, että kun sana "lesbo" ilmestyy googlen hakutuloksiin, tällekin sivulle virtaa valtava määrä kiimaisia miehentyperyksiä, joiden suurin seksifantasia on "kaksi blondia lesboa nahkamekoissa raiskaa hakkuutukin". Perkele.

Ja homoseksuaalisuuden aihetta sivuten voisin sanoa, että minulle ehdotettiin että äänestäisin Haavistoa siksi että hän on homoseksuaali ja se olisi tasa-arvon mukaistakin. Minusta on kyllä väärin, jos joku ei äänestä ehdokasta vain koska ehdokas on homo, mutta on aivan yhtä väärin äänestää - tai vaatia muita äänestämään - ehdokasta vain koska ehdokas on homo. Minusta tässä kyllä nyt etsitään presidenttiä ihan muilla meriiteillä kuin seksuaalisella suuntautumisella.



6.1.2012 (Ilta) Energisenä koomassa

Menin vuoteeseen yöllä kahden aikaan, ja ajattelin että saan nukkua pitkän yön ja herättyä silti valoisan aikaan, energisenä ja valmiina kotitöihin. Heräsin kello kolmen jälkeen nukuttuani kello ympäri ja ylikin, ja olen ollut koomankaltaisessa laiskuustilassa siitä lähtien. Se siitä.

Luin eilen äidille uutisia MTV3:n verkkosivuilta. Uutinen on nyt jo poistettu, mutta siellä kerrottiin näin: "poliisi poisti miehen naisen asunnosta, joka käyttäytyi häiritsevästi ja juopuneesti". Ja sen kyllä sanon, että jos minun asuntoni käyttäytyisi häiritsevästi ja juopuneesti, niin en kyllä kutsuisi poliisia vaan Ghostbusters-tiimin. Ja ihmettelen kyllä myös sitä, missä "maikkarin" toimittajat on koulutettu ja miten...



6.1.2012 (Yöllä) Selityksen makua (ei aivojen)

Äidiltä lähdettäessä autossa:
K: "Muistimmeko nyt kaiken?"
M: "Ei. Minä en esimerkiksi muista koska Columbus kuoli."
K: "1251"
M: "Sepä hassua, koska se löysi Amerikankin vasta 1400-luvulla."
K: "Aivan, purjehti Amerikkaan koska Euroopasta aivot olivat lopussa. Zombie. Braaaaaaiins..."

Äiti rukka. Toimitin hänelle tänään kirjoja ja ruokaa, ja lisäksi söimme yhdessä kunnon päivällisen - patonkia ja yrttiöljyssä marinoituja artisokansydämiä, pekoniin käärittyjä papuja, valkosipuliperunoita ja confit de canard, jälkiruoaksi juustoja, Lindtin nougat-suklaita ja Runebergintorttuja. Testasin kainalosauvoja - olen edelleen yllättävän nopea niiden kanssa, vaikka kokemuksesta on jo useampi vuosi. Äiti tarvitsee kyllä harjoitusta siinä taidossa, mutta parempi että ottaa varovaisesti. Kahden luun katkeaminen ei todellakaan ole pieni juttu.




4.1.2012 (IP)

Mette-täti puhui jälleen siitä, kuinka hyvää minullekin tekisi matkustella - Mette raivostuu ellei pääse ajoittain jonnekin. Toni taas on lähdössä pian Amerikkaan, ja äiti on tulossa mökkihöperöksi jo vajaan kahden viikon kotona istumisen jälkeen. Itse kauhistelin eilen sitä, kuinka pian on taas palattava Tampereelle, ja että Tampereen reissuja kestää vielä toukokuulle saakka. Minulle matkustelu ja ihmisten tapaaminen ovat epämiellyttäviä kokemuksia: viimeiset pari vuotta ovat syventäneet tarvettani oman kodin rauhaan ja mahdollisimman suureen etäisyyteen muista ihmisistä. Nautin siivoamisesta, ruoanlaitosta ja jopa Mikon kauluspaitojen silittämisestä. Nautin kyllä shoppailusta, mutta sen on oltavaa nopeaa ja tehokasta enkä halua reissun kestävän muutamaa tuntia pidempään. Shoppailu olisi vielä hauskempaa, jos kaupoissa ei olisi muita ihmisiä.

Muut ihmiset saavat minut sairastumaan. Tosin kieltämättä on hienoa nähdä taas Niinaa ja päästä laulutunneille, mutta siihen ne Tampereen ilot sitten kutistuvatkin. Yritän korvata sitä shoppailemalla rankemman päälle aina Tampereelle joutuessani.



4.1.2012 (Yöllä 2) Sanakirjaa

Pitää kehittää Katte-Suomi-sanakirja muille. Esimerkkejä:
-Navigaatiokartta: suklaarasian kuvaopas siitä mikä konvehti sisältää mitäkin. Käytetään lähinnä liköörikohvehtien välttelemiseen.
-Pohjien ottaminen: lintuhäkin pohjapapereiden ja kuivikkeiden poistaminen.
-Pohjaaminen: pohjapapereiden ja kuivikkeiden vaihtaminen.
-A1, A4, A7, Y2, Y8 jne: lintutalon häkit. A1 on alakerran ensimmäinen häkki vasemmalta lähtien, Y8 on yläkerran kahdeksas häkki oikealta lähtien jne.



4.1.2012 (Yöllä) Pyhä Mikko

Mikko on perheeni "Pyhä Lehmä". Ei ole mitään, mitä Mikko voisi tehdä väärin, ja kaikki mitä Mikko tekee muuttuu astetta tai kolmea paremmaksi Mikon tekemänä. Jokin viikko sitten äiti ihasteli sitäkin, että "Mikko ei ikinä kiroile". Äidin uskomus huvitti minua silloin ja se huvittaa nytkin: heräsin nimittäin juuri tänä aamuna siihen, että Mikko siirsi printteriäni toiselle puolelle huonetta ja kirota pärskytti niin että oletin maalien kuoriutuvan katosta.

Pari viimeistä päivää ovat olleet ajaa minut hulluksi - anteeksi, hullummaksi. Tilasimme lämpökuvauksen tulevaa laajennusta ja remonttia varten, ja se taas vaati joka ikisen huonekalun siirtämisen metrin päähän ulkoseinistä. Melkoinen urakka, vaikka aikaa oli muutama päivä. Takaisin siirto ei sitten vienytkään kuin kuutisen tuntia, kun laitoin hihat heilumaan - huonekalukaaokseen kyllästyneen syvällä intohimolla.



3.1.2012 (Yöllä) Linnut

Hemmetin suuret koiraskyyhkyt ja niiden välienselvittelyt. Normaalisti ne kukkoilevat hetken ja sitten lopettavat: nyt ne olivat nahistellessaan onnistuneet irrottamaan yhden orsista, ja orsi oli jättänyt toisen niistä nalkkiin seinän ja oksan väliin, jalat ilmassa ja siivet sivuilla niin ettei lintu päässyt mihinkään. Se oli hermostunut ja nälkäinen mutta onneksi mitään ei ollut hajonnut, ja lintu antoi kiltisti irroittaa itsensä. Laitoin sen riikinkukkokyyhkynaaraan kanssa samaan häkkiin: se on rauhallinen eikä häiritse ruokarauhaa ja rauhoittumista, toisin kuin muut suuret linnut.

Riikinkukkokyyhkyn suosikkiruokaa ovat tuore maissi ja herneet eikä se suuremmin välitä pelleteistä, kun taas tämä nälkäinen koiras suorastaan rakastaa pelletejä. Niinpä se sukaisi välittömästi täydelle pellettikupille. Sitä saattoi suorastaan nähdä mitä riikinkukkokyyhkyn päässä tapahtui: se tuli katsomaan mitä hemmettiä vieras teki pellettikupissa. Se testasi nokallaan pellettiä: "mitä hittoa, tämähän on pelkkää pellettiä. Miksi se tätä syö?". Sitten se kävi testaamassa tuoreruokakuppiaan: kyllä, maissia ja hernettä. Sitten takaisin katsomaan vierasta: "mitä perkelettä? Ihanko tosissaan se pitää pelleteistä?". Siinä oli poikkeuksellisen hämmästynyt lintu.

Riikinkukkokyyhkyllä oli puolisokin, mutta se kuoli vuosia sitten. Näistä kahdesta näyttäisi nyt kuontautuvan hieno pari, ja ne tulevat toimeen hienosti. Koiras on rauhallisin kaikista koiraskyyhkyistäni (ellei timanttikyyhkyjä lasketa joukkoon).

Ja kun nyt lintutarinoita kerrotaan, niin kerronpa hiukan kääpiökoch-kukosta. Kyseessä on äärettömän utelias eläin: se tulee aina katsomaan mitä ihmiset puuhastelevat, kurkkistelee pää kallellaan aviaarionsa laidan yli ja on aina ensimmäisenä tutkimassa mitä tänään on ruoaksi tarjolla. Vein tänään tarjolle keitettyä, silpuksi hakattua kananmunaa. On jo aikaa siitä kun tarjosin sitä viimeksi. Kukko ojensi kaulansa niin pitkäksi kuin ikinä pystyi - niin, että koko lintu oli lähes lysyssä lattialla - kurottaessaan kuppia kohti, valmiina tarpeen vaatiessa pötkimään pakoon siltä varalta että ruoka käy kimppuun (ei se ole koskaan ennen tehnyt niin, mutta eihän sitä koskaan tiedä). Sitten varovainen testaus - oho, se onkin hyvää. Siitä alkoi kiihtynyt ja tyytyväinen kotkotus ja motkotus, ja heti samassa häkissä asustelevat suuret kyyhkyt tiesivät, että tuolta löytyy nyt jotain erityisen hyvää.

Maailman hupaisin näky taas on se, kun tarjoaa keitettyä spagettia. Pienemmät papukaijat kiskovat helposti samaa spagettia eri päistä, joku toinen yrittää livistää kuljettaen spagetinpätkää mukanaan. Tanimbarinkakadut syövät maissia nokat keltaisenaan ja ruusukakadu Sonja, perhana, pyyhkii aina siististi nokkansa vaatteisiini. Monilla harrastajilla on vaikeuksia saada lintunsa syömään pellettiä tai tuoreruokia: minulla ei ole onneksi koskaan moisia ongelmia ollut.



2.1.2012 (IP) Korvatulpat

Perhanan alennusmyynnit. Loppuisivat jo, niin pääsisin ostoksille. Itselleni en kerta kaikkiaan voi hankkia juuri mitään - vaatekomeroni on liian täynnä - mutta Mikon komerossa on tilaa, ja Mikko tarvitsee mielestäni jotain uutta ja hienoa. Ainakin uusi takki, puolen tusinaa uutta kauluspaitaa ja parit farkut, ehkä parit suorat housutkin. Sukkia, tietenkin. Uudet kengät? Kahdet?

Mikon mielestä hän ei "tarvitse" oikeastaan mitään. Itse asiassa Mikolle shoppailu on vaikeaa silloin kun Mikko on mukana, koska hän pyrkii estämään kaikenlaisen tuhlailun - jos hän on tavaran saajapuolella. Jos kyse on minulle tarkoitetusta tavarasta tai jostain yhteisestä hankinnasta jota minä puollan, ei mikään summa tunnu liian suurelta ja saan neuvon ostaa ehdottomasti. Siinä missä Mikko hymyillen maksaa parin tuhannen kenkä- ja vaateostokset päivässä, hän irvisti ajatukselle takista jonka hintalapussa luki 800. Jos kyseinen takki olisi ollut naisten takki, olisi Mikko hymyillyt ja käskenyt ostaa. Ja lisäksi sen toisen mallin siitä vierestä koska eihän minun pidä valita.

Se on epäreilua! Niinpä jätän mieluiten Mikon jonnekin lähimaille ostellessani hänelle vaatteita ja kirjoja. Tai pitäisiköhän sitä hankkia suuret kuulosuojaimet ynnä korvatulpat?



1.1.2012 (Ilta) Ozymandias

Piti kirjoittaa essee Shelleyn Ozymandiaksen tulkinnoista, mutta tästä on nyt tulossa pitkä selvitys Pi-Ramesseksesta ja melkoinen ekskursio Egyptin historiaan. Professori saa kyllä varmasti raivohalvauksen. Ja miten sitä sanoisi nätisti ja akateemisesti, että filosofinen tulkinta Ozymandiaksesta on nössötulkinta niille, jotka pelkäävät tappelua?



1.1.2012 (Yöllä) Sivunkääntö ja itsemurhahiiret

Uuden vuoden kunniaksi voisin vaikkapa todeta, että kotonamme elää -tai siis eli, mennessä aikamuodossa - itsemurhahiiriä. Totta kai vanhassa puutalossa on hiiriä, mutta ei kyllä pitkäikäisiä sellaisia. Tämänvuotiset yksilöt tuntuvat olevan kovin innokkaita pääsemään hengestään. Ne olivat kyllä tyhjentäneet myrkkylautaset, mutta myös nakertaneet auki Mikon työhuoneen seinähyllyllä odotelleet myrkkypaketit ja tyhjentäneet ne.

Hassua, kuinka hiljainen yö nyt on. Edellisinä vuosina paukuttelua on jatkunut vähintään kolmeen asti yöllä, mutta tänä vuonna räiske loppui jo puoli yhdeltä eikä sen jälkeen ole kuulunut hiiskaustakaan. Toivoa sopisi, että kyseessä olisi pysyvä trendi: että ihmiset olisivat oppineet pelkäämään vihaani ja siksi pysyttelisivät hiljaa pakollista puolenyön räiskintää lukuunottamatta, mutta pelkäänpä että kyse on vain taloustilanteesta, ja että ensi vuonna joudun taas kuuntelemaan tyhmien paukuttelua aamuun asti.





Päiväkirja vuonna 2003
Päiväkirja vuonna 2004
Päiväkirja vuonna 2005
Päiväkirja vuonna 2006
Päiväkirja vuonna 2007
Päiväkirja vuonna 2008
Päiväkirja vuonna 2009
Päiväkirja vuonna 2010
Päiväkirja vuonna 2011
Päiväkirja vuonna 2012
Päiväkirja vuonna 2013
Päiväkirja vuonna 2014
Päiväkirja vuonna 2016
Päiväkirja vuonna 2016
Päiväkirja, uusin