Disclaimer: K. M. Lautanen on pessimistis-aggressiivinen naisihminen, ja tämä on kyseisen naisotuksen päiväkirja. Sen lukemista ei voida suositella edes pääosalle aikuisista ihmisistä. Tämä on aikuisen ihmisen päiväkirja kohdeyleisönään muita aikuisia ihmisiä, eikä sovellu lapsille. Epäilemättä tekstin suorasukaisuus loukkaa useampaakin kansalaista. Se on kuulkaa voi voi. Lukemalla eteenpäin sitoudut siihen, että ymmärrät em. kohdat. Jos mielipiteesi eroavat omistani, voit puolestani tunkea ne sinne mihin aurinko ei paista. Sarkasmivaroitus!

Palautetta saa lähettää mailitse osoitteeseen kmlahti [AT] gmail.com tai blogin omalla lomakkeella. Jos olen epätavallisen hyvällä tuulella, saatan jopa teeskennellä välittäväni jonkun muun mielipiteistä, mutta se on hyvin epätodennäköistä.





31.12.2011 (IP)

Vuoden viimeiseen päivään ei ole mukava herätä, kun huomaa makuuhuoneeseen leijuvan kauhean hajun ja palaneen käryn. Niin, sillä elinkumppanini on mies joka osaa polttaa glögin pohjaan.

Kyse on aina lukemisesta. Mikko on erinomaisen hyvä lukemaan kirjaa ja unohtamaan samalla kaiken muun - vaikka toki sotkun jättämisestä vaimon siivottavaksi hän saa myös korkeat pisteet. Lintutalolla on käytössä 12 häkkiä, joista Mikko ehtii siivota 4,5 siinä ajassa jossa minä siivoan 7,5 ynnä lakaisen lattian ja pesen lisäkupit. Häkkien kuivikkeina olkien alla käytetään sanomalehtipaperia: tuttu näky on Mikko istumassa häkin lattialla lukemassa lattialle juuri levittämäänsä lehteä samalla kuin muutama lintu pyrkii pesimään hänen selkäänsä tai niskaansa.

Rakastan itsekin kirjoja - alituiseen akuutti ja hyllyhankinnoista muuttumaton kirjahyllypula on todiste molemminpuolisesta harrastuksestamme. Toisaalta itse osaan odottaa sopivaa aikaa, enkä tuhoa kattiloita tai tuki viemäreitä lukemisellani...



29.12.2011 (Ilta) Leipää halaileva mies, netin omistava täti ynnä muita elämän kummallisuuksia

Aviomieheni halaili voileipää. Tai siis... tein voileipiä ja vein ne Mikolle, joka olikin nukahtanut. Syötyään kaksi leipää kolmesta Mikko nukahti äkisti ja kääräisi samalla käsivartensa ympärilleni - suoraan leivän ja leipälautasen päältä. Niinpä voin oikeastaan sanoa, että mieheni halasi broiler-juustovoileipää.

Kerroin äidille ostaneeni eilen Soihtuköynnöksen. Äidin piti päästä näkemään sen kuva, joten hän kertoi katsoneensa sitä "Meten internetistä". Siispä tätini omistaa internetin - ainakin äidin tulkinnan mukaan.

Sairaalassa äiti oli onnistunut ystävystymään hoitajien kanssa niin nopeasti, että kun menimme hakemaan äitiä pois, hoitaja ei olisi päästänyt vielä kotiin. Totesi kuitenkin, että Mikko ja minä näytämme niin asiallisilta ihmisiltä että uskaltaa päästää meidän hoitoomme. Mietin matkalla, että oliko kyseessä kontrasti spekulaatioon äitini asiattomuudesta (meikittä, kipsi jalassa ja kitisemässä tauotta kahvia ja tupakkaa). Tai ehkä minun pitäisi opetella soittamaan ihmisille ilman että on jotain asiaakin. Jotta olisin vähemmän asiallinen. Tai toimisiko asiattomien juttujen kertominen?



29.12.2011 (Ilta) Havunneulapäivällinen

Olen jo aiemminkin tainnut mainita, etten ole yksi niistyä ihmisistä jotka "pitävät" eläimistä. Onhan minulla ollut eläimiä, ja lintuja on monta kymmentä vieläkin. Lahjoitan tavaraa ja rahaa eläinsuojeluyhdistyksille ja olen joskus hoidellut lintutapauksia joita muut eivät osaa - mutta en oikeastaan rakasta eläimiä samalla tavalla kuin muut. Ja sitten on sellaisia eläinharrastajia joita en käsitä yhtään. Esimerkiksi MTV3:n uutisissa joku eukko ilmoitti koirastaan näin:

"Tässä juuri eilen aamuna maisteltiin vähän joulukuusen havuja ja tänään on oksenneltu vähän vaahtoa ja havunneulasia, Lepola naurahtaa."

Ja minun reaktioni oli että mitä helvettiä? Onko se eukkokin käynyt niitä havuja nielemässä ja oksennellut sitten koiransa kanssa yhdessä? Ilmeisesti ei, mutta en osaa käsittää "me"-ajattelua kun puhe on eläimistä. "Me" on käsite jota käytän kun puhun jostain mitä teen yhdessä jonkun muun ihmisen kanssa. "Me" ei ole käsite sille, että koira syö havuja ja oksentaa, "me" yhdistettynä tekemiseen monikkomuodossa vihjaa siihen, että tuon eukon pitäisi oppia pikaisesti se mitä ei kannata syödä.



26.12.2011 (Yöllä 2)

Lisähuomio: veljeni voi olla ärsyttävä, mutta myönnettävä on, että hänellä on vähintään kymmenen kertaa enemmän järkeä ja harkintakykyä kuin kenelläkään muulla koko suvussa.

Eräs tuttava kertoi, että jotkut tyhjäpäät ovat kilpailleet kaivinkoneessa istumisessa. No eihän siinä mitään, jos omaa ikävystyttävän mielenlaadun ja yhtä paljon aktiivisuutta kuin kuollut etana, mutta kokeilkoot jakaa vuoteensa kaivinkoneen kanssa. Sellaiselta Mikko ainakin kuulostaa. En tiedä onko rakennusteollisuudessa uutta muotia kaivaa kuoppia äänen voimalla, ja sitä paitsi Mikko on työssä IT-alalla: en siis todellakaan olettanut kuulevani makuuhuoneessani Helsingin katutyömaiden louhintaääniä.

Enkä ole nyt varma kuulostaako edellinen selitys omituiselta siksi että kello on neljä aamuyöstä vai siksi, että olen edelleen K.M.Lautanen.



26.12.2011 (Yöllä)

Mikon lahjoista päätellen olen ollut äärettömän kiltti kuluneena vuonna. Tai no, kiltti ja kiltti. Sain silti puoli tusinaa kullattuja ja maalatuin kukin koristettuja shampanja-laseja, suuren erän Wedgwood Cornucopia-astioita sekä pari kaunista orkideaa. Kuinkahan äkkipikainen, pahansisuinen ja tuhlaileva minun oikeastaan pitäisi olla jotta en saisi ihania lahjoja?



25.12.2011 (Yöllä) Joulun johtopäätöksiä, lyhennelty versio

Johtopäätöksiä: 1) aviomieheni on ihastuttavan kärsivällinen lähtiessään ajamaan nilkkansa murtanutta anoppia sairaalalle kello yhdeltä jouluaattoyönä, 2) osaan nähtävästi ja vailla minkäänlaista terveydenhoidollista koulutusta tunnistaa murtuneen nilkan paremmin kuin kukaan perheestäni, 3) perheelläni on yhtä paljon järkeä ja harkintakykyä kuin Down-syndroomasta kärsivällä ja 3) ensi joulun taidamme viettää kahdestaan kotona. Parempi mielenterveydelle.



23.12.2011 (Yöllä)

Omistan muutamia hyvin hankalia orkideoita. Esimerkiksi Tolumnian juuret täytyy kastella joka aamu ja niiden on kuivuttava täysin ennen yötä. Lisäksi kyseisen kasvi on istutettu pieneen verkonpalaan paikkaan, jossa se saa mahdollisimman paljon lämpöä, valoa ja ilmanliikettä. Dendrobiumit taas tarvitsevat vaihtelevan pitkiä lepokausia ja kosteusprosentteja sen aikana, Miltonia-hybridit eivät koskaan saa kuivua täysin... mutta mikä ihme minut riivasi ostamaan Cymbidiumin? Kasvin, jonka on saatava keinovaloa ja päälle 20 celsiusasteen lämpö päivisin, mutta joka on pakko raahata kymmenen-kahdentoista asteen lämpöön jokaiseksi yöksi? olisin voinut hankkia jotain naurettavan yksinkertaista, mutta ei, taas yksi erikoisolosuhteita vaativa rehu. Niin sitä pitää.



22.12.2011 (Yöllä)

Ennen pidin leskenä loppuikänsä viettämisen ajatusta kovin sievänä mutta melko hupsuna ajatuksena - ottaen huomioon sen miten paljon hyötyä ja etua avioliitosta on - mutta nykyään tuntuu kyllä siltä, että taitaisin mielummin leikata kurkkuni auki kuin ottaa enää ketään muuta elämääni. Jos siis joskus kolmen- tai neljänkymmenen vuoden kuluttua leskeydyn, muistuttakaa minua siitä että pitää pysyä leskenä, vaikka sitten tulisinkin hulluksi selibaatista. Mielummin hillun hulluna kirjaston kirjahyllyillä ja kuvittelen olevani apina: olen silloin varmasti yli kuudenkymmenen, eikä kukaan ihmettele jos vanha nainen höpsähtääkin. Sitä paitsi Mikko alkaa olla jo täysin parantunut keuhkosairaudestaan, ja omat elämäntapani ovat sen verran epäterveet että Mikko luultavasti elää minua kauemmin - oli sitten 18 vuotta vanhempi tai ei.

Mattoja olikin komerossa ennestään kaksi, ja jotenkin on sellainen kutina että mikäli vastaan tulee sovelias mattokauppa ja sovelias matto, voisin järjestää kuudennenkin maton laajennusta odottelemaan. Sitä paitsi tätini penkoo puolestani Pariisin mattokauppoja kevään ja kesän aikana - saanpahan haluamani kahdeksankulmaisen matonkin.

(Mikä hiivatti on "epäsovelias matto"? Sellainen joka tuntuu rivolta ja epäsoveliaalta jalkojen alla? Tai sellainen johon on kudottu suggestiivisia kuvioita tai ehdotuksia?)



21.12.2011 (Yöllä)

Jotkin elämän ilot ovat ilmaisia - kuten nyt vaikkapa Mikon silmien loiste kun tuon tarjottimellisen joulutorttuja, pipareita ja kakkua.

Kolme uutta mattoa hankittu, vaikka kaapissa oli jo ennestään yksi ylimääräinen odottamassa laajennusta. Voin perustella tulevalla laajennusosalla melkoisen suuriakin hankintoja. Ongelma on vain se, minne ne sijoittaa vuoden ajaksi valmistumista odotellessa. Mutta eikö hyvin perusteltu ole jo puoliksi tehty, tai ainakin jotain sinne päin?

En ole ikinä halunnut pelata pelejä, enkä todellakaan aio aloittaa kolmekymppisenäkään. Mikko hyväksyy sen vaikka rakastaa itse pelejä - miksi muut eivät voi sitä hyväksyä? Ja kun sanon että Fågeltorpissa ei saa valokuvata tai videoida, miksi ihmiset yllättyvät kaivaessaan kameran esiin ja saadessaan kiellon entistä äkäisempänä? Mikä ongelma ihmisillä oikeastaan on uskoa puhuttua sanaa?



19.12.2011 (Yöllä) Riippuliitoa

Ostin taulun. Ja taidanpa ostaa toisenkin.

Illan kysymys kuuluu: onko Mikon tarpeellista ilmoittaa aikovansa nukahtaa heti illan halailuhetken jälkeen, vai onko vaihtoehtoisesti mahdollista että hän riisuuduttuaan ja peseydyttyään menee vuoteeseen aikeenaan harrastaa lenkkeilyä ja riippuliitoa?



18.12.2011 (Ilta) Ahkeraa

Käyttääksemme kuvailevaa ilmaisua on olemassa ihmisiä, jotka menevät siitä kohdasta jossa aita on matalin. He ovat ahkeraa sakkia: minä taas istun maahan, palkkaan jonkun poistamaan aidan, ja lopulta suunnittelen ja teetätän uuden, hienomman aidan tilalle. Enkä luultavasti viitsi edes mennä siitä aidattomasta kohdasta läpi.

Pikkuruinen Tolumnia (Jairak's Rainbow)-orkideani on kasvanut ainakin kolminkertaiseksi alkuperäiseen nähden. Tämän piti olla melko hankala laji vaatimuksiltaan, joten ilmeisesti teen jotain oikein. Miltonia/Brassia-hybridini kukki juuri uudelleen, phaleista yhdessä on kukkia ja toisessa nuppua. Kaikki muut tunkevat versoa ja uutta kasvua.



15.12.2011 (IP) Lyhyet

Ompelijattareni sai valmiiksi keittiön kermakaramellitankoverhojen pääosan. Ei, kuvia ei tule tänne: syystä olen jo puhunut aiemmin. Kuvat menevät nyt vain erityisen, käsinvalikoidun yleisön nähtäville.

Shoppailureissu menee hyvin, kun Stockallakin joutuu käymään parkkihallissa tyhjentämässä käsistä muovikasseja kesken ostosreissun, ja kun kotiin päästyään joutuu tuomaan tavaroita autolta vähintään viiteen kertaan.

Päivä taas on hyvä, kun koti on siivottu, kermakastikkeessa hautuvat pihvit tuoksuvat yläkertaan saakka ja käden ulottuvilla on juuri leivottujen lusikkaleipien pino. Mikko lukee aivan vieressä ja karistelee sokerinmurusia viiksistään, takkatulet humisevat. Kohta on aika siivota lintutalo ja saunoa. Mistä on hyvät päivät tehty?

Ajattelin perustaa uskontooni vielä kiihkouskovaisemman lahkon nimeltä Sen Seitsemännen Päivän Turpakiinnistit. Liittykää, kaikki. Tehkää maailmalle palvelus.



15.12.2011 (IP) Polkupyörä

Kun olin pieni kahdeksanvuotias, veljeni halusi ensimmäisen oikean polkupyöränsä. Tässä vaiheessa äiti ja isä päättivät, että jos pojalla on hieno monivaihteinen pyörä, myös isosiskon tulee saada pyörä. Loin yhden ainoan katseen heidän valikoimaansa vaaleanpunaiseen pyörään ja päätin, että moisen epävakaalta näyttävän hökötyksen niskaan en kuunaan nouse. Siis ei. Vanhemmat eivät tätä uskoneet, vaan ostivat pyörän silti: se taisi ruostua pihalla neljä vuotta ennen kuin äiti lahjoitti sen pois.

Kahdeksanvuotias pikku-Katte päätti, että jos kuljettava on niin on paras luottaa omiin jalkoihinsa, jotka ovat paljon vakaammat kuin epäilyttävän hutero metallikotisko. Päälle kolmekymmpinen iso-Katte ei ole muuttanut mieltään: jos on pakko kaatua, niin putoan mielummin hieman matalammalta ja pienemmässä vauhdissa. Silmäilen edelleen polkupyöriä äärettömän epäluulon vallassa. Sellainen metallirohjake kun ei todellakaan näytä terveen järjen mukaiselta.



15.12.2011 (Yöllä) Vaimomaisesti (ei ryppyrasvaa)

Mikko parka. On varmasti vaikeaa elää vaimon kanssa, joka ei nukkumaanmenoaikaan osaa käyttäytyä kunnon vaimon tavoin (eli lähmiä naamaansa litraa ryppyrasvaa, pistää päähänsä papiljotteja ja kuorsata äänekkäästi). Sen sijaan tämä onneton vaimonkuvatus tunkee saman peiton alle ja heittelee hölmöjä iskurepliikkejä. Se meni suunnilleen näin: "Onko sinulla taskussasi banaani vai oletko vain... oho, ei sulla olekaan housuja. No mitä kaltaisesi mies tekee tällaisessa vuoteessa? Oliko sinulla jotain suunnitelmissa tälle päivälle... illalle... eikun yölle?" ja niin edespäin.

Eikä minulla edes ole ryppyrasvaa eikä papiljotteja. Ei tämä mene nyt ollenkaan vaimomaisesti.



14.12.2011 (IP)

Jossain pliisussa kirjassa (en muista missä) joskus analysoitiin, että kahden ihmisen kohtaaminen on kuin kahden laivan kohtaaminen sumuisella merellä tai muuta yhtä tylsää ja hämärää. Mutta miksi, oi miksi naapureiden pitää kuulostaa siltä? Koirat möykkäävät jokaisen ohikulkijan perään, ja välillä omistajat taas mylvivät piskeilleen kuin sumusireenit. Vähemmälläkin metelillä pärjäisi.



14.12.2011 (Yöllä) Epilepsia miinus epilepsia

Jos vielä joku huomauttaa siitä että numeroni näkyy tuntemattomana, saan epilepsiakohtauksen vaikken kärsi koko sairaudesta. Lähetin uuden numeroni jokaiselle jonka numero oli puhelimessani, eli jos et saanut sitä niin saa kysyä. Kysyä siis saa, mutta numeroa ei. Luultavasti. Mahdollisesti ehkä. No, painajainen ahdistelevan pervertikon kanssa on onneksi nyt ohi.

Sivumennen sanottuna huomasin, että onneksi Mikko on olemassa, sillä ilman Mikkoa päätyisin luultavasti vihaamaan jokaista miessukupuolen edustajaa ja ryhtyisin täyslesboksi. Viimeisen parin vuoden aikana saamani kokemukset puhuvat synkkää kieltään miesten luonteesta ja tavoista.

Mette-täti palaa jouluksi Suomeen. Kesä meni ilmeisesti yllättävän hyvin, mutta odotan silti milloin joudun kiskomaan tätöset toistensa niskavilloista irti. Mette-täti on vielä äitiäkin pikkuruisempi: olen itse 160 cm lyhyt (korkokenkiä ei lasketa pituuteen mukaan, ja se on suuri vääryys), äiti minuakin lyhyempi ja Mette aivan pikkuruinen ja tikkumaisen laiha. Sen sijaan luonnetta, temperamenttia ja äkäisyyttä riittää: ei tarvitse ihmetellä mistä sen olen perinyt. Joulu on aina värikäs, kun perhe kokoontuu yhteen: siinä lentelevät herjat, sanaleikit ja solvaukset sellaiseen tahtiin, että ensimmäisenä vuonna Mikko-rukka oli tukehtua kieleensä ja seuraavana jouluna nauruun. Mikon äiti kuolisi varmasti sydänkohtaukseen ja Mikon kristitty veli parkuisi paavia apuun.



13.12.2011 (Yöllä)

Olin kovin ylpeä epäitsekkyydestäni ostettuani äidin firmaan tavaroita, Mikolle kirjan, sukkia ja suklaata sekä joululahjan Niinalle. Ja epäitsekkyydelleni iloisesti hymyillen valssasin antiikkiliikkeeseen ja ostin ihanan lakanakaapin, joka maksoi kymmeniä kertoja enemmän kuin kenellekään muulle ostamani tavarat.

Se siitä epäitsekkyydestä.



12.12.2011 (Ilta)

Rippuumatta siitä kuinka monta kuittia, laskua, muistilistaa ja kirjettä laitan käsilaukkuuni, en koskaan löydä paperinpalasta johon kirjoittaa muistiinpanoja. Voin päätellä vain sen, että paperi muodostaa käsilaukkuni pääasiallisen ravinnonlähteen.



11.12.2011 (IP)

Mikkokin huomautti, etten ollut ostanut mitään kuluneella viikolla. Siispä kaksi päivää ensi viikolta on varattu shoppailulle: tarkoituksena on hankkia ainakin yksi taulu sekä muutama Wedgwoodin Cornucopia-sarjan astia, shoppailu-urakoida rajumman päälle Akateemisessa Kirjakaupassa, Stockan herkkuosastolla, kenkäosastolla sekä Stocka-Delissä. Voisi sitä kai myös pyörähtää Sokoksella ja Bulevardilla, ja ehkä jossain mattoliikkeessäkin.

Toisaalta harmittaa: juuri nyt kaipaisin eniten rauhaa ihmisiltä, sitä etten joudu näkemään tai kuulemaan huonokäytöksisiä ja epäkohteliaita ääliöitä. Ja toisaalta shoppailu Mikon kanssa on aina rentouttavaa ja miellyttävää puuhaa, josta me molemmat nautimme syvästi.

Asiaa melko kaukaa sivuten: tarkkaillessani Mikon puheita huomasin, että minulle puhuessaan hän käyttää enemmän persoonapronomiinia "minä", mutta kun keskustelussa on mukana kolmas osapuoli, muuttuu pronomiini muotoon "me", ja "minä" katoaa puheista miltei kokonaan. Kun puhumme kahden kesken, Mikolla on omia vahvoja mielipiteitä, mutta kun paikalla on muita, Mikko ei puhu niistä, vaan niistä kompromisseistä joita olemme keskenämme saavuttaneet. Se on kai Mikon tapa "muodostaa yksikköä" ja vahventaa parisuhdetta kaikkia ulkopuolisia vastaan. Vielä omituisemmaksi asian tekee se, että erityisen voimakkaasti "me" korostuu silloin, kun Mikko puhuu oman sukunsa edustajan kanssa. Mietin hetken, pitäisikö kantaa mukanaan täydennettävää tilastotaulukkoa siitä, millaisissa yhteyksissä yksiköitymis-puhetapa on käytössä ja missä ei, mutta se taitaisi olla melko omituista.



11.12.2011 (Yöllä) 2 Ironia

Olenko ainoa jonka mielestä on huvittavaa huomata, että maahanmuuttajia loisiksi ja yhteiskunnan eläteiksi nimittelevä tyyppi on työtön sossupummi tai töistään krapulapäiviä lintsaava verkkopaitaporsas? Heh.



11.12.2011 (Yöllä)

Taas yksi uusi inhokki: netin keskustelupalstojen käytöstapojen puutos. Anonyymi nimimerkki peliin ja siitä vain puskasta huutelemaan, koska on niin hulvattoman hauskaa olla kusipää kun ei tarvitse ottaa vastuuta sanoistaan. Siksi käytänkin aina suoraan nimestä johdettua "nimimerkkiä": koska uskallan paitsi sanoa naamaa vasten sen mitä kirjoitan, myös karjua sen ja mielellään vielä nuijia sillä vastaanottajaa päähän.

No, varsinkin kaikkia nimimerkkien käyttäjiä.

Olen muutenkin äärettömän väsynyt ja äkäisellä tuulella. Onko ihmisten oikeasti pakko käyttäytyä kuin joku, jolla on aivoja yhtä paljon kuin säilötyllä suolasardiinilla? Ush. Mitä enemmän olen tekemisissä ihmiskunnan kanssa, sitä enemmän inhoa ja iljetystä se herättää.



9.12.2011 (Ilta) Sivuseikkabingo

Syyslukukaudella eräs luennoitsijoista tapasi tasaisin väliajoin harhailla luennostaan hieman sivuraiteille, ja keskeyttää sitten sanoen että "mutta tämä on sivuseikka". Näin jälkikäteen ajatellen olisi voinut järjestää sivuseikkabingon: viidennen "sivuseikan" jälkeen karjutaan "bingo!" tai vaikkapa "sivuseikka!"



9.12.2011 (IP) Uusi puhelinnumero

Puhelinnumeron vaihtaminen on yksinkertaisempi toimenpide kuin lähestymiskiellon hakeminen. Saatan joutua turvautumaan myös lähestymiskieltoon mikäli tilanne jatkuu yhtä ongelmallisena, mutta puhelinnumeroni vaihtuu jo ensi viikolla uudeksi ja salaiseksi numeroksi. Lyhyesti selitettynä kyseessä on melko psykoottinen lähentelytapaus: erään exän kaveri Tampereelta. Olen kuullut jo aivan liikaa tuota läähätystä ja rasvaisia kuolajuttuja sekoitettuna päästä revittyihin fantasioihin: tilanne on lisäksi kärjistynyt pahemman kerran sen jälkeen kun tyypin tyttöystävä jätti hänet eikä hän saa minua suostuteltua vuoteeseensa. Tämä tyyppi on todella, todella pahasti sekaisin päästään, eikä kyseistä pakkomielteistä heppua hetkauta tippaakaan edes se, että olen kihloissa ja parisuhteessa.



5.12.2011 (IP) Periärsyttävyys

Jotkut uskovat että lapset syntyvät viattomina, ja toiset taas että lapsi perii synnin syntyessään, eli siis syntyy perisyntisenä. No, minun mielestäni taas lapset syntyvät aivan saatanan ärsyttävinä.



4.12.2011 (Ilta)

Päätin juuri, että suosikkisarjani kautta aikojen on Veritas: The Quest. Eihän sitä tuotettu kuin yhden tuotantokauden verran, vaivaiset 13 episodia sarjassa jossa olisi ollut potentiaalia enemmän kuin kaikissa CSI-klooneissa yhteensä: se on silti suosikkisarjani.



4.12.2011 (Yöllä) 2 Katu-uskottava

Englantilainen filologia on yksi niistä aloista, joita on melko vaikeaa saada kuulostamaan katu-uskottavalta.
"Hei Katte, mitä tänään teit?"
"Kuule, analysoin juuri paskat pihalle Macbethistä."

Myönnän olevani ajoittain ikävän laiska ja yleensä menossa siitä missä aita on matalin, mutta kirjoitan mielummin kolme kahdeksan sivun esseetä kuin istun puoli tuntia tenttisalissa. Ihmisfoobikolle se on kamala kokemus: sali täynnä tuntemattomia. Ahdistava, kammottava kokemus, joka vie keskittymiskyvyn ja ajatukset. En yhtään ihmettelisi vaikka keskellä jokaista tenttipaperiani olisi kauppalista, luettelo hankittavista kirjoista sekä syntymäpäiväonnittelut Betelgeuzen keisari Vroonhlop ensimmäiselle (anteeksi, Douglas Adams). Eräs proffa tuli epäileväiselle tuulelle nähdessään tenttituloksen (1), ja neuvoi uudelleententtimään yksin suljetussa pienessä huoneessa. Tuloksen kai arvaakin (5). Tiedän silti jo nyt, ettei tuosta tule mitään: liian paljon ihmisiä, liikaa kanssakäymistä, liikaa kaikkea. Minun on pakko lopettaa.



4.12.2011 (Yöllä) Enemmistökieli

Ilmoitin Mikolle, että minua "maisemamaalauksettaa", koska päätin hankkia mahdollisimman pian jonkin taulun kokoelmaani. Samoin viime viikolla "astioitti" koska halusin Wedgwood-astioita, ja kenkien kaipaaminen on "kengityttämistä". Mikko ilmoitti, että pian minut julistetaan virallisesti vähemmistökieleksi, johon ilmoitin että ensinnäkin Katjismit ovat aivan valideja ilmaisuja ja että vaadin enemmistökielen asemaa tai ehkä jopa virallisen kielen statusta. Kyllä ne ovat aivan oikeita sanoja, sillä keksin ne juuri!

Mikon firmalla oli kaunis idea: firman joululahjaan varatut rahat sai vaihtoehtoisesti lahjoittaa Punaiselle Ristille. Niin me teimme: SPR kaipaa niitä rahoja enemmän kuin me.



1.12.2011 (Yöllä)

Ei joku olisi voinut mainita että päivitin kuukauden ajan lokakuulle marraskuun sijaan? Hah. Nyt ovat hukassa paitsi päivät, myös kuukaudet. Seuraavaksi ajattelin elää uudelleen vuoden 2010.

Onneksi ex tempore-ostoshimoaan voi tyydyttää muutenkin kuin ostamalla itselleen tavaraa: siispä Mikolle farkut ja kolme hyvää kauluspaitaa.

Loma. En aio palata Tampereelle ennen tammikuuta.



30.11.2011 (Yöllä) Maijal' oli karitsa

Pöytäkeskustelunpala ala Katte: "--juuri siksi nautinkin elämästä kanssasi, kulta: koska sinun kanssasi voi puhua niin monesta aiheesta ja alasta. Tai siis minä voin puhua ja käskeä sinua pitämään turpasi kiinni--"

Mikolla on tukuttain erilaisia kiinnostuksenkohteita, ja lähes jokainen tiedonhitunen alalta miltä hyvänsä uppoaa häneen kuin juoksuhiekkaan. Valitettavasti saan usein varoituksetta pitkiä luentoja kaikenlaisilta tieteenaloilta; matematiikasta meteorologiaan ja paleontologiasta psykologiaan. Mutta toisaalta olisi hyvin ikävää elää jonkun sellaisen kanssa, jolla on vain yksi kiinnostuksenkohde eikä intoa tietoon, oppimiseen ja kehittymiseen. Tänäänkin Mikko kurkisteli jatkuvasti olkani yli nähdäkseen mitä käsittelin esseessäni (Ruotsin ja Novgorodin konfliktia nk. ristiretkiaikaan sekä Suomen asemaa siinä tilanteessa). On ihanaa olla sellaisen miehen kanssa, jota vilpittömästi kiinnostaa se mitä teet.

Sivumennen sanottuna: joissain muiden aineiden peruskursseissa, joissa suorituksena on ollut oppimispäiväkirja (pituus ties kuinka monta sivua) ja osallistujia viidestäkymmenestä sataan ovat pisteet ja hyväksynnät tulleet yllättävänkin nopeasti - niin nopeasti, että olen harkinnut kirjoittaa keskelle oppimispäiväkirjaa "Maijal' oli karitsa" nähdäkseni lukeeko luennon pitäjä paperia lainkaan.



29.11.2011 (Ilta)

Ihmisiin on helpompi suhtautua silloin, kun he ovat avoimen aggressiivisia ja hyökkääviä, koska silloin ei heitä ei tarvitse pelätä. Vaikeampaa on suhtautuminen silloin kun ihmiset näyttävät ystävällismielisiltä, koska silloin ei voi koskaan olla varma millä tavalla he aikovat olla kusipäitä. Aggressiivinen ihminen ei ole minulle vaaraksi, koska osaan vedellä penkin alle itseäni monta kertaa suuremmankin tyypin. Sen sijaan nk. "ystävällismieliset ihmiset" ovat usein monta kertaa vaarallisempia.

Jos vielä kerrankin kuulen jonkun kehottavan suosionosoituksiin sanomalla "antakaa iso käsi--" niin annankin. Nyrkkiin puristettuna ja arkaan paikkaan tähdättynä.



29.11.2011 (Yöllä) Jumalaksi jumalten paikalle

Olen tehnyt sellaisen huomion, että kristityt, islaminuskoiset ynnä muut uskovaiset selittävät kyllä naama vaahdoten, parta tutisten ja korvat höyryten palvelevansa rauhan jumalaa, mutta rauha jää kauas jos kohdataan eri uskontoa edustava henkilö. Buddhalaiset, krishnalaiset ja muutkin puhuvat rauhasta, mutta krishnalaiset ulisevat kadulla kuin lauma kidutettuja kissoja ja buddhalaisesta vasta mölyä lähteekin, jos sellaisen laittaa temppeliinsä rukoilemaan.

Sen sijaan jokainen minun luonteeni tunteva ottaa visusti selvää siitä olenko mahdollisesti nukkumassa, eikä uneni aikana kukaan terveyttään arvostava melskaa, ulise tai mekkaloi läheisyydessäni. Ehdottaisinkin, että ryhtyisin jumalaksi kaikkien muiden jumalten paikalle. Ja rauha vallitsee: kristityt ovat hiljaa kuin kusi sukassa, islamilaiset palmikoivat partojaan ja krishnatkin kaivautuvat perunakellariin krishnailemaan.

Loogista ja helppoa, eikö vain?



28.11.2011 (Ilta)

Ja millähän helvetin konstilla olin eilen päivännyt merkintäni tälle päivälle. Onhan se vielä, ettei tiedä mitä kello on, mutta kun hukkaa jo päivämäärätkin...

Sitä tietää katsoneensa liikaa terroristi- ja actionleffoja kun kutsuu kaveria syömään huomauttaen puhelimessa "lähestyvänsä Peltolammia kuin pommikone Libyaa".



27.11.2011 (Ilta, 2) Ohjeistus

Hammaslääkärini ei paikkaa hampaitani ilmaiseksi. Ompelijani ei ompele ilman palkkaansa, ruokakauppa ei anna ostoksiani ilman että pankkikortti kilahtaa, ja sähköyhtiökin laskuttaa jokaisesta amppeerista. Miksi siis ihmiset olettavat minun suunnittelevan heille vaatteita, verhoja tai sisustuksia ilmaiseksi, tai jakavan pukeutumisvinkkejä ja ohjeita palkatta? Herätys. Tai oikeastaan voisin tehdä yhden poikkeuksen tästä kaavasta ja antaa yhden ilmaisen ohjeen: aikuinen nainen, usko minua: vaaleanpunainen ja kimalle eivät sovi aikuisen naisen arkivaatteisiin, jos edes juhlapukuunkaan. Trust me on this.



27.11.2011 (Ilta) Kastiketta valkosipuloiden

Tänään aamu koitti kello 14:27. Niin, ja hyvää valveillaolosyklin asiaankuuluvaa aikaa vaan teillekin.

Kuulin että karppaus on trendikästä, joten ajattelin ilmoittaa että päivän ruokavaliooni kuuluu croisantteja, vehnäleipää, mausteissa marinoitua kananpihviä paksussa kermakastikkeessa, rapeita ranskalaisia sekä suklaaleivoksia. Haistakaa karppaajat pitkä vehnä.

Haluatteko muuten, oi kaiken mahdollisen matkijat, hyvän ruokavinkin?Ostakaa pussillinen tuoreita tomaatteja. Padan pohjalle tilkka oliiviöljyä (tai ruokaöljyä, koska te olette ikäviä suomalaistollukoita). Puristakaa tomaatit käsissä yksitellen pataan (kannattaa tehdä ristiviillot tomaatin alaosaan, koska jos puristatte viiltämättä etukäteen saatte tomaattimehua ja -murskaa kaikkialle muuallekin). Huomatkaa, että valmis tomaattimurska EI toimi. Kuorikaa ja puristakaa pataan valkosipulinkynsiä sellainen määrä että itseännekin hirvittää. Maustetaan mustapippurilla ja suolalla, haudutetaan noin 45 min tai jotain sinne päin. Tarjoillaan spagetin kera. Haistaan hillittömästi valkosipulille pitkän aikaa. Äiti keksi tämän jutun jo vuosikausia sitten, ja se todellakin on hyvää, kunhan uskaltaa valkosipuloida kastikettaan tarpeeksi.



27.11.2011 (Yöllä) Katte-aika

Omituisen unelias olotila on palannut. Herään joka aamu myöhemmin - ja tänään se aamu ajoittui varttia vaille kahteen iltapäivällä. Mutta aamuhan tietenkin ajoittuu tasan siihen aikaan jonka minä satun määräämään. Kuvitteletteko että kesä/talviaika on epämukava asia? Odottakaahan, kunhan Suomen aika ajoitetaan Katte-unisyklin mukaan, ja aamu koittaa yhtenä maanantaina kello 9:30 ja tiistaina kello 13:30, keskiviikkona ei viitsitä herätä lainkaan ja torstaina koko Suomen kansa kukkuu hereillä 24 tuntia.



26.11.2011 (Yöllä) Sähköistyneenä

Otin käyttöön villakangastakin ja havaitsin taas, miten hankalia sen sähköistymisominaisuudet ovat: vaikka hiukset ovat kiinni, jokainen irti päässyt hiussuortuva ritisee sähköä ja liikkuu itsestään, ja mp3-soittimeni lakkaa toimimasta itsekseen sähkönpurkausten voimasta. Mutta tiedättekö mikä olisi oiva apuväline? Sellainen jäykkä, ruoskamainen ja hyvin sähköä johtava juttu, jolla voisi näpäyttää pienehköllä villakangastakkisähkölatauksella jokaista hermoillekäypää henkilöä. Sitä ärsyttävää hapannaamaa kaupassa: no oletpas ihan helkkarin ärsyttävä. ZAP! Maista sähköä! Ja oletpas sinäkin epäkohtelias, sinä muista piittaamaton itsekäs pässinpää. ZZZAP! Niele latausta, änkyrä! Tai se teatterissa ääntelevä äkäpussi: ZAP! Siitä saat pari amppeeria, mölyapina, pidätkös kuonosi kiinni!

Joskus kyllä mietin sitäkin, että jos kävelisin hetken villamatolla metallikorkoisilla nilkkureillani ja päälläni tuo villakangastakki, niin saisinkohan pamautettua sulakkeet koko talosta?

Ja seuraavaksi autokuskeille pieni informaatiokatko. Ahaa, vai ovat nopeusrajoitukset vähän turhan tiukkoja? Onko kivaa ajaa kovaa? Oliko kiire töihin, pakko vähän rikkoa nopeusrajoituksia? Oletko niin hyvä kuski, että pystyt aivan hyvin hallitsemaan satasen vauhdin kahdeksankympin alueella? Terveisiä sinulle: haista sontaläjää, sinä muiden turvallisuudesta piittaamaton jätöskasa! Syö kuraa ja kuole! Ne säännöt on tehty kaikkien noudatettavaksi, ja sinä niitä tottelematon rupukasa ansaitset kuulan kalloosi ja toisen anukseesi silkasta äärettömästä, syvästä kusipäisyydestä. Toistan: syö kourallinen kuraa ja kuole. Epäystävällisin terveisin allekirjoittanut.



25.11.2011 (Yöllä) Tottelevainen

Keskiyöllä Mikolta käsky kävi: nimipäivä, luottomyyjän verkkokaupan Wedgwoodin Cornucopia-osastoon mars, osta. Ja näinpä tein. Enkös vain ollutkin kiltti ja tottelevainen vaimo.



24.11.2011 (Ilta) Raskas työpäivä ja raavas... Katte

Arvostellakseen ruokavaliotani joku sanoi aikanaan että "kaurapuuro, puolukkahillo ja ruisleipä ne auttavat raavaan suomalaismiehenkin läpi raskaan työpäivän". Huomauttaisin tosin näin jälkikäteen ajatellen, että onneksi en ole suomalainen mies, ja onneksi raskaan nukkumapäivän pitimiksi riittää kaksi buranaa ja kulaus vettä sekä kuumavesipullo. Kyllä, kello on puoli yhdeksän, en ole syönyt tai juonut (buranoita ja vesikulausta lukuunottamatta) mitään sitten eilisen illan, mutta olo on parempi. Tosin edelleen raukea ja unelias.



24.11.2011 (Yöllä) Silmäpingis

Silmäpingis: kysy mieheltä onko meikkisi OK, mutta varmista että paitasi on edestä kokonaan auki. Katso kuinka miehen silmät yrittävät epätoivoisesti sijoittua samaan aikaan sekä rintoihisi että kasvoihisi.

Kiusaan miesrukkaa armotta: hän nimittäin väittää, että talo pitää säännöllisesti jotain aivan kummallista kumahtelua - joka aamu, äänen lähde täysin tuntematon. Totta kai se pitää ääntä, sehän on liki satavuotias puutalo! Se liikkuu ja sen kuuluukin liikkua. Mikko väittää, että tämä ei ole tyypillistä hirsitalon liikehdintää vaan jotain uutta. Voi paranoidia miesrukkaa.

Yön puuhatehtävä kaikille pikkunassukkamussukoille: menkääs youtubeen ja etsikää "Two Steps from Hell - Deck the Halls with Blood". Nasse-setä ei nyt jaksa mitään linkkejä rakennella. Nasse-setä on ollut valveilla kokonaiset 10 tuntia ja Nasse-setä taitaa mennä lepuuttelemaan silmäluomiaan.

En edelleenkään muista uniani yhtä hyvin kuin... no, ennen sitä kun lähdin 'Torpista, mutta ne eivät enää ilmeisesti ole pahoja, koska en herää enää kauhuissani ja ahdistuneena - kuten Tampereella tapasin tehdä.



23.11.2011 (Ilta)

Luonnostelin taas uudet verhot. Tällä kertaa kyse on niin upeasta tekeleestä, että äitikin voihkaisi ihastuksesta. Julkisiksi en kuitenkaan niitä anna, en kuvia enkä piirroksia: olen saanut tarpeekseni tästä käsityötätiporukasta, joka kopioi ideoita luvatta ja kysymättä ruman aravatalomökkinsä iloksi. Sanotaan näin: punaista, sinistä ja kultaa, ja tarvitsen työhön paitsi ompelijan myös kultasepän.

Mikko-rukka on joutunut tekemään kymmeniä tunteja ylitöitä, ja lisää on luvassa. Yritän olla tuntematta oloani yksinäiseksi ja surulliseksi, ja toisaalta kunnioitan Mikossa erityisesti juuri velvollisuudentuntoa.

Ja tiedostan kyllä, että asiasta valittaminen on lapsellista, koska Mikko tekee etätyönsä kotoa ja istuu jatkuvasti aivan vieressäni. Olisi kuitenkin hauskaa olla Mikon käsien kohteena tietokoneen näppäimistön sijasta.



22.11.2011 (Yöllä)

Äiti: "Te olette olleet yhdessä jo niin pitkään, että ymmärrätte toisianne puolesta sanasta."
Minä: "Ja joskus ei tarvitse sanoa sanaakaan niin jo tulee köniin."

No itse asiassa ei aivan, vaikka ketään tempperamenttini tuntevaa sekään ei yllättäisi.



21.11.2011 (Ilta)

Annoin äidille yhden uusista talvitakeistani, kauniin pitkän ja mustan villakangastakin pehmeällä suurella kauluksella. 'Torpissa palavat takkatulet, ruoka kypsyy ja on lämmintä, hieman hämärää ja rauhallista.

On muuten hauskaa suukotella Mikon korvalehteä ja katsoa, kuinka hän kirjoittaa sähköpostiinsa että "tämä toimitus slfhdbgjfgvkmöf" seotessaan sormistaan.



20.11.2011 (Yöllä) Autuas tietämättömyys

"Sinä et tiedä miten raskasta on lapsiperheen arki", valitteli eräs urvelo selitelläkseen maksunsa viipymistä. Aivan, en tiedä enkä haluakaan tietää. Itse asiassa olen jo teini-ikäisestä saakka tiennyt etten halua tietää ja varjellut syvää tietämättömyyttäni suurella varastolla ehkäisypillereitä ja kondomeja. Ennen kaikkea katson, ettei minulla ole velvollisuuttakaan tietää.

Aha, sinä siis pökkäsit jotain löyhäreikäistä lutkaa ajattelemattakaan kondomeita ja makselet nyt elatusmaksuja? Sen on muuten sinun ongelmasi, ei minun. Olet nainen jonka omatunto ei kestänyt aborttia, vaikka kyseessä onkin äpärä? Sinun ongelmasi. Halusit kuumeisesti saada lapsen tai kaksi elämääsi sulostuttamaan? SINUN ongelmasi, ei minun.

"Sinä et tiedä miten palkitsevia omat lapset voivat olla", seposti eräs toinen. No onneksi olkoon niin helvetisti. Jospa sitten maksaisit vuokrasi sillä palkitsevuudella.

Välillä katselen ikätovereideni itkua ja hammasten kiristelyä rahaongelmien, vaipparallin ja vatsatautikauden keskellä, ja olen vähällä tehdä ristinmerkkejä ja kumarrella Mekkaa kohti ihanan, autuaan tietämättömyyteni kunniaksi. Sekä tietenkin ehkäisypillereiden ja kondomien kunniaksi. Halleluja, Allah ja Aamen.

En jaksa väkertää nyt linkkejä, joten suunnatkaa seuraavaksi Youtubeen ja etsikää sieltä sellainen kappale kuin Two Steps from Hell - Black Blade. Hus hus.



19.11.2011 (Ilta) Indiana Katte ja Kadonneen Maton Metsästys

Helpoksi olettamani kahdeksankulmaisen maton hankinta on osoittautunut huomattavan hankalaksi. Edessä onkin luultavasti sukulaisten etsintä-agitaatio ympäri maailmaa sekä Indiana Jones-tyyppinen seikkailu Helsingin hämärissä mattokaupoissa ja puodeissa, joissa piileksii kannibalistisia mattokauppiasheimoja, autoilijakrokotiileja kuhisevien katujen hengenvaarallista ylittämistä sekä lopulta vaadittavan maton riistäminen sitä vartioivan primitiivisen myyjäheimon alttarilta keskeltä käärmeitä ja hämähäkkejä kuhisevaa luolastokauppaa Kallion pahamaineisessa viidakossa.

Tärkeimmät työkalut uutta mattoa etsittäessä ovat rullamitta, viidakkoveitsi ja ruoska.

Olen varmaan ennenkin sanonut tämän, mutta joskus Mikko voi olla niin jääräpäinen ja uppiniskainen, että tunnen lähes vastustamatonta halua lyödä jollain huhmareen tai moskan tapaisella järkeä päähän. Se niistä, jotka uskovat edelleen Mikon olevan tahdoton käsinukke ja taipuva käskyläinen: sen harhaluulon voi unohtaa. Mikko esittää sellaista hienosti, ja tekee sitten aivan täsmälleen oman päänsä mukaan - oli sitten oikeassa tahi ei. Ja tässä tapauksessa ei ole.

Ostin muuten Mikolle työpöydän. Kuvia huomena.



18.11.2011 (Yöllä) Ilkeää, anteeksi

Kuulin erään henkilön valittelevan sitä, ettei saa töitä. Kyseinen ihminen oli pukeutunut äärettömän raflaavaan gootti-punk-roskalava-kirvesmurhaaja-tyyliin ja haisi pahalle. Ohikiitävän hetken ajan halusin olla poikkeuksellisen sivistymätön ja karjua että saisitkin, jos edes vähän siistiytyisit. Sillä, rakas lapsi, jotkut näyttävät kyllä petolinnun peräreiästä repäistyiltä, mutta tässä tapauksessa petolintu on myös vilkaissut aikaansaannosta, karjaissut kauhusta ja lentää lepatellut pakoon vannoen parannusta elämäntyyliinsä sekä pysyvää veganismia.

Tai ehkä jossain sitten on firma, joka haluaa palkata sellaisia työntekijöitä jotka saavat asiakkaat menettämään paitsi ostohalunsa myös pari viimeistä lounastaan sekä halunsa elää.



17.11.2011 (IP)

Myönnettävä on, että huokaisin äänettömästi helpotuksesta kun Mikko ehdotti itse 50-vuotissyntymäpäiviensä lykkäämistä. Lupasin järjestää ne enkä olisi halunnut perua sanaani, mutta huhtikuussa on käynnissä viimeinen jakso yliopistolla, viimeiset muuttokuormat Tampereelta kotiin, talo tupaten täynnä irtaimistoa ja laajennusremontti alkamassa. Ahda nyt siihen vielä vieraat, ruokatarjoilut ja live-esiintyjät! Olin katsastanut paikallista vuokratilatarjoilua ja voihkin sisäisestä kauhuista niiden ankeutta ja koleutta: vuoden lykkäys ja 51-syntymäpäivien järjestäminen antaa toipumisaikaa Tampereelta muutosta sekä reippaasti lisätilaa. Onneksi Mikko itse tajusi miten ongelmallinen juhlan järjestäminen olisi ollut keskellä jättimäistä rakennustyömaata.

Näin jo ajatuksissani kauhukuvia Mikon jo muutenkin ynseistä sukulaisista survottuna keskelle remontti- ja muuttokaaosta tai Mikon sukulaisten penikoista rikkomassa kauniita esineitäni ja tuhrimassa kokoelmiani rasvaisin, rähmäisin käsinensä. Ja hei, uima-allaskin on jo valmis huhtikuussa 2013. Ehkä joku niistä tätösistä tekee palveluksen ja putoaa siihen vahingossa leninki lepattaen ja korut kilisten.



16.11.2011 (Ip/ilta, kello 16)

Shoppailin niin pitkään että olin vähällä myöhästyä luennolta. Anteeksi, siis en tietenkään shoppaillut, vaan "kannustin Suomen valtiontaloutta" ja "kannatin pienyrittäjyyttä" sekä "sujautin veromarkkoja valtion kirstuun". Ei talous itseään pyörimässä pidä, nih. Tuiki tarpeellinen oli tuokin työ.



16.11.2011 (IP) Synonyymit

Tarvitsen kahdeksankulmaisen maton. Tai oikeastaan siis "haluan", mutta minun tapauksessani "tarvitsen" ja "haluan" ovat synonyymeja. Samoin tässä Katte-kielessä synonyymeja näille kahdelle ovat "saan" sekä "aion hankkia".



15.11.2011 (Ilta) Uskonkappale

Ajattelin perustaa oman uskonnon. Sen nimi on "turpakiinnismi".



15.11.2011 (Yöllä) Niinpä niin

Äiti muutama vuosi sitten: "Ostan sellaisen hienon puukiulun saunaani, sellainen on kauniimpi kuin kuparikiulu"
Minä: "Älä osta. Se pilaa lauteesi"
Äiti: "Älä höpötä, eikä pilaa."

Äiti nyt: "Katja, voisitko Mikon kanssa etsiä minulle kuparikiulun? Se puukiulu pilasi lauteeni..."



14.11.2011 (Ilta) Verta kentällä

Niin, hyvät katsojat, tervetuloa meidänkin puolestamme tänne yliopiston kampukselle vuosittaiseen laitosten ja yksiköiden väliseen tenttikirjasotaan. Pommitus onkin jo lähtenyt käyntiin, vaikka fyysikot laskevat edelleen lentoratojen kaavoja ihan vaan huvin vuoksi ja matemaatikot yrittävät todistaa tenttikirjakatapulttien toimivan, siis teoreettisesti ja paperilla. Koska se, että katapultit toimivat käytännössä, ei todista mitään, sanovat he.

Onneksi humanistisella puolella onkin jo pantu sodaksi! Filosofeille kävi pieni freudilainen lipsahdus, sillä Freudin kootut ei mahtunutkaan katapulttiin ja lipsahti maahan, mutta reippaasti filosofit saattoivat matkaan kantikkaan tenttikirjan - aivan, sieltä kaartaa vihollisjoukon niskaan Immanuel Kantin pääteos. Käännöstieteen alalla ei ole kunnon tenttikirjoja, ja yritettyään sisukkaasti pommitusta luentomonistein ja kääntäjä-lehdin ovat kääntäjät laukaisseet ilmaan yhden professoreistaan ja vääntävät juuri katapultin kyytiin vastaanhangoittelevaa auskultanttia. Sillä aikaa englantilaisen filologian opiskelijat ovat laukaisseet ilmaan koko Nortonin englanninkielisen kirjallisuuden antologian kahdessa osassa - yli 6000 sivua painavaa asiaa. Ai ai, tuon täytyy jo sattua! Historiaväki on onnistunut ampumaan Egyptin kuningasluettelon kovakantisena painoksena, joten panokset kovenevat kova vauhtia. Ja nyt! Nyt ilmassa kaartaa jokin- mitä, sehän on Karl Marxin kommunistinen manifesti, jonka kaartaa kohti kauppatieteen opiskelijoita huikealla lentoradalla! Sen ovat laukaisseet ikivihreän pensaan takana piileskelleet punavihreät opiskelijat, jotka ottavat osaa sotaan myös omana faktionaan. Tietotekniikan opiskelijoita on tänä vuonna kielletty ampumasta katapultilla ilmaan yksikön vanhimpia tietokoneita, mutta he ovat jo hyödyntäneet vanhoja html- ja C+-kielen oppaita ja tuhonneet maan rakoon johtamistieteen opiskelijoiden allianssin, joka yritti johtaa taistelua osallistumatta siihen. Kyllä nyt on verta kentällä!



12.11.2011 (Ilta)

Yksin ja vailla miesseuralaista kulkeva nainen saa jatkuvasti seksuaalisia ehdotuksia törkeiltä (ja usein humalaisilta) alaluokkaisilta mieshenkilöiltä. Jos kieltäydyt seksistä, tämä otus ulvoo katu raikuen sinun olevan frigidi, ruma, huora ja lutka. Joskus taas jokin yritteliäs mieshenkilö yrittää tarjota rahaa seksistä. Kun kieltäydyt, taas raikuu katu: olet frigidi, ruma, huora ja lutka. Mitä helvettiä? Missä tässä on logiikka? Olet ruma koska kyseinen mies juuri ehdotti seksiä kanssasi? Olet lutka koska et harrasta seksiä tuntemattomien kanssa? Olet huora, koska et harrasta seksiä rahasta? Halleluja.



11.11.2011 (Ilta) Turistikohteena

Elämä on välillä sellaista "saanko esitellä Teille--"-sotkua, että tunnen välillä oloni turistikohteeksi ja mietin sitäkin, koska joku alkaa veloittamaan pääsymaksuja.



11.11.2011 (IP) Ylistäen

Mikko oli alakerrassa aamiaisella, kun menin huomauttamaan että "herra sitten kuorsasi yöllä" ja käynnistin television, josta rämähti että "ylistä herran, sinun jumalasi nimeä". Puhkesimme samanaikaiseen nauruun. Mutta saatte arvata ylistinkö.



7.11.2011 (Ilta) Haistattelua

Aina kun esittelen jotain uutta suunnittelemaani ja teetättämääni esinettä tai sisustusratkaisua, joku perseääliö vinkaisee että "minäkin teen itselleni samanlaisen!". Että teille tiedoksi: haistakaa pitkä paska, te mielikuvituksettomat maalaismartat. Onpa kiva suunnitella itselleen uniikkeja esineitä, kun sitten jokainen lande-Leena ja autiotuvan Annikki-Elina-Annukka kopioi idean. Keksikää omanne, taidottomat ja mauttomat älykääpiöt. Eikä todellakaan innosta nähdä suunnittelemaani ratkaisua toteutettuna halvimmasta kirpparimateriaalista ja yhdistettynä Ikean ja Iskun halpahyllystöön ja paperitapettiin ala Halpahalli. Inhoan ihmisiä jotka kopioivat toisten ideoita ja tyylejä. Iljettää kuinka kyvytöntä väki osaakaan olla.

Tällä hetkellä suunnitelmissa on olla esittelemättä enää yhtään suunnittelmaani tai valmistuttamaani esinettä, koska kopiomartat liikkuvat sankoin (ja sangen mauttomin) laumoin. Hyh.



5.11.2011 (Ilta) Tšingis-kaani oli leppoisa veikko

Varoittivat, että joku saattaisi tulkita "jokamiehenoikeudet" siten, että tonttiimme kuuluvassa pikkumetsässä saisi marjastaa ja liikkua vapaasti. Eipä perkele muuten käy. Yhdessä päivässä (joskin raskaassa, hikisessä ja likaisessa päivssä) metsästä on rakentunut osa puutarhaa polkuineen, istutuksineen, köynnöksineen, penkkeineen ja patsaineen. Seuraavaksi tulevat aidat ja lisää kukkia. Ja jos yhdenkin "jokamiehen" yllätän puutarhametsästäni, otan hengiltä kyselemättä. Kotini on linnani, enkä tarvitse kiehuvaa pikeä tai miekkoja puolustaakseni kotiani. Vastaan itse sekä hyökkäävää että puolustavaa armeijakuntaa kaikkine haarniskoineen, piikkitapparoineen ja kiehuvine öljyineen. Olen pahempi, ilkeämpi ja pelottavampi kuin Tšingis-kaani, Normandian maihinnousu, mongoli-invaasio ja viisi viikinkihyökkäystä yhteenlaskettuna.



1.11.2011 (Ilta)

Mikko ilmoitti hetki sitten että tie miehen sydämeen menee nauhojen lävitse. Tai siis tarkoituksenaan oli selittää että se menee kylkiluiden lävitse ja sekoitti päässään sanat "ribs" ja "ribbons". Lupasin kuitenkin kertoa, jos saan selville missä kohdassa ihmisanatomiassa on nauhoja.



31.10.2011 (Ilta) Talviaika

Mikko, optimistisesti talviajasta: "Mutta katso positiivisia puolia, kulta, saat ylimääräisen tunnin nukkuma-aikaa."
"Mutta en mä halua. Saisiko sen sijaan valtiolta ylimääräisen tonnin?"



30.10.2011 (Ilta)

Neljä vuokaa lasagnea katsotaan syyllisiksi kypsymiseen ja tuomitaan syötäviksi. Amen.



30.10.2011 (IP) 2

Oletteko muuten huomanneet, että kun joku mies kitisee "vaimoni ei ymmärrä minua", se merkitsee samaa kuin "vaimoni ei hyväksy haluani jakaa vuoteeni mahdollisimman monen naisen/miehen/lampaan kanssa". Tai että mikäli sanot miehelle olevasi naimisissa/parisuhteessa ja mies vastaa "ei sillä ole väliä!" niin on järkevää juosta pois, mutta ennen sitä on järkevää iskeä kyseisen miehen aivot korvan kautta pihalle. Sillä tietyn tyyppiset miehet eivät ikinä opi.



30.10.2011 (IP) Pessimismiä

Nykyihmisten kykenemättömyys lukemiseen on poikkeuksellisen ärsyttävää. Pääosa ei tunnu osaavan lukea: katsotaan vaan kuvat, ja nekin vain jos ne ovat isoja ja värikkäitä. Tai jos osataan lukea, puuttuu sisälukutaito, tekstin pointti menee ohi ja ollaan ihan ulalla ja ulapalla. Ei mitään keskittymiskykyä, luonne kuin raivopäisellä kissalla maailmanpyörässä.

Ovatkohan muut muuten huomanneet, että jos joku sanoo "yritämme etsiä kaikkia osapuolia tyydyttävän ratkaisun", se merkitsee "yritän päästä ratkaisuun josta itse hyödyn mahdollisimman paljon"?

Eräs kaverini ilmoitti, että hänen mielestään pessimistit eivät saa aikaan mitään. Aha. Aika hyvin sellaiselta, joka on edelleen työttömänä, alikoulutettu, asuu vuokrakämpässä ja menetti rahaa ravintolisähuijauksessa. Onneksi olkoon. Syleilen pessimististä ja epäilevää luonnettani, joka on sallinut minun hankkia melko paljon kaikenlaista kivaa. Lisäksi sisäinen pessimismini olisi kyllä sanonut, että onko tosiaan järkevää hankkia kersa tuon eukon kanssa, mutta ehkäpä sen hankkiminen oli sitten se optimistinen saavutus, vaikka se eukko sitten petti, jätti ja pakkasi pennun takapenkilleen. Saahan siitä kakarasta sitten maksella eukolle elatusmaksuja ja nähdäkin viikonloppuisin. Mutta eihän pessimisti voi mistään tietää.



28.10.2011 (IP)

Yliopisto ei todellakaan paranna misantropiaani. Ennen pseudotieteisiin uskovat kuulostivat vain naiiveilta hölmöiltä ja kertomukset kummituksista tai horoskooppien todenmukaisuudesta kuulostivat suunnilleen tältä: "Olen hieman tyhmä", kun taas nyt kuulen selvästi "Gnjää! Olen idiootti! Naulaa pääni pöytään!". Kun kaikesta vaaditaan tarkkoja todennettavia perusteluja, ovat perustelemattomat uskot vieläkin ärsyttävämpiä ja silmäänpistävämpiä.

Aivan varmasti kannattaa uskoa horoskooppiisi jonka mukaan olet uskollista tyyppiä, kun olet valmis pettämään jokaisen vastaantulijan kanssa, mikäli kyseinen henkilö vain sattuu olemaan halukas puuhiin. Ja totta kai koit poltergeist-ilmiön, eikä hassispöllyssä oleva pääsi vaikuttanut siihen mitenkään. Eikä missään nimessä kannata antaa rokottaa pentuasi, kannattaa sen sijaan hankkia holistisia hoitoja ja luonnonyrttiläkkeitä (valm. Madame Olga, selvännäkijä, ennustan myös kämmenestä ja Tarot-korteista tiistaisin), koska totta helvetissä vuosikymmenten lääketieteellinen tutkimus on vain salaliitto viiden euron riistämiseksi kukkarostasi. Ääliö.



27.10.2011 (Ilta)

Anoppi ilmeisesti pelkää, että hänen kuoltuaan suostuttelisin Mikon myymään perheensä perintömetsät. Hassua ettei anoppi tunne poikaansa tuon paremmin, eikä sitä, että Mikko päättää omista asioistaan itse. Halutessaan jotain Mikko voi olla äärettömän jääräpäinen. Ja joka tapauksessa - vaikka päätän itse monista asioista - ovat Mikon perheen ja suvun asiat Mikon omassa päätäntävallassa. En ikinä edes harkitsisi Mikon pakottamista johonkin ratkaisuun noissa asioissa, eikä se taitaisi edes onnistuakaan.



25.10.2011 (IP) Borgilaisittain

Tuli muuten mieleen, että entäpä, jos Star Trekin borgit assimiloisivat jotain mielenkiintoisempaa nykyaikaista, kuten nyt vaikkapa Angry Birds-pelin? Muuttuisivatko borgien kuutiot valtaviksi lingoiksi, jotka laukovat sitten äkäisiä Borgeja haluttuun suuntaan? Tai entäpä Tetris, jota saatettaisiin käyttää vaikkapa alusten varastontijärjestelmänä. Tai sitten borgit vain putoilevat riveihin ja alkavat kadota, missä tapauksessa maan asukkaat voisivat hyvin käyttää sitä aseena borgeja vastaan. Tai ehkäpä SuperMario, jonka jälkeen borgit itsekään eivät voi ottaa itseään vakavasti: kaikki punaisissa haalareissa hakkaamassa päätään kattoihin ja satunnaisiin vastaantuleviin tiiliin. Kysymys: voivatko bogrit kasvattaa viikset? Entä borgien kuningatar?



24.10.2011 (Ilta) Shoppailurajoitteisuus

En ole ostanut uusia vaatteita muutamaan kuukauteen. Ongelma on oikeastaan tilassa, tai siis sen puutteessa: pikkuruisessa pukeutumishuoneessani on kolme vaatetankoa, ja ne romahtelevat vaatteiden painosta alas säännöllisin väliajoin, vaikka osa vaatteistani on yhä Tampereella. Lupasin Mikolle olla ostamatta uusia vaatteita siihen saakka kunnes uusi pukeutumishuoneeni on valmis.

Oikeastaan sen lupauksen pitäminen ei ole ollut vaikeaa: vaikeampaa on keksiä millä sen korvaisi. Kenkä- ja laukkuhyllyni ovat vähintään yhtä täynnä kuin vaatetankoni, ja Minna Parikan liike on vielä katsastamatta tältä syksyltä. Kahden hengen talous ei välttämättä tarvitse neljäätoista lakanasettiä, en voi sietää sekalaisia kotitalouskoneita ja kirjahyllyistäni on tila loppunut jo yli vuosi sitten. Olen tähän saakka ostellut uutta astiastoa, mutta nyt astiakaapista loppuu tila enkä saa hankittua uutta kaappitilaa ennen kuin laajennusosa valmistuu- siis ensi vuonna.

Apua! Shoppailumahdollisuuteni alkavat uhkaavasti kaventua! Hankkiutumalla eroon muutamista vähemmän innostavista kokoelmista olen vain hädin tuskin saanut tilaa Tampereelta tulevalle esineistölle, mutta komerossa seisoo kymmenkunta taulua odottamassa seinää ripustuspaikakseen. Mattojakin on ylimääräisenä. Ja minä kun lupasin lähteä äidin kanssa ostoksille viikonloppuna...

(Vaatteiden TEETTÄMISTÄ ei lasketa ostamiseksi. Se on "projekti" tai siis "projektisarja" tai vaikka "projektointia". Eikä lasketa. Hiljaa.)

Hassua muuten: Tampereen Stockallakin käy varmasti melko paljon asiakkaita. En edes käy joka viikko, mutta juustotiskiltä kyllä heti hihkaistiin että "laitetaankos äidillenne taas Voralbergeriä?"



23.10.2011 (Ilta) Tiivistetysti

Aina silloin tällöin unohdan jotain, joka piti kirjoittaa muistiin tai piirtää muistikirjaan. Ne jutut jäävät kaivelemaan mielen perukoille, mutta onneksi jotain nousee pintaankin.

Viime kesänä äiti nimittäin kertoi, että erään ertyisen kuuman ja raskaan työpäivän jälken hän oli tullut kotiin ja juonut jääkaapista sinne jättämäni vadelmamehupullon jämät kovaan janoonsa. Sitä äiti vain valitteli, että olipas kamalan pahaa mehua, kuinka kestätte juoda sitä? Ja minä huokaisin ja totesin että äiti hyvä, se oli laimentamatonta mehutiivistettä...



23.10.2011 (IP)

Korkeinkin vuori on vain väärinpäin keikahtanut kuoppa.



22.10.2011 (IP) Tekoälyttömyys

Vaihdan jatkuvasti salasanojani tärkeimpiin palveluihin. Eihän se muuten suuri vaiva olisi, mutta sitten on se ärsyttävä varmistussysteemi, jossa pitäisi sotketusta kuvasta erottaa kirjaimia ja numeroita varmistaakseen että on todellakin aito ihminen! Ei helvetissä, en tietenkään ole ihminen, vaan täysin automatisoitu ja tietokoneohjattu keinoälyttömyys. En keksi muutakaan syytä sille etten millään saa selvää pahimmista varmistuskuvista.



21.10.2011 (IP)

Työt talon laajennuksen kanssa saivat vauhtia, kun sain talon piirtäjän ymmärtämään sen miksi luonnoksissani on niin paljon hukkaneliöitä, ylikorkeita huoneita, kummallisia kulmia ja omituisia ratkaisuja: koska nimenomaan haluan hukkaneliöitä. Ei kyse ole aina siitä mihin saa mahtumaan pyykkinarun tai kattilakaapin: kyse on siitä, että on paljon tilaa käyttööni, ja sen tilan voi aina käyttää kaikkeen hauskaan. Peruspertin perustalossa seinän syvennykseen nakutellaan kiireesti vaatetanko ja liukuovi: minä pistän seinäsyvennykseen kukka-asetelman, patsaan tai muuta pientä ja valaisen sen kauniisti. Kaksi portaikkoa samassa huoneessa ei ole käytännöllistä: nämä portaat laskeutuvat molemmat samaan halliin ja tulevat samasta ylähallista, ne kaartuvat matkalla pehmeästi keskeltä toisistaan poispäin ja kohtaavat taas alhaalla: toistensa peilikuvat.

Ei kaiken oikeasti ole pakko olla hyödyllistä, välttämätöntä ja tarpeellista! Peruspertin perustalo on täynnä suoria kulmia, suorakulmaisia huoneita, huolella käytettyjä neliöitä ja valmiista pakettiratkaisuista koottuja supersäilytyssysteemejä joissa on bonuksena helppo puhdistetavuus. Te ihmiset teette elinpiiristänne ikävän, tylsän ja ruman.

Kätevyyden ja helppouden nimissä on roviolla poltettavaksi tuomittu estetiikka. Rauha sen sielulle.



20.10.2011 (Yöllä) Kahdeksan kohdan lista

1) Picasassa liuta uusia kuvia.
2) Palaveri laajennuksen rakennuspiirtäjän kanssa, asiat menevät eteenpäin.
3) Koruseppäni oli saanut valmiiksi uuden kaulakoruni, senkin kuvat picasassa. Ihana esine!
4) Syömässä äidillä. Yritimme kantaa uutta kirjaston lamppua äidin varastoon odottamaan kevättä, ja pitihän se arvata: lamppu on niin iso, ettei se mahtunut ovesta sisään. Tämä on melkoinen ongelma, joka pitää ratkaista. Siis huomena.
5) Shoppailin kaikkea hauskaa kotiini.
6) Muistan, kuinka lapsena jouduin "sivulliseksi uhriksi" äidin kuunnellessa pliisuja rakkauslaulujaan. Olin jo silloin melko skeptinen asian suhteen, ja tänään ihmettelin taas lyhyesti, että onko "You got that loving feeling" todella se ylitsepursuava tunne partnerinsa kuristamisesta.
7) Valitsin uuteen tilaustyöpukuuni pehmeän harmaan kankaan sekä pirteän punaisen skottiruutukankaan hihansuihin ja kaulukseen. Siiten tulee hieno.



16.10.2011 (Ilta)

Onnellinen voi olla monella tapaa: myös siten, että päättää olevansa onnellinen. Ja tietenkin ostamalla jotain hauskaa. Jotkut onnettomat kännäävät aivonsa muusiksi, toiset pössyttelevät huumeilla hurmioon. En ole sitä ihmistyyppiä joka haluaisi käyttäytyä epäarvokkaasti silmittömässä humalassa: siispä shoppailkaamme silmittömästi. Veni, vidi, vici: tulin, näin, ostin.



16.10.2011 (IP)

Opin jälleen, että vaikka sitä itse ei huomaa, niin kaksi tuntia tietokoneella istuneen ihon lämpötila on aivan erilainen kuin kaksi tuntia untuvapeittonsa alla nukkuneen. Ja kun sitä menee kehräämään unta sen untuvapeitenukkujan viereen, niin on hyvin mukavaa painua sinne saman peiton alle ja lämpimään ihoon kiinni. Mutta jos se nukkuja on sikiunessa ja tulijan iho tavanomaista kylmempi, saattaa nukkuja saada aikamoisen shokkiherätyksen, ja peitteiden alla seuraa melkoinen mönkiminen ja heittelehtiminen ja möngerrys. Jos peitteiden päällä olisi asunut japanilaisia, niin tähän verrattuna kesäiset maanjäristystuhot olisivat vielä jääneet pieniksi.

Tietenkin lopputulos tulee onnellisemmaksi jos nukkuja havaitsee shokkiherätyksen antaneen lurjuksen olevan myös vailla vaatekappaleita ja hymyilevän.



16.10.2011 (yöllä)

Eräs kysyi, miksi aiemmassa pukuluonnoksessani monogrammin kirjaimet oli merkitty järjestykseen KLM: kaikki tietävät, että käytän aina nimeni mukaisesti lyhennettä KML. Ei, en ole ryhtynyt lentoyhtiöksi Hollannista. Avioparien kolmen kirjaimen monogrammissa sukunimen kirjain on kuitenkin keskellä: vaikka Mikon sukunimi on Lahti, etukirjain on sama. Siispä monogrammissamme (toisin kuin omassani) L on keskellä: "Katja (Lautanen/Lahti) Mikko, KLM. Ja kyllä, aion kirjailuttaa yhteismonogrammimme lautasliinojen, lakanoiden ja muiden perusjuttujen lisäksi rintapieleeni. Itse asiassa useampaankin vaatteeseeni, mikäli innostun kunnolla. Kunhan teetätän uuden: en ole aivan täysin tyytyväinen vanhaan.

Vaikka olisihan se mielenkiintoista ryhtyä lentoyhtiöksi, vaikka sen sitten pitäisikin olla niin tylsä maa kuin Alankomaat.



15.10.2011 (Ilta)

Ompelijattareni on saanut valmiiksi olohuoneen uudet verhot - ruhtinaallisen kauniit, hän sanoi. Ne ovat, no, erikoiset - saan ne tiistaina, sittenpähän näette. Sain jälleen kerran kehuja suunnittelukyvystäni ja visuaalisesta silmästäni. Sanottakoon verhoista, että ne ovat yhdistelmä tummansinistä, melkein violettiin vivahtavaa samettia ja muotoon leikattua ja taivuteltua valkoista satiinia ja niitä voisi kuvata sanalla "viuhka".

Seuraava projektini on sohvan uusi päällinen, kunhan löydän jostain juuri sopivaa punaista samettia. Ja ehkäpä tämä juttu, jonka sketsasin aiemmin päivällä (korkea kaulus, hihansuut leveät ja takaa halkioilla, ja rinnuksissa kirjailtuna monogrammini). Tai ehkä tämä vanhempi, koska talvi on tulossa ja talvitakki aina tarpeen.



14.10.2011 (Yöllä) Suursyöminkipäivän syylliset

Joku kävi Heinolassa anopilla ja Orimattilassa äidin luona. Joku söi neljäntoista ruokalajin aterian. Joku on hieman kipeä ja huonovointinen. Ja se on ihan jonkun ikioma vika. Syyllisiä ja syntipukkeja kuitenkin etsitään kuumeisesti ja syytetään ja syyllistetään kunhan keksitään että kenen on syy ja miksi.

Nautin Mikon kanssa keskustelemisesta muutenkin kuin vain huumorin takia. On myös ihanaa puhua jonkun sellaisen kanssa, joka osaa perustella mielipiteensä hyvin tiedon ja faktojen pohjalta eikä "kuulin jostain" ja "musta tuntuu"-pohjalta.

Jaa-a, terve taas, Immanuel Kant. Haluatko tietää mitä voit tehdä kategorisella imperatiivillasi ja minne saat sen survoa?



12.10.2011 (Ilta) 2: Iiiik!

Tämä, oi hyvät ihmiset, tämä kappale! <3



12.10.2011 (Ilta) Putin, lusikka ja kauha

Mietitäänpäs hetki tätä ongelmaa: jos sanon Vladimir Putinista näin: "Putin on hieno mies! Putin on mun idoli! Putinille pitää perustaa uskonto ja temppeli! Putin on jumala! Putinin aamusontaa voi käyttää kuukauden polttoaineena ydinvoimalassa! Putin loi maailman viidessä päivässä, jumalan kuudentena päivänä ja seitsemäntenä harrasti karatea! Kahdeksantena päivänä Putin tappoi tiikerin paljain käsin ja sitten itse omin käsin korjaili sitä mitä tiikeri oli vahingoittanut. Eikä viikossa ole kuin seitsemän päivää, paitsi Putinilla joka teki kahdeksannen kun tarvitsi sitä tiikerintappoon. Tämän vuoksi ei Venäjällä ole Lumimiehiäkään enää: Putin tappoi ne turkiksiksi paljain käsin." niin (huumorintajuni huomioon ottaen) voidaan olettaa, että en todellakaan ole intohimoinen Putin-fani vaan jälleen kerran liioitellun sarkastinen. Tai sitten ei, vaan voidaan tehdä kuten eräs raivopää idiootti ja päätellä, että uskon tosissani Putinin paskantavan polttoainetta Venäjän ydinvoimaloille. Toisaalta asiaan saattaa vaikuttaa se, että kyseisen johtopäätöksen tehnyt idiootti on mies, joka on katkera siitä, ettei pyrkimyksistään huolimatta pääse pöksyihini ja etsimässä epätoivoisesti syytä suuttua. Äiti on toisaalta aina sanonut, että jos jollekulle on lusikalla järkeä annettu, niin ei sitä voi kauhalla vaatia.

Tiesittekö muuten, että uutta jääkauttakaan ei tule, koska Putin on niin kuuma pakkaus?



11.10.2011 (Yöllä) Apua apua, päässäni elää mielipuolinen kuristusmurhaaja

Vielä muutama vuosi sitten äiti löysi kritisoitavaa lähes kaikesta mitä tein, eikä mikään ollut hyvin. Hassua, että toimimalla hetken hänen tahtoaan vastaan olenkin muuttunut neiti/rouva täydelliseksi ja lähes virheettömäksi. Jostain syystä oletin asian olevan päinvastoin. Välillä se on melkein absurdia: jos ilmoittaisin vaihtaneeni kaikki kauniit pukuni oransseihin kaapuihin, ajelevani hiukseni pois ja vaihtavani sukupuoleni päästäkseni ryhtymään tiibetiläismunkiksi, äiti varmasti pitäisi sitäkin suorastaan nerokkaana keksintönä.

Taas eräs ystävistäni oli juhlistanut eroaan leikkaamalla ja värjäämällä hiuksiaan, aivan kuin hiukset olisivat syylliset eroihin ja sydänsuruihin. Ei mikään murhe tai harmi saisi minua luopumaan hiuksistani: ilman niitä ei olisi ketään jonka kanssa riidellä tai käväistä sotapolulla. Luultavasti kaipaisin sitä tunnetta, että hiukseni kiertyvät sängyssä kaulani ympärille ja yrittävät kuristusmurhaa.

Olen kuullut joidenkin spekuloivan, että naisten hiukset näyttävät elävän omaa elämäänsä. Ehkä niin: ainakin omat hiukseni ovat murhanhimoisen mielipuoliset.

Tämä croissant on aivan liian herkullinen. Menen ja perustan tälle croisantille kirkon. Pyhän croissantin temppeli, halleluja! Ja jos kuvittelette että Katolisen kirkon paavin hiippa näyttää jättimäiseltä fallokselta niin arvatkaapa vain...



10.10.2011 (Yöllä)

Katselin kun Mikko nukkui, ja sisääni tuli syvä rauhan ja onnen tunne, tunne siitä että olen vihdoin viimein tullut kotiin. Luulin tätä häkiksi, mutta ei se sitä ollutkaan, vaan turvapaikka kaikelta pahalta ja kylmältä ja julmalta.

Tänä jouluna ostamme kuulemma yhteiseksi aivan erityisen lahjan.



9.10.2011 (Yöllä) Tähdenlentopicnic

Tähdenlentopicnic. Mikko ja Juho raahasivat puutarhatuolit etupihalle, minä keitin teetä ja huopiin kääriytyneinä bongasimme tunnin ajan tähdenlentoja. Tästä pitäisi tehdä perinne.

Aina viitatessaan pihamme suureen leijonapatsaaseen Juho viittaa Narniaan, mutta sekoittaa nimet ja Aslanin sijasta sanoo Aslak. Säikähdin pimessä takaani kuulunutta putoavan lehden rapsahdusta, jolloin Juho rauhoitteli että Aslak se siellä vain hiippailee. Jäi useampikin tåhdenlento näkemättä, kun nauroimme vedet silmistä kierien Aslakin ihmemaata vaatekaapissa, prinssi Poronkuseman seikkailuja ja niin edelleen. Ja Aslak selän takana se vasta huolestuttavaa onkin!



8.10.2011 (Yöllä) Vuodemaraton

Vakuuttakoon joku Mikolle, että tarvitsemme ehdottomasti viidennen vuoteen. Kyllä, meitä on kaksi. Kyllä, meillä on kaksi parivuodetta ja kaksi yhden hengen vuodetta. Mutta kun se vuode on niin kaunis! Esteettinen intohimo ajaa yli järjestä ja järkiperusteista. Mikon kasvatus ja koulutus on yksinkertaisesti laiminlyöty jättämällä tuo tärkeä seikka kertomatta.

Mainuttani asiasta eräs henkilö kysyi, että nukunko minä kaikissa niissä vuoteissa. Tyhmä kysymys. Mitähän siihen olisi pitänyt vastata? Että joo, ja kerralla. Pinoan ne aina yöksi sellaiseksi pyramidiksi. Tai että laitan ne riviin ja vietän yöni kierien kuin hullu hyrrä vuoderivistön päästä toiseen ja taas takaisin. Tai että minulla on neljä aviomiestä eivätkä ne suostu nukkumaan samassa sängyssä.



5.10.2011 (Ilta)

Olen jo tottunut ties minkälaisiin liiketoimintaehdotuksiin, joten suhtauduin hyvin kyynisesti, kun eräs paikallinen yrittäjä soitteli "salaisesta palaverista" koskien liiketoimintaa, jossa on paljon "kansainvälisiä yhteistyökumppaneita". Menin kohteliaisuudesta, mutta sitten arvon yrittäjä iskee eteeni yhden näistä "kuinka tulla rikkaaksi" ja "kuinka autan muita auttamaan itseään"-oppaista ja alkaa takellellen selittämään, kuinka ihmeen hienosti pääsee rikastumaan tekemättä työtä kunhan vain investoi kansainväliseen yhteistyöyritykseen ja ryhtyy myymään "hienoja laatutuotteita" joista ei koskaan kukaan ole kuullut koska niitä ei mainosteta. Kun herra vielä pudotti muutaman yritysnimen, lähdin neuvottelusta kiittäen tiedosta. Pääsin hädin tuskin ulos rakennuksesta ennen kuin romahdin nauruun. Mistä noita oikein sikiää?! "He eivät halua antaa liikaa tietoa ettei tule liikaa tietoa kerralla, ettei tule informaatioähky"?! Oi luoja! Miten ihmiset voivat olla noin hyväuskoisia?

On mielenkiintoista, ettei joku ole koskaan kuullut pyramidihuijauksista, myyntihuijauksista ja kansainvälisiä rajoja rikkovista rahanpesu- ja sontayrityksistä, joiden perustajat rikastuvat hyväuskoisten hölmöjen kustannuksella. Tai että joku uskoo, että lähtisin ilomielin moiseen mukaan? Hyh.

Ihan opiksi ja ojennukseksi: ne "näin rikastut"-kirjat ovat huuhaata. Mikään raha ei ole "hälläväliä-rahaa". Ja kyllä, minusta on hauskaa ostaa ja omistaa asioita, mutta se ei tarkoita, että olisin innokas jakamaan rahojani tyhjänpäiväisyyksiin ja muiden taskuihin.



3.10.2011 (Ilta) Maanalainen katastrofi

Mikkoa huvittaa se, miten tasaiseen ja toistuvaan tahtiin tyhjennän teekannullisia. Nyt on taas hieman huonompi aika: tee helpottaa aina.

Laulutunneilla on edelleen hauskaa. Toivon edelleen, että olisin tajunnut hankkia ammattiopettajan jo vuosia sitten, koska kaikki tuntuu helpolta ja hauskalta ohjauksessa. Tänään puhuttiin lyhyesti ooppera-aarioiden laulamisesta, ja ennustin, että vielä jonakin kauniina päivänä päästän betonibunkkeri-laulustudiossa kidastani sellaisen riitasoinnun, että koko Tampere romahtaa maanalaiseen kuiluun, ja itse saan uudeksi lempinimekseni "maanalainen katastrofi". Mikko taas on laulamisestani niin riemuissaan, että on luvannut kuljettaa minut henkilökohtaisesti Tampereelle ja takaisin vain laulutunteja varten sittenkin, kun olen lopettanut yliopiston ja muuttanut takaisin kotiin. Laulutunnit ovat tällä hetkellä se paras asia Tampereella käymisestä.



2.10.2011 (Ilta) 2 Suoraan sanottuna

Ihmiset ovat niin hedelmällisiä että se on hämmentävää. Ehkäisy on jo vuosikymmeniä vanha asia ja lähes jokaisen ulottuvilla halpaan hintaan, mutta hetkessä paksupohkeinen maalaistollukka pullauttaa maailmaan pentunsa, äpäränä jollei muu auta, sopi se tilanteeseen tai ei ja halusi lasta joku muu tai ei. Ja miehet! Vaikka ei olisi tietoista haluakaan penikoida, niin jämäkkänä taisteluun ja vaakatasoon ensimmäisen halukkaan halvan lumpun vuoteeseen, eikä mieleen mahdu erektion lisäksi ajatustakaan ehkäisystä.

Ja kas, kahdeksas biljoonas ihme tapahtuu. Eläköön elämän kahdeksas biljoonas ihme, eläköön äitiysloma ja vanhempainraha! Tai vaihtoehtoisesti tervetuloa kuppa, klamydia, tippuri ja AIDS, koska hei me lisäännytään! Täytetään maailma ajattelemattomilla paksupohkeisilla maalaistollukoilla, jotta koettaisiin ihme numero kahdeksan biljoonaa ja yksi.

Ja kohta on palautelomake kuumana, kun äkäiset äiti-ihmiset kiukustuvat ja vetävät herneitä nenäänsä. Koska tämä on otettava henkilökohtaisesti, ja meidän Hennilotta-Karoliina-Ulriiikka on maailman täydellisin lapsi vaikka yrittääkin survoa naamaansa polyuretaania ja erittää nenärei'istään keltaista limaa. Koska kenelläkään muulla ei ole oikeutta mielipiteeseen, koska äitiys ja suunnittelematon, räjähtävä lisääntyminen pahimmanlaatuisen ripulikohtauksen tapaan ovat pyhä asia. Koska maailma tarvitsee lisää tavaraa kuluttavia, likaisia ja äännekkäitä jälkikasvaimia juuri SINUN geeniperimälläsi.

Ja kyllä, tämä oli ihan tahallinen haistakaa-te-pitkä kaikille äityleille, parempi kuin se ensimmäinen reaktio ("syö mun stringit ja tukehdu"). Onneksi olkoon, onnistuitte siinä missä käytännössä lähes kaikki muutkin tässä maailmassa. Olipas taas saatanan hieno saavutus.



2.10.2011 (Ilta)

Tietokonelaukun ensisijainen tarkoitus voi olla tietokoneen suojaaminen kuljetuksen aikana, mutta selkeästi sen toissijainen tarkoitus on tarttua vastaantuleviin esteisiin ja vääntää kantajan olkapää sijoiltaan jokaisen tilaisuuden tullen. Ja hyvin se toimiikin. Auts.



2.10.2011 (Yöllä) Ruoanlaittoa täsmällisesti ja tarkasti

Unelma lasagnesta vaihtui koko päivän puutarhaurakaksi ja hitaasti haudutetuksi kinkkukiusaukseksi. Toisaalta se oli suorastaan suussasulavan hyvää kinkkukiusausta, mutta minä olenkin hyvin tarkka ja työskentelen huolellisesti oman reseptini mukaan: perunoita ja sipulia täsmälleen niin paljon kuin viitsii kuoria, kinkkua aivan tarkasti sen verran mitä kaapissa on. Ja mausteiden kanssa on oltava aivan erityisen tarkkana: niitä mitataan täsmälleen sen verran mikä nyt sattuu edes jotenkuten ja metrin etäisyydeltä katsoen näyttämään sopivalta ja huvittavalta, ja ehkä vähän päälle jos on sadistisella tuulella. Ja sitten kermaa ja ranskankermaa, ja jos kerma loppuu niin jatketaan maidolla koska kerman määränä on oltava tarkalleen hitonko-tuolla-on-väliä. Juustoraastetta päälle, laatuna "mitähän tämäkin on, kyllä se juustolta näyttää" ja määränä "no eipähän loppunut kesken". Ja sitten paistetaan täsmälleen hälläväliä-kunhan-uuni-on-kuuma-asteessa tarkasti (sekuntikellolla mitaten) aikayksikössä "teen tässä pari hommaa, katsotaan sitten tunnin tai puolentoista kuluttua...." Ja hyvää se on, oikeasti. Mutta tarkkuutta vaaditaan, ihan saakelisti tarkkuutta. Esimerkiksi pippureita ei saisi mitata betonilapiossa, mutta saa kyllä jos ihan oikeasti haluaa koska.

Massiivikivikiuas on testattu (olivatpa pitkät, pehmeät ja tasaiset löylyt), lilijat on siirretty ensi kesän laajennustyömaan alta pois, nurmikko leikattu (ei mitenkään pieni työ, Fägeltorpin tontissa on neliöitä vähän alle 4000), sauna pesty... ja tietenkin perustyöt hoidettu. Lasagnea ensi viikolla.



1.10.2011 (IP) 2, Lahjoitetaan

Lahjoitetaan: kirsikan, sireenin ja ruusun taimia. Lisäksi muutama taimi, joka saattaa olla joko omenaa tai kirsikkaa. Täällä maaperä on äärettömän hedelmällistä, ja kaikki leviää ja kasvaa kuin rutto, joten varmuutta ei ole mistään: nuo ovat levinneet itsestään. Saa ilmaiseksi, ja joissain tapauksissa voin myös järjestää pudotuksen Riihimäelle, Lahteen, Helsinkiin tai Tampereelle. Muussa tapauksessa leikkaan kaiken pois.



1.10.2011 (IP)

Nyt on kyllä sellainen fiilis, joka ennakoi suurimittaista lasagnen valmistusta. Ai ai, että on sellainen lasagnefiilis.



30.9.2011 (Ilta)

Mikähän hiivatin kiusa siinä muuten on, että kun lakkaat kynnet, niin heti alkaa syyhyttämään jalan syrjästä tai selästä? Kynsillä ei saa koskea mihinkään, ja siinähän sitten olet ja kutiset puoli tuntia sormet suorina sojottaen ja yhtä hyvällä tuulella kuin... no, en nyt keksi tähän yhtään sopivaa vertausta, sillä mikään tässä maailmassa ei voi olla yhtä kiukkuinen kuin allekirjoittanut tuolla hetkellä. Puhuisin uroskarhuista, villisikakarjusta tai taisteluhärästä, mutta ne eivät ole yhtä julmia eläimiä.

Mutta heti kun kynnet ovat kuivat ja voisit raapia niin annas olla! Ei kutita enää. Ja kun laitat päällyslakan, jonka pitäisi kuivua vielä pidempään, niin johan se taas alkaa. Mutta sitten kutittaa reidestä. Ja mistä se reisi-iho tietää, että nyt se kynnet lakkasi, ja nytpä voin tempun tehdä ja alkaa syyhyttämään.

Kauheita kiusankohteita on täynnä tämä ihmiselämä.



30.9.2011 (IP) 2

Sivumennen sanottuna törmäsin taas ihanaan kappaleeseen: Two Steps From Hell:in "Northern Pastures.



30.9.2011 (IP)

Lasten eläinleluissa on jotain kauhean epäilyttävää. Ensinnäkin se, että ne näyttävät olevan kaikki pastellinsävyisiä, eikä se ole lainkaan luonnollista. Ja toisekseen ne virnistelevät, eikä virnistelevällä eläimellä ole mielessään mitään hyvää tai tervettä. Varsinkaan, mikäli se on kummalliseen, mahdollisesti myrkkypitoiseen ruokavalioon viittaavan värinen.



29.9.2011 (IP) Luovaa ja monikeinoista talousneuvottelua

Mikon nimipäivä. Mikon perhe tekee niistäkin suuren numeron, kun taas omassa perheessäni ei ole syntymäpäivistäkään paljon väliä. Joka tapauksessa annoin Mikolle kirjoja, leivoin toiveen mukaisesti korvapuusteja ja valmistin uuniperunoita erityisellä kinkku-yrtti-kermatäytteellä. Mikko rojahti tuoliinsa aterian jälkeen eikä halua nousta ylös vielä ainakaan muutamaan tuntiin. Nyt olisi hyvä hetki harrastaa kiristystä... ei kun siis luovaa, monikeinoista talousneuvottelua. Luullakseni Mikko saattaisi olla halukas neuvottelemaan muutamasta uudesta hankinnasta vastineeksi siitä, etten tyrkkää häntä vatsakummulle aivan heti.



24.9.2011 (IP)

Mikko, sivumennen sanottuna, on kuin heroiini tai kokaiini: käytön lopettaminen on miltei mahdotonta.



23.9.2011 (Yöllä) Kutsumusammatti, diakonissailu sekä muuta epämääräistä

Yllättävän moni lukioaikaisista ikätovereistani on valmistunut sairaanhoitajuuteen tai apulaishoitajuuteen. Yrittivät he aikanaan minuakin houkutella sille alalle, mutta jo silloin tunnistin ikivanhan periviholliseni: sanan "kutsumusammatti". Jos nimittäin sairaanhoitaja tai bussikuski sanoo että "tämä oli kutsumusammatti", niin se merkitsee sitä ettei sillä palkalla todellakaan juhlita, hyvä jos edes pärjää ja elelee. Jos lakimies sanoo "kutsumusammatti", niin jotakuta ollaan petkuttamassa ja vieläpä reilumman käden kautta. Ja jos taas opettaja sanoo "tämä on kutsumusammattini" niin kyllä muuten valehtelee niin että roikuu. Mutta haluaisinpa todella nähdä sen, kun rahanväärentäjä tai mafiooso sanoo, että "tämä oli kutsumusammatti". Se olisi epäilemättä rehellisesti kutsumusammatti - rahankutsumusammatti - mutta arvatkaapa sanovatko niin? Eivät sano. Hiljaa ovat ja poliisiksi epäilevät.

"Kutsumusammatti" on aina ollut periviholliseni, joka ilmaantuu näköpiiriin kuin epätoivottu ja lampunvarjostimella jo valmiiksi varusteltu humalainen vieras arvokkaisiin juhliin. Se on pyrkinyt - ja epäonnistunut - hyppäämään niskaani lähes joka käänteessä. Ilman kutsumuksia saan tehdä sitä mitä kulloinkin huvittaa, ja ensi viikolla tai ensi kuussa kenties teen jotain aivan muuta, jos se sattuu kiinnostamaan enemmän.

Pihkat minä teidän kutsumuksistanne. Teekannu ja vuode kutsuvat kovemmalla äänellä!

Ai niin, ellei kutsumusammatilla tarkoiteta sitten esimerkiksi ammattimaista juhlien järjestäjää, joka työkseen kutsuu ihmisiä juhliin? Tai ehkä jonkinlaista kutsujaa, jonka työtehtävänä on mennä jollekin torille ja kutsua ihmisiä nimeltä luokseen? Kai se olisi kutsumusammatti? Eräs ystäväni kuvaili diakonissan työtä (diakonissuutta?) kutsumusammatiksi, mutta jos diakonissa kutsuu luokseen niin eivätköhän kaikki pikemminkin juokse päinvastaiseen suuntaan? Ja mikä on muuten diakonissatyön verbi? Diakonissaus? diakonissointi? diakonissailu?



22.9.2011 (Yöllä) Autovertaus

Sain lomakkeella ystävällisen vinkin siitä, että Lidlissä myydään suklaacroisantteja. Tähän väliin sopii muuten autovertaus. Auto, kuten me kaikki tiedämme, käyttää polttoaineenaan bensaa ja tarvitsee myös vettä jäähdyttimeensä, mutta erehdy laittamaan vettä bensan joukkoon, niin moottori leikkaa aivan taatusti kiinni. Minä käytän bens... anteeksi, croisantteja... samaan tapaan ja tyyliin kuin moottorivikainen amerikanrauta nielee polttoainetta: loputtomasti ja ahnaasti. Tarvitsen myös suklaata jäähdyttimeeni, koska jos sitä en saa, alkaa keittää ja pian myös räjähtää. Ja kuten autossa, suklaata ei saa sekoittaa bens... croisanttiin, koska muuten moottorini hyytyy ja leikkaa kiinni.

(Sitä paitsi croisantin pitää olla myös rapea ja samana päivänä paistettu. eli mahdollisimman tuore.)



21.9.2011 (IP) Dynamiitilla

En tiedä olenko maininnut tätä, mutta oikeasti, ihmiset, älkää viitsikö sepostaa horoskoopeista, sillä ne ovat uskomatonta sontaa. Jälleen kerran: horoskooppina "kalat" kuvataan rauhallisena, tyynenä kuin veden pinta ja no niin, kuka perkele taas kalastaa dynamiitilla? Olen kuullut kyllin monen ihmisen sepostavan soopaa omasta luonteestaan ja vieläpä täysin todellisuuden vastaisesti, enkä oikeasti jaksaisi enempää.

Eksyimme eilen erääseen verkkokirjakauppaan, vaikka olisi pitänyt mennä nukkumaan. Mikko veti tuolinsa viereeni, ja vietimme hilpeän tunnin valiten yhtä sun toista uutta kokoelmiimme. Keskiverto-keskustelu menee näin: "Ostetaanko?" "Ostetaan." ja "Ostetaanko?" "Totta hitossa." Ja niin edelleen.



20.9.2011 (Ilta) Varoitus: lelu- ja sisäpiirihuumoria

Parasiittikarstalla alkoi pyörimään My Little Pony-lelujen kauneuspohjainen valokuvakisa. Keksin ja pistin valokuvakisan perustajan luvalla pystyyn sen sivulle ja oheen "juorulehdistön skuuppitriidin", joka sitten laajeni juorulehdistön sotakilpailuksi. On se hassua miten erikoisia juttuja muovileluista pystyy keksimään. Uteliaille linkki skuuppiketjuun ja aivan mielipuolisen uteliaille Xaran valokuvakisaan.



20.9.2011 (IP)

Ryhmän aiheenesittelijä oli myöhässä, ja oli jo epäilyksiä siitä ettei hän ilmestyisi ollenkaan. Tuollaisessa tilanteessa hienoin selviytymiskeino olisi ehkä mennä käytävään ja lassota joku viaton sivullinen ohikulkija esittelemään aihe harjoittelematta ja kylmiltään. Mielellään vielä joku ei-humanisti.



19.9.2011 (IP)

Hämmästyttää, kuinka usein "yhteistyökumppanina" toimiva yritys on myös samalla kilpailija. Mutta luultavasti kyseessä on vain sivistyneen pintakerroksen alle silattu sabotaasiyritys, ja projektipäälliköt neuvotteluun lähtiessään varaavat salkkuun pommin tai pari siltä varalta, että kilpailijan konttorissa vieraillessa tulisi tilaisuus räjäyttää ruokala.

Puvun ja kravatin takana jokainen johtotason johtajakoulutuksen saanut henkilö on oikeastaan korkeapalkkainen terroristi, jonka ylin unelma on kilpailijoiden lippulaivan torpedoiminen naapurinyrityksen katolla seisten.



19.9.2011 (Yöllä) Aarretta arvokkaampi?

Miehet kautta maailman kavahtavat kammoten lauseparia, joka kuuluu näin: "Olen hieman allapäin. Taidanpa ostaa jotakin." Jos kyseinen lausahdus ei saa miestä mylväisemään kauhusta, evakuoitumaan talosta loikkaamalla parvekkeelta alas ja pihnimään pakoon pitkin pihapolkuja, on kyseinen mies ehdoton aarre. Ja tuon lauseparin kuullesssaan Mikko hymyili, suuteli leukapieltäni ja totesi että "sepä on hieno ajatus, rakas."



17.9.2011 (Yöllä) Lyhyesti: croisantisti-nisti

Olen jäänyt ankarasti croissant-koukkuun. Pidin niistä lapsena, mutten ollut koskenut niihin viiteentoista vuoteen. Kuukausi sitten erehdyin kaupassa ostamaan pari kappaletta, ja sen jälkeen olen ollut hardcore-croissantisti. Tunnustan jopa, että unohdin tänään ostaa suklaata innostuttuani croissant-pussillisesta. Tunnustan, vaikka pelkäänkin että tietyt suklaapuristit (Juho, Johanna, Niina ym) hyökkäävät aseistettuina ja kostoaikein kimppuuni moisesta pyhäinhäväistyksestä.



16.9.2011 (Yöllä) Salainen ase: tee

Salainen aseeni vähän joka asiaan on nimeltään "kannullinen teetä, kiitos". Lapsena vietin lähes kaiken aikani teekannun ja kirjan seurassa: nyt aikuisena tee toimii rauhoittajana ja kaiken korjaavana lääkkeenä. Jos olen väsynyt, surullinen, stressaantunut tai hermostunut, kannullinen teetä korjaa kaiken. Jos minulla ja Mikolla on erimielisyyksiä, valitsemme huoneen tarvittavan tunnelman mukaan ja viemme teen sinne, missä ympäristö tukee neuvottelua tai muuta vaadittavaa. Vaikkei teetä joisikaan yhtä seremoniallisesti kuin Aasiassa, sen nauttimisessa on silti omat pienet tapansa: automaattisesti hiljentyvä ääni, rauhallinen tunnelma ja kohteliaisuus, ja tämän jälkeen asioiden järjestely ja neuvottelu sujuvat kuin itsestään. En usko että on olemassa ongelmatonta suhdetta, ja kahdeksantoista vuoden ikäero sekä suuri ero syntyperässä, luonteissa ja taustoissa vain lisäävät niitä. Siksi olenkin niin onnellinen teekannullisesta.

Ja kun joskus tulee aika päättää päivänsä lopullisesti - eikä vain kulunutta päivää valmiina huomiseen herätykseen - toivon voivani tehdä senkin vastaavalla arvokkuudella ja teekannullisen ohella.

"Päätä päiväsi kupillisella teetä?"



15.9.2011 (IP)

Mainitsin taannoin lupauksista, joita Mikko ei ollut tehnyt (7.9). Sain takaisin saman verran, kun Mikko ilmoitti, että "muistatko, että lupasit lähteä kanssani Habitare-messuille?" Virnistellessäni ilosta Mikko vielä kuiskata supatti korvaani, että siellä on muuten samaan aikaan antiikkimessut, ja päädyimme ilosta hihittäväksi kasaksi vuoteelle.



15.9.2011 (Yöllä) Ei-missään-nimessä-ainakaan-syysihminen

Myönnän: syksy on tullut. Moni julistautuu syysihmiseksi: he nauttivat syksyn väreistä (blää), villasukista (hyi), kirpeistä säistä (yäk) ja putoavista lehdistä (prkl). Pidän itse kesän lämmöstä, mutta en tunnustaudu kesäihmiseksi. Enkä muuten talvi- tai kevätihmiseksikään. Itse asiassa kuulun kategoriaan "Hitonko väliä sillä on kunhan ei tarvitse mennä ulos-ihminen". Mikäli en olisi ollut niin tolkuttoman typerä että menin lupautumaan yliopistoon vielä yhdeksi vuodeksi, niin suunnilleen näihin aikoihin linnoittautuisin lämpimään kotiini enkä pistäisi pitkää nenääni ovesta ulos ennen huhtikuuta.



14.9.2011 (Ilta)

Luulin pilailevani, kun heitin Henkkamaukan My Little Pony-lastenkoruista ihastuneille (aikuisille) keräilijöille että hei, käyttäkää niitä. Nähtävästi se ei ole monille pilaa. Samaten muutama vuosi sitten ajattelin, että vaaleanpunainen karvanallekarhu tai monenkirjava kokoelma pehmoelukoita on sovelias alle kymmenvuotiaan tyttölapsen vuoteen päälle, mutta nähtävästi maailma on päättänyt tuhota uskoni ihmiskuntaan lopullisesti.

Olen kyllä useaan kertaan saanut kuulla siitä, että otan maailman liian vakavasti, mutta en voi mitään sille, että pehmolelut aikuisen ihmisen vuoteessa ajavat minut epätoivoon ja aikuinen nainen pliseeratussa puolihameessa ja pikkutyttötyylin nilkkasukissa saa aikaan toivottoman halun itkeä.



13.9.2011 (IP)

Elämme petollisia aikoja, ystävät hyvät. Kaikkialla on katkeruutta ja huijauksia. Pitäkäämme siis mielessämme mottomme: "Reilu peli? Mikä hemmetin reilu peli? Ei täällä kyllä ketään sellaista asu!"

Vielä pari tuntia ennen kuin pääsen kotiin. Ja ihanaa palata kotiin, jonka tiedän odottavan puhtaana, siivottuna, lämpimänä ja ennen kaikkea valmiina ottamaan vastaan autossani odottavan jälleen-yksi-muuttokuorma-kaaoksen.



12.9.2011 (Yöllä)

Äiti sanoi, että jos ja kun hän tulee niin seniiliksi, että sairaalassa hutkii hoitajia, potkii ja mekastaa, niin minun pitää tulla sinne ja käskeä hoitajia pistämään mamma nippusiteillä sänkyyn kiinni. Koska äiti ei halua edes vanhana ajatella käyttäytyvänsä rumasti ja tahdittomasti, ja koska olen kuulemma maailman ainoa ihminen joka saa hänet kuriin ja nuhteeseen. Lupasin tosin, ettei nippusiteitä tulla tarvitsemaan: annan äidille sairaalavuoteeseen lasin punaviiniä, kimpaleen juustoa ja kirjan prinsessa Dianasta, ja yhdistelmä toimii silloinkin varmasti yhtä hyvin kuin tuttipullo imeväisikäiselle.



10.9.2011 (Ilta) Järkevää menoa

Kiinnostuneille tiedoksi: suunnittelugalleriani on päivitetty parilla uudella projektilla.

Lisäksi olen tänään mm. lämmittänyt kiukaan keskellä pihamaata. uusi massiivikivikiuas siis, maali kuulemma käryää myrkyllisesti jollei esilämmitystä tee ulkosalla. Voisihan sitä kai hassumpiakin asioita tehdä, mutta lienee naapureilla ollut ihmettelemistä. Että mitä helvettiä, porukka purkaa kiukaan autosta ja alkaa ilmeisesti saunomaan taivasalla?



9.9.2011 (Ilta)

Tässä on tehtävä: ottakaa Moskovan tai Pietarin kaduilta nälkiintynyt, vihainen rakkikoira, koettakaa pukea se frakkiin ja marssittaa se tuhatpäisen yleisön eteen laulamaan virheettömästi Bizetin ja Wagnerin tenoriaarioita. Kaikki tämä tunnin sisällä.

Vaikeaa? Aivan.

Aivan yhtä vaikeaa on saada Mikko tekemään jotain nopeasti, harkitsematta ja spontaanisti.

(Itse asiassa olen kuitenkin asiaan varsin tyytyväinen, sillä se minimoi virheriskin. Olen allerginen harkitsemattomuudessa tehdyille typerille erehdyksille. Minun mieheni on silti täydellinen, hähää! Nielkää katkerat vinkumisenne, naistenlehtien suhdepalstojen toimittajat. Spontaanius miehessä ei ole plussaa vaan miinusta.)



9.9.2011 (IP) Lasikäytävä?

Entäpä - siis sitten kun laajennusosa onn saatu valmiiksi - rakennuttaisin käytävän lasiseinin ja metallirakentein talon ja saunan välille? Kuin pitkähkö, hieman kapea kasvihuone. Keskikäytävän "lattia" puuta, mutta sivut jätetään auki kasvualtaiksi. Käytävän sivuilla voisi kasvaa erilaisia köynnöksiä, ja vaikka se olisi lämmittämätön ja siis melko kylmä talvella, niin eipähän tarvitsisi harppoa lumessa päästäkseen saunaan. Ja talon puolinen pää yhdistyisi juuri uima-allashuoneeseen, joten saunasta pääsisi vikkelästi uimaan koko vuoden ajan.

Eräs tuttava vinkui siitä, että emmehän me tarvitse niin montaa huonetta ja niin paljon asuinneliöitä, ja kirjaston ei todellakaan tarvitsisi olla niin korkea. Ja enköhän minä itse tiedä mitä haluan ja tarvitsen. Ihmiset kiinnittävät muutenkin liikaa huomiota siihen mitä välttämättä tarvitsevat eivätkä juuri lainkaan siihen, mitä haluavat. Minulle halu merkitsee samaa kuin tarve: en erottele niitä toisistaan. Jos joku on kateellinen asuinneliöistäni niin siitä vaan; hankkikaa itse omanne. Olen perin pohjin kyllästynyt idiootteihin, jotka kateellisena mankuvat sitä ettei itsellä ole jotain. Siihen on helppo konsti: hanki se mitä haluat, tolvana, äläkä käytä aikaasi itsesääliseen vikinään. Ei se lopultakaan ole niin vaikeaa.

Kuulin, että eräs tuttavan tuttavan tuttava oli luullut varkaiden murtautuvan kotiinsa, ja mennyt vuoteensa alle piiloon. Kyseessä oli etuajassa kotiin saapuvat puoliso ja tarinan pitäisi olla vain huvittava, mutta sisälläni jokin ärjyy ärtymyksestä: kuinka kukaan voi olla niin heikko? Jos joku käy kimppuusi, jos joku loukkaa yksityisyyttäsi tai murtautuu kotiisi, on vastattava väkivallalla. Loukkausta tai häirintää ei tule sulattaa. Tiedän ne äänet joita Fågeltorp pitää itsestään, mutta niistä poikkeavat äänet eivät todellakaan säikytä minua. Minä nousen sijoiltani ja käyn tutkimassa mikä on vialla. Jos kyseessä olisi joku tuntematon ja luvatta kodissani liikkuva, voin luvata, ettei kyseinen nilviäinen poistuisi vakavasti loukkaantumatta paikalta, ja melko varmasti hän tarvitsisi sairaanhoitojärjestelmää paikkauttaakseen vammansa ja vaurionsa. Minun pihallani ei tarvita "varokaa vihaista koiraa"-kylttiä, vaan "varokaa saatanan äkkipikaista omistajaa".



8.9.2011 (IP)

Firman puhelinkokoussysteemiin soitettaessa täytyy sanoa jokaisen puhelun aluksi nauhalle nimensä, jonka jälkeen automaattisysteemi ilmoittaa kokoushuoneen kajareista että "N.N. has joined the meeting" tai "N.N. has left the meeting". Ja oikeastaan välillä tulee sellainen fiilis, että kun automaatti kysyy nimeä, niin nauhalle pitäisi äänittää ensin sellainen sankarillinen tunnusfanfaari oikein kovalla ja sitten julistaa nimensä kaikuvalla äänellä. Tai vaikkapa ilmoittaa nimekseen "Batman!" ja sitten automaatti kajauttaisi korean fanfaarin ja "BATMAN! has joined the meeting".



8.9.2011 (Yöllä) Työläs teehetki

Yritin keskustella Mikon kanssa samalla kun kirjoitin sähköpostia: Mikon mielestä oli hyvä aika keittää teetä (kello 16:45), mutta hänellä oli työ kesken, eikä hän voisi lopettaa vielä ainakaan tuntiin. Mietteet enemmän kuin puoliksi muualla mutisin, että "voit juoda teetä samalla kun juomme teetä". Tässä vaiheessa sekaiset aivoni huomauttivat, että jokin oli vialla, ja yritin nopeasti korjata: "tarkoitan siis ettei tarvitse juoda teetä samalla kun juomme... eikun." Ja sitten, nauraen hillittömästi, päädyin selittämään yhtäläisesti hekottavalle partnerilleni, että "tai sitten voimme tehdä työtä samalla kun teemme työtä, tai teemme teetä samalla kun juomme työtä, tai..."

Oma typeryys on sentään hieno hauskuuden lähde.

Joku saattaa jo päätellä, että koko elämäni pyörii teen ja croissanttien ympärillä. Ei se pyöri, sillä siihen kuuluvathan myös kirsikat, seksi ja kirjat.



7.9.2011 (Ilta) Teeneuvottelu, mutta kiertotietä

Kysyin Mikolta, eikö hän enää lainkaan muista lupaustaan viedä minut taas Kämpiin viiden teelle. Mikko myönteli muistavansa, ja että pian mennään. Mikä on oikeastaan hyvin mielenkiintoista, koska Mikko ei ole luvannut moista koskaan. Olen myös melko varma siitä, että Mikko tietää sen että ei ole koskaan luvannut, ja tietää että minäkin tiedän sen, ja silti kummallakin on aivan liian hauskaa näiden pienten kujeiden ja leikkien kanssa. Ja sitä paitsi kummankin tekee mieli mennä.



6.9.2011 (IP/ilta) Hillittömästi herkutellen

Kotiinlähdön kunniaksi Stockalta croissantteja ja ihanaa mansikka-suklaa-kermakakkua. Haaveilin jättäväni muutaman croissantin aamiaisekseni, mutta croissant-pussilla on edessään kaksi selviytymishaastetta: paitsi mahdollinen kuivuminen syömäkelvottomaksi, myös... no, minä.

Jonakin hauskana päivänä haluaisin ostaa kaksi kokonaista kermatäytekakkua: toisen saisi Mikko itselleen ja toisen minä. Mikko varmasti söisi omansa palasina normaaliin tapaan, mutta itse haluaisin edetä kakkuni läpi raa'asti, laidasta toiseen askarrellen, edeten kakun poikki kuin hirmumyrsky vehnäpellossa. Aloittaisin yhdestä laidasta ja etenisin sitten suoraan kakun läpi, mahdollisesti käyttäen vielä aseenani pienen kakkuhaarukan sijasta valtavan suurta keittolusikkaa.



5.9.2011 (IP)

Mieleen tullutta: onko Shakespearen Macbeth yhä Macbeth, jos se käännetään Jamaican kulttuuriin, jossa tummaihoinen Macbeth polttaa bongia ja Lady Macbethillä on rastat?



3.9.2011 (Ilta) Voiton ja sarveton voisarvi

Olenko jo sanonut että ompelijattareni on nero? Olen, mutta sanon sen uudelleen. Musta mekkoni on suoritunut jo sovitusvaiheisiin ja on suorastaan tyrmäävän ihana. Pysyttelen jota kuinkin kärsivällisenä odotellessani, mitä nyt hieman hyperventiloin ja hihittelen.

Tulin muuten ostaneeksi PK-seudun pikapyörähdykselläni paitsi muranolasisen lasisetin, myös valtavan suuren kattolampun, sellaisen jossa on paikka viidelletoista lampulle. Lamppu toimitetaan äidin luokse varastoon odottamaan laajennusosan valmistumista, mutta lasit saan käsiini jo pian.

Söin pikaisesti matkalla croissantin, joita voisarviksikin kutsutaan. En ole maistanut miltä esimerkiksi hirven tai lehmän sarvi maistuu, mutta tuskin ainakaan tältä. Eikä minulla ollut autossa istuessani voita, joten söin voisarveni oikeastaan ilman sekä voita että sarvea.



2.9.2011 (Ilta) Puhelinhäiriö

Tiettyjen tarpeiden yllyttäminä olimme vuoteessa "niissä merkeissä", ja kesken kaiken kännykkäni alkoi soimaan. Jätimme sen huomiotta, ja samassa Mikon kännykkä alkoi piippaamaan ja sitten soimaan. Lopulta annoimme periksi: Mikon kännykässä oli työasioita, omaani soitti äiti, joka alkoi heti kälättämään. Keskustelu meni suunnilleen näin:
Äiti: "--Käläti käläti käläti"
Minä: "Äiti."
Äiti: "Jäkä jäkä jäkä---"
Minä: "Äiti."
Äiti: "Mitä?"
Minä: "Coitus Interruptus."
Äiti: "Tä?"
Minä: "Coitus Interruptus."
Äiti: "Ajjjjj... anteeksi, soitetaan kulta myöhemmin."

Päästyämme takaisin vuoteeseen vietimme ensin monta minuuttia nauraen kippurassa tilanteelle. Hieman tätä myöhemmin Mikko - rauhoituttuaan hetken - katsoi minua ja totesi hyvin ammattimaisella äänellä "Kiitos kärsivällisyydestänne..." ja tässä vaiheessa paitsi lupasin kuristaa tuon apinan, myös täyttää asiakaspalautelomakkeen. Mokoma roisto.

Jälleen yksi tämän suhteen/liiton parhaista puolista: nauru. Saamme toisemme nauramaan joka päivä useita kertoja, ja jostain syystä arkikin maistuu aina paremmalta nauraen.



1.9.2011 (Ilta)

Palaveri talon piirtäjän-suunnittelijan kanssa johti siihen tulokseen, että kellarin rakentaminen laajennusosaan romahduttaisi melko varmasti laajennettavan vanhan osion siihen valtaisaan monttuun. Kellari on siis ruksattu piirroksista kokonaan yli, ja uima-allas siirtyy ensimmäisen kerroksen tiloihin.

Taivaalla näkyy sateenkaari, mutta ei mikään kunnon sateenkaari, vaan tuollainen budjettisateenkaari. Economyversio, joka vielä pieneni koko ajan. Lamasuomessa sateenkaaretkin ovat pätkätyössä.



31.8.2011 (Yöllä) Elokuvatyyliin

Mikko oli väsynyt ja masentunut, surullinenkin, ja sain parilla lauseella hänet nauramaan ja halaamaan. Tyytyväisyys muutamassa sekunnissa. Joskus sanallisesta taidosta on paljon hyötyä.

Fågeltorpin laajennusurakka etenee siihen malliin, että ehkäpä vielä tämän vuoden puolella on "Salainen Agentti 005; Lupa Rakentaa" (Licence to Build, 2012). Jos ei (koska laajennusosa on iso ja paikallinen rakennustarkastaja äkäinen ja tiukka mies), niin alkaa projekti "Salainen Agentti 005; Raivokohtaus ja Uuden, Suuremman Talon Osto Paikkakunnalta Jossa Saa Laajennusluvan Kaupanpäällisiksi". Hollywood-tyyliin. En tiedä miten tähän juoneen ympätään takaa-ajokohtaus auton ikkunoista ammuskellen - en tiedä ottaisiko kukaan vakavasti kolarointia, ammuskelua ja ylinopeutta tässä pikkukaupungissa, ja ajoneuvon bensatankin dramaattinen räjähdys-kohtauskin saattaa aiheuttaa pieniä ongelmia. Suostuukohan joku paikallisista böndeistä lainaamaan traktorinsa räjäytettäväksi?

James Bond jää joka tapauksessa kakkoseksi, kun peliin käy Katte, salainen agentti 005. Ja mistähän hitosta tähän kyläpahaan saisi edes toisen auton jota ajaa takaa, ja kolmannen joka kolaroi? Sen katolleen kääntyvän poliisiauton saisi ehkä paikalle, jos soittaisi hätänumeroon kaksi viikkoa etukäteen ja varustaisi poliisisedät lantalapioin, jotta he voivat avustaa autonsa perillesaapumista.

Ai niin, böndeistä tuli vielä mieleen, että koskahan tulee se Hollywood-filmi, jossa takaa-ajokohtaus tapahtuu traktorein? Sankarit ja roistot istuvat tytisevien traktoreidensa kyydissä kuin tatit, ammuskelevat huonosti tähdäten toisiaan ja se ainoa paikallinen spurgukin pääsee kävellen nopeammin ohi.



31.8.2011 (Yöllä 2) tyytyväisyys, pelastus ja merirosvoaarre

Itkeminen on kai paras tapa poistaa ikäviä muistoja. Aivan kuin jokainen kyynel olisi ollut ruumiista karkaava muisto. Itkin keväällä niin paljon etten joka päivä edes muista sitä, miten paha olo minulla silloin oli. Nyt olen tyytyväinen: ollessani juuri tässä ja juuri tällä hetkellä. Jos jättää taakseen jotain vaarallista ja kammottavaa, on hyvä pysyä kaukana poissa, mutta on myös hyvä muistaa opetus: se, että vaikka tämä paikka ja tämä hetki on turvallinen, mikään muu ei sitä välttämättä ole.

Ja, kuten olen joskus aiemminkin kai sanonut: Joidenkin ihmisten ystävyydessä on aivan liian korkea hintalappu maksettavaksi. Henki, terveys ja itsekunnioitus ovat aivan liian korkeita hintoja. Liian paljon vaadittu, liian paljon otettu. En halua unohtaa opetusta siitä, mihin johtaa toveruus sellaisen kanssa, joka osaa ottaa kaiken ja antaa takaisin vain tyhjyyttä. En ollut varautunut siihen, että joku voi olla sisältä kuin kaikennielevä musta aukko, johon katoaa jokainen valon ja ilon hitunenkin jälkeäkään jättämättä, ja joka lopulta puristaa tyhjiin ja jättää jäljelle vain kuoren.

Heh, onneksi voin sanoa, että olen avoliitossa sellaisen miehen kanssa, joka on pelastanut itsekunnioitukseni ja mielenterveyteni lisäksi henkeni. Harva voi kai kehuskella sillä. Mikko on maailman suurin aarre.

(Viimeistä lausetta kirjoittaessani vilahti mieleeni kuva allekirjoittaneesta merirosvokamppeissa, sanomassa "arrrr!" ja hautaamassa hiekkaan palmun alle aarretta - Mikkoa siis. Taidan tyytyä peitto- ja tyynyhautajaisiin ja painua sinne itsekin.)

Oikeastaan tarkoitukseni oli aluksi vain sanoa, että rakkaus on ihmeellinen asia: olin luullut kadottaneeni sen iäksi, mutta katsoessani Mikkoa silmiin näen sen selvästi. Siellähän se piileskeli, mieheni silmäluomien takana, ja iskee nyt minulle silmää!



31.8.2011 (Yöllä) Makuuhuoneakrobatiaa, epätraditionaalisesti

Parikin kavereista postitti Facebookiin varoituksen Suomessakin esiintyvästä hämähäkistä, joka imee öisin ihmisestä verta. Jaahas. Jos sitä vaikka virittäisi kattoon köyden ja opettelisi nukkumaan lattian ja katon välillä killuen. Vähemmän riskejä jostain karmeasta ryömimässä yöllä peion alle. On tosin harkittava, laskisiko tässä vaiheessa puoliso-vuodekumppanikin itsensä kuuluvaksi niihin "karmeisiin peiton alle ryömiviin".



30.8.2011 (Ilta)

Eilen pelasimme taas hiukan Zahi Hawss-bingoa, vaikka inhoankin kaikenlaisia pelejä. Ehdotin Mikolle myös uutta autossa pelattavaa peliä nimeltä "alkuainebingo". Siinä jokaiselle matkustajalle jaetaan alkuainetaulukko, ja jokainen bingoaja etsii alkuaineiden lyhenteitä vastaantulevien autojen rekisterinumeroista. Jos esimerkiksi auton rekisterinumero on NAW, saa ruksata Na, natriumin, LIO-alkuisesta autosta sekä Li (litiumin) että O (happi)... ja niin edelleen. Tosin kieltäydyin jo ennakolta pelaamisesta: minä en pelaa yhtä ainoaa peliä tässä maailmassa. No, paitsi Zahi Hawass-bingoa.

Kaipa sitten olen epätavallisen vakava ihmisparka. En ole oikeastaan koskaan osannut leikkiä, en edes lapsena: osasin kävellä, ajatella ja mietiskellä. Ostin leluja kuten muutkin lapset, mutta ideana oli järjestää ne kauniisti ja siististi hyllylle ja säilyttää - siis keräillä. Pelit muistuttavat liikaa leikkimistä, enkä minä ikinä leiki.

Äiti muuten kertoi aikovansa elää ikuisesti ja hoitavansa terveyttään esimerkillisesti. Vanhat laivat kestivät merillä tervan ansiosta, ja äiti tervaa juuri siksi keuhkojaan tupakalla. Kudosnäytteitä säilötään alkoholissa, ja siksi äiti ottaa joka ilta lasin tai kaksi punaviiniä - säilöäkseen tällä vähäisellä alkoholimäärällä itsensä. Tervan ja punaviinin voimalla äiti uskoo elävänsä vähintään satavuotiaaksi. Ehdotin lisäsäilömismenetelmäksi muumioitumista, mutta äiti sanoi olevansa jo sellainen muumio että oksat pois.



30.8.2011 (Yöllä) Karva-apinan uhkailun ABC

Herkkää ja hellää aviollista keskustelua ala Katte: "Saatanan apina, hirtän sut!" Vaihtoehtoisia hellittelymuotoja ovat karva-apina, parta-apina sekä sekalaiset uhkaukset kastroimisesta, kuristamisesta tai määrittelemättömistä tappotavoista. Mikko parka.

Valitsin lukukauden kursseja, ja pääni sisällä ei-niinkään-pieni ääni ulvoi "Mutkun mä en haluu!" Kesällä ajatus vielä yhdestä lukuvuodesta oli käsitettävissä, mutta nyt yksikään molekyylini ei halua ulos tästä talosta. Ajatus Tampereelle paluusta saa aikaan lähes kuvottavia sairauden tunteita: pidän kyllä Niinasta, laulutunnit ovat ihania ja kaupat hieno asia, mutta yhdenkin yön viettäminen Tampereella on lähes kammottava ajatus.

Mitäköhän tekisin mielummin kuin viettäisin öitä Tampereella kaikkien surkeiden muistojen keskellä? Ainakin istuisin mieluummin jääkylmällä vedellä ja jääpaloilla täytetyssä ammeessa piesten itseäni puolilaholla turskalla ja lukien Dostojevskiä alkukielellä. Tai yrittäisin syödä elävää siiliä raakana ja tunkea samalla kiukkuista kollikissaa vesipaljuun paljain käsin kuunnellen alppijodlauksen amatöörikisojen karsintaottelun näytelevyä. Tai teippaisin vinyylilevyjä ympäri vartaloani ja hoipparoisin sitten piikkisikafarmin läpi puujaloilla. Tai muuta yhtä tervejärkistä. Tampereelle paluu ei missään nimessä tunnu tervejärkiseltä ratkaisulta, mutta Mikko lupasi etten joudu olemaan yksin, että hän tai joku muu läheisistäni on aina lähellä.

Ja - myönnän kyllä - onhan se toki vain pari päivää viikossa. 'Torp on odottamassa kun palaan. Tampereen kaksio saa ollakin tyhjillään enimmän aikaa vuodesta.



29.8.2011 (IP) Teetä ja Shakespearea

Korjaus onnellisuuden multihuipentumaan: seksin jälkeinen olotila, jalkakylpy, kannullinen teetä, kirja ja Vivaldin konserttoja. Tämä teekannu on myös huippuostos: raskasta, paksua luuposliinia, pitää teen kuumana pitkään, upea muotoilu ja täydellinen kuviointi ja väritys. Viiden tähden Wedgwoodia, ja huomaan taas miksi laatua kannattaa suosia.

Aloitin jo syksyn opiskelut hyökkäämällä Shakespearen näytelmien kimppuun. Muutama tyyppi valitteli sitä, miten raskasta näytelmiä on lukea, mutta kehitin jo viime vuonna paremman metodin: etsin netistä näytelmän videoituna versiona, ja seuraan sitten repliikkejä kirjoitetun version kanssa, verraten sitä samalla näytelmän replikointiin. Shakespearen vanhahtava kieli voi saada aivot nukahtamaan, mutta nyt pääsin pitkästä näytelmästä läpi parissa tunnissa ja nauroin välillä vedet silmissä!



28.8.2011 (IP)

Pelkään tulipaloja edelleen niin paljon etten uskalla polttaa kynttilöitä ja takkatulen tekeminenkin on aina hyvin varovainen toimenpide, mutta toisaalta uima-allashuoneen pinnat tulen teetättämään laatasta ja luonnonkivestä. Tulee sinne tietenkin sähkövalaistuskin, mutta taidanpa piruuttani suunnitella varavalaistuksen kynttilöin. Tietenkin sellaisissa telineissä ja pitimissä ja sellaisissa paikoissa joissa ei ole metrien säteellä pienintäkään palavaa materiaalinhiukkasta. Lapsuudenkodissani uima-allas oli ulkona, ja uin usein öisin tähtien ja pihalamppujen loisteessa: ehkäpä nyt vaihteeksi uimista kynttilanvalossa?

Jos sitä joskus kasvaisi niin aikuiseksi että opettelisi pysymään kiinnostuneena asioista. Joksikin aikaa sitä kiinnostuu jostain: kengistä, kristallikukista, koruista... ja sitten löytyykin tilalle uusi, mielenkiintoisempi kohde.



27.8.2011 (IP)

Millähän ihmeen venkoilulla sellainen suklaa-ihohoitojen antaminen luonnistuu? Eikö siellä tule kauheasti tappeluita asiakkaiden kanssa hoitotuotteiden syömisestä, ja kosmetologihoitajat tuskastuvat kun nainen huoneessa yksi nakertaa nilkkaansa ja huoneessa kaksi hoitaja yrittää vakuutella että "Mutta rouva, suklaashampoo kuuluu levittää hiuksiin" ja asiakas vastaa: "Hoitsu hiljaa! Tuokaa kolmas pullo, vielä mahtuu!"

Sitten joskus, kun tulee minun aikani kuolla, niin haluan kuolla tapatumaisesti hukkumalla suklaaseen. Muistokirjoitukseen voidaan sitten kirjoittaa että "kiipesi viisi kertaa sammion laidalle sukeltamaan uudelleen".



26.8.2011 (IP) Zombiearmeijan terveellisempi ruokavalio

Näin Resident Evil:in Itävallassa pari vuotta sitten, mutta katselin sen uudelleen viime yönä. Nautintoani tästä (ja kaikista zombie-elokuvista) himmentää se tosiseikka, että eläviä sitkeästi jahtaavat valtavat zombielaumat ovat täysin epäaito ajatus niin monilla tasoilla.

Miettikää nyt itsekin: mikäli todella olisi se karmea virus, joka elävöittäisi kuolleen lihan ja kuolleet kulkisivat perustarpeista juuri nälän johdattamina, niin miksi ne eivät sitten söisi toisiaan? Eivät zombiet juokse karkuun: niitä saa ampua ja hakata kirveillä ja tulevat silti päälle nälkänsä ajamina. Eivät ne takuulla pakenisi toista zombietakaan, vaikka se tulisikin päälle syöntiaikeissa. Elokuvissa eläviä kuolleita on valtavat laumat ja eläviä pieni joukko, joten millä logiikalla zombiet eivät pyrkisi syömään helpompaa ravintolähdettä, eli sitä viereistä zombieta?

Älkää ihmeessä selittäkö, että ne haluavat elävää lihaa: millä hemmetin logiikalla? Terveyssyistäkö? Oletteko koskaan nähneet zombien pysähtyvän kysymään uhrilta, että anteeksi, mutta onkos sitä tullut käytettyä hormoneita ja sisälletäänkös sitä natriumglutamaattia? Ja mikäs olikaan herran rasvaprosentti, koska näitä terveysasioita on mietittävä näin kuolleenakin? Tai että joku naispuolinen zombie valittaa että enhän minä nyt tätä voi syödä, eihän tässä plösössä ole vitamiini- ja hivenaineet tasapainossa. Enkä ainakaan tuota takapalaa, olisiko tuossa maanviljelijässä vielä filepalaa, vähärasvaisena kiitos?

Mikko mumisi jotain siitä, että zombieita vetää puoleensa ihmisten elinvoima. Kauheaa soopaa: eiväthän zombiet elokuvissa jätä nörttejä tai larppaajiakaan syömättä, ja niissä nyt on yhtä paljon elämää kuin tervalankussa.



25.8.2011 (Ilta)

Taputtakaa tassujanne, veisatkaa ilovirsiä. Hänen ylhäisyytensä Lautastanian Diktaattori on nimittäin onnistunut juuri teippaamaan itsensä kiinni tuoliin. Ei pitäisi pakata pakettia ja chattailla samaan aikaan.

Mutta juuri nyt kuuma jalkakylpy ja kuumaa teetä. Autuaallinen olo. Ehkäpä huomena jaksan käydä käsiksi ongelmaan nimeltä "Mistä helkutista löydän niin järjettömät määrät punaista, sinistä ja valkoista samettia?"



25.8.2011 (Ilta) "Jätin jalkani Jaglan Betaan"

Uusin sarjassamme "Katte palkkaa": palkataan ompelija. Kaikki vakio-ompelijani ovat kiireisiä vaateprojektien kanssa, mutta onneksi tässä ei ole kyse vaateprojektista, ja mitat ja materiaalit saan lähetettyä melko helposti mailitse. Etätyö siis mahdollista. Erään tyyppistä verho-ompelua, mutta hallittava kiinteät laskostukset, rypytykset ym. Yhteydenotot taas sähköpostiini.

Kyllä, tietenin keksin jotain uutta, sillä tavalla aika kuluu mukavasti. Ja miksi hiivatissa ompelisin itse? Ompelisin kuitenkin taas itseni kiinni sekä kankaaseen että istuimeen. Helpompaa palkata joku.

Otsikko ei liity millään oleellisella tavalla palkkaamiseen. Kunhan kumarsin taas ohimennen Douglas Adamsille (ja näytin samalla toista paikkaa Eoin Colferille, hyi).



25.8.2011 (Yöllä) Varasuunnitelma XXXX

Järjestelmällisestä mielenlaadusta on hirveästi hyötyä, esimerkiksi silloin kun Mikolla on taipumusta unohtaa esimerkiksi oman äitinsä syntympäivät. Kiitos siitä olisi silti joskus ihan kiva asia...

(Käväisimme anopilla Heinolassa ja Orimattilassa äidin luona. Olen hengissä, edelleen edellisen päivän järjellisyyden tasolla (en sano "järjissäni" koska se olisi liikaa oletettu) ja jopa positiivisella tuulella)

Spontaaniuteen taipuva Mette-täti luultavasti saisi kohtauksen jos tietäisi, miten tarkasti pyrin pitämään huolta ja kirjaa kaikesta mahdollisesta. Organisointi ja järjestelmällisyys ovat synnynnäinen tapa. Maailma on liian kaoottinen ilman järjestelmiä. Mette-rukka tosin päätyykin usein panikoimaan tai stressaamaan, mutta asiat on helpompi ottaa rauhassa jos tietää järjestäneensä jokaisen pienen yksityiskohdankin etukäteen, ja varasuunnitelma Been lisäksi ovat varasuunnitelmat C, D ja XXXX (varasuunnitelma XXXX on varsin törkeä ja se sensuroitaisiin välittömästi kaikessa julkisessa mediassa, mukaan lukien Playboy-lehti ja lukuisat maksulliset TV-kanavat).



23.8.2011 (IP) mutta kolmantena päivänä Katte lepäsi

Joku valitteli jossain yliopiston julkaisussa, että hyppytunteja tulee väkisinkin paljon. Tein juuri kalenterini jouluun saakka: yksi helkkarin hyppytunti! Sitä paitsi saan enemmänkin kuin vain tarvittavat opsut kasaan, vaikka vietän ensimmäisellä jaksolla Tampereella vain kaksi päivää viikossa ja toisella jaksolla kolme - silloinkin voin lähteä kolmantena päivänä hyvissä ajoin kotiin.

Hankaluus kaksi: olen surkea aamuherätyksissä, mutta toisaalta en haluaisi missata kello viiden teetä. Jommasta kummasta on kuitenkin tingittvä, joten hyvästi, oi tee ja suloiset croissantit.

"Ensimmäisenä päivänä hän kirjallisuus- ja käännöstieteen luennoilla puursi, ja toisena päivänä hikoili pienryhmissä ja lisäluennoilla. Mutta kolmantena, neljäntenä, viidentenä, kuudentena ja seitsemäntenä päivänä hän lepäsi, ja ne hän nimesi viikonlopuksi ja antoi anteliaasti turpaan jokaiselle joka tätä käsitystä uhmasi. Ja niin hyvä oli hän, että saattoi antaa puolikkaan kupillisen teetä ja kokonaisen croissantin jollekulle muullekin."



22.8.2011 (Ilta) Tilastot valehtelevat paremmin kuin sä

Päivän dilemma: näyttäisikö Mikko vakastiotettavammalta, mikäli hammaslääkäri suostuisi istuttamaan hänen kulmahampaansa tilalle ostamani fossiloituneen Mosasauruksen hampaan (ja toisen toisen kulmahampaan tilalle).

Päivän tietoisku: tiesittekö, että se henkilö joka postittaa linkin tähän blogiin facebookiinsa, on joko täydellinen typerys tai vaihtoehtoisesti homoseksuaali nimeltä Hermanni. Molemmissa tapauksissa hän kasvattaa turnipsia takapuolessaan. Tilastollisesti tutkittu ja todistettu.



22.8.2011 (IP) Duracell-kani, mutta vain sisäisesti

Kuulin taas yhden saarnan aiheesta "Hanki uutta energiaa elämääsi: uusi harrastus! Uusia ihmisiä! Matkustele! Käy baareissa ja tanssimassa!" jne. Jokin hemmetin aivovirhe estää tiettyjä ihmisiä ymmärtämästä, että minulle se kaikki toimii täsmälleen päinvastoin. Uudet paikat ja uudet ihmiset nimenomaan väsyttävät. On kuin ihmiset olisivat energiaa ihmeviä loisia, jotka tarkoittamatta ja pelkällä olemassaolollaan imevät energiaa ja voimia.

Minä en nimenomaan kaipaa uusia harrastuksia enkä runsaasti uutta seuraa. Kaipaan Fågeltorpin hiljaista, mietteliästä rauhaa. Tunnen itseni oikein energiseksi teekuppini ja kirjani äärellä; onko niin mahdotonta hahmottaa sitä, että kaikki eivät halua säntäillä ympäriinsä kuin hurjan hormonihoidon nauttineet päättömät broilerit? Älkää viitsikö yrittää neuvoa, koska en kaipaa sitä. Tiedän itse mitä haluan ja tarvitsen, eivätkä neuvot(kaan) kuulu siihen listaan.

"Yleinen käännöstiede". Niin, itse asiassa siinä ei opeteta risteyksissä vasemmalle tai oikealle kääntymistä - tai edes paikoillaan pyörimistä. Mennään käännöstieteessä pidemmälle: ensin käännytään vihreäksi, ja sitten vielä vihervasemmistolaiseksi, ja kun aikuistutaan niin käännytään takaisin oikeistolaiseksi. Jakson loppupuolella opetetaan vielä hardcore-kääntymistäkin, ja kääntyillään sekä käännytetään opiskelijoita mm. buddhalaiseiksi, hinduiksi ja lestadiolaisiksi. Tai sitten ehkä ei.

Tämä seuraava ei sano mitään niille, jotka eivät tunne Terry Pratchettin Discworldia: voitte hypätä tämän kappaleen ohi. Eilen nimittäin Niinan kanssa tekstaillessani rupesin miettimään, että olisipa hieno ohjelmanumero, jos kesken muuten arvokkaan ohjelmiston lavalle työnnettäisiin kärryissä Nanny Ogg punaisine saappaineen ja kolpakko kädessä, ja lavalla Nanny Ogg laulaisi siililaulun: "The hedgehog can never be buggered at all!" kolpakkoa heilutellen. Laulun loputtua Nanny yrittäisi siirtyä lauluun nimeltä "A wizard's staff has a knob on the end" , missä vaiheessa troubleshooter-team raijaa vastaanhangoittelevan noiden pois lavalta, edelleen laulavana ja riekkuvana.



20.8.2011 (Ilta) Hämäräpuuhamaa on jännä paikka

Tuolla Tervakoskella aivan Riihimäen kupeessa on se ärsyttävistä paikoista ärsyttävin - Puuhamaa. Sen ohi kotiin päin ajellessamme mietimme, että jonkun pitäisi perustaa sille vastine - Hämäräpuuhamaa.

Kalastuskojun sijalla olisi esimerkiksi phishing-koju, jossa muovipalkintojen sijasta kalastellaan pankkitunnuksia, pin-koodeja ja salasanoja. Ampumaradalla maaleista käyvät poliisit. Verojen taskuunheittoradalla on tähdättävä omaan taskuun. Pujotteluradalla taas väistellään ammattiliittoja, työvoimaviranomaisia, verovirkailijoita ja lainvalvojia. Köysitemppuradalla opitaan kiipeämään korkeammasta ikkunasta sisään, ja pienet voimamiehet voivat koetella voimiaan kassakaapin murrossa suurella vasaralla. Vesiliukumäessä nähdään, miten hyvin luistaa hyvin voideltu politikko.

Sähköautoradalla autot reagoivat kuin kuski olisi humalassa ja törmäilevät itsestäänkin. Lisäksi sähköautot täytyy käynnistää virtajohdoista, ja tässä puuhassa tapaturmaisesti kuolleiden ruumiit haudataan veroja kiertäen. Sen jälkeen toiset puuhaajat käyvät ryöstämässä ruumiit ja myyvät ne Tampereen Yliopiston patologian opiskelijoille (ja vappuaikaan myös teekkareille). Harmaan talouden puuhatyömaalla saa testata miten halvalla saa ulkomaalaisen lisäksi alaikäistä työvoimaa, ja sisäpiirikauppojen vuoristoradalla kurssien nousut ja laskut ovatkin todella päätähuimaavia.

Hämäräpuuhamaan työntekijöille ei myöskään tarvitse maksaa palkkaa: jokaisessa laitteessa on kahden metrin minimipituusraja, mutta laitteeseen pääsee lahjomalla. Hämäräpuuhamaan hotelli on nimeltään Karu Selli, ei mitenkään erityisen lapsiystävällinen paikka. Juomat voi ostaa suoraan riippumattoman yksityisyrittäjän tehtaan pannusta lähimmän tuuhean kuusen alta - taatusti kotitekoista. Rahatyöpajassa taas riittää puuhaa niin perheen pienimmille kuin aikuisillekin.

Lippujen hinnat ovat aina yhtä kalliit, siitä pitävät huolen laittomat kartellit. Ja lopuksi sitten huomaat, että taskut ovat tyhjät, kävit sitten laitteissa tai et.



19.8.2011 (Ilta 2) Jälkiruokataktiikka

Ravintoloista tuli vielä mieleen eräs taktiikka, jota ajattelin testata jossain välissä. Menen nimittäin ravintolaan ja syön hyvän annoksen, ja sitten sanon tarjoilijalle että "ottaisin nyt jälkiruoan, olkaa hyvä", mihin tarjoilija vastaa ojentamalla menun ja kysyy mikäpä annos rouvalle saisi olla. Ja siihen vastaan sitten että "Kaikki".

Kyllä. Aion aivan tosissani syödä läpi koko jälkiruokalistan. Osittain nautinnonhalusta, osittain ihan vaan nähdäkseni tarjoilijan ilmeen. KMLautanen, kävelevä palveluhenkilökunnanhämmentäjä.



19.8.2011 (Ilta) Maanalaista touhua

Turun Kellariravintolassa herkullista broilerinrintaa vuohenjuustolla ja aurinkokuivatuilla tomaateilla gratinoituna, Mikolla eilen pekoniin käärittyä fasaania ja tänään härkää bearnaisekastikkeessa. Mutta minkäköhän vuoksi me olemme viime päivinä painuneet aina kellariin tai maan alle syömään?

Hotelli on ihana: tyylihuonekaluja ja hieman antiikkiakin, marmoria, tummaa puuta ja takorautaa. Shoppailin vain viininpunaisen silkkiaamutakin ja uuden vuodetarjottimen - toisen jätin tilaukseen puusepälle jo viime viikolla, mutta tarvitseehan Mikkokin vuodetarjottimen. Ehkä huomena ehtii enemmän.

Kuumaan kylpyyn. On niin hyvä olla.



19.8.2011 (IP) Pohjastakin alaspäin

Suomalaiset jouvat lähes aina aamiaisellaan kahvia, eikä Mikko ymmärtänyt mainita asiasta erikseen ennen kuin tilasi aamiaisen ja lähti kokoukseen. Tarjottimella oli pieni kannullinen vahvaa kahvia, ja kaipaan edelleen kipeän surullisesti aamuteetäni.

Ai niin, siis terveisiä Turusta. Fågeltorp on lintuhoitajan valvonnassa ja Mikko Uudessakaupungissa kokouksessa iltaan saakka. Hotelli on hauska ja läheisen ravintola Brahen Kellarin metsäkaurispaisti suorastaan polvetnotkauttavan hyvää. Periaatteessa minun pitäisi kai väliaikaistamperelaisena inhota Turkua, mutta päättelin että jo pelkästään oleilemalla täällä pari päivää annan muun Suomen silmissä Turulle jo niin huonon maineen että oksat pois. Olen siis täyttänyt velvollisuuteni. Tavallaan. Ehkä.

Lähellä on muuten ravintola nimeltä "Suomalainen Pohja". Sanoin Mikolle, että suomalaisuuden taso on muutenkin niin matalalla että suomalaisuuden pohjaan ei tietenkään ole pitkä matka. Vaikka joskus tuntuukin siltä, että paikoin on jo menty pohjasta läpi ja matkaa jatkettu vielä siitäkin alaspäin.



17.8.2011 (Ilta) UKK ja käsijarrukengät

Tien sivussa oli mainos "UKK-kävelystä", joka järjestetään jossain ties missä hornan peräkorvessa. Kekkosen nimissähän järjestetään ties mitä - UKK-hiihtoja, UKK-juoksuja, UKK-suunnistuksia ja aivan takuuvarmasti jossain opiskelijapiirissä myös UKK-pubiryömintöjä. Mietin, että millähän helkkarilla joku sellainen liittyy edesmenneeseen presidenttiin, ja tulin siihen tulokseen, että kaikilla osanottajilla on varmasti kalju, kaikki voittavat ja jos joku häviääkin, niin se ottaa kuitenkin heti yhteyttä venäjälle ja pyytää noottia.

Jalat väsyneet ja kipeät. Kai nyt; tuntikausia kävellen ja shoppaillen Helsingissä. Ehdotin Mikolle, että koska kerran suomalaisnaisten on lupa pukeutua rumasti farkkuihin, teepaitoihin, collegepuseroihin tai verkkahousuihin mukavuuden nimissä, niin minunpa korkokenkiini asennetaan pyörät pohjaan ja jakkuni selkämykseen työntökahva. Näyttäisin sitten melko tyylikkäältä ja tyylitellyltä ostosvaunulta, mutta aivan yhtä rumaa ja mautonta se olisi kuin suomalaisnaisisto omissa "mukavuusvaatteissaan". Mikko saa sitten työnnellä minua pitkin Stockan kerroksia ja käytäviä, ja asennan kenkiini käsijarrun jotta voin pysähtyä haluamani hyllyn kohdalla.



17.8.2011 (Yöllä)

< kalevalaistus> Kotona kova kolina käypi, mullistus melkomoinen. Huonekalu hartehilla, jalkalamppu jaloissansa muuttokuormaansa mulkoilevi: tulevi tavarata Tampereelta, esineistöä erinäistä. Kaappia kantavi kuumissansa, laatikkoa laatoille latovi. Ahtautta ankeata vaimeasti valittelevi, kirouksia karjahtelevi, huolissansa huokaelevi, päätään poloista pitelevi. < /kalevalaistus>

(Joo, ei mulla oikeastaan mitään uutta.)



16.8.2011 (Yöllä)

Mikko kuorsasi viime yönä suorastaan säädyttömän kovaa. Kun tökkäsin häntä olkapäästä ja määräsin "käänny", Mikko kysyi ensin "mmmmtäh?". Kun toistin käskyni, hän sanoi aivan selkeällä ja kaiken selkeästi ymmärtävällä äänellä että "ahaa, ai joo, toki kulta"... ja jatkoi sitten tyytyväisenä kuorsaamista samalla kyljellä, koristen kuin tukkoinen viemäri. Tai mahdollisesti viemäri, josta pyrkii ylös jotain jota et totisesti halua tavata ainakaan omassa kylpyhuoneessasi.



14.8.2011 (IP)

Aiemmin suunnittelemani "Feeling green, are we?"-mekko taitaa kaivata partnerikseen vielä hatun. Tai siis oikeastaan mielessäni kangastelevan pienen hatuntyyppisen pääkoristeen, jonka taidan teetättää Tampereella kunhan palaan lukukaudeksi sinne. Kunhan löydän jostain muutamia vaaleanvihreitä sulkia, pituutta 20-30 cm. eBaysta ei ainakaan löydy mitään sopivaa.

Ja koska naisella ei ikinä voi olla liikaa hattuja, ja koska olen viime aikoina ostanut aika paljon kenkiä, voisin seuraavaksi hankkia muutaman hatun lisää.



14.8.2011 (Yöllä) Naamioväri

Tilasin maalauksen eräältä rahapulasta kärsivältä maalarilta, koska niin äitikin aikoinaan teki: äiti osti maalauksia, käsitöitä ja muita taideteoksia taiteilijoilta jotka tulivat niitä tarjoamaan, piti joitain ja antoi joitain pois. Tämä maalaus oli kuitenkin niin karmea, että kielsin maalaria ehdottomasti lähettämästä sitä minulle: lähetin täyden maksun ja ohjeen lahjoittaa maalaus jollekin paikalliselle hyväntekeväisyysjärjestölle myytäväksi hyvän asian eteen. Sain kehuja ja kiitoksia "hyvästä ja hellästä sydämestäni". Kun olin lapsi, isoäiti antoi minulle valtavan suuren, räikeän sinisen designer-lasihevosen: äärettömän kammottava kapistus, joka ärsytti pohjiaan myöten sekä omaa että äitini estetiikantajua. Lahjoitimme lasihevosen Punaisen Ristin paikallisosaston arpajaisiin, jossa siitä riemumielin tehtiin pääpalkinto, sillä kyseessä oli kallisarvoinen esine. Äiti kuitenkin kielsi ehdottomasti minua ostamasta arpaa, sillä hän ei halunnut ottaa riskiä sen kammotuksen voittamisesta takaisin.

Tuen mielelläni hyviä asioita ja teen lahjoituksia asialle jos toisellekin: se on äärettömän hyvä naamiointiväri.



13.8.2011 (Ilta) Musiikista

Mikko vei minut oopperaan katsomaan Puccinin "Toscaa" ensimmäisillä treffeillämme vuonna 1997. Hän tosin onnistui pilaamaan ne treffit melko täydellisesti (älkää kysykö), mutta säästin raivonpuuskani kotiin ja onnistuin pitämään yllä orastavan suhteeni. Olen lapsesta saakka rakastanut oopperaa. Nykyään pidän muutamasta muustakin musiikin tyylilajista, mutta edelleen pidän niitä kovin kömpelöinä ja heikkoina yrityksinä oopperan ja klassisen musiikin parhaisiin verrattuna. Sen muistoksi Placido Domingon tulkinta aariasta "E lucevan le stelle".

Huomautus: joku on joskus sanonut, että ainoa ooppera josta hän pitää on Mozartin Requiem. Mutta kun Requiem on muuten sielunmessu eikä ooppera. Älkää viitsikö sanoa niin uudelleen, jookos. Saan allergiaoireita tuollaisesta. Muita inhokkeja ovat rockabilly, kantri ja rock. Tuntuu siltä, että vatsani kääntyy ylösalaisin moisesta mauttomasta renkutuksesta ja kitkutuksesta.

Mikolle ostamani kalafossiili saapui. Myyjä veikkasi Diplomystusta tai Knightiaa, mutta ei-lainkaan-asiantuntevassa mielessäni en edes yritä analysoida kumpi on kyseessä. Eoseenikauden fossiili kuitenkin: Mikko on joka tapauksessa riemuissaan, eikä muu minua sitten kiinnostanutkaan. On tuo silti kiehtova: fossiilista näkee selvästi vielä kohdan jossa silmä on ollut, jokainen suomukin on kauniisti näkyvillä.



13.8.2011 (IP) Päällekarahduksia

Katsoin aamupäivällä huolestuneen oloisesti Mikkoon ja kysyin, että onko päällekarkaus rikos vaikka sen suorittaisi oma puoliso. Mikko hämmentyi syvästi mutta sanoi että kyllä se on, jolloin pahoittelin sitä syvästi ja pyysin Mikkoa käymään joka tapauksessa makuulle jotta voisin suorittaa päällekarkauksen mukavammin. Kumma kyllä Mikko ei pahastunut päällekarkauksesta lainkaan ja pian hän suoritti itsekin päälläkarkauksen.

Jos otsikkoa ihmettelitte, niin useamman perättäisen, vuorovaikutteisen ja lyhyehkön päällekarkauksen nimitys on "sarja päällekarahduksia".

Mikon yskä kauhistuttaa. Se ei taltu millään, ja lääkekuurista siirrytään jatkuvasti toiseen, vahvasta lääkityksestä vielä rajumpaan. Hänen otsansa on aivan hiessä pahimpien yskänpuuskien aikana. Maailmassa enää harva asia voi pelottaa: pahin on pelko siitä, että menettäisin Mikon elämästäni. Maailma on osoittautunut vielä pahemmaksi ja kammottavammaksi kuin muistin: yli kymmenen vuoden rauha ja maailman rajoittaminen oli vain tehnyt tenän muistilleni. Mikko on raja-aitani, se muuri jonka viereen voin paeta maailmaa. Sen rajan katoaminen on kauhistuttava ajatus.



12.8.2011 (Ilta) Tarina joulukinkusta

Perheeni on itse asiassa varsin hupaisaa sakkia, ja varsinkin äidin kohelluksista riittää naurettavaa vuosikausiksi eteenpäin. Tarina joulukinkusta on yksi sellainen: tapaus on 90-luvun alkupuolelta joulukuun 23. päivältä, ja täma tarina on tosi.

Oli siis joulukuun 23. päivä ja aika perheen joulukinkun paistolle. Koska pöydässä pääpaikan on aina vienyt suuri savustettu joulukalkkuna, kinkku on aina ollut pienehkö eikä sen paisto ole vienyt kuin muutaman tunnin. Äidillä on ollut tapana viihdyttää itseään punaviinipikarilla pitkän paiston ajan.

Tänä kyseisenäkin jouluna kinkku joutui uuniin melko normaaliin tapaan, ja viinipikaria vietiin. Aika kului ja äidin promillet alkoivat nousta. Ja tässä vaiheessa - kinkun paistoajan lähetessä loppua - äiti päätti tarkistaa kinkun kypsyysasteen. Hän onnistui ottamaan kinkun uunista ulos ja ihasteli sitä hetken, työnsi sitten pellin takaisin uuniin - viistosti. Pellin toinen kulma lepäsi ylemmällä ja toinen alemmalla sivutuella, ja kinkun paistorasva - jota oli kertynyt runsaanlaisesti - valui uunin kattilakaappiin ja sieltä lattialle.

Ryntäsin apuun, ja saimme äidin istutettua tuoliin ja rasvan pääosan raavittua lattialta. Päättelimme, että kattilakaapin kuuraus olisi parasta jättää aamulle, koska uuni oli tukalan kuuma, ja arvelimme että jäähtyneen rasvan poisto voisi olla helpompaa. Sitä paitsi äiti pyrki koko ajan uunille.

Tässä vaiheessa olimme melko varmoja kinkun kypsyydestä. Äiti tarttui tukevasti luukun kahvasta tarkoituksena ottaa kinkku pois, ja astui askeleen taaksepäin. Valitettavasti sillä hetkellä äiti unohti sen, että taaksepäin astuimisen voi myös lopettaa: äiti pakitti ja kinkkurasvalla voideltu uuni liukui rasvaisella lattialla äidin mukana koko sähköjohdon pituuden, missä vaiheessa äiti hupsahti lattialle takamuksilleen. Onneksi hän ei onnistunut kiskaisemaan uunia kinkkuineen päällensä.

Autoin kiskomaan kinkun uunista, ja äiti ilmoitti ylpeänä kuorrutuksen kruunaavan kinkun. Dijon-sinappia ja mausteita, päälle korppujauhoja... no, niitä hupsahtikin aika reipaasti, mutta ei se äitiä häirinnyt: kuorrute lätkäistiin korkeaksi keoksi kinkun päälle, levitykseksi riitti käden läimäys päälle, sillä eiköhän se kuorrute uunissa leviä. Pian alkoi uunista kuitenkin levitä helvetillinen katku: liian korkea sinappikuorrutekakku paloi uunin kattoon kiinni.

No, kinkku ulos uunista. Sen päällä oli ruskeahko keko sinappikorppujauhoja, joka oli hieman sivuiltaan levinnyt kinkkuunkin. Äiti taputti ylpeänä kinkkuaan ja katsoi sitten hämmentyneenä kättään: koko kuorrute irtosi sellaisenaan ja jäi kiinni äidin kämmeneen.

No, se siitä kuorrutuksesta. Pesin sinapin äidin kädestä ja jatkoin siivousta: äitiä taas alkoi hieman hiukomaan, ja pitäähän kokin maistaa tuotostaan. Eipä siinä kummempia: suurella keittiöveitsellä äiti silpaisi kinkusta aimo viipaleen ja mutusteli sitä nautiskellen, rasva suupieliin leviten. Lopulta autoin äidin yläkertaan nukkumaan, tiskasin ja siivosin keittiötä minkä jaksoin ennen nukkumaanmenoa.

Aamulla äiti oli kiukkuinen kuin ampiainen: kas, äiti syytteli, ahnas isämme oli käynyt yöllä siipaisemassa leivälleen viipaleen joulukinkusta, ja vieläpä keskeltä! Kuorrutuskin mennyt piloille siinä.

Olen kertonut tämän tarinan useampaan kertaan vuosien mittaan, eikä kukaan naura yhtä riemuissaan, antaumuksella ja huvittuneena kuin äiti itse. Harva osaa nauraa omille mokilleen ja virheilleen yhtä makeasti.



12.8.2011 (IP)

Iskin silmäni erääseen antiikkiesineeseen, joka ei kuitenkaan ole myynnissä. Myönnän himoitsevani sitä silti yhtä synkeän syntisesti kuin Katolilainen pappi kuoropoikaa.

Orimattilassa äidin luona. En pidä kissoista, mutta ne valitettavasti pitävät minusta, ja äidin typerä kissa pyrki ensin tunkemaan monitorini eteen ja yritti sitten sisukkaasti syödä Mette-tädin sudokun. Jos joku vielä väittää että kissat ovat viehättäviä ja viisaita eläimiä, syötän hänelle tuon typerän kasvojaan tiputteleman nelijalkaisen raadon.



12.8.2011 (Yöllä) Julkinen vesistö

Järki ja logiikka sanovat, että koska asiantuntijat ovat todenneet Suomen uimavesistöjen olevan puhtaita, niin sen on oltava totta. Kun seison rannalla ja katson veteen, tottumus ja tunne kuiskaavat vienosti ja hiljaa pääni sisällä karjuen ja pääkalloni seinämiä potkien, että joen tai järven pintaimuri taitaa olla tukossa ja että pohjaimurointi on tainnut jäädä tekemättä.

Ei se ole loogista. Ei ole loogista sekään, etten suostu uimaan uimahalleissa. Ihmiset ovat melko likaisia otuksia, eikä sitä koskaan voi tietää missä ne ovat olleet; ties mitä kirppunahkoja ja törkyhaaroja siinä vedessä käy. Rakastan uimista, ja kotona oli uima-allas, jota käytin ahkerasti varhaiskeväästä myöhäiseen syksyyn. Ensimmäinen uinti tapahtui heti, kun olin saanut viimeiset jäät ongittua altaasta, ja viimeistä uinta varten vedestä piti kalastella keltaisia lehtiä ja ylös kampesin hampaat kalisten ja huulet sinertäen. Muutkin pitivät siitä uima-altaasta, sillä äiti järjesti juhlia sen altaan reunalla, ja markkinapäivinä helikopterilennätystä markkinova yritys muutti lentoreitin niin, että helikopteri lensi uima-altaan yläpuolelta hitaasti ja uteliaat kurkistelivat kuinka uimme, grillasimme ja otimme aurinkoa.

Kun katson paikallista Puujokea, näen logiikan silmin puhtaan suomalaisen virkistäytymispaikan. Pääni sisällä näen liian julkisen, liian yhteiskäyttöön tuomitun paikan, jonka vesi on ruman ruskeaa, jonka rantoja saastuttavat ikävästi vieraat ihmiset, ilmaa heidän hajunsa ja ympäristöä heidän huutonsa. Ja siinä vedessä elää kaloja, herran jumala! Arvatkaapa mihin ne kalat tarpeensa tekevät? Luuletteko että ne hyppäävät tarpeiden ajaksi rannalle, mitä häh? Enkä ole sitä paitsi nähnyt yhdelläkään rannalla toimivaa vedenpuhdistuskoneistoa, saati sitten ketään lehtihaavin ja allasimurin kanssa. Minä haluan uima-altaani takaisin!

Ei vesi, jossa kaikki kylpevät ja joka ei tuoksu kloorille, voi olla puhdasta.



11.8.2011 (Ilta) Suuri Banaanijumala on puhunut

Ostin viime viikolla muutaman banaanin flambeeratakseni ne Mikolle, mutta remontin tarjoaman aikapulan vuoksi banaanit kypsyivät pahasti yli, eikä liian pehmeitä banaaneja voi flambeerata hyvin. Banaanit olivat jo kohtaamaisillaan ankean loppunsa biojäteastiassa, kun Suuri Banaanijumala (jotain sukua Lentävälle Spagettihirviölle, oletan) puhui minulle. Murskasin banaanit paksuhkoon taikinaan ja paistoin pannulla vähän paksujen lettujen tapaan. Mikko hyrisee tyytyväisyydestä, ja Suuri Banaanijumala on epäilemättä paitsi tyytyväinen myös ottanut juhlakännit, sammunut ja kuollut akuuttiiin alkoholimyrkytykseen.

Älää vain, ihmiskullat, kysykö mitä taikinaan laitoin. Aivoni ovat allergisia paitsi resepteille myös kaikenlaiselle mittaamiselle ja laskeskelulle, ja sanovat lähinnä "gnjöö" listoille ja mitoille.



11.8.2011 (Yöllä)

Vihaan näitä aamuja joina herään painajaiseen: huohottaen, hikisenä, auttamattoman kauhuissaan enkä kuitenkaan muista mitä painajainen koski. Ennen olen aina voinut jälkikäteen nauraa hassulle unelle ja pelästykselleni. Nyt kun aivot kieltäytyvät muistamasta unia...

Onneksi Mikko huomasi ahdinkoni - vaikka talossa on langaton verkko, Mikko tekee mieluiten työtä makuuhuoneesta vuoteen läheltä - ja tuli halaamaan pahan unen pois. Hetken toipumisen jälkeen huomautin, että kohta 12,5 vuotta virallisen seurustelusuhteen alusta, muutamaa päivää vajaat 11 vuotta häistä, eikä ole tullut vielä sitä päänsärkypäivää, eli en ole vielä koskaan kieltäytynyt Mikon ehdottamasta seksistä. Että pitäisiköhän nyt alkaa ylläpitää vaimojen kunniaa ja aloittaa selibaatti? Mikko hymyili leveästi ja sanoi että siitä vaan, sopii yrittää, ja kosketti juuri sellaisella tavalla yhden kerran. Niin että se siitä sitten. Selibaatista.



10.8.2011 (IP) "Huvi"puisto

Voin joutua olemaan väliaikaistamperelainen vielä yhdeksän ja puoli seuraavaa kuukautta, mutta sen sanon että Särkänniemensä ne saavat luvan pitää hyvänään. Lähin vastine mitä huvipuistolle olen elämässäni löytänyt - siis niin, että sanaa "huvi" ei lausuta äärettömän sarkastisin äänenpainoin - on Helsingin keskustan Stockmann & Akateeminen Kirjakauppa & Bulevardi-yhdistelmä.

En edes lapsena ymmärtänyt mitä huvia on siitä, että sinut tungetaan pahanhajuiseen ja epämukavaan muovihäkkyrään jota sitten viskotaan ja vatkataan ympäriinsä muutaman minuutin ajan. Tai survotaan ylikasvaneeseen muoviseen pyykkipunkkaan joka sitten laskee alas tunnelista jonka vesi on epäilemättä aivan yhtä hygieenistä kuin viemärissä samalla kun joukko muita typeryksiä kirkuu täyttä kurkkua korvasi juuressa. Enkä minä voi sietää kimeä-äänisiä naisia, saat sitten kirkumista.

Maailman suuri huvi on ehkä kuitenkin kupillinen teetä esteettisesti miellyttävässä ympäristössä ja polvella luonnoslehtiö sekä tieto siitä, että saat vapaat kädet toteuttaa kaiken suunnittelemasi. Maailman suurin huvipuisto on pään sisäinen: yksikään Linnanmäki tai Särkänniemi halpoine rihkamamuovileluineen ei voi kilpailla sen kanssa.



10.8.2011 (Yöllä) Eläinsuojeluihmisiä

Monet varmasti tietävät jo sen, miten suhtaudun eläinsuojeluihmisiin, eli siis samoin kuin kaikkiin muihinkin ihmisiin, eli siis huonosti. Joskus viitisen vuotta sitten pari eläinsuojelutätiä päätti tehdä luoksemme eläinsuojelutarkastuksen, koska sana oli levinnyt siitä että jollakulla on 120 lemmikkilintua, mutta ei siitä, että useampi eläinsuojeluyhdistys ja pari eläinlääkäriäkin otti minuun yhteyttä ongelmatilanteissa. No, tädit tulivat ja loksauttivat leukansa ihastuksesta nähdessään aviaarioni ja ulkotarhani. Olin kuitenkin hyvin ärsyyntynyt - en suhtaudu suopeasti kutsumattomiin vieraisiin enkä varsinkaan sellaisiin, jotka hädin tuskin pärjäävät parin kissan kanssa ja yrittävät sitten tulla tekemään tarkastusta minun lintutiloihini. Karanteeni kakkosessa oli juuri sillä hetkellä heikossa kunnossa löydetty varpunen toipumassa ja nesteytymässä: hyvin tavallinen laji, siis, lintu joka jokaisen suomalaisen pitäisi tunnistaa. Piruuttani lasketin naama peruslukemilla että tämä, rouvat, on mozambikilainen vyöhemppo, hyvin harvinainen laji, ja rouvat nyökyttelivät viisaan näköisinä että niin, niin, onpa kovin eksoottinen ja hieno lintu, mitähän se syö?

Rouvat ottivat, kuten kaikki muutkin, käyntikorttini mukaansa mennessään, siltä varalta että joskus tulee tarvetta avulle ja neuvoille. Eihän se nyt kovin produktiivinen vale ollut, mutta jollain tasolla silti kovin tyydyttävä. En minäkään väitä tietäväni hölkäsen pöläystä koirien tai kissojen hoidosta, vaikka kasvoin saksanpaimenkoiralauman keskellä ja suojeluksessa, enkä mene kenellekään kissanomistajalle kutsumatta kotiin tunkemaan. Vastaava kohteliaisuus olisi miellyttävä vastapalvelus.

Olisinkohan saanut eläinsuojelutädit uskomaan, että eksoottinen mozambikilainen vyöhemppo syö pääasiassa kermavaahtoa ja tuulihattuja, mutta kuivana kautena myös meksikolaisia hyppypapuja?



9.8.2011 (Ilta)

Ai niin, ne uudet kengät. Vaikeat valokuvata hämärässä huoneessa, koska ne ovat kiiltävän mustat ja tuntuvat nielevän valoa. Joka tapauksessa oikein mukava piikkikorko sekä korkealle nilkkaan ulottuva ruusukeremmi. Kauhean mukavat kapineet.



9.8.2011 (IP 2)

Tästä olisi voinut tulla todella tylsä päivä, ellei postista olisi toimitettu kolmea pakettia Wedgwoodin posliiniastioita suoraan Englannista. Cornucopia Ruby-sarjani sai täydennyksiä. Mietin juuri, haluanko säilyttää ne käyttökertojen välillä noissa tehtaan suojapusseissa naarmuuntumisen välttämiseksi, vai helpomman käyttöönoton vuoksi vain pinota kaiken suoraan hyllyille.

Päätimme, että keräämme sekä tusinan Cornucopia blue-settiä että toisen tusinan Cornucopia Rubya. Koska valitseminen on tylsää, ja miksi valita jos voi ottaa molemmat?



9.8.2011 (IP)

Korvaani jää arpi. Ei yllätä, koska koko korvalehti oli halki parin sentin matkalta. Enemmän hämmentää se, ettei se vuotanut juuri lainkaan verta, vain muutaman hassun pisaran. Kaipa vereni hyytymistekijät ovat yhtä mielipuoliset kuin ennenkin: silloin kun olin lapsi sairaanhoitajat joutuivat yleensä tökkäämään ihooni useammankin neulan saadakseen kokeeseen tarvittavan pisaran verta.

Kantaisin arpea suuremmalla ylpeydellä, jos se olisi edes jokin kunniakas taisteluarpi eikä vain muisto pääni pikaisesta kohtaamisesta liian matalalla roikkuvan kattovalaisimen kanssa. Sic transit gloria mundi.

Olin muuten näkevinäni että kaupassa oli jotain pullovettä jonka nimi taisi olla Rubicon tai jotain sinne päin. Ei kyllä itse tulisi mieleen juoda jotain, josta ensimmäiseksi tulisi mieleen "alea iacta est". Joku kirjoistani kyllä väitti, että Caesar sanoi lauseensa muinaiskreikan kielellä eikä latinaksi, mutta en saa kuollaksenikaan päähäni sitä fraasia sillä kielellä.



8.8.2011 (Ilta)

Tuliteatteri Flamman tämän syksyn pääesitys on nimeltään "Väinämöinen Palaa". Vaikka olisin iloisempi nimestä "Väinämöiselle käy ikävä onnettomuus bensiinin ja tulitikkujen kanssa", olemme silti menossa, ja muitakin on tulossa mukaan. Ilmoittakoon muut halukkaat ryhmäytyjät, niin sovimme kaikille yhteisesti sopivan päivän.

Ostin muuten - yllätys yllätys - taas uudet kengät. Tällä kertaa merkkinä Guess. Ottaisin kuvan jo tänään, mutta nuo ovat niin tummat etteivät ne erotu edes salaman avulla pimeästä huoneesta. Huomiseen siis.



8.8.2011 (IP) Havaintoja Tampereelta

Nähtävästi jotkut ovat fuksivuodestaan niin ylpeitä, että aktuaarinkansliassa on pakko marssia jonon ohi ja julistaa suureen ääneen "tulleensa ilmoittautumaan yliopistoon." Hip hurraa. Kohottakaa juhlabannerit ja valmistakaa booli.

Kaikki ranskalaisen ruokatorin myyjät eivät puhu ranskaa.

Kenkäkauppa, jossa kaksi alle parikymppistä blondia myyjätyttöä makoilee keskellä liikettä sovitussohvilla ilmiselvässä krapulassa ja jalat paljaina. Itsepalvelu.

Suklaakuorrutteisia tuulihattuja mansikkavaahdolla. Jonotin vuoroni leivostiskille, toivotin hyvää päivää ja ilmoitin "nuo tuulihatut tuosta, kiitos!". "Yksikö?" kysyi myyjätyttö. "Ei kun ne kaikki" vastasin hymyillen rauhallisesti, jolloin myyjätyttö räpäytti laajenneita silmiään parikin kertaa hämmentyneenä ennen kuin alkoi etsimään suurempaa rasiaa.

Metelle ostetut juustot löyhkäävät hirmuisesti. Pidän minäkin joistain juustoista - esimerkiksi kunnon Comte on herkkua - mutta tätä haisee siltä kuin joku olisi pari viikkoa sitten keittännyt pari hilleriä puolikypsäksi ja unohtanut ne sitten.



7.8.2011 (Ilta)

Tänään muuten havaitsin, että naapurin sirkkelistä lähtee aivan samanlainen ääni kuin Mette-tädistä silloin, kun tietokone tekee jotain odottamatonta.



7.8.2011 (IP)

Mikon kanssa hyvän kiistan saa aikaiseksi mistä tahansa - vektorianalyysista villasukkiin (KMLautasen Villasukkaviha Oy) ja talonrakennuksesta tarinankerrontaan. Nautin, nautin todella.



5.8.2011 (Ilta) Feeling green, are we?

Niin, Hyvinkäältä palattua voinkin esitellä teille uuden mekkoni. Kuvassa kengät ja laukku Minna Parikka, alusasu Prima Donna hennon vaaleanvihreä, sukkanauhavyö Figura, ja mekko oli pakko suunnitella ja teetättää sopimaan muihin. Mekko on nimeltään "Feeling green, are we?" ja kuva 2 lähempää.



5.8.2011 (Yöllä)

Menneellä viikolla olin kokkaamassa kello kaksi yöllä (hiljaa siellä, kello kaksi yöllä on hyvä aika laittaa ruokaa!) yksin, suljetussa keittiössä. Seisoin lieden edessä, kun näin sivulla olevasta ikkunasta selvästi, että joku käveli taakseni. Ovet eivät avautuneet ja olin yksin, mutta näin sen selvästi - kunnes tajusin, että etuhiukseni olivat liikahtaneet vasten silmälasejani, ja pimeän ikkunan toinen heijastus... no, olin hetken ajan joka tapauksessa hypätä housistani, eikä minulla edes ollut housuja!

Hiukseni ovat salaliitossa minua vastaan. Hypähdän jatkuvasti säikähdyksestä kun kuvitellen että jokin hyönteinen liikkuu ihollani. Ajoittain ne livahtelevat jopa puseron kauluksesta sisään ja aiheuttavat kummallisia spasminkaltaisia pompahduksia ennen kuin tajuan mistä sekin taas johtui. Ovathan ne toki niin raskaat etten koskaan kärsi nk. "huonoista hiuspäivistä", mutta välillä tarvitsen kaksi jumbokokoista haisolkea pidättelemaan niitä aloillaan. Ja onhan se nyt helkutin noloa säikkyä omia hiuksiaan.



4.8.2011 (IP) Hauva hautaamatta

"Ei ole meillä koiraa haudattuna", mainosti eräs elektroniikkaa myyvä ketju sanomalehdessä. Aivan, sillä liikkeessä luuhaavan nuoren henkilökunnan nyrpeistä ilmeistä päätellen ne on kannettu lahoavina takahuoneeseen.

Toinen keittiön suurista köynnöksistä on alkanut kasvaa hullun lailla vasten ikkunalasia. Kasvihan ilmiselvästi pyrkii pakoon ikkunan läpi. Ei voi syyttää. Voi raukkaa.



4.8.2011 (Yöllä)

Nuo toiset kyllä jaksavat jumpata, liikkua ja harrastaa. Keksin minäkin uuden jumppamuodon: lusikkaliikunnan. Lusikkaa liikutetaan liukkaasti suun ja jäätelökulhollisen välillä. Kannustimena Valion omenakanelijäätelö.



3.8.2011 (Ilta) Ilosta lauleskellen

Sisäuima-altaan piirrokset, tra la la laaa! Odotettavaa aikaa on vielä yli vuosi, ehkä kaksikin, mutta saan, saanpa ihanan oman sisäuima-altaani, ihanat kaareutuvat tuplaportaikkoni, suuremman ruokahuoneeni sekä unelmanihanan kupolikattoisen kirjastoni. La la la la laa! Kolme uutta makuuhuonetta valittavaksi, uusi tilavampi kuisti... tra la laa!



2.8.2011 (Ilta)

Olen tainnut mainita sen, että uhkailu on itse asiassa hyvin kätevä tapa hoitaa asioita. Päivän uhkaus Mikolle: "Antaudu! Minulla on suuri kirsikka-semifreddo enkä pelkää käyttää sitä!"



2.8.2011 (IP) Epileptinen kirsikanpoiminta

Poimimme eilen liki kolme litraa kirsikoita pikkuisesta uudesta kirsikkapuustamme. Aloitin oikeastaan työn itse, mutta jouduin hakemaan Mikon avukseni, sillä hyönteisfoobikkona kirsikanpoimintaani meni yksi kolmasosa käytetystä ajasta. Kaksi kolmasosaa kului sitten hyönteisten ja hämähäkkien säikkymiseen, pakoon juoksemiseen ja hätkähtelyyn sekä niiden hämähäkinseitin peittämien oksien välttelyyn. Sellainen edestakaisin säntäily ei oikeastaan ollut kovinkaan tehokasta: luulen, että epileptikko kohtauksensa vallassakin olisi tehnyt parempaa työtä.

Joka tapauksessa taidan tehdä pakastejäähdytetyn rahkahyydykkeen pienestä osasta saalistamme. Loput säilön äidille ja Mette-tädille alkoholiin: Mette neuvoi, että säilömällä kirsikoita punaviiniin saa aikaan äärettömän hyvää aperitif-viiniä. Äiti toi vuosia sitten Ranskasta alkoholiin säilöttyjä kirsikoita uudenvuoden juhlabooliin laitettavaksi, mutta ennen syksyä äiti havaitsi että kirsikat olivat homehtuneet purkkiin - isä oli juonut salaa purkkiin muodostuneen kirsikkasherryn ja korvannut sen vedellä.

Olen kyllä absolutisti, mutta rehellisesti sanottuna jo ne muutama desi kirsikoita joista poistin kivet hyydykettä varten riittivät vakuuttamaan siitä, että en kyllä varmasti poista kiviä kaikista noista marjoista. Säilömällä kirsikat alkoholiin - no, joudun antamaan ne pois, mutta säästynpä kivien poistamisen vaivalta!



1.8.2011 (Yöllä)

Ruoanlaitossa tai leipomisessa kello kaksi aamuyöllä ei ole oikeastaan kyse omasta yöllisestä napostelunhalusta. Kyse on jakamisesta: se ilo, kun Mikko herää kesken unien pienelle yöpalalle ja hyrisee mielihyvästä syödessään ohukaisia omenahillon kera. Tiedän myös, että aamulla Mikko tulee jälleen ilomielin syömään jääkaappiin valmiiksi jättämäni aamiaisen. Kun jouduin viime vuonna viettämään aikaa Tampereella yksin, kutsuin yleensä jonkun jakamaan illalliseni ja herkkuni, ja jos halusin olla yksin, otin joko jotain nopeaa pakastimesta ja pistin mikroaaltouuniin tai jätin syömättä kokonaan. En viitsinyt tehdä mitään erikoista vain itselleni.

Totta kai nautin itsekin kaiken maistelemisesta ja syömisestä, ja valmistuksestakin saa tiettyä mielihyvää, mutta, no... kaikki maistuu paremmalta jaettuna. Puolikas leivos maistuu paremmalta kuin kokonainen silloin, jos joku rakkaista ihmisistäni nautiskelee sen toisesta puolikkaasta.

Mikko ilmoitti, että minä olen optimaatti enkä optimisti. Heh, kauniisti sanottu.



31.7.2011 (Ilta)

Ruokakaupassa oli kaupan purkillinen "säilöttyä bambua". Luin ohikävellessäni että "säilöttyä bambia" ja hetken säälin, että oi voi, noin kehnosti menee Disneylläkin. Mitä seuraavaksi, riistasäilykerivissä Karhupatee-tölkkien ohella Winnie the Pooh hunajamarinadissa? Kyllähän ne aina sanovat että "elokuva on purkissa" mutta...



31.7.2011 (Yöllä) Sivumennen sanomatta

Joka kerran kun joku sanoo "luen sun blogia", saan taistella vastaan jotten sanoisi "syvimmät osanottoni".



30.7.2011 (Ilta 2)

Eräs tuttava esitti kysymyksen: "Katja, onko sulla sellainen papukaija joka puhuu ja heittää herjaa vieraille?". Vastasin, että ei, kun mulla on sellaisia papukaijoja jotka kiljuvat, purevat ja paskantavat niskaan.



30.7.2011 (Ilta) Kukkia ja kolareita

Tampereen asunnon kuiva ilma onnistui tappamaan kauniin, vuosia vanhan Ludisia discolorini sekä molemmat Dendrobium Nobilet. Muut selvisivät hieman paremmin, mutta nyt, kun toin ne takaisin Fågeltorpiin, kaikki ovat villiintyneet: lähes kaikki kukkivat, asparagusta myöten, ja kasvu on valtavaa! Orkideoista Odontoglossum ja Miltonia ovat erityisen kauniissa kukassa, sen sijaan Phalit ovat kaikki unessa, kukitan niitä yleensä talvisin. Äiti, joka muuten on nerokas puutarhuri, oli onnistunut tappamaan lähes kokonaan valkoisen Phalinsa, joten lupasin yrittää parannella sitä. Vakavalta näyttää, juuretkin ovat lähes kuolleet. Äiti ei taida oikein ymmärtää epifyyttejä.

Äiti: "--enkä minä ole kertaakaan kolaroinut!"
Minä: "Entäs ne jäljet autosi kyljissä?"
Äiti: "No jos nyt kerran pari ruusupuska on repinyt maaleja, ja kerran olen ajanut koivun kylkeen..."
Minä: "Äiti, ainoa syy siihen ettet ole kolhinut kenenkään autoa on se, että kuka tahansa edes puoliksi järjissään oleva kuski pakenee pikaisesti toiseen suuntaan nähdessään sinun autosi lähestyvän. Ja syy siihen että osuit ruusuihin ja koivuun löytynee siitä, että ne eivät pääse pakoon."
Äiti: "Perkeleen kakara, hirtän sinut!"

Kuinka ollakaan, olen saanut "hirttotuomioita" pienestä pitäen, ja niiden tehoa heikentävät aina äidin nauru sekä saamani suukot ja halaukset.

Pyysin Mikko katselemaan itselleni uusia työkäsineitä, koska muutamaan kukkaruukkuun on vaihdettava mullat: kauhisteltuaan aikansa aikuisten naisten suuria lapiomaisen suuria käsinekokoja nerokas rakkaani keksi ostaa lasten puutarhakäsineet! Sopivat kuin, niin, kuin hansikas.



30.7.2011 (Yöllä) Mausteirstailu

Mikolle sanottua: "Rakas kultaparka. Me olemme molemmat olleet vähän vaivaisia viime päivinä, minulla revennyt korvalehti ja sinulla kipeä selkä. Melko tasaisesti siis. Mutta, kulta, nyt on niin että päänsärky alkoi juuri, ja niinpä aion tasata tilannetta aiheuttamalla sinullekin päänsäryn, lähinnä karjumalla ja kiukuttelemalla. Reilu peli olla pitää." Mikko kuitenkin poisti päänsärkyni sillä mukavimmalla tavalla. Ja samalla itseltään viimeisetkin energianrippeet: nukahti, miespaha.

Suunnilleen kerran puolessa vuodessa Mikko saa kasvoilleen tietyn lammasmaisen ilmeen ja pyytää ruoaksi lihapullia. Hymyilen, puistelen päätäni ja teen lihapullat omalla stetson-harrison-tekniikallani, ja Mikko viettää seuraavat kaksi tai kolme päivää suuressa lihapullataivaassa hotkien niitä naamaansa sekä kuumana kastikkeessaan että kylmänä sellaisenaan. Lihapullat ovat jollain tavalla nolon helppo ruokalajii valmistettavaksi: ainekset hutkitaan silmämääräisesti kulhoon, vilkuillaan epämääräisen riettaanoloisen himoitsevasti maustehyllyyn, huokaistaan pettymyksestä ja tyydytään pippurimyllyyn, suolaan ja tomaattikastikkeeseen ynnä pariin lihaliemikuutioon. Mikko riemuitsee, ja itse kaipaan syvästi ja synkästi yrttikokoelmaani tai hitusta ankanrasvaa, sinihomejuustoa ja valkosipulia.

Viimeksi Mikon saatua "tavallinen kotiruoka-perversionsa" minä petkutin: heiluttelin makkarakastikkeelle inkiväärijauhepurkkia ynnä muutamia muita maustetölkkejä joista en ole enää edes varma. Mikko ihmettelikin miksi kastike maistui niin mielettömän hyvältä. Enkä varmasti tunnusta!

Mutta kaapissa taitaa olla juuri sopivat ainekset rapeisiin valkosipuliperunoihin sekä Confit de Canard. <3

Juuri tänä yönä maailman paras biisi on Diary of Dreamsin "Choir Hotel". Sääli, ettei Youtubessa ole sitä samaa parasta versiota joka löytyy CD-levyltäni. Ja tietenkin edelleen Game Of Thronesin teema.



29.7.2011 (IP) Ompelijaitsekkyys

Suosittelisin mielelläni tilaustyöompelijaani, mutta sitten hänellä ei olisi yhtä paljon aikaa minun tilaustöilleni. Itsekäs minä. Mutta voi miten kaunis tuleva vaaleanvihreä mekkoni onkaan, näin sanon vaikka itse sen suunnittelinkin. Viimeinen sovitus tehty, ja ensi viikolla saan sen käsiini. Sen jälkeen menee heti seuraava työ tilaukseen.

Amerikkalaisilla on niitä puskuritarroja joissa sanotaan esimerkiksi että "Honk if you love Jesus", mutta onko olemassa sellainen, jossa todetaan että "If you love Jesus, don't tell me"?

En ole varma olenko sanonut näin, mutta sanotaan uudelleen:
Unet ovat lasisia taloja.
Kivi on piittaamaton, julma sana
ja lasitalojen hajotessa särymme myös me
lasitalojen lasiset asukkaat.



28.7.2011 (IP)

Käväisimme eilen Heinolassa anoppia tapaamassa. Anteeksi, en jaksa olla hauska enkä vakavakaan, nuo vierailut ajavat minut aivan piippuun. Lisäksi horjahdin matalalla roikkuvaan kattolamppuun niin, että sen terävä reuna repäisi korvalehden yläreunasta halki (kiitos, masennuslääkkeiden vieroitusoireet), joten heräsin useita kertoja yön aikana kipuun, kun olin unissani kääntynyt toiselle kyljelle. Verta tyynyssä, pesuun prkl.



26.7.2011 (Ilta) Addendum

Täytyy kyllä vielä myöntää, että aiemmin noita mainitsemiani listauksia tehdessä tuli mieleen Jodlaava paristojyrsijä, sillä nauroin yhtä paljon sen kuvausta kirjoittaessani. Sillä erolla, että Jodlaava Paristojyrsijäkään ei antannut minulle syytä vihata ketään.

Kuvasaaste: Uusi käsilaukku, uudet kengät.

Ai niin, tässä vanhassa kuvassa näkyvät pihalamput: sain ne lahjaksi äidiltä. 4 kappaletta plus kaksi talon etupylväisiin kuuluvaa seinämallista, takorautataitelijian käsintekemiä kaikki. <3



26.7.2011 (IP) Pelastusammattilaiset

Uutisissa sanottiin, että sisäministeri Päivi Räsänen on kutsunut kokoukseen "pelastusalan ammattilaisia". Ja jotenkin siitä tulee sellainen ajatus, että koostuneekohan se ammattilaiskaarti Räsäsen mielestä homofoobikoista, paavista ja Pelastusarmeijan johtajistosta?



26.7.2011 (Yöllä) Asumisasioista sekä Ken

Joku unohti pankkitunnuksensa Tampereelle muuttokuormaa pakatessaan. No, onneksi Niinalla on asuntoni avaimet. Katte, freelance-kadottelija ja puoliammattimainen hukkailija. Tampereen asuntoon jää ensi talveksi vain pakollinen tarpeisto, joten ensi kevään lopullisen kotiinmuuton pitäisi olla helppo ja nopea.

Juho meni taannoin huomauttamaan jotain pelihuoneen rakentamisesta laajennusosaan. Kielsin ankarasti moisen projektin, mutta huomasin kyllä että se jäi kaivelemaan Mikkoa. Niinpä oli pakko lopulta paljastaa ne piirrokset, jotka koskevat Mikon uutta työhuonetta: se kuinka paljon tilaa olin tietokoneen ja paperikaapin lisäksi varannut mm. suurelle pelipyödälle, mukaville nojatuoleille sekä pelien säilytyskaapeille. Minähän en pelaa - en pelaa vaikka uhkaisivat ampua - mutta jos Mikko haluaa jotain niin pientä ja yksinkertaista, niin Mikkohan saa. Siinä kuitenkin meni se yllätys.

Samalla näytin kokoelmahuoneen piirroksetkin. Kokoelmahuoneesta tulee korkea ja sen ylempiin vitriineihin pääsee käsiksi korkeammalla kävelytasolla. Vitriinit rakennetaan peittämään yhtä seinää kokonaan, joten vitriinitilastakaan tuskin tulee tappelua.

Joka tapauksessa Tampereella käynti oli piristävä. Ostin kauniin pukeutumispeilin, uudet ihanat korkokengät ja ihastuttavan käsilaukun (kuvia huomena). Gelateria on aina ihana paikka, ja laulutunnillakin oli hilpeää. Opettajani ehdotti laulettavasta kappaleesta että "oletaanpa kohdasta `Ken---`". Tokaisin välittömästi että "Barbie", ja tunti keskeytyi hihitykseen. Lopun päivää keksimme sitten kaikenlaisia typeriä "ken"-lauseita: Ken sen tietää, Ken voi palon sammuttaa, Ken voi airoitta soutaa...



25.7.2011 (Ilta) Samuraiauto?

Mainoksessa käskettiin koeajamaan "uusi Mazda Samurai". Onkohan se nimetty Samuraiksi siksi, että jos sillä ajaa jalankulkijan päälle niin silloin se jalankulkija varmasti myös kuolee ja pysyy kuolleena? Tavanomainen päälleajon uhri vain litistyy hieman, mutta Mazda Samurailla uhri viiltyy siististi kahteen kappaleeseen.



25.7.2011 (Yöllä) Vakava curryaminen ja kierityskeskus

Kukahan Suomessa päättää siitä, mitkä mielenviat kuuluvat tautiluokitukseen? Haluaisin ehdottaa lievää vähäisempiin psyykkisiin vikatiloihin vakavan curryamisen. Osin tänään kiinalaisesta ravintolasta annoksen currykanaa, ja sen valmistanut ravintoloitsija oli selvästi kärsinyt vakavasta curryamiskohtauksesta, koska siedän melko tulisia annoksia ja silti tuo annos poltteli suuta ja sai korvani savuamaan. Miltähän vakava curryamiskohtaus näyttää? Kuuluuko siihen mausteikon ylenmääräisen ravistelun lisäksi karjumista tai herjauksia, vai onko curryamiskohtauksesta kärsivä kokki myös vaarallinen kanssakeittäjilleen; pureeko hän? Ovatko curryamiskohtaukset tarttuvia tai ehkä jopa epideemisiä? Jos keittiössä on monta kokkia ja yksi saa curryamiskohtauksen, alkavatko muutkin heitellä kyseistä höystettä kaikkiin annoksiin? Miltä maistuisi suklaa-appelsiinisouffle currylla höystettynä?

Ajoimme tänään "kierrätyskeskuksen" kyltin ohi. Entäs jos joku perustaisi uutena urheiluharrasteena "kierityskeskuksen"? Sellaisen, jossa uutta urheilulajia hakevat kierittelevät esineitä. Vaikeustasoa saa muunneltua kierityspinnan/tason kaltevuuden mukaan, tai esineiden painon: aloittelijat kierittelevät kevyttä palloa melko loivaa tasoa ylös, ammattilaiskierttäjät taas raskasta rautapalloa tai ehkä jopa rautakuutiota. On nopeuskierittelyä ja kestävyyskierittelyä ja voimakierittelyäkin. Vesikierittelyssä ramppia alaspäin virtaa vesi, joka tietenkin vaikeuttaa pallon ylöskierittelyä. Ja kun urheilija väsyy, hän voi itse heittäytyä makuulle ja kieriä ramppia alas. Itse en urheilusta piittaa, joten olisi vielä hauskempaa jos olisi olemassa kierimiskeskus. Siellä käyttäjät saisivat itse kieriä alas erilaisista tasoista pehmustekasoihin. Alhaalta saisi sitten laiska ottaa hissin takaisin ylös seuraavaa alaskierintää varten. En tosin lähtisi moiseenkaan: jakkupuvut eivät sovellu kierimiseen, mutta ideana se on silti parempi kuin kaiken maailman tylsät, ikävän hikiset ja haisevat punttisalit ja painonnostohallit.

Kierittämisestä tuli mieleen, että Sisyphuksen rangaistus oli surkea nössöjuttu. Zeus olisi ollut järkevämpi, jos olisi tuominnut kunkun vierittämään 25 kilon lampaanrasvalla rasvattua kiveä ylös pitkin alasmeneviä liukuportaita. Ai niin, ja alakerran Anttiassa on ale, joten liukuportaaita pitkin kulkee kiukkuinen mummo poikineen.



24.7.2011 (Ilta) Entäs jos

Entä jos oviaukko ei olisikaan suorakaiteen muotoinen vaan yläreunastaan kaareutuva, tiedättehän sen loivan holvimaisen kaaren? Ja entä jos jokaisessa holvikaariovessa olisi yläreunassa ohuesta, rautalangan paksuisesta hopealangasta tehty verkko, ja verkkoon istutettuna joko rubiini tai safiiri, kuin hämähäkki verkossa?



24.7.2011 (Yöllä) Tukea muustakin kuin kävelykepistä

Pari kuvataiteilijaa kyseli töitä, joten sana on siis kulkenut. Taidetta ja hyviä ihmisiä on hyvä tukea: päätin teetättää perheestäni miniatyyrimuotokuvasarjan. Lupasin myös harkita erään toisen taideprojektin sponsoroimista. Taidetta on hyvä tukea, tosin mieluiten yksityisistä varoista.

Tukemisesta puheen ollen: Punainen Risti kaipaa kipeästi varoja mm. Afrikan nälanhädästä kärsivien auttamiseen. Tiesiväthän kaikki, että lahjoittaminen käy kätevästi netissä osoitteessa lahjoita.fi? Tiedätte mitä tehdä. Tehkää!



23.7.2011 (Ilta)

On syytä olla ylpeä. Olen niin pätevä, että onnistun yrittämättäkin sellaisessa mitä kukaan muu ei edes yrittäisi. Onnistuin nimittäin vahingossa teippaamaan itseni vuoteeseen. Älkää kysykö miksi tai miten. FML.



23.7.2011 (IP) Logiikattomuus

Mikko rakastaa pelejä, minä taas inhoan pelejä ja pelaamista. Eilen ehdotin kuitenkin Mikolle peliä jota suostuisin pelaamaan: se on nimeltään "pane miljoona menemään", ja sitä pelaisin vain sillä ehdolla, että ei todellakaan pelata millään leikkirahalla, vaan kunnon Visa-kortilla ja Mikko maksaa. Ei kuulemma käy. No, nyt Mikko kuitenkin voi syyttää vain itseään, koska ei suostunut siihen peliin jota minä olisin halunnut pelata.

Mikon paidasta putosi nappi. Olen aivan toivoton tunari neulan kanssa ja onnistun pikemminkin neulomaan vaatekappaleen kiinni huonekauluihin tai mahdollisesti kutomaan itseni kiinni sohvaan, mutta napin sentään tällainen käsityötolvanakin osaa uudelleenkiinnittää (myönnän, että yleensä kyllä teetän nekin korjaukset ompelijallani, laiskuuttani). Otin ajatuksissani laatikosta sakset, ja koska normaalisti aina otan esille samalla pakkausteipin, löysin itseni katselemassa nappia ja paitaa kädessäni pala teippiä. Mitähän hemmettiä aivoni ovat ajatelleet - että teippaanpas tästä nyt napin kiinni paitaan?



23.7.2011 (Yöllä) Finanssikirvesmies

Eräs naispaha kehuskeli mm. sillä, että hänen miehensä on töissä "finanssialalla". Hänen olisi kannattanut kertoa valheensa miehelleenkin, sillä kyseinen mies kertoi avomielisesti olevansa kirvesmies ja kaupitteli palveluitaan. Ja se niistä jacuzzeista.

Hankkiudun eroon eräästä paljon tilaa vievästä lelukokoelmasta, ja ilmoitin eräitä kohteita kansainväliselle keräilijäfoorumille. Kuultuaan määrittelemäni hinnan (120 €) eräs ostaja alkoi kiukuttelemaan hinnasta ja postikuluista, valitti, ulisi ja venkoili. Samanaikaisesti toinen keräilijä tuli, lupasi kohteesta vielä kiukuttelevaa tarjokastakin suuremman hinnan (150 €), maksoi postikulut mukisematta ja osti vielä muutaman muunkin kohteen lisäksi. Kun arvon ostajamme seuraavan kerran mailasi tinkiäkseen hintaa alaspäin, saatoin rauhassa ilmoittaa että kohde oli kyllä jo myyty, kiitos kiinnostuksesta. Saatte arvata millainen kiukuttelunpuuska siitä seurasi!



22.7.2011 (Ilta) Lyhyesti ja selityksettä ja sekaisesti

Masennuslääkkeiden vieroitusoireet. Suklaahumala. Kuumuus. Puujoen uimapaikka. Hilpeästi hihittäen korea loikka laiturilta veteen. Mahalasku ja läiskähdys. Au.



21.7.2011 (Yöllä) Dieseldinosaurukset

Katselimme ikivanhaa BBC:n dokumenttia pterosauruksista. Siinä testiryhmä teki moottorilla varustetun kauko-ohjattavan mallikappaleen yhdestä ja lennätti sitä. Mielenkiintoinen ammatti: kun tulee illalla kotiin ja puoliso kysyy että mitä uutta työssä, niin voi vastata että "lennättelinpä motorisoitua muovipterosaurusta pitkin taivasta".

Dokumentissa hehkutettiin sitä, että paljon tätä elävämmäksi ei fossiilia saa. Minusta on hauskaa ajatella, että kai se sitten on niin, että jokaisen lennon päätteeksi pterosaurus läiskähtää maahan, hajoaa palasiksi ja pudottaa päänsä, ja aina lentoon lähtiessään pterosaurus on pudottanut maahan pyrstönsä ja laskutelineensä - pläts. Lisäksi pterosauruksen majesteettista lentoa tahdittaa moottorin pörinä ja pakokaasuvana jää taivaalle. Siitä ovat sauruksetkin tienneet että joo, tuolta lähestyy Rhamphorhynchus, koska se käyttää äänestä päätellen dieselbensaa.

(Älkää nyt kukaan korjatko että pterosaurukset eivät olleet dinosauruksia. Tiedän kyllä).



20.7.2011 (IP)

On olemassa niitä ihastuttavan rehellisiä ihmisiä, joiden sanaan voi poikkeuksetta luottaa ja jotka ennemmin nakertaisivat oman jalkansa poikki kuin valehtelisivat - Mikko kuuluu kyseiseen ryhmään - ja sitten taas sellaisia tyyppejä, joiden sanaan ei voi eikä pidä luottaa. Jos sellainen tyyppi toteaa että kuu näkyy taivaalla useammin yöaikaan, ei lausuntoon voi luottaa vaikka henkilö esittäisi sanansa takeeksi kirjalliset ja allekirjoitetut lausunnot poliisilta ja paavilta.

Hupsut aivoni analysoivat itse itseään nukkuessaan. Näin unta, jossa olin ystävieni kanssa menossa saunaan, mutta tajusinkin etten löytänyt mistään pyyhettäni ja uimapukuani ja jouduin siis jättämään saunan väliin. Unessa sanoin itsekseni: "minulta puuttuvat työkalut sosiaaliseen kanssakäymiseen". Nukkuvat aivoni ovat oikeassa: vaikka on hyvin helppoa tulla toimeen ihmisten kanssa, hymyillä ja olla kohtelias, koko prosessi muistuttaa jonkin hankalan koneen käyttämistä. Huomaan jatkuvasti pohtivani tietoisesti mitä nappeja painella saadakseni aikaan haluamani reaktion, ja jokin osa on jatkuvasti etäinen ja varpaillaan. Se on pidemmän päälle hyvin väsyttävää, ja jo muutaman tunnin jälkeen kaipaan paluuta omaan, eristäytyneeseen rauhaani. Minulta puuttuvat monet sosiaalisuuden työkalut.

Mutta jostain syystä Mikon kanssa en edes huomaa niiden puutetta.



19.7.2011 (IP) Kännykälläkö

Uutisissa kerrottiin, että saunan lämmittäminen kännykällä on aiheuttanut tulipaloja. No niin, ja kädet pystyyn ne, jotka eivät miettineet jotain tyyppiä tuikkaamassa kännykkää tuleen ja tulipesään. Mielestäni olisi ollut järkevämpää uutisoida että "saunan lämmittäminen kännykällä on helvetin tyhmää, koska sauna kuumenee paremmin koivuhaloilla"



18.7.2011 (Ilta 2) Säteilemättä

Jalokivigalleriassa piipahtaessamme Niina huomautti, että minun onnenkiveni on ametisti (sattui hyvin, violetti on suosikkivärini juuri nyt). Paikan seinällä roikkuneen listan mukaan ametisti "poistaa säteilyä". Jaa. Chernobyl here I come!

(Katte-tädin puuhanurkka: lisää itse tähän joku laimea latteus pollan säteilystä)



18.7.2011 (Ilta)

Taas eräs ystävä huomasi, ettei minun ajatuksiani kannata yrittää muuttaa. Tämä keskustelu alkoi talon laajennusosan luonnoksista:
"Mihin te muka tarvitsette kolme tai neljä makuuhuonetta? Tehän nukutte yhdessä eikä teillä ole lapsia."
"Eikä tulekaan. Mutta meillä on kaksi parivuodetta. Jonnekin ne pitää sijoittaa."
"Entäs jos myisit toisen pois?"
"En varmasti! Ne ovat molemmat kauniita!"
"Mutta mihin ne kaksi muuta makuuhuonetta sitten tarvitaan?"
"Oikeastaan kyse ei ole tarvitsemisesta. Te ihmiset laitatte aivan liikaa painoa sanalle "tarvitaan". Minä haluan ne, ja minähän myös saan."
"Aha."

Tänään olisi kuulemma Nelson Mandelan syntymäpäivän vuoksi tehtävä 67 minuuttia vapaaehtoistyötä. Toisaalta työnteko ei ole lainkaan mielenkiintoinen asia, joten taidan tyytyä tekemään lahjoituksen jollekin sopivalle yleishyvälle taholle. Hei, minun ammattini on hauskanpitäjä ja mielihyväntavoittelija, joten suokaa minulla laiskuuteni ja itsekkyyteni, se kuuluu työnkuvaan. Ainakaan lahjoittamisesta ei tule ikävästi hiki.

Ja mielihyvästä puheen ollen: sain hankittua kolme tilaustyötaiteilijaa. Tilasin jokaiselta näytöstyön: siltä, jonka tyyli miellyttää eniten, tilaan sarjan miniatyyrimaalauksia eläimistä sekä miniatyyrimuotokuvia perheestäni.



18.7.2011 (Yöllä) Neljän tuulen leijona

Kaappikellon yläpuolelle on kaiverrettu leijonanpää, joten Juho kysyi että tuleeko kaapissa Aslak vastaan jos sisään kurkistaa. Juholle (ja muillekin) tiedoksi Narniassa on kyllä Aslan, mutta Aslak onkin Aslanin suvun musta lammas joka ihastui ikihyviksi neljäntuulenhattuihin.

Silti se sopisi hyvin tuuriini: jotkut ostavat lumottuja vaatekaappeja jossa piilee sisällä Aslan-leijona, mutta meikäläisen kaapista löytyy korkeintaan Aslak-niminen lappalainen, ja sekin aikamoisessa turskeessa.

Ja mikäli joku nyt ihmetteli niin turskeessa oleminen on tuiskeessa olemisen sivistymättömämpi muoto, jossa alkoholia kuluu enemmän ja jossa ollaan aika lailla likaisempia ja partakarvaisempia.

Puhuimme Mikon lapsuudesta, ja kysyin ohimennen että mitä, silloin Pleistoseenikaudellako? Mikko heitti takaisin että ei, kun Tertiäärikauden alkupuolella.



17.7.2011 (IP) Hämmennys

Olin suihkussa kun kuulin Mikon rapistelevan makuuhuoneessa muovipussia ja voihkaisevan "olen syönyt aivan liikaa pusseja". Selvisi, ettei miespaha ollut syönyt nälkäänsä muovipusseja, vaan yöpöytänsä laatikosta pussillisen fudgeja.

Pidän Mikolle aina tarjolla lajitelman makeisia kannellisissa tarjouluastioissa ja maljoissa. Mikon yöpöydällä on maljassa ranskalaisisa pastilleja, olohuoneessa suklaita ja keittiössä lumimanteleita, keksejä ja vohveleita. Kaapeissa on lisää kaikenlaista. Kun äiti koulutti minua vaimoksi, hän opetti, että kodista tulee olla hyvä lähteä ja vielä parempi palata takaisin.

Tarkastelin kriittisesti siisteystottumuksia, vastakkainasetteluna Mikon siisteysvaatimukset ja omat vastaavani. Päädyin suunnilleen tähän tulokseen:
Mikon näkemys: puhdistettu. Oma tuomioni: lika on levitetty tasaisemmaksi kerrokseksi.
Mikon näkemys: Imuroitu. Oma tuomioni: keskilattialta vähän sutaistu, nurkista pölyinen.
Mikon näkemys: Puhdas amme. Oma tuomioni: likaraidat sivuilla ja pölykerros reunoilla.
Mikon näkemys: Käyttökelpoinen. Oma tuomioni: ...mutta vasta jos sitä on liotettu viikon verran desinfiointiaineessa.
Ja niin edelleen.



17.7.2011 (Yöllä)

Olen unohtanut kertoa Sirkkelin kuulumisista! Kyseinen lintupienokainen pääsi jo jokin aika sitten suureen harjoitushäkkitarhaan, jossa opetellaan itsenäisyyttä ja liikkumista. Asiaintila on ilmiselvästi mieluinen, päätellen riemukkaista lentopyrähdyksistä ja innokkaasta tutkimisesta. Sirkkeli osaa jo syödä aivan itse, mikä ei tosin estä sitä kerjäämästä innokkaasti ruokaa ihmisiltäkin, sillä sama ruoka maistuu paremmalta kun sen saa nauttia hammastikusta pieni pala kerrallaan. Lapsekkaan kerjäämisen vastapainoksi on sitten supersuuri ego: tänään kyseinen lintu yritti hyvin sinnikkäästi repiä mukaansa sanomalehden aukeamaa. Tosin kyseessä on kai jokin pienten lintujen yleisominaisuus, sillä kerran todistin kuinka 6 cm pitkä seeprapeippokoiras yritti hyvin päättäväisesti nostaa ilmaan kokonaista Hesaria.

Uusi kaappikello täytää minut ihmetyksellä ja ilolla. Sen lyöntiääni on voimakas mutta matalahko ja jälkisointi on pitkä, heiluri on hidas ja raksutus melko matala... voiko kellon raksutusta kuvailla päättäväiseksi? Minäpä voin: tämän kellon äänet ovat selvästi vakaita ja päättäväisiä, vaikka kuinka kyseessä onkin eloton esine. Sen myyjä toi mukanaan kellosepän, joka asetti sen kuntoon, mutta silti kello kieltäytyi lyömästä melkein vuorokauden ajan, ja se pysähtyi pariinkin otteeseen. Tarkoitukseni oli kutsua oman perheeni luottokelloseppä sitä katsomaan, mutta sitten kello päättikin ryhtyä toimimaan itsestään, ja nyt se lyö tasa- ja puolitunnit kauniisti. Voisin istua tuntikausia sen edessä katsellen sen kaiverruksia ja kuunnellen sen ääntä. Ääni vaikuttaa selkeästi myös Mikkoon, koska aina kellon soidessa vaellamme sen luokse kuuntelemaan ja katselemaan.



16.7.2011 (IP)

Eilinen kihlauksen vuosipäivä oli oikein hieno päivä. Oikeastaan tarkoituksena oli käväistä samalla tervehtimässä Mikon kummitätiä Espoossa, mutta kyseisen tädin sairastuttua saimme aivan oman, yhteisen päivän. Mikko ei pettänyt odotuksia: hän vei minut Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan, jossa sekosin puutarhaunelmiin entistä pahemmin, sitten romanttiselle päivälliselle samaan ravintolaan jossa hän esitti kosintansa 12 vuotta sitten, ja lopuksi shoppailemaan Stockalle.

Jokainen perheeni jäsen tuntuu ennemmin tai myöhemmin sekoavan pahemman kerran kasveihin. Äidin puutarha on istutettu tupaten täyteen ja nyt hän parantelee addiktiota omassa puutarhafirmassaan, Mette kasvattaa kasveja parvekkeella keskellä Pariisia ja Tonillakin on omat kukkansa ja puutarhansa. Omassa suhtautumisessani on jotain pahasti vialla, koska innostuessaan puutarhoista kuka tahansa järkiperäinen ihmisolento ostaisi säkillisen multaa ja käsineet: minä katson Mikkoa silmät suurina hehkuen ja ilmoitan että nyt pitäisi palkata puutarhuri ja rakennuttaa talvipuutarha.



15.7.2011 (Yöllä) Sa(u)nallisesti

Päivän - tai siis yön - biisi youtubesta.

Olen usein kuullut ihmisten uhkailevan toisiaan selkäsaunan antamisella. Anteliasta porukkaa nämä suomalaiset. Asiasta rahallisesti hyötyäkseni kehitin selkäsauna-nimisen laitteen. Se on repun tyyppinen koje, joka peittää ihmisestä vain selän. Selkäsauna nimensä mukaisesti saunottaa selkää, eli vastukset kuumenevat ja vesisäiliön vesi höyrystyy. Aina välillä vastukset viilenevät nopeasti lyhyeksi ajaksi ja laite tuulettaa selkää sekä valelee selän ihoa viileällä vedellä, mutta toki laitteeseen saa myös asetettua tilat "avantouinti" tai "lumihankeen heittäytyminen". Hardcore-selkäsaunottajia varten on olemassa koneistettu vihta, joka suomii selkäsaunojan selän. Uskonnollisen hurmoksen harrastajille erityismalli on Konevitsa-spesiaali, joka kurittaa ja hutkii verille saakka, ja josta kuuluu lisäksi kutsuja rukoukseen sekä luostarimusiikkia.

Seuraavan kerran kun ansaitsette selkäsaunan, niin ostattakaa ihmeessä KMLautasen ihmeellinen ja kätevä SelkäSauna2000(tm), vain 9999999,99 euroa ynnä postikulut. Aivan varmasti saatte hienon laitteen ettekä turpaan kuten ansaitsisitte. Ei missään nimessä valheellista markkinointia ole tämä.

Minulla on yhdessä tietokoneistani (valitettavasti) Windows Vista. Mutta miten toimisi muuten Windows Vasta? Onko se ohjelmistoyhteensopiva suomalaistenkin saunojen kanssa?



14.7.2011 (Ilta)

Masennuslääkkeiden lopetusvaikutukset ovat omituisia: välillä tuntuu siltä että maailma keikahtaa tai keinahtaa. Kesti muutaman päivän ennen kuin tajusin, että se johtuu siitä että kadotan välistä puolesta sekunnista sekuntiin. Maailma tuntuu siirtyvän tai hypähtävän, koska en muista siirtyneeni, siirtäneeni päätäni tai muuta vastaavaa. Olin tänään kirjoittamassa osoitelappua paketin päälle, ja lappuun päätyi kummallisia koukeroita niille kohdille, joissa pidin vielä kädessäni kynää. Hyvin epämukava olo.



13.7.2011 (IP) ei-missään-nimessä-romanialainen

Palatessaan kaupasta kotiin Mikko löysi minut kotoa lattialta polvistuneena rukousasentoon. Edessäni oli pahvikyltti: "Olen köyhä ei-missään-nimessä-romanialainen. Anna suukko tai kaksi niin pääsen takaisin ei-missään-nimessä-romaniaan". Sain pari suukkoa, ja sitten Mikko muuttui poliisivoimiksi ja poisti minut kotimaahani - eli vuoteeseen.

Romaniahan on Euroopan Unionissa ja ne ovat niin pahasti eurojen perään, että mitäs jos ne vaihtaisivat maansa nimen EU-Romaniaksi tai pikamuodossa euromaniaksi - euro-maniaksi?



13.7.2011 (Yöllä) Äänekkäästi

Remonttimies huuteli tänään talon sivurakenteissa seinien takana ryömiessään, että on Mikolla ollut kova työ niitä koloja tyhjentäessään, ei ole mitään hupia tuollainen konttaaminen. Ja minä mylvin sivusta että epäilemättä Mikko menee sinne kuitenkin ihan mielellään päästäkseen minulta pakoon. Siihen taas Mikko nauroi äänekkäästi, joskaan ei aivan naurusta ulvoen.



12.7.2011 (Yöllä) Kirsikkaparatiisi

Ostin Niinalle ruusukvartsiriipuksen ja Mikolle pari fossiloitunutta ammoniittia. Lahjojen antaminen muille on aina parasta, mutta mikä kirottu masokisminhitunen riivasi lupaamaan viedä Mette-tädin isotäti Hilkan luokse Helsinkiin sekä shoppailemaan? Tunnen Meten shoppailutyylin, eikä edes kuvaus "päätön joustokumilla päällystetty kana trampoliinilla" kuvaa sitä päätöntä säntäilyä, kiertämistä ja ryntäilyä paikasta toiseen (ja usein vielä takaisinkin). Itse tiedän mitä haluan heti kun näen haluamani kohteen, ja ostan sen välittömästi. Ei tuumaustaukoja, ei harkitsemista, ei paluuta liikkeestä takaisin edelliseen paikkaan koska "pitäisiköhän sittenkin..."

Vaatekomeroni on remontissa, joten ymmärrettävistä syistä innostus vaatteiden, kenkien ja asusteiden ostamiseen on ollut syväjäässä. Onneksi maailmassa riittää paljon kauniita esineitä omistettavaksi! Ja ruokaa syötäväksi, sillä huomena taidan leipoa kaurakeksejä. Ja olihan minulla kaksi litraa kirsikoitakin. Sanon "oli", koska jos eteeni laitetaan kaksi litraa kirsikoita, minä myös syön kaksi litraa kirsikoita. Ei litran tänään ja toisen huomena, vaan kaksi litraa juuri siltä istumalta. Tai kolme, jos sattuu olemaan. Kaikki suhteellisuudentaju hämärtyy kirsikoiden läsnäollessa. Kirsikkamehua. Kirsikkajäätelöä. Sokeriliemessä säilöttyjä kirsikoita... maailma on autuas kirsikkaparatiisi.



10.7.2011 (Ilta)

Hahaa! Siihen suunnittelemaani kaappiin... taidanpa kaiverruttaa siihen etusivuun kukkivia köynnöksiä. Jokaisen kukan keskelle istututan pienen jalokiven, kristallin tai metallipisaran, eli kaapista tulee projekti jossa tarvitsen taidemaalaria, puuseppää sekä lisäksi kulta/jalokiviseppää. Luonnostelin lisäksi vihkooni juuri kiskoilla kulkevat lyijylasielementit, joiden yhdessä pitäisi muodostaa valekupoli kiinteän katon päälle. Niiden taakse piilotettujen ja ajastimella toimivien ledivalojen pitäisi jäljitellä auringon liikkeitä taivaalla, vaikka todellisuudessa katsoja onkin kiinteän katon alla. Ai niin, ja yhden suihkulähteen alustavat piirroksetkin keksin.

Miksi? Koska se täytyy tehdä. Koska noiden asioiden on oltava olemassa muuallakin kuin filosofisella substanssitasolla (ja minun mielestäni ajatuksen materiaalisuus ja substanssin käsite on mahdollisimman raivostuttavaa soopaa, ja riitelen mielelläni kirjojeni kanssa).

Joo, olen tehnyt kyllä filosofian lisäksi muutamia yrityksiä psykologiankin puolelle, joskus iät ja ajat sitten ja vuonna keppi ja kivi. Tiedättekö sen paranoidin olon, joka tulee siitä kun selailee lääkärikirjoja ja alkaa huomata itsessään varpaankynsilepran, nenähingun ja lehmäpuutiaiskuumeen oireita? Jos saa samanlaisen olon psykologian alkukirjoja lukiessa, on parasta jättää asia sikseen.



10.7.2011 (IP) Jees-miehet

Harmittelivat taas niitä jees-miehiä. En ymmärrä miksi, koska jees-miestä parempia yksilöitä ovat vain Kyllä rouva!-mies ja Aivan heti, rouva!-mies sekä tietenkin Laitanko pussiin vai lahjapaperiin ja kauniin rusetin päälle, rouva?-mies.

Eräs ystävä kysyi eikö minua pelota käyttää turkiksia julkisesti talvella. Ei, itse asiassa ei. Koska jos joku uskaltaisi edes hipaista turkiksiani, aloittaisin pahoinpitelemällä syyllisen lähes sairaalakuntoon, jatkaisin ottamalla hänen omaisuudestaan ja varoistaan sen mitä uusi turkki maksaa, ja ostaisin heti tilalle uuden - tai mahdollisesti kaksikin. Mielenkiintoisena seikkana voin lisätä, että tähän mennessä yksikään turkisvastustaja ei ole uskaltanut julkisesti vinkaistakaan naamakkain suuntaani, ja olen sentään omistanut ja käyttänyt turkkeja ja turkissomisteita lapsesta saakka. Ehkäpä turkistenvastustajien rohkeus riittääkin terrorismiin silloin, kun vastustajana on helposti rikottava kaupan ikkuna tai puolustuskyvytön mummoparka, joka ei voi ottaa pentua pillistä kiinni ja hakata hänen päätään jalkakäytävään. On kovin helppoa vastustaa jotain tietokoneen monitorilta painamalla like-nappulaa facebookissa, mutta eipä taida rohkeus riittää, kun tietää voivansa saada nolon selkäsaunan.

10.7.2011 (yöllä) Nyrkkisäännöt

Olen selvästi onnistunut salaamaan misantropiani, koska sain juuri luokittelun/arvostelun eräälle amerikkalaisfoormille henkilöksi joka on "supermukava ja ystävällinen ja tekee asiat helpoksi ja vaivattomaksi". Ei huonommin sellaiselta, joka viettää puolet päivästään haluten kroonisesti purra jotakuta ja toisen puolen haluten sylkeä ne palaset pois.

Hassua miten sitä voi aikuisena havaita olevansa kroonisesti allerginen jollekin. Olen nimittäin raivokkaan allerginen neuvomiselle, selittämiselle ja neuvottelemiselle - ja kyllä, saatte painottaa sanaa "raivokkaan". Elämä olisi tuhannesti helpompaa mikäli kaikki maailman ihmiset spontaanisti oppisivat nyrkkisääntöni: "tee mitä Katte käskee ja pidä turpasi kiinni." Ja kyllä, saatte painottaa sanaa "nyrkki".

Hyvää yötä, penteleet. Ave atque vale.



9.7.2011 (yöllä)

Valitsimme ja tilasimme yhteiseksi kihlajaisten vuosipäivälahjaksi kasan Wedgwoodin Cornucopia-sarjan astioita, mutta lopulta Mikko päätteli ettei se määrä riittänyt ilmaisemaan hänen iloaan. Nyt on tulossa antiikkihuonekalukokoelmaan jotain todella upeaa - no sittenpähän näette, ensi viikolla. Taisimme lisäksi löytää vanhan ystävän kautta urakoitsijan tulevaa taloprojektia varten.

Masennuslääkkeiden vieroitusoireet ovat alkaneet, mutta Mikko valvoo etten putoa portaista ja taita niskaani tai pyörtyessäni lyö päätäni mihinkään. Lopetin lääkityksen jo etuajassa, sillä enää ei satu, ei sureta eikä harmita. On niin hyvä olla, ja oikeastaan juuri näin kaikki on oikein. Elämä on hyvä asia, ja rakastan kanssaihmisiä, ystäviäni, tuttaviani, perhettä ja hengittämistä ja oikeastaan melkein kaikkea ja kaikkia. Ja ennen kaikkea Mikkoa.

*edit* juuri kun olin kirjoittamassa tätä pelästyin valtavaa räjähdystä ulkoa. Katsoimme ikkunasta ja näimme kajon, sitten savupatsaan: läheinen tehdashalli palaa korkeilla liekeillä. Hirveä savupatsas ja kovia, äänekkäitä räjähdyksiä. Liekit valaisevat taivaanrantaa. Mainitsinko jo, että ötököiden lisäksi pelkään kamalasti tulta ja tulipaloja? Vanha trauma, mutta tuo kyllä varmistaa etten takuulla tule saamaan unta.



7.7.2011 (IP)

Ihmettelin miksi eilen oli liputuspäivä. Mikko ehdotti että ehkäpä siksi, koska Anne on palannut Ranskasta. Ja minä sanoin että älähän mies hyvä höpötä, silloinhan kaikki liput olisivat puolitangossa.



6.7.2011 (Yöllä) Kaunein virsi ei ole lyhyin vaan se, joka jätetään laulamatta

15.7 on kihlajaispäivän vuosipäivä, ja Mikko on varannut pöydän siitä samasta ravintolasta, jossa hän minua kosi vuonna 1999.

Ja äiti, Mette ja Toni ovat palanneet Ranskasta.



5.7.2011 (IP) Diktaattori KPS:ää jälleen

En ole enää muutamaan vuoteen jaksanut käydä Ropeconissa eikä yliopistolla ole kivi-paperi-sakset-turnausta, mutta jos jaksaisin tai jos olisi, niin tiedän miten pitäisi otella:

Kentälle saapuu diktaattori univormussa mukanaan gestapo-upseerin tyyppinen luimu ukko pitkässä mustassa takissa, pyöreissä silmälaseissa ja hatussa, kävelykepin kanssa ja mielelään ontuen, sekä valinnainen määrä armeijan maasto/taisteluasuihin pukeutuneita sotilaita. Diktaattori viittaa gestapo-vakoojansa otteluun puolestaan. Ja ja kun gestapolurjus häviää ensinnäisen kerran, diktaattori karjuu ja sättii häntä tekosaksan kielellä, eli siansaksaa kunnon raivokkain äänenpainoin. Jos vakooja häviää toisen kerran, diktaattori tulistuu dramaattisesti, hutkii attendanttiaan ratsupiiskalla ja asettuu itse KPS:äämään. Jos diktaattori häviää, hän viittaa karjuen sotilaansa hänet voittaneen ottelijan kimppuun, sotiaat kantavat voittajan pois ja diktaattori julistautuu voittajaksi. Tietenkään diktaattori ei voita koko turnausta, sillä jossain vaiheessa hänen joukkonsa ryhtyvät vallankumoukseen, nostavat punaisen lipun ja kantavat diktaattorin pois...

*edit* Jos joku tänä vuonna on menossa 'Coniin, ilmoittakaa KPS-turnauksen ottelulistalle Chuck Norris. Ne eivät voi muuta kuin julistaa Chuck Norrisin voittajaksi, oli hän paikalla tai ei.









5.7.2011 (Yöllä) Uhkailu: toimiva metodi

Minä, katsoen Mikkoa arvioivasti: "Voisitko leikata hieman partaasi? Alat näyttää heinäsuovasta pilkistävältä hilleriltä."
Mikko, piloillaan: "Entäs jos kasvatan sellaisen pitkän parran?"
Minä: "Entäs jos minä puolestani [uhkaus, jota en toista näin julkisesti]?"
Mikko: "Annatko ne sakset siitä vierestäsi?"

Tämä on julkinen ilmoitus: aloitamme rakennustyöt toivottavasti ensi kesänä, kunhan rakennusluvat menevät läpi. Etsitkö työtä tai etsiikö joku tuttusi? Tarvitsen paitsi rakennusmiehiä ja putkimiehiä, myös arkkitehtejä, hitsaajia, kaivertajia, kuvataitelijoita, laatoittajia, lasimestareita, LVI-väkeä, maalareita, mekaanikkoja, metallityöläisiä, peltiseppiä, puuseppiä, sähkömiehiä... ja varmasti paljon muutakin. Saa kysellä ja ottaa yhteyttä, tarvitsen paljon väkeä. Projekti on paljon muutakin ja paljon enemmän kuin vain pelkkä talo.



4.7.2011 (IP) Hotellit

Lupasin Mikolle lähteä hänen kanssaan Turkuun kesän loppupuolella. Mutta voi tuota hotellien tutkimista ja valitsemista! En voi sietää epämukavuutta enkä näe syytä sietää niitä, koska voin valita elää mukavasti. Yksi Annoista onneksi huomautti tästä hotellista, joka taisi tulla juuri valituksi. Noin kaunis ja erikoinen paikka taitaa voittaa minkä hyvänsä uima-altaalla varustetun hotellin.

Pahin hotellikokemus on kenties Puolasta, jossa vuoristohotellin "sviittiin" mahtui vuoteiden ja matkalaukkujen lisäksi vain Paha Haju(tm), joka tuntuikin sitten valloittaneen koko huoneen omakseen. Kylpyhuoneessa oli seisomasuihkussa seistävä likaraitaiseksi piintyneessä muovisessa paljussa ja tovereilleni mainostetut "läheiset hiihtorinteet" olivat kymmenen kilometrin päässä. Tai hotelli Kajanus Kajaanissa, jossa mainostettu uima-allas oli tyhjänä koko viikon ajan, hotellihuone ankea, palvelu tökki, ruoka oli pahaa ja huoneeseen tarjoillun aamiaisen kaakao tuli pussissa sekoitettavaksi haaleaan veteen. Noiden kokemusten jälkeen olen aina itse vastannut hotellin varaamisesta.



4.7.2011 (Yöllä) Kertomus eräästä metsästysretkestä, alaviitteineen

Eräänä kuumana ja paahteisena päivänä urhea metsästäjä Mikko lähti metsästysretkelle, löytääkseen perheelleen nuotiolla paistettavaksi päivän aterian. Hän kulki pitkää, vaarallista reittiä, jolla kuului vaarallisia ääniä* ja jolla kulki ihmiselle vaarallisia, vastenmielisen näköisiä otuksia**. Saavuttuaan lopulta antoisalle metsästysmaalle*** urhea metsästäjä siirtyi vaanimaan saalista, jota olikin liikkeellä paljon****. Muut metsästäjät olivat majoissaan piilossa auringon tuliselta helteeltä, ja niinpä urhea sankarimme sai valikoitua murean saaliin*****. Voitokkaana metsämies taivalsi kotiin, jossa elinkumppani jo odottikin valmiina valmistamaan atrian raskaan taipaleen taittaneelle kumppanilleen******. Ja pitkään metsästäjää tästä urotyöstä piti ylistämän*******.

*Läheisen talon juopporetkut tapella ölisivät
**ne läheisen talon juopporetkut
***Siwa
****makkaratiskiä täytettiin juuri
*****Kabanossipaketti
******10 minuutin automatka, jumalauta! Yhden makkarapaketin takia!
*******"Kiitti. Unohdit ostaa sinappia"

Loppu.



3.7.2011 (Ilta)

Amerikan ihme-elävillä on sellainen sanontatapa kuin "you could knock me down with a feather". Niin sitä minä vaan että onnistuuhan se, mutta niitä höyheniä on hieman enemmän ja ne ovat linnussa kiinni.



3.7.2011 (Yöllä) Ei väsytä

Pesimme yhdessä lintutalon. Lunar, Solar ja Sonja nauttivat joukolla viilentävistä vesisuihkuista: Lunar roikkui ylösalaisin häkin katossa ja keinui siivet levällään, Solar heitti voltteja orren ympäri ja Sonja levitteli kauniita vaaleanpuna-harmaita siipiään ja suki töyhtö riemusta pörröllään. Kyyhkyt ja peipot sen sijaan evakuoituivat ulkotarhoihin, ne kylpevät mieluummin itse.

Varttia vailla yksi yöllä on muuten ihan helvetin hyvä aika paistaa lettuja. Mikko, joka oli täydessä unessa kun lähdin tekemään taikinaa, koki miesten tyypillisen ihmeheräämisen kun ohukaistarjotin suoritti yläkertaanylösnousemuksen, ja mönki vuoteen poikki kuin mikäkin puolikalju karvamato kärkkymään jaolle. Protestini yöpalani jakamisesta eivät olleet uskottavia, koska tarjottimella oli kaksi lautasta ja kotitekoisen omenahillon ja sokerin lisäksi vadelmahillopurnukka.



2.7.2011 (Yöllä) Hiljaisuus

Muistan kahdeksanvuotiaana muuttuneeni melko tavallisesta lapsesta niin yksinäiseksi että se väänsi, repi ja kouristi sisältä. Täydellinen eristäminen ja koulukiusaaminen, enkä ymmärtänyt miksi: en uskonut että perheeni varakkuus oli jollain tavalla minun syytäni, tai se että perheestäni riippui niin monen ihmisen toimeentulo. Että suuri lelukokoelmani, uima-allas ja suuri koti olivat hyvä syy vihata minua. Kaipasin vanhoja ystäviäni ja entistä kotiani, jotka jäivät niin toivottoman kauas.

Jossain vaiheessa vuosien varrella kammottavasta yksinäisyydestä tuli ensin perustila, sitten tarve ja lopulta lähes pakko. Vaikka minulla on jälleen monia ystäviä ja tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa, on hyvin epämukavaa päästää ketään lähelle tai luottaa keneenkään. Joskus valehtelen olevani kiireinen, kun joku pyytää teelle tai kävelylle; saatan sanoa olevani äidillä tai sukulaisissa, jos joku haluaa lähteä yhdessä ostoksille. Yritänhän minä, yritän kovasti, mutta voi miten raskasta ihmisten seura voi olla! Tuntuu kuin kantaisi raskasta taakkaa ylös jyrkkää mäkeä.

En tiedä olisinko selvinnyt ilman ihmisten rakkautta ja kannustusta: toiset kannattelivat minua pinnalla kun tunnuin hukkuvan suruun, ja joskus he ovat olleet vihaisempia ja kostonhimoisempia kuin minä itse. Tuntuu kiittämättömältä tuntea silti halua olla hiljaa, yksin. Koska yksinäisyys ei ole enää taakka: raskain taakka on rauhan ja hiljaisuuden puute.



1.7.2011 (Ilta) Vesisota

Muut naiset näyttävät katselevan telkkaria nähdäkseen romanttisia kohtauksia ja komeita miehiä. Itse taas olen aivan lääpällään CSI-sarjojen teknologiaan, ja tänään huomasin himoitsevani synnillisesti CSI New Yorkin kosketusnäyttö-pöytää dokumenttien käsittelyyn. Sellainen vempele on tuhannesti seksikkäämpi kuin mikään miesnäyttelijä, paidatta tahi ei.

Kuuma päivä, lintutalon pesua kaivanneet ulkohäkin, painepesuri sekä ex-tempore vesisota. Mikon otettua pelkurimaisesti jalat alleen ajauduin vesiaseistettuun välienselvityskonfliktiin itseni kanssa. Ja hävisin.

Kaikista maailman noloista sotahäviöistä noloin on vesisota, jonka häviää äärettömän huonolle vesisotijalle. Eli itselleni.



1.7.2011 (IP) Nelinumeroinen

Keksin juuri uuden pelin. Sen nimi on "nelinumeroinen". Peli pelataan mielellään Helsingin keskustassa, Turku tai Tamperekin voivat ehkä jotenkuten toimia. Ideana on alkaa ostamaan. Pelaaja ei saa katsoa hintoja, mutta mikäli hän pelin päätyttyä ole ostanut vähintään nelinumeroisella summalla tavaraa - ja kaiken on oltavat tarpeellista ja itseä miellyttävää - häviää ja saa rangaistuksen. Pelin vaikeustasoa voi nostaa aikarajoin tai rajoittamalla shoppailupaikkoja.

Tämän kerrottuani Mikko katsoi minua pitkään ja totesi sitten: "Sinä olet tosissasi."

Sain taas postissa yhden Swarovskin kukista, Dalisan. Neljä kahdeksasta kotona!



30.6.2011 (Yöllä)

Pieni Sirkkeli on todellinen unimato linnuksi. Mikä tahansa muu lintu heräisi, jos sen häkin vieressä puhutaan, kävellään tai yskitään, mutta Sirkkeli ei herää häkin aukaisemiseenkaan, ja sitä saa tönäistä jotta se suvaitsee herätä. Herätessään se alkaa kiljumaan nälkää ja iskee kiinni ruokintalastaan liikuttavalla tarmolla, mutta se on aina omannut linnuksi suorastaan hämmentävät unenlahjat. Se yritti viedä ruokintalastan minunkin kädestäni kiskaisemalla, mutta olen otteissani varmempi kuin Mikko, joten pieni linnunpoikaparka putosi orreltaan. Ei se tietenkään lattialle tuuskahtanut, se on jo taitava lentäjä ja pyrähti takaisin.



29.6.2011 (Ilta) II, epäloogisuusko

Mikko toi yllätykseksi kaksi litraa kirsikoita. Reaktioni: "ihanaa, ja kaksi litraa! Tulen tästä vielä tänään kipeäksi! Ihanaa!". Mikon mielestä tuo on epäloogista. En ole aivan varma miten.



29.6.2011 (Ilta) Tuho ja turmio

Tähän tapaan?. Sääli, ettemme saaneet tallennettua sitä viimeistä hetkeä, jossa heilutin itse kirvestä ja karjuin vihasta hakatessani levysilppua. Olin jo lopettanut, kun aloin hakkaamaan uudelleen kiukusta äristen.

Seuraavan tuhovideon pääosissa siis LP-levy. Tämä on ensimmäisiä kokemuksiani "vihaamisen" alalta, ja se on hyvin... mielenkiintoista, joskaan ei aina miellyttävää. En tiennyt että jonkun vihaamiseen liittyy näin paljon itkemistä, mutta onneksi Mikko kuivaa aina kyyneleeni pois ja pitelee lähellään, lämmittää. Olen kestänyt paljon, mutta kukaan ei ole ennen onnistunut rikkomaan minua sisältä: toivottavasti siinä onnistunut on nyt tyytyväinen itseensä ja ylpeä.



29.6.2011 (IP) Totuus

Juho: "Meissä on jotain vikaa."
Minä: "Viallisilla ihmisillä on aina hauskempaa"



29.6.2011 (Yöllä) Osa 2 - idea

Hei, mitä jos sen LP-levyn saisi kiinnitettyä vaikkapa pyöröhiomakoneeseen tjsp, ja kokeiltaisiin soittaa sitä käyttämällä levysoittimen neulana vaikkapa parin tuuman ruosteista rautanaulaa? Tai saisikohan sen hiomakoneen sinkoamaan sen levyn mahdollisimman suurella vauhdilla kohti kaakkoa?



29.6.2011 (Yöllä)

Fågeltorpin maihin kuuluu myös pienehkö metsäpalsta, joka rajoittuu suohon, lampeen ja puroon mäen alapuolella. Suunnittelin siihen metsään puutarhan, tai siis sellainen erikoisen puutarhamaisen ratkaisun. Nyt ratkaistavana on tämä ongelma: miten rakennat puutarhan metsään, joka on täynnä itikoita ja ötököitä, kun kärsit vakavasta hyönteisfobiasta? Jeeeees...

Sitä on vähän vaikea selittää. Polkuja ja pysähdyspaikkoja, salaisia puutarhoja ja varjoisia istutuksia metsän sisällä. Taivutettuja eläviä puita ja rakenteita, luonnonkiveä ja puuta, eristäytynyttä rauhaa ja estetiikkaa. Jokainen levähdyspaikka on hieman erilainen, ja polun varrella pitäisi nähdä kaikenlaista mielenkiintoista. Ja monet suomalaisnaiset taitavat haaveilla railakkaan värisistä puutarhatontuista ja posliinisammakoista - sori, ei minulle, kiitos!



27.6.2011 (Yöllä) Unohtuneita

Olen viime viikkoina nukkunut vuoteessa pää jalkopäässä, koska Mikko kuorsaa kovaa ja yleensä vielä niskaani vasten painuneena niin, että yöunet kärsivät. Heräsin aamulla seitsemän aikaan Sirkkelin aamukerjäykseen todetakseni, että Mikko halasi tiukasti jalkojani ja minä taas pitelin aivan yhtä tiukasti sylissäni Mikon jalkoja. Ilmeisesti Mikko ei siis ole ainoa yöläheisyyttä harrastava.



26.6.2011 (Ilta)

Juho pistäytyi teellä, ja ajauduimme kolmestaan tuhoamaan Eräälle Nimeltämainitsemattomalle Kusipäälle kuuluvat levyt käyttäen apuna erinäisiä... no, sanotaan vaikkapa että aloitimme Juhon moottoripyörällä ja teimme siitä väliaikaisen levykatapultin. Tämä oli jonkinlainen alkusoitto sille, mitä eräälle LP-levylle pian tapahtuu. Videotodisteet ilmaantuvat Youtubeen piakkoin, kunhan ehdimme editoida pätkät yhteen. Taidanpa silti jättää pois sen viimeisen pätkän, jossa itse heiluttelen kirvestä, karjun kirouksia ja vihaani sekä toivotan kuolemaa ja kärsimystä Kokkolan suuntaan.

Meillä oli silti puolisen tuntia oikein mukavaa ja rattoisaa, kun aikaansaimme pussillisen muovisilppua, ja sirpaleita lenteli monien metrien säteelle. Terapeuttista. Haluaako joku muu liittyä joukkoon kun LP-levyä tuhotaan? Kati, ehkä? ;)

Olen myös edennyt melko pitkälle tarinassa nimeltä "kivikertomus". Ehkä jopa joidenkin luettavaksikin...



25.6.2011 (Ilta) No et varmasti säästä!

Päätin lopulta muuttaa suhtautumistapaani: nappasin Mikkoa niskasta kiinni ja lähdimme käymään talon kaappien sisältöä läpi vieressämme joukko roskapusseja ja toinen kasa eläinsuojeluyhdistyksen lahjoituskasseja. Jokaisesta esineestä esitettiin kysymys: "onko tälle tarvetta?" Jos vastaus oli "ehkä", "tämän voisi säästää jos sille olisi käyttöä", "sille voi olla vielä käyttöä joskus", "ajattelin korjata sen" tai edes jotain sinne päin suuntautuvaa, iskin esineen joko lahjoituskassiin tai roskapussiin, esineestä riippuen. Mikko tajusi minne pyrin siinä vaiheessa, kun hän yritti perustella miksi hän haluaa säilyttää parittoman työrukkasen, sillä sisuuntuneena hutkaisin sillä häntä päähän. Sen jälkeen työ sujui nopeammin: kaapeissa on tilaa, roskasäiliö on täynnä ja veimme juuri autokuormallisen käyttökelpoista tavaraa eläinsuojeluyhdistykselle.

Tarvitseeko joku paria akvaariota?



24.6.2011 (Ilta)

Oikeastaan yksi suurimmista ongelmista elämässä Mikon kanssa on tuo roskan haalimisen taipumus. Minulla on kokoelmia ja ostan paljon tavaraa, mutta samalla hankkiudun eroon vanhemmista, ei-niin-kiinnostavista kokoelmista lahjoittamalla ja myymällä niitä pois. Säilytän tavaroitani loogisessa järjestyksessä, ja koska arvostan estetiikkaa korkealle, huoneet eivät tukkeudu liian täyteen. Mikko taas on valitettavasti lähes kyvytön hankkiutumaan eroon mistään. Hän säästää pinnoitekuluneita paistinpannuja, rikkinäisiä räsymattoja, levynpalasia, narunpätkiä, ikivanhoja puhdistusaineita ja hajonneita koneita siinä uskossa ja toivossa, että ne voisi korjata tai löytää niille muuta käyttöä. Samalla hän kuitenkin ostaa myös uusia tilalle, koska "ei juuri nyt ehdi korjata vanhaa".

Jokainen päivä on kamppailua Mikkoa vastaan: kamppailua siitä, että tavarat eivät siirry vaivihkaa työhuoneelta talolle tai jää pois korjaamattomina pitkin lattioita ja pöydänpintoja. Jatkuvaa taistelua siitä, ettei kaappeihin siirtyisi pestyjä muovisia mehupulloja ja kasoittain vanhoja, rikkinäisiä vaatteita "huonekaluvaharäsyinä käytettäväksi". Elämä siten voi olla äärettömän raskasta, kun tietää millainen olisi periksi antamisen lopputulos: se olisi Mikon vanha asunto, jossa asunnon läpi johti kapea käytävä ja jossa joutui raivaamaan hellalta roskaa ja tiskiä useamman tunnin ajan saadakseen sen esiin, mutta suuremmassa, Fågeltorpin mittakaavassa.

Se on hyvin, hyvin raskasta. Tuntui pitkään siltä etten jaksaisi sitä enää hetkeäkään, mutta vuosi Tampereella auttoi kai päätöksen teossa: jaksan minä sittenkin. Kieltäydyn tosin menemästä Mikon työhuoneelle, joka on iljettävän täyteen tupattu.

silti eilen yöllä sanoin "rakastan sinua" ja tarkoitin sitä todella. Se tuntui hyvältä.

Sirkkeli nappasi tänä aamuna ruokintalastan Mikon sormista ja kirmasi sitten orsia pitkin karkuun sen kanssa.



23.6.2011 (Ilta/yö)

Veni, vidi, vici. Eli tulin, näin, ostin.



23.6.2011 (IP)

Eläinlääkäri ajoi juuri pihaan. Eihän siinä muuta kuin että eläinlääkäri tuli toisen eläinlääkärin puolesta pyytämään neuvoja ja apua.



22.6.2011 (Yöllä)

On olemassa elokuva Mustan Laguunin hirviöstä, ja on elokuva Sininen Laguuni (jota en katsoisi vaikka uhkaisivat ampua), mutta tiesittekö, että Mustan Laguunin Hirviön vastapainoksi on olemassa myös Sinisen Laguunin hirviö? Sen läsnäollesssa soi ällöttävän pliisu rakkausballadi, ja se hyökkää vaaleanpunaiseen satiiniin pukeutuneena ihmisten kimppuun näyttämällä romanttisia elokuvia sekä pakottaa uhrinsa syömään iljettävän ylimakeita marsipaanikaramellejä.



21.6.2011 (Yöllä)

Torpin lattiat narahtelevat taas alakerrassa. Yölliset äänet ovat ihania, on tunne siitä että todellakin on kotona ja turvassa. Mikkokin kuorsaa, ja joskus mietin säveltääkö hän jonkinlaista narahtelu- ja korahtelusinfoniaa yhteistyössä talon kanssa, vai yrittääkö hän tahallaan kuulostaa äkäisen sinisorsan ja eilisen kauhuelokuvademonin risteytymältä.



20.6.2011 (Ilta) Ai niin

Uusin ostos.



20.6.2011 (IP) Juhannus taikoen

Virallisesti olen nyt naimaton nainen, joten periaatteessa minun pitäisi ensi lauantaina sotkea pitkin viljahalmeita, viskoa vihtaa ja pestä lakanani murskaantuneiden kukkien jäljiltä. Koska tulevaisuuteni on kuitenkin lyöty lukkoon, voin käyttää omia, helpompia versioitani juhannustaioista. Tässä speksini:

*Seitsemän erivärisen kukan kerääminen ja niiden tunkeminen tyynyn alle. Lakanat joutuisi pesemään, ja hiukseni ovat niin pitkät ja paksut että saisin poimia niiden rehujen jäännöksiä koko seuraavan päivän. Jospä värjään Mikon hiukset sateenkaaren värisiksi ja poimin hänet tarpeellisen määrän kertoja. Voin sijoittaa tyynyni Mikon päälle, ja siten on taattua että näen hänet unissani - jos en muuten niin silloin kun herään puolinukuksiin ja hutkaisen häntä asennon vaihtamisesta ja kääntyilystä.
*Sitomaton vihta tyynyn alla - tähän pätee sama kuin edelliseen, eikä minun tarvitse edes värjätä Mikkoa nolon näköiseksi. Ei oikeastaan tarvitse kuin jättää hänet sitomatta yöksi, ja niin tekisin joka tapauksessa. Tyyny päälle vain.
*Kaivon kiertäminen ja sinne kurkkaaminen. Ainoa kaivo tällä pihalla on jätekaivo, ja epäilen sinne kurkistamisen järkevyyttä. Jos kierrän Mikkoa ja kurkistan sitten hänen housuihinsa, minun ei tarvitse mennä edes pihalle.
*Ruispellossa kieriskely sujuu helpommin ja miellyttävämmin ja johtaa parempiin lopputuloksiin, jos määrään Mikon vuoteelle ja kieriskelen alasti hänessä.

Jne.



20.6.2011 (Yöllä)

Joudun kuljettamaan luonnoslehtiötä mukanani. Yhdessä ainoassa illassa luonnostelin pari takkia, saappaat, käsineet, seinäpinnan ja sohvan sekä kertomuksen, joka on nyt noin puoliksi kirjoitettu. Talvipuutarhan luonnokset ovat myös valmiina. Tämä taitaa olla merkki paranemisesta, ja ajattelin lopettaa masennuslääkitykseni jo tarkoitettua aiemmin. Valokuvien ja sähköpostien tuhoaminen oli yksi paranemisen tärkeimmistä merkeistä. Luulen, että olen vihdoinkin palannut kotiin.



19.6.2011 (Yöllä) Lentävä Sirkkeli

Olin aivan varma, että elokuvaa katsoessani silmänurkasta näkemäni vilahdus oli vain silmälasien heijastus, mutta paria minuuttia myöhemmin kävi selväksi, ettei se ollut: talitiaisenpoikasemme Sirkkeli oli vain päättänyt, että tänään on hyvä aika oppia lentämään pidempiä matkoja, ja kruisaili varsin iloisena ympäri huonetta. Tyytyväinen se oli myös päästessään kädelle ja saadessaan ruokaa, mutta selkeästi pikkuisella menee nyt hyvin.

Nimi Sirkkeli tuli Mikolta ja johtuu linnun nälkä-äänestä, joka kuuluu alakertaankin voimakkaana pärinänä. Umpikesy se tosin vielä on, ja jalka on selkeästi kovin kipeä.



18.6.2011 (Ilta) Perhe-elämää

Picasa-albumiin on nyt lisäilty mm. nukkekotikuvia. Eilinen ostoksillä Helsingissä: kävelimme sylityksin, söimme jäätelöä ja ostelimme kaikkea mitä mieli teki: annos sushia ja uusi lompakko Mikolle, kokoelmaani uudet turkiskoristeiset käsineet, kirjoja molemmille... ja Mikko päätti, että haluaa antaa minulle kristalliesineen jokaisesta yhdessä viettämästämme vuodesta, joten sain Swarovskin kristalliorkidean, senkin kuvat löytyvät Picasasta.

Päätimme myös ryhtyä keräilemään uutta astiastoa, ja valitsimme Wedgwoodin Cornucopian. Perhe-elämä on miellyttävä asia, kunhan siihen ei liity lapsia..



17.6.2011 (Yöllä)

Ärsyttää sekin, että isän piti ehdottomasti saada biopolttolaitos, ja minun piti lähteä rahoittamaan sitä. Paitsi että nyt isä ei viitsi tehdä mitään sen laitoksen eteen, ja siellä se seisoo käyttämättömänä, rapistuu ja ruostuu. Sen teollisuustontista tarjottiin ihan kohtuullista summaa, mutta kun ei, ei Hannu suostu myymäänkään sitä. Olisi sille rahalle minullakin muuta käyttöä, piru vie.

Kävin puusepän kanssa neuvottelemassa parista tilaustyöstä. Jos hyvin käy, olen löytänyt kunnon ammattimiehen siihen työhön. Joskus ostaminen ei riitä, on teetettävä: sama pätee huonekaluihinkin.



16.6.2011 (Ilta)

Joskus aivan pienenä koulussa sain käskyn kirjoittaa aineen äidistä. Muistaakseni pääperiaatteeissaan idea oli "äidillä on pitkät vaaleat hiukset ja paljon kauniita vaatteita". Jos saisin nykyään vastaavanlaisen tehtävän, sanoisin ehkä että "äitini on kyllin lyhyt näytelläkseen kääpiötä Sormusten Herrassa ja tarpeeksi pahansisuinen käydäkseen kokonaisesta kääpiöklaanista".



15.6.2011 (IP)

Yliarvioin ostoskassin vetoisuuden, eikä muhkea juustosämpyläpussi ollut mahtua kassiini. Mitähän myyjätyttö olisi sanonut, jos olisi pyytänyt vasaraa ja alkanut paukutella ja nuijia sämpylöitä ja pussia litteämmiksi? Pam pam pam pam pam!

Ostoksilla käyminen on autuaallista. Voin olla perusluonteeltani erakoituva, mutta höpöttelen myyjien ja muiden asiakkaiden kanssa mielelläni, ja etenkin vanhat rouvat tuntuvat puhelevan mielellään. Misantropiani on valikoivaa: joskus on parempia päiviä.

Ja tänään on optimistisempi päivä: ehkä joskus opin taas rakastamaankin jotain. Sitten joskus, kun parannun. Lupaan kuitenkin jatkossa olla saidempi rakkauden kanssa: se on liian vaarallinen lahja annettavaksi kenelle tahansa. Mikko sen sijaan olisi ansainnut kaiken rakkauteni, mutta yritän korvata sen puutteen... jollain tavalla.



15.6.2011 (Yöllä) 2

Olimme pakanneet Mikon auton täpötäyteen muuttotavaraa, sillä ensi lukukauden jälkeen karistan Tampereen tomut jaloistani: haluan kaikki kauniit esineeni takaisin Fågeltorpiin mahdollisimman pian - mielellään jo kesäksi - ja jätän Tampereelle vain pakollisen. Auto oli kuin nuijalla lyöty ja koleasta säästä huolimatta olimme väsyneitä ja kuumissamme, ja tässä vaiheessa hymyilen Mikolle vetoavasti ja sanon, että "kyllä kai se yksi nojatuoli vielä mahtuisi tuohon mukaan..." Mikon ilme olisi ollut tallentamisen arvoinen: sekoitus säikähdystä ja epäilystä vedätyksestä.



15.6.2011 (Yöllä)

Rakas päiväkirja, tänään kaappasin Mikon kännykän ja vaadin viisi suukkoa sen vapauttamisesta. Mikko vaati saada antaa seitsemän. Jollakulla olisi paljon opittavaa kiristetyksi joutumisesta ja tinkimisen perusperiaatteista.

Kristityt ovat tuoneet maailmaan paljon pahaa ja surua, mutta jotain heidänkin puolustukseen voidaan sanoa: uskonnon voimalla saatettiin tuottaa tavattoman kaunista musiikkia.



14.6.2011 (Ilta)

Youtubetusta: pieni luontopalaseni on kiljuvan nälkäinen.



13.6.2011 (Yöllä)

Tapoja joilla ensi lukukaudesta saisi mielenkiintoisemman:
1) Jollekin luennolle ilmestyy joukko tyyppejä Harry Potter-kouluasussa. Istuvat, kuuntelevat, kohauttelevat olkapäitä ja sitten poistuvat huutaen että "sori, väärä sali!"
2) Luentosalissa alkaa soimaan ninjakilpikonnatunnari, joukko ninjoja kaappaa luennoitsijan ja kiikuttaa hänet ulos.
3) Jonnekin Pinni Been alakäytäviin perustetaan "department of post-mortem communications". Siis ei missään nimessä nekromantiaa vaan...



12.6.2011 (Yöllä)

Lahden miniatyyrimarkkinat, kiitos rakkaan Mikon. ostin aivan liikaa tavaraa. Otan pian uudelleen kuvat nukkekodeistani.

Tiitiäinen on kasvanut viidessä päivässä paljon ja voimistunutkin. Eikä se pidä kamerastani yhtään.

Itse asiassa lisäilin muutakin sekalaiseen picasa-albumiini.



10.6.2011 (Yöllä) Kusipäädiagnoosi

Äiti on tuominnut tietääkseni ainakin kolme ihmistä narsisteiksi, ja koko tuttavapiirini mukaan laskien "narsisti" näyttää olevan muotidiagnoosi: helppo nimike läiskäistäväksi epätoivotun henkilön tai ex-partnerin päälle, ammattimaisen ja pätevän kuuloinen tapa tuomita ja saada sääliä.

Tarjoaisin haastavaa diagnoosia: se on nimeltään kusipäädiagnoosi. Puoliso hakkaa kunnes saat aivoverenvuodon liian kovista iskuista? Kusipää. Mies naiskentelee halpaa kapakkalutkaa ja antaa sinulle sukupuolitaudin? Kusipää. Ja näin edespäin. Helppo, yksinkertainen ja aivan taatusti pätevä diagnoosi. eikä tähän tarvitse netistä löydettyjä oirelistoja tai ei-ammattilaisten mielipiteitä.

Pikkurääpäle tuntuu selvinneen ainakin suolisto-ongelmistaan. Sen ruoansulatus oli suurissa ongelmissa ja eläinlääkärikin ennusti sille pikaista loppua, mutta muutin lintupuuron koostumusta ja avustin... no, tyhjennyksessä... kunnes ongelmat hellittivät. Jalka vaivaa yhä selkeästi eikä pikkuinen laske sille lainkaan painoa, mutta se kerjää jo innolla ruokaansa. Kohtelias lintu kuitenkin: halutessaan ruokaa se katselee tiukasti pesäkupin laidan yli, ja alkaa kerjäämään vasta kun otan ruokintavälineet käteeni. Sormista se sen sijaan ei haluaisi irroittaa millään, mutta se on tyypillistä yksin kasvaville lintuvauvoille - jos käsi tuodaan lähelle, siihen joko yritetään mönkiä sisään tai vaihtoehtoisesti nojataan sormiin ja nukahdetaan.

Yöunet ovat kyllä vähissä, kuten oletinkin, heräämiset ruokinnalle muutaman tunnin välein vievät aina veronsa. Akin soittaessa yhdentoista aikaan näytin varmaankin joltain ikivanhoista kauhuleffoista, jos oletetaan että leffaan kuuluisi myös pitkä ruskea peruukki, akuutti ärtymys ja huutava puute kirsikoista.

Joukko ulkomaalaisia - uskoakseni romaneja - oli yrittänyt ryöstää äidin liikkeen. Viisi ihmistä, joista yksi nainen. Yksi oli vaaninut kassalipasta mutta äiti ei ollut suostunut lähtemään sen luota, toinen oli mennyt veljeni kotiin sisälle (samassa rakennuksessa liikkeen kanssa) ja tullut veljeni yllättämäksi ja ulosheittämäksi, ja kolmas oli päässyt livahtamaan myyjätytön ohitse konttoriin ja oli penkomassa käsilaukkuja kun myyjä yllätti ja heitti pihalle sieltäkin. Nyt ottaa pannuun ja pahasti.



9.6.2011 (Yöllä) Aikakäsite

Mikon äiti on muutaman kuukauden vanhempi kuin oma isoäitini, siis se joka ei ole vielä edesmenehtynyt. Liki 20 vuoden ikäeron omituisia puolia, jos siis asiaan joskus kiinnittää huomiota. Äiti sanoi, että 30-vuotiaana hän piti viisikymppisiä hirveän vanhoina, mutta minä kasvoin vanhojen ihmisten ympäröimänä: sikäli kun näen, viisikymmpinen on nuori, ja saatan joskus ajatuksissani kutsua nelikymppisiä lapseksi.

Aika on aina ollut erilaista, ja täällä 'Torpissa se on vieläkin epämääräisempi käsite. Muiden kodit ovat aina ajan hermoilla, se on kunnia-asia, mutta täällä aika uskaltaa korkeintaan piipahtaa, yleensä rynnäten vain pihan poikki ja tarkkaillen silloinkin hermostuneena ympäristöään.

Torp on hiljainen rauhan ja ajatusten paikka.



8.6.2011 (IP) Vajaa kupillinen talitiaista

Okei, ei tuosta talitintinpoikasesta ole edes kupillisen täytteeksi. Se ei ole edes peukaloni pituinen, ja minun käteni ovat todella pienet. Pesästä putoamisen syy on selvä: poikanen on aliravittu eikä jaksa edes kerjätä. Luonnonvalinta karsii yleensä heikoimmat, ja normaalitilassa tämäkin olisi päätynyt jonkin pedon kitaan. Ruoansulatuksessa on vikaa, ja lisäksi se on kärsinyt pudotessaan kunnon kolhun ja varoo selkeästi toista jalkaansa, joten henkiin jääminen on todella kyseenalaista. Toisaalta en ole sitä tyyppiä joka antaa noin vain periksi, tappeluitta, vaikka tilanne onkin hyvin vaikea.

Monet ovat kyselleet ruokintakaavaani talitiaisille ja muille hyönteissyöjille. Koska poikaset ovat lähes poikkeuksetta nälkiintyneitä saavuttuaan, aloitan stabiloimalla tilanteen ZuPreemin papukaijanpoikasten käsiruokintaruoalla, annosteltuna hyvin pienissä erissä nokkaan neulattomalla ruiskulla. Tässä vaiheessa pitkistä kynsistä on erityistä hyötyä, koska nokka on joka kerran pakko vääntää auki väkisin. Kunhan poikanen on saanut sen verran voimia takaisin että osaa avata nokkansa itse, alkaa kiinteämpi ruokinta: välillä hiukan jauhelihaa hyvin pieninä kirpaleina tarjottuna hammastikun terävästä päästä, ja suuremmalta osin kiinteää puuroa valmistettuna Orluxin hyönteissyöjien universalista ja ZuPreemin käsiruokintamuonasta, hieman vettä vain sekaan. Melko toimiva kaava. Hygienia on kuitenkin muistettava, kaikki ainekset pilaantuvat herkästi ja poikaset ovat hyvin herkkiä kuolemaan juuri ruoansulatuselimistön ongelmiin.

Saa nähdä tuleeko tuosta tinttiä.



7.6.2011 (Ilta 2) Kupillinen talitiaista

Seuraavien viikkojen työjärjestys on selvä, koska meikis on nyt taas äiti. On se kummaa: hetken olet ihan sinkkunainen ja sitten onkin kitisevä mukula käsissä. Heikko tapaus, saa nähdä jääkö eloon. No, joudun tuomaan tuon Tampereelle mukaan. Jaa-a, ei kesää ilman talitiaiskupillista.



7.6.2011 (Ilta) Wheee! (omistamisen ilo)

Minna Parikka - Ivy (red)



7.6.2011 (IP) Riippuvaisuudesta

En kehtaa myöntää Mikolle sitä, miten riippuvaiseksi hänestä koko tämä sotku on minut tehnyt. Pelkään olla yksikseni: koko viime kesän ja talvenkin viihdyin Tampereella ja nukuin yöni rauhassa yksin, mutta nykyään Mikon ei-etätyöpäivät ovat surullisia ja jopa ahdistavia. Painajaiset ovat pahempia ja niistä heräääminen vaikeaa kun Mikko ei työskentele vieressä. Enkä ikinä hiiskahda sanaakaan asiasta Mikolle, sillä se voisi aiheuttaa hankaluuksia. Mikko tekee aina parhaansa täyttääkseen jokaisen toiveeni ja tarpeeni, mutta työ on tässä tapauksessa tärkeämpää. Eikä noita kokouspäiviä loppujen lopuksi ole kovinkaan montaa kuukaudessa. On vain opittava elämään asian kanssa, kuten monien muidenkin ikävien asioiden. onneksi Torpissa on aina paljon töitä tehtävänä, kun pystyttelee kiireisenä ei ehdi miettimään liikoja.



7.6.2011 (Yöllä) Aivotenä

Haluaisin vain tietää, miten hemmetissä voi olla mahdollista, että puolentoista tunnin automatkan varrelle osuu samana päivänä kolme tietyömaata, kaksi liikenneruuhkaa, seonnut autonavigaattori, liikennekameroin valvottu ylinopeusrajoitteinen tie sekä yksi traktori? Murphyn laki, niin, mutta Murphyn laki teki tänään ylitöitä.

Liian väsynyt shoppailemaan, sorry folks. Palaan kuitenkin piakkoin taas pariksi päiväksi Tampereelle: ainakin uimaan Akin kanssa, syömään Niinan kanssa ja kahville Lauran kanssa, lupaus on lupaus.

Piti jotain muutakin kertoa teille, mutta aivoni tekivät tenän, ja käteni luonnosteli juuri ohimennen paperilapulle lampun.



6.6.2011 (Yöllä) Paras valinta

Aikoinaan, kun olin pieni, isä osti itselleen moottoripyörän. Ensimmäisellä käyttöviikolla hän ajoi sillä päin puutavaranippua, kolhi itsensä ja hylkäsi pyörän tallin nurkkaan. Tonille ostettiin sellainen 90 km/h kulkeva pienoisralliauto: sitä ei kertaakaan saatu käyntiin ilman mekaanikon avustusta. Sitten Tonille ostettiin toinen auto - lokariautoiksi niitä kai kutsutaan, kulkee 50-60 km/h. Tonille oli siitä iloa muutamaksi vuodeksi, ainakin kesäisin ja silloin kun ei satanut. Äidille ostettiin päältäajettava ruohonleikkuri: äiti oli ajaa sillä pariin kertaan uima-altaaseen ja jahtasi sitä moneen otteeseen pitkin pihaa unohdettuaan laittaa käsijarrun päälle ja noustessaan pois kuskinpallilta - ruohonleikkuri ampaisee pitkin peltoa kamalasti pöristen, kuin kiukkuinen oranssi demoni, ja äiti pötkii kirouksia karjuen ja sandaalit läpsyen perässä.

Minulle äiti ja isä halusivat ostaa hevosen. Olin ratsastuskoulussa joskus kuuden vanhana, mutta erään vakavan onnettomuuden jälkeen en juuri sietänyt edes nähdä hevosia, vaikka yhdellä isosedistäni on aina ollut kilpahevosia. Äiti eteni jopa niin pitkälle, että varasi alustavasti varsan ja puhui kouluttajan palkkaamisesta, mutta päätin olla järkevämpi ja pyysin papukaijaa.

Näin jälkikäteen ajatellen se oli kai paras valinta, sillä kokematon lapsi olisi pilannut kasvavan ja kouluttamattoman varsan, ja kiinnostuksenpuutteeni olisi kai pilannut sen hevosparan elämän. Papukaijani kanssa vietin kaksi kolmasosaa jokaisesta päivästäni vuosikausien ajan, ja minulla on vieläkin suloisia muistoja siitä, kuinka otimme mukavia päivänokosia yhdessä, papukaija poskeani vasten painautuneena tyynylläni istuen.

Linnuista puheen ollen voisin mainita, että ykköslentohäkin kyyhkyt potevat jonkinlaista exhibitionismia. Joka kerran kun Mikko siivoaa häkkiä, vähintään yksi lentää istumaan hänen niskaansa ja yrittää sitten vietellä naarasta sieltä. Olin itse vaihtamassa samaiseen aviaarioon vesikuppeja, kun eräs pariskunta päätti lennähtää kädelleni. Ennen kuin ehdin tehdä mitään, koiras oli onnistunut pikaisesti viettelemaan naaraansa: ne helkutin pulut harrastivat haureutta kädelläni istuen! Kyseisen lajin - naurukyyhkyjen - ääni kuulostaa kimeähköltä hihitykseltä: koiraan astuttua naaraansa naaras pudisteli höyheniään ja nauroi päälle. Jotenkin tuntuu siltä, että Mikko loukkaantuisi äärettömästi mikäli seuraavan kerran nauraisin päälle päätteeksi ärsyttävästi.



5.6.2011 (Yöllä) Lohdun löytämisestä II

Makoilimme sylityksin, ja Mikko kertoi halanneensa peittoani kun olin lukukauden aikana yksin yötä Tampereella, kaivaten ja uneksien minut peiton tilalle. Lämpö ja yhteinen lohtu, mielihyvä ja yhdessä löydetty, kauan kaivattu nautinto. Me löydämme, kuten aina ennenkin, lohdun ja mielihyvän toisistamme, turvapaikan. Fågeltorp tuntuu hyvin lämpimältä, ja hedelmätee on makeaa ja kuumaa. Heilurikello tikittää hiljaa seinällä, ja kohta sammutan koneen ja vetäydyn uusimman kirjahankintani kanssa vuoteeseen. Se lämmin kohta Mikon sylissä on vapaana ja odottaa, ja se on juuri se oikea paikka.

Mikon rakkaus on epäitsekkäin tunne jonka tiedän: halu antaa toiselle aivan mitä toinen haluaa, vain koska Mikolle toisen onni on monin verroin tärkeämpää kuin omansa. Kadehdin, koska Mikko on ihmisenä parempi ja kiltimpi kuin minä.



4.6.2011 (Ilta) Lohdun löytämisestä

Shoppailufiilis kävi liian polttavaksi. Päivän ostoksina kassillinen kirjoja Akateemisesta, sekä Minna Parikalta Wrist Band Iris ja Whip Gloves. Tilasin myös tämän parin punaisena, saan ne tiistaina. Ne tuntuivat ihan aavistuksen, hitusen leveiltä jalkaterästä, mutta malli oli liian suloinen jotta olisin voinut jättää ostamatta. Ja minähän osaan kävellä mukavasti käytännössä ihan millä kengillä tahansa.

Mikko-rukalla oli painajaisia, mutta silittelin hänen poskeaan ja siitä painajainen hellitti. Selkeästi kädestä poskella oli lohtua, sillä Mikko huokaisi syvään tyytyväisen oloisesti ja painoi päätään hetkeksi lähemmäs kättä. Hän onnistui potkaisemaan mustelman jalkaani potkiessaan painajaisessa, mutten viitsi sanoa mitään, miesrukka. Ymmärrän kyllä: omat unenikin ovat olleet kovin synkeitä ja auringottomia viime aikoina. Ehkäpä sen vuoksi heräsin eilen löytäen yöpöydältäni pienen kulhollisen tuoreita kirsikoita - lohdutuslahja Mikolta.

En muuten ole ollenkaan varma, onko Mikon lukema juttu tositarina, mutta kuulemma joskus iät ja ajat sitten oli opiskelijaporukka tehnyt liikenteenvalvontakameroille ja kuvia tutkiville poliiseille jäynän: ensimmäisessä ylinopeuskuvassa näkyi auton ratissa kolme miestä porsasnaamioissa, ja seuraavassa ylinopeutta porhaltaneessa autokuvassa esiintyi mies susipuvussa, myös ratissa.



2.6.2011 (Ilta)

Luotettavien lähteiden - jotka siis eivät ole naapurin paranoidi juoppohullu alkkis tai jos ovatkin niin vähän vain - mukaan Kepu sai eduskuntavaaleissa 8 ääntä, Kokoomus 12 ja Demarit 3. Loput menivät muinaiselle hullulle jumalolennolle Suurelle Cthulhulle, mutta suuret puolueet päättivät yhteistuumin hieman muokkailla tulosta. Cthulhu voitti vaalit, mutta salaliitto pimitti ne. Protestoin!

Shoppailufiilis. Pitäisiköhän lähteä vähän...? Ketuttaa niin paljon, että taidan ansaita uuden käsilaukun ja hansikkaiden lisäksi uudet, huimat korkokengät.



2.6.2011 (Yöllä) Energisesti (Duracell potenssiin 10)

Masennuslääkesaagassa on saavuttu osaan "raivostuttavat energianpuuskat". Edellinen masennuslääke silloin viime keväänä toimi vaivatta, kun tämä uusi taas aiheuttaa hillittömiä sivuvaikutuksia, mutta perhe kai tietää kuitenkin paremmin. Olin jättänyt ompelijalleni tilauksen kaikkine materiaaleinen ja spekseineen, sitten keksin haluavani nopeasti vaaleanvihreän mekon ja komento takaisin, uudet piirrokset ja materiaalit kehiin. Häärään ja puuhaan koko ajan järjestellen Fågeltorpin komeroita ja kaappeja, kokoelmiani ja vaatevarastoani. Välillä ryntään lintutalolle, sieltä äkkiä puunkiillokevahapurkkia ja hopeankiilloketta etsimään, sitten millimetripaperin ääreen luonnostelemaan portaikon ja käytävän rakennepiirroksia, ja sivumennen näytölle ilmestyy tekstiä. Siitä imurin varteen, pyykkiä silittämään, välillä taas hieman millimetripaperia...

Toisaalta töitä tehdessä ei ehdi ajattelemaan liian paljoa, ei aikaa kyynelille. , Itse asiassa pyysin äidiltä, että saisin mennä kiillottamaan ja vahaamaan hänenkin hänen huonekalunsa. Leipaisin sivumennen täytekakunkin, ja Mikko oli kehrätä riemusta. Oli se melko herkullinen kymmenen minuutin pikatäytekakuksi, vaikka itse sanonkin. Välillä alan epäillä itsekin muuttuneeni sellaiseksi typerän näköiseksi Duracell-kaniksi rumpuineen kaikkineen. Onneksi peilit todistavat toista, koska maailma ei ole valmis siihen että kekkaloisin kedoilla kelteisilläni typerästi virnistellen ja rumpua paukuttaen.

Hm, tuo mielikuva varmaankin maksoi muutamalle yöunet ja vielä useammalle ruokahalun. Menettikö joku illallisensakin? Onneksi olkoon.



31.5.2011 (Yöllä)

Myöntää täytyy, että aluksi olin lähes pelosta halki laulunopettajani seurassa: hän on kuitenkin äärettömän kokenut musiikkiammattilainen, joka on ottanut osaa kuuluisien oopperalaulajien mestarikursseille, saanut koulutusta ulkomailla ja niin edelleen, ja itse taas olen pelännyt lapsesta saakka päästää juuri nuottiakaan ilmoille. Nykyään jokaiselta laulutunnilta tulee äärettömän hyvä mieli, ja jokainen opettajani kehu hyvästä suorituksesta ja nopeasta edistymisestä merkitsee sitäkin enemmän hänen ammattitaitonsa takia.

Että terveisiä vain sille vanhalle, epämiellyttävälle musiikinopettajalleni alakoulussa parikymmentä vuotta sitten, sille joka silloin aikanaan haukkui ja äyski ja sai aikaan vuotavan, pihisevän äänen ja tavan kuiskailla laulaessakin: että kiitosta vaan vahingosta. Olet varmasti jo edesmennyt, mutta sanonpa silti mihin mielestäni olisit saanut tunkea sen pihisevän urkuharmonisi ja epävireisen pianosi nuottipapereineen ja lastenlauluineen. Tässä kilo voita työtä avustamaan, mikäli tarpeen.



30.5.2011 (Ilta) Sherpaopas sieraimessa

Mikolla on jo takanaan biljoona lääkärikäyntiä tuosta jatkuvasta hakkaavasta yskästä. Jotain siis lintuallergian lisäksikin. Epäilevät sen johtuvan nenästä, ja Mikon nenän koon tuntien siinä sitä tutkimuskenttää riittääkin. Ehkäpä joku vuorikiipeilijäseurue voisi ottaa sen kohteekseen, joku sellainen joka on tuominnut Mount Everestin liian suureksi haasteeksi. Tai ehkä mielummin luolastotutkijatiimi, jotta Sherpaopas ei jää kiinni nenäkarvoihin. "Suokaa anteeksi mieheni yskän aiheuttamat häiriöt, hänellä on sherpa sieraimessaan."



30.5.2011 (IP) Pihkat minä muiden visioista

Ehkäpä näin jälkikäteen ajateltuna yksi käytännöllisimmistä opetuksista joita äidiltäni sain on se, että jos olet se joka maksaa laskun, sinä myös määräät tahdin. Maailma on täynnä ihmisiä joilla on omat visionsa siitä miten asiat tulee tehdä, mutta niin kauan kun minä maksan työn tekemisestä, minä annan myös käskyt ja oletan että niitä noudatetaan. Muiden visioista viis. Minä käsken hyppäämään, ja minulta kysytään korkeintaan "kuinka korkealle?"



29.5.2011 (Ilta)

Mira oli "hymyilevän motoristin päivänä" bongannut viisisataa motoristia ja tasan kolme hymyä. Toki motoristien partaturpavärkin takaa on ehkä vaikea nähdä pienempää hymyä, mutta vaistoni sanoo että motoristi hymyilee vain kun on päästänyt jonkun päiviltä. Ja mitä seuraavaksi? Rehellisen poliitikon päivä? Epäitsekkäiden ja epäahneiden lakimiesten kokoontumisajo? Älykkäiden PerusSuomalaisten kerääntymä?

Kaksijalkainen kehruukoneeni Sonja sukaisi jälleen takkini hihasta sisään, ja hihasta kuuluu tyytyväinen hurina ja nokan raksuttelu. Niskahöyhenet kutittavat kuitenkin ikävästi rannetta, muussa tapauksessa Sonja viettäisi varmasti tuossa tuntikausia. Lintutalolla Lunar ja Solar taas jäivät sukimaan toisiaan, ja muut linnut lopettelivat tuoreruoka-annoksiaan ja olivat asettumassa iltapäivänokosille. Hyvä olo, niin kovin hyvä olo.

Heräsin aamulla siihen autuaaseen tietoisuuteen, että pian saan taas rakentaa. Tuijottelin kattoon ja näin edessäni sen, mitä haluan rakentaa ja rakennuttaa, yksityiskohtia ja kokonaisuuksia tyhjässä ilmassa. Kuin olisi nähnyt ajatuksen ja tulevan materian substanssin.



28.5.2011 (Ilta)

Lahdessa oli "hymyilevän motoristin päivä". Bongattu miljoona motoristia, muttei yhtään hymyä.

Koolla on suosikkisuunnittelutiimini; siis Mikko ja äiti. Esille on noussut varsin varteenotettava ajatus vaihtoehdosta tehdashallin ostamiselle, eli suuri laajennus Fågeltorpiin. Siten nykyisestä 'Torpista tulisi vain pieni siipi paljon suuremmassa talossa. Kyseenalainen tietenkin, koska laajennus vaatii mm. viemäreiden, vesi- ja sähkölinjojen siirtoa.

Hah! Mielenkiintoista, hyvin, hyvin mielenkiintoista.

Äiti ja Toni lähtevät Pariisiin. Itse en taida lähteä tänä vuonna, ei jaksa, enkä ainakaan ilman Mikkoa.



27.5.2011 (Ilta)

Rakas suosikkikokoelmani, viitsisitkö mitenkään levitoida tänne Riihimäelle, jotta ei tarvitsisi odottaa tiistaihin saakka? Yst.terv. neiti kärsimättömyys.

Aloin shoppailla Parikan kenkiä vasta pari vuotta sitten, joten en ehtinyt saada juuri mitään vanhemmista mallistoista. Yritin kyllä tarjoutua maksamaanhuomattavan paljon aivan tiettyjen kenkien ja laukkujen uusiotuotannosta, mutta myyjätytön perhana ei uskonut moista tapahtuvan. No jaa.



27.5.2011 (Yöllä) Puolihame-Hitler

Mainitsinko jo siitä, kun olin pari päivää sitten ostoksilla päässäni suunnittelemani ja teetättämäni armeijan generalissimus diktaattori-lakki ja ylläni Valkyrian Designsin pitkä takki armeijatyyppisin olkatoppauksin. Kaupassa tuli vastaan pieni tyttö äitinsä kanssa: minua katsottuaan pentu kääntyi suurisilmäisenä katsomaaan äitiään ja kiljaisi "kato äiti, Hitleri!"

Vaan kuinkahan ylevänä uusnatsit pitäisivät suurta johtajaansa nylonsaumasukissa, puolihameessa ja 12 senttimetrin piikkikorkokengissä?

Tänään - tai siis eilen - tuli tuon antiikkipöytä-kaapin lisäksi käväistyä Parisiennessa sekä ostamassa Mikolle oikein kaunis uusi pikkutakki. Päivä olisi ollut täydellinen, jos se ei olisi alkanut kammottavin painajaisin ja jos kesken ei olisi tullut taas yhtä niistä kaameista itku- ja masennuskohtauksista. Alitajuntani on ilmeisesti yhä melko huonossa kunnossa.

26.5.2011 (Ilta 2)

Ich kann nicht mehr gut schlafen wegen dir, und wenn ich endlich schlafe, dann träume ich von dir. Ich werde weggehen, du kannst mit mir kommen.



26.5.2011 (Ilta)

Päivän paras ostos.



25.5.2011 (IP) Juhla-jihad

Pyyhepäivän muistoksi jotain vuodelta 2006. Sonja muuten pyyhki juuri banaanin tahriman nokkansa olallani olleeseen pyyhkeeseen.

Olen kroonisen allerginen äänekkäille ihmisille, äänekkäälle musiikille ja äänekkäille juhlille, joten Fågeltorp on lepoa hermoilleni. Näin on aina ollut, lapsesta saakka. On aina ollut parempi kuunnella Vivaldia tai vain seinäkellon raksutusta, juoda teetä ja lueskella... tai vain ajatella ja unelmoida. Tänään se on erityisen tarpeen, yön kammottavien painajaisunien jälkeen.

Rakkaat maailman terroristivaltiot ja uusio-Osamat. Kun harkitsette seuraavaa terrori-iskun kohdetta, voisitteko mitenkään harkita itsemurhapommittavanne naapureitani, jotka ulvovat humalassa pihallaan "We will rock you" liian äänekkään musiikin tahdissa sekä tapella mölisevät? Julistakaa oikeasti järkevämpi jihad, vaikkapa äänekkäitä ja ärsyttäviä pihabileitä vastaan. Kuvitteletteko te Allahin, Mullahin ja Muhammadin mönkivän pihalla kalsarit päässä ja grillilenkki kädessä, mölisten ja heiluen typerän renkutuksen tahdissa, mitä häh?



23.5.2011 (IP 2)

On niin väsyneen räjähtänyt olo, että en voisi olla tämän räjähtäneempi vaikka olisin kylpenyt nitroglyseriinissä ja tanssahdellut dynamiittivarastoon.



23.5.2011 (IP) Itsestäänselvyys

Tiirasin Minna Parikan uutta käsinemallistoa, ja mieleeni tuli kysymys "pitäisiköhän..." En käsitä miksi hiivatissa vaivauduin edes ajattelemaan tuota kysymystä, jonka vastaus on tietenkin itsestäänselvästi "totta kai pitäisi!"

Seuraavaa Helsingin keikkaa odotellessa...



23.5.2011 (Yöllä) Leipomisaika

Kello yksi yöllä on yllättävän hyvä aika leipoa leivoksia. Mikko heräsi tuoksuun, osallistui syöjäisiin ja nukahti uudelleen, tällä kertaa autuaasti hymyillen. Paras aika leipomiseen on, no, karkeasti arvioiden noin 24 h/vrk.



22.5.2011 (Ilta)

Mitä hemmettiä, eräs naispuolinen ystävä väitti että häneltä menee helposti päivittäin 10 minuuttia sopivien vaatteiden valitsemiseen. Ei kai se voi pitää paikkansa? Minulta menee kaksi, ja siitäkin suurin osa kuluu vaatehuoneelle kävelemiseen ja henkareiden onkimiseen vaatepuulta. Ja siihen muuten sisältyy päivän kenkien, käsineiden ja mahdollisesti käsilaukunkin valitseminen.

(Käytän yleensä Guessin mustaa ketjukäsilaukkua jonka ostin Wienistä, mutta omistan kyllä kymmenittäin käsilaukkuja. Käsi ylös ne jotka haluavat nähdä sitä osaa kokoelmasta!)

Mikko naureskeli jotain vanhaa vitsiä, jossa mies ostaa partnerilleen lahjaksi läpinäkyvän, seksikkään yöpaidan. Valitettavasti hän erehtyy antamaan lahjan kun naisen vanhemmat ovat paikalla. Lahjan aukaisua seuraa kiusaantunut hiljaisuus, jota mies yrittää korjata selittämällä että niin, eihän lahja ole päätarkoitus vaan sen mukana seuraava ajatus... Oikeastaan minua huvitti vielä enemmän tietoisuus siitä, että mikäli Mikko tekisi samoin minun vanhempieni läsnäollessa, äiti kehuisi vilpittömästi seksikästä pitsihetaletta ja kertoisi sen muistuttavan jotain sellaista mitä hänelläkin on/ on ollut, ja isä heittäisi puolironskeja vitsejä.



21.5.2011 (Ilta)

Onkohan kukaan koskaan kyllästynyt webbisivujen toimintaan niin paljon, että on alkanut heittelemään ihmisiä pikkuleivillä ja karjunut että "Here, have a f*ing cookie!"

"Maailma olisi tylsä paikka ilman KMLautasta", väitti Mira. Ehkä, mutta samalla myös paljon rauhallisempi ja tervejärkisempi.



21.5.2011 (IP)

Mikko ehdotti leikkausta nilkkani löysien nivelsiteiden korjaamiseksi, ja sanoin että on jo muutenkin sellainen fiilis että lääkärit ja hoitajat jahtaavat piikkien ja viidakkoveitsien kanssa päästäkseen muokkaamaan osia fysiikastani. Mikko huomautti että kumma asenne ex-sairaanhoitajan tyttäreltä, ja minä sanoin että niin, se kertoo paljon äidistä...



20.5.2011 (IP) 2

Vielä uusi eläköön-huuto heräteostoksille ja Helsinki Fashion Stock Salesille, josta löytyi monia Minna Parikan kappaleita:
Kenkäpari 1
Kenkäpari 2
Violetti käsilaukku
Käsineet, Bardot, punainen mokkanahka, aivan ehdoton suosikki päivän ostoksista.
Lisäksi kävin tilaamassa vielä uudet silmälasit ja päädyin tilaamaan kahdet. Oh well...



20.5.2011 (IP)

"Sinulla on ihan isäsi suu", sanoi äiti eilen. "Ai, siis sama huulipunan väri?"
Kuulemma ei, mutta sama selkeäpiirteinen ylähuuli ja pulleampi alahuuli.



19.5.2011 (Yöllä) Lyhyestä (ei-uskonnollinen) virsi kaunis

Tulin ostaneeksi pari valkosipulipatonkia kaupasta. Kauppakasseja purkaessani otin spontaanisti toisen patongin pöydältä ja sivalsin sillä Mikkoa mahaan. Mikko otti toisen, ja sitten murut lentelivät kun harrastimme patonkiturnajaisia keskellä keittiötä. Ei, elämä ei ole tylsää.

Puhuin kallonkutistajani kanssa eilen, ja monet niistä asioista joita hän sanoi... Heräsin aamulla ihanan, autuaan vapautuksen tunteen vallassa. Ymmärsin vihdoin, että näin on parempi, näin on parasta, ja kaikki on nyt hyvin, juuri näin ja juuri tässä. Se mitä erään... henkilön taholta kohtasin oli törkeää ja härskiä ja rumaa, mutta olen elossa eikä minun enää ikinä, ikinä tarvitse kohdata tätä asiaa. Se on nyt ohi, ja vihdoin voin huokaista tyytyväisyydestä. Lepään rauhassa vaikken ole edes kuollut. Kuppi on kaapissa eikä nurkassa, ämpäriä ei ole potkaistu, sääret on sekä oikaistu että koukistettu eikä tarvitse potkaista tyhjää, koska maailmassa riittää objekteja potkittavaksi.

Sanailen usein aivan spontaanisti, vähän samaan tyyliin kuin tässä blogintapaisessa. Kaupan kassajonoissa pallottelemme Mikon kanssa sanaleikkejä, pilaloukkauksia, verbaalipalautuksia ja hassuja juttuja, jotka usein saavat myyjät hihittelemään ja jopa liittymään leikinlaskuun mukaan. Toisaalta psykologit vannovat psykologinvalansa yhteydessä salaisen haudanvakavuussopimuksen: kuinka paljon pisteitä saa siitä, kun puhuu psykologille itsemurhasta ja saa hänet nauramaan - kahdesti?



17.5.2011 (Ilta)

Hurraa-huuro heräteostoksille!



16.5.2011 (Yöllä) Sahapukkeja, unia ja mielihaluja

Elämä Mikon kanssa on kuin eläisi 24 tuntia vuorokaudessa luentosalissa. Nippelitiedon määrä on loputon; kaikkea mahdollista yläilmakehän virtauksista parhaaseen tapaan painottaa moottorisahalla katkaistava halko sahapukille. Viimeksi mainittu kuulemma niin, että kunhan se on keskeltä tukevasti niin reunoilta se saa kiikkua. Tarjouduin tilaamaan Mikolle puusepältä yksijalkaisen sahapukin ja vielä saman tien sirkusvälinekaupasta yksipyöräisen jonka päällä tasapainotellen voi sahata.

Sen sijaan olisi ollut mielenkiintoista kuulla mistä Mikko oli nähnyt unta, kun hän heräsi kesken kaiken ja kysyi "pitääkö sinunkin hampaasi kääntää?". Itse näin painajaista, jossa oli suuri, upea kauppa täynnä kaikenlaista mielenkiintoista ostettavaa, mutta ensin en meinannut löytää reittiä sisään kauppaan, ja kun löysin ovet, minua ei päästetty ostamaan mitään! Kammottava painajainen. Vielä suurempi painajainen se olisi todellisuudessa sille, joka yrittäisi estää minua menemästä ostoksille.

Aina siitä asti kun mainitsin asiasta Miralle minulla on ollut hirveä hinku kerätä lattialle hillitön kasa kuplamuovia ja loikata sitten kasaan villisti sätkien ja riemusta kiljuen.



15.5.2011 (IP)

Aikanaan, kun olin pieni kuusitoistavuotias, kerroin ensimmäistä kertaa Mikosta isälle sanoen, että sellainen kiva 34-vuotias mies haluaa kirjoittaa kanssani pelikäsikirjoituksen. Isä reagoi sanomalla, että "niin vanhat miehet haluavat sinun ikäisistäsi lapsista vain sitä yhtä asiaa." Aha. En koskaan muistanut kysyä isältä, kumpaa isä tarkoitti: mahdollisimman pikaista naimisiinmenoa vai kalliiden lahjojen ostamista.

Viime vuonna nauraen vitsailin isälle että voisin hankkia vähän enemmän itseni ikäisen partnerin (ikään kuin ikinä olisin kiinnostunut muusta kuin selkeästi vanhemmista miehistä). Isän reaktio? "Niin, nuoret miehet haluavat vain sitä yhtä asiaa."

Aha.

Totuus on kuitenkin näin jälkiviisaasti ajateltuna se, että mikä tahansa muutos pois Mikosta päin olisi vain harmiksi ja vahingoksi.



15.5.2011 (Yöllä) Punainen pellenenä ja parta

Suomalaisnaiset eivät kerta kaikkiaan halua erottua. Kaikilla on farkut Citymarketista, paita Anttilasta ja takki Ellokselta. Jos oikein hyvin käy, niin joku goottikaupan halvan näköinen ja mauton mustanvioletti väkerrys. Ryhti on huono ja katse maahan painettu. Jakkupukuihin ja näyttäviin mekkoihin tottuneelle sellainen asu on kammottavan epämukava, eikä oma luonne kerta kaikkiaan ole kyllin nöyrä ja surullinen laahustamiseen ja raahustamiseen. Etenemisen on oltava arvokasta ja rauhallista jotta se soveltuu vaatteisiin: hameissa ei harpota. Toisaalta ihmisten toljottaessa tulee välillä sellainen tunne kuin olisit sirkuksen paraati, etkä ole ollenkaan varma oletko taikuri, parrakas nainen vai Bozo-klovni.

Ja mikähän hemmetti on siinä, että shoppaillessanikin kerään spontaania yleisöä? Muut asiakkaat kyllä tekevät ostoksiaan, mutta kun kokeilen jotain niin heti pitää tulla katsomaan miltä jokin näyttää ylläni. En olisi kiinnittänyt siihen huomiota ellei Mikko olisi taas huomauttanut asiasta. Minä yritän shoppailla! Ei tämä ole mikään yhden naisen maksuton roadshow.



14.5.2011 (IP)

Onko muuten luvallista huomauttaa, että jotkin moderneimmat muotiluomukset näyttävät siltä kuin joku olisi rynnännyt ensin maalitynnyriin ja sitten kanalaan?



13.5.2011 (IP)

Riihimäki. Vaatekauppa. 25 minuuttia. 1500 euroa. Plus kultasepänliike. = Hyvä mieli.

Eräs tyyppi hämmästeli sitä miten uskallan käyttää opintolainarahaa vaatteisiin. Ja minä kysyin että mikä hemmetin opintolaina. En ole penniäkään velkaa kenellekään, sen sijaan muutama ihminen on velkaa minulle. Jos käytän rahaa iloihini, voin tehdä sen iloisin mielin tietäen että ne eivät ole valtiolta pois, ja minähän teen mitä haluan omilla rahoillani. Sekä Mikon rahoilla. Ja perheen rahoilla. Ja oikeastaan sinunkin rahoillasi, sinun juuri siinä niin. Annas tänne.

Ostin upeita vaatteita, mutta ehkä paras on Valkyrian Designsin militanttityyppinen pitkä sisätakki, jossa on koreat koruolkakoristeet. Tässä Tampereen yliopiston militanttisiipi hyvää iltaa. Essee, lepo! Tentti, lepo!



13.5.2011 (Yöllä) Pisteenlasku mäessä

Lopettelen juuri neljän päivän Star Trek-maratonia. Kuinka paljon nörttipisteitä tästä kertyy?

Eläköön. Enterprisen miehistö pakeni juuri Borgien valtaamasta aluksesta lentävillä pöydillä.



12.5.2011 (Ilta) Muutos

Mikon muuttunut asenne on hupaisa: yli kymmenen vuotta olen saanut kuulla lausetta "miten niin et ehtinyt tehdä asiaa X? Ei tässä talossa niin paljon hoitamista ole!". Palattuani Mikko on ollut nöyrän hiljainen: joka kerralla palattuani viikonlopuksi kotiin on lavuaareissa ollut entistä tummammat likaraidat, pakastimet ovat täynnä valmisaterioita ja nurkissa pölypallerot. Nyt, kun loma on vihdoin alkanut, olen pistänyt luutun laulamaan. Ongelma on toki itsessänikin, sillä monet näistä töistä hoidan ihan ohimennen. Kun tekee jatkuvasti hiukan, asiat näyttävät sujuvan aivan itsestään. Katte pysyy siistinä ja puhtoisena ja koti samaten, mutta Mikko-rukka ei oikein hahmottanut sitä että siivoukseen kuuluu muutakin kuin lyhyt sutaisu imurilla keskilattialta eikä ruoanlaitto onnistu ihan Atrian valmishyllytahtia. Ei lavuaarin ja saippuakupin pesu kestä kuin minuutin, mutta jos sitä ei muista... Vanhat puutalot tee aivan kaikkea itse.

Tosin minun ei vieläkään sallita imuroida portaita. Se on kuulemma liian "raskasta ja vaarallista".

Grillikauden avaus. Yritin keksiä sarjaa "tuhat hassua asiaa joita voi tehdä grillimakkaralla", mutta aloitettuani kohdasta "tunge Mikon korvaan" sain käskyn syödä kiltisti makkarani.

Saanks mä muuten kysyä miksi joku (ja kuka) Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta lukee blogiani? Ja kuka MTV3:en sisäverkosta? Utelias. Vat?



11.5.2011 (IP) Pihkat minä muutoksista

Useimmat naispuoliset ystäväni haluavat jatkuvasti uudistaa kotiaan. He siirtelevät tauluja, järjestelevät uudelleen huonekaluja tai vaihtavat verhot ikkunoihin joulun tai kevään kunniaksi. Piironki seilaa peräseinältä sivuseinälle ja sieltä takaisin yhtä varmasti kuin humalainen merimies kapakasta toiseen. Oma kotini pysyy muuttumattomana vuodesta toiseen: kun saavun huoneeseen, katson sitä muutaman minuutin ajan ja kerron sitten tarkalleen miten haluan huonekalut järjestettäväksi, ja sillä paikalla ne ovat edelleen yli kymmenen vuotta eteenpäin. Ainoa syy joka voi saada aikaan muutoksen on uuden huonekalun hankinta kokoelman jatkoksi. Äidillä on sama varmuus siitä, miten esineiden tulee olla sijoiteltuna.

Monet pitäisivät sitä varmaan ikävänä ja tylsänä, uuden ilmeen puutteena. Itse pidän sitä rauhoittavana ja itsestäänselvyytenä, sillä jos asiat ovat hyvin, miksi muuttamaan niitä huonommaksi? Jos verhot sopivat täydellisesti huoneen seiniin ja kalustukseen, miksi vaihtaa niiden tilalle räikeät ja rumat vain koska vuodenaika vaihtuu?

Minun piironkini eivät ole humalassa, eikä niillä ole tarvetta seilata seinältä seinälle.



10.5.2011 (IP)

Miettiessäni syyslukukautta tajusin, miten pahasti olen aikaani haaskannut: kielioppikursseja, voi hyvät jumalat, aihe jota inhoan ankarasti. Minun tavoitteeseeni ei kuulu valmistuminen vaan tiettyjen tietojen imeminen, mielenkiintoisten asioiden opiskelu. Olisin voinut viettää koko vuoden lukemalla mielenkiintoisia asioita, mutta sen sijaan olen haaskannut aikaani toivottomasti kielioppikursseilla, pureskellut tietäni läpi kuivista monistenivaskoista kuin äärettömän huonon maun omaava kirjatoukka.

Ensi vuonna olen viisaampi: otan pääaineesta vain muutamia mielenkiintoisimpia kursseja, ja paneudun muihin aiheisiin. Jatkanen vielä ensi vuoden, ja sitten... sitten paluu kotiin ja Mikon luo. Mikään ei pidä minua Tampereella, vaikka tulenkin kaipaamaan monia ihmisiä. Haluan nyt palata takaisin eristykseeni, enkä halua päästää enää ketään uutta lähelleni. Turvaan, turvassa täällä. Ihmisissä on liikaa pahuutta. En halua enää osaa maailmasta: pitäkää se hyvänänne. Minun maailmani on Fågeltorp ja seuraava, tuleva taloni, jonka suunnittelen ja rakennutan. Ne ovat suljettuja ympäristöjä, enkä päästä enää ketään kosketusetäisyydelle.



9.5.2011 (Ilta)

Mikolla on ikävä taipumus säästää hyödytöntä krääsää ja rojua siinä oletuksessa, että sille voi joskus olla hyötyä tai tarvetta. Aina kun hän suostuu hävittämään jotain tai edes kantamaan muutaman kuistiin eksyneen ruuvimeisselin pois, haluan tanssia ilosta ja laulaa. Ei se ole sinänsä mikään "Idän ilkeä noita on kuollut"-reaktio, mutta ehkäpä "eteisen nurkan ruma ja ikävästi tilaa vievä noita".

Nukahdin illalla heilurikellon tikitykseen, ja koko päivän olen odottanut kuullakseni sen lyövän tasa- ja puolitunteja. Mikko heräsi sikiunesta sen lyödessä ensimmäistä kertaa ja loikkasi vuoteesta kuin aropupu ihmetellen mikä ääni oli, mutta minulle ääni on turvallinen, tuttu. Kummallista, mutta nyt kun kello on täällä, talo tuntuu elävämmältä. Kuin kello pumppaisi elämää taloon kuin verta suoniin.



8.5.2011 (Ilta)

Äiti: "--sinun seurasi on parantanut minua niin, että nykyään kuuntelen taas musiikkiakin, ja kovaa!"
Minä: "Aivan. Osoitan pian maailmalle syvän katumukseni ja pahoitteluni."

Sain äidiltä kauniin lahjan. Rakastan tuota kelloa, se sijaitsi ennen Hopeapajuissa kirjaston seinällä ja kuulin sen lyönnit makuuhuoneeseeni. Olin niin ihastunut, että oli pakko kääriä tuo pehmustekangas auki pelkkää kuvaa varten.



8.5.2011 (IP) Veessä veellä

Eräs tyttö ilmoitti että jokin oli "V-tun kova". Voi voi tyttöpahaa. Jos niin ikävä anatominen vika on niin lääkärille sitä pitäisi...

(Ja mikä ihmeen pakko sitä vee-sanaa on joka väliin änkeä? Kyllä, on olemassa ala-anatomia. Pakkoko sillä on julkisesti rehvastella?)



8.5.2011 (Yöllä) Konkreettista (ceellä)

Olen kuullut, että miesten mielestä naiset eivät saa ostaa niin paljon vaatteita, eivätkä he varsinkaan halua tulla naisen mukana vaatekauppaan. Mikko sen sijaan ilmoitti että kuule, Katte, ensi viikon loppupuolella mennään taas yhdessä vaateostoksille. Kahdentoista vuoden ajan Mikko oli nauttinut saadessaan viettää aikaa vaatekaupassa kanssani. Ratkaistava kysymys onkin nyt se, kuuluuko Mikko eläin- kasvi vai kivikuntaan. Koska ihmiskuntaan kuulumiseen Mikko on aivan liian upea yksilö.

Onnea kuitenkin, mihin tahansa kuntaan kuulumisesta. Yritin itse hakeutua pariin kertaan kasvikuntaan, mutta koomapotilaiden vegetatiivinen tukijärjestö protestoi äänettömästi. Ja kerran hakeuduin kivikuntaankin, mutta kivet loukkaantuivat kovasti. Minut on kuitenkin lohdutuksen vuoksi julistettu kunnia-betonilohkareeksi.



7.5.2011 (IP)

Oletteko huomanneet, että joskus keho kertoo mitä ravinnetta nyt tarvitaan? Ainakin itse olen huomannut että muutaman kerran vuodessa saan hirveän hingun kiskoa kilokaupalla omenia, päärynöitä ja viinirypäleitä. Nyt on sellainen kausi: heräsin aamuun (siis kahden jälkeen iltapäivällä) ja ryhdyin hotkimaan viinirypäleitä suorastaan hälyttävällä tahdilla. Mikko kysyi huvittuneesti "maistuuko". Ja minä vastasin varsin epäarvokkaasti rypälerasiasta: "Mmmmnnfff".

Poden ilmeisesti myös ympärivuotista suklaanpuutosta.

Mikon ääni on välillä raivostuttavan kova: jos Mikko puhuu puhelimessa, nukkuminen on kerta kaikkiaan mahdotonta. Kello kymmeneltä tapahtuneen epätoivotun (ja väliaikaisen, onneksi, sillä nukahdin uudelleen) kailotusherätyksen tuloksena hyvän huomenen toivotus arvon kumppanilleni oli "Harkitsen sinun ampumisesi hyviä puolia..."



6.5.2011 (Ilta) Tiedottomuusluontoisesti

Edessäni on laatikollinen leivoksia. Olen harkinnut useita erilaisia metodeita, mm. sitä, että asetan laatikon pöydälle eteeni ja lätkäisen naamani laatikkoon ja leivoksiin, tai vaihtoehtoisesti otan laatikon käteeni ja lätkäisen sillä itseäni naamaan. Voisinhan tietenkin käyttää vanhanaikaisesti lusikkaakin, mutta...

Tässäkin scifi-leffassa konsoleilta ja pöydiltä tipahtelee tavaroita lattioille, kun alus tärisee. Kunpa vihdoin tulisi sekin kohtaus, jossa joku sanoo että "Noni, siinä meni sitten lounas".



5.5.2011 (Ilta)

Heräsin tänään ajoissa (jopa kello 15 iltapäivällä) ja päästellen sellaisia urahduksia jotka olisivat pelottaneet tolaltaan nälkäisen zombielauman. Mustan laguunin hirviö olisi pyörtynyt ja Suuri Cthulhu kuollut kauhusta.



5.5.2011 (Yöllä) Hävyttömästi + shoppailutyyli

Sanoikohan kukaan koskaan tuolle miehelle, että nuo viikset näyttävät siltä kuin hänen naisensa alakarvoitus olisi tarttunut hänen nenänsä alle.

"Haluan tuolta hyllyltä kaksi kutakin lajia, olkaa hyvä!". Mutta toimii kaiketi vain suklaakaupassa. Tai kenties leivosmyymälässäkin? Nam.

Ihanaa olla taas Riihimäellä. 'Torp <3 Lunar ja Solar tulivat kerjäämään innolla makupaloja, ja Sonja puski syliin, hautasi päänsä kainalooni ja niin me istuimme pitkään, rauhassa silitellen. Sonja kehrää kauniisti, ainakin ollakseen papukaija. Kissalintuni.



3.5.2011 (Yöllä)

Isoisä - se vanha juopporetku - oli soittanut äidille ja pyytänyt lupaa käydä kylässä. Isoisästä kukaan ei välitä tipan vertaakaan, mutta se piparkakkukartano on isoisän alla ja pysyy kunnes ukko tajuaa heittää kuppinsa nurkkaan. Kukaan suvusta ei sitä halua - se on kammottava mörskä, jossa vesi maistuu pahalta, jota riivaa biljoona muurahaista, eikä kukaan ole niin mauton että haluaisi talon johon on tungettu kolme tornia - mutta 500 neliömetrin kivitalo on melko arvokas juttu, mauttoman ylikoristettu tahi ei.

Isoäiti toivoi elinaikanaan että minä ottaisin sen - vanhin lapsenlapsi - ja teki jopa testamentin lisääkirjan jossa jätti neljäsosan koko perinnöstä minulle, mutta en ole kertonut siitä lisäkirjasta kenellekään, ja piilotin sen pankin tallelokeroon, jossa se saa puolestani homehtua vaikka maailman tappiin. Perintö kuuluu äidille ja Metelle, enkä halua siitä penniäkään. Enkä varsinkaan sitä aivan liian monen patsaan koristamaa, ylikullattua, jääkylmää ja pahanhajuista kolossia.



2.5.2011 (Yöllä)

Vihaan näitä Tampereen kylmiä, elottomia betonibunkkereita. Fågeltorp on elossa ja rauhallinen - kuulen sen liikahtelevan rauhoittavasti joka yö - mutta nämä talot ovat kovin hiljaisia ja elottomia. On kuin eläisi ruumiin sisällä.



1.5.2011 (Ilta)

Mikko haluaa äitienpäivänä käydä kummankin äidin luona. Pidän anopistani: hän osaa ajoittain olla vähän hankala, mutta epäilen että olen itse monin verroin pahempi sitten kun olen yli 85. Itse asiassa veikkaan, että silloin voin viihdyttää itseäni tuntikausia riitelemällä ja tappelemalla itseni kanssa, koska olen silloin varmasti niin hankala etten tule itse sietämään itseäni.

Laiska olo. Mitä silloin? Valokuvataan esineitä! Linkki.



1.5.2011 (Yöllä) Bar Trek/ Jim Beam me up, Scotty!

"Kapteeni, erikoisefektimme ovat edelleen äärettömän surkeita ja aluksemme yhtä todentuntuinen kuin satu sammakkoprinssistä, meillä on edelleen päällämme pyjamat, ja sitä paitsi olen melko varma, että Klingonit ovat paitsi murhanhimoisia myös raivokkaan homoseksuaalisia. Mitäs tehdään?"

Mikko kärsi aikanaan jatkuvista niskakivuista, syynä olivat istumatyö ja huono asento sekä heikko ryhti. Nyt niskakipuja esiintyy ehkä kerran kuukaudessa ja ne helpottavat hetkessä, kun hieron. Toisaalta saan itse niskakipuja kerran tai kaksi vuodessa, ryhtini on sen verran loistava. Tämän aamun niskakipu johtui huonosta nukkuma-asennosta, ja Mikko halusi kokeilla selkääni ja hieroa sitä. Jopa Mikko hämmästyi: hän tunsi selkeästi jännite- ja kipukohdan sormenpäissään, ja sitten hän tunsi sen ikään kuin sulavan pois, kun rentoutin ne lihakset ja päästin jännityksen pois. Alle puolessa minuutissa irti niska- ja hartiakivuista. Jotkut ovat ihmetelleet sitä, miksi minulle pidettiin pentuna kurssitusta ryhdistä ja kävelystä. Niin että tuonkin vuoksi. Sekä tietenkin siksi, etten korkokengillä kävellessäni näyttäisi utarevaivaiselta lehmältä.



30.4.2011 (IP)

Kävimme yhdessä läpi papereita istuen lattialla. Paperihelvetti on pölyinen paikka, ja nyt pölyä oli joka puolella. Lopetettuamme huokaisin ja loin katseen vieressä olevaan imuriin: "pitäisi varmaankin imuroi..." ja sitten nopea katse Mikkoon. Olimme juuri edellisenä päivänä puhuneet siitä, ettei Mikko anna minun imuroidakaan, ja nyt Mikko loi katseensa minuun, sitten imuriin... ja siitä seurasi ryömivä ja painiva kolmen metrin lattiapikataivaltaistelu imurin luokse. Tasapeli, päädyimme hihittäväksi ja syleileväksi mytyksi puolittain imurin päälle ja unohdimme sitten koko imuroinnin. Sain lopultakin imuroida, tosin vasta hieman myöhemmin.

Tänään ohjelmassa munkinpaistoa ja sauna. Vadelmahilloa tihkuvat tuoreet sokerimunkit ovat iloinen asia, vaikka mielestäni vappu saa muilta osin painua jonnekin muualle. Mikko nauroi, että tänään hänellä käy hyvä munkki, ja voitti samalla päivän surkeimman puujalkavitsin tittelin.



30.4.2011 (Yöllä) Star Trekin pyjamabileet

"Kapteeni, Klingonien avaruusaluksen pyyhki juuri olemattomiin uskomattoman huono erikoisefekti!"



29.4.2011 (Aamuyöllä)

Makoilin juuri vuoteessa kehräten unta - kello on yli kolme - kun mieleeni paukahti vahva mielikuva: allas, jossa seisoo lasinen puunkaltainen rakennelma. Sen lasiset oksat kaartuvat kohti allasta, ja vesi helmeilee hitaasti alas oksia ja kärhiä putoillen altaaseen pisaroina. Hyvin vahva mielikuva, selkeä ja raju.



29.4.2011 (Yöllä) Perheasioita

Äiti uhosi siitä, kuinka hänet pitää haudata sitten kun aika jättää, sekä siitä, että hänen perinnöstään maksetaan sitten kunnon arkut ja muistotilaisuudet, kun taas tiettyjen muiden ihmisten (jätetään nimet mainitsematta) pitää maksattaa hautajaisensa sukulaisilla. Johon minä sitten kommentoin että perkele, ne muut sentään pysyvät haudassa kun heidät sinne pistetään, kun taas jos äitiä yritetään haudata niin tämä vaan kapuaa ylös siitä montusta, väkisin. Äiti repesi nauramaan hillittömästi. Sellaista on huumorimme: äiti rakastaa sitä kun hänestä tehdään pilkkaa, hieman tummempaa pilkkaakin. Toinen esimerkki: hän kehuskeli sillä, kuinka hän, vanha nainen, selvisi hengissä aivoverenvuodosta, ja minä kommentoin että aivan, niin huono onni meillä kävi. Siinä vaiheessa äiti oli kaatua selälleen naurusta.



28.4.2011 (Aamuyöllä) Pieni ja uhkaavan kirjava

Mikon lemmikkikukko kiekuu joka aamu niin että raikuu. Tilanteen tekee erityisen huvittavaksi se, että kyseinen kukko on sitä koristeellista miniatyyrisorttia, joka näyttää siltä kuin se olisi puettu riemunkirjaviin pussipöksyihin, mutta uhoaa silti kuin isokin elukka. Ja mitä haluaa hän sanoa joka aamu? "Alistukoon maailma valtaani, sillä minä olen pieni ja uhkaavan kirjava!"

KMLautasen päivittäisen ja toistuvan sängystä- ja portaitaylösnousemuksen kirkon hippailevan hiippakunnan arkihiippapiispa KMLautanen I Huonotahtoinen julistaa uudet ehtoollissäännöt. Kas, tässä kirkossa ei ihmisille valehdella leivänpalan olevan lihaa, ja niinpä ehtoollisella tarjotaan medium-kypsennetty pippuripihvi. Sitä jaettaessa lausutaan "tämä on naudan lihaa, ottakaa ja syökää", sillä me emme ole kannibaaleja. Kirkossamme ei myöskään tuhlata aikaa ehtoollisviinin lipittämiseen: se on muuten meillä sitten votkaa. Ja jonottamisen ja polvistumisen sijaan ehtoolliselle pääsee taistelemalla tiensä alttarille. Kolehtia kerätään joka päivä ja keräyskeinoihin kuuluvat kiristys, uhkailu, palkkamurhat sekä vakuutuspetokset. Aiomme myös Evankelilaisluterilaisen kirkon tapaan perustaa kriisipalvelun: kriisejä ei ole lainkaan tarpeeksi, heti lisää.

Häiritsevää katsella elokuvaa kun Mikko nukkuu vieressä: kuorsaus kuulostaa leffan ääniefektiltä. Ihmettelin hetken miten kohtaukseen sopii härän kaukainen mylvintä, mutta Mikon nenähän se vaan...



27.4.2011 (Yöllä) KPS, Indiana Jones

Suunnittelin hieman lisäyksiä aiemmin luonnospiirtämääni mustaan pystykauluspukuuni, joka nyt on ompelijallani työn alla. Taidanpa teetättää sen kaulukseen hopeisen nyörikoristuksen ja kiinnityttää siihen hopeisen medaljongin. Ja nyt kun nilkkani alkavat toimia edes aavistuksen entistä paremmin - pitäisiköhän alkaa ottamaan tanssitunteina steppausta tai vaikka flamencoa? Haa!

Ja miksi elokuvassa natsit vaivautuvat edes tappelemaan vastaan? Raukkaparoillahan on vain panssarivaunuja, konekivääreitä ja muutama kymmenen sotilasta, Indiana Jonesilla taas on hevonen, ruoska ja kivi! Sillä kombollahan voittaa yksitoista kertaa kymmenestä. Ei mikään voita hevosta, ruoskaa ja kiveä, eivät edes paperi tai sakset.

Mikkokin oppii aina joskus jotain uutta - esimerkiksi tänään sen, että sähkösaha toimii paremmin kun töpselin pistää seinään.



26.4.2011 (IP)

Herätessäni aamulla - no okei, herätessäni iltapäivällä - ja Mikon tullessa antamaan aamusuukkoja esitin taas yhden unissani päähän putkahtaneen mielenkiintoisen kysymyksen: jos menen kymmenenteen kerrokseen ja pudotan alas keilapallon ja puisen vuoteen, niin kumpi on hassumpaa?

Vastaus kuulemma riippuu siitä mitä alla on.



26.4.2011 (Yöllä)

KMLautasen hippailevan hiippakunnan arkihiippapiispa julistaa tämän päivän pyhimykseksi sen, joka kehitti kirsikkasuklaa-Kingisjäätelön.

Sain Mikolta luvan kaataa potkaisemalla pari tiilimuurin pätkää. Näin jälkikäteen ajatellen kaduttaa se, etten sitä ennen vetäissyt Chuck Norris-rutiinia. Toisaalta kaatuvan tiilimuurinpätkän jyminä oli oikein tyydyttävä.



25.4.2011 (Ilta)

Hopeinen medaljonki monogrammilla, sen alla kyynelriipus. Nämä kolmessa päällekkäisessä ketjussa toisiinsa kytkettynä, leikkaamassa neljättä keskusketjua kolmessa kohdassa. Skannaan piirroksen iloksenne kun palaan Tampereelle. Minulla on ollut onnea: olen löytänyt loistavan kultasepän ja loistavia ompelijoita. Toivottavasti löydän myös hyvän taidemaalarin ja ammattitaitoisen puusepän, kunhan ryhdyn etsimään.



25.4.2011 (Yöllä) Itsevarmemmin

Nene kertoi, että hän ystävineen ei juuri pysty shoppailemaan Wienin ensimmäisessä districtissä. Ei pelkästään hintojen takia, vaan koska häntä ja muita katsottiin liikkeissä aina nenänvartta pitkin ja hyljeksien, kuin he olisivat epätoivottuja asiakkaita niissä pienissä putiikeissa. Minun kanssani oli kuulemma hauskaa liikkua, koska seurassani ei saanut ainoaakaan "sellaista" katsetta, vain kohteliasta palvelunhalua. Mikko sanoi, että minulla on shoppailumoodi: kuljen putiikeissa ja kaupoissa rauhallisen kohteliaana ja hymyillen, ryhdikkäänä, nopeasti mutta sujuvasti, suorastaan tihkuen ja tiristen itsevarmuutta. Tiedoton reaktio, jos se tosiaan totta on, mutta toisaalta olen shoppaillut itse pikkupennusta lähtien. En pidä ihmisistä, mutta toisaalta tiedän kyllä millä tavalla palvelua saadaan. Ja tietenkin on helppoa olla itsevarma, kun koko koulutus on tähdännyt juuri täydelliseen shoppailuitsevarmuuteen ja tyyliin.

Olen saanut lukemattomilta ihmisiltä kehuja ylistystä tyylitajustani ja tyylikkyydestäni. Kyllä, tiedän sen itsekin, enkä häpeä sitä hiukkaakaan. Joskus ja joillain aloilla pieni itserakkaus on suotavaa.

Eräs ystävä ihmetteli miksen koskaan käytä farkkuja tai teepaitoja, sellaisia mitä hän kutsui "mukaviksi arkivaatteiksi". Olen yrittänyt, teini-iässä: joka ikisellä kerralla tunsin oloni uskomattoman epämukavaksi ja hankalaksi, enkä voinut odottaa että pääsisin kotiin ja sujahtamaan jakkuun ja puolihameeseen, siis mukavampaan vaateparteen. Muut voivat tuntea olonsa rennommaksi housuissa, mutta kyse on vain tottumuksesta: minulle jakkupuku on samalla tavalla se rento kotiasu kuin jollekulle muulle löysät Adidas-verkkarit ja XL-koon teepaita. Nilkkani nyrjähtävät helpommin korottomissa kengissä kuin korkkareissa, ja mummopöksyt piirroshahmokuvilla (sellaiset joita ikävän monet suomalaisnaiset harrastavat) saisivat oloni äärettömän surkeaksi, noloksi ja epämukavaksi.

Mikko on luvannut oopperareissun ensi kesälle. Hän ei tiedä vielä luvanneensa, mutta uskokaa pois, näin asia on. Ja toinen fakta: kunhan Mikko kuulee tästä lupauksesta jostä hän ei vielä tiedä mitään, hän tulee naurahtamaan iloisesti ja myöntämään luvanneensa. Eikä hän tule hämmästymään tippaakaan.



23.4.2011 (Ilta) Osa-aikatamperelainen

Rakastan suunnittelua. Kyse ei ole vain omistamisesta: kyse on siitä, että tiettyjen asioiden pitäisi olla olemassa. Itse asiassa kai ne ainakin filosofisessa mielessä substanssin tasolla ovatkin jo olemassa - pääni sisällä. Kun saan palkkaamani tekijän ymmärtämään sen mitä pääni sisällä on, toteuttamaan tahtoni, ja maksanut hänelle... silloin olen saattanut olemassaolevaksi jotain, jonka pitäisikin olla olemassa, ja se jokin on paljon suurempaa kuin minä itse.

On siinä silti paljolti kyse estetiikastakin. Kävelin torstaina rautakaupan keittiöosastolla odotellessani Mikkoa. Vieressäni kaksi ikäistäni naista valikoi keittiön pintamateriaalia. Pikavilkaisulla heidän valitsemansa materiaali oli ankean harmaata muovia: valintaperusteena olivat materiaalin halpa hinta sekä helppo ylläpidettävyys. Toisella naisella oli Crocks-jalkineet ja verkkarit, toisella lenkkitossut ja farkut. Molemmilla tuulitakki, ei meikkiä eikä koruja. Kaikki tuo häiritsee esteettisiä makumieltymyksiäni jollain pienellä, ärsyttävällä tasolla.



22.4.2011 (Ilta, selkeästi siis myöhemmin)

Uusin ompelijattareni luomus, oma suunnitelmani. Ompelijattareni on oikea aarre.

En yhtään epäile ettei äiti Theresa olisi ollut hyvä ihminen. Mutta se heppu, joka keksi Lindtin valkosuklaapallerot, pitäisi julistaa pyhimykseksi ensin.



22.4.2011 (Ilta) Höyhenholokausti

Kahdentoista tunnin unien ja vain kymmenen tunnin valvomisen jälkeen EI pitäisi haukotella, mutta olen jo nyt nukahtamisen partaalla. Toisaalta arkisetkin asiat tuntuvat kovin hilpeiltä masennuslääkkeiden värittäminä.

Lunar bongasi taas valkoiset kyyhkyt ulkohäkissä. Mielenilmaisuna sitten piti loikkia orrella edestakaisin kaikki höyhenet pörrössä, päätöyhtö pystyssä ja raivosta karjuen. Kumma natsilintu: hänen mielestään yksinoikeus valkoiseen suurlintuuteen on hänen ja Solarin. Onneksi nuo juutalaispuluparat ovat omissa tiloissaan, muuten Lunar varmasti järjestäisi melkoisen höyhenholokaustin.



21.4.2011 (Ilta, siis myöhemmin mutta yötä aikaisemmin)

Mikon navigaattori näyttää rautatien katkoviivana. Minusta se on aivan surkea representaatio: kiskohan on pitkä suora viiva. Yritä itse ajaa junaa sellaista katkoviivaa pitkin: "jymps-jymps-jymps-jymps-jymps". Mikko ihmetteli miksi kisko on nimeltään kisko, ei niitä kiskomalla asenneta. Minusta tuntuu siltä, että se on itse asiassa kehoitus niille ihmisille ravintolavaunuissa, joiden pitäisi nauttia kalliita alkoholijuomia: "Kisko!" Tai ehkä se vaihtoehtoisesti viittaa VR'n hinnoitteluun: "Kisko!"

Ja nyt navigaattori käski ajaa kilometrin ja poistumaan sitten liikenneympyrästä toisesta liittymästä. Eli pitääkö liikenneympyrässä ajaa 1 km? Kuinka monta kierrosta se tekee, vai pitääkö se mitata trippimittarilla?



21.4.2011 (IP, eilistä myöhemmin, tätä iltaa aikaisemmin)

Lahdessa on kauppakeskus nimeltä "Valo" ja sen ulkopuolella iso mainoslakana jossa lukee "Nyt on valon aika". Täprklettä, ottavatko ne sen pois yöksi? Mikon navigaattori taas käski "Aja moottoritietä". Mikä onkaan vaihtoehto - matele moottoritietä? Kieri? Hypähtele?

Masennuslääkkeet ovat nyt potkaisseet täydellä tehollaan. Sivuvaikutuksia on yhä - haukottelua, huonoa oloa ja väsymystä sekä viime yönä taas hengitysvaikeuksia - mutta heräsin aamulla hillittömän hilpeyden vallassa. Päästin vuoteesta surkean kuuloisen valituksen, joka sai Mikon saapumaan juoksujalkaa nähdäkseen oliko jokin vialla. Nappasin häntä varoituksettä niskasta ja vaatteista ja kiskaisin vuoteeseen. Myöhemmin loikkasin pystyyn, lauloin suihkussa, ja taistellessani samanaikaisesti sukkanauhaliivieni kanssa ja hotkiessani valtavaa omenakanelimuffinsia soittelin kultasepälleni pyytäen häntä tekemään tilaustyönä kaulakorun, jonka suunnittelin eilen lingvistiikan kokeessa. Nyt matkalla Hyvinkäälle tapaamaan ompelijatartani, ja sen jälkeen Orimattilaan äidin luokse iltaa istumaan sekä viemään äidille juustoja.



20.4.2011 (Ilta, myöhemmin) Robin Hood-navigaattori

Jep, kun sanoin "kallisarvoisia hetkiä", tarkoitin "kalliita, euroissa". Uskoakseni Borneolainen paviaanikin on tarkempi omaisuutensa kanssa.

Mikon elämän täytyy olla hyvin omituista. Matkalla kotiin, ja olen jo puolisen tuntia riidellyt kovaäänisesti autonavigaattorin kanssa. "Tuo silta meni ohi jo viisi metriä sitten!" sekä "ei missään ole tuollaisia auton kokoisia kylttejä joissa lukee 112!" tai "paska kapine, ihan väärässä, ei näytä edes keskikaistaa ja tie on takuulla leveämpi kuin tuo". Ja tietenkin vielä lopuksi "Mikä saatanan Robin Hood-animaatio. Tämä auto ei takuulla ole nuolen muotoinen. Päätepysäkin kohdalla on parasta olla kuva saakelin isosta tikkataulusta tai muuten paha tuon navigaattorin perii".

Mikko parka.



20.4.2011 (Ilta) Kalliita hetkiä

Useimmat naiset shoppailevat pitkään ja kuluttavat melko hillitysti rahaa. Oma shoppailuni on hyvin nopeaa ja tehokasta, mutta ne ovat kallisarvoisia hetkiä: on helpompaa ostaa kaikki kuin miettiä mitä valitsisi. Täten etenen esimerkiksi makeispuodeissa kuin hurrikaani keräten syliini tavaran tavaran perään. Shoppailen mieluiten yksin tai Mikon seurassa, sillä muilta kuluu aina naurettavan pitkä aika valitsemiseen ja harkintaan. Miksi valita tai harkita? Enkä silti koskaan, koskaan tee virhehankintoja.

Ostin muuten lisää Rumia Lampaita (Bääää!) sekä pari pussillista Lindtin valkoisia suklaakuulia. Kolmea erilaista suklaamunalaatua. Ja omenakanelimuffinseja, lajitelman juustoja, laatikollisen leivoksia, tuoreita juustosämpylöitä, pari oliivileipää...

Minua ärsyttää vanhusten parjaaminen. Kaikki väittävät vanhuksien käyttävytyvän huonosti ja olevan törkeitä, mutta minulle vanhukset hymyilevät aina niin suloisesti ja puhelevat mielellään. Eräs suloinen rouva oli utelias 12 sentin piikkikoroistani- eikö niillä ole vaikea kävellä, no ei - halusi varovasti varoittaa että toisen sukkani sauma oli hieman vinossa. Ja teititteli äärettömän kohteliaasti. Vanhukset <3 Toisessa kaupassa eräs vanha pariskunta kassajonossa taas oli äärettömän iloinen ja hämmentynyt, kun päästin heidät edelleni raskaiden ostoskoriensa kanssa. Se mitä toivoisitte itsellenne tehtävän, lapsukaiset...



20.4.2011 (IP) Johtosolmu

Haluaisin jostain syystä kytkeä kaikki kuusi tietokonetta yhteen. Johdoilla. Tiedän että se olisi helpompaa langattomalla verkolla, mutta jostain syystä se ei olisi yhtä tyydyttävää kuin hillitön johtosolmu. En myöskään keksi mitään loogista syytä tehdä niin, tai siis mitään tarvetta kuuden tietokoneen yhteenkytkemiselle, mutta jostain syystä jo pelkän ajatuksen visualisoiminen on hyvin houkuttelevaa.



18.4.2011 (Ilta)

Mikon reaktio mihin tahansa on "mistä saisi, googletetaan". Minun reaktioni on "palkataan joku". Nuo kaksi metodia toimivat yhteen yllättävän hyvin. Osaan toki itsekin hakea ja etsiä erittäin hyvin (joskus jopa paremmin kuin Mikko) ja minua käytetäänkin usein etsimään, löytämään, järjestämään ja hankkimaan asioita, se on erikoisalani - mutta mieluiten palkkaan jonkun tekemään asioita puolestani.

Luonnostelin kiskoilla pyörivää lattiaa joka liikkuisi sähkömoottorin avulla. Tarvitsen laskelmia ihmisten keskipainosta vs. liikkuvan lattian pinta-ala plus lattian ja telojen paino vs pyörien/laakereiden kesto plus moottorien voimakkuus, jakautuminen matkalle ja mahdolliset vaihteet. Ja mikäli ratkaisu toteutetan useammalla mottorilla, kaikki on kytkettävä niin tiukasti sarjaan että liike on täysin tasaista ja rasitus jakautuu hyvin tasaisesti moottorilta toiselle. Olleellisimpana liikkeellelähdön rasitus sekä rasitus siitä että paino voi jakautua epätasaisesti liikkuvalla pinnalla sekä muuttua kesken kaiken.

Palkattava joku. Pitäisiköhän lisäksi palkata joku etsimään kankaita kesän vaatteenteetätysprojekteihin, itse en taida ehtiä. Ja palkata puutarhuri?



18.4.2011 (IP) Lintuja

Sonja on erinomainen matkalintu: kun matkaboksin asettaa sen eteen, se kapuaa itse sisään ja on hiljaa matkan ajan. Tanimbarinkakaduparia en siirtäisi koskaan ellei olisi pakko, niiden kanssa vastaava prosessi sisältää tappelua ja kiukkua, puremista ja protestihuutoja. Toisaalta siivous Sonjan kanssa on vaikeampaa: se kiinnittyy rinnuksiini kuin remora haihin ja sen jälkeen siivouksen saa hoitaa yhdellä kädellä, koska toinen käsi on varattava neidin niskahöyhenten pörrötykseen tai sen silmänympärysten sukimiseen. Mikäli näin ei tee, neiti saattaa päättää helposti että mekossa on liian monta nappia ja niitä voisikin vähennellä muutamalla kappaleella, tai että kaulakoruni vaatii poistamista. Lisäksi keskustelu on joskus mahdotonta, jos neiti päättää asettua ylösalaisin: Sonjan mielestä hänen pyrstöhöyhenensä voivat varsin hyvin sijaita väliaikaisesti suussani, ja keskustelua Mikon kanssa tahdittavat sanojen välillä "pthyi"-tyyppiset äänet, kun yritän poistaa sulkia suusta käyttämättä käsiä.

Toisaalta on hyvin suloista rentoutua iltaisin, kun Sonja parkkeeraa leukani alle ja puskee lähemmäs kehräten. Kissoista irtoaa karvoja ja koirat haisevat pahalle: en ikinä vaihtaisi rakasta, kultaista pinkkiä puluani johonkin sotkevaan, likaiseen nelijalkaiseen. Tai mitään muutakaan neljästäkymmenestä linnustani.

Muutama vuosi sitten siirsin autossani siniotsa-amatsonia parin tunnin ajomatkan verran kodista toiseen. Lintu ei ollut minun, enkä tiennyt mitä odottaa: kesken ajomatkan tajusin, että lintu oli kavunnut häkissä mahdollisimman lähelle etupenkkejä. Se katsoi minua tarkasti, kuin luetteloiden piirteitä, ja paukautti sitten selkeän käskyn: "Laula!"

En laulanut, silloin. Nykyään laulan, tosin vain laulutunneilla. Laulan niin paljon, että mafia ei ikinä luottaisi meikäläiseen. Kunnon mafiosot eivät livertele. Poliisille en tosin laula. Pistäisivät vielä putkaan.



17.4.2011 (Ilta)

KMLautasen opetukset, pääsiäisajan erikoiseditio: miten syödään kokonainen ruma lammas kerrallaan.
Otetaan yksi ruma lammas.
(Bääää)

Pistetään ruma lammas suuhun.
Syödään ruma lammas.
Huomena seuraa osa kaksi: miten syödään kaksi rumaa lammasta kerralla.
(Ruman lampaan maahantoi Stockmann, made in Belgium. Suun ja tekstin tuotti KMLautanen. Useampia rumia lampaita vahingoitettiin tämän teoksen tuottamiseksi.)



17.4.2011 (Yöllä)

Joskus ystävyydessä on kerta kaikkiaan liian korkea hintalappu maksettavaksi. Enkä puhu nyt rahasta.



16.4.2011 (Ilta 3)

Ihmettelin lintutalolle mennessäni miksi hitossa Lunar karjui niin kovaa. Solar oli kiltisti - kuten yleensä - mutta Lunar roikkui häkkinsä seinässä, tuijotti ulos ikkunasta ja karjui koko kehonsa voimalla raivosta. Ilmeni, että Lunarin mielestä suuri valkoinen kyyhky = suuri valkoinen papukaija ja siten uhka Lunarin ja Solarin henkilökohtaiselle suurelle valkoiselle papukaijuudelle.

Melkein tuli mieleen PerusSuomalaiset ja Timo Soini. Sama saakelin "Tyhmä mölyapina, pää kiinni"-efekti.



16.4.2011 (Ilta) Lisää suunnittelusta

Semantiikassa puhuttiin komponenttianalyysista, ja tehtävänä hakea erottavia ominaisuuksia haarukan, veitsen ja lusikan väliltä. Paras mieleen tullut oli se, että haarukalla ja veitsellä voi päästää jonkun päiviltä, mutta lusikalla vain jos on äärettömän, tolkuttoman hullu ja julma.

Mikon kanssa suunnittelutyö on helppoa. Kerron mitä haluan, ja Mikko laskee kanssani kulmia ja muita käytännön toteutuksia. Annen kanssa työ meni suunnilleen tällä tavalla, esimerkkinä sisäuima-altaan rakennetyö:
A: "Tuo ruma palkki on sahattava pois. "
K: "Et voi. Se on kantava rakenne. "
A: "Miten niin kantava rakenne?"
K: "Kantava rakenne. Katso nyt noita kattopalkkeja. Tämä on yksi niistä tuista jotka pitävät kattoa ylhäällä. Jos leikkaat sen pois, katto ei välttämättä romahda, mutta sen kantokyky heikentyy tuntuvasti"
A: "Ai... mutta eihän tämä sitten onnistu."
K: "Miten niin?"
A: "Palkki on keskellä huonetta, ja tässä kohdassa pitäisi olla uima-allas. Palkki homehtuu vedessä."
K: "Aivan. Ja uima-allas rakennetaan palkin ympäri."
A: "Täh?"
K: "Aivan. Palkkia vahvistetaan - haluan kaikki nämä tukirakenteet vahvistetuksi - ja ne on käsiteltävä. Sen jälkeen vesisuojaukset, ja uima-allas kiertää palkin."
A: "Entäs nuo rumat kattopalkit?"
K: "Myöskin kantavia rakenteita. Nuo ovat kattotuoleja. Mutta ne on pällystettävä, käsiteltävä ja, hmm, mitä pitäisit köynnöksistä niitä kiertämässä?"
A: "Oletko varma ettei sitä voi vain sahata pois? Oletko varma että se on kantava?"
K: "Olen!"

Tai makuuhuoneeni petsimaaleja valitessani:
A: "Et sinä voi valita noin tummia värejä!"
K: "Minun taloni, minun rahani. Kerropa yksikin hyvä syy etten voisi."
A: "Huoneesta tulee liian pimeä."
K: "Eikä tule. Tapetti tulee panelien alle ikkunoiksi, ja ne ovat sellaisin välein että valo kimmahtelee niistä toiseen. Valkoinen tapetti tummissa puuaukoissa valisee huoneen"
A: "Ei tule toimimaan. Ette ikinä saa kulmia lasketuksi oikein. Ei tuo onnistu."
K: "Onnistuu kyllä. Minun taloni, minun rahani, minun suunnitelmani. Pää kiinni."
Ja työn valmistuttua Anne oli tipahtaa takamuksilleen ylpeydestä ja riemusta eikä ole vieläkään lakannut ihmettelemästä miten osasimme laskea kulmat ja jiirit vaadituin tavoin.

Annella on upea värisilmä ja hän ymmärtää paljon muodoista ja yhdistelmistä, mutta osaan itse mennä paljon, paljon pidemmälle suunnitelmissani, suunnitella paljon suurempia ja monimutkaisempia kokonaisuuksia. Lisäksi hahmotan rakenteita Annea paremmin ja osaan yhdistellä useita eri elementtejä, ja apunani on myös Mikko, joka osaa laskea kulmia ja muita toteutuksen "matemaattisia" yksityiskohtia. Niina sanoikin että nyt kun olen humanismi, minulla ei voida olettaa olevan matemaattisia kykyjä. Totta puhuen gibbonikin häpeäisi matemaattisia kykyjäni.



16.4.2011 (IP) Monia asioita, sivumennen

Kallistettuaan muutaman lasin punaviiniä äiti muuttuu aina kovin nostalgiapainotteiseksi. Eilen, kuunnellessaan suunnitelmiani, hän muisteli sisäuima-altaan + oleskeluhuoneiston + rentoutumistasanteen rakennepiirrosta jonka kehitin ollessani kuudentoista ja uima-altaan vedenpalautusjärjestelmää jonka luonnostelin ollessani neljäntoista. Ja sitten esimerkiksi tämä takki, suunnitteluikänä 13. Muutama vuosi sitten kaverit täyttivät meemejä, joissa kyseltiin mitä he tekivät esiteini-iässä. Tulokset olivat aika erilaisia.

Kallistettuaan vielä muutaman viinilasin lisää äiti muuttuu sitten sivuseinäpainotteiseksi. Ainakin päätellen siitä, että käytävien seinät vetävät häntä puoleensa.

Onkohan muuten niin, että Alko ja asiakkaat ovat samalla asialla? Kumpikin haluaa kallistaa juomia.

Mikko ei ole juuri lakannut hymyilemästä pariin viikkoon. On hassua herätä siihen, että hän on kiertynyt ympärilleni ja hymyilee unissaankin.



16.4.2011 (Yöllä) Oirebileet

Kas tervetuloa, hengitysvaikeudet, sivuvaikutusbileisiin. Heräsin yöllä ihmetellen miksi Mikko itkee unissaan. Seuraavaksi veikkasin että nyyhkytin itse, ja vasta sen jälkeen tajusin etten itkenyt: kurkkuni väliin sulkeutui ja väliin avautui kouristuksenomaisesti. Edellinen masennuslääke aiheutti kyllä vieroitusoireita, mutta tässä aloitusoireet ovat aika kammottavia. Olikohan vaihto sittenkään järkevä.

Hämmästelen silti omaa logiikanpuutettani, oli kello sitten neljä aamuyöstä tahi ei: kuvitella nyt ensin jonkun toisen itkevän ja sitten oman itsensä itkevän ennen kuin tajuaa että kah, ei kulje happi, hupsista keikkaa. Tai että sopivaksi katsottu hoitokeino oli "käännän kylkeä ja nukahdan, kyllä se ohi menee". Saisinkohan tuolla typeryydellä jo mielisairaalapotilaankin lätkäisemään itseään otsaan ja voihkaisemaan että "voi, ei..."



12.4.2011 (IP) Hässäkän tasoa mitataan desibelimittarilla

Mikko valitteli unohtaneensa hoitaa erinäisiä asioita eilen, koska hänen mukaansa Metteä hakiessa tuli "hässäkkää". Seuraa vuoropuhelu:
K: "Ei se ollut mikään hässäkkä."
M: "Jaa miten niin?"
K: "Huusiko kukaan?"
M: "Ei..."
K: "Juoksiko kukaan?"
M: "No ei."
K: "Ja heiluttiko kukaan käsiä ilmassa?"
M: "Ei."
K: "Ei se sitten ollut hässäkkä! Kunnon hässäkkään kuuluu huutaminen, juokseminen ja käsillä huitominen."
M: "No minä lukitsin kyllä itseni ulos talosta kiireessä."
K: "Ei sitä silti lasketa hässäkäksi, jos kukaan ei huuda, juokse tai huido."

Paria tuntia myöhemmin Mikko puhui kiireistään työssä:
M: "--duunissa on vähän hässäkkää.."
K: "Eikä ole hässäkkää. Et sinä voi hässäköidä kaikkea."
M: "No siellä välillä ihmiset melkein juoksevat ja huutavatkin."
K: "Ei sitä lasketa jos se on vain melkein."



11.4.2011 (Ilta)

Riihimäellä on kukkakauppa nimeltä "Ailin kukka ja sidonta". Täytyy pitää mielessä siltä varalta että tarvitsen uudet pehmustetut käsiraudat.

Ja "Uunilinnun päiväkoti". Kuinkahan moni niistä pennuista tietää, että Uunilintu ei ole sama asia kuin broileri. Kuinkahan moni heidän vanhemmistaan tietää sen?



11.4.2011 (IP) Veni, vidi... tulin, näin, shoppailin

Tulin, näin, shoppailin liki tuhannella eurolla kenkiä ja käsilaukkuja Minna Parikalta. Toisen kerran tässä kuussa. Mutta toisaalta summa jäi jälleen alle tuhannen euron, ja sellainen summa on vielä aivan järjellinen ja käsiteltävissä. Eläköön KMLautanen I, Lautastanian diktaattori! All hail. Kuvasaastetta seuraa, kunhan saan auton navigoitua Helsingistä Riihimäelle.



10.4.2011 (IP) Zahi Hawass-bingo

Rakastan egyptologiaa ja arkeologiaa käsitteleviä dokumentteja, samoin Mikko. Yksi tähän liittyvistä harrastuksistamme on Zahi Hawass-bingo. Aina kun kuuluttaja tai haastateltava sanoo "Zahi Hawass" tai ruudussa näkyy Zahi Hawass tai Zahi Hawassin nimi, karjutaan "bingo!" ja syödään pala suklaata.

Ette uskoisi kuinka monta levyä Fazerin sinistä sillä tavoin saa kulutettua.



9.4.2011 (IP)

Katsellessani ja kuunnellessani esiteini-ikäisten keskustelua ja kommunikaatiota tajusin, että olen aikanaan ollut vähintään yhtä tyhmä ja tietämätön. Erona on se, että siihen aikaan vietin lähes koko vuorokauden omissa oloissani lukien ja siemaillen teetä. Siksi tyhmyydestäni ei ole jäänyt juuri jälkiä: lukiessa ja teetä juodessa ei ehdi mokailla ja pudotella sammakoita suustaan.

Muistan tosin muutamia turhautumisen hetkiä, esimerkiksi sen kuinka mainitsin joskus kysyttäessä, että arvostin saksanpaimenkoirissa erityisesti niiden laumakäytöstä, lauman susimaisuutta. Tällöin sain vastaani ikätovereideni jäykän vastustuksen: saksanpaimenkoirilla ei kuulemma ollut mitään tekemistä susien kanssa, koska Jumala oli luonut koiran koiraksi...

Tai ehkä se tapaus, jossa piti täyttää jotain henkilötietokaavaketta. Merkitsin tietenkin uskontokunta-kohtaan "siv.rek", jolloin eräs olkapääni yli kurkkinut tyttönen kiljaisi etten osaa edes lomaketta oikein täyttää: siihen pitää laittaa "Ev.lut". Selitykseni siitä, ettei kukaan perheestäni kuulunut kirkkoon tai siitä mitä ovat siviilirekisteri tai ateismi eivät uponneet. Olin kuulemma aivan ehdottomasti täyttänyt kaavakkeeni väärin, koska uskontokohtaan kuuluu laittaa aina "ev.lut".

Kiitän onneani siitä, että vietin niin paljon aikaa yksin ja huoneessani. Jos olisin puhunut paljon, olisin varmasti paljastanut oman tietämättömyyteni vastaavissa mitoissa. Ja toisaalta kauhistelen nyt sitä, miten ehkä vanhana luen näitä merkintöjä ja kauhistelen nykyistä tietämättömyyttäni.

Psykiatri olisi tarjonnut sairaslomaa, koska masennustesti meni pitkälti vakavan masennuksen puolelle, mutta perkele jos annan puolen vuoden työn mennä hukkaan. Tenttikausi, ja hoidan sen läpi vaikka hampaat irvessä. Vaikka joudunkin joskus pistelemään käsiäni kynällä pysyäkseni hereillä ja toisina aikoina yritän ankarasti olla antamatta ylen.



5.4.2011 (Ilta)

Väsynyt, niin toivottoman, loputtoman väsynyt. Väsymystä riittää yli oman tarpeen: sitä pursuilee kaapeista, se lainehtii kylpyhuoneen lattialla ja tipahtelee vuoteen katoksesta verhoja pitkin lattialle. Väsymys tulvii asunnossani kuin kevään sulava lumi.

Kiinalaista noutoruokaa hakissa osui silmiin annos nimeltä "kääg". En viitsinyt ottaa selvää siitä mitä se on, sillä se kuulostaa pahasti siltä kuin jotakuta lyötäisiin vasaralla varpaaseen.

Mikko yritti saada minut puhumaan... no, asioista. En ole koskaan osannut arvostaa "puhumista", on helpompaa ajatella asiat itse halki ja päätyä johtopäätöksiin kuin luottaa jonkun toisen mielipiteisiin. Lopulta lupasin kirjoittaa hänelle pitkän kirjeen kaikesta mitä ajattelin... hänen boot-sektoriinsa. Sanoin tämän ilmeen värähtämättä: Mikko oli kierähtää vuoteelta naurusta.



3.4.2011 (Ilta)

Jokainen helkkarin kadunpätkä ja maantienvarsi on täynnä vaalimainoksia - imelästi virnistäviä pärstävärkkejä toinen toisensa jälkeen, miljoona lupausta rauhasta, hyvinvoinista ja vauraudesta. Politiikkaa on mielenkiintoista seurata sivusta, mutta en halua sotkeentua siihen. Toisaalta - mikäli koskaan niin tekisin - luultavasti kapinoisin tekemällä vaalimainoksen jossa joko näytän keskaria ja irvistän tai tuijotan hyytävän kylmästi, ja vaalisloganina olisi "haistakaa, suomalaiset, v***u".

Juho huomautti, että puhuessani uuden firmamme ulkoistamispalveluista unohdin mainta satunnaisten sivujen webbisurffailun työajalla. Mikko taas lupasi näin jälkikäteen erikoistua ulkoistamispalvelussamme siksi tyypiksi, joka työajalla printtailee sarjakuvastrippejä ja pilakuvia ja kiinnittää niitä ilmoitustauluille ja seiniin.

Jos kengät kiinnostavat, niin Minna Parikka-kokoelma-albumini löytyy Picasasta julkisena, siis täältä. Laskeskelin että kaapissani taitaa olla kuutisenkymmentä paria kenkiä, joista tosin vain kahdeksantista on Minna Parikkaa. Määrä on mielestäni melko hillitty. Tosin käsilaukkuja löytyy suunnilleen saman verran ja vaatekaappini ovat kuin nuijalla täyteen lyödyt.



2.4.2011 (IP)

Olen viime aikoina ostanut aivan liian paljon tavaroita muille, sellaisille jotka eivät olleet siitä edes kiitollisia: oli korkein aika tehdä kenkäostoksia. Treffeillä Stadissa, Minna Parikka-boutiquesta pari kenkäparia. Sitten täystuhoja Stockan herkkuosastoilla ja Akateemisessa kirjakaipassa. Vahvat masennusääkkeet ja ostoshuuma yhdistelmänä purevat, ja fiilis on tämä:
"Onko meillä kenkiä?"
"ON!"
"Onko meillä kirjoja"
"ON!"
"Onko meillä tomaattileipää ja yrttibruschettaa?"
"ON!"
"Onko meillä suklaata?"
"ON!"
"Ja meillä on leivoksia ja auto alla! Let's GO!"

Melko suurten rahasummien käyttäminen on aina kumman vapauttavaa. Se osoittaa vain sen, että ihminen tietää automaattisesti että raha on paha asia ja siitä pitää päästä eroon mahdollisimman moninaisin keinoin ja vieläpä usein. En malta odottaa että pääsen seuraavan kerran Parikalle pääsemään rahasta eroon.

Olin kiukuissani tietokoneelleni ja sen "ominaisuuksille". Mikkoa ärinäni ja murinani vain huvitti. Vastasin napakasti "Turpa kiinni kun mä angstaan". Seuraavaksi nappasin sävelen useammasta eri biisistä ja sävelsin päästäni "Oi suuri ja mahtava Adobe Flash, sua sentään inhoan..."



1.4.2011 (IP)

Juhon ja Mikon kanssa puhellessa tuli ajatukseksi, että ruvetaanpas myymään yhtiöille sellaisia ulkoistettuja palveluita, joita niissä ei ole. Esimerkiksi vt. pessimisti, joka jokaisessa yhtiökokouksessa valittaa ettei tästä nyt mitään tule, persiilleen menee koko homma, laitetaan pillit pussiin ja konkurssiin vaan koko hoito. Sekä vt. talousrunkku, joka vetää käsiin koko budjetin ja karkaa Kanarialle sihteerin kanssa.



31.3.2011 (Ilta)

Masennuslääkitys sekoittaa koko fysiikkani. On helpompaa nukkua lähes koko vapaa-aika.

Päätin, että kun seuraavan kerran pääsen suunnittelemaan rakennusta, järjestän koko talon kontrollin yhteen tietokoneistettuun komentokeskukseen - kaiken lämmityksestä ja ilmanvaihdosta valaistukseen. Huoneeseen tulee myös suuri punainen itsetuhonappi. Siitä painamalla tulee jokaisesta kajarista kuulutus "Thank you for pressing the self-destruct button. Self-destruction in five seconds. Have a nice day!", ja lähtölaskennan jälkeen jokainen talon kaijutin alkaa soittaa Abban karmeinta diskorenkutusta viiden minuutin ajaksi.



23.3.2011 (IP)

Maailman köyhin mies ei ole se, joka asuu katuojassa, vaan se, jolta ei riitä annettavaksi pisaraakaan rakkautta, kupillistakaan myötätuntoa eikä tippaakaan iloa. Kai joku on noin sanonut? En muista.



20.3.2011 (Ilta) Kieliopillisesti

Suomen kieleen tarvitaan uusi passiivimuoto. Se on nimeltään "Katte". Koska sen passiivisemmaksi ei voi tullakkaan. Sanoo hän sängyn päältä, koska ei viitsi nostaa tietokonetta työpöydälle.



16.3.2011 (Ilta)

Sivumennen sanottuna nuo Windows-koneet vaativat rebootin tai kovobuuttauksen niin usein, että ihmettelen ettei lisävarusteena myydä erityistä Windows-saapasta. Varustettuna piikkinastoin.



12.3.2011 (IP) Youtubetus

Kaikki tietävät, etten ole juhlinut syntymäpäiviäni sen jälkeen kun olin seitsemän, mutta yllätyn joka vuosi siitä miten suloisia ihmiset ovat ja miten paljon onnitteluja, lahjoja ja rakkautta saan - huolimatta siitä, että vietän koko vuoden olemalla mahdollisimman tehokkaasti "tuhma tyttö" ja ansaitsemalla useamman selkäsaunan ja risukimpun.



12.3.2011 (Yöllä) Entäs, tuota, vaikkapa näin?

My dentist told me; "child, your life is really going south
'Coz there is a huge hole in your tooth, inside your gaping mouth.
They say there are some large black holes out there in the space
I'm sad to see that one of those has set upon your face.
'fess up now and let that hole swallow all your lies;
you've been eating cakes and sweets, you've been eating pies!
In your head, my dearest child, is more than one tooth loose
consider going back your home, use dental floss as noose.
Gangsters could use such a hole to smuggle booze and drugs
renting out such big a space you could earn big bucks.
If Hitler had had such a hole he could have hid his army there
Truthfully it is now clear you really need some dental care."

And so the dentist set to work, armed with the biggest drill
he gave a manic grin that made my blood grow cold with chill
I tried to flee but he was fast; he knocked me out and cold
(to touch my mouth while I was 'wake - it would have been too bold.)
When I awoke I lacked some teeth - my molars were all gone
a nasty bump on my poor head and laying on the lawn
And so I learned this lesson - lesson wise and dear
there may be monsters but of those you really needn't fear:
but when you come across a dentist - run away and hide
he might be armed up to his teeth with a club so long and wide.



10.3.2011 (IP) Korvatutti

Vauvoilla on aina tuttinsa ja tuttipullonsa, eikö? Pelkään ihmisiä niin paljon, että yksi eristäytymiskeinoistani on MP3-soitin... jonkinlainen tutti kai sekin. Jos penskalta poistaa tutin, alkaa huuto. Se voi olla ärsyttävää mutta se ei oikeastaan vahingoita muuta kuin sivullisten mielenterveyttä, mutta jos joku poistaa KMLautasen korvatutit - ei kun siis MP3-soittimen- voi olettaa julmettua sadattelua ja nyrkistä naamaan sekä jalasta istumalihaksistoon, ja siitä saa mustelmia sekä traumoja pönäköistä bruneteista. Älkää siis valittako: MP3-soitin on olemassa teidän turvaksenne samalla tavalla kuin kaiteet portaissa ja jarrut ja varakaapelit hisseissä.

Oikeastaan MP3-soitin ei ole paikalla vain jos a) siinä on jokin tekninen vika tai b) jos olen yllättävän rauhallinen, tyytyväinen ja rento. Siis äärettömän harvoin. Olkaa iloisia siitäkin, sillä ei teistäkään olisi hauskaa jos talossa olisi hissi josta on jätetty pois jarrut.

Kulkiessani julkisilla paikoilla oma maailmani kulkee mukanani: korvakuulokkeista musiikkia ja päässä ajatuksia, eikä minun tarvitse ajatella sitä että muut ihmiset ovat vaarallisia ja epäluotettavia. Kunpa ihmiset eivät vain huutaisi jatkuvasti! Pystyn elämään arkenikin niin ettei juuri huomaa muita tai reagoi heidän olemassaoloonsa, mutta se huuto on uskomattoman häiritsevää. Minun luonteellani mikään ärsyyntyminen ei ole järkevää, koska reagoin aina ja välittömästi lyömällä. Useampikin ihminen aikojen kuluessa on kuvitellut voivansa vapaasti nälviä ja päätynyt siihen, että otan ja mukiloin kuonoon kuin pihan pahin tappelupukari-pojankoltiainen, ja vielä jakkupuvussa ja korkkareissa.



8.3.2011 (IP)

Todellisuusprojektista hyvää päivää. Todellisuudessa on havaittu poikkeamia ja kausaliteetissakin on hieman säätämistä. Herra Harmaa on luvannut buutata universumin mahdollisimman pikaisesti, ja testaamme seuraavaksi mm. painovoiman muuttamista, koska useat asukassubjektit valittavat elämän olevan kovin raskasta, sekä uutena eliösubjektilajina vaaleanpunaista elefanttia. Valitettavasti joudumme poistamaan muistikirjastosta eliösubjektilajin alakategoriasta "lokki" muisti- ja tilaongelmien vuoksi. Valitamme mahdollisia todellisuushäiriöitä buuttauksen aikana.



7.3.2011 (IP) Väsymys

Pidän muodolisuuksista - no, ainakin työympäristössäni. Väsyneenä silti hieman lipsuu, ja niinpä päädyin tervehtimään proffa Cooperia tokaisemalla "Hello Boss!" eli "Terve pomo". Onneksi ei tarvinnut selittää tarkemmin mikä tuho oli kohdannut Structures II Indirect Speech-tehtäväpaperiani ja miltä se paperi mainitun tapahtuman jälkeen oikeastaan näytti.



4.3.2011 (Yöllä)

Mikko on huvittava, ja hänen edesottamuksensa toimivat välillä koomisena kevennyksenä. Voisin esimerkiksi kertoa, että kadun syvästi sitä etten ottanut valokuvaa viime viikolla: Mikolla oli ientulehdus ja hän näytti siltä kuin olisi tunkenut poskeensa pesäpallon.

Tänään taas hän selitti innostuneena näkemästään dokumentista Afrikan kadonneista kulttuureista. Hän kuvaili Numidian kulttuuria, mutta päässään Mikko sekoitti Numidian ja Namibian, ja kulttuurista tuli nimeltään Numibia. Tässä vaiheessa pokkani vielä piti vaivatta, mutta kun Kushin kulttuurista tuli "Koshin" kulttuuri, en enää kestänyt. Romahdin tuoliltani vuoteelle hihittäen hillittömästi, ja aina kun Mikko yritti kysyä mikä ihme oli vialla, saatoin vain sopertaa "Ko-ko-koh-kosh!" ja keikahtaa jälleen naurusta selälleni.



1.3.2011 (IP)

Eilistä kameran testailua:
Sonja-baby
Sonja jälleen



24.2.2011 (Ilta)

Tuli mieleen: irakilaisia ja muita pizzeroita on kaikkialla ja joka kyläpahasessa, mutta tiedättekö mikä on ruotsalainen pizza? Ruotsalaispizza on sellaista että Göran on alla ja sitten Håkan ja Ulle päällä. Luksusversiossa on myös Matts.



24.2.2011 (IP)

Oikein hyvän enkkufilologian luennoitsijan (varoitus: tuote saattaa sisältää kirjallisuudentutkimusta) tunnistaa siitä, että sellaisen lähestyessä kirjahyllyä jokainen kirja kirkaisee ja pakenee lehdet lepattaen, koska ei halua tulla kuoliaaksianalysoiduksi. Oman (luennoitsijoille) liika-altistumisen taas huomaa siitä, jos lukee unisena biisin sanoja ja ihmettelee unesta tokkuraisena "Ei helvetti, oletetaanko minun löytävän tästä intertekstuaalisia alluusioita?"

No ei.

Ja olkoon Robertson mitä mieltä tahansa, mutta minusta ihmisen (jopa humanistin, vaikka humanistit ovatkin läpikotaisin pahoja ja korruptoituneita paskiaisia) kiduttaminen Aemilia Lanyerilla on äärettömän julmaa.



21.2.2011 (Ilta)

Amerikkalaiset ovat kuulemma kiivastuneet suomalaisaktivistejen taannoisesta Ronald McDonald-tempusta ja sanoneet esimerkiksi ettei suomalaisilla ole mitään oikeutta kritisoida McDonalds'ia, koska Suomessa syödään poroa - siis Petteri Punakuonoa. Minulla on hirveä hinku ottaa kuva ruokalautasesta jolle on aseteltu valikoima poronleikkeitä sekä punainen tekonenä, virnistää kuvassa, näyttää peukkua ja naputella alle teksti "Hey Americans, here's the rest of Rudolf!".



20.2.2011 (IP)

Minulla ei yleensä ole taskuja, ja jos ei ole taskuja on improvisoitava. Pistän usein kännykän tai MP3-soittimen joko puseroni poveen tai liivien sisään - helppoa, melko turvallista, nopeaa. Tietenkin joskus ne johdot irtoavat... Eilen Mikon kanssa käyty lyhyt keskustelu:
"Katte..."
"Mmmm?"
"Sun tisseistä kuuluu laulua..."



17.2.2011 (IP) Motiiveja ja sähköpurkki

Motiivien keksiminen on mielenkiintoista. Tässä esimerkissä kaveri puhui firmasta:
"--meillä on tilinpäätösjuhlat."
"Mistä saakka tilinpäätöstä on juhlittu? Surra kai pitäisi."
"Meidän firmassamme se on perinne."
"Ah, ymmärrän. Siksi että johto on karannut ulkomaille rahojen kanssa, tilintarkastajat vetivät itsensä hirteen ja kestää pari päivää ennen kuin johto korvataan uudella."

Lingvistiikan luennoitsija oli sitä mieltä että on olemassa sähköinen purkinavaaja muttei sähköistä purkkia. Ehdotin suurikokoista paristoa termiin "sähköpurkki" - siis purkitettua sähköä - mutta hänen mielestään se olisi silti akku tai paristo. Ja minähän aion keksiä sähköpurkin, vaikka se sitten olisi vihoviimeinen tekoni maan päällä! Ehdotus 1: purkki, johon johdetaan sähkövirtaa. Purkin kannen reunat on valmistettu erilaisesta metallista, jotka antavat periksi sähkövirran vaikutuksesta avaten purkin. Ehdote 2: Purkki, johon johdetaan sähkövirtaa, jolloin sieltä esim. pomppaa esiin jokin nukke, tai kiertyy esiin kierteinen mutteri tai muuta tyhmää. Ei siitä olisi kai mitään käytännön hyötyä, mutta perkele, maailmassa on pakko olla olemassa sähköpurkki!

Jospa purkin kansi tehtäisiin jostain muistimetallista - reagoikohan joku niistä sähkövirtaan? Kuinka paljon virtaa tarvitaan reaktioon? Hmmm. Metallurgiaa...



15.2.2011 (Ilta) Tökerösti töksäyttäen

Aina kun joku nainen sanoo halveksuvasti että "miehet eivät koskaan lue käyttöohjeita" tekee mieleni katsoa alaspäin varmistaakseni että ovathan tissini vielä tallella. Niin, oikeastaan sitä minä vaan että ostin pari viikkoa sitten digikameran. On siinä käyttöohjeetkin, näköjään. Ilmeisesti.



10.2.2011 (Ilta) Strategisesti

Laiskuuden ja lorvailun SM-tason kilpailuja ei kukaan viitsi järjestää - perhanan laiskat paskat - enkä kuitenkaan viitsisi saapua paikalle vaikka järjestettäisiinkin. Olen kuitenkin kehittänyt strategian jolla voin osallistua jos sellaiset joskus järjestetäänkin: kas, minä käsken vuoteen pohjalta jonkun ryhtymään sijaisekseni. Ja koska sijaiseni on liian laiska, hän käskee nojatuolistaan jotakuta muuta sijaiseksi. Ja tämä sijaisen sijainen puolestaan kynnysmatolla maaten karjuu jotakuta muuta sijaiseksi. Sitten tämä sijaisen sijaisen sijainen potenssiin X tulee pyytämään valtakirjaa ja väärentää sitten nimikirjoitukseni puolestani koska en viitsi tarttua kynään - eivätkä ne tuomarit kuitenkaan viitsi tarkastella sitä nimmaria lähempää. Ja koska kaikki muut kilpailijat joko a) diskataan siksi että he vaivautuivat paikalle tai b) eivät viitsi osallistua, minun sijaisen sijaisen sijaiseni potenssiin X voittaa minulle laiskuuden SM-tittelin.

Ohi ajoi paku jossa oli mainosteippauksina mm. "Kolleille kyytiä". Hetken mietin oliko kyseessä sellainen saappaanheittopalvelu johon voi valittaa pihallaan kevätkiimaa mouruavista kollikissoista (ja tätäkö tarkoitetaan lestin heittämisellä? hyi suutarit!). Tai ehkä nimestä puuttuukin kirjain "u" ja tarkoitetaan "kuolleille kyytiä". Oikein varattomat vainaat saavat viimeisen kyytinsä mainosteipatussa pakussa. Ja koska luvataan kyytiä, on olemassa luksuspaketti "kovaa kyytiä", jossa maksamalla ylinopeussakot + ekstraa saa edesmenneen hautaansa helvetinmoista luikkua. Parhaimmillaan raato roikataan monttuun arkussa, pahimmillaan vainaa ehtii kuoppaaan ennen arkkuaan.



7.2.2011 (IP)

Yksi ystävieni usein mainitsema asia jota en ole koskaan oikeastaan ymmärtänyt on "parisuhteen etsiminen". Tai siis sitä että miksi parisuhdetta edes pitäisi "etsiä"? Minulle tulee tuosta termistä sellainen kumma mielikuva jostain ajojahdista ja metsästyksestä lassojen, taskulamppujen sekä suuren kolkkausnuijan kera. Kuin koko maa olisi täynnä luolamies Ogeja ja luolanainen Ugeja, jokainen hiippaamassa pitkin pusikkoa metsästämässä lihaa pataansa - tässä tapauksessa lihaa parisuhteeseen.

Ehkäpä olen vain hyvien kokemusteni hemmottelema: ne asiat ovat aina tapahtuneet itsestään. Minulle parisuhde on yleensä hyvä, miellyttävä ja molempia osapuolia hyödyttävä positiivinen asia, mutta on vaikea hahmottaa sitä sellaisena asiana jota on epätoivoisesti kaivettava esiin kivien ja kantojen alta. Relatkaa, ihmiset! Ottakaa asia näin:
Tiedä missä olet. Tiedä kuka olet. Silloin ei kukaan ole eksyksissä.



6.2.2011 (IP) Jotain tähän tapaan, ehkä?

"Etkö sinä pelkää kuolemaa, kissa?" Kuu kysyi. "Tämähän on yhdeksäs elämäsi, eikä seuraavaa enää tule."
"En, miksi pelkisin?" kissa vastasi naukaisten hieman huvittuneesti. "Minä olen kuollut monesti ennenkin. Joskus kuoleminen tekee kipeää, mutta se on yleensä nopeasti ohi. Eikä kuolemassa henkilönä taas ole mitään pelättävää - kenessäkään heistä. Olen tavannut tähän mennessä seitsemän eri kuolemaa ja yhden heistä kahdesti, ja he ovat aina hyvin ystävällisiä ja kohteliaita."
Kissa oli hetken hiljaa ja jatkoi sitten: "Tiedätkö, me kissat olemme aina tienneet että maailma ei voi olla valmis ennen kuin jokainen kissa on elänyt yhdeksän elämäänsä. Kun me olemme kaikki eläneet ne yhdeksän elämäämme ja menettäneet yhdeksän henkeämme, silloin maailma on valmis ja voi loppua. Kaikki kissat joita olen viime aikoina tavannut elävät vähintään kahdeksatta elämäänsä, suurin osa yhdeksättään kuten minäkin. Minä uskoin, että maailma alkaa jo olla valmis, ja samaa sanoivat muutkin: kaikki kissat ovat jo lähes elämiensä lopussa ja maailma ilmeisesti valmistumassa. Eilen tapasin kuitenkin erään siamilaisen, joka eli vasta kolmatta elämäänsä. Maailmalla on varmaankin siis vielä vähän aikaa, Kuu. Maailmalla on vielä aikaa."

Kyseessä on pieni pätkä eräästä kokonaisuudesta. Kokonaisuuksia taas on kymmenittäin. Kunhan... huvittelen. Ja ei, ennen kuin kysytte: en pidä kissoista. En tosin välitä oikeastaan koiristakaan, vaikka vanhempani harrastivat kumpaakin lajia. Turhan sotkuista ja epäsiistiä.



4.2.2011 (Yöllä)

Maailman paras tunne on kuitenkin tämä: kun olet huoneessa jonkun sellaisen kanssa jolta ei pelkää kysyä mitään, jonkun sellaisen kanssa jonka kanssa on hyvä olla aivan hiljaakin ja antaa miellyttävän, raukean hiljaisuuden vallita. Kun ei tarvise pelätä eikä stressata, eikä ole sitä tunnetta että on yhtä typerä ja järjetön kuin nukutuslääkkeellä höystetty apina jolle on tehty osittainen lobotomia ja syötetty sitten kilo tajuntaa vääristäviä.



1.2.2011 (Yöllä) Ei toimi

Tilanne: on "tyttöjen ilta". Ihovoiteita, kuorintoja, kynsilakkoja ja juoruamista. Joku erehtyy kysymään KMLautaselta mitä on mielessä. Asianmukainen vastaus olisi esimerkiksi jokin seuraavista:
"Mietin kuinka suuri varustus on kuuluisuudella X"
"Mietin seurusteleeko Y todella Z'n kanssa"
"Sitä näyttäisikö takamukseni isolta nahkamekossa"
"Sitä miten salkkareiden seuraava juonenkäänne ratkeaa"
Tai jotain muuta vastaavaa. Sen sijaan täysin tilanteeseen sopimaton on Katte-vastaus, joka kuului seuraavasti: "Mietin sitä vaativatko kosteusolosuhteet ja koneiston paikoitus ruostumattomasta teräksestä valmistetut hammaspyörät, sillä muovi ei millään kestä rasitusta. Laskeskelin myös sitä millaisen tukirakenteen lattia vaatii kestääkseen tarvittavan rasituksen sekä ohimennen myös sitä kestävätkö sähkö- ja vesijohdot aivan kiukaan takana olevan seinän ottamaa kuumuutta."

Olen sentään saanut juurituksi pois sen tavan katsoa ihmisiä aavistuksen verran tympääntyneesti kun he ihmettelevät miten sain järjestetyksi jotain jonka pitäisi olla äärimmäisen vaikeaa, tai selville jotain mitä minun ei oletettu tietävän. Järjestäminen, organisointi, kaivaminen, tiedonkeruu... ne ovat olleet niin itsestäänselviä asioita että on vaikea olla suhtautumatta aliarviointina siihen että joku hämmentyy.

Valitettavasti hämmennyn itse vähintään yhtä pahasti kun joku puhuu saippuaoopperasta, ihmissuhteista tai siitä miten vaikeaa on valita tai ostaa vaatteita. Kuin joku alkaisi kesken kaiken puhua hindimongolia.

Onnistuin myös samassa tilaisuudessa torkahtamaan teekupposen ääreen. Jälleen yksi varoittamattomia nukahduksia, mutta tällä kertaa olin laskenut otsani pöydälle ja alkanut laulamaan unissani. Älkää hyvät ihmiset kysykö miksi ihmeessä, en minä tiedä! Joko alitajuntani omaa äärettömän sadistisia taipumuksia tai sitten on käymässä kuten laulunohjaajani väitti ja tietyt äänenkäyttötavat ja -tekniikat ovat juurtumassa lihaksistooni.



30.1.2011 (Yöllä)

Loppuilta sujuikin leppoisissa merkeissä: virtausmekaniikkaa, elektroniikkaa, rakennesuunnittelua sekä sauna, jonka automatisoitu löylynheitto- ja ilmankosteutussysteemi perustuu patsaisiin sekä avoimeen suihkulähteeseen keskellä löylyhuonetta. Löylynheittosysteemiin kehitettiin myös "Bloody Stupid Johnson-versiointi" (termi lienee tuttu vain Terry Pratchettin teoksiston tunteville), jossa löylyveden määrää säätelevissä mitoissa on myös määrite "All hell breaks loose".

Muistan joskus aikanaan irvistelleeni mm. mekaniikan perusopinnoille. En olisi tainnut uskoa, mikäli joku olisi kertonut minun tarvitsevan sitäkin tietoa. Kaikkein kipeimmin tarvitsen silti suuren, rajusti rakenteiltaan vahvistetun tehdashallin. Tarvitsen työkaluja, tarvikkeita, ruokaa ja suuren salvan siihen oveen. Sitten haluan sulkea sen oven perässäni ja tulla ulos joskus... viiden vuoden päästä ja näyttää teille jotain uutta. Sanoaan vaikkapa, että ainakin Escher-illuusiot saisivat kunnon kyytiä reaalimaailmassa.



29.1.2011 (Ilta) Arvon mekin ansaitsemme...

Ystävälläni oli ongelmana vuotokohta talonsa katossa suoraan seinän ja katon rajassa: talvella vuotokohtaa ei saa korjattua, ja tippuva vesi pilaa tapetin valumalla sitä pitkin lattialle, eikä ämpäriä saanut alle jalkalistojen vuoksi. Ratkaisin ongelman menetelmällä "suppilo, ämpäri ja maalarinteippiä", eli kiinnittämällä suppilon vuotokohtaan jossa se ohjaa putoavan veden kymmeisen senttiä sivulle ja suoraan ämpäriin. Maailman yksinkertaisin ratkaisu, mutta ei ollut juolahtanut muiden mieleen. Mainitsinko jo, että rakastan kaikenlaisten mekanismien, johteiden, johtojen ja muiden sellaisten kanssa tuhertelua?



29.1.2011 (IP)

Kieltämättä Suomen poliittinen elämä olisi paljon vauhdikkaampaa ja värikkäämpää, mikäli se hoidettaisiin antiikin Rooman tyyliin: Vanhanen tuomittaisiin maanpakoon, Kokoomus päättäisi järjestää spontaanin kansannousun ja verilöylyn ja Kiviniemi kuristettaisiin maanpetturuudesta epäiltynä.



29.1.2011 (Yöllä) KMLautaselle ei kettuilla

Luen juuri Pekka Tuomiston kirjaa "Rooman Diktaattorit". Mietin, että antiikin roomalaiset olivat niin taitavia propagandassa, että jos joku joskus keksii aikakoneen niin ensimmäiseksi antiikin roomalaisten tuomista tähän aikaan ovat sponsoroimassa Patria, Fortum ja Suomen Keskusta.

Kärsivällisyyttä ei ole - se on todettu jo useampaankin kertaan - mutta olen erittäin hyvä antamaan anteeksi. Toisaalta KMLautaselle ei kettuilla.



27.1.2011 (Ilta)

Sananvaihto Mikon kanssa:
Katte: "No ei muuten kuulu sulle."
Mikko: "Ei kun yritän vain selvittää millaisena sä näet maailman."
Katte: "Yleensä aika v---umaisena."



24.1.2011 (Ilta 2)

Veikkasin taannoin, että yleisimmin käyttämäni fraasi on "merde". No, ei se ole. Yleisimmin käytän hokemaa "ei muuten kuulu sulle".

Se mitä teen ei kuulu teille. Se ketä tapaan tai en tapaa ei kuulu teille. Se mitä asiasta ajattelen ei kuulu teille. Se mitä tunnen tai en tunne, haluan, tiedän, en tiedä... mikään siitä ei kuulu tipan tippaa teille. Comprende? Minä pidän yksityisyydestäni. Jos voisin, rakentaisin viidentoista metrin korkuisen betonivallin yksityisyyteni ympärille. Rakastan yksityisyyttäni, ja se mitä elämässäni tapahtuu... niin, se ei muuten kuulu sulle.



24.1.2011 (Ilta) Villapipo

Kaikki terveysvalistajat vänkyttävät että pipo on oltava pakkasilla, pipo päähän, pipo sitä ja pipo tätä. Ja minähän päätin jo lapsena etten sellaista hemmetin villamyssyä päähäni pistä, mutta tulipa tänään käytyä hattukaupassa. Katsokaa nyt meikkiksen helevetin isoa villapipoa, siinä on niin perhanasti pipoa että eiköhän se itku ja valitus jo lopu? Jos joku nyt rupeaa irvistelemään siitä että tuo villapipo nyt sattuu olemaan punaista kettuturkista niin otan tuon villapiponi ja hutkin asianomaisen hengiltä sillä. Se on minun villapiponi nyt - kettuturkista tai ei - ja nyt naamat kiinni.



22.1.2011 (Ilta)

Proffa Cooperin mielestä paras metodi kielitiede-esseen kirjoittamiseen on kirjoittaa kaikki asiat paperille ja leikata sitten paperi suikaleiksi, viskata koko roska matolle tai vuoteelle, sen jäkeen järjestää kaikki laput sisällön mukaan pinoihin ja sitten siitä paperille.

Minun persoonallisuustyppilläni tapahtuu lisäksi seuraavia asioita:
-Paperisuikaleille ilmestyy muutakin tekstiä, kuten sarkastisia kommentteja ja huomautuksia, muistilistoja, luonnoksia erilaisista rakenteista ja esineistä sekä erilaisia ruokaideoita ja kokeellisia reseptejä.
-Leikkeleminen jää kesken ainakin kolmeen kertaan koska jokin asia harhauttaa huomion
-Viskattuani paperit ilmaan havaitsen sen vaikuttavan lumisateelta ja piehtaroin vuoteella paperilapuissa.
-Tämän jälkeen jokin harhauttaa ja laput jäävät vuoteelle
-Kun palaan, on kiire: suutun papereihin, jotka sotkevat vuoteen, ja sullon ne paperinkeräyskoriin
-Seuraavana päivänä kismittää koska "mitään en ole saanut aikaiseksi"
-Aloitan alusta ja toistan useampaan kertaan, kunnes
-Otan tietokoneen ja kirjoitan päästäni koko sotkun

Tentti luentosalissa ala Katte taas suoritetaan näin:
-Saavu saliin liian väsyneenä ja muista ettet ole lukenut tenttiin. Ärsyynny. Hermostu.
-Havaitse että paikalla on paljon ihmisiä. Hermostu.
-Saa paperi eteesi ja aloita
-Saa mieleesi mielenkiintoinen ajatus jostain vaatekappaleesta tai esineestä. Mieti sitä ahkerasti
-Huomaa olevasi koetilaisuudessa etkä ole varma siitä kuinka paljon aikaa olet käyttänyt. Hermostu taas.
-Täytä paperia pikajunan nopeudella.
-Huomaa rannekellostasi että aikaa onkin paljon. Rentoudu.
-Huomaa että ympärilläsi on edelleen paljon ihmisiä ja päässäsi se suunnitelma joka pitäisi luonnostella. Hermostu uudelleen.
-Täytä paperia jälleen pikajunan nopeudella, sellaisen pikajunan jonka kuljettajalla on huono päivä ja ankara närästys.
-Palauta paperisi helpostuksesta huokaisten.
-Huomaa luentosalin ulkopuolella ettet muista mitä paperissa kysyttiin ja että koeajasta ehti kulua murto-osa. Kohauta olkapäitäsi ja kiiruhda kotiin luonnoslehtiön ääreen.

Ajatus valmistumisesta on kyllästyttää: tuskin jaksan jatkaa niin pitkään. Sen sijaan on mielenkiintoisempaa se, mitä luennot saavat aikaan päässäni: valtaisan kirjoitusvimman jolla ei ole mitään tekemistä enkkufilologian kanssa. Ei, sitä materiaalia ei ole odotettavissa tänne, se on... muuhun käyttöön.



18.1.2011 (IP)

Eräs läppärini romppuasemaa operoivista ohjelmista ilmoittaa aina että "All attempts to close the drive tray have failed" avatessaan CD-kelkan. OK, tiedänhän minä ettei läppäreiden romppuasemissa ole sisäänvetävää kelkkaa, mutta tuo ilmoitus tulee jo ennen kuin kone edes sylkäisee levyn ulos. Se siis merkitsee sitä ettei ole ehtinyt tapahtua ensimmäistäkään yritystä luukun sulkemiseksi - miten "kaikki" siis olisivat voineet epäonnistua?

Kyllä minä tiedän ettei tämän mallin romppukelkkaa saa suljettua muuten kuin manuaalisesti. Ja minä tiedän että tuo varoitus on vakiomuotoinen. Silti voin vain vaivoin vastustaa halua karjua elottomalle tietokoneelleni että "sinä perhanan laho rakkine! Et yrittänyt ensimmäistäkään kertaa, sinä jumalten kiroama tuhannen turkasen perhanan johtokasa!"



15.1.2011 (Ilta) Törkeyksiä

Katselin Stargate Atlantiksen jaksoja. Olen toki nähnyt sarjan kokonaan jo aiemmin, mutta selailin vanhoja jaksoja läpi - kunnes tein erään havainnon. Sarjan "hirviöitä" ovat Wraith-nimiset avaruusolennot, jotka imevät ihmisistä elinvoiman kädessään olevan "suun" kautta. Katsellessani erästä jaksoa purskahdin hillittömään nauruun, yritin piirtää hahmotelmaa vahvistaakseni epäluulojani, ja niinhän se olikin: SGA'n Wraitheilla on jokaisella kädessään kirkkovene!



14.1.2011 (IP) Spekulaatio

Kuinkahan pahan raivokohtauksen proffa saisi, mikäli otsikoisin yhden esseen analyysikappaleista nimellä "Whacking it to pieces" eli suunnilleen sovellettuna "asia paloiksi pätkittynä"? Kunhan vain harkitsen koomisia efektejä ja asiasta saatua huvia ja viihdykettä vastaan sitä mahdollisuutta että reputan kurssin koska tapoin proffan raivokohtauksen johdosta saatuun sydäriin. Toisaalta lisänimi "luennoitsijansurma" ei kuulosta lainkaan pahalta.

Ei? Ei, eipä kai.



11.1.2011 (Ilta) Ilonpilaaja

Eräs webbisivu oli ottanut luvatta käyttöön kuviani. Luvattoman käytön lisäksi he linkittivät valokuvat palvelimeltani suoraan: ihmettelinkin miksi liikennekapasitettia alkoi kadota, mutta kun joku latasi sen sivuston, myös minun kapasiteettiani kului noiden valokuvien lataamiseen vieraille sivuille.

No, nyt voi tietenkin olla niin, että joku vaihtoi valokuvat toiseen tiedostoon samalla nimellä niin, että näillä kuviani luvatta käyttävillä sivuilla oli valokuvan sijaan teksti "Tämän sivuston omistaja ei vain varasta kuvia: hän varastaa myös liikennekapasiteettia. Että vedelkääpäs käteen". Voihan jopa olla että tein niin itse. Voihan jopa olla, että naureskelen sille, miten suuri kaupallinen sivusto käskee nyt asiakkaitaan tempomaan tumppuun, ainakin kunnes webbivastaavat keksivät varastaa jonkun muun kuvat tilalle.



8.1.2011 (Yöllä)

Tulen tunnetusti paljon paremmin toimeen miesten kuin naisten kanssa, sillä miesten kanssa on helpompaa puhua eikä tarvitse miettiä juoruileeko keskustelukumppani asioistasi muille, kuten niin monet naiset tapaavat tehdä. Eräs miespuolinen ystäväni kuitenkin erehtyi suuresti kuvitellessaan että "tyttöjen ilta" merkitsee poikkeuksetta romanttisia komedioita ja nenäliinoja, suklaata, tuoksuvoiteita ja juoruilua. Väärin, eivät ainakaan ne illanvietot joihin minä osallistun, sillä minua ei esimerkiksi saa lähellekään romanttista komediaa ilman vääntöpihtejä, punaiseksi kuumennettua kidutusrautaa, kynsien irti repimistä sekä - kaiken muun epäonnistuttua - tainnuttavaa iskua päähäni.

Mihin minä jäinkään? Ai niin.

Miettikääpä vaikkapa tällaista lelua:

Tai tällaista:


Mikä on rivoin, törkein käyttötapa jonka keksitte noille? Jos se mitä te keksitte EI saa teitä sanomaan "Ewwwwww!", olette väärässä. Jos sen sijaan keksitte sen käyttötarkoituksen ja puhkeatte kovaan naurunräkätykseen, niin onneksi olkoon - saatatte aavistaa millainen fiilis oli niissä naistenilloissa. Ja mikäli voisitte kuvitella ehdottavanne selvin päin että seurueen homoseksuaalinen miespuolinen jäsen demonstroisi välineiden kanssa... jep. Just niin.



6.1.2011 (Ilta) No kun ei

Eräs kaveri Facebookissa mainosti ja suositteli suurin elkein deittailu- ja treffilisäpalikkaa nimeltä "Are you interested?" eli "oletko kiinnostunut?".

Niin että siis en ole.



5.1.2011 (Ilta)

Olen saattanut kuulla maailman typerimmän kysymyksen, ja vieläpä naisen suusta. Tämä kyseinen nainen kysyi eräältä toiselta naiselta: "Jos sinulla kerran on jo mies, niin miksi vielä käytät korkkareita ja meikkejä?".

Hetkinen - mitä helvettiä? Mitäpä jos itse deittailisit miestä joka maksaa ravintolapäivälliset, siivoaa kotinsa ahkerasti, availee ovet ja käyttäytyy hienosti, ja heti sitoutumisen jälkeen osoittautuu sohvalla röhnöttäväksi ilmaa päästeleväksi ja likaiseksi verkkopaitaporsaaksi ja sohva-ameebaksi? Miltä sinusta tuntuisi, jos kaupasta ostamasi karkkipatukka olisikin kääreestä avattuna vihreä homeesta ja epämiellyttävän hajuinen? Ihan sama asia, hitto vie! Mikä hemmetin itu tuossa on?

Oikea vastaus on: "käytän korkkareita ja meikkejä koska olen aina käyttänyt korkkareita ja meikkejä. Koska pidän korkkareista ja meikeistä, koska tunnen oloni paremmaksi niiden kanssa."

Hemmetin torvelot ja tunarit.

Kirjastossa oli ruuhkaa ja kirjastonhoitaja oli kiireinen ja kireän oloinen. Minun oli pakko saada kirjastokortti, ja hänen tietokoneensa alkoi temppuilemaan. Käytin rauhoittelutaktiikkaani: vitsailin, hymyilin, käytin tiettyjä rauhoittavia eleitä ja sanoja... kirjastonhoitajalta kului vartti siihen että hän sai kortin kuntoon, ja hän hymyili ja naureskeli koko ajan vapaammin. Kun olimme lopettaneet asioinnin, hän kiitti asenteestani ja hymyili iloisesti seuraavallekin asiakkaalle. Manipulaatiotako? Ehkä, mutta joskus se on se parempi tapa.



3.1.2011 (Ilta) Sukulaisten puolueet

Suomessa syntyy paljon uusia urheilulajeja. Haluaisinkin nyt kipeän jalkani kokemuksella lisätä yhden listaan: "puolentoista kilometrin ontuminen ja sadattelu". Olympiakomitea haloo!

Mainitsinko jo saaneeni lahjaksi kolmannen tietokoneen? NYT pystyn työskentelemään tarpeeksi nopeasti ja tehokkasti.

Seuraavaksi ohjelmassa: uusi urheilulaji, johon liittyy sukulaisten hutkimista erinäisillä puolimädillä kaloilla sekä kiroilua.



Päiväkirja vuonna 2003
Päiväkirja vuonna 2004
Päiväkirja vuonna 2005
Päiväkirja vuonna 2006
Päiväkirja vuonna 2007
Päiväkirja vuonna 2008
Päiväkirja vuonna 2009
Päiväkirja vuonna 2010
Päiväkirja vuonna 2011
Päiväkirja vuonna 2012
Päiväkirja vuonna 2013
Päiväkirja vuonna 2014
Päiväkirja vuonna 2016
Päiväkirja vuonna 2016
Päiväkirja, uusin